Browsing Tag

arki ulkomailla

Japani Ruoka Vaihdossa Tokiossa

18. viikko Japanissa / Mitä minä täällä oikein syön?

sunnuntai, elokuu 4, 2019

Millaisia ovat arkiruokani Japanissa, mikä päivän ateria on ollut hankalin järjestää? Pystyykö kasvisruokavaliota noudattamaan ja jaksaako kotona kokata?

 

”Muuten, jos joskus sinulla on aikaa, bloggaisitko enemmän ruuasta? Vaikka siitä, mitä teet siellä kotona? Ja millaisia kasvisruokia syöt Japanissa?” kirjoitti Annakaisa blogini kommenttiboksiin.

Mikä loistava idea! Ruoka on niin arkisen tylsä osa elämääni täällä, etten ilman tuota toivetta olisi keksinyt aiheesta kirjoittaakaan.

buddhalaismunkkien kasvisruokaa KamakurassaJapanilaista kasvisruokaa fiineimmillään – buddhalaismunkkien shōjin ryōria.

 

Kasvisruokailu ja ulkona syöminen

Olen fleksaillut kala-kasvissyöjänä 17-vuotiaasta saakka. Välillä olen elänyt pitkiäkin aikoja ilman mereneläviä, mutta jossain vaiheessa toast skagenit, sushi ja savusiika ovat alkaneet houkuttaa liikaa. Nykyään yritän pitää kalaruoat ja maitotuotteet erikoisherkkuna, jota voi tilata ravintoloissa tai syödä sukulaisten pöydässä, mutta yritän olla ostamatta niitä kotiini.

Japani ei ole kasvispainotteisesti syövälle paras asuinmaa. Lihaa pidetään yleisesti mausteena, eikä siitä jakseta mainita ruokalistoissa. Keittojen liemet pohjautuvat yleensä kala-dashiin tai lihaliemiin – kirjoittelen tästä joskus pidemmän postauksen erikseen.

Yleensä nälän iskiessä kaupungilla tarkistan ensimmäisenä Happy Cown tarjonnan. Parhaat annokset ovat poikkeuksetta niissä, jotka tarjoavat pelkkää vegaaniruokaa, kuten ramenketju T’s Tan Tan tai Ain Soph. -ketjun fuusioravintolat. Japanilaiseen kasvisruokaan, kuten shōjin ryōriin, erikoistuneet ravintolat ovat ihania, mutta eivät halvimmista päästä. Varma valinta vegelle ovat intialaiset ravintolat tai tilata länsimaistyylisistä ravintoloista vaikkapa margarita-pizzaa. Vegaania nuo eivät valitettavasti kuitenkaan auta.

japanilainen munakas kädessäTamagoyakia välipalaksi Tsukijin ulkotorilla.

Itseäni on helpottanut se, että japanilaisten kananmunaruokien kirjo on laajaa. Ikisuosikkiani okonomiyaki-munakasta saa perinteisen pekoni-merenelävä-sekoituksen lisäksi myös vihannestäytteillä. Rakastan myös pehmeää, monesta paistokerroksesta muodostuvaa tamagoyakia (kuvassa). Hätätilassa sitä saa combinistakin, vaikkei se tietenkään ole murto-osaksikaan yhtä hyvää kuin japanilaiskuppiloiden versiot.

Friteerattu tempura on myös täydellistä lohturuokaa ja vegelle soveltuvaa, kunhan pyytää ne ilman katkarapuja. Kalaa välttelevän kannattaa kuitenkin skipata tarjottu kastike, joka sisältää dashia, ja dippailla palaset pöydässä olevaan maustesuolaan. Fiinimmissä paikoissa se on maustettu esimerkiksi matcha-teellä.

Mutta, rehellisyyden nimissä – Japanissa ulkona syödessäni popsin paljon kalaa. Liian monesti kasvisruoat ovat silkkaa vihannesta, jonka jälkeen on kohta taas nälkä. (Ja omalla hedonismillani saattaa olla osuutta asiaan, koska onhan tämä maa on paras paikka sushihimojen tyydyttämiseen…)

 

Aamiainen

Yllättäväksi haasteeksi Japanissa on osoittautunut perusasia nimeltä aamiainen. Suomessa teen yleensä tuorepuuroa tai syön leipää hummuksella – Japanissa aivoni löivät tyhjää, mitä ihmettä kotiin ostaisin. Ei joka aamuksi kehtaa kaupan valmiita onigiri-riisipallojakaan ostaa.

Kokeilin kaurapuuroa, mutta pienen hiutalepaketin hinta huimasi päätä. Omeletit osoittautuivat aamu-uniselle työlääksi, sitten keksin keitetyt kananmunat ja paahtoleivän. Viikkojen myötä valkoinen leipä ja munat alkoivat kuitenkin hieman inhottaa.

Viimeiset aamut olen harjoitellut chiansiemenistä tehtävän ”puuron” valmistusta, mutta oikea suhde siementen ja soijamaidon välillä on vielä hakusessa. Hätätilassa selviää myös hedelmillä ja lähikaupan soijajogurtilla, joka on tosi hyvää, mutta paketti on naurettavan pieni.

 

Välipalat ja pikaruoat

Japanissa kokkaamista on helppo vältellä, sillä combini-kioskien ruokahyllyt ovat pitkät. Ja tarjonta on huomattavasti herkullisempaa, kuin yksikään valmisannos Suomessa!

Ostan välipalaksi usein onigiri-riisipalloja, joiden sisällä on erilaisia täytteitä (> 1€). Suosikkini on punapapua ja seesamia sisältävä aavistuksen makea pallero, erilaiset merileväversiot ja kalat. Aluksi inhosin pikkelöityä luumua, umeboshia, mutta nyt olen alkanut totutella siihenkin.

Varma valinta on myös friteeratun tofun sisälle käärityt inari-sushit (1–2€). Niiden kanssa myytävä inkivääri on ihanan paljon makeampaa ja purevampaa, kuin mikään mitä olen saanut Suomessa.

 

Kitsune udon -nuudelikeittoa ja friteerattua sipuliaRavintolaversio kouluruokavakiostani kitsune udonista.

Kouluruoat

Koulussani Joshibissa on kaksi ravintolaa, joten päivittäin tarjolla on yhteensä kymmenisen erilaista ruokalajia. Silti välillä on päiviä, jolloin jokaikinen vaihtoehto pitää sisällään kanaa, possua tai nautaa – ellei tilaa kitsune udon -nuudelikeittoa. Tuo inari-sushista tuttua friteerattua tofua sisältävä ruoka oli jossain vaiheessa lempiruokiani, mutta pakkosyöttö koulussa on saanut kiintiöni täyteen.

Yksi vaihtoehto olisi ottaa kouluun eväät – moni kun syö ruokalassa ihanan näköisiä kotitekoisia bentoo-rasioitaan. (Ja kasvissyöjien on pakkokin, sillä kitsune udon pohjautuu kala-dashiin.) 

Toisaalta, koska tuntini ovat yleensä olleet joko aamuisin tai iltapäivisin, olen usein skipannut koululounaat kokonaan. Välillä olen myös ostanut kouluun omat eväät Kitchen Origin-myymälästä. Se on hieman kuin supermarketin palvelutiski, jossa eväistä maksetaan painon mukaan. Valikoiden sieltä on saanut koottua kasvipohjaisen setin.

 

Herkut

En ole koskaan ollut suuresti makean perään, mutta välillä poimin matkaani pienen mochi-leivoksen. Niiden sisältä löytyy aavistuksen makeaa anko-paputahnaa, mutta makukokemus on kuitenkin aika raikas, eikä kauhean makea.

Siitä en sen sijaan halua puhua, mitä Japani on tehnyt sipsiaddiktiolleni… Ainoa hyvä puoli tässä on, että Japanissa myydään sipsejä valtavan pienissä pusseissa. (Työn alla: sipsikierteen katkaisu.)

 

Japanilaisten kotiruokien klassikko – karii raisu eli curry-riisi.

Kotiruoat

Hiroshimaan vein mukanani pussin soijarouhetta, josta kokkailin bolognesea ihan kuin kotona – tattaripohjainen soba sopii ihan hyvin myös pastaksi. Tokioon kuitenkin matkustin niin kevyin kantamuksin, ettei soijarouhepussille jäänyt tilaa.

Aluksi ruoanlaitto vieraiden elintarvikkeiden parissa oli turhauttavaa tuskaa – eikä asuntolan kalsea jaettu keittiö ja ulkona syömisen halvempi hintataso varsinaisesti lisännyt ruoanlaittomotivaatiotani. Kaupan paketeista on turha englantia etsiä, joten syynäsin joka ikistä pakettia kanjeja kääntävä sovellus kourassa. Myös kauppojen valikoimat pyörryttivät: hyllyllinen misotahnaa, soijakastikkeiden ja valmiscurry-seoksista määrästä puhumattakaan. Myös hintataso oli ihan erilainen. Vihannekset ja juurekset ovat kalliita, tofu ja kala halpaa.

Kun käytössä ei ollut oman kodin maustevalikoimaa ja uunia, huomasin kokkaustaitojeni haihtuvan savuna ilmaan.

Jotain oli kuitenkin syötävä, joten keksin curryseokset, jotka ovat hieman kuin jättikokoisia maustekuutioita. (Vaati tosin etsintää, että löysi version, joka ei sisältänyt sianrasvaa.) Esikeitin perunat, paistoin sipulin, heitin sekaan tofua, vapaavalintaisia vihanneksia ja tuon maustekuution. Sen kanssa tapasin syödä riisiä. (Riisistä tosin on reilua mainita, ettei asuntolassa ole riisinkeitintä. En suostunut ostamaan sellaista muutaman kuukauden takia, joten shoppailen tylysti mikrossa lämmitettäviä puolivalmiita riisirasioita.)

Myös erilaiset wokit (vihanneksia, sipulia, nuudelia, tofua, pähkinöitä, seesamiöljyä, soijakastiketta, viinietikkaa ja sitruunamehua) ja keitot (sama, mutta misotahnalla) tulivat nopeasti mukaan arkikokkauksiini. Marinoin soijasuikaleita misotahnan kanssa kuin lihaa. Valmissalaatti-mixien (n. 0,5 €) kanssa söin papuja (n. 1 €) ja pähkinöitä, päälle laitoin japanilaista seesamia sisältävää salaattikastiketta.

Osaan japanilaisista elintarvikkeista menin ihastumaan niin palavasti, että niitä on hamstrattava matkalaukkuun Suomea varten. Ostoslistallani on ainakin seesaminen salaatinkastikesuosikkini, soijapapugranola, vegaaniset valmisnuudelit, okonomiyakin päälle laitettava kastike ja paahdetut tummat seesaminsiemenet, jota voi ripotella ihan kaiken päälle. Taidanpa suunnata ruokakauppaan tätä listaa tuijotellen!

 

Näistä arkisista tunnelmista on hyvä siirtyä ensi viikolla pelkäämääni aiheeseen. Viimeinen viikko Japanissa on nimittäin koittanut.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

keskiviikko, heinäkuu 24, 2019

Neljä kuukautta takana – alle kuukausi edessä. Tällä viikolla pohdin ulkomailla omana itsenäni olemista ja kriiseilin 27-vuotissynttäreitäni.

 

Olen miettinyt sitä, miten hirveän lujaa olen yrittänyt sopeutua Japaniin. Opetellut Japanin historiaa ja shintolaisjumalien nimiä. Lukenut teeseremoniasta haltioituneena, uskaltamatta kuitenkaan mennä sellaiseen, koska pelkään kuitenkin tekeväni jotain väärin. Harjoitellut seizassa istumista vaikka sitä teeseremoniaa varten, johon en kuitenkaan tunnu koskaan menevän. Asuntolassa olen yrittänyt olla hiljaa, aiheuttamatta muille häiriötä, ja siivonnut välillä muidenkin jälkiä.

Mutta se kaikki on aiheuttanut vastareaktioksi kapinahengen.

Se saa kulkemaan paheksunnasta huolimatta kaupungilla tatuoidut kädet paljaana ja huudattamaan asuntolahuoneessa musiikkia läppärin surkeista kaiuttimista. Se saa ylikorostamaan lapsellisesti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuutta japanintunnin pöydässä, jossa muut ovat Nepalista, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. ”Meillä on ilmainen koulutus ja isyyslomat!”

Jälkeenpäin voi vain hävetä itseään, koska eihän sellainen lällättely vie yhtään mihinkään.

Kampuksen eeppinen patsas. 

Mutta onneksi sitten voi löytää (varmaan maailman viimeisenä ihmisenä) Auta Antti!-podcastin. Yleensä inhoan self helppiä, mutta ohjelma on viisas, hauska ja lohdullinen. Nauran makeasti häpeälle ja itselleni. ”Todennäköisesti ketään ei kuitenkaan kiinnosta” kuulostaa ehkä kyyniseltä neuvolta, mutta on juuri nyt sitä mitä eniten tarvitsen.

Mietin että tämäkin on yksi ulkomaille sopeutumisprosessin osa-alue: uskaltaa olla itsensä ulkomailla, mutta ettei toitota itsestään. Siihen prosessiin Japanin kaltaisessa maassa viisi kuukautta on liian lyhyt aika.

Niin, ja se aika. Se alkaa ihan totisesti loppua kesken.

Sadekausi alkaa väistyä ja hellekesän kukat avautua.

Koulu loppuu ilman sen kummempia seremonioita, viimeiset kuvitustyöt palautetaan Drive-kansioihin, ihmiset valuvat kesälomille. Asuntolan aulassa tytöt odottelevat matkalaukut pakattuina. Istun monta päivää läppärini ääressä, kirjoittaen ja freehommia tehden. Ja sitten kun on työskennellyt tarpeeksi monta päivää ”tässä on vielä kauheesti jäljellä”-stressin musertamana, häkeltyy kun huomaa ruksineensa lähes kaiken to do-listalla olevan.

Ja sitten se iskee, ihan kamala haikeus. Kaikki on kesken, enkä ole vielä lainkaan valmis lähtemään. On tuhat paikkaa, joihin en vielä ehtinyt. Juuri löydetyt uudet kaverit, joiden kanssa tehdyistä suunnitelmista puoliakaan ei ole ehtinyt toteuttaa.

On vihdoin arki, joka tuntuu kotoisalta.

Tietysti tätä omaa ”mitä ihmettä mä tahdon tehdä elämälläni”-kriisiä syventää syntymäpäiväni. 27. Tahdon skipata sen tarkoituksella, mutta sovin näkeväni sinä iltana japanilaiskaveriani. Mainitsen synttärit sivulauseessa. Kaverini lähes suuttuu, mutta alkaa heti suunnitella seuraavaa tapaamistamme. ”Tarviiko sun kakun olla vegaaninen”, hän kysyy, enkä minä meinaa millään kestää noin ihanaa käytöstä.

Pari päivää myöhemmin näen viimeistä kertaa aivan yhtä ihanaa kielituutoriani. Hän taas on leiponut minulle synttärikakuksi vohveleita. Itkettää, mutta sellaisella onnellisella ja kiitollisella tavalla.

Mietin sitä miten jo viime kesän kuusiviikkoisen Japanin seikkailun jälkeen kärvistelin kuukausia käänteisen kulttuurishokin kanssa.

En halua edes kuvitella, missä mittakaavoissa ensi syksynä mennään.

Aloituskuvan potretin minusta nappasi Lanttimatkojen Lotta.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

15. viikko Japanissa / lopun alkua

torstai, heinäkuu 11, 2019
japanilaisia koristeita asuntolahuoneessa

Lähes neljä kuukautta Japanissa takana – puolitoista edessä. Tämän viikon tunnelmissa kuulonymmärrysharjoituksia ja lopun alkua.

 

Kun pari päivää on kulkenut vain kodin ja koulun väliä, Shinjukun pilvenpiirtäjät jaksavat edelleenkin saada leukani hieman loksahtamaan. Ihmismassan seassa katua ylittäessäni suupielet alkavat nykiä ylöspäin, virne tulee kuin vahingossa. Saan ihan tosissani asua Tokiossa vielä hetken verran!

Kielitaidon kanssa tosin välillä tuntuu, kuin olisin jo luovuttanut. Heitän suoraan tutuilta tulleet viestit käännösohjelmaan, vaikka tuntemattomia kanji-merkkejä olisi vain muutama, ja sisältö voisi olla pääteltävissä. Yritän lopettaa moisen laiskuuden ja lukea asioita, olipa kyseessä sitten metron seinien mainokset tai Instagramin kommentit. Ja päätän yrittää kuunnella enemmän muiden keskusteluja – sehän olisi kuin ilmaista kuullunymmärrysharjoittelua.

Niinpä kuulen koulukurssilla viereisen pöytäryhmän keskustelevan kaksi päivää putkeen avioliitoista. Olen häkeltynyt.

Toisaalta, vaikka kielitaidon paraneminen tuntuu kangertelulta, havahdun vapaaehtoisten pitämällä japaninkurssilla. Kaikki opetus on japaniksi ja vieraat sanat opetetaan japaniksi selittämällä. Vaikka opettaja joutuu välillä jankuttamaan ja unohtelen jatkuvasti jo oppimaani, tajuan kielitaitoni kulkeneen pitkän matkan.

Eräs kurssin opettaja-obaasaneista selittää siivouskäytännöistä puhuessaan nukkuvansa aviomiehensä kanssa eri huoneissa. Sillä lailla ohimennen sivulauseessa, että asia on aivan arkinen. Hämmennyn, jälleen kerran.

Huomaan, että asuntolan huone on muuttunut huomaamattani pesämäiseksi. Suurin tavaroista on peräisin aulan ”ota tästä”-pöydältä, osa on mukaan tarttuneita matkamuistoja tai lahjoja. Tajuan rakentelevani harakkamaisesti esineistä pieniä asetelmia ympäri huonettani. Tuntuu kotoisalta. Ihminen on lopulta aika sopeutuvainen olento.

Kiertelen tanabata-juhlaan liittyviä festivaaleja ja ihmettelen, miten kuuma viime heinäkuussa Hiroshimassa ja Osakassa oli. Tämän vuoden sadekauteen on sisältynyt yllättävän paljon päiviä, jolloin on saanut turvautua kevättakkiin.

Tanabatan koristeet katoavat katukuvasta ja asuntolan aulasta päivässä. Mietin, heitettiinkö kaikkien toiveet sisältävät laput roskikseen. Ovatko ne nyt jossain lajittelukeskuksen uumenissa? Ajatus tuntuu vähän brutaalilta.

Koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa. Koska reissaan viimeiseksi viikonlopuksi pois Tokiosta Kobeen ja Kiotoon, viimeisten kuvitustöiden kanssa alkaa tulla kiire.

Tuntuu hassulta, mutta samalla helpottavalta tietää, että kolmen viikon päästä pääsen pois asuntolan seinien sisältä. Hei hei vartijoille, lupalapuille ja kotiintuloajalle! Ei tule ikävä.

Teen viimeisiä suunnitelmia ja listaan paikkoja, joissa tahdon vielä käydä. Tiedän, etten millään ehdi enää niistä jokaiseen. Se aiheuttaa vähän kaikki äkkiä mulle heti nyt -paniikkia, mutta yritän hyväksyä tosiasiat.

Ostan vihdoin Japan Bus Passin, eikä jenkkituttuni meinaa uskoa ostaneeni edestakaiset yöbussit Tokiosta Kobeen ja Tokiosta Kanazawaan noin 120 € hintaan. Monesti pelkkä yksi suunta Tokiosta Kobeen päin maksaa 50 €. Hyrisen tyytyväisyydestä, mutta oma viime tingassa olemiseni hävettää myös vähän. Ensimmäiseen reissuun lähtö kun on jo tänä iltana.

Kioto ja Kobe odottavat!

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja

keskiviikko, heinäkuu 3, 2019
sumuinen tie Nikkossa

Kolme ja puoli kuukautta takana, puolitoista kuukautta edessä. Klassiset viikkokuulumiset vaihtari-arjesta, olkaa hyvät!

 

Käyn ihanissa paikoissa.

Koulupäivä perutaan yllättäen, joten teen päiväretken Yokohamaan. Keksin, että sinne pääsee Shinjuku Sanchomen asemalta yhdellä suoralla metrolinjalla. Kiertelen kaunista Sankeien-puutarhaa, syön illallista valtavassa Chinatownissa. Retki on niin vaivaton ja Yokohamaan jää vielä niin paljon nähtävää, että sinne on ehdittävä uudestaan ennen paluuta Suomeen!

Matkustan parin tunnin junamatkan viikonlopuksi Nikkoon, joka on tunnettu temppeleistään. Tokion kuumankosteus vaihtuu kalseaksi sateeksi, mutta upeita historiallisia kohteita tuijotellessani unohdan märät kengät ja kylmyyden. Lisäraporttia reissusta tulossa pian!

Kielituutorini vie minut BookOff-antikvariaattiin, jossa on ihanan halvat hinnat. Ostan monta lasten kuvakirjaa harjoitusmateriaaliksi – kanji-merkkien lukutaitoni kun on japanilaisen ekaluokkalaisen tasolla.

Syön hyvää ruokaa.

Olen oppinut ottamaan miso-tahnan osaksi arkikokkailujani, ja se nostaa kokeiluni uudelle tasolle. Arkiruokasuosikkini on curryjen lisäksi soijasuikaleet, jotka paistetaan sipulin kanssa ja maustetaan vaaleanruskealla misolla, soijakastikkeella, inkiväärillä ja riisiviinietikalla. Helppoa ja hyvää!

Uskaltaudun vihdoin ostamaan bentoo-bokseja, yuba-tofustaan tunnetussa Nikkossa kun on helppo löytää lihattomia vaihtoehtoja. Miten olen voinut elää näin monta vuotta ilman noita söpöjä ja maukkaita eväslaatikoita!?

Ostan eväitä kouluun Kitchen Origin -myymälästä. Se on vähän kuin Suomen hypermarkettien valmisruokatiskit, joissa rasioista maksetaan painon mukaan. Ostan pulleita onigiri-riisipalloja, jotka ovat yhä lämpimiä, sekä rasiallisen salaatteja ja tofumuhennoksia. Kauppa sijaitsee kätevästi matkan varrella, kun kiirehdin kaupungintalolla järjestettäviltä japanintunneilta koululle.

Elelen arkea.

Sadekausi jatkuu, ropina nukuttaa. Kehoni tahtoisi nukkua 11-tuntisia yöunia ja jäädä iltaisin kotiin Netflixin ääreen. Sallin Netflix-illan, kun blogi- ja free-hommat ovat tarpeeksi hyvässä paketissa.

Koulussa on joka päivä kuvituskurssia. Opettajat pysähtyvät kohdalleni vähän säälivästi – räpellän ensimmäistä kertaa elämässäni piirtopöydällä suoraan Photoshoppiin, muut ovat selkeästi harjoitelleet vuosia. Alan tosissani odottaa koulun loppumista!

Saan parhaan etukäteisen synttäripaketin, jonka olisin voinut toivoa – äiti lähettää Suomesta helteeseen soveltuvia vaatteitani. Paketista löytyy viileä viskoosihame ja löysä silkkipaita.

Luen ja kuuntelen kirjoja.

Olen huono lukemaan fyysisiä kirjoja, ellen tunne olevani jotenkin lomalla. Pitkänmatkan junissa ja hostellin sängyn hämärässä se onnistuu. Nikkon reissulla Haruki Murakamin Kafka rannalla etenee vihdoin ja vaikuttaa lempi-Murakamiltani tähän asti.

Koulukurssit ovat täynnä piirtämistä, enkä jaksa keskittyä ilman podcasteja tai äänikirjoja. Aktivoin StoryTelin (ja huijaan VPN:llä olevani Suomessa, jotta se toimisi…) ja kuuntelen kirjan toisensa perään. Ensin draamaa Sisko Savilahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -muodossa, sitten aivot narikkaan murhamysteerein uusimman Lars Keplerin parissa.

Nyt kuuntelen Emma Kantasen Pekingin pelimaailmaan ja lesbopiireihin sijoittuvaa Nimi jolla kutsutaan öisin. Se on niin hyvä, etten osaa päättää säästelisinkö vai ahmisinko sen mahdollisimman nopeasti.

Vaihdon loppu alkaa häämöttää.

Äiti hätyyttää paluulennon päivämääristä ja siitä minä päivänä muutan tavarani varastosta takaisin kotiini. Voi äidit!

Sovin opintovapaalta paluupäivän ja tuntimäärän, jolla koulu ja työ pitäisi saada toimimaan käsi kädessä. Jännittää jo etukäteen, miltä arkeen paluu tuntuu Japanissa vietetyn ajan jälkeen.

Paluu tuntuu olevan käsinkosketeltavan lähellä, vaikka siihen on vielä reilusti yli kuukausi. Yritän rauhoitella itseäni. Aika on pidempi, kuin mitä sain kokea viime kesän seikkailuillani. Ja siihenkin reiluun kuukauteen ehti mahtua vaikka kuinka paljon.

Vielä on nähtävää ja koettavaa! <3

 

Kuvat Yokohaman Sankeien-puutarhasta ja Nikkon reissulta.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

torstai, kesäkuu 27, 2019
Iida kulkee hautausmaalla ja katsoo taakseen

Kolme kuukautta takana, kaksi kuukautta jäljellä Japanissa. Sadekauden epävakaa sää jatkui, mielen päällä oli yhteiskunta- ja politiikkajuttuja.

 

Asiat ovat aivan mukavasti, elelen tavallista vaihto-opiskelijan arkea, jonka outoutta on enää vaikea muistaa. On kavereiden näkemisiä ja pieniä kaupunkiseikkailuja. Tokio tuntuu monesti kaikesta ärsytyksestä huolimatta välillä jopa kotimaisilta.

Kevätlukukauden viimeinen kurssi alkaa. Japanin lukukausilogiikka on ihan nurinkurinen: kevätlukukausi on huhtikuusta heinäkuuhun, syyslukukausi syyskuusta tammikuuhun. Viimeisellä kurssilla tehdään kuvituskokeiluja, tyyli ja tekniikka ovat vapaat. Torstait on varattu tieteelliselle piirtämiselle: ensimmäiselle tunnille opettaja käskee tuomaan mukanaan kasvin, jota piirtää ja tutkia. En tiedä nauraisinko, miten tästä voi saada opintopisteitä, vai huokailisinko ihastuksesta.

Sateenvarjomeri ja kolikkopuhelin. Ja kampuskissan ruoat! <3

 

Ärsyynnyn sateeseen, yskään ja märkiin kenkiini, joten ostan sateenkestävät kengät. Ne ovat kaupan halvimmat ja ensimmäisen sateisen koulupäivän jälkeen saavat uuden lempinimen – neljän rakon kengät. Päätän liimata rakkolaastarit vaarakohtiin ja kokeilla seuraavalla sateella itsepäisesti uudelleen.

Toisena sadepäivänä saan lisää rakkoja, mutta toivon, että kolmas kerta toden sanoo.

Deittisovellus OkCupid lähettää uuden notifikaation: spesifejä kysymyksiä tarjolla alueellesi Japani. Menisitkö jouluaattona treffeille? (Hassu tapa, mutta tässä shintolais-buddhalaisessa maassa joulu on kaupallinen treffijuhla.) Käyttäisitkö työpaikalla shortseja? (Kiellettyä monessa paikassa.) Ottaisitko vastaan siirron, jos pomosi käskee? (Tällä hetkellä aiheuttanut kovasti kohua, sillä ihmisten siirrot ovat yleisiä, eivätkä ilmeisesti aina kovin perusteltuja.) Entä tuetko feministisiä liikkeitä? (Suomenkin medioissa on kirjoitettu täällä keskustelua herättäneestä korkokenkäkampanjasta. Japanissa kun on yleistä toimistopukukoodia vaatia naisia pukeutumaan työpaikoilla korkkareihin.)

 

japanilaista vaalimainontaa: mies vilkuttaa kovaäänisauton ikkunastaVaalimainontaa japanilaisittain. Olin juuri tottunut ihanan rauhallisiin katuihin ilman näitä kovaäänisautoja. Mutta sitten näin vaalimainostauluja pystyteltävän taas. 

 

Kuuntelen metroissa miten nuoret naisoletetut puhuvat metrossa avioliitto-ajatuksistaan. Heitä vanhemmat naururyppyiset taas juoruavat, ketkä ovat juuri menneet naimisiin. Mietin, etten tunne yhtään suomalaista, jonka small talk -repertuaariin aihe kuuluisi yhtä vahvasti, olipa ikä sitten mikä tahansa.

Nyanssien ylianalysointi on lisääntynyt. Mietimme vaihtarikaverini kanssa, onko mielenosoituksellista, että koulun vartija sanoo meille koulusta lähtiessämme ”sayoonara” – se kun viittaa hyvästeihin, joista ei nähdä enää koskaan. (Japanilaiset ovat monesti korjailleet, kun käytän vääriä fraaseja ihmisiä hyvästellessäni – tästä sayoonarasta sain noottia viime kesänä vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Esimerkiksi koulussa tunnin lopuksi käytettävä ”otsukaresamadesu”, kiitos päivän kovasta työstä, ei kuulemma sovi hyvästeiksi vapaaehtoisten pitämille japanintunneille. Jos joku osaa selittää aihetta vaikkapa kommenttiboksissa, arvostaisin kovasti!)

Olen huomaamattani muuttunut juuri sellaiseksi ärsyttäväksi ihmisiksi, joka olettaa, ettei kukaan ympärillä ymmärrä suomea. Löydän itseni kirjoittamasta aika henkilökohtaisia avautumisia sisältävää matkapäiväkirjaani lähijunassa kylki kyljessä muiden kanssa ja puhumassa ihmisistä, jotka ovat lähes vieressäni.

 

japanilaisia poliisejaPoliiseja vahtimassa kirsikankukkien katselijoiden liikkeitä keisarillisen palatsin edustalla maaliskuussa.

 

”Onko Suomen kouluissa kesäisin läksyjä”, tuutorini kysyy. Vastaan kieltävästi.

On kauhea klisee, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Mutta omassa elämässäni se on pitänyt harvinaisen paljon paikkansa. En ole missään muualla oppinut arvostamaan samalla lailla suomalaista yhteiskuntaa ja pohjois-Eurooppalaisia arvoja, kuin täällä Japanissa. Ihailen suomalaisia suuryrityksiä, jotka liputtavat iloisesti Priden puolesta (vaikkei se ole ongelmatonta, on vaikea nähdä saman tapahtuvan täällä Japanissa), ihmettelen uutisia naisvaltaisesta hallituksesta, muistelen vapaamuotoista työ- ja opiskeluelämää.

Olenko minäkin niitä ihmisiä, jonka mielestä oma maa on kuitenkin mansikka?

Toisaalta tykkään vähintään yhtä paljon vesimeloneista ja mustikoistakin.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa

perjantai, kesäkuu 14, 2019
Iida ja Shinjuku gyoen-puisto

Lähes kolme kuukautta Japanissa. Ihmettelin sääilmiöitä ja suunnittelin kesän reissuja. Viikkokuulumiset, olkaa hyvät!

 

Viimeisenä aurinkoisena päivänä ennen sadekauden alkua istumme vaihtarikaverini kanssa piknikillä helteisessä Shinjuku gyoenissa. En ole ollut siellä sitten kirsikankukkien. Puissa on nyt lehdet ja niiden alla rauhallista. Vain muurahaiset, joiden keon päälle vahingossa laitamme vilttimme, häiritsevät piknikhetkeämme.

Eväänä on combini-kioskin hedelmäpaloja, sipsejä, vihreää teetä ja superherkullista sushia. Paras paikka eväsostoksiin on Shinjukun lukuisien tavaratalojen B1-kerroksen ruokaosastot. Niiden pikkuruisista kojuista saa lähes mitä tahansa – vaikka tietysti halvemmalla pääsee hakemalla eväät combinista. (Nämä viisi valtavaa makirullaa maksoivat n. 5 €.)

Sadekausi vihdoin alkaa. Lämpötila tipahtaa kolmestakymmenestä alle kahdenkymmeneen. Vesisade tuntuu Suomen ukkoskuuroilta, ilman sähköisyyttä ja hellettä vain. Huoneessa on asetettava ilmastointi täysille ja tungettava läpimärät kengät täyteen paperia, jotta ne eivät homehtuisi yön aikana.

Unohdan kuitenkin paperit seuraavana aamuna kenkiin. Ja paperit ovat homeessa taas, kuten varmasti kenkien kärjetkin. Onneksi kyseessä on pari, joka on muutenkin hajoamassa käsiin. Niiden pohjat ovat lähteneet repsottamaan jo neljästi suutarikäynneistä huolimatta – varmaan valmistusvirhe. (Note to self: valitse ensi kerralla reissukengät tarkemmin!)

Aamuisin koulumatkoilla on hauska katsella hortensioiden avautumista ja sitä, miten ne vaihtavat väriä sademäärien mukaan. Yksi kukinto koostuu kymmenistä pienistä nupuista. Katselen, miten oudon näköisestä keskusosasta aukeaa pieniä nuppuja yksi kerrallaan ja kokonaisuudesta joskus kasvaa valtava kukinto.

Japanilaiset ovat tarkkoja omista tavaroistaan, mutta yksi poikkeus on. Sateenvarjot! Lainailukulttuuri on villiä. Erityisesti läpinäkyvät muoviset sateenvarjot tuntuvat olevan kaikkien kollektiivista omaisuutta.

Sade tekee uneliaaksi. Kaipaan villasukkia, kun hortoilen huoneessani, tehden laiskasti freehommia, kirjoittaen ja tutustuen Japanin Netflixin tarjontaan. Kokeilen combinin parin euron tiramisua, joka on hämmennyksekseni yhtä hyvää kuin monessa ravintolassa Suomessa.

Kesän reissusuunnitelmat ovat tarkentuneet entisestään. Kesäkuun lopussa koettaa reissu Nikkoon. Vain muutaman viikon päästä lähden muutamaksi yöksi Kobeen, sillä sain kutsun testaamaan erästä perinteistä ryokan-majataloa. Koulun loputtua lähden Japanin itärannikolle Kanazawaan.

Kulkutapakin on päätetty. Seishun 18 kippu -lähijunapassi-ajatukseni hautasin, kun luin Japan Bus Passista. Sillä pääsee 15 000 ¥ hintaan matkustamaan yöbusseilla viiden päivän ajan Japanin valtareiteillä, eikä passia tarvitse käyttää peräkkäisinä päivinä. Hintaeroa lähijunapassiin tulee n. 40 €, mutta mukavuuden voitto on suuri. Ei tarvitse stressata, muistaako jäädä oikealla pysäkillä junaa vaihtaakseen.

Odotan jo nyt, että voin rentoutua bussin penkillä ja katsella hajamielisesti vaihtuvia maisemia läpi Japanin alppien.

Vaikka onkin sadekausi, onneksi joka päivä ei sada. Kaupungintalon japaninkurssin vapaaehtoinen opettaja selittää, että sadekaudella matala- ja korkeapaineen kylmät ja kuumat ilmamassat taistelevat Japanin yllä.

Siltä se tuntuukin. Jonain päivinä leuto korkeapaine on niskan päällä, sää lämpenee ja aurinko pilkahtaa. Toisina päivinä matalapaine ilkkuu takaisin ja iskee niskaan sadetta vaakatasossa.

Jos ulkona liikkuminen rajuimpien sateiden aikana ei olisi niin ärsyttävää, saattaisin pitää tästä vuodenajasta. Olen alkanut jo odottaa heinäkuun helteitä.

 

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!