Avainsana: sopeutuminen uuteen kulttuuriin

17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

keskiviikko, 24 heinäkuun, 2019

Neljä kuukautta takana – alle kuukausi edessä. Tällä viikolla pohdin ulkomailla omana itsenäni olemista ja kriiseilin 27-vuotissynttäreitäni.

Olen miettinyt sitä, miten hirveän lujaa olen yrittänyt sopeutua Japaniin. Opetellut Japanin historiaa ja shintolaisjumalien nimiä. Lukenut teeseremoniasta haltioituneena, uskaltamatta kuitenkaan mennä sellaiseen, koska pelkään kuitenkin tekeväni jotain väärin. Harjoitellut seizassa istumista vaikka sitä teeseremoniaa varten, johon en kuitenkaan tunnu koskaan menevän. Asuntolassa olen yrittänyt olla hiljaa, aiheuttamatta muille häiriötä, ja siivonnut välillä muidenkin jälkiä.

Mutta se kaikki on aiheuttanut vastareaktioksi kapinahengen.

Se saa kulkemaan paheksunnasta huolimatta kaupungilla tatuoidut kädet paljaana ja huudattamaan asuntolahuoneessa musiikkia läppärin surkeista kaiuttimista. Se saa ylikorostamaan lapsellisesti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuutta japanintunnin pöydässä, jossa muut ovat Nepalista, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. ”Meillä on ilmainen koulutus ja isyyslomat!”

Jälkeenpäin voi vain hävetä itseään, koska eihän sellainen lällättely vie yhtään mihinkään.

Kampuksen eeppinen patsas.

Mutta onneksi sitten voi löytää (varmaan maailman viimeisenä ihmisenä) Auta Antti!-podcastin. Yleensä inhoan self helppiä, mutta ohjelma on viisas, hauska ja lohdullinen. Nauran makeasti häpeälle ja itselleni. ”Todennäköisesti ketään ei kuitenkaan kiinnosta” kuulostaa ehkä kyyniseltä neuvolta, mutta on juuri nyt sitä mitä eniten tarvitsen.

Mietin että tämäkin on yksi ulkomaille sopeutumisprosessin osa-alue: uskaltaa olla itsensä ulkomailla, mutta ettei toitota itsestään. Siihen prosessiin Japanin kaltaisessa maassa viisi kuukautta on liian lyhyt aika.

Niin, ja se aika. Se alkaa ihan totisesti loppua kesken.

Sadekausi alkaa väistyä ja hellekesän kukat avautua.

Koulu loppuu ilman sen kummempia seremonioita, viimeiset kuvitustyöt palautetaan Drive-kansioihin, ihmiset valuvat kesälomille. Asuntolan aulassa tytöt odottelevat matkalaukut pakattuina. Istun monta päivää läppärini ääressä, kirjoittaen ja freehommia tehden. Ja sitten kun on työskennellyt tarpeeksi monta päivää ”tässä on vielä kauheesti jäljellä”-stressin musertamana, häkeltyy kun huomaa ruksineensa lähes kaiken to do-listalla olevan.

Ja sitten se iskee, ihan kamala haikeus. Kaikki on kesken, enkä ole vielä lainkaan valmis lähtemään. On tuhat paikkaa, joihin en vielä ehtinyt. Juuri löydetyt uudet kaverit, joiden kanssa tehdyistä suunnitelmista puoliakaan ei ole ehtinyt toteuttaa.

On vihdoin arki, joka tuntuu kotoisalta.

Tietysti tätä omaa ”mitä ihmettä mä tahdon tehdä elämälläni”-kriisiä syventää syntymäpäiväni. 27. Tahdon skipata sen tarkoituksella, mutta sovin näkeväni sinä iltana japanilaiskaveriani. Mainitsen synttärit sivulauseessa. Kaverini lähes suuttuu, mutta alkaa heti suunnitella seuraavaa tapaamistamme. ”Tarviiko sun kakun olla vegaaninen”, hän kysyy, enkä minä meinaa millään kestää noin ihanaa käytöstä.

Pari päivää myöhemmin näen viimeistä kertaa aivan yhtä ihanaa kielituutoriani. Hän taas on leiponut minulle synttärikakuksi vohveleita. Itkettää, mutta sellaisella onnellisella ja kiitollisella tavalla.

Mietin sitä miten jo viime kesän kuusiviikkoisen Japanin seikkailun jälkeen kärvistelin kuukausia käänteisen kulttuurishokin kanssa.

En halua edes kuvitella, missä mittakaavoissa ensi syksynä mennään.

—

Aloituskuvan potretin minusta nappasi Lanttimatkojen Lotta.

—

Aiempien viikkojen kuulumiset:

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

6 Kommenttia

Japani Vaihdossa Tokiossa

15. viikko Japanissa / lopun alkua

torstai, 11 heinäkuun, 2019

japanilaisia koristeita asuntolahuoneessa

Lähes neljä kuukautta Japanissa takana – puolitoista edessä. Tämän viikon tunnelmissa kuulonymmärrysharjoituksia ja lopun alkua.

Kun pari päivää on kulkenut vain kodin ja koulun väliä, Shinjukun pilvenpiirtäjät jaksavat edelleenkin saada leukani hieman loksahtamaan. Ihmismassan seassa katua ylittäessäni suupielet alkavat nykiä ylöspäin, virne tulee kuin vahingossa. Saan ihan tosissani asua Tokiossa vielä hetken verran!

Kielitaidon kanssa tosin välillä tuntuu, kuin olisin jo luovuttanut. Heitän suoraan tutuilta tulleet viestit käännösohjelmaan, vaikka tuntemattomia kanji-merkkejä olisi vain muutama, ja sisältö voisi olla pääteltävissä. Yritän lopettaa moisen laiskuuden ja lukea asioita, olipa kyseessä sitten metron seinien mainokset tai Instagramin kommentit. Ja päätän yrittää kuunnella enemmän muiden keskusteluja – sehän olisi kuin ilmaista kuullunymmärrysharjoittelua.

Niinpä kuulen koulukurssilla viereisen pöytäryhmän keskustelevan kaksi päivää putkeen avioliitoista. Olen häkeltynyt.

Toisaalta, vaikka kielitaidon paraneminen tuntuu kangertelulta, havahdun vapaaehtoisten pitämällä japaninkurssilla. Kaikki opetus on japaniksi ja vieraat sanat opetetaan japaniksi selittämällä. Vaikka opettaja joutuu välillä jankuttamaan ja unohtelen jatkuvasti jo oppimaani, tajuan kielitaitoni kulkeneen pitkän matkan.

Eräs kurssin opettaja-obaasaneista selittää siivouskäytännöistä puhuessaan nukkuvansa aviomiehensä kanssa eri huoneissa. Sillä lailla ohimennen sivulauseessa, että asia on aivan arkinen. Hämmennyn, jälleen kerran.

Huomaan, että asuntolan huone on muuttunut huomaamattani pesämäiseksi. Suurin tavaroista on peräisin aulan ”ota tästä”-pöydältä, osa on mukaan tarttuneita matkamuistoja tai lahjoja. Tajuan rakentelevani harakkamaisesti esineistä pieniä asetelmia ympäri huonettani. Tuntuu kotoisalta. Ihminen on lopulta aika sopeutuvainen olento.

Kiertelen tanabata-juhlaan liittyviä festivaaleja ja ihmettelen, miten kuuma viime heinäkuussa Hiroshimassa ja Osakassa oli. Tämän vuoden sadekauteen on sisältynyt yllättävän paljon päiviä, jolloin on saanut turvautua kevättakkiin.

Tanabatan koristeet katoavat katukuvasta ja asuntolan aulasta päivässä. Mietin, heitettiinkö kaikkien toiveet sisältävät laput roskikseen. Ovatko ne nyt jossain lajittelukeskuksen uumenissa? Ajatus tuntuu vähän brutaalilta.

Koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa. Koska reissaan viimeiseksi viikonlopuksi pois Tokiosta Kobeen ja Kiotoon, viimeisten kuvitustöiden kanssa alkaa tulla kiire.

Tuntuu hassulta, mutta samalla helpottavalta tietää, että kolmen viikon päästä pääsen pois asuntolan seinien sisältä. Hei hei vartijoille, lupalapuille ja kotiintuloajalle! Ei tule ikävä.

Teen viimeisiä suunnitelmia ja listaan paikkoja, joissa tahdon vielä käydä. Tiedän, etten millään ehdi enää niistä jokaiseen. Se aiheuttaa vähän kaikki äkkiä mulle heti nyt -paniikkia, mutta yritän hyväksyä tosiasiat.

Ostan vihdoin Japan Bus Passin, eikä jenkkituttuni meinaa uskoa ostaneeni edestakaiset yöbussit Tokiosta Kobeen ja Tokiosta Kanazawaan noin 120 € hintaan. Monesti pelkkä yksi suunta Tokiosta Kobeen päin maksaa 50 €. Hyrisen tyytyväisyydestä, mutta oma viime tingassa olemiseni hävettää myös vähän. Ensimmäiseen reissuun lähtö kun on jo tänä iltana.

Kioto ja Kobe odottavat!

Aiempien viikkojen kuulumiset:

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

10 Kommenttia

Japani Vaihdossa Tokiossa

13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

torstai, 27 kesäkuun, 2019

Iida kulkee hautausmaalla ja katsoo taakseen

Kolme kuukautta takana, kaksi kuukautta jäljellä Japanissa. Sadekauden epävakaa sää jatkui, mielen päällä oli yhteiskunta- ja politiikkajuttuja.

Asiat ovat aivan mukavasti, elelen tavallista vaihto-opiskelijan arkea, jonka outoutta on enää vaikea muistaa. On kavereiden näkemisiä ja pieniä kaupunkiseikkailuja. Tokio tuntuu monesti kaikesta ärsytyksestä huolimatta välillä jopa kotimaisilta.

Kevätlukukauden viimeinen kurssi alkaa. Japanin lukukausilogiikka on ihan nurinkurinen: kevätlukukausi on huhtikuusta heinäkuuhun, syyslukukausi syyskuusta tammikuuhun. Viimeisellä kurssilla tehdään kuvituskokeiluja, tyyli ja tekniikka ovat vapaat. Torstait on varattu tieteelliselle piirtämiselle: ensimmäiselle tunnille opettaja käskee tuomaan mukanaan kasvin, jota piirtää ja tutkia. En tiedä nauraisinko, miten tästä voi saada opintopisteitä, vai huokailisinko ihastuksesta.

Sateenvarjomeri ja kolikkopuhelin. Ja kampuskissan ruoat! <3

Ärsyynnyn sateeseen, yskään ja märkiin kenkiini, joten ostan sateenkestävät kengät. Ne ovat kaupan halvimmat ja ensimmäisen sateisen koulupäivän jälkeen saavat uuden lempinimen – neljän rakon kengät. Päätän liimata rakkolaastarit vaarakohtiin ja kokeilla seuraavalla sateella itsepäisesti uudelleen.

Toisena sadepäivänä saan lisää rakkoja, mutta toivon, että kolmas kerta toden sanoo.

Deittisovellus OkCupid lähettää uuden notifikaation: spesifejä kysymyksiä tarjolla alueellesi Japani. Menisitkö jouluaattona treffeille? (Hassu tapa, mutta tässä shintolais-buddhalaisessa maassa joulu on kaupallinen treffijuhla.) Käyttäisitkö työpaikalla shortseja? (Kiellettyä monessa paikassa.) Ottaisitko vastaan siirron, jos pomosi käskee? (Tällä hetkellä aiheuttanut kovasti kohua, sillä ihmisten siirrot ovat yleisiä, eivätkä ilmeisesti aina kovin perusteltuja.) Entä tuetko feministisiä liikkeitä? (Suomenkin medioissa on kirjoitettu täällä keskustelua herättäneestä korkokenkäkampanjasta. Japanissa kun on yleistä toimistopukukoodia vaatia naisia pukeutumaan työpaikoilla korkkareihin.)

Vaalimainontaa japanilaisittain. Olin juuri tottunut ihanan rauhallisiin katuihin ilman näitä kovaäänisautoja. Mutta sitten näin vaalimainostauluja pystyteltävän taas.

Kuuntelen metroissa miten nuoret naisoletetut puhuvat metrossa avioliitto-ajatuksistaan. Heitä vanhemmat naururyppyiset taas juoruavat, ketkä ovat juuri menneet naimisiin. Mietin, etten tunne yhtään suomalaista, jonka small talk -repertuaariin aihe kuuluisi yhtä vahvasti, olipa ikä sitten mikä tahansa.

Nyanssien ylianalysointi on lisääntynyt. Mietimme vaihtarikaverini kanssa, onko mielenosoituksellista, että koulun vartija sanoo meille koulusta lähtiessämme ”sayoonara” – se kun viittaa hyvästeihin, joista ei nähdä enää koskaan. (Japanilaiset ovat monesti korjailleet, kun käytän vääriä fraaseja ihmisiä hyvästellessäni – tästä sayoonarasta sain noottia viime kesänä vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Esimerkiksi koulussa tunnin lopuksi käytettävä ”otsukaresamadesu”, kiitos päivän kovasta työstä, ei kuulemma sovi hyvästeiksi vapaaehtoisten pitämille japanintunneille. Jos joku osaa selittää aihetta vaikkapa kommenttiboksissa, arvostaisin kovasti!)

Olen huomaamattani muuttunut juuri sellaiseksi ärsyttäväksi ihmisiksi, joka olettaa, ettei kukaan ympärillä ymmärrä suomea. Löydän itseni kirjoittamasta aika henkilökohtaisia avautumisia sisältävää matkapäiväkirjaani lähijunassa kylki kyljessä muiden kanssa ja puhumassa ihmisistä, jotka ovat lähes vieressäni.

Poliiseja vahtimassa kirsikankukkien katselijoiden liikkeitä keisarillisen palatsin edustalla maaliskuussa.

”Onko Suomen kouluissa kesäisin läksyjä”, tuutorini kysyy. Vastaan kieltävästi.

On kauhea klisee, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Mutta omassa elämässäni se on pitänyt harvinaisen paljon paikkansa. En ole missään muualla oppinut arvostamaan samalla lailla suomalaista yhteiskuntaa ja pohjois-Eurooppalaisia arvoja, kuin täällä Japanissa. Ihailen suomalaisia suuryrityksiä, jotka liputtavat iloisesti Priden puolesta (vaikkei se ole ongelmatonta, on vaikea nähdä saman tapahtuvan täällä Japanissa), ihmettelen uutisia naisvaltaisesta hallituksesta, muistelen vapaamuotoista työ- ja opiskeluelämää.

Olenko minäkin niitä ihmisiä, jonka mielestä oma maa on kuitenkin mansikka?

Toisaalta tykkään vähintään yhtä paljon vesimeloneista ja mustikoistakin.

—

Aiempien viikkojen kuulumiset:

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

12 Kommenttia

Japani Vaihdossa Tokiossa

12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

keskiviikko, 19 kesäkuun, 2019

Kolmen kuukauden rajapyykki Tokiossa on tullut täyteen. Tällä viikolla mietin kulttuurishokkijuttuja ja sopeutumista.

Japanin uutuudenviehätyksen viimeiset rippeet ovat alkaneet karista. Luulin, että sopeutumisprosessi uuteen maahan olisi suoraviivainen – ihastuksesta shokkivaiheen kautta sopeutumiseen. Mutta vaikka tavallaan olenkin sopeutunut, koti-ikävä on nostanut päätään uudella syvemmällä tasolla. Katselen kateellisena instakuvia mökkireissuista, festivaaleista ja Sodankylän elokuvajuhlilta.

Kaipaan Suomen kesää ja läheisiäni ja mietin, teinkö asiat väärin päin. Olisin paljon mieluummin karannut talveksi Suomesta ja nauttinut Suomen kesästä, rantasaunasta ja valoisista illoista. Kauhistelen jo valmiiksi pohjolan pitkää talvea ja harmittelen, etten pääse näkemään lumista Japania.

Listaan asioita, joita ei tule ikävä Japanista:

– Asuntolan lappuseinää, jossa pitää kääntää nimilapun eri värinen puoli esiin sen mukaan, onko paikalla vai ei. En meinaa millään muistaa, että pitäisi raportoida menemisistään jollekulle.

– Stressiä siitä, ehtiikö kotiintuloajaksi kotiin. Harvoin haluan riekkua kaupungilla yömyöhään, mutta tieto siitä, etten voi tulla kotiin silloin kuin tykkään, ärsyttää jo periaatteesta.

– Asuntolanaapureitani, joiden kanssa jaamme keittiön ja vessan. Erityisesti veden lorottelu turhanpäiten saa minut raivon partaalle. Koska asuntolassa käy siivoaja, montaa asukasta ei siivoaminen kiinnosta – keittiössä voi biojäteroskat heitellä ympäri pesuallasta ja suihkun seinät täyteen hiusväriä. Vessan seinät näyttävät siltä, ettei niitä ole koskaan siivottu, enkä tahdo tietää mistä niiden ruskeat tahrat ovat peräisin. Mikäköhän siinäkin on, että muiden sotkut ällöttävät paljon enemmän kuin omansa?

– Asuntolan paperiseiniä. Ikävöin hitaita aamuja viikonloppuaamuja kotikotona, jolloin voi siivota musiikkia kaiuttimista kuunnellen ja laulaa mukana. Asuntolassa kaikki kuuluu seinien läpi, enkä kehtaa hoilottaa kotona, vaikka mieli tekisikin. Harmittaa, ettei kotona voi olla oma itsensä.

– Kouluruokalaa. Vaikka joka päivä on tarjolla kuutisen erilaista ruokaa, viime viikkoina on ollut todennäköisempää, että jokaikinen vaihtoehto sisältää lihaa, kuin että yhdestä löytyisi kasvista tai kalaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää syödä lisukesalaatteja tai kitsune udon -keittoa, joka on hyvää, mutta alkaa tulla korvista ulos. Kaipaan Unicafea ja työpaikkaruokalaa, josta saa joka päivä edes jotain kasvisruokaa. Yritän luvata itselleni marmattaa niistä syksyllä vähemmän.

– Sosiaalisen kanssakäynnin kiemuroita japanilaisten kanssa, sitä miten mitään ei voi sanoa suoraan. Ikävä sitä, miten vapaamuotoisesti Suomessa voi kommunikoida jopa pomojen, opettajien ja vanhojen ihmisten seurassa!

– Pieniä sydänten särkymisiä joka kerta kun näen kaltoin kohdeltuja eläimiä, olipa kyseessä sitten lemmikkieläinkaupan pentuhäkit tai eläinteemakahvilat. Niitä löytyy Tokiosta kaikelle: minipossuille, siileille, pöllöille, käärmeille, chiba-koirille ja tietysti trendin aloittaneille kissoille.

– Sadepäivien rankkasadetta aamusta iltaan. Läpimärkiä kenkiä ja sukkia, jotka eivät kuiva koulupäivän aikana. Olisi fiksua ostaa kalossit tai muut vedenkestävät kengät, mutta olen liian jääräpäinen tehdäkseni sitä muutaman viikon takia. Suomessa on ihan hyvät kumisaappaat, olisinpa vain tajunnut ottaa ne tänne mukaani. (Siispä kiroilen märissä kengissä ja edellisviikon yskäkin alkaa uudelleen.)

– Aikaerosäätöä Suomeen yhteydenpidon kanssa. Kun läheiset pääsevät Suomessa töistä kotiin, Japanissa on jo myöhä.

– Omia nollasta sataan muuttuvia tunteitani. ”Sä oot koko ajan eri mieltä”, nauraa vaihtarikaverini, kun valehtelematta vartin sisään haukun ja hehkutan After Effectsiä. Japani herättää minussa samanlaisia joko tai -tuntemuksia. Osaisinpa arvostaa niitä positiivisempia enemmän täällä ollessani… mutta valittaminen on hirveän paljon helpompaa suomalaiselle luonteelle.

Viikkokysymys: Onko sinun sopeutumisprosessisi ulkomaille ollut suoraviivainen?

—

Aiempien viikkojen kuulumiset:

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

24 Kommenttia

Japani Vaihdossa Tokiossa

Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia

keskiviikko, 5 kesäkuun, 2019

Tällä viikolla podettiin kevätflunssaa, ihmeteltiin koulujuttuja ja siivottiin. Klassiset keskiviikkoiset arkihöpinät, olkaa hyvä!

Katselen koulumatkoilla, miten hortensiat alkavat avautua. Se on varma merkki lähestyvästä sadekaudesta. Mietin, että pitää ehtiä pyykätä lakanat ennen sitä – muuten on vaarana etteivät ne kuivu kunnolla. Muistan liian hyvin, miten viime kesänä Hiroshimassa keittiön kangastuolit alkoivat kukkia hometta.

Pidän vihdoin kunnollisen siivouspäivän. En suostunut ostamaan imuria muutaman kuukauden takia, joten prosessi on vaivalloinen. Sadan jenin kaupasta ostamani mopin varsi katkeaa ennen kuin saan pyyhettäkään siihen kiinni. Jynssään sitten lattioita kontaten.

Huoneeni lattia on tahmea julkisten tilojen takia, joissa ihmiset kävelevät ulkokengillä, ja minä hipsin siellä tohveleissa. Päätän, että tahmeat tohvelit eivät enää pääse puhtaaseen huoneeseeni.

Kuten välillä Suomessakin, ostan siivousmotivaattoriksi kukkia. Lähikaupan valkeat pionit maksavat reilut kaksi euroa. Pikkuruinen huoneeni tuntuu niiden ansiosta heti paljon viihtyisämmältä.

Köhin kurkkuflunssan kourissa. Harkitsen, pitäisikö hankkia klassinen kasvomaski, kuten monella japanilaisella. Sen sisällä yskiminen kuitenkin kuulostaa ikävältä ja epäilen japanilaisten katsovan oudosti heitä matkivaa länkkäriä. Niinpä jätän maskit kauppaan ja juon vettä aina kun alkaa yskittää.

Katson Hakonessa jalkaani ilmestynyttä valtavaa hyttysenpuremaa, joka on paisunut sitä raavittuani. (Urpo mikä urpo.) Alan yliajatella, onko flunssan ja hyttysenpureman välillä yhteys. Vakuutan kuitenkin itselleni, että kyllä ensimmäiset hyttysenpistot Suomessakin ovat tosi kivuliaita, ja että Japanin aivokuumerokotukseni on hyvin voimassa.

Japanilaistuutorini antaa lääkkeeksi köhimiseeni piparminttuöljyä, jota hän sipaisee kädelleni. ”Tämä auttaa päänsärkyyn, yskään ja mihin tahansa”, hän valistaa. Voimakas tuoksu tuntuu kuitenkin ärsyttävän kipeää kurkkuani vain lisää.

Raju yskiminen sotkee myös unirytmini. Unohdan, että köhimisen takia minun pitäisi muistaa mennä nukkumaan ainakin tuntia aiemmin. On raivostuttavaa, että illalla pystyasennossa kurkkuni on kunnossa, mutta heti kun asetun makuulle, yskähelvetti on irti.

Googletan Tokion parhaita vegaanirameneita ja päädyn T’s Tan Taniin. Se on niin hyvää, että voisin hieman itkeä ja tehdä lähes mitä tahansa saadakseni sen reseptin käsiini.

Kasvanut tukkani saa aiheuttaa lisähikoilua Tokion helteessä. Mietin, pitäisiköhän etsiä kampaaja.

Huomaan, että rusketus on tarttunut kämmeniini ja jalkapöytiini. Mietin, että tältä kesältä varmaan saan pitkähihaisten aiheuttaman kämmenrusketuksen, joka näyttää siltä, että käyttäisin koko ajan hansikkaita. Toisaalta ehkä murehdin turhia. Viime kesänä auringon UV-säteily oli niin vahvaa, että sain pitkähihaistenkin läpi rintsikoista rusketusraidat.

Mietin sitä, miten ennen Japaniin tuloani olin kuullut juttuja kouluelämästä, jossa opiskelijat lähinnä laiskottelevat tunnit. Hommien teko kuulemma aloitetaan vasta tuntien loputtua, pitkälle iltaan puurtaen. Joshibissa asia tuntuu olevan toisin. Suurin osa (muutamaa tunneilla nukkujaa lukuunottamatta) paiskii tunnilla hommia ahkerasti, mutta rientää kotiin heti kellon soidessa. Loppupresentaatioissa sai kuitenkin ihmetellä huikean yksityiskohtaisia töitä, jotka olivat selkeästi vaatineet lukuisia vapaa-ajan tunteja.

Jos olen Suomessa ajatellut inhoavani presentaatioiden pitämistä, se ei ole mitään sen sulan kauhun rinnalla, jota tunnen joutuessani esittelemään töitäni luokan edessä japaniksi. Onneksi opettajat ovat kannustavia jo yrityksestäkin ja saan pitää lunttilappuni.

On hassua saada palautetta, josta ymmärtää vain murto-osan. Ja vielä sitäkin vähemmän, jos se saadaan kirjallisena, opettajan suttuisella käsialalla paperille kirjoittamana. Pirun kanjit!

Ihmettelen, miten koko Japani tuntuu seonneen kuplateestä. Kaduilla ei ole mihinkään muualle yhtä pitkiä jonoja ja tapioca esiintyy jopa kolmessa (!!) animaatiokurssin päätösvideossa. Pitää ehdottomasti maistaa sitä joskus, jos jaksaisi liittyä pitkän jonon jatkoksi.

Olen myös miettinyt suhdettani blogiini. Nyt tämä paikka tuntuu ihanalta kokeilukentältä, jossa voi tehdä tekstejä, kuvia, videoita ja sosiaalista mediaa. Mietin, miten saan pidettyä kolmen viikkopostauksen päivitystahdista kiinni. Täällä Japanissa se on ollut helppoa, sillä inspiroivaa kirjoitettavaa pursuaa ovista ja ikkunoista.

Toisaalta olen miettinyt, että seikkaileminen ja uuden kokeileminen on myös asenteesta kiinni. Muistelen erästä ihanaa kesäsunnuntaita, kun lähdin elämäni ensimmäistä kertaa yksin Porvooseen. Suomestakin löytyy valtavan paljon nähtävää ja kirjoitettavaa! <3

—

Kuvissa hengailuja viikon varrelta Daikanyamassa ja Omotesandossa.

—

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

6 Kommenttia

Japani Vaihdossa Tokiossa

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

keskiviikko, 29 toukokuun, 2019

Yhdeksäs viikko Japanissa listojen kautta. Missä kävin, ketä tapasin, mitä söin, mitä ajattelin? Kuvat Hakonen viikonloppureissulta.

3 paikkaa, joissa kävin

Koulun toinen ruokala, joka löytyi sattumalta kellarikerroksesta. Sieltä saa joka päivä erilaisia nuudelikeittoja, jotka pelastavat ne päivät kuin pääruokalan kaikissa vaihtoehdoissa on lihaa. Aiemmin olen syönyt silloin lisukesalaatteja, joista kuitenkin yleensä jää vähän nälkäiseksi.

Hakone, johon tein ihanan viikonloppureissun. Oli horisontissa vilahtava lumihuippuinen Fuji-vuori, aurinkolaseihin tarttuvia ötököitä, tuulenvire järven rannalla. Pulahdin onseniin, ihmettelin kulttuurikohteita ja nukuin kapsulissani pitkiä yöunia. Täydellinen viikonloppu!

Shinjukun Odakyu-tavaratalon ruokaosasto, josta saa ihania erikoisherkkuja. Lähes kaikki on kallista, mutta seassa saattaa olla helmiä. Ilahduin ruis- ja kokojyväjauhoilla juureen leivotusta leivästä, joka maksoi vain 270¥, saman verran kuin se kaupan tympeä paahtoleipä.

3 asiaa, joita opin

Viikon 8 ja 9 aikana olen oppinut käyttämään uutta animointiohjelmaa ainakin jotenkuten. On toki hieman erikoista käyttää 3D-animointiin tarkoitettua Blenderiä 2D-hommiin, mutta ainakin oppii kasan purkkaratkaisuja!

Ettei kannattaisi sanoa japaniksi asioita joita ei ymmärrä. Kieltä opiskellessani tajusin, että olen monta kertaa sanonut tykkääväni syömisen sijaan syödyksi tulemisesta. Hullua, miten yksi ylimääräinen “re”-tavu voi vaihtaa taberu-verbin syömisestä syödyksi tulemiseen (tabereru). Kyseistä sanamuotoa kuulee japanilaisten puheessa yllättävän paljon, joten olin kuvitellut sen olevan jokin kohteliaampi verbin versio. Kyse taitaa olla pikemminkin nurinkurisesta ajatuslogiikasta – kahvila kun ei ole paikka, josta saa pullaa, vaan paikka, jossa pullat tulevat syödyksi.

Että miten onnellinen olen reissatessani, ja kuinka mahtava konsepti viikonloppupiipahdukset ovat. Niitä odotellessa edellinen viikko kuluu siivillä ja niiden jälkihekumoissa seuraavalla viikolla leijuu vielä sentin arjen yläpuolella.

3 ruokaa, joita söin

Kakigori. Japanilainen kesäherkku, joka valmistetaan jäähileestä ja erilaisista makusiirapeista. Hakonen helteessä söin yhden valtavan matchalla maustetun.

Kitsune udon -nuudelit. Inari-sushista tuttua tofua paksujen udon-nuudeleiden kanssa, kuuman keiton kera. Loistava lohturuoka! Saa nähdä kyllästynkö, kun tämä on uusi vakiokouluruokani.

Onigireitä aamupalaksi Hakonen hostellin terassin aamuauringossa. Nuo eri täytteillä varustetut riisipallot ovat loistava välipala, jota saa Japanissa joka ikisestä kioskista ja kaupasta.

3 ihmistä, jotka tapasin

Vaihtarikaverini Anniina, jonka kanssa olemme samoilla kursseilla. Luulen, että animointiohjelmia opetellessamme japanilaiset ovat päätelleet, mitä suomenkieliset kirosanamme tarkoittavat.

Pöndekengissä -blogin Miraorvokin ja hänen siskonsa, jotka reissasivat Japanissa. Söimme Shibuyassa liukuhihnasushia ja löysimme näköalatasanteen, josta näkee alueen kuuluisaan risteykseen.

Kielituutorini Kannan, jonka kanssa olemme vähitellen alkaneet ystävystyä kielimuurista huolimatta.

3 asiaa, joita ajattelin

Asioiden arkisuutta. Kahden kuukauden jälkeen Japani ei enää tunnu kauhean eksoottiselta. Tuntuu vaikealta havainnoida asioita, jotka tuntuvat jo niin normaaleilta.

Polyesteria. Miten monta kertaa pitää unohtaa kylmässä Suomessa vaatteita pakatessaan, etteivät polyesterista valmistetut vaatteet sovellu kuumiin maihin? Täällä kaupat ja kirpputoritkin ovat hengittämättömiä vaatteita pullollaan. Katselen japanilaisia helteessä polyesterin näköisissä vaatteissaan vailla hikipisaran puolikastakaan.

Haaveilen viskoosista, pellavasta ja silkistä. Ärsyttää, että monta näihin keleihin sopivaa vaatetta on komerossa väärässä maassa.

Entä jos -polkuja. Vaikka Japani ärsyttää välillä edelleenkin, se on mennyt ihoni alle. Jo viime kesän kuukauden jälkeen Suomeen tottuminen oli kivuliasta. Välillä mietinkin vaihtoehtotodellisuuksia, entä jos. Entä jos asuisin näillä kaduilla? Entä jos kulkisin ruuhkametrossa töihin kaikkien muiden kanssa?

Mutta tahtoisinko oikeasti alkaa juurettomaksi expatiksi ja laittaa Suomen elämän pysyvämmälle tauolle?

En usko. Mutta voi sitä silti jossitella.

Kokeiluna tämän viikon kuulumiset myös videona:

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

—

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

10 Kommenttia

Older Posts

sopeutuminen uuteen kulttuuriin

17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

Neljä kuukautta takana – alle kuukausi edessä. Tällä viikolla pohdin ulkomailla omana itsenäni olemista ja kriiseilin 27-vuotissynttäreitäni.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

15. viikko Japanissa / lopun alkua

Lähes neljä kuukautta Japanissa takana – puolitoista edessä. Tämän viikon tunnelmissa kuulonymmärrysharjoituksia ja lopun alkua.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

Kolme kuukautta takana, kaksi kuukautta jäljellä Japanissa. Sadekauden epävakaa sää jatkui, mielen päällä oli yhteiskunta- ja politiikkajuttuja.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

Kolmen kuukauden rajapyykki Tokiossa on tullut täyteen. Tällä viikolla mietin kulttuurishokkijuttuja ja sopeutumista.

Listaan asioita, joita ei tule ikävä Japanista:

Viikkokysymys: Onko sinun sopeutumisprosessisi ulkomaille ollut suoraviivainen?

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia

Tällä viikolla podettiin kevätflunssaa, ihmeteltiin koulujuttuja ja siivottiin. Klassiset keskiviikkoiset arkihöpinät, olkaa hyvä!

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

Yhdeksäs viikko Japanissa listojen kautta. Missä kävin, ketä tapasin, mitä söin, mitä ajattelin? Kuvat Hakonen viikonloppureissulta.

3 paikkaa, joissa kävin

3 asiaa, joita opin

3 ruokaa, joita söin

3 ihmistä, jotka tapasin

3 asiaa, joita ajattelin

Kokeiluna tämän viikon kuulumiset myös videona:

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Avainsanat