Browsing Tag

Unescon maailmanperintökohteet

Japani Kioto

Pieni kaupunkiopas: Kioto

lauantai, 7 joulukuun, 2019

Mitä tehdä Kiotossa? Kioto on yksi Japanin suurimmista turistinähtävyyksistä, eikä syyttä. Sen lukuisat temppelit ja ihanat puutarhat antavat paljon historian ja kauneuden ystäville. Tässä kahden reissun pohjalta tehty pieni opas Kiotoon.

 

Kioto on Japanin vanha pääkaupunki, joka toimi vuodesta 794 vuoteen 1868 keisarin asuinpaikkana. Sitä ovat koetelleet luonnonmullistukset ja tulipalot, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. Kiotokin nimittäin löytyi toisen maailmansodan aikana atomipommin pudotuskaupunkien listalta, kunnes poistettiin sieltä historiallisen arvonsa takia. (Tuon kirjoittaminen saa mut aina tuntemaan vähän kylmiä väreitä.)

Kioto onkin erittäin hyvä paikka aistia japanilaista tunnelmaa perinteisimmillään. Siellä on myös koko maailman suurin määrä UNESCOn maailmanperintökohteita saman kaupungin sisällä. Suosituimmat temppelit ovat pahimmillaan ruuhkaisuudeltaan ahdistavia, mutta tarpeeksi ajoissa liikkumalla jopa Fushimi Inari Taishassa voi kulkea hetken näkemättä ketään. Parhaimmillaan Kioto onkin kun menee suosituimmista temppeleistä vielä yhden verran pidemmälle. Toinen hyvä taktiikka on reissata sesongin vastaisesti, vaikkapa menemällä kirsikankukista kuuluisaan puutarhaan syksyllä.

Kiotoon pääsee näppärimmin Tokiosta luotijunalla (n. 118€) tai yöbussilla (n. 40€). Naapurikaupunki Osakan suunnasta tulee lähijuna. Suoraan Kiotoon saapuvan kannattaa lentää joko Kansain tai Itamin lentokentille.

Lue lisää:
Miten välttää Kioton ruuhkat?
Rakkauskirje Kiotolle

 

Yleistä: Liikkuminen Kiotossa

Jos ei lasketa turistimääriä, Kioton suurin heikkous on mielestäni liikkuminen. Moni neuvoo unohtamaan julkisen liikenteen kokonaan ja ottamaan pyörän alle – sen aion tehdä seuraavalla kerralla.

Kiotosta löytyy raitiovaunu (kuvassa), metrolinja, lähijunia ja busseja. Julkisen liikenteen päivälippu kustantaa n. 4€, mutta kannattaa varoa mihin sen kanssa hyppää. Iso osa busseista ei nimittäin kuulu systeemin piiriin.

Erityisesti Kioton asemalla oikeaa bussia etsiessä olen monta kertaa menettänyt hermoni, kun oikeaa laituria ja bussin numeroa ei vain millään tunnu löytyvän.

Huikkaa ihmeessä kommenttiboksiin, mikä on sinun mielestäsi fiksuin tapa liikkua Kiotossa!

 

Tee: Kerää temppelileimoja

Yksi ainutlaatuisimmista matkamuistoista Japanista on oma pyhiinvaelluskirja. Lähes jokaisella japanilaisella temppelillä on nimittäin oma leimansa, goshuin, jonka pariksi työntekijät kirjaavat kalligrafialla käyntipäivämäärän. Leimakirjoja voi ostaa suoraan temppeleistä noin 1000–2000 ¥ hintaan, yksittäinen leima maksaa 200–500 ¥.

Säilytän omaani kotona aarteena. Aina katsellessani sen sivuja muistan ne ylpeän penseät ammattilaiset, jotka ovat muistot sen sisälle tekstanneet.

Lue lisää:
Japanilaista kulttuuria: goshuinchō-kirja ja temppelileimat

 

Länsi-Kioto

Alue: Ihanan perinteinen Gion

Perinteisten puutalojen reunustaman Gionin kaduilla voi koettaa bongailla geishoja. Todennäköisemmin törmäät kuitenkin turistiin. Osa heistä tosin kantaa vuokrakimonojaan niin elegantisti, että geisha-epäilyksiltä on vaikea välttyä.

Gion on tunnelmallisimmillaan iltahämärissä. Poikkea pieniin (ja tyyriisiin) putiikkeihin, maistele pikkukojujen herkkuja ja eksy kujille. Ruokapuolella tarjolla on hävyttömän kallista kaisekia, japanilaista fine diningia, mutta myös budjettivaihtoehtoja. Päädyin vahingossa herkulliseen Senkaku-sobaravintolaan, joka tarjoaa Michelin-tasoista tempuraa kohtuuhintaan.

Ensi kerralla aion mennä Gion Corneriin, jonka tunnin kestävässä esityksessä näytetään palasia monista erilaisista japanilaisista taidemuodoista, kuten geishojen tanssista, teeseremoniasta, kukkien asettelutaide ikebanasta ja bunraku-nukketeatterista. (Lisää geishoista ja Gionin alueesta voit lukea mm. Matkasto-blogista.)

Majoitusvaihtoehdoksi alueella voin suositella edullista mutta ihanaa Ryokan Hostel Gionia, jossa jopa dormin kapsuleissa nukutaan tatameilla. Sijainti saattaa olla yksi Kioton kauneimmista.

> Alue Japan Guidessa. / Gion Cornerin aikuisten lippu 3150 ¥. 

 

Temppeli: Kiyomizu-dera

Yksi Kioton ja koko Japanin kuuluisimmista nähtävyyksistä on Kiyomizu-dera, puhtaan veden temppeli. 778 perustettu temppeli on vanhempi kuin koko Kioton kaupunki ja se löytyy UNESCOn maailmanperintökohteiden listalta. Keväisin maisemaa värittävät kirsikankukat, syksyisin upea ruska.

Päähalli seisoo paikallaan 139:n puupalkin varassa. Tällä hetkellä sen katto on kuitenkin remontissa, joten kuuluisten kuvien näkymä temppelistä ja Kioton kaupungista ei valitettavasti onnistu. Remontin arvioidaan loppuvan ensi keväänä.

Visiitilläni aamuvarhaisella törmäsin eläkeläisiin täyttämässä vesipullojaan. Temppelin kolmesta eri virrasta saa nimittäin eri asioihin auttavaa vettä – opiskeluihin, rakkauselämään ja pitkäikäisyyteen. Valitse kuitenkin vain yksi, sillä kaikista kolmesta lähteestä juomisen ajatellaan olevan ahnetta.

> Osoite: 294 Kiyomizu, Higashiyama Ward / Pääsylippu 400 ¥. 

 

 

Koe: Kokeile teeseremoniaa

Kiinnostaako, olisiko teeseremonia juttusi, mutta et tahdo panostaa monta tuntia ja suurta jenisummaa? Ellet ole ihan varma, voit kokeilla asiaa Camellia Tea Housessa, joka on englanninkielinen ja turistiystävällinen.

Kolmen vartin mittaisesta demonstraatiosta jäi kuitenkin itseni tasoiselle japanihurahtaneelle lähinnä nälkä nähdä pidempi teeseremonia. Suosituksia hyvistä paikoista siihen vastaanotetaan kommenttiboksiin!

> Osoite: 349-12 Masuya-cho, Higashiyama-ku / Jaettu lyhyt teeseremonia 3000 ¥, lapset 1500 ¥. 

 

Temppeli: Yasaka shrine

Gionin aluetta rajaa toisessa suunnassa Kiyomizu-dera, toisessa Yasaka-pyhättö. Ennen Gion-pyhäkön nimellä tunnettu Yasaka on omistettu meren ja myrskyjen jumala Susanoolle. 

Pyhäkön festivaali Gion matsuri järjestetään heinäkuussa. Se on yksi koko Japanin suosituimmista ja kuuluisimmista kesäfestivaaleista, jolloin kulkueet valtaavat koko Gionin alueen.

Ja jos satut Kiotoon uutenavuotena, suuntaa tänne uuden vuoden ensimmäisiä rukouksia varten!

> Osoite: 625 Gionmachi Kitagawa, Higashiyama Ward. / Ilmainen.

 

 

Luoteis-Kioto

Temppeli: Kinkaku-ji

Kinkaku-ji eli kultainen temppeli on yksi Kioton kuuluisimmista nähtävyyksistä. Ruuhkat ovat valitettavasti sen mukaiset. Olin paikalla vartti avaamisajan jälkeen, ja jouduin taistelemaan maisemapaikasta. Kullanhehkuinen temppeli toki oli livenä aivan yhtä yliluonnollisen kaunis, kuin kuvissakin.

Aiemmin Rokuonji-nimellä tunnettu temppeli on rakennettu shogunaatti Ashikaga Yoshimitsun eläköitymishuvilaksi ja muutettu 1408 zen-temppeliksi. Se on kauttaaltaan päällystetty Kanazawasta peräisin olevalla lehtikullalla. Kierrä polku läpi kauniin puutarhan ja ihaile temppeliä eri kulmista.

> Osoite: 1 Kinkakujicho, Kita Ward. / Sisäänpääsy 400 ¥.

 

Temppeli: Ryōan-ji

Kultaisen temppelin naapurista löytyy kiehtova Ryōan-ji, rauhallisen lohikäärmeen temppelijoka sekin lukeutuu UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kyseessä on heian-kauden huvila, joka on vuodesta 1450 palvellut zen-temppelinä. Erityisen kuuluisa se on kivipuutarhastaan.

Kivien merkitys on mysteeri. Joidenkin mielestä ne symboloivat tiikeriemoa kantamassa pentujaan turvaan, joidenkin mielestä ne symboloivat jotain abstraktimpaa kuten ikuisuutta. Kivet on myös aseteltu niin, ettei kaikkia viittätoista ole mahdollista nähdä yhtä aikaa – ellet sitten ole kokenut valaistuksen, satorin.

Temppelin laaja puutarha on kaunis ja pitää sisällään mm. valtavan lammen lumpeineen ja pienen bambumetsikön. Ryōan-jissä maistoin myös ensimmäisen kerran buddhalaismunkkien kasvisruokaa yudofuun eli keitettyyn tofuun erikoistuneessa ravintolassa.

> Osoite: 13 Ryoanji Goryonoshitacho, Ukyo Ward. / Sisäänpääsy 500 ¥. 

Lue lisää:
Japanilaista kasvisruokaa maistamassa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

 

 

Keski-Kioto

Alue: kuvankaunis Kamogawa-joki

Kioton kenties kuuluisin joki on Kamogawa, ankkajoki. Toisella puolella on ydinkeskusta ja pienempi geisha-alue Pontonchō, toisella puolella mm. Gion. Joessa on lukuisia siltoja ja jossain kohdissa myös kiviä, joita pitkin hyppelemällä voi päästä puolelta toiselle.

Päivällä joen rannoilta ja silloilta voi bongailla eläkeläisiä kalastamassa ja koululaisryhmiä laiskottelemassa matkalla koulusta kotiin. Iltaisin paikalle ilmestyy pussikaljoittelijoita ja jokivarren terassit hohtavat kutsuvina.

Kamogawan vesi on peräisin läheiseltä Sajikigatake-vuorelta ja se virtaa kohti Osakanlahtea. Sadekausi saattaa välillä koetella joen kantokykyä. Hauska nippelitieto on myös se, että joen kivistä tehtyä lasitetta käytetään kuuluisassa raku-keramiikassa.

Niin, ja monet Kioto-aiheisten postausteni muistiinpanoista on kirjoitettu juuri tämän joen penkalla istuen.

 

Kuva Roméo A / Unsplash

Syö ja shoppaile: ruokakatu Nishiki market

Kioton ydinkeskustan helmi on 400-vuotias Nishiki market, ruokaan keskittynyt ostoskatu. Täältä löytyy kotiin viemisiksi sakea, matchaa, erikoisia mausteita, luksus-keittiöveitsiä ja vaikka mitä, mitä et keksinyt odottaa.

Maistele pikkukojujen herkkuja tai syö lounasta tai illallista. Naapurista löytyy myös shoppailuun soveltuva Shijo-katu kiiltävine ostoskeskuksineen. Hipsterimpiä tunnelmia löytyy Shinkyogaku-puiston läheisiltä pikkukaduilta, jossa on myös kehuttu Ain Soph. Journey-kasvisravintola.

> Osoite: 609 Nishidaimonjicho Tominokoji Dori ShijoagaruNakagyo.

 

Näe: Kioton rautatieasema – Kyoto Station

Vuonna 1997 avattu Kioton asema on sekä nähtävyys että liikenteen keskus luotijunineen, busseineen, lähijunineen ja metroineen. Aseman futuristinen arkkitehtuuri saa epäilemään, ollaanko nyt varmasti historiallisessa Kiotossa. Ensi kerralla suuntaan asemalle illalla, jolloin kuvassa olevat portaat valaistaan vaihtuvin valoinstallaatioin.

Kauppa- ja ravintolakerrosten sijaan kipua katolle, josta löytyy monen kerroksen mittaiset liukuportaat. Ylhäältä löytyy pieni aukio bambuistutuksineen. Paikka sopii loistavasti omien eväiden nauttimiseen sekä maisemien ihailuun. Näkymät ovat lähes samat, kuin naapurin 50 metriä korkeammasta Kyoto Towerista.

> Osoite: Higashishiokoji Kamadonocho, Shimogyo Ward. / Asema ja näköalatasanne on ilmainen.

 

Pohjois-Kioto

Temppeli: Ginkaku-ji

Kysyin edelliskesän vapaaehtoistöissäni Kiotossa asuvalta opiskelijalta, mikä on hänen lempipaikkansa kotikaupungissaan. ”Ehdottomasti Ginkaku-ji”, hän vastasi. ”Mene heti aamulla tai juuri ennen sulkemisaikaa.”

Ymmärrän hyvin. Ginkaku-ji, eli hopeinen paviljonki, ei ehkä ole Kioton näyttävin temppeli, mutta se on herttainen ja ainutlaatuinen.

Ginkaku-ji on inspiroitunut kultaisesta temppelistä, Kinkaku-jista: Ashikagan samanniminen lapsenlapsi rakensi sen vuonna 1482 omaksi eläke-huvilakseen. Kuten kultaisesta temppelistäkin, merkkihenkilön kuoleman jälkeen paikasta tuli zen-temppeli. Se koostuu useammasta temppelirakennuksesta, sammalpuutarhasta ja kuivasta hiekkapuutarhasta. Useaan tasoon levittäytyvä puutarha on sietämättömän kaunis ja huomattavasti kultaista serkkuaan rauhallisempi.

> Osoite: 2 Ginkakujicho, Sakyo Ward / Sisäänpääsy 500 ¥. 

 

 

Alue: Philosopher’s path

Nappaa Ginkaku-jin vierestä kohti Nanzenji-temppeliä lähtevä Filosofin polku. Se reunustaa idyllistä jokivartta, jonka varrelta löytyy söpöjä kahviloita ja pikkuputiikkeja. Löysinpä täältä 1000 jenin (n. 8€) silkkikimononkin.

Keväisin kirsikoiden kukkiessa paikka on kuulemma yksi Kioton suosituimmista.

> Osoite: Shishigatani Honenin Nishimachi, Sakyo Ward / Lisää infoa Philosopher’s pathista Japan Guidessa.

 

 

Etelä-Kioto

Tyttö Fushimi Inari Taisha-temppelissä

Temppeli: Fushimi Inari-Taisha

Tuhannet punaiset torii-portit johdattavat 233 metriä korkean pyhän vuoren päälle. Turistit vähenevät kipuamalla yhä korkeammalle ja korkeammalle. Fushimi Inari-Taisha on Kioton klassikko, jolta ei voi välttyä.

Pyhäkkö on rakennettu vuonna 711 ja omistettu Inarille – riisin, hedelmällisyyden, maatalouden, kettujen ja maallisen hyvän jumaluudelle. Valkoisten kettujen, kitsune, ajatellaan olevan Inarin sanansaattajia, joten niitä löytyy temppelin patsaista, amuleteista ja koristeista. Inarin kettujen lempiruokaa on paistettu tofu. Niinpä temppelin lähistöltä ja vuorelta löytyy inari-sushia ja kitsune udon-keittoa tarjoavia kojuja.

Fushimi Inari-Taisha oli erityisen maaginen aamukuudelta, jolloin vain muutamat hassut turistit olivat löytäneet paikalle. Niin, ja jos ihmettelet mitä pyhää porteissa lukee, pahoittelut. Niissä lukee portin lahjoittajan tiedot ja lahjoituspäivämäärä.

> Osoite: 68 Fukakusa Yabunouchicho, Fushimi Ward. / Ilmainen, auki läpi vuorokauden.

 

Temppeli: Tofuku-ji

Yksi Kioton lempitemppeleistäni, Tofuku-ji, sijaitsee kävelymatkan päässä Fushimi Inari Taishasta. Se on erityisen kuuluisa upeasta ruskastaan ja on yksi Kioton suurimmista ja vanhimmista buddhalaistemppeleistä.

Tofoku-ji on perustettu vuonna 1236 kilpailemaan naapurikaupunki Naran suuren Todaiji-temppelin kanssa. Suurin osa rakennuksista on peräisin Muromachi-kaudelta 1300-luvulta.

Osa ulkona olevista Tofoku-jin rakennuksista, kuten massiivinen Sanmon-portti, ei vaadi pääsymaksua. Lipulla pääsee ihailemaan päähallia ja sen neljää erilaista pientä puutarhaa, joissa yhdistyvät zen-puutarhojen hiekka ja kivet sekä sammaleet. Toisella lipulla pääsee ihailemaan temppelin suurta ja upeaa puutarhaa lisärakennuksineen.

> Osoite: 778 Honmachi, Higashiyama Ward. / Sisäänpääsy Tsutenkyo-sillalle ja Kaisando-halliin 400 ¥, päähalliin ja puutarhoihin 400¥.

 

Syö: Vegans cafe and restaurant

Yhden juna-aseman päässä Fushimi Inarista sijaitseva vegaaniravintola on vähän syrjässä, mutta sopii hyvin lounaspaikaksi temppelien kiertelyn lomassa.

Pääkokki on kuulemma liharuokien parissa ammattinsa oppinut, mutta ekoherätyksen koettuaan tahtonut kehittää täydellisiä vegaaniruokia. Marinoitu tofu kastikkeineen olikin yksi taivaallisimmista, joita olen Japanissa maistanut.

> Osoite: 4-88 Fukakusa Nishiuracho, Fushimi Ward. / Ravintolan sivut täällä.

 

Arashiyama

Koe: Arashiyama

Hieman syrjässä sijaitseva Arashiyama, myrskyvuori, on yksi lempialueitani Kiotossa. Vuoret häämöttävät kaukaisuudessa, joki jakaa alueen kahdelle eri puolelle. Paikalle pääsee bussilla, raitiovaunulla tai lähijunalla.

Arashiyamassa etäisyydet ovat hyvin käveltävissä. Toki voi myös hypätä tyyriiseen riksakyytiin, joihin salskeat kantajat koettavat kulkijaa houkutella.

> Alue Japan Guidessa, Lanttimatkojen ihana video Arashiyamasta täällä.

 

Temppeli: Tenryu-ji

Arashiyaman bambumetsän vierestä löytyy alueen vaikutusvaltaisin zen-temppeli, Tenryu-ji. Sen on rakennuttanut vuonna 1345 shogunaatti Ashikaga Takauji (1305-1358). Tenryu-ji on erityisen kuuluisa lohikäärmeitä esittävistä kattomaalauksistaan, joita pääsee ihailemaan vain muutamana päivänä vuodessa.

Tulipalot ovat koetelleet Tenryu-jin rakennuksia, mutta puutarha on säilynyt lähes alkuperäisenä. Se onkin häkellyttävän kaunis ja niin laaja, että jopa omaa rauhaa saattaa löytyä. Maisemapuutarhaan onkin ihana unohtua oleskelemaan.

Myös täältä löytyy (tyyris) buddhalaista kasvisruokaa tarjoileva ravintola, nimeltään Shigetsu.

> Osoite: 68 Susukinobaba-cho, Saga-Tenryuji, Ukyo-ku, Kyoto-shi, 616-8385  / Sisäänpääsy 500 ¥, 300 ¥ lisämaksu temppelirakennuksiin. / Temppelin nettisivut.

 

Koe: Arashiyama Bamboo Grove

Tenryu-ji-temppelin vierestä löytyy yksi Arashiyaman suosituimmista nähtävyyksistä: bambumetsä. Polku johdattaa pienen metsän läpi, ja yhtäkkiä kaikki mitä näet, on bambuja. Ainakin, jos olet paikalla ennen turistimassoja.

Mutta, olipa seurana turistilaumat tai ei, kyllä bambut ovat länsimaisille silmille silti aina maaginen näky. Puhumattakaan siitä narinasta, mikä puista lähtee, kun tuuli niitä heiluttaa.

> Ilmainen. Auki kellon ympäri, joten suosittelen visiittiä epäinhimillisen aikaisin tai juuri ennen auringonlaskua.

 

Puutarha: Ōkōchi Sansō

Ehdoton lempipuutarhani Kiotossa on japanilaisten samurai-elokuvien filmitähti Ōkōchi Denjirōn (1898–1962) vanha residenssi, Ōkōchi Sansō. Älä anna tuhannen jenin (n. 8€) sisäänpääsyn järkyttää – lippuun nimittäin sisältyy kulhollinen matchaa ja makeinen puutarhan teehuoneessa. Ehkä lippuhintojensa takia puutarha pysyykin ihanan rauhallisena.

Ja mikä puutarha! Reitit risteilevät läpi pienten kivipolkujen, rakennusten ja porttien, näkymät vastarannan pienelle shintolaistemppelille ovat upeat. Välillä kuljetaan bambukujaa, välillä voi käydä jäljentämässä paperille buddhalaisia viisauksia meditaatiohuoneessa. Ja sitten on matchan aika.

Jos taas villimpi luonto kiinnostaa, mene naapurissa olevaan Kameyama-Koen puistoon. Siellä on kuulemma paljon apinoita, joskin itse spottasin alle vartin vaeltelulla peuran poikasineen.

> Osoite: 8 Sagaogurayama Tabuchiyamacho, Ukyo Ward. / Sisäänpääsy 1000 ¥.

 

Näe: Kimono Forest

Arashiyaman raitiovaunuasemalta löytyvä Kimono Forest sisältää 600 pylvästä, joista jokaisen sisällä on erilainen kimono. Kokonaisuus on upean moderni, perinteinen ja tunnelmallinen – etenkin iltaisin, jolloin pylväät valaistaan.

2013 avattuun kimonometsään voi käydä tutustumassa ilman junalippuakin.

> Osoite: 20-2 Sagatenryuji, Tsukurimichi-cho, Ukyo-ku, Kyoto.

 

Togutsekyo-silta

Arashiyaman eri puolet toisistaan erottaa 155-metrinen Togetsekyo-puusilta. Tai puu ja puu – oikeasti sen tukipalkeissa on käytetty sementtia ja vain kaiteet ovat sypressiä. Ensimmäinen silta rakennettiin paikalle 836, nykyinen valmistui vuonna 1934.

Perinteisen näköistä siltaa on käytetty historiallissa elokuvissa. Kesäiltoina joella saattaa kuulemma törmätä perinteiseen merimetsokalastukseen.

> Osoite: Sagatenryuji SusukinobabachoUkyo.

 

Koe: Iwatayama Monkey Park

Yksi Arashiyaman hauskimmista nähtävyyksistä on japaninmakakien suojelualue, Iwatayama Monkey Park. Läheisen Iwatayama-vuoren päällä apinat elävät suhteellisen vapaata elämää, jota ihmiset voivat tulla tirkistelemään. Herkkuja eläimille antaakseen on itse mentävä häkkiin, eläinten popsiessa makupaloja kalterien läpi. Juuri oikein päin!

Pienen vuoren päältä on myös mahtavat maisemat yli matalan Kioton.

Lue lisää:
Ihmiset ovat häkissä, eläimet vapaana – Kioton Arashiyama Monkey Park

 

Syö: Musubi Cafe

Terveellisiä japanilaisia lounassettejä ja erittäin herkullisen näköisiä vegaanisia leivonnaisia. Tarjolla myös lihaa, misokeitto on vegaanista. Söin 1350¥ lounassetin ja ilahduin japanilaisen juurevasta makumaailmasta ja herkullisesta munakoisosta. Lämmin suositus alueella liikkuville!

> Lisää infoa täällä. / Osoite: 1-8-Nishikyu, Arashiyama, Nishiichikawacho, Kyoto

 

portti Kioton Gionissa

+ Minne vielä?

Kioto on täynnä nähtävyyksiä, joista kaikkia en ole vielä ehtinyt kokoamaan. Tulevilla reissuillani tahdon mennä ainakin Ni-jōn linnaan ja joka kuun 21. päivänä järjestettäville Toji-temppelin Kōbō-san-antiikkimarkkinoille. Näkemättä ovat myös kaikki ennakkovarauksen tarvitsemista puutarhoista ja temppeleistä, kuten sammaleestaan kuuluisa Saiho-ji.

Opas siis päivittyy, kunhan pääsen uudelleen rakastettuni Kioton luo 😉

 

Lisää seikkailuja Kansaissa ja sivuretkiä:

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja
Naran valofestivaali Nara to Kae – ensimmäistä kertaa matsurissa
Goshoboh-ryokan Arima Onsenissa – luksusta japanilaisittain (Kaupallinen yhteistyö)
Naoshima – taidesaari Okayaman lähistöllä
Päiväretki Himejiin –Himejin linna ja Kokoen-puutarha
Hiroshiman kaupunkiopas
Päiväretki Miyajimaan – pyhä saari Hiroshiman lähellä

Seuraa matkojani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kanazawa

Shirakawa-go, kuvankaunis kylä Japanin alpeilla

lauantai, 7 syyskuun, 2019

Shirakawa-gon kylä Japanin alpeilla on kuuluisa historiallisista maataloistaan. UNESCOn maailmanperintölistaltakin löytyvä paikka sopii hyvin päiväretkeksi Takayamasta tai Kanazawasta käsin.

 

Bussin ikkunasta näkyy harvenevia lähiöitä, joiden taustalla nousevat vuoret. Tunnelit lisääntyvät. Jokaisen välissä maisema muuttuu yhä huumaavammaksi. On syviä laaksoja, järviä ja sankkaa metsää.

Olen matkalla Kanazawasta Shirakawa-gon alppikylään. (Matka sujuu näppärästi Kanazawasta Takayamaan kulkevalla bussilla, joka pysähtyy kylässä – aikatauluja voi tarkastella täältä. Lippu kannattaa ostaa ajoissa, sillä samana päivänä aamun bussit olivat jo loppuunmyytyjä. Pääsin vasta niistä viimeiseen, joka vei kylään vasta puoliltapäivin.) 

 

Upeat kuvat olivat saaneet haaveilemaan kylästä jo pitkään. Lopulta bussi kaartaakin laaksoon vuorten väliin, kylä on rakentunut joen varteen. Ensin kuuluisista ruokokattoisista taloista ei näy vilaustakaan, mutta sitten oikea suunta löytyy ja kuvankaunis kylä ylittää kaikki odotukseni. Matalan maan asukille taustalla siintävät vuoret ovat aina yhtä maaginen näky.

Shirakawago on kuuluisa gasshōzukuri-tyylisistä maalaistaloistaan. Nimitys tulee katon harjanteesta, joka näyttää hieman rukoilevilta käsiltä. Kattorakenteet ovat vahvat, jotta ne kantaisivat talven lumimassat. Nyt nimittäin ollaan Japanin alpeilla.

Taloista vanhimmat ovat 250-vuotiaita. Ne eivät kuitenkaan ole olleet täällä aina – taloja on siirretty ympäri aluetta suojeltavaksi Shirakawagon ja läheisen Gokayaman kyliin. Näistä kahdesta Gokayama on koskemattomampi ja vähemmän turistinen, mutta myös hankalammin saavutettava. Niinpä omatoimimatkani kohteeksi valikoitui Shirakawago.

Maalaistaloista osa on auki museoituina, osa kauppoina, ravintoloina ja majataloina. Japanilaisten keskuudessa kylä on erityisen kuuluisa talvikohteena, jolloin maisema on peittynyt paksun lumivaipan alle.

Ulkona 35°c helle saa hikoilemaan, aurinko grillaa ihoa. Näköalapaikalle nousee minibussi 200 jenin hintaan (n. 1,6 €). Tässä helteessä olen ylpeästi laiska ja hyppään kyytiin mielelläni.

Vasta ylhäällä hahmotan kylän pienuuden. Pikkuisia mökkejä riisipeltotilkkujen välissä. Se kaikki olisi todella idyllistä, ellei maisemapaikasta joutuisi taistelemaan. Kaikki tuntuvat haluavan paikalle selfietikkuineen.

Matka alas vuorenrinnettä sujuu kuin laulellen, bussin skipanneet turistit kipuavat ylöspäin raskaammin askelein. Liotan käsiäni ihanan viileässä vuoripuron vedessä, jota tihkuu jyrkästä seinämästä tielle. Heinäkattoiset talot istuvat maisemaan kuin olisivat olleet siellä aina.

 

Japanin alppien kauneutta.

Pyykit paljastavat, että joku asuukin täällä. Vai onkohan se vain majatalon lakanapyykkiä…? 

Täältä on turha etsiä juoma-automaattia – janojuomia myydään vuorilta tulevassa vedessä viilennettynä.

Monen talon yläkerroksissa on esillä maatalouselämäntapaan liittyviä esineitä. Huomaa äärimmäisen japanilainen tohveliasetelma!

Hurjia välineitä ehkä riisin puimiseen? 

 

Kuljen talosta toiseen rivakkaan tahtiin – koska pääsin kylään vasta viimeisellä bussilla, minulla on vain muutama tunti tutustumisaikaa. Suurimpaan osaan maataloista on 300 ¥ sisäänpääsymaksu. Niistä suosituimmat ovat ryhmäturistien valloittamia, vähemmän kuuluisissa taas saa kierrellä lähes yksin.

Muistelen Suomessa näkemiäni maataloustavaroita. Vertaan niitä japanilaisiin kangaspuihin ja koneisiin, joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä.

 

Kuten monissa Japanin temppeleissä ja linnoissa, tässäkään rakennustyylissä nauloja ei käytetä. Hienojen puuliitosten sijaan maalaistaloissa puut on tuettu toisiinsa vahvoilla köysillä. 

 

Talojen rakenne on lähes samanlainen. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy keittiö ja perheen tatamilattiaiset asuinhuoneet. Savupiippua ei ole. Yläkerrosten katot on rakennettu ilmaviksi, jotta savu pääsisi leijailemaan niiden lävitse.

Rakennuksissa on huomioitu kosteus ja kuumuus – kylmyydeltä suojautuminen sen sijaan on ollut toissijaista.

Ullakkotasoja on perinteisesti kolme. Vain kahta alinta kerrosta käytetään asumiseen, yläkerrokset on varattu silkkiperhosen toukkien kasvattamiseen.

Silkkiperhosen toukkia esillä eräässä taloista.

Jopa kylän Myozenji-temppeli mukailee talojen tyyliä.

Kylän toiselle puolelle vie riippusilta.

 

Heinäkuisena arkipäivänä kylä on kiinalaisten ryhmämatkailijoiden kansoittama. Rauhaa löytyy onneksi nopeasti poikkeamalla reitiltä – ja erityisesti joen toiselta puolelta löytyvästä ulkoilmamuseosta. Sieltä löytyy hieno talokeskittymä, eikä paikalla tunnu olevan ristin sielua.

 

Ulkoilmamuseo, joka oli ehkä 600 ¥ sisäänpääsymaksun vuoksi lähes autio.

Museon alueella on kuitenkin valtavasti taloja, joihin pääsee sisälle. Jos nyt tulisin Skirakawa-goon, katsoisin vain yhden kylän ruuhkaisemmista taloista ja tulisin tänne!

Vaikka pelkäsin ajan loppuvan kesken, kolmessa tunnissa kylä on kierretty. Ehdin välissä jäätelöllekin. Viimeiseksi museoiduksi taloksi valitsen kylän suurimman ja kuuluisimman talon, joka kuului Wadan suvulle. Vauraus näkyy, löytyypä sieltä pikkuinen puutarhakin.

Kun kello alkoi lähestyä neljää ja paluubussiani, ryhmäbussit turisteineen ovat jo ajaneet tiehensä. Shirakawa-go taitaa olla hiljaisena kauneimmillaan. Olisi ollut ihana jäädä johonkin kylän majapaikoista: tarjolla olisi ollut esimerkiksi minshoku-maalaistalomajoitus onseneineen.

Ehkä ensi kerralla tutustun Gokayamaan ja yövyn jossain näistä ihanista taloista!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Seuraa tätä blogia Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä tai Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

tiistai, 23 heinäkuun, 2019
Nikkon kuuluisa punainen silta

Matkapäiväkirjamuodossa kesäkuun lopun viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon. Luvassa lukuisia temppeleitä, hieman buddhalaista viisautta ja paljon sadetta.

 

Perjantai

Auringonlasku näkyy junan ikkunasta vain kapeana kaistaleena sadepilvien välistä.

Juna kulkee kauemmas Tokion asutuksesta, kohti veden alla olevia riisipeltoja, jotka heijastavat harmaata taivasta. Sade loppuu ja alkaa, loppuu ja alkaa. Maisema hämärtyy.

Olen matkalla Nikkoon – temppelikylään vuorten syliin, sadan kilometrin päähän Tokiosta. Pääsin lähtemään vasta koulun loputtua neljältä (vaihtariarjen tylsiä puolia) ja olin seurannut Google mapsin reittiohjeita orjallisesti. En ollut hoksannut, että Nikkoon meneviä junia kulkee vain kerran tunnissa, ja tietysti lipputiskille saapuessani kuulin haluamani junan olevan jo täysin loppuunmyyty. Privaattiloosseja kuitenkin löytyi (ja junan lähtöön oli viisi minuuttia enkä ehtinyt miettimään B-suunnitelmaa), joten maksoin 1500 ¥ ekstraa omasta neljän hengen vaunuosastostani.

Huvitun omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni, katselen maisemia ja popsin laukun pohjalta löytyneen vohvelin.

Miten sinne pääsee?
> Nikkoon ajaa kätevimmin Tobu -linja Asakusasta, suora Limited Express -juna n. 2700-2800 ¥, kesto 2 h. Vaihdoilla kulkemalla pääsee halvemmalla, mutta matka-aika pitenee. Muita liikkumistapoja voi tutkailla täältä, mikä kannattaa ainakin jos taskussasi on JR Pass.

 

Pääteasemalla Tobu-Nikkossa on pimeää ja hiirenhiljaista, sade on onneksi tauonnut. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, en näe edes SevenElevenin tai FamilyMart -combinin kylttiä. Kiitän onneani, että majapaikkaani on kävelymatka juna-asemalta – jos ei olisi, ainoa kulkumuoto olisi taksi.

Parin kilometrin taivalluksen jälkeen saavun koko reissuhistoriani kämyisimpään hostelliin, pimeään paikkaan joka löyhkää homeelta. En ole ihan varma menikö kalsean suihkuhuoneen ovi edes lukkoon, kun pesen pois Tokion tomut, olosuhteista hieman ahdistuneena.

Kun aamiaisella vielä löydän lisukesalaatista pitkän mustan hiuksen, ihmettelen mistä ihmeestä paikan hyvät arviot ovat peräisin.

Missä majoittua?
> Jos menisin Nikkoon uudestaan, majoittuisin mahdollisimman lähelle Tobu-Nikkon asemaa. Tai valitsisin kalliimman majoituksen, johon sisältyisi nouto asemalta.

 

 

Lauantai

Seuraavana aamuna temppelit kutsuvat – hostelliltani sinne pääsee kätevimmin patikoimalla puolisen tuntia. Maailmanperintökohteet löytyvät onneksi kivenheiton päästä toisistaan.

Aamu on kaunis, on ihanaa nähdä maisemat vihdoin päivänvalossa. Sataa hieman, mutta onneksi niin hennosti, että on vaikea sanoa onko se pikemminkin vain voimakasta sumua.

Säätiedotus lupaili aluksi Nikkoon 25°c, mutta todellisuus on niukin naukin 20°c. Olen kiitollinen, että tajusin pakata pitkälahkeiset housut ja villatakin mukaani. Naureskelen pieneen reppuuni optimistisesti pakkaamilleni shortseille.

Kun saavun paikalle aamuyhdeksältä, ensimmäiset massat ovat jo vallanneet Tōshōgūn temppelin. Temppelirakennukset ovat toinen toistaan upeampia, en tiennyt että tällaisia edes on olemassa Japanissa. (Lue täältä postaukseni Tōshōgūnista.)

Tōshōgū
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Seuraava temppeli on naapurista löytyvä Nikko Futarasan-jinja. Harmikseni huomaan, että sen päähalli on remontissa.

Alueella kiinnostavinta on erilaiset shintolaiset luonnonkohteet pyhäkköinä. On valtava puunrunko, jonka sisälle mahtuisi ryömimään, hallitsemattoman näköinen kivikasa ja peliltä tuntuva hyvän onnen määrittelijä. Siinä on tikkuja, joihin heität köydestä tehtyä rengasta. Mikäli saat kolmesta renkaasta yhden osumaan keppeihin, hyvää onnea on tiedossa.

Olen surkea pallopeleissä, joten huonoa tuuria on tietysti luvassa.

Nikko Futarasan-jinja on omistettu kolmelle Nikon pyhälle vuorelle. Se on myös kuuluisa lähteestään, jonka vedellä pitäisi olla parantavia ominaisuuksia.

Vuosittain muutamat alueen sake-panimot tulevat paikalle vedenhakureissulle, ja lahjoittavat kiitokseksi tynnyreitä temppelille.

Nikko Futarasan-jinja
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 200 ¥ / Osoite: Nakajima 2944, Nikko, Tochigi / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Pyhälle temppelialueelle johtavaa Shinkyo-siltaa katselen vain etäältä. (Se muuten oikeastaan kuuluu osaksi Futarasan-jinjaa.) Maisema näyttää kauniilta vastarannalta käsin, kun punainen silta piirtyy hämmentävän sinisen veden ylle.

Alkaa olla jo nälkä, joten kiirehdin eteenpäin.

Shinkyo-silta
> Sillalle pääsee kävelemään 300 ¥ pääsymaksua vastaan. / Osoite: 上鉢石町, Tochigi, Nikko  / Temppeliin on noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Lounastan Megurissa, ehkäpä kauppakadun kauneimmassa ravintolassa, joka tarjoilee pelkkää vegaaniruokaa. On tatamilattiat ja täydellisesti yhteensopivat keramiikkakulhot.

Tilaan yubaa, tofun ”ihoa”, joka on Nikkon erikoisuus. Se muodostuu soijamaitoa pavuista valmistettaessa sivutuotteena maidon pinnalle. Yuban alta löytyy riisiä ja japanilaista shiso-yrttiä, jota Japanin basilikaksikin tituleerataan. Päällä on eleganttia marmeladia ja purevan vahvaa wasabia.

Lisukkeina on pikkelöityä retikkaa, sienipohjaista misokeittoa ja salaattia. Paahdettu vihreä tee täydentää kokonaisuuden ja poistun ravintolasta hymy huulillani.

Meguri
> Lounaat 1400–1700 ¥. Kannattaa tulla ajoissa, koska kun ruoka loppuu, se loppuu. / Osoite: 909 Nakahatsuishimachi, Tochigi, Nikko  / Noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Sade yltyy, jalkoja säästääkseni siirryn takaisin maailmanperintöalueelle bussilla. Katselen Rinno-ji -temppelin zen-meditaatiohallia, jota pääsee tutkimaan ilmaiseksi.

Illalla myöhemmin opin, että samassa paikassa järjestetään myös zazen-meditaatiota – paikan voi varata edellisenä päivänä Tobu-Nikkon turisti-infosta 1000 ¥ hintaan. Minimiosallistujamäärä oli kuitenkin kaksi, eikä kukaan ollut ilmoittautunut sunnuntain tunneille. Ehkä joskus toiste pääsen kokeilemaan perinteistä japanilaista buddhalaista meditointia!

 

Seuraavaksi vuorossa on Taiyū-byō -temppeli, jonne on haudattu Ieyasun pojanpoika Iemitsu (1604–51). Arkkitehtuuri oli samankaltaista kuin päivän aloittaneessa Tōshōgūnissa, mutta ruuhkat olivat vähäisemmät.

Kalsea tihkusade yltyy ja alkaa vähtiellen mennä luihin ja ytimiin asti. ”Sadekausi Japanissa on sellaista ihanaa lämmintä sadetta!” muistelen monen minulle sanoneen. Kesänä 2019 se ei ole pitänyt paikkaansa – ei Tokiossa, eikä ainakaan täällä Nikkossa.

Kipuan kaikki portaat päähallille, jonka katossa on 140 maalattua lohikäärmettä kantamassa rukouksia taivaisiin ja takaisin. Munkki kutsuu kaikki vierailijat istumaan alas ja pitää esittelynsä japaniksi, koukeroista kohteliasta keigoa puhuen. Tahdon olla esimerkillinen turisti, joten istun seizassa, kivuliaasti jalkojeni päällä istuen. (Rakas päiväkirja: Muista harjoitella seizaa kotona, älä vasta virallisissa tilanteissa.)

Sivurakennuksessa kuulemma asui shogunaatin palvelija. Ajan henkeen kuului, että shogunaatin kuluttua heidän palvelijansa tekivät rituaali-itsemurhan perässä. Tämä palvelija elikin loppuelämänsä kuin shogunaatti ei olisi koskaan kuollutkaan, tarjoillen tälle ruokia päivästä toiseen.

Häiriintynyttä vai ihailtavaa, mietin.

Taiyū-byō
> 550 ¥, yhteislippu Sanbutsu-dō-temppelin kanssa 900 ¥. / Osoite: 2307 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeliin on noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Ostin Rinno-ji -temppelin päähallin Sanbutsu-dōn lipun yhteislippuna jo edellisestä temppelistä, joten päädyn sinne vähän puolivahingossa. Tämäkin temppeli on valitettavasti remontissa, mutta sisäosista pääsee onneksi nauttimaan lähes häiriöttä. (Remontti on kuulemma kestänyt vuosikymmenen ja sen olisi pitänyt loppua keväällä, mutta huput olivat edelleen paikoillaan.)

Sanbutsu-dō on kuulemma Nikkon maailmanperintöalueen suurin rakennus ja mittakaavan ymmärtää, kun näkee valtavat patsaat sen sisällä. Kullatut buddhat esittävät myötätunnon ja armon jumalaa Senjūa, hevosenpäistä Batōa ja Amida Nyoraita. Kuulemma japanilaiset tulevatkin tänne rukoilemaan maailmanrauhaa.

Rinno-ji
> Pelkkä Sanbutsu-dō 400 ¥, yhteislippu Taiyū-byō-temppelin kanssa 900 ¥. Puutarha ja temppeliaarteita sisältävä huone 300 ¥. / Osoite:2300 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeli on Tōshōgūnin naapurissa. Noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Jaloissani alkaa tuntua, kun olen seissyt koko päivän jaloillani, ja kiusannut niitä vielä seizassa istuen.

Istahdan matchalle Hongu Cafeeseen. Makea anmitsu-annokseni sisältää makeutettua punapaputahnaa, hedelmiä, jäätelöä ja jännittäviä tahmeita kuution muotoisia mocheja. Tuore kirsikka kruunaa annoksen kuin, ööö, kirsikka anmitsun päällä?

Vaikka kahvila sijaitsee vain muutaman metrin päässä autotiestä ja maailmanperintöalueiden polusta, terassilla on hiljaista. Katselen sateen rapinaa ulkona, vieressä on pienelle pyhäkölle johtava torii-portti.

Jalkani ovat niin loppu, ettei edessä taida olla muuta kuin pitkä taivallus takaisin hostellille. Päätän kulkea osan matkasta bussilla, iltapalaksi poimin eväsrasian Tobu-Nikkon asemalta.

Hongu Cafe
> Matcha ja jälkiruoka 1200 ¥ . / Osoite: 2384 Sannai, Nikko, Tochigi.

 

Sunnuntai

Herään sateen rapinaan – tai pikemminkin siihen, kuin joku kaataisi ämpäreittäin vettä talon päälle. Käännän kylkeä ja nukun makeasti vielä vähän pidempään. Edes 11-tuntiset yöunet eivät karkottaneet kaikkia väsymyksen rippeitä.

Lopulta jaksan nousta. Syön aamupalaa laiskasti, eikä sen seasta tänään onneksi löydy hiuksia. Ilahdun, kun joku on pyöräyttänyt kahvin ja toastin kaveriksi banaanismoothien.

Rankkasade ulkona ei ole hellittänyt lainkaan, pohdin mitä tekisin. Tahtoisin nähdä kuuluisan vesiputouksen, mutta olisin sinne päästyäni sateenvarjosta huolimatta varmasti läpimärkä, enkä tiedä saisinko sateen takia fiksuja kuvia. Etsin netistä lähellä olevia tatuoinnit hyväksyviä onseneita, mutta niiden sijainnit ovat vaikeakulkuisia, ja avautuvat vasta iltapäivän puolella. Ja aina on se mahdollisuus, että tulen silti käännytetyksi ovelta.

Aulassa lappaa outoa porukkaa, mietin etten nyt hostellillekaan tahdo jäädä. Niinpä pakkaan reppuni ja lähden asemalle, sitä kautta bussit kun kulkisivat kuitenkin muuallekin.

Kastun muutamassa minuutissa juuri niin paljon, kuin pelkäsinkin. Pian koivet ovat nilkkoihin asti litimärät ja alkaa tulla kylmä.

Istahdan penkille aseman eteen ja katselen, miten ryokanien henkilökunta hakee uudet vierailijat luokseen. Vuorten yllä leijailee epätodellisen kauniita sumupilviä. Joka päivä sama rutiini toistuu, uudet turistit sisään, vanhat turistit junalla takaisin Tokioon.

Väsyttää edelleen, mutta onnellisella tavalla, ja teen harvinaisen ratkaisun – päätän olla lähtemättä yhtään mihinkään. Ostan asemalta junalipun (tällä kertaa saan normaalin istumapaikan) ja uuden bentoon.

Katselen ikkunan vaihtuvia maisemia hajamielisesti ja mietin, että joskus on myös ihan okei todeta, ettei tänään jaksa ja pysty. Luen reissukirjaani (kaverilta lainattu Haruki Murakamin Kafka rannalla) ja syön evääni, kun nälkä iskee.

Mietin, että on hyvä just näin. Ehtii ne vesiputoukset ja järvet nähdä seuraavallakin kerralla!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Nikkon Tōshōgū – ehkä koko Japanin hienoin temppeli!

maanantai, 15 heinäkuun, 2019
Toshogu-temppelin rakennuksia

Nikkon maailmanperintöalueen helmi on Tōshōgū -shintolaistemppeli. Se saattaa myös olla koko Japanin kaunein paikka.

 

Parin tunnin junamatkan ja 150 kilometrin päässä Tokiosta sijaitseva Nikko on loistava sivuretki temppelien ja luonnon ystävälle. Erityisen kuuluisa Nikko on temppelialueestaan, jossa moni paikka on päässyt Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Lähes 400-vuotias shintolaistemppeli Tōshōgū on Nikon tärkein temppeli. Sen pyhimyksenä on Tokugawa Iesu, joka aloitti 200 vuotta kestäneen Edo-kauden (1630–1868). Tällöin Japani eli varsin sulkeutuneena ulkomaailmalta. Toisaalta tilaa oli monien perinteisten kulttuurimuotojen synnylle, kuten puupiirrostaiteelle ja kabukille. (Postaukseni täällä kabukista ja Edo-kauden oiran-kurtisaaneista.)

Japanissa shintolaispyhäköillä saattaakin olla pyhimyksenään joskus oikeasti elänyt ihminen. Esimerkiksi Tokion suositussa Meiji Jingu -temppelissä pyhimyksenä on Meiji-keisari. (Postaukseni Meiji Jingusta täällä.)

Temppelin ensimmäinen portti, Ichidorii, on rakennettu Kyushulta tuodusta graniitista 1600-luvulla. Välimatka Japanin eteläisimmän pääsaaren Kyushun ja Nikkon välillä on yli tuhat kilometriä, eikä 400 vuotta sitten tainnut olla rekkaliikennettä.

Viisikerroksinen pagoda on rekonstruktio vuodelta 1819, alkuperäisen tuhosi tulipalo.

Ensimmäiseltä isäpihalta löytyy kolme pyhää varastohuonetta, hevostalli, sekä upeita lamppuja. Mietin aina näitä perinteisiä lamppuja nähdessäni palaakohan niissä koskaan valoja?

 

Nikkon temppeleiden väriloisto saa hillittyihin japanilaistemppeleihin tottuneen hieraisemaan silmiään. Täällä rakennukset loistavat kullattuina ja yksityiskohtaisina. Kontrasti sammaleen peittämiin kivilamppuihin on suuri – ja lumoava.

Lumousta ei yhtään hälvennä hiljaa tihkuva vesisade, joka kietoo rakennukset sumuun.

Nikko on kuuluisa temppelin ”hear no evil, speak no evil, see no evil”-apinapatsaasta. Kyseessä on ilmeisesti buddhalainen filosofia, jossa pyritään keskittymään olennaiseen sulkemalla häiriötekijät pois. Länsimainen tulkinta apinoiden merkityksestä taas viittaa ikävämpään asioiden läpi sormien katsomiseen. 

Koristeellinen Yomeimen-portti johdattaa ylemmille temppelialueille. Se on valittu Japanin kansallisaarteeksi maan tärkeimpänä ja kauneimpana porttina. 

Portista löytyy kuulemma 500 erilaista patsasta. Sen entisöintiremontti on loppunut 2017, joten kaikki on tip top.

Kyseinen portti kuulemma tunnetaan myös auringonlaskun porttina, sillä katsoja voisi tuijottaa sitä päivän verran kyllästymättä. Ymmärrän täysin!

 

Lauantaiaamuna temppelialueella on yllättävän rauhallista. On autolla tulleita japanilaisturisteja, monta bussilastillista alakoululaisia värikkäät tunnistehuivit reppuihin sidottuina ja muutama paikalle eksynyt länkkäri.

Temppeli käy läpi tällä hetkellä remontteja, joiden arvioidaan kestävän vuoteen 2024 asti. Temppelirakennuksia on kuitenkin sen verran paljon, että kävijöille jää silti valtavan paljon nähtävää. Nyt remontin alla on osa päähallista.

Sisäpihan rakennuksin ovista pääsee näkemään myös kannettavia omikoshi -pyhäkköjä. Niitä kannetaan pyhäkön festivaalilla 17-18 toukokuuta. Ohjelmassa on myös perinteistä yabusame-jousiammuntaa hevosten selässä.

Temppelin tapahtumakalenteriin pääsee kurkistamaan täällä.

 

Parinsadan portaan jälkeen vastassa on Togukawa Iesun masoleumi. 

Kipuamisen lomassa on kiva katsella alas jääviä koristeellisia kattoja.

Togukawa Iesun Masoleumi. Kuulemma hänen maalliset jäännökset löytyvät sen alta, eikä kivipaatta ole sen jälkeen kertaakaan avattu.

Lahjoitettuja saketynnyreitä, kuten monissa shintolaistemppelissä.

Virallinen kimonoihin pukeutunut seurue oli päässyt suljettujen ovien taakse päähalliin rukoilemaan. Keitäköhän he mahtoivat olla?

Lisää portin koristuksia. Harrastaakohan tämä herra juuri sitä yubusame-jousiammuntaa?

Viimeinen kuva siitä portista, lupaan! Itse ainakin olisin voinut jäädä tuijottamaan sen yksityiskohtia aamusta iltaan…

 

Yksi temppelin kiehtovimmista paikoista on samalla ainoa alue, jossa ei saa kuvata. Upean koristeellisen Honji-dō -hallin kattoon on nimittäin maalattu valtava lohikäärme.

Munkki kalauttaa huoneessa kahta tikkua yhteen eri kohdissa niin, että temppelivieraan korvissa alkaa soida. Mutta kun tikkuja kalauttaa yhteen juuri lohikäärmeen alla, kalahdukseen liittyy pieni lisä-ääni, jota ei kuulu muussa osassa huonetta. Ihan kuin lohikäärme karjuisi tikkujen mukana – ehkäpä pyytäen lopettamaan jatkuvan meluamisen.

Osa koululaisista tuli halliin kenkiään kantaen. Syy selittyi, kun näin monien laittavan kenkänsä niille varatulle alustalle erään patsaan edessä ja rukoilevan. Mitäköhän heidän toiveensa käsittelivät?

 

Toshogun ema-laatat ovat yhdet kauneimmista ja niitä löytyi monia erilaisia myynnistä temppelin eri osista. 

Täysin autio näin kuuluisa temppeli ei tietenkään ole, mutta Kioton tungoksen kokeneena odotin paljon pahempaa ruuhkaa. Toisaalta liikuin sadekaudella. Kirsikankukkien ja ruskan aikaan ruuhkat todennäköisesti ovat aivan toisenlaiset, Nikko kun tunnetaan erityisesti kauniista syksyn väreistään.

Temppelin vierestä löytyy myös museo, jossa voi tutustua temppelin taideaarteisiin 800 ¥ lisämaksusta.

> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Lisää sivuretkiä Tokiosta:

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

Viikonloppu Hakonessa osa 2 / aktiviteetit

Kawagoe – Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Pala Suomea tunnin päästä Tokiosta / Muumin Valley Park ja Metsä

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Hiroshima Japani

Päiväretki Miyajimaan – pyhä saari Hiroshiman lähellä

lauantai, 16 maaliskuun, 2019

Japanin matkaoppaita on vaikeaa selata törmäämättä erääseen ikoniseen näkyyn: merestä nouseviin punaisiin torii-portteihin.

Yksi kuuluisimmista porteista sijaitsee Hiroshiman lähellä Miyajiman saarella. Se onkin rankattu kolmen parhaan japanilaisen maiseman joukkoon.

Miyajima on yksi Japanin pyhimmistä saarista, jolla ei uskomusten mukaan saisi syntyä eikä kuolla.  Saari itsessään on suuri ja suurimmalta osin metsän peitossa, mutta nähtävyydet ovat keskittyneet pienelle alueelle helposti kierrettäviksi.

Miyajimassa riittää nähtävää päiväretkikohteenakin, mutta kokemusta täydentää saarella yöpyminen. Turistilauttojen poistuttua saari nimittäin hiljenee. Auringon laskiessa kuuluisien temppelien lumo korostuu entisestään. Puhumattakaan niiden iltavalaistuksesta ja Naran lailla vapaana vaeltavista peuroista.

Vaikka saari nykyään tunnetaan Miyajimana eli temppelisaarena, se on vain saaren lempinimi. Oikea nimi on Itsukushima, saaren kuuluisimman pyhäkön mukaan.

Matka Miyajimalle

Miyajimaan pääsee helpoiten Hiroshiman kautta, joko JR:n Sanyo Linella Hiroshiman asemalta Miyajimaguchin asemalle (25 min, 410 ¥). Raitiovaunulla myös pääsee Hiroshiman keskustasta (260 ¥), mutta yhteys on hitaampi.

Miyajimaguchin asemalta on lyhyt kävely lauttalaiturille, jonka yhteysaluksilla pääsee saareen kymmenessä minuutissa (180 ¥).

Kolmas ja helpoin vaihtoehto on ottaa suora vene Miyajimaan Hiroshiman Peace Memorial Parkista. Veneiden matka kestää 45 minuuttia ja menopaluu kustantaa noin 3600 ¥.

 

miyajiman peura

Miyajiman peurat

Ensimmäinen asia, jonka satamasta poistuttua näin, olivat peurat. Naran puiston tapaan, Miyajimassakin shika-japaninpeuroja on vuosisatojen ajan pidetty pyhinä eläiminä. Ne ovat kesyyntyneet elämään temppelialueilla ihmisten rinnalla.

Naraan verrattuna Miyajiman peurat vaikuttivat huomattavasti kesymmiltä ja vähemmän keksinpersoilta. Ihmisiin kyllästyttyään peurat saattoivat vaeltaa metsään. Onnettomuuksista on raportoitu täälläkin, joten söpöjen peuransilmien räpytyksestä huolimatta kannattaa pitää varaansa.

 

itsukushima-temppelin yksityiskohtia

Itsukushima-pyhäkkö, toisen temppelin pagoda ja punavalkoisia rakenteita

Itsukushima-pyhäkkö

Miyajiman suurin nähtävyys on UNESCOn maailmanperintökohteisiin lukeutuva Itsukushiman pyhäkkö. Sen on vuonna 1168 rakennuttanut Taira no Kiymori, joka oli erityisen vaikutusvaltainen Heian-kauden sotalordi.

Itsukushiman pyhäkkö on rakennettu kokonaan meren päälle. Laskuveden aikaan vesi paljastaa temppelin rakenteet ja kauempana meressä seisovalle torii-portille pääsee kävelemään. Mutainen merenpohja tuoksuu jännittävältä.

Ethän muuten älä ole idiootti ja matki turisteja, jotka laittavat kolikkoja torii-portin halkeamiin hyvän onnen toivossa. Se nimittäin vaurioittaa vanhaa porttia entisestään.

> Itsukushiman sisäänpääsy 300 ¥ / 500 ¥ yhdistelmälipulla kansallisaarteita sisältävään halliin.

 

Misen-vuori

Kiersin Miyajimaa kiireisen japanilaistuttuni kanssa, joten Miyajima-päivän pituus jäi vähän lyhyeksi.

”Et kai halua tuonne ylös”, hän kyseli Misen-vuorelle johtavan polun kohdalla. Tietysti olisin halunnut, mutta päättelin ettei tuttavani halunnut, joten kieltäydyin itsekin.

Misen-vuori on kuitenkin yksi Miyajiman päänähtävyyksistä. Sille voi joko kiivetä (reitistä riippuen n. 3 km, 90–200 min) tai kulkea köysiradan lasivaunulla (1000 ¥/suunta).

Vuoren päällä on erilaisia hengellisiä paikkoja, 360:n asteen näköalatasanne ja tietysti upeat maisemat Japanin sisämerelle.

 

Kakigori-jäätelöannos ja kuva ryokanista, missä on tohveleita sisäpihan edessä

Kakigoria perinnemiljöössä

Jos yöpyminen ei ole budjetista kiinni, valitse kohteeksi Miyajiman paras ryokan Iwaso. Vaatimattomammille matkaajille riittää pysähtyminen Iwasoa vastapäätä olevaan kakigori-kahvilaan!

Kakigori japanilaisten vastine jäätelölle. Monesti sen tilatessaan saa jäähilettä, jonka kanssa tarjoillaan erilaisia makusiirappeja. Fiinimmissä versioissa on mukana kondensoitua maitoa ja aidompia makuaineita. Jostain syystä kakigori tuntuu viilentävän jäätelöä enemmän – ihan kuin olisi nielaissut jäätä. Ja pienen hetken ajan Japanin kesän helle ei tunnu laisinkaan kuumalta.

Miyajiman kakigori-kahvilan nimi on Tamayoshi (玉善), enkä olisi osannut mennä sinne ilman japanilaistuttuani oppaana. En tiedä laisinkaan onko tuo paikka auki muuten kuin kesäkaudella.

Tamayoshi on rakennettu kauniiseen vanhaan puutaloon, listoilta löytyy mitä erilaisimmin tavoin maustettuja jäähileannoksia. Annokset ovat äärimmäisen herkullisia – ja aivan valtavia! Kuvassa oleva lusikka on lähes tavallisen lusikan kokoinen.

Yritin metsästää kakigoria muualta koko loppureissuni ajan Kansaita kiertäessäni, mutta en löytänyt mistään yhtä hyvää.

> Kakigori-kahvila kartalla täällä. Jäähileherkut muistaakseni 800–1000 ¥.

 

 

temppelin pieni buddha-patsaita, joiden päässä on hatut

Buddhalaistemppeli Daishoin

Daisho-in (大聖院) on yksi shingon-buddhalaisuuden tärkeimmistä temppeleistä. Suuri se on myös kooltaan: temppelialue jatkuu Misen-vuoren huipulle asti. Huipulla olevat ihailtavissa olevat rakennukset ovatkin siis osa Daishoiniä.

Japanissa joka ikiselle paikalle on tarjolla esite, mutta täällä Daishoinissä se todella kannattaa ottaa ja lukea. Nähtävää on nimittäin paljon.

Sisäänkäynnin lähellä vasemmalta alkaa polku, jossa on sadoittain pieniä Buddhaa edustavia rakan-patsaita. Niistä jokainen on käsin veistetty. Seuraavaksi vastaan tulee valtava kellotapuli. Toisin kuin monissa muissa temppeleissä, täällä sitä saa myös kokeilla soittaa!

Aukion laidalla sijaitsee suuri temppelihalli. Jätä kengät niille varattuun lokerikkoon, astu sisemmälle ja tähyile portaita, jotka menevät alaspäin. Temppelihallin pilkkopimeässä alakerrassa on nimittäin esillä buddhalaista taidetta, joka hehkuu kullattuna. Edetä täytyy käsikopelolla, mutta reitti on onneksi helppo.

> Auki 8–17. Temppeli on ilmainen.

 

miyajiman pikkukatu ja kyltti

Miyajiman pikkukadut

Miyajimalta löytyy paljon kauniita pikkukatuja. Niistä yksi on lauttasataman läheinen Machiya-dori, jonka varrelta löytyy monta ravintolaa, ryokania ja käsityöaarteita myyvää pikkuputiikkia.

Ruokatarjonnassa on ainakin okonomiyakia ja Miyajiman herkkua: grillattuja ostereita. Täällä ruokailemisen sijaan japanilaistuttuni tosin vei meidät Daisho-in -temppeliin johtavalla tiellä sijaitsevaan ihanaan sobaravintolaan. Sen hillitty ulkomuoto olemattomine kyltteineen ei olisi saanut minua uskaltautumaan sisään. Onneksi en ollut matkassa yksin!

 

Miyajiman vaahteranlehden muotoinen leivos kädessä ja toinen kuva, jossa kädessä miyajiman jättikokoinen riisikauha jossa on kanjeja

Miyajiman tuliaiset

Miyajiman perinteinen tuliainen (o-miyage) on momiji-manju -leivokset. Noita vaahteranlehden mallisia tattari-riisikakkuja myydään lähinnä Hiroshiman ja Miyajiman alueella. Täytevaihtoehtoja on lukuisia – anko-paputahnasta suklaaseen ja matchaan.

Toinen Miyajiman kuuluisista tuliaisista on riisikauha. Niistä jättiläismäisin löytyy vitriinistä Omotesando-ostoskadulta, mutta hieman pienempiä riisikauhoja (o-shakushi) voi ostaa kotiin saaren erilaisista matkamuistomyymälöistä. Muiden onnenamulettien tapaan riisikauhoja voi ostaa erilaisiin toiveisiin: rakkauteen, opiskelumenekseen, hyvään onneen ja bisnesmahdollisuuksiin.

Miyajiman riisikauhaperinne on peräisin muutaman vuosisadan takaa Kansei-kaudelta, jolloin sotilaita lähetettiin taisteluihin Hiroshiman Ujinan sataman kautta. Sotilaat kirjoittivat nimensä riisikauhoihin ja omistivat ne Itsukushiman temppelille. Kun sotilaat tulivat takaisin taisteluista, he pitivät riisikauhat muistona. Nykyään tuo ”onnen kauha” on suosittu onnenkalu.

Oma onnenkauhani toivoo yleistä onnellisuutta.

 

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Sinua voisi kiinnostaa:

Hiroshiman parhaat nähtävyydet (itsevaltaisesti järjestettynä)

Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 2: Arki

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

keskiviikko, 30 tammikuun, 2019

Punainen silta ja joki Ujissa

Oli viimeinen päiväni Japanissa viime kesän yhdistetyllä vapaaehtoistyö- ja Kansain kiertoreissulla. Tahdoin nähdä vielä jotain erityistä ja kyselin päiväretki Osakasta -vinkkejä Jodelin Japani-kanavalta.

”Mene Ujiin!”, joku vinkkasi. Mikä hiton Uji? En ollut koskaan kuullutkaan.

Aika moni muu kuitenkin on. Uji on vajaan parinsadantuhannen asukkaan pikkukaupunki Kioton kyljessä. Se on tunnettu teeviljelmistään, Unescon maailmanperintökohteisiin luetuista temppeleistään ja yhteyksistään japanilaiseen kirjallisuusklassikko Genjin tarinaan.

Kartta keski-japanista, korostettuna Uji

Lähdin Ujiin Osakasta aamuvarhaisella. Viimeisen päivän sooloreissuväsymys alkoi valitettavasti puskea päälle. Unohdin kahdesti jäädä lähijunasta oikealla pysäkillä ja vihdoin oikean aseman löydyttyä, lähdin ajamaan bussilla väärään suuntaan.

Ujiin päästyäni kello oli jo paljon ja nälkä kirkuva. Niin kirkuva, että skippasin teetä mausteena käyttävät ravintolat ja päädyin ahmimaan kahvilan kehnohkoa pizzaa. Verensokerin tasaannuttua olin valmis temppelikierrokseen.

Koristeellinen punavalkoinen Byodoin-temppeli ja lampi

Byodoin-temppeli rakennettiin 900-luvulla alunperin Fujiwara-klaanin lomapaikaksi. Sen päähallia kutsutaan Feeniks-halliksi katon harjanteen feenikspatsaiden takia. (Halli löytyy muuten myös japanilaisesta kymmenen jenin kolikosta.)

Päähallia voi ihailla lammen vastarannalta tai jonottaa pääsyä sen sisään. Saapuessani Ujiin myöhässä odotusaika olisi ollut useamman tunnin, joten tyydyin kauempaa katseluun.

Temppelihallin oikeat aarteet löytyvät maan alle rakennetusta museotilasta. Alkuperäiset patsaat olivat hienoja ja seinämaalausten sisältö oli mallinnettu hyvin 1:1 kokoisilla valokuvasuurennuksilla.

Maisema Ujista: taloja ja joki

Ujissa ihaninta oli kuitenkin mielestäni joki. Sen kivisessä pohjassa koikkelehti kurkia, kaunista punaista siltaa oli helppo siirtyä vastarannalle.

Toisella rannalla olisi ollut lisää temppeleitä, mutta viimeinen päivä Japanissa puolentoista kuukauden reissulla söi keskittymistäni. Mietin Suomeen palaamista. Riisuin sukat ja liotin joessa väsyneitä varpaitani. Katselin yukataan pukeutuneita japanilaispariskuntia lomapäivänsä vietossa.

Kiertelin vastarannan pikkukatua ja päädyin teekauppaan kylmälle teelle.

punainen silta ja Japanin luontoa

Ostin Suomeen vietäväksi kakkua ja mietin kaikkea mitä rakastankaan Japanissa. Tunsin kuitenkin rauhaa, olin varma että tulisin takaisin sekä Ujiin että Japaniin ylipäätään.

Japani-ikävän kyyneleet iskivät vasta seuraavana päivänä, ilmaan nousevassa lentokoneessa.

sininen teekuppi ja paketti ujista ostettua kakkua vihreä-keltaisessa paketissa jossa lukee hiraganalla kasuteira

Ujista kahta vuorokautta myöhemmin istuin sukulaisten kahvipöydässä. Ujin matchakakkua availlessani osa minusta oli edelleen Japanissa.

> Ujiin pääsee helpoiten Kiotosta JR Nara Linea pitkin. Yksi suunta maksaa 240 jeniä ja kestää nopealla junalla 20 min, hitaammalla 30 min. Osakasta seikkailu Ujiin kestää noin tunnin. Byodoin-temppelin sisäänpääsy 600 jeniä, feenikshalliin pääsyyn erillinen 300 jenin lippu (+ odotus).