Browsing Tag

kulttuurishokki

Japani Vaihdossa Tokiossa

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

keskiviikko, toukokuu 8, 2019
auringonlasku Odaibassa

Rehellinen valituspostaus. Jos vaikka ärsyttää vähemmän, kun saa kaiken tämän pois systeemistä. First world problems -varoitus!

 

Reissuväsymys iskee. Japani ärsyttää.

Tuntuu, että iso osa päivistä kuluu metrossa istumiseen. Vaikka rakastankin Japanin metroja ja lähijunien ihanaa täsmällisyyttä, ärsyttää asua suurkaupungissa. On vaiva sopia tapaamisia, joille pitää olla jokin tarkka paikka – metroaseman nimi ei riitä, kun sisäänkäyntejä on lukuisia. Myös raha turhauttaa, kun joka ikisestä metromatkasta tietyllä linjalla pitää maksaa erikseen.

Tilaan kuukausijäsenyyden kaupunkipyöräsysteemiin. Mutta kun yritän ottaa pyörää käyttöön Shinjukussa, järjestelmä herjaa, että olet väärällä alueella. Oikea alue olisi tietysti 7 km päässä kotialueiltani, eikä pyörien lainailu muualta onnistu. Ärsyttää. Päätän selvittää asian kotikoneen ääressä.

Asiaa selviteltyäni huomaan, että aluetta ei voi vaihtaa, uutta tunnusta ei saa luotua ja asiakaspalvelulle ei ole yhteystietoja. ÄRSYTTÄÄ. Hylkään haaveet sähköavusteisella kaupunkipyörällä viilettämisestä ja irtisanon koko tilauksen.

Selvittelen, josko ostaisin käytetyn pyörän. Opin, että Japanissa ne pitää rekisteröitä ja mm. hankkia etu- ja takavalot. Homma kuulostaa työläältä ja kalliilta, joten – ärsyttää.

Ruoka ärsyttää

Kalliit vihannekset ärsyttävät. Ihmettelen miten japanilaiset voivat syödä niin terveellisesti, kun silmiin tunkee koko ajan friteerattuja kroketteja ja rasvaista ramenia. Tuntuu, että omat syömiseni täällä koostuvat hiilareista, liian vaaleasta leivästä, nuudeleista ja riisistä. Kaipaan ruokaisia salaatteja ja juurespatoja. Ärsyttää, etten osaa syödä täällä terveellisesti.

Yksi kotona kokatessa ärsyttävä juttu on löllö pehmeä tofu. Sitä käyttäessä kotiruokiin on hankala saada tekstuuria. Onneksi on pähkinät ja vihannekset, jotka voi yrittää jättää vähän al denteksi. Usein kuitenkin epäonnistun ja lopputulos on ärsyttävää mössöä.

(Toki se tofu on ihanaa japanilaistyyppisesti sellaisenaan soijakastikkeen ja inkiväärin kanssa. Ehkä pitäisi vain yrittää tehdä täällä japanilaisempaa kotiruokaa, eikä epäonnistuneita versioita sitä mitä Suomessa valmistan. Olen viikonloppuna menossa vegaaniselle kokkauskurssille, toivottavasti opin sieltä jotain uutta!)

Vaikka kala on täällä tosi hyvää, ärsyttää syödä sitä niin paljon. Käytän toki HappyCow’ta, mutta paikat ovat harvassa ja monesti tuplasti kalliimpia.

Ihmiset ja asuminen ärsyttää

Kielimuuri ärsyttää. On turhauttavaa, kun ei osaa ilmaista itseään eikä tule ymmärretyksi.

Ärsyttää ihmiset, jotka eivät ole skandinaavisen suorasukaisia. En voi koskaan tietää, tarkoittaako ”tehdään sitä ja tätä yhdessä!” aidosti sitä, että sanoja tahtoo meidän viettävän aikaa, vai onko se silkkaa small talkia.

Ghostaavat ihmiset ärsyttävät.

Ärsyttää, etteivät ihmiset moikkaa koulussa tai asuntolassa. Kiirehtivät vain ohi, eikä kukaan katso silmiin.

Sekin ärsyttää, että vaihto pienessä taidekoulussamme ei muistuta yhtään vaihto-opiskelua muualla. Ei ole yhdessä asioita koulun jälkeen tekevää vaihtariporukkaa, ei ole järjestettyä ohjelmaa vaihtareille, ei ole paikallisia opiskelijoita, jotka tahtoisivat tutustua meihin. On vain kaksi suomalaista tyttökoulun käytävillä, joissa japanilaiset katsovat vähän ohi.

(Okei, on meille yksi järjestetty retki, mutta minä fiksusti varasin Hakonen viikonloppureissun siihen päälle. Ärsyttää oma tällainen sekoilu!) 

Asuntolan käytävillä partioivat uniformupukuiset vartijat ärsyttävät. Ja erityisesti vapauden puute – se se vasta ärsyttääkin. Tuntuu naurettavalta raportoida menemisistään, kun on jo lähes 10 vuotta asunut yksin.

Ärsyttää tämä koulutunneilla piirtäminen. Kaipaan oikeita töitä ja merkityksellisyyden tunnetta.

Ärsytän itse itseäni

Ärsyttää valittaa, koska olen kuitenkin tosi onnekas saadessani kokea tämän kaiken. Eniten oikeastaan ärsyttääkin se, että ärsyttää!

Se ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, että välillä olen alkanut olla aika valmis palaamaan Suomeen. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos taidekoulun sijaan olisin mielekkäissä töissä, ja asuntolan sijaan asuisin vähemmän holhoavassa ympäristössä. (Mutta sitten mulla taas olisi uudet asiat, jotka ärsyttäisivät…)

Mutta koska oma asenne ärsyttää paljon enemmän kuin nuo pienet valituksen aiheet, yritän palata perusasioiden ääreen. Mitä tykkään tehdä Suomessa?

Syödä hyvin. Kirjoittaa. Juoda kahvia. Katsoa sarjoja. Laulaa. Käydä uusissa paikoissa.

Otan asiat agendalle. Nautin karaokereissusta. Jännitän Game of Thronesin uusia jaksoja. Vien itseni illalliselle hitaasti ja yritän nauttia jokaisesta suupalasta erikseen. Palaan pänttäämään japanin kieltä, jotta oppisin edes tilkkasen jotain.

Käyn Yanesen-alueella, joka lumoaa minut täysin. YAnakasta, NEzusta ja SENdagista koostuva naapurusto on säästynyt maanjäristyksiltä ja sodilta, tuntuu ihan kuin olisin Kiotossa. Olen kaivannut Kiotoon, joten tämä helpottaa hetkellisesti.

Japanin fiilikset ovat edelleen ristiriitaiset, mutta ainakin pahin ärsytys on väistynyt.

Kuvissa ärsytyksen vastapainoksi auringonlaskua Odaibassa.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

keskiviikko, huhtikuu 17, 2019
Iida soittaa leikkipuhelimella harajukussa

Haloo haloo, kuuleeko Suomi? Taas on luvassa viikkokuulumisia vaihto-opiskelusta Tokiossa.

 

Tokion kevätsää ei osaa päättää, millainen haluaisi olla. On perättäisinä päivinä aurinkoista 20°c, hyytävää vesisadetta 3°c, kaiken mukanaan vievän vahvaa tuulta ja 15°c. Harkitsen ostaisinko pipon ja sormikkaat. Päätän itsepäisesti olla ostamatta, on tässä jo pari viikkoa sinnitelty ilman. Kai se kohta lämpenee…

Saan Shimakitazawassa vohvelikahvilassa eteeni haarukan ja veitsen, ensimmäistä kertaa Japanissa ollessani. Ne tuntuvat jo nyt niin isoilta ja kömpelöiltä! (Okei, inhoan silti niitä puisia kertakäyttöisia syömäpuikkoja. Pitäisi alkaa kuljettaa mukana omia syömäpuikkoja!)

kitsune udon-lounas

Metsästän viidensadan jenin lounaita, Shinjukun kellareista löytyy monta loistavaa. Hätkähdän, kun yhdessä niistä naapuripöytään sattuu kaksi vanhempaa bisnesnaista jakkupuvuissaan. Tajuan, etten ole nähnyt heidän lisäkseen yhtäkään valkokaulustöissä olevaa vanhempaa naista.

Kun katsoo tarpeeksi monta kertaa, miten ihmiset jättävät kahvilassa lompakkonsa ja puhelimensa pöytään vessareissun ajaksi, unohtaa välillä itsekin reppunsa pöytään. Vaikka siellä on kamera, henkilökortti ja käteiset. (En enää edes viitsi yrittää käyttää täällä korttia, koska lähes jokaisella yritykselläni myyjät ovat olleet enemmän tai vähemmän kauhuissaan.) Tätä tapaa en olisi kyllä Japanista halunnut omaksua!

Välillä kun kuljen pilvenpiirtäjien keskellä Shinjukussa, jalkojani alkaa heikottaa. Kaikki on niin suurta. Tunnen oloni Liisaksi Ihmemaassa juuri kun kutistusjuoma alkaa vaikuttaa.

Mutta sitten tulen takaisin hiljaiseen omaan naapurustooni ja huokaan helpotuksesta.

shinjukun värivaloja illalla

Näen elämäni ensimmäistä kertaa Fuji-vuoren Metropolitan Government Buildingin ikkunasta. Liikutun, hymyilen idioottina ja tuijotan tuijottamistani. Fuji-san on vain haalea heijastus kaukana toisten vuorten takana, mutta silti se näyttää niin kauniilta ja unenomaiselta. Kuin kraaterilta kuun pinnalla.

Nostan automaateista maksimimääriä kerran toisensa jälkeen, jotta voin maksaa koko vaihtoaikani asuntolavuokrat kerralla, kuten sopimus käskee. Raha-asiat ahdistavat. Ihan toisella tavalla, kun summat kulkevat seteleinä, eivätkä vain numeroina muovikorttia käytellessä.

Rahahuolet heijastuvat uniini – näen uudenlaisia toistuvia painajaisia. Olen yhtäkkiä jonkun panikointi-päähänpiston seurauksena ostanut äkkilennon Suomeen, vaikka tiedän, että seuraavana päivänä olisi sovittuja menoja Japanissa. Noissa unissa olen aina Suomessa ja mietin, miksi hitossa tuhlasin turhiin lentolippuihin ja ehdinkö ajoissa takaisin Tokioon.

Iida ja iso pyöreä maskotti

Mietin, onko täällä ollut jo monta pientä maanjäristystä, jota en vain ole huomannut. Suomalaisena en osaa kiinnittää asiaan huomiota. Toisaalta mikromaanjäristykset saattaisivat selittää välillä oudosti iskevää huimausta.

Käyn ensimmäistä kertaa vaihtoyliopistomme kampuksella. Yllätyn positiivisesti siitä, miten rentoja professorit ovat, vaikkakin vain yksi heistä näyttää puhuvan englantia. Teemme kurssivalinnat: animointia, kuvittamista ja sarjakuvaa. En harkitse taiteilijan uraa, joten kurssit hieman naurattavat, mutta päätän yrittää nauttia piirustelusta nyt kun kerran voin.

Opin, että päänsäryt tuntuvat tuplasti pahemmalta maassa, jossa joka asialle on kuulutus.

purikura-automaatissa piirtämässä kuviin

Sisko kysyy ”mitä sulle oikeasti kuuluu” ja sepä vasta on vaarallinen kysymys. Japanin ensimmäinen itku tulee, eikä se meinaa loppua millään. Siihen kulminoituvat kaikki ulkopuolisuuden tunteet, yksinäisyydet ja hämmennykset, sellainen epämääräinen massa joka koostuu miljoonasta pienestä yksityiskohdasta. Kielimuurista, vieraudesta ja perusasioiden hankaluudesta. Näissä hetkissä olen kiitollinen siitä, että olen vaihdossa vain elokuuhun asti. (Enemmän olen kyllä harmitellut, miksen suoraan hakenut vuodeksi! Pelkään jo nyt sitä, että aika loppuu kesken.)

Japani saa tuntemaan oloni mummomaiseksi. Valittelen päänsärkyjäni, en jaksa mennä iltaisin baareihin tai karaokeen, oma sänky houkuttaa liikaa. Tajuan muuttuneeni kukkahattutädiksi, kun seuraan äärimmäisen järkyttyneenä miten turistipariskunta halailee koko metromatkan, nainen miehen peppua koko ajan kasuaalisti hipelöiden. Mitä japanilaisetkin mahtavat ajatella?!?

Koulu vihdoin alkaa. Mutta se on jo ihan oma tarinansa.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!