Browsing Tag

kasvisruokaa Japanissa

Japani Kasvisruoka Tokio

6 × vegaaniramenravintola Tokiossa

tiistai, syyskuu 10, 2019
T's Tan Tan ramenkeitto

Kasvissyöjänä Japanissa voi olla joskus haastavaa, mutta ilman ramenia ei tarvitse jäädä. Tässä postauksessa esittelyssä vaihtokuukausieni aikana syömäni ramenit!

 

Ennen vaihtoon lähtöä minulla oli missio: syödä mahdollisimman paljon ramenia. Moni oli naureskellut minulle, löytäisinkö mitään ilman lihaa.

Löysinpä paljonkin! Apunani oli google-sensei ja Happy Cow, joka on muutenkin kasvisruokaa halajavan paras reissukumppani.

Mikään virallinen ramentesti tämä postaus ei ole. Tilailin ravintoloissa eri versioita mieleni mukaan ja ramentyyppejä on monta erilaista. Yleisimmät ovat tonkotsu (keitetyistä sian luista), shōyu (ruskea soijapohjainen liemi, useimmiten kanaa), shio (suolaliemi, jonka maun lähteet vaihtelevat kanasta mereneläviin ja vihanneksiin), miso (Hokkaidolta levinnyt misotahnainen liemi) ja karee (curryn makuinen). Monet testaamani vegeversiot soveltavat näitä klassikkoja, mutta poikkeuksiakin matkalta löytyi.

 

Ketjuravintola Afuri

Ensimmäisellä Tokion viikollani ihailin Naka-Meguron kirsikankukkia ja näin lähistöllä Afurin. Paikka kuvailee vegerameniaan mahtipontisesti: ”tuomme esiin kasvisten umamisimmat puolet”. Lopputulos on raikas ja kasvipitoinen, on yrttejä, retiisiä ja salaattia. Mutta ehkä vähän turhankin kevyt, jos minulta kysytään, ja ramenliemi testaamistani vetisin.

Kesken syömisen havahduin katselevani salaattikeittoni takaa vähän kateellisena, miten kokit grillasivat tiskin takana possunfileitä. Vaikka ulkona kiemurrellut jono ei taida selittyä vegeversiolla, Afuri on kuitenkin ihan maittava B-suunnitelma, sillä ketjun ravintoloita löytyy ympäri Tokion.

> Toimipaikat Tokiossa mm. Harajukussa, Ebisussa, Shibuyassa, Naka-Megurossa, Shinjukussa ja Ikebukurossa. Nettisivut täällä.

 

Asakusa: Toryanse

Asakusan nähtävyyksien viereltä löytyvä Toryanse tarjoilee monenlaista ramen-variaatioita. Heidän vegeversionsa ei ole pätkääkään terveellinen – juuri niin sen pitää ollakin!

Veggy Shia ramenin (740¥) maku on niin paksu, että epäilin tulleeni huijatuksi kanaliemellä. Paikka on kuitenkin HappyCowssa ja vegaanirameneille on oma sivu ruokalistassa, joten tuskin sentään kuitenkaan. Rikkaasta liemestä huolimatta kokonaisuus on pidemmän päälle hieman raskas – muutama kasvis ei olisi ollut pahitteeksi.

> Osoite: 1-20-9 Asakusa, Taito City, Tokyo. Toryanse HappyCowssa.

 

Shimokitazawa: Chabuton

Kirppisshoppailusuosikkikaupunginosani Shimokitazawan aseman vierestä löytyy Chabuton. Listalta löytyy yksi vegaaninen ramen (770¥) sekä kasvis-gyozoja. ”Tällaista Afuri varmaan yritti tehdä”, mietin maistaessani ramenin herkullisen pippurista lientä.

Ihanan rapeat lootuksenjuuret nostavat annoksen hyvään kategoriaan, mutta en ymmärrä miksi keittoon on laitettu avocadoa. Palaan kuitenkin Chabutonin ramenin äärelle toiseenkin kertaan.

> Osoite: 2-10-10 Kitazawa, Setagaya, Tokyo. Sisarravintola Kiotossa, HappyCow täällä.

 

Tōkyo: T’s Tan Tan

Jos T’s Tan Tan olisi sijainnut yhtään lähempänä asuntolaani, en mahtuisi enää vaatteisiini. Seesaminen golden miso -ramen (kuva postauksen pääkuvana) saattaa nimittäin olla  parasta, mitä olen Tokiosta löytänyt. Liemi on taivaallisen runsasta. Lihan vihanneksilla korvaamisen sijaan paikka käyttää omia soijasta tehtyjä korvikkeitaan. Kasviksia voisi olla enemmänkin, mutta niitä saa tilattua erillisenä päällysteenä lisähintaan.

Paikka myy myös erilaisia japanilaisia arkiruokaklassikkoruokia soijapohjaisina versioina, kuten maipo-tofua ja kiinalaisia dumplingseja. Kumpikaan niistä ei valitettavasti ylittänyt ”ihan ok”-tasoa, mutta ramen itsessään on niin iso ja hyvä, ettei muuta kaipaisikaan!

> Osoite: 1F JR Tokyo Station, Marunouchi 1-9-1, Chiyoda, Tokyo. T’s Tan Tan HappyCowssa.

Tōkyo: Soranoiro Nippon

Tokion päärautatieaseman Ramen Streetiltä löytyvässä Soranoiro Nipponissa ruokarajoitteet on huomioitu hyvin – listalta löytyy gluteenitonta ja vegaanista ramenia. Lounasaikaan ulos on kertynyt jonoa (osta ennen jonoon astumista ruokatiketti automaatista), joka onneksi etenee suhteellisen nopeasti.

Tilaamani tomaattinen annos ruskeilla riisinuudeleilla oli kokeilevin ramen, mitä olen Japanista saanut. Maku oli ihanan kermainen ja täyteläinen, mutta silti raikas runsaan vihannesmäärän ansiosta. Löytyi ihanan rapeaksi paistettua lootuksenjuurta, bataattia, pinaattia, rucolaa ja salaattia. Chilikastike puraisi välillä lempeästi, yllärinä annoksessa oli pestomaista yrttitahnaa.

Harmitti, että löysin Soranoiro Nipponin vasta toiseksiviimeisenä päivänäni Japanissa – olisinpa ehtinyt testata listalta muutakin!

> Osoite: 1-9-1 Maranouchi, Ramen Street, Chiyoda, Tokyo. Arvioita mm. TripAdvisorissa.

 

+ Shinjuku: Halal Ramen Ouka

Viimeisen Japani-viikkoni ajan yritin epätoivoisesti päästä Halal Ramen Oukaan, jota on monessa paikassa tituleerattu Tokion parhaimmaksi vegaanirameniksi. Mutta onnistuin aina menemään suljetun oven taakse.

Mene sinä ja kerro, oliko Tokion paras! (Ja minä lisään seuraavan Tokion reissun pakkolistalle.)

> Osoite: 1-11-7 Shinjuku, Tokyo. Arvioita paikasta mm. täällä.

 

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Tätä blogia voit seurata Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Ruoka Vaihdossa Tokiossa

18. viikko Japanissa / Mitä minä täällä oikein syön?

sunnuntai, elokuu 4, 2019

Millaisia ovat arkiruokani Japanissa, mikä päivän ateria on ollut hankalin järjestää? Pystyykö kasvisruokavaliota noudattamaan ja jaksaako kotona kokata?

 

”Muuten, jos joskus sinulla on aikaa, bloggaisitko enemmän ruuasta? Vaikka siitä, mitä teet siellä kotona? Ja millaisia kasvisruokia syöt Japanissa?” kirjoitti Annakaisa blogini kommenttiboksiin.

Mikä loistava idea! Ruoka on niin arkisen tylsä osa elämääni täällä, etten ilman tuota toivetta olisi keksinyt aiheesta kirjoittaakaan.

buddhalaismunkkien kasvisruokaa KamakurassaJapanilaista kasvisruokaa fiineimmillään – buddhalaismunkkien shōjin ryōria.

 

Kasvisruokailu ja ulkona syöminen

Olen fleksaillut kala-kasvissyöjänä 17-vuotiaasta saakka. Välillä olen elänyt pitkiäkin aikoja ilman mereneläviä, mutta jossain vaiheessa toast skagenit, sushi ja savusiika ovat alkaneet houkuttaa liikaa. Nykyään yritän pitää kalaruoat ja maitotuotteet erikoisherkkuna, jota voi tilata ravintoloissa tai syödä sukulaisten pöydässä, mutta yritän olla ostamatta niitä kotiini.

Japani ei ole kasvispainotteisesti syövälle paras asuinmaa. Lihaa pidetään yleisesti mausteena, eikä siitä jakseta mainita ruokalistoissa. Keittojen liemet pohjautuvat yleensä kala-dashiin tai lihaliemiin – kirjoittelen tästä joskus pidemmän postauksen erikseen.

Yleensä nälän iskiessä kaupungilla tarkistan ensimmäisenä Happy Cown tarjonnan. Parhaat annokset ovat poikkeuksetta niissä, jotka tarjoavat pelkkää vegaaniruokaa, kuten ramenketju T’s Tan Tan tai Ain Soph. -ketjun fuusioravintolat. Japanilaiseen kasvisruokaan, kuten shōjin ryōriin, erikoistuneet ravintolat ovat ihania, mutta eivät halvimmista päästä. Varma valinta vegelle ovat intialaiset ravintolat tai tilata länsimaistyylisistä ravintoloista vaikkapa margarita-pizzaa. Vegaania nuo eivät valitettavasti kuitenkaan auta.

japanilainen munakas kädessäTamagoyakia välipalaksi Tsukijin ulkotorilla.

Itseäni on helpottanut se, että japanilaisten kananmunaruokien kirjo on laajaa. Ikisuosikkiani okonomiyaki-munakasta saa perinteisen pekoni-merenelävä-sekoituksen lisäksi myös vihannestäytteillä. Rakastan myös pehmeää, monesta paistokerroksesta muodostuvaa tamagoyakia (kuvassa). Hätätilassa sitä saa combinistakin, vaikkei se tietenkään ole murto-osaksikaan yhtä hyvää kuin japanilaiskuppiloiden versiot.

Friteerattu tempura on myös täydellistä lohturuokaa ja vegelle soveltuvaa, kunhan pyytää ne ilman katkarapuja. Kalaa välttelevän kannattaa kuitenkin skipata tarjottu kastike, joka sisältää dashia, ja dippailla palaset pöydässä olevaan maustesuolaan. Fiinimmissä paikoissa se on maustettu esimerkiksi matcha-teellä.

Mutta, rehellisyyden nimissä – Japanissa ulkona syödessäni popsin paljon kalaa. Liian monesti kasvisruoat ovat silkkaa vihannesta, jonka jälkeen on kohta taas nälkä. (Ja omalla hedonismillani saattaa olla osuutta asiaan, koska onhan tämä maa on paras paikka sushihimojen tyydyttämiseen…)

 

Aamiainen

Yllättäväksi haasteeksi Japanissa on osoittautunut perusasia nimeltä aamiainen. Suomessa teen yleensä tuorepuuroa tai syön leipää hummuksella – Japanissa aivoni löivät tyhjää, mitä ihmettä kotiin ostaisin. Ei joka aamuksi kehtaa kaupan valmiita onigiri-riisipallojakaan ostaa.

Kokeilin kaurapuuroa, mutta pienen hiutalepaketin hinta huimasi päätä. Omeletit osoittautuivat aamu-uniselle työlääksi, sitten keksin keitetyt kananmunat ja paahtoleivän. Viikkojen myötä valkoinen leipä ja munat alkoivat kuitenkin hieman inhottaa.

Viimeiset aamut olen harjoitellut chiansiemenistä tehtävän ”puuron” valmistusta, mutta oikea suhde siementen ja soijamaidon välillä on vielä hakusessa. Hätätilassa selviää myös hedelmillä ja lähikaupan soijajogurtilla, joka on tosi hyvää, mutta paketti on naurettavan pieni.

 

Välipalat ja pikaruoat

Japanissa kokkaamista on helppo vältellä, sillä combini-kioskien ruokahyllyt ovat pitkät. Ja tarjonta on huomattavasti herkullisempaa, kuin yksikään valmisannos Suomessa!

Ostan välipalaksi usein onigiri-riisipalloja, joiden sisällä on erilaisia täytteitä (> 1€). Suosikkini on punapapua ja seesamia sisältävä aavistuksen makea pallero, erilaiset merileväversiot ja kalat. Aluksi inhosin pikkelöityä luumua, umeboshia, mutta nyt olen alkanut totutella siihenkin.

Varma valinta on myös friteeratun tofun sisälle käärityt inari-sushit (1–2€). Niiden kanssa myytävä inkivääri on ihanan paljon makeampaa ja purevampaa, kuin mikään mitä olen saanut Suomessa.

 

Kitsune udon -nuudelikeittoa ja friteerattua sipuliaRavintolaversio kouluruokavakiostani kitsune udonista.

Kouluruoat

Koulussani Joshibissa on kaksi ravintolaa, joten päivittäin tarjolla on yhteensä kymmenisen erilaista ruokalajia. Silti välillä on päiviä, jolloin jokaikinen vaihtoehto pitää sisällään kanaa, possua tai nautaa – ellei tilaa kitsune udon -nuudelikeittoa. Tuo inari-sushista tuttua friteerattua tofua sisältävä ruoka oli jossain vaiheessa lempiruokiani, mutta pakkosyöttö koulussa on saanut kiintiöni täyteen.

Yksi vaihtoehto olisi ottaa kouluun eväät – moni kun syö ruokalassa ihanan näköisiä kotitekoisia bentoo-rasioitaan. (Ja kasvissyöjien on pakkokin, sillä kitsune udon pohjautuu kala-dashiin.) 

Toisaalta, koska tuntini ovat yleensä olleet joko aamuisin tai iltapäivisin, olen usein skipannut koululounaat kokonaan. Välillä olen myös ostanut kouluun omat eväät Kitchen Origin-myymälästä. Se on hieman kuin supermarketin palvelutiski, jossa eväistä maksetaan painon mukaan. Valikoiden sieltä on saanut koottua kasvipohjaisen setin.

 

Herkut

En ole koskaan ollut suuresti makean perään, mutta välillä poimin matkaani pienen mochi-leivoksen. Niiden sisältä löytyy aavistuksen makeaa anko-paputahnaa, mutta makukokemus on kuitenkin aika raikas, eikä kauhean makea.

Siitä en sen sijaan halua puhua, mitä Japani on tehnyt sipsiaddiktiolleni… Ainoa hyvä puoli tässä on, että Japanissa myydään sipsejä valtavan pienissä pusseissa. (Työn alla: sipsikierteen katkaisu.)

 

Japanilaisten kotiruokien klassikko – karii raisu eli curry-riisi.

Kotiruoat

Hiroshimaan vein mukanani pussin soijarouhetta, josta kokkailin bolognesea ihan kuin kotona – tattaripohjainen soba sopii ihan hyvin myös pastaksi. Tokioon kuitenkin matkustin niin kevyin kantamuksin, ettei soijarouhepussille jäänyt tilaa.

Aluksi ruoanlaitto vieraiden elintarvikkeiden parissa oli turhauttavaa tuskaa – eikä asuntolan kalsea jaettu keittiö ja ulkona syömisen halvempi hintataso varsinaisesti lisännyt ruoanlaittomotivaatiotani. Kaupan paketeista on turha englantia etsiä, joten syynäsin joka ikistä pakettia kanjeja kääntävä sovellus kourassa. Myös kauppojen valikoimat pyörryttivät: hyllyllinen misotahnaa, soijakastikkeiden ja valmiscurry-seoksista määrästä puhumattakaan. Myös hintataso oli ihan erilainen. Vihannekset ja juurekset ovat kalliita, tofu ja kala halpaa.

Kun käytössä ei ollut oman kodin maustevalikoimaa ja uunia, huomasin kokkaustaitojeni haihtuvan savuna ilmaan.

Jotain oli kuitenkin syötävä, joten keksin curryseokset, jotka ovat hieman kuin jättikokoisia maustekuutioita. (Vaati tosin etsintää, että löysi version, joka ei sisältänyt sianrasvaa.) Esikeitin perunat, paistoin sipulin, heitin sekaan tofua, vapaavalintaisia vihanneksia ja tuon maustekuution. Sen kanssa tapasin syödä riisiä. (Riisistä tosin on reilua mainita, ettei asuntolassa ole riisinkeitintä. En suostunut ostamaan sellaista muutaman kuukauden takia, joten shoppailen tylysti mikrossa lämmitettäviä puolivalmiita riisirasioita.)

Myös erilaiset wokit (vihanneksia, sipulia, nuudelia, tofua, pähkinöitä, seesamiöljyä, soijakastiketta, viinietikkaa ja sitruunamehua) ja keitot (sama, mutta misotahnalla) tulivat nopeasti mukaan arkikokkauksiini. Marinoin soijasuikaleita misotahnan kanssa kuin lihaa. Valmissalaatti-mixien (n. 0,5 €) kanssa söin papuja (n. 1 €) ja pähkinöitä, päälle laitoin japanilaista seesamia sisältävää salaattikastiketta.

Osaan japanilaisista elintarvikkeista menin ihastumaan niin palavasti, että niitä on hamstrattava matkalaukkuun Suomea varten. Ostoslistallani on ainakin seesaminen salaatinkastikesuosikkini, soijapapugranola, vegaaniset valmisnuudelit, okonomiyakin päälle laitettava kastike ja paahdetut tummat seesaminsiemenet, jota voi ripotella ihan kaiken päälle. Taidanpa suunnata ruokakauppaan tätä listaa tuijotellen!

 

Näistä arkisista tunnelmista on hyvä siirtyä ensi viikolla pelkäämääni aiheeseen. Viimeinen viikko Japanissa on nimittäin koittanut.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

tiistai, heinäkuu 23, 2019
Nikkon kuuluisa punainen silta

Matkapäiväkirjamuodossa kesäkuun lopun viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon. Luvassa lukuisia temppeleitä, hieman buddhalaista viisautta ja paljon sadetta.

 

Perjantai

Auringonlasku näkyy junan ikkunasta vain kapeana kaistaleena sadepilvien välistä.

Juna kulkee kauemmas Tokion asutuksesta, kohti veden alla olevia riisipeltoja, jotka heijastavat harmaata taivasta. Sade loppuu ja alkaa, loppuu ja alkaa. Maisema hämärtyy.

Olen matkalla Nikkoon – temppelikylään vuorten syliin, sadan kilometrin päähän Tokiosta. Pääsin lähtemään vasta koulun loputtua neljältä (vaihtariarjen tylsiä puolia) ja olin seurannut Google mapsin reittiohjeita orjallisesti. En ollut hoksannut, että Nikkoon meneviä junia kulkee vain kerran tunnissa, ja tietysti lipputiskille saapuessani kuulin haluamani junan olevan jo täysin loppuunmyyty. Privaattiloosseja kuitenkin löytyi (ja junan lähtöön oli viisi minuuttia enkä ehtinyt miettimään B-suunnitelmaa), joten maksoin 1500 ¥ ekstraa omasta neljän hengen vaunuosastostani.

Huvitun omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni, katselen maisemia ja popsin laukun pohjalta löytyneen vohvelin.

Miten sinne pääsee?
> Nikkoon ajaa kätevimmin Tobu -linja Asakusasta, suora Limited Express -juna n. 2700-2800 ¥, kesto 2 h. Vaihdoilla kulkemalla pääsee halvemmalla, mutta matka-aika pitenee. Muita liikkumistapoja voi tutkailla täältä, mikä kannattaa ainakin jos taskussasi on JR Pass.

 

Pääteasemalla Tobu-Nikkossa on pimeää ja hiirenhiljaista, sade on onneksi tauonnut. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, en näe edes SevenElevenin tai FamilyMart -combinin kylttiä. Kiitän onneani, että majapaikkaani on kävelymatka juna-asemalta – jos ei olisi, ainoa kulkumuoto olisi taksi.

Parin kilometrin taivalluksen jälkeen saavun koko reissuhistoriani kämyisimpään hostelliin, pimeään paikkaan joka löyhkää homeelta. En ole ihan varma menikö kalsean suihkuhuoneen ovi edes lukkoon, kun pesen pois Tokion tomut, olosuhteista hieman ahdistuneena.

Kun aamiaisella vielä löydän lisukesalaatista pitkän mustan hiuksen, ihmettelen mistä ihmeestä paikan hyvät arviot ovat peräisin.

Missä majoittua?
> Jos menisin Nikkoon uudestaan, majoittuisin mahdollisimman lähelle Tobu-Nikkon asemaa. Tai valitsisin kalliimman majoituksen, johon sisältyisi nouto asemalta.

 

 

Lauantai

Seuraavana aamuna temppelit kutsuvat – hostelliltani sinne pääsee kätevimmin patikoimalla puolisen tuntia. Maailmanperintökohteet löytyvät onneksi kivenheiton päästä toisistaan.

Aamu on kaunis, on ihanaa nähdä maisemat vihdoin päivänvalossa. Sataa hieman, mutta onneksi niin hennosti, että on vaikea sanoa onko se pikemminkin vain voimakasta sumua.

Säätiedotus lupaili aluksi Nikkoon 25°c, mutta todellisuus on niukin naukin 20°c. Olen kiitollinen, että tajusin pakata pitkälahkeiset housut ja villatakin mukaani. Naureskelen pieneen reppuuni optimistisesti pakkaamilleni shortseille.

Kun saavun paikalle aamuyhdeksältä, ensimmäiset massat ovat jo vallanneet Tōshōgūn temppelin. Temppelirakennukset ovat toinen toistaan upeampia, en tiennyt että tällaisia edes on olemassa Japanissa. (Lue täältä postaukseni Tōshōgūnista.)

Tōshōgū
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Seuraava temppeli on naapurista löytyvä Nikko Futarasan-jinja. Harmikseni huomaan, että sen päähalli on remontissa.

Alueella kiinnostavinta on erilaiset shintolaiset luonnonkohteet pyhäkköinä. On valtava puunrunko, jonka sisälle mahtuisi ryömimään, hallitsemattoman näköinen kivikasa ja peliltä tuntuva hyvän onnen määrittelijä. Siinä on tikkuja, joihin heität köydestä tehtyä rengasta. Mikäli saat kolmesta renkaasta yhden osumaan keppeihin, hyvää onnea on tiedossa.

Olen surkea pallopeleissä, joten huonoa tuuria on tietysti luvassa.

Nikko Futarasan-jinja on omistettu kolmelle Nikon pyhälle vuorelle. Se on myös kuuluisa lähteestään, jonka vedellä pitäisi olla parantavia ominaisuuksia.

Vuosittain muutamat alueen sake-panimot tulevat paikalle vedenhakureissulle, ja lahjoittavat kiitokseksi tynnyreitä temppelille.

Nikko Futarasan-jinja
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 200 ¥ / Osoite: Nakajima 2944, Nikko, Tochigi / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Pyhälle temppelialueelle johtavaa Shinkyo-siltaa katselen vain etäältä. (Se muuten oikeastaan kuuluu osaksi Futarasan-jinjaa.) Maisema näyttää kauniilta vastarannalta käsin, kun punainen silta piirtyy hämmentävän sinisen veden ylle.

Alkaa olla jo nälkä, joten kiirehdin eteenpäin.

Shinkyo-silta
> Sillalle pääsee kävelemään 300 ¥ pääsymaksua vastaan. / Osoite: 上鉢石町, Tochigi, Nikko  / Temppeliin on noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Lounastan Megurissa, ehkäpä kauppakadun kauneimmassa ravintolassa, joka tarjoilee pelkkää vegaaniruokaa. On tatamilattiat ja täydellisesti yhteensopivat keramiikkakulhot.

Tilaan yubaa, tofun ”ihoa”, joka on Nikkon erikoisuus. Se muodostuu soijamaitoa pavuista valmistettaessa sivutuotteena maidon pinnalle. Yuban alta löytyy riisiä ja japanilaista shiso-yrttiä, jota Japanin basilikaksikin tituleerataan. Päällä on eleganttia marmeladia ja purevan vahvaa wasabia.

Lisukkeina on pikkelöityä retikkaa, sienipohjaista misokeittoa ja salaattia. Paahdettu vihreä tee täydentää kokonaisuuden ja poistun ravintolasta hymy huulillani.

Meguri
> Lounaat 1400–1700 ¥. Kannattaa tulla ajoissa, koska kun ruoka loppuu, se loppuu. / Osoite: 909 Nakahatsuishimachi, Tochigi, Nikko  / Noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Sade yltyy, jalkoja säästääkseni siirryn takaisin maailmanperintöalueelle bussilla. Katselen Rinno-ji -temppelin zen-meditaatiohallia, jota pääsee tutkimaan ilmaiseksi.

Illalla myöhemmin opin, että samassa paikassa järjestetään myös zazen-meditaatiota – paikan voi varata edellisenä päivänä Tobu-Nikkon turisti-infosta 1000 ¥ hintaan. Minimiosallistujamäärä oli kuitenkin kaksi, eikä kukaan ollut ilmoittautunut sunnuntain tunneille. Ehkä joskus toiste pääsen kokeilemaan perinteistä japanilaista buddhalaista meditointia!

 

Seuraavaksi vuorossa on Taiyū-byō -temppeli, jonne on haudattu Ieyasun pojanpoika Iemitsu (1604–51). Arkkitehtuuri oli samankaltaista kuin päivän aloittaneessa Tōshōgūnissa, mutta ruuhkat olivat vähäisemmät.

Kalsea tihkusade yltyy ja alkaa vähtiellen mennä luihin ja ytimiin asti. ”Sadekausi Japanissa on sellaista ihanaa lämmintä sadetta!” muistelen monen minulle sanoneen. Kesänä 2019 se ei ole pitänyt paikkaansa – ei Tokiossa, eikä ainakaan täällä Nikkossa.

Kipuan kaikki portaat päähallille, jonka katossa on 140 maalattua lohikäärmettä kantamassa rukouksia taivaisiin ja takaisin. Munkki kutsuu kaikki vierailijat istumaan alas ja pitää esittelynsä japaniksi, koukeroista kohteliasta keigoa puhuen. Tahdon olla esimerkillinen turisti, joten istun seizassa, kivuliaasti jalkojeni päällä istuen. (Rakas päiväkirja: Muista harjoitella seizaa kotona, älä vasta virallisissa tilanteissa.)

Sivurakennuksessa kuulemma asui shogunaatin palvelija. Ajan henkeen kuului, että shogunaatin kuluttua heidän palvelijansa tekivät rituaali-itsemurhan perässä. Tämä palvelija elikin loppuelämänsä kuin shogunaatti ei olisi koskaan kuollutkaan, tarjoillen tälle ruokia päivästä toiseen.

Häiriintynyttä vai ihailtavaa, mietin.

Taiyū-byō
> 550 ¥, yhteislippu Sanbutsu-dō-temppelin kanssa 900 ¥. / Osoite: 2307 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeliin on noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Ostin Rinno-ji -temppelin päähallin Sanbutsu-dōn lipun yhteislippuna jo edellisestä temppelistä, joten päädyn sinne vähän puolivahingossa. Tämäkin temppeli on valitettavasti remontissa, mutta sisäosista pääsee onneksi nauttimaan lähes häiriöttä. (Remontti on kuulemma kestänyt vuosikymmenen ja sen olisi pitänyt loppua keväällä, mutta huput olivat edelleen paikoillaan.)

Sanbutsu-dō on kuulemma Nikkon maailmanperintöalueen suurin rakennus ja mittakaavan ymmärtää, kun näkee valtavat patsaat sen sisällä. Kullatut buddhat esittävät myötätunnon ja armon jumalaa Senjūa, hevosenpäistä Batōa ja Amida Nyoraita. Kuulemma japanilaiset tulevatkin tänne rukoilemaan maailmanrauhaa.

Rinno-ji
> Pelkkä Sanbutsu-dō 400 ¥, yhteislippu Taiyū-byō-temppelin kanssa 900 ¥. Puutarha ja temppeliaarteita sisältävä huone 300 ¥. / Osoite:2300 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeli on Tōshōgūnin naapurissa. Noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Jaloissani alkaa tuntua, kun olen seissyt koko päivän jaloillani, ja kiusannut niitä vielä seizassa istuen.

Istahdan matchalle Hongu Cafeeseen. Makea anmitsu-annokseni sisältää makeutettua punapaputahnaa, hedelmiä, jäätelöä ja jännittäviä tahmeita kuution muotoisia mocheja. Tuore kirsikka kruunaa annoksen kuin, ööö, kirsikka anmitsun päällä?

Vaikka kahvila sijaitsee vain muutaman metrin päässä autotiestä ja maailmanperintöalueiden polusta, terassilla on hiljaista. Katselen sateen rapinaa ulkona, vieressä on pienelle pyhäkölle johtava torii-portti.

Jalkani ovat niin loppu, ettei edessä taida olla muuta kuin pitkä taivallus takaisin hostellille. Päätän kulkea osan matkasta bussilla, iltapalaksi poimin eväsrasian Tobu-Nikkon asemalta.

Hongu Cafe
> Matcha ja jälkiruoka 1200 ¥ . / Osoite: 2384 Sannai, Nikko, Tochigi.

 

Sunnuntai

Herään sateen rapinaan – tai pikemminkin siihen, kuin joku kaataisi ämpäreittäin vettä talon päälle. Käännän kylkeä ja nukun makeasti vielä vähän pidempään. Edes 11-tuntiset yöunet eivät karkottaneet kaikkia väsymyksen rippeitä.

Lopulta jaksan nousta. Syön aamupalaa laiskasti, eikä sen seasta tänään onneksi löydy hiuksia. Ilahdun, kun joku on pyöräyttänyt kahvin ja toastin kaveriksi banaanismoothien.

Rankkasade ulkona ei ole hellittänyt lainkaan, pohdin mitä tekisin. Tahtoisin nähdä kuuluisan vesiputouksen, mutta olisin sinne päästyäni sateenvarjosta huolimatta varmasti läpimärkä, enkä tiedä saisinko sateen takia fiksuja kuvia. Etsin netistä lähellä olevia tatuoinnit hyväksyviä onseneita, mutta niiden sijainnit ovat vaikeakulkuisia, ja avautuvat vasta iltapäivän puolella. Ja aina on se mahdollisuus, että tulen silti käännytetyksi ovelta.

Aulassa lappaa outoa porukkaa, mietin etten nyt hostellillekaan tahdo jäädä. Niinpä pakkaan reppuni ja lähden asemalle, sitä kautta bussit kun kulkisivat kuitenkin muuallekin.

Kastun muutamassa minuutissa juuri niin paljon, kuin pelkäsinkin. Pian koivet ovat nilkkoihin asti litimärät ja alkaa tulla kylmä.

Istahdan penkille aseman eteen ja katselen, miten ryokanien henkilökunta hakee uudet vierailijat luokseen. Vuorten yllä leijailee epätodellisen kauniita sumupilviä. Joka päivä sama rutiini toistuu, uudet turistit sisään, vanhat turistit junalla takaisin Tokioon.

Väsyttää edelleen, mutta onnellisella tavalla, ja teen harvinaisen ratkaisun – päätän olla lähtemättä yhtään mihinkään. Ostan asemalta junalipun (tällä kertaa saan normaalin istumapaikan) ja uuden bentoon.

Katselen ikkunan vaihtuvia maisemia hajamielisesti ja mietin, että joskus on myös ihan okei todeta, ettei tänään jaksa ja pysty. Luen reissukirjaani (kaverilta lainattu Haruki Murakamin Kafka rannalla) ja syön evääni, kun nälkä iskee.

Mietin, että on hyvä just näin. Ehtii ne vesiputoukset ja järvet nähdä seuraavallakin kerralla!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Japanilaisen kasvisruoan kokkikurssilla Tokiossa

lauantai, heinäkuu 13, 2019
vegaanisella kokkikurssilla Tokiossa: ruoka-annos

Olen aina haaveillut osaavani kokata japanilaista ruokaa – ja mieluiten kasvipohjaisesti. Niinpä päädyin varaamaan paikan Yukarin vetämältä Airbnb-kokemukselta.

 

On lämmin toukokuinen päivä. Ajelen parikymmentä minuuttia lähijunalla Shinjukusta poispäin, hiljaiselle asuinalueelle. Asemalla vastassa on Yukari, jonka kanssa kokkaamme tänään japanilaista ruokaa vegaanisesti.

Kotiovella vastassa on hänen herttainen äitinsä. Astun sisään, juomme teet, ja alamme ruoanlaittopuuhiin heidän keittiössään kolmisin.

Yukari puhuu sujuvaa englantia, sillä on asunut Kanadassa. Siellä hän on ihastunut siellä vegaaniseen elämäntapaan ja nykyään heidän perheensä keittiössä kokataan ilman eläinperäisiä ainesosia. Kodin ulkopuolella Japanissa ruokavaliota ei kuitenkaan ole aina yhtä helppo toteuttaa. Välillä ravintoloissa syödessään he kertovat joustavansa merenelävien suuntaan, kuten itsekin Japanissa teen.

Tämän päivän vihannekset tulevat luomufarmilta Tokion laitamilta Omasta. On japanilaista pinaattia (komatsuna), hieman rucolalta maistuvaa wasabinaa, shintorina-salaattia ja sinappikaalia.

Vehnästä tehty kurumafu likoaa mausteliemessä ennen kuin se kuivataan, marinoidaan ja friteerataan. 

Porkkanat jätetään al denteksi ja niistä tehdään lisuke yhdessä seesaminsiementen, miso-tahnan ja mausteiden kanssa.

Perinteinen japanilainen mortteli.

Surautamme majoneesin pehmeästä tofusta, sinapista, agave-siirapista ja riisiviini-etikasta.

Japanilaisen keittiön perusmausteisiin kuuluvat soijakastike, viinietikka, misotahna ja makea riisiviini mirin.

Kokojyväriisissä on hieman umeboshia, pikkelöityä Japanin aprikoosia, makua antamassa. Maku on kirpeästä umeboshista huolimatta miellyttävän pehmeä.

Kuramafua friteeroidaan. Olen vähän arka uppopaistamaan asioita kuumassa öljyssä, mutta pitäisi rutinoitua puuhaan. Miten muuten saan Suomessa tyydytettyä tempura-himoni?!

Itadakimasu!

 

Syömme hitaasti yhdessä, jutustellen kasvisruoan asemasta japanilaisessa kulttuurissa (vähäinen, ellei buddhalaismunkkien perinteistä ruokavaliota, shōjin ryōria, lasketa) ja matkoistamme.

Kaikki on valtavan tuoretta ja hyvää. Friteeratut kuromafut toimivat mahtavasti lihan korvikkeena, seesami-porkkana on ihanaa. Yllätyssuosikiksi muodostuu merilevästä lisämakua saava pinaatti-lisuke, joka on raikasta ja purevan etikkaista.

 

Jälkiruoaksi syömme japanilaisella konnyaku-levällä hyytelöityä matchavanukasta punapaputahnan kanssa. 

 

Jos kasvisruokakokemuksia vertaillaan, ateria Yukarin ja hänen äitinsä luona on ehdottomasti yksi Japanin maukkaimmista.

Kurssin jälkeenkin huomaan reseptien jääneen mieleeni. Kokkailen asuntolan keittiössä lisukesalaattia japaninpinaatista ja merilevästä ja otan misotahnan vakiomausteeksi arkisiin kokkauksiini.

Kuramafua ja tofumajoneesia jää silti ikävä! Mutta onneksi sain reseptit mukaani.

> Kokkikurssi 51€/henkilö, varattu Airbnb Experiencen kautta täältä.

 

Muita ruokajuttuja Japanista:

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

Tokion Aoyama Flower Market – iltapäiväteellä kukkakaupassa

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

Pieni kalaravintola Osakan sivukujalla

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Kasvisruoka Kioto Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta Ruoka

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

keskiviikko, tammikuu 23, 2019

Japanilainen kasvisateria pienissä punaisissa kipoissa

Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss…)

Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.

japanilainen ravintola, tatamilattiat ja matalia pyöreitä pöytiä

Shōjin ryōri  -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” – makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.

Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan – kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.

Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan – shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.

Ryoan-ji kivipuutarha

Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään. Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?

Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.

Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan – pyöreän pöydän ikkunan edestä.

Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.

Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€).

Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen – vaikka vahva terveyskeitto.

Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.

Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.

Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?

Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.

Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.