Browsing Tag

asioita joita rakastan Japanissa

Japani

Pieniä hetkiä Japanissa, joka sulattivat sydämeni

maanantai, toukokuu 20, 2019
pariskunta kimonoissa kiotossa

Se, kun olet mielenterveyskuntoutujien kodissa vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Ujo kuntoutuja, joka ei aluksi uskaltautunut edes katsomaan silmiin, rohkaistuu muutaman viikon päästä tuomaan tuliaiseksi maistiaisen eilen leipomastaan matchakakusta.

Se, kun karaokessa muutaman enemmän kuin muutaman nauttinut japanilaismies laulaa rakkauslaulua silmät kyynelissä.

Se, kun lisko lyllertää häntä heiluen pitkin ikkunaa, pyöreä valkoinen vatsa taloa kohden.

Se, kun olette töissä riisipellolla vapaaehtoisnuorten porukalla syrjäisellä maatilalla ja kylän obaasanit, vanhemmat isoäitihenkiset naiset, tulevat tuomaan virvokkeita. He kehottavat tekemään töitä ahkerasti, ”gambatte kudasai”, ja kertovat miten ihanaa on nähdä nuorta voimaa autioituvassa kylässä.

Se, miten illalla joku huutaa ”täällä on tulikärpänen!” ja kaikki ryntäävät ulos katsomaan.

Se, kun Hiroshiman pomoni kantaravintolan omistajan japanilaiset lapset yrittävät opettaa minulle kanjeja. He korjailevat hiragana-tekstejäni, joissa saken ansiosta yo:t ovat muuttuneet yu:ksi.

Se, kun moderni nunna ottaa sinut asumaan rankkasateiden ajaksi kotiinsa. Se sijaitsee buddhalaistemppelin yläkerrassa, siellä on futonit pedattu valmiiksi ja lahja odottamassa. En osaa kiittää tarpeeksi, etenkään kun ohjelma pistää vielä paremmaksi – munkki opettaa minulle ruoanlaittoa kädestä pitäen, soittaa surullisen laulun perinteisellä koto-kielisoittimella ja ottaa esiin kalligrafiavälineistönsä.

Se, kun tuntematon japanilainen obaasan alkaa bussipysäkillä nyppiä mustasta neuletakistani vaaleita irtohiuksiani.

Se, miten erilaiselta kohtaamiset muiden ihmisten kanssa tuntuu tällä maailman laidalla. Törmään mm. saksalaiseen sosiologiin, jenkkityttöön, joka on fanittanut teininä samoja bändejä kanssani ja puolalaiseen valokuvaajaan, joka kuvaa Jeesus-teemaisia esineitä. Japanissa tuntee olonsa välillä ulkopuoliseksi, joten tuntuu tosi hyvältä jakaa se ulkopuolisuuden tunne jonkun kanssa, edes hetken verran.

Se, kun pidän huoneeni ikkunaa auki, ja kuulen ulkona jonkun laulavan pyöräillessään kotiin.

Se, kun asuntolan yrmy yövartija vastaa kumarruksiini pienellä hymyllä ensimmäistä kertaa.

Hetket koettu matkoilla 2018 ja 2019. Kuvat viime kesältä Kiotosta, koska Kioto nyt on aina vaan ihana.

Lisää tunnelmia ja kohtaamisia Japanista:

Postikortteja Japanista: Kalmari
Postikortteja Japanista: Tatuointi
Postikortteja Japanista: Kodinhoitoa
Asioita joita rakastan Japanissa, osa 1
Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Muu höpinä

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

keskiviikko, helmikuu 13, 2019

Ruokaa.

Ostatpa mitä tahansa, on todennäköistä että se on parempaa ja tuoreempaa kuin Suomessa. Olipa kyseessä sitten vain keitetty riisi, pitkän kaavan illallinen lukuisine kippoineen tai juna-asemien persikanlehtiin käärityt uskomattoman mehukkaat sushit – nam!

 

Japanilaisten tapaa kuunnella.

Ei ole olemassa kohteliaampaa kuuntelutapaa, kuin ilmaista kymmenen sekunnin välein kuuntelevansa. Se voi olla innokas nyökkäys, ”hai” – kyllä tai sanallistettu reaktio: ”soo desu ka” – ai niinkö.

Välillä reaktiot olivat hassujakin. Monella kuuntelua ilmaisee sarja outoja ynähdyksiä, jotka kuulostavat länsimaisiin korviin siltä, että niiden luontevampi paikka olisi makuuhuoneessa.

 

Automaatti, jossa on animehahmojen figuureita

Automaatteja.

Ärsyttävät kymmenen jenin kolikot, joita ei kehtaa kassalla kaivella, voi vaihtaa rauhassa automaatin välityksellä kylmään vihreään teehen. Puhumattakaan pelihallien avaimenperä/figuuri/krääsä-maateista, joissa kone arpoo käyttäjälle yhden pallon muutamasta eri vaihtoehdoista.

Kuinka monta kertaa samaa automaattia kehtaa pelata uudelleen, jotta varmasti saisi toivomansa figuurin…?

 

Luotijunia.

Ne näyttävät sympaattisilta, futuristisilta ankeriailta. Maisemat vilisevät ohi, liike on niin tasaista että ikkunan muovitasolla voisi saada kolikon pysymään pystyssä. Jinglet soivat jokaisen aseman kohdalla ja konduktööreillä on hienot uniformut. Eväitä ei kannata unohtaa, koska täällä niiden nauttiminen on sallittua.

Puhumattakaan ihan käsittämättömästä jalkatilasta, jossa voi laittaa eteensä ylipakatun rinkan ja jalat mahtuvat silti kyytiin.

Jos ei olisi kukkarosta kiinni (ja se muuten on, koska yksi suunta Osakasta Hiroshimaan kustansi noin 10 000 jeniä), en muulla tavalla matkustaisikaan.

 

Temppelin seinämaalaus, jossa on lohikäärme

 

Yksityiskohtia.

Yhteensointuvista mutta erilaisista pikkukipoista tarjoiltavia ateriakokonaisuuksia, joissa jokainen ruokalaji on aseteltu esille tiettyyn kulmaan. Tuulessa heiluvia riisipaperilamppuja, joihin kirjoitettuja kanjeja en ymmärrä. Tarkasti aseteltuja koristeellisia hiussolkia pitkissä hiuksissa. Kimonoon kuuluvan obi-vyön kerroksia. Silkkisen haorin kaunista vuorikangasta. Lähiössä jalkakäytävän vieressä kukkia istutuksia ei-kenenkään maalla.

 

Itsestäänselvyyksien ei-itsestäänselvyyttä.

Vitsi kuuluu, että vanha shintolainen loitsu helteen karkoitukseen on hokea kymmenen sekunnin välein: ”atsui desu”, on kuuma. Kun lämpömittari kohosi kolmenkymmenen asteen puoleenväliin, vitsi heräsi eloon.

Ruokapöydässä itsestäänselvyyden hokeminen toistui joka ruokalajin kohdalla – ”oishii desu!”, herkullista. Mutta ruokapöydässä, lempipaikassani, koin myös oivalluksen – yhdessä kokemuksen jakaminen ja sen ääneen sanominen sai ruoan oikeastaan maistumaan vieläkin herkullisemmalta.

Ehkä helteen epämukavuuden tunnustaminen sai helteen oikeasti tuntumaan siedettävämmältä, kun kärsimys jaettiin yhdessä.

 

Kuulutuksia.

Asemien kohteliaan huolehtivat kuulutukset muistuttivat pitämään tavarat mukana. Ja jo lentokentällä kovaäänisistä kuului ”tadaima”, tervetuloa kotiin.

Sitä ei ehkä oltu kohdistettu minulle, mutta se puhutteli silti.

 

> Japanissa rakastamieni asioiden osa 1 täällä.

Japani Muu höpinä

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 1

perjantai, tammikuu 18, 2019

Temppeleitä.

Suitsukkeen tuoksu, arvokkuuden tuntu, selittämättömyys. Vieraat rituaalit, kuten veden heittäminen tiettyjen patsaiden päälle, jotta päästäisiin henkien suosioon.

En tiedä, onko se heräävää uskonnollisuutta tai ateistin eskapismia. Se saattaa olla myös pelkästään syvää maallista nautintoa arkkitehtuurista, puutarhoista ja vanhoista esineistä. Mutta kun taputtaa kahdesti käsiään, kumartaa kahdesti ja lausuu toiveensa, tuntuu siltä että jokin saattaa oikeasti herätä kuuntelemaan. Ja on hyvä kumartaa vielä kerran.

 

Takseja.

Kohteliaan muodollisia taksikuskeja, joilla on päässä koppalakki, käsissä valkoiset hansikkaat ja joiden autojen penkeissä on pitsisomisteet.

On jotenkin lohduttavaa, että oven avatessa voi tietää mitä vastassa on.

 

Meri ja vuoristoisia saaria

 

Vuoria.

Horisonttia, jossa tylsimmänkin lähiön yllä hohtavat vuoret taivasta vasten. Läheltä katsoen ne näyttävät kulmikkaalta vihreältä pumpulilta, mutta kauempaa katsottuna niiden väri on erisävyisiä sinisiä. Yksi hetki kuitenkin on, jolloin minäkin inhoan vuoria. Nimittäin pyörän selässä, alamäen muuttuessa vaivihkaa alkavaksi ylämäeksi, josta tietää tuskan olevan vasta edessä.

 

kukkia jalkakäytävän vieressä japanin maaseudulla

Jalkakäytäviä.

Vuorilta tuleva vesi solisee niiden vieressä omassa kujassaan. Kasvit kurottelevat kävelijöiden puolelle ja pyyhkivät pyöräilijän jalkoja. Hämähäkki on kutonut seittinsä jalkakäytävän yli, enkä tiedä johtuuko se siitä, että hämähäkki on niin nopea työssään, vai siitä, ettei kukaan ole kulkenut tiellä aikoihin.

 

Esineiden kunnioittamista.

Kaikki ojennetaan kaksin käsin ja asetellaan paikalleen huolellisesti millilleen. Teetä ei ole kohteliasta juoda teekupin kasvojen kohdalta. Tämä kaikki kulminoitui teeseremoniaan, jonka demonstraation pääsin Kiotossa näkemään. Siinä jokaisella liikkeellä oli merkityksensä, niistä jokainen oli kuin tanssia.

Seuraavalla reissullani tahtoisin päästä osallistumaan oikeaan, pidempään teeseremonian.

 

Roskakori

 

Lapsellisuutta.

Monet länsimaissa lapsellisena koetut asiat eivät tunnu olevan sitä Japanissa yhtä vahvasti. Metrossa harmaantuneet pukumiehet tappavat aikaa pelaamalla mobiilipelejä tai lukemalla mangaa. Aikuisten kännyköissä saattaa killua kymmenittäin avaimenperiä. Jokaiselle asialle on söpö maskottihahmonsa (kuten kuvassa oleva Kamakuran raitiovaunun oma maskotti).

Koen paljon luontevammaksi pukeutua Japanissa röyhelösukkiin ja rusetteihin kuin kotona Suomessa.

 

Tatamilattioita.

Pehmeä tatami on jalkojen alla kuin elegantti kokolattiamatto, mutta sen punoksissa on käsityö ja kunnioitus. Jokin niissä saa vaistomaisesti noukkimaan pois pienimmätkin pikkukiviroskat ja kävelemään rauhallisemmin, äänettömästi sipsuttaen.

Eikä ole parempaa lume-unilääkettä kuin saada nukahtaa tatamille avatulla futon-patjalla, painavan peiton alla.

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!