Browsing Tag

luontokohteet

Japani Päiväretket Tokiosta

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

tiistai, heinäkuu 23, 2019
Nikkon kuuluisa punainen silta

Matkapäiväkirjamuodossa kesäkuun lopun viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon. Luvassa lukuisia temppeleitä, hieman buddhalaista viisautta ja paljon sadetta.

 

Perjantai

Auringonlasku näkyy junan ikkunasta vain kapeana kaistaleena sadepilvien välistä.

Juna kulkee kauemmas Tokion asutuksesta, kohti veden alla olevia riisipeltoja, jotka heijastavat harmaata taivasta. Sade loppuu ja alkaa, loppuu ja alkaa. Maisema hämärtyy.

Olen matkalla Nikkoon – temppelikylään vuorten syliin, sadan kilometrin päähän Tokiosta. Pääsin lähtemään vasta koulun loputtua neljältä (vaihtariarjen tylsiä puolia) ja olin seurannut Google mapsin reittiohjeita orjallisesti. En ollut hoksannut, että Nikkoon meneviä junia kulkee vain kerran tunnissa, ja tietysti lipputiskille saapuessani kuulin haluamani junan olevan jo täysin loppuunmyyty. Privaattiloosseja kuitenkin löytyi (ja junan lähtöön oli viisi minuuttia enkä ehtinyt miettimään B-suunnitelmaa), joten maksoin 1500 ¥ ekstraa omasta neljän hengen vaunuosastostani.

Huvitun omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni, katselen maisemia ja popsin laukun pohjalta löytyneen vohvelin.

Miten sinne pääsee?
> Nikkoon ajaa kätevimmin Tobu -linja Asakusasta, suora Limited Express -juna n. 2700-2800 ¥, kesto 2 h. Vaihdoilla kulkemalla pääsee halvemmalla, mutta matka-aika pitenee. Muita liikkumistapoja voi tutkailla täältä, mikä kannattaa ainakin jos taskussasi on JR Pass.

 

Pääteasemalla Tobu-Nikkossa on pimeää ja hiirenhiljaista, sade on onneksi tauonnut. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, en näe edes SevenElevenin tai FamilyMart -combinin kylttiä. Kiitän onneani, että majapaikkaani on kävelymatka juna-asemalta – jos ei olisi, ainoa kulkumuoto olisi taksi.

Parin kilometrin taivalluksen jälkeen saavun koko reissuhistoriani kämyisimpään hostelliin, pimeään paikkaan joka löyhkää homeelta. En ole ihan varma menikö kalsean suihkuhuoneen ovi edes lukkoon, kun pesen pois Tokion tomut, olosuhteista hieman ahdistuneena.

Kun aamiaisella vielä löydän lisukesalaatista pitkän mustan hiuksen, ihmettelen mistä ihmeestä paikan hyvät arviot ovat peräisin.

Missä majoittua?
> Jos menisin Nikkoon uudestaan, majoittuisin mahdollisimman lähelle Tobu-Nikkon asemaa. Tai valitsisin kalliimman majoituksen, johon sisältyisi nouto asemalta.

 

 

Lauantai

Seuraavana aamuna temppelit kutsuvat – hostelliltani sinne pääsee kätevimmin patikoimalla puolisen tuntia. Maailmanperintökohteet löytyvät onneksi kivenheiton päästä toisistaan.

Aamu on kaunis, on ihanaa nähdä maisemat vihdoin päivänvalossa. Sataa hieman, mutta onneksi niin hennosti, että on vaikea sanoa onko se pikemminkin vain voimakasta sumua.

Säätiedotus lupaili aluksi Nikkoon 25°c, mutta todellisuus on niukin naukin 20°c. Olen kiitollinen, että tajusin pakata pitkälahkeiset housut ja villatakin mukaani. Naureskelen pieneen reppuuni optimistisesti pakkaamilleni shortseille.

Kun saavun paikalle aamuyhdeksältä, ensimmäiset massat ovat jo vallanneet Tōshōgūn temppelin. Temppelirakennukset ovat toinen toistaan upeampia, en tiennyt että tällaisia edes on olemassa Japanissa. (Lue täältä postaukseni Tōshōgūnista.)

Tōshōgū
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Seuraava temppeli on naapurista löytyvä Nikko Futarasan-jinja. Harmikseni huomaan, että sen päähalli on remontissa.

Alueella kiinnostavinta on erilaiset shintolaiset luonnonkohteet pyhäkköinä. On valtava puunrunko, jonka sisälle mahtuisi ryömimään, hallitsemattoman näköinen kivikasa ja peliltä tuntuva hyvän onnen määrittelijä. Siinä on tikkuja, joihin heität köydestä tehtyä rengasta. Mikäli saat kolmesta renkaasta yhden osumaan keppeihin, hyvää onnea on tiedossa.

Olen surkea pallopeleissä, joten huonoa tuuria on tietysti luvassa.

Nikko Futarasan-jinja on omistettu kolmelle Nikon pyhälle vuorelle. Se on myös kuuluisa lähteestään, jonka vedellä pitäisi olla parantavia ominaisuuksia.

Vuosittain muutamat alueen sake-panimot tulevat paikalle vedenhakureissulle, ja lahjoittavat kiitokseksi tynnyreitä temppelille.

Nikko Futarasan-jinja
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 200 ¥ / Osoite: Nakajima 2944, Nikko, Tochigi / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Pyhälle temppelialueelle johtavaa Shinkyo-siltaa katselen vain etäältä. (Se muuten oikeastaan kuuluu osaksi Futarasan-jinjaa.) Maisema näyttää kauniilta vastarannalta käsin, kun punainen silta piirtyy hämmentävän sinisen veden ylle.

Alkaa olla jo nälkä, joten kiirehdin eteenpäin.

Shinkyo-silta
> Sillalle pääsee kävelemään 300 ¥ pääsymaksua vastaan. / Osoite: 上鉢石町, Tochigi, Nikko  / Temppeliin on noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Lounastan Megurissa, ehkäpä kauppakadun kauneimmassa ravintolassa, joka tarjoilee pelkkää vegaaniruokaa. On tatamilattiat ja täydellisesti yhteensopivat keramiikkakulhot.

Tilaan yubaa, tofun ”ihoa”, joka on Nikkon erikoisuus. Se muodostuu soijamaitoa pavuista valmistettaessa sivutuotteena maidon pinnalle. Yuban alta löytyy riisiä ja japanilaista shiso-yrttiä, jota Japanin basilikaksikin tituleerataan. Päällä on eleganttia marmeladia ja purevan vahvaa wasabia.

Lisukkeina on pikkelöityä retikkaa, sienipohjaista misokeittoa ja salaattia. Paahdettu vihreä tee täydentää kokonaisuuden ja poistun ravintolasta hymy huulillani.

Meguri
> Lounaat 1400–1700 ¥. Kannattaa tulla ajoissa, koska kun ruoka loppuu, se loppuu. / Osoite: 909 Nakahatsuishimachi, Tochigi, Nikko  / Noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Sade yltyy, jalkoja säästääkseni siirryn takaisin maailmanperintöalueelle bussilla. Katselen Rinno-ji -temppelin zen-meditaatiohallia, jota pääsee tutkimaan ilmaiseksi.

Illalla myöhemmin opin, että samassa paikassa järjestetään myös zazen-meditaatiota – paikan voi varata edellisenä päivänä Tobu-Nikkon turisti-infosta 1000 ¥ hintaan. Minimiosallistujamäärä oli kuitenkin kaksi, eikä kukaan ollut ilmoittautunut sunnuntain tunneille. Ehkä joskus toiste pääsen kokeilemaan perinteistä japanilaista buddhalaista meditointia!

 

Seuraavaksi vuorossa on Taiyū-byō -temppeli, jonne on haudattu Ieyasun pojanpoika Iemitsu (1604–51). Arkkitehtuuri oli samankaltaista kuin päivän aloittaneessa Tōshōgūnissa, mutta ruuhkat olivat vähäisemmät.

Kalsea tihkusade yltyy ja alkaa vähtiellen mennä luihin ja ytimiin asti. ”Sadekausi Japanissa on sellaista ihanaa lämmintä sadetta!” muistelen monen minulle sanoneen. Kesänä 2019 se ei ole pitänyt paikkaansa – ei Tokiossa, eikä ainakaan täällä Nikkossa.

Kipuan kaikki portaat päähallille, jonka katossa on 140 maalattua lohikäärmettä kantamassa rukouksia taivaisiin ja takaisin. Munkki kutsuu kaikki vierailijat istumaan alas ja pitää esittelynsä japaniksi, koukeroista kohteliasta keigoa puhuen. Tahdon olla esimerkillinen turisti, joten istun seizassa, kivuliaasti jalkojeni päällä istuen. (Rakas päiväkirja: Muista harjoitella seizaa kotona, älä vasta virallisissa tilanteissa.)

Sivurakennuksessa kuulemma asui shogunaatin palvelija. Ajan henkeen kuului, että shogunaatin kuluttua heidän palvelijansa tekivät rituaali-itsemurhan perässä. Tämä palvelija elikin loppuelämänsä kuin shogunaatti ei olisi koskaan kuollutkaan, tarjoillen tälle ruokia päivästä toiseen.

Häiriintynyttä vai ihailtavaa, mietin.

Taiyū-byō
> 550 ¥, yhteislippu Sanbutsu-dō-temppelin kanssa 900 ¥. / Osoite: 2307 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeliin on noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Ostin Rinno-ji -temppelin päähallin Sanbutsu-dōn lipun yhteislippuna jo edellisestä temppelistä, joten päädyn sinne vähän puolivahingossa. Tämäkin temppeli on valitettavasti remontissa, mutta sisäosista pääsee onneksi nauttimaan lähes häiriöttä. (Remontti on kuulemma kestänyt vuosikymmenen ja sen olisi pitänyt loppua keväällä, mutta huput olivat edelleen paikoillaan.)

Sanbutsu-dō on kuulemma Nikkon maailmanperintöalueen suurin rakennus ja mittakaavan ymmärtää, kun näkee valtavat patsaat sen sisällä. Kullatut buddhat esittävät myötätunnon ja armon jumalaa Senjūa, hevosenpäistä Batōa ja Amida Nyoraita. Kuulemma japanilaiset tulevatkin tänne rukoilemaan maailmanrauhaa.

Rinno-ji
> Pelkkä Sanbutsu-dō 400 ¥, yhteislippu Taiyū-byō-temppelin kanssa 900 ¥. Puutarha ja temppeliaarteita sisältävä huone 300 ¥. / Osoite:2300 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeli on Tōshōgūnin naapurissa. Noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Jaloissani alkaa tuntua, kun olen seissyt koko päivän jaloillani, ja kiusannut niitä vielä seizassa istuen.

Istahdan matchalle Hongu Cafeeseen. Makea anmitsu-annokseni sisältää makeutettua punapaputahnaa, hedelmiä, jäätelöä ja jännittäviä tahmeita kuution muotoisia mocheja. Tuore kirsikka kruunaa annoksen kuin, ööö, kirsikka anmitsun päällä?

Vaikka kahvila sijaitsee vain muutaman metrin päässä autotiestä ja maailmanperintöalueiden polusta, terassilla on hiljaista. Katselen sateen rapinaa ulkona, vieressä on pienelle pyhäkölle johtava torii-portti.

Jalkani ovat niin loppu, ettei edessä taida olla muuta kuin pitkä taivallus takaisin hostellille. Päätän kulkea osan matkasta bussilla, iltapalaksi poimin eväsrasian Tobu-Nikkon asemalta.

Hongu Cafe
> Matcha ja jälkiruoka 1200 ¥ . / Osoite: 2384 Sannai, Nikko, Tochigi.

 

Sunnuntai

Herään sateen rapinaan – tai pikemminkin siihen, kuin joku kaataisi ämpäreittäin vettä talon päälle. Käännän kylkeä ja nukun makeasti vielä vähän pidempään. Edes 11-tuntiset yöunet eivät karkottaneet kaikkia väsymyksen rippeitä.

Lopulta jaksan nousta. Syön aamupalaa laiskasti, eikä sen seasta tänään onneksi löydy hiuksia. Ilahdun, kun joku on pyöräyttänyt kahvin ja toastin kaveriksi banaanismoothien.

Rankkasade ulkona ei ole hellittänyt lainkaan, pohdin mitä tekisin. Tahtoisin nähdä kuuluisan vesiputouksen, mutta olisin sinne päästyäni sateenvarjosta huolimatta varmasti läpimärkä, enkä tiedä saisinko sateen takia fiksuja kuvia. Etsin netistä lähellä olevia tatuoinnit hyväksyviä onseneita, mutta niiden sijainnit ovat vaikeakulkuisia, ja avautuvat vasta iltapäivän puolella. Ja aina on se mahdollisuus, että tulen silti käännytetyksi ovelta.

Aulassa lappaa outoa porukkaa, mietin etten nyt hostellillekaan tahdo jäädä. Niinpä pakkaan reppuni ja lähden asemalle, sitä kautta bussit kun kulkisivat kuitenkin muuallekin.

Kastun muutamassa minuutissa juuri niin paljon, kuin pelkäsinkin. Pian koivet ovat nilkkoihin asti litimärät ja alkaa tulla kylmä.

Istahdan penkille aseman eteen ja katselen, miten ryokanien henkilökunta hakee uudet vierailijat luokseen. Vuorten yllä leijailee epätodellisen kauniita sumupilviä. Joka päivä sama rutiini toistuu, uudet turistit sisään, vanhat turistit junalla takaisin Tokioon.

Väsyttää edelleen, mutta onnellisella tavalla, ja teen harvinaisen ratkaisun – päätän olla lähtemättä yhtään mihinkään. Ostan asemalta junalipun (tällä kertaa saan normaalin istumapaikan) ja uuden bentoon.

Katselen ikkunan vaihtuvia maisemia hajamielisesti ja mietin, että joskus on myös ihan okei todeta, ettei tänään jaksa ja pysty. Luen reissukirjaani (kaverilta lainattu Haruki Murakamin Kafka rannalla) ja syön evääni, kun nälkä iskee.

Mietin, että on hyvä just näin. Ehtii ne vesiputoukset ja järvet nähdä seuraavallakin kerralla!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Hakone Japani Päiväretket Tokiosta

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

perjantai, kesäkuu 7, 2019
Ashi-järvi, meressä seisova torii-portti ja Fuji-vuori

Hakone on täydellinen viikonloppukohde Tokiosta tai pysähdys Tokion ja Kioton välissä. Vuorten rauhasta löytyy luontoa, vulkaanista maata, onseneita ja kulttuurikohteita. Hakone-sarjan ensimmäisessä osassa esittelyssä Hakone pähkinänkuoressa!

 

1. Ilmasto ja luonto

Vuoristoisia teitä kävellessä aurinkolaseihin tarttuu ötököitä, junan ikkunalaudalla on kovakuoriainen. Järvi tuoksuu. Nyt ei todellakaan olla Tokiossa! Sen huomaa myös lämpötilasta. Toukokuun lopussa Tokiossa olin saanut unohtaa kevättakin jo muutama viikko sitten. Hakonen vuorten sylissä auringon laskettua ilahduin, että olin tajunnut tajunnut pakata sen mukaani. 

Toukokuun lopussa auringonpaisteessa on korventavan kuuma. Varjossa on kuitenkin nihkeän viileää, kuin kosteassa kellarissa kuumana kesäpäivänä.

Vuoret nousevat korkeina, matalan maan asukin on hankala käsittää miten puut voivat viihtyä niin kaltevalla alustalla. Kannattaakin varautua Hakoneen hyvillä kengillä. Juuri kun olin hehkuttanut ääneen Birkenstockieni kestäneen viime kesän Kansain ja Hiroshiman seikkailut ilman ainuttakaan rakkoa, ne päättivät hiertää koipeeni sellaisen nyt Hakonessa. Pitää jatkossa muistaa rakkolaastarit…

Tokiossa atsaleat olivat lakastuneet monta viikkoa sitten, Hakonessa ne olivat vielä kukassa.

Fuji Hakone-vuoren päältä nähtynä.

 

2. Päiväretki on liian lyhyt

Hakonesta voisi kuvista ajatella, että se on pikkukaupunki järven rannalla, jossa kaikki on käveltävissä. Ei muuten ole, vaan pikemminkin sarja useiden vuorien väliin kasaantunutta asutusta. Kaltevilla rinteillä kiemurtavilla teillä junat ja bussit ottavat aikansa päästäkseen paikasta toiseen. Ja maaseudulla kun ollaan, on turha odottaa että niitä kulkisi kerran kymmenessä minuutissa!

On periaatteessa mahdollista ehtiä saman aikana oleellisimpiin nähtävyyksiin (Ashi-järvi, vulkaaninen Ōwakudani), mutta pelkät matkat Tokiosta Hakoneen vievät yhteensä vähintään kolme tuntia.

Kun näin ihaniin maisemiin pääsee, miksei niistä nauttisi kerralla päivän tai pari?

Lähijuna Tokion Shinjukusta Hakoneen.

 

3. Hanki Hakone Free Pass 

Jos taskussasi ei ole JR:n junapassia, harkitse Hakone Free Passia. Se sisältää edestakaiset matkat Hakoneen Tokion Shinjukusta, rajattomat liikkumiset Hakonen sisällä, ilmaisen risteilyn Ashi-järvellä, köysirata-ajelun Ōwakudaniin ja erinäisiä alennuksia Hakonen museoissa ja onseneissa.

Passin perushintaan sisältyvä liikkumismuoto Shinjukun ja Hakonen välillä on lähijuna (n. 2 tuntia 15 minuuttia). Matkustusmuoto on kuitenkin vähän epämukava. Pysähdyksiä pikkuasemilla riittää, syöminen on kielletty ja penkit ovat vastakkain. 1090 ¥ hintaan per suunta junan voi upgreidata Romance Cariin eli pitkän matkan junaan. Siellä saa istua naama menosuuntaan, syödä eväitä, ladata puhelinta ja saada varman istumapaikan. Samalla matka-aikakin vähenee puoleentoista tuntiin.

Itse päädyin matkustamaan Hakoneen lähijunalla ja palaamaan Tokioon tuollaisella romanssijunalla.

> Hakone Free Passin voi ostaa mm. Shinjukun Odakyu-tavaratalon turisti-infosta. Kahden päivän passi Shinjukusta maksaa aikuiselta 5700 ¥, kolmen päivän passi 6100 ¥.

 

4. Mihin majoittua Hakonessa?

Hakonesta saa eniten irti majoittumalla perinteiseen ryokaniin, johon sisältyy perinteinen monen ruokalajin kaiseki-illallinen ja aamiainen. Tällä alueella suurin osa ryokaneista sisältää myös onsenin, japanilaisen kylpylän. Kokemus tosin valitettavasti maksaa (alkaen 12000¥).

Budjettireissaajalle on tarjolla erilaisia hostelleja. Omani, Irori Guest House Tenmaku, oli sisustettu perinteiseen tyyliin, hengailutila-baarista löytyi tatamit ja grilli. Sen ääressä järjestetään iltaisin simppelin ruoan syöminkejä (1000¥), joita moni on TripAdvisorissa kehunut. Lainaksi olisi saanut perinteisiä puusandaaleja nähtävyyksillä tallusteluun, vuokra-yukata olisi kustantanut 300 ¥.

Minulle riitti kotoisa kapseli, jossa nukkua lähes kymmentuntisia yöunia vuoristoilman väsyttämänä.

> Maksoin kahdesta viikonloppuyöstä 7000 ¥.

 

5. Liikkuminen ja infrastruktuuri

Olen Tokiossa oppinut tapaan, että yritän välttää julkisten kulkuvälineiden käyttöä. Jokainen matka kun maksaa erikseen ja pidempiaikainen metrossa istuminen on tympeää. Hakonessa ajelut sen sijaan käyvät aktiviteetista. Voi jännittää, pysyvätkö matkatavarat paikallaan bussissa vuoren rinteen kiemuraisella tiellä. Toisaalta pidemmillä matkoilla alkaa toivoa, että olisi tajunnut ottaa matkapahoinvointilääkkeen.

Junabongari nauttii Hakone Tozan Railwaystä, joka on yksi Japanin ainoita vuoristossa kulkevia junia. Se vaihtaa suuntaa joka asemalla, ja ellei katso GPS-kartassa oikein etenevää pistettä, voisi uskoa junan hajonneen. Elämyksen tarjoaa myös Hakone Tozan Cable Car, joka nousee yli 2000 metriä merenpinnasta, vaikka junarata kulkee vain 1,2 kilometrin matkan.

Erityisesti Hakonen paikallisliikenteessä Hakone Free Pass maksaa nopeasti itsensä takaisin. Kertalipun hinta määräytyy matkan pituuden mukaan ja pahimmillaan maksaa yli 1000 ¥ per reissu. Taskuun kannattaa varata myös julkisen liikenteen IC-kortti, kuten Pasmo tai Suica, sekä sadan jenin kolikoita. Kaikki alueen onsenit eivät nimittäin osu Hakone Free Passilla käytettävien julkisten yhteyksien varrelle.

 

1700 ¥ lohiriisi. En muuten maksaisi Tokiossa.

6. Ruoka on kallista

Ruoka on halpaa siellä, missä paikalliset syövät paljon ulkona ja kallista siellä, missä ihmiset ovat lomalla. Hakonessa ollaan lomalla ja hinnat sen mukaiset. Tokiossa minulla on epävirallisena periaatteena, etten maksa perusannoksesta yli tuhatta jeniä. Hakonessa rajaa piti venyttää – jopa niin paljon, että huomasin maksavani pizzasta ja oluesta törkeät 2700 ¥. (Okei, pizza oli tosi hyvää ja paistettu aidolla napolilaisella uunilla. Mutta silti!)

Luin jostain Hakonen neuvopostauksesta, että Hakonen paras illallispaikka on omassa ryokanissasi. Lausahduksessa on totuuspohja, sillä monet paikat sulkevat ovensa lounasajan jälkeen. Suuremmissa keskittymissä, kuten Hakone-yumotossa, ruokaa löytänee iltasellakin.

 

7. Mene onseniin

Hakone on kuuluisa onseneistaan, joten niiden skipaaminen on vähän kuin menisi Kiotoon haluamatta nähdä yhtäkään temppeliä. Ja mikä olisikaan parempaa ajanvietettä, kuin upean luonnon keskellä kuumassa kylvyssä rentoutuminen?

Kannattaa tosin muistaa, että suurimmassa osassa paikkoja tatuoinnit ovat edelleen ongelma. Varmin valinta on Tenzan, jossa omat 3/4-hihani eivät kiinnostaneet ketään. He eivät virallisesti salli tatuointeja, mutta eivät kiellä kylpemistä muilta kuin isommilta tatuoitujen ihmisten seurueilta, jotka saattavat pelottaa muita asiakkaita.

Ei-tatuoiduille elämys on esimerkiksi Hakone Yunessunonsen-elämyspuisto, jossa on perinteisten altaiden lisäksi mitä omituisempia kylpyjä. Miltä kuulostaisi pulahdus esimerkiksi viiniin, sakeen tai kahviin? Itseäni olisi vähän sake-kylpy kiinnostanut, geishojen klassinen kasvonhoitorutiini kun on pestä kasvot sakella!

 

Blogipostauksen seuraavassa osassa esitellään Hakonen aktiviteetteja!

Lisää päiväretkiä Japanissa:

Kawagoe: Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja

Naran valofestivaali Nara to Kae – ensimmäistä kertaa matsurissa

Hiroshiman parhaat nähtävyydet

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!