matkavalmistelut

Lähtöä edeltää päiväkausien mittainen levottomuus. Läksiäishalauksia. Autopilotti päällä suoriudun viimeisistä hommista. On lyhyitä yöunia ja hauskoja juhlia.

Kaaosta. Mikä laatikko menee minnekin? Kolmiulotteista tetristä varastoon tungettavien nyssyköiden kanssa. Uusintapelit ahtaen keskikokoiseen matkalaukkuun ainakin kahdeksan suklaalevyä, rinkka ja puolen vuoden tarpeelliset ja tarpeettomat asiat. Valtava tyydytyksen tunne, kun omaisuus painaa 5 kg alle painorajojen.

Matkalla kentälle meinaan saada HSL:n tarkastusmaksun, kauden loppumispäivämäärä olikin ollut päivää aiemmin. Virkailija antaa armoa, saan käydä ostamassa kertalipun.

Olen kentällä valtavasti etuajassa, tästä on muodostumassa sooloreissuperinne. En osaa rentoutua viimeisinä hetkiä ennen matkaa kotona, puunaan nurkkia ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Päänsisäinen stressikohina alkaa helpottaa turvatarkastuksen jälkeen Helsinki-Vantaan rauhallisessa ykkösterminaalissa. Jaksan jopa edistää koulujuttuja.

Kun Tukholman kone vihdoin nousee, tunnen itseni onnellisemmaksi kuin viikkokausiin. ”Ei täs mitään. Kaikki menee ihan hyvin.” Olen hokenut sitä itselleni viime päivät, mutta vasta nyt alan oikeasti uskoa sanojani. Ihana lähdön riemu!

Arlandassa passintarkastaja alkaa spontaanisti puhua suomeksi possumunkeista. Vitsi miten rakastankaan tätä pohjoismaista epämuodollisuutta.

Syön lennoille varatut eväät lähes kättelyssä, joten törsään Beijing 8:n herkullisiin kasvisdumplingseihin. Niiden tulinen seesamidippi veisi kielen mennessään, ellei polttaisi sitä ensin.

Tukholmassa tarkistelen julkisen liikenteen yhteyksiä Tokiossa siltä varalta, että Pekingissä ei toimi Google Maps (arvaan oikein) ja SIM-korttiani ei löydykään Hanedan kentän myymälästä, jonne sen muutama viikko sitten tilasin (se löytyy, mutta operaattori ei aktivoi nettiäni heti).

Mikä olisikaan enemmän in translation kuin oikeasti olla siirtymässä paikasta toiseen?

Muutosten keskellä rakastan tuttuja asioita. Kuuntelen uudelleen Stephen Fryn lukemia Harry Pottereita, vaikka muistan valmiiksi lähes jokaisen lauseen. Tein samoin viime kesänä Hiroshiman mangakirjastossa – poimin käteeni vain ne kirjat, jotka olin jo lukenut.

Ihmettelen China Airin sujuvuutta, turvallisuusvideoiden söpöä pandaa ja läpi mennyttä kasvisruokatilaustani. Ruokana on linssicurryä, joka pesee heittämällä kaiken lentokoneissa syömäni.

Katson Mad Max: Fury Roadin ja epäilen, että Air Chinalla on hieman boheemimpi politiikka elokuvien lentokonemuotoon leikkaamisessa. Ainakaan JAL ja Finnair eivät omien kokemusteni mukaan näytä yhtä graafista väkivaltaa.

Pekingissä luovutan sormenjälkeni, taistelen unta vastaan, eikä minulla ole hajuakaan paljonko Kiinan juan renminbeissä ostamani kahvi maksaa euroissa.

Kiroilen omaa pihistelyäni lentolippujen hinnassa, kun tajuan, että 15-tuntinen lentoaika ei tietenkään pidä sisällään vaihtoaikoja. Lasken matkustusajaksi 20 h ja hereilläoloajaksi 30 h, ellei koneessa torkkumista lasketa.

Japanissa kohtaan klassista tiedonkulkusekoilua, kun vastassa onkin vaihtokoulun tuutori. Joku oli pyytänyt häntä viemään minut asuntolalle, vaikka minulle oli kerrottu, että asuntolalle pääsee vasta ensi viikolla. Tuutoristakin olin kieltäytynyt. Koska kapsulihostellini on jo maksettu, tuutori saattaa minut ja laukkuni Asakusaan. Olen avusta kiitollinen, sillä nettini ei toimi ja aivoni vielä sitäkin vähemmän.

Japanissa ollaan! <3

—

Tunnelmat eiliseltä, tänään olen harrastanut kirsikankukkabongailua Tokiossa. Viimeisimmät kuulumiset löytyvät Instagramin storystä!

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!