Browsing Category

Ruoka

Japani Ruoka Tokio

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

sunnuntai, huhtikuu 21, 2019
kawaii monster cafen sisustus

Tokio on koti useammalle mitä hullummalle teemakahvilalle, -baarille ja ravintolalle. Ensimmäisenä vuorossa teemakahviloiden klassikko, Kawaii Monster Cafe Harajukussa.

 

Kivenheiton päässä Takeshita dori -ostoskadusta, ostoskeskuksen viidennestä kerroksesta, löytyy hullusti sisustettu teemamaa. Erikoisen visuaalisen maailman on suunnitellut Sebastian Masuda.

tokion teemakahvilat: kawaii monster cafen baari tokion teemakahvilat: kawaii monster cafen sisustustatokion teemakahvilat: kawaii monster cafen sisustusta

Tilat

Teemaravintola on sisustettu useampaan eri osaan. Mushroom Disco on yhtä sieninen, kuin miltä se kuulostaakin. Milk Stand on äärimmäisen hämmentävä kattoon kiinnitettyine maitopulloineen ja eläinpatsaineen, joiden silmät kiiluvat pimeässä. Söpömmässä Mel Tea Roomissa voi päästä istumaan kuppikakun sisään – mutta sen vieressä on omituinen Bar Experiment -baaritiski lonkeroineen. Tunnelma on trippaileva ja sadunomainen. Samalla söpö ja aivan täysin kahjo, tavalla joka tuo mieleen Liisa Ihmemaassa -sadun Irvikissan.

Kaiken tämän visuaalisen ilotulituksen keskellä on pauhaavaa musiikkia ja pyörivä Sweets-Go-Round -lavarakennelma, jonka päälle henkilökunta pomppii välillä tanssimaan.

Kahvilan pienuus tulee yllätyksenä. Peileillä on osuvasti huijattu kahvilaan lisätilaa, sokkeloisuus ja yksityiskohtien määrä saa kahvilan tuntumaan satumetsältä.

 

kawaii monster cafe harajukun jälkiruokia

Ruoka

Tuskin kukaan tulee Kawaii Monster Cafeen ruoan takia, mutta hinnoittelupolitiikka pakottaa tilaamaan myös syötävää. Ruokalista on hyvin lihapitoinen, mutta yhden pastoista näyttäisi saavan pyydettäessä kasvisversiona.

Olimme kuulleet, ettei ruoka ole täällä kovin kaksista, joten söimme pääruoat etukäteen. Täällä riitti jälkiruokalinja. Ystävälleni chemical cake maistui, mutta oma cat food ice cream -annokseni oli söpöstä ulkonäöstään huolimatta mauttomin, mitä olen koskaan ravintolassa syönyt.

Muiden pöytien pääruoka-annokset näyttivät kiehtovilta (mm. monsterihampurilaisia vihreän sämpylän sisässä, jolle on askarreltu silmät), mutta mausta en tiedä nettiarvioita enempää. Hullusti koristeltuja drinkkejä katsellessa iski kylläkin aikamoinen ateriakateus.

 

kawaii monster cafen drag-esiintyjä tyllihameessa

koristeellisesti pukeutuneita esiintyjiä

tanssiva ja hymyilevä drag-artisti

Aktiviteetit

Kawaii Monster Cafen vetonaulana ovat erilaiset esitykset: kannattaa huomioida esiintymisajat, jotta varmasti näet jotain! Itse emme tietenkään näin tajunneet tehdä, vaan lompsimme paikalle esitysten välissä emmekä jaksaneet odottaa seuraavaa. Onneksi teemahahmot jaksoivat nostattaa tunnelmaa pääesitysten välilläkin!

Vuonna 2019 show’t ovat viikolla kello 13 ja 14, lauantaisin 12.30, 14, 15.30, 18.30, 20 ja 21.30 sekä sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 12.30, 14, 15.30, 17 ja 18.30.

Arki-iltaisin on tarjolla myös erikoisohjelmaa. On burleskia, drag-showta ja kawaii oiran -nimellä kulkevaa esitystä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että osa iltashow’sta on K20 ja suunnattu vain aikuisille.

 

kawaii monster cafen sisustusta, hulluja sienilamppuja

Yleisarvio

Japanissa on aina yhtä ilahduttavaa, että mitä lapsellisimpiin paikkoihin on aikuistenkin aivan ok mennä yksin tai keskenään. Tietysti Kawaii Monster Cafe sopii loistavasti lapsillekin! Heillä näytti olevan hauskaa hahmojen kanssa tanssiessaan.

Hulluttelukahvilan kakkukahvit olivat Tokion muuhun hintatasoon nähden vähän suolaisen hintaiset (2100 ¥ eli n. 17 €). Suosittelen ehdottomasti menemään paikalle esitysajat huomioiden, jotta saat enemmän vastinetta rahoillesi!

Muuten tämä hullu teemamaa kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan, jos liikkuu Harajukun ja Shibuyan nurkilla.

 

>  Sisäänpääsymaksu Kawaii Monster Cafeen yli 4-vuotiaalta 500 ¥. Illallisella kävijä sitoutuu ostamaan yhden juoman ja yhden ruoan. Halvimmat annokset 850 ¥, halvimmat juomat 500 ¥. Netistä voi ostaa lippuja, joilla pääsee jonon ohi.
Osoite:
Harajuku, Jingumae, 4−31−10. / Lähin asema: Harajuku Station.

Ruoka Viro

3 × Tallinnan reissun ravintolavalinta

perjantai, helmikuu 8, 2019

Tallinna on ihana ravintolakaupunki! Tykkään vakoilla suosituksia Like a Local -sovelluksesta, erinäisistä listauksista kuten White Guidesta ja blogeista. Tallinnan ravintoloiden klassikkoja itselleni ovat mm. Leib Resto & Aed ja istuskeluun Must Puudel.

Tällä kertaa olin reissussa äitini ja siskojeni kanssa. Olen melko tarkka ravintoloista, sillä syöminen on minulle rakas harrastus. Niinpä siskoni olivat kaukonäköisiä ja antoivat minulle mandaatin valita reissun ravintolat.

Niinpä aikani selviteltyäni varasin pöydät Saltiin ja Von Krahl Aediin.

Von Krahl Aed ravintolan punajuuriannos ja ravintolasali

Von Krahl Aed

Minne mennä syömään, jos hyvää ruokaa kaipaisi lihansyöjä, kalansyöjä sekä vegaani? Vanhankaupungin Rataskaevu-kadulla sijaitseva Von Krahl Aed on ratkaissut ongelman tarjoamalla jokaisesta annoksestaan sekaani- ja vegaaniversiot. Ravintoloitsijoiden hyppysissä on myös naapurissa sijaitseva Vegan restaurant V, jota irvileuat nimittävät Helsingin parhaaksi vegaaniravintolaksi.

Von Krahlin miljöö on kotoisa vanhan kaupungin talo kapeine huoneineen ja puukattoineen. Hämärässä kynttilänvalossa oli hyvä katsella, miten lumi laskeutui sisäpihan kuusien päälle.

Seurueemme jakoi alkupalaksi Maiseman, joka sisälsi maistiaisia listan muista alkuruoista. Oma valintani oli Punajuuri, jossa marinoidut punajuurisiivut tarjoiltiin munakoisovaahdon, mustaherukoiden ja pähkinä-kidneypapuvaahdon kanssa.

Von Krahlin suklaajälkiruoka

Pääruokani vegaaninen ”lihamureke” rakentui linsseistä, lisukkeena oli kanttarelli-ruisrisottoa, olutkastiketta ja vihanneksia. Maut olivat juurevan maanläheisiä ja umamisia, mutta silti perinteisiä. (Vegepainotteiset vuodet ovat opettaneet, että varmimmin hyvää kasvisruokaa saa aasialaistyylisistä paikoista. Oli virkistävää rikkoa tuota kaavaa.) Äitini ja siskoni tilasivat vuohenjuustoa ja ankkaa, jotka kirvoittivat vuolaita kehuja. Toinen sekasyöjäsiskoni taas ei vegaanisesta kasvispihvi-pääruoastaan niin täysin vaikuttunut.

Itselleni ruoan ja miljöön lisäksi Von Krahlissa parasta oli myös palvelu. Se oli rauhallista, ystävällistä ja asiantuntevaa.

Jälkiruoat jatkoivat pääruokien vahvaa linjaa – suklaakakkua kahvijäätelön ja mustaherukoiden kanssa, porkkanakeksiä manteleilla ja tyrneillä. Oli myös ilahduttavaa huomata, että juustoja lukuunottamatta jälkkärilista oli vegaaninen.

Lopputulos oli samanaikaisesti kotoisa, juhlava, perinteikäs ja kuitenkin moderni.

> Sijainti vanhassa kaupungissa, osoite Rataskaevu 10. Alkupalat 5–13 €, pääruoat 11–19 €, jälkiruoat 5–10€. Ravintolan sivut täällä.

 

 

Saltin poke-annos ja friteerattu tofu

Salt

Kadriorgin puiston vieressä sijaitsee puutaloalue nimeltä Raua. Sen sydämestä löytyy useampi kiinnostava ravintola: NOP, Mantel ja Korsten sekä Salt. Salt on pikkuruinen kortteliravintola, asiakaspaikat ovat parissakymmenissä. Pöytävarauksen voi tehdä suoraan netissä, ilman meilivastausten odottelemista.

Ensimmäinen vierailuni Saltiin oli työporukan reissulla useampi vuosi sitten. Silloin oli kevät ja lautaselleni sattui niin hyvä korvasienirisotto, joka sai lähestulkoon kyyneleet silmiini. Olisin nuollut lautasen puhtaaksi, jos olisin kehdannut.

Salt-ravintola ulkoa päin

Saltille ominaista on kuulemma tiuhaan sesongin mukaan vaihtuvat listat – niin tiuhaan, että ravintolaa varatessani lista oli eri, kun ravintolapöytään istuessamme. Meidän vierailullamme menussa oli vahvasti läsnä Aasian maut (mm. wakamea, ankka-ramenia, mustekala-gyozaa sekä pokekulhoa ponzu-kastikkeella) sekä erilaiset merenelävät.

Päädyimme tilailemaan äiti-sisko-porukalla lähes puolet listasta ja jakamaan kaiken. Ensimmäisenä pöytään tuli hunajassa glaseerattua tofu-tempuraa. Sen uskomattoman rapeaksi paistettu pinta vei hieman huomiota sienisalsalta. Lopputulos oli kuitenkin yksi parhaista koskaan syömistäni tofuannoksista.

Siskojeni suosikki taas oli ponzu-kastikkeisen kaalisalaatin, umeboshi-tomaattien ja seesaminsiementen kera tarjoiltu tonnikala-poke. Myös risotot olivat tälläkin kertaa Saltin vahvuus – fenkolia, pinaattia ja rapuja yhdistävä kokonaisuus oli suussasulava.

Saltin pavlova-jälkiruoka ja tärähtänyt kuva ihmisistä ravintolasalissa

Saltin suurimmaksi miinukseksi osoittautui tungos ja palvelu. Pöytävarauksemme alkaessa 18.30 ravintola oli ihanan rauhallinen, saimme arpoa pitkää tilaustamme rauhassa. Pöytä kerrallaan ravintola täyttyi, melu yltyi ja keittiön käryt leijuivat meidän pöytäämme asti.

Saltin palvelu oli ystävällistä, mutta aika juoksevaa: annokset tuotiin pöytään ennen, kuin olimme edes ehtineet lopettaa edellisen syömisen, ja lautasia kärkyttiin heti pois.

Ruoka oli kuitenkin niin hyvää, että annan moisen täysin anteeksi. Ja jälkiruoat (rikottua marjaisaa ja limeistä pavlovaa sekä tyrnillä maustettua crème brûléetä) olivat erittäin maukkaita nekin.

> Osoite: Vase 14. Alkuruoat 8–13 €, pääruoat 11–22€, jälkiruoat 6 €. Ravintolan nettisivut täällä.

 

Moon-ravintolan kuha ja seljanka

Kohvik Moon

Olen kolkutellut Moonin ovea ensimmäisen kerran vuosia sitten, Tallinnan kesäreissulla. Harmikseni paljastui, että Moon lomailee heinäkuut. Niinpä tämä vierailu Mooniin oli elämäni ensimmäinen.

Moon sijaitsee vähän syrjässä meren rannassa – kävelymatkan päästä Lennusadam-merimuseosta, Kalamajasta ja näyttävästä neuvostoaikaisesta Linnahallista. Moon tarkoittaa viroksi unikkoa ja sen ruokafilosofia edustaa modernia venäläistä keittiötä, virolaisin vivahtein.

Äiti ja siskot valitsivat alkupalaksi borsch-keittoa. Oma seljankani oli taivaallista – tomaattinen liemi sitoi yhteen erilaisia meren herkkuja, herkullisen oliivitahnan ja smetanan kera. Pääruoissa äiti kiitteli Kievin kanaa, toinen siskoista vegaanilasagnea, toisen siskon kanssa kehuimme kuhaa. Erityisen herkullisia olivat kuhan lisukkeena tarjoillut maustetut tuorekurkut.

Laivan lähdön takia Moonissa ei jäänyt aikaa jälkiruoille. Seuraavalla kerralla olisi kiva testata sisarravintola Kolm Sibulat.

> Osoite: Võrgu 3. Alkuruoat 2–12 €, pääruoat 15–19 €, jälkiruoat 4–7 €. Ravintolan nettisivut täällä.

Japani Osaka Ruoka

Pieni kalaravintola Osakan sivukujalla

sunnuntai, helmikuu 3, 2019

Oli elokuu ja viimeinen iltani Osakassa. Tahdoin herkutella vielä kerran jollain erityisellä japanilaisella ruoalla, sillä tiesin miten paljon tulisin sitä ikävöimään.

Kiertelin Dōtonborin sivukatuja. Silmäni hakeutui pieniin nuhruisiin paikkoihin, joissa oli vain japaninkieliset listat ulkopuolella. En ymmärtänyt niiden kanjeista kuin murto-osan (kalan kanji, hyvä hyvä – ei lihan tai linnun kanjeja, lupaavaa), mutta luotin kielitaitoni taipuvan selittämään rajoitteeni suullisesti.

Yksi paikoista oli ulospäin äärimmäisen vaatimaton, lista käsinkirjoitettu. Tihrustin ruokalistaa aikani kanjeja arpoen, kunnes omistaja sattui ovelle, kutsuen minut sisään.

Mikä nottei, mietin, ja astuin peremmälle.

viestilappuja kiinni korkkitaulussa

Ravintola oli kuin pienin baari, jonka voit kuvitella – mutta silti ravintola. Kokki valmisti annokset tiskin takana, joka oli kiinni kapeassa pöydässä, jonka edessä oli kuusi baarijakkaraa vieri vieressä. Takaseinä oli täynnä kävijöiden jättämiä lappuja mitä erilaisimmilla kielillä. Omistajalta taipui englanti, juttelimme niitä näitä, omasta reissustani ja siitä miten Jay Z oli käynyt asiakkaana tuossa samassa paikassa.

Sain eteeni itsetehdyn tofun, soijan ja wasabin kanssa tarjoiltuna. Seuraavaksi tarjoillun suussasulavan sashimin vuoksi olin valmis vuodattamaan pari kyyneltä. Se oli tuoreinta, mitä olin eläessäni maistanut.

japanilaista tofua ja wasabia kipossa soijan kanssa
Sitten ravintolan ovi avautui ja sisään tupsahti viisi pukumiestä, jotka mahtuivat juuri ja juuri tuon saman tiskin ääreen. Yksin reissaava nainen oli heille ihmetys, mutta ei pätkääkään ahdistelevassa hengessä. Juttelimme kotimaistamme, vaahtosimme animesta, maistelimme annoksia ristiin. (Osteria viskin kanssa – herkullisempi yhdistelmä, kuin voisi kuvitella.)

Seuraava annokseni saapui – toisenlainen sashimin tulkinta, uskomattoman maistuvan, kirpeän ponchu-kastikkeen ja sipulin kera tarjoiltuna. Olin valmis huutamaan hallelujaa ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. Mietin sitä, miten ihmisissä on usein enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.

Niinkuin vaikka rakkaus pirun hyvään sashimiin.

Kasvisruoka Kioto Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta Ruoka

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

keskiviikko, tammikuu 23, 2019

Japanilainen kasvisateria pienissä punaisissa kipoissa

Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss…)

Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.

japanilainen ravintola, tatamilattiat ja matalia pyöreitä pöytiä

Shōjin ryōri  -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” – makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.

Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan – kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.

Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan – shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.

Ryoan-ji kivipuutarha

Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään. Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?

Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.

Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan – pyöreän pöydän ikkunan edestä.

Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.

Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€).

Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen – vaikka vahva terveyskeitto.

Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.

Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.

Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?

Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.

Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.

Japani Proosaa Ruoka

Postikortteja Japanista: Kalmari

sunnuntai, tammikuu 13, 2019

Mustekalan lonkeroita leikkuulaudalla

Postikortteja Japanista -sarja kertoo vapaaehtoistyöntekijän arjesta mielenterveyskuntoutujien avohoitokodissa. Perustuu tositapahtumiin, tai sitten ei. Nimet muutettu.

Sinä aamuna kummatkin pomoni, Hiroshi-san ja Mai-san, hääräsivät keittiössä. Syy selittyi, kun kävelin lähemmäs – verkkopussissa oli ihmisen pään kokoinen, henkensä heittänyt kalmari. Veltot lonkerot lepäsivät sinkkialtaan pohjalla, kun Mai-san pesi ja puunasi imukuppeja. Pesun jälkeen kalmari kävi kiehuvan kuumassa kylvyssä, mutta vasta kun siltä alettiin irrottaa saksilla kasvoja, joissa oli samanlainen silmä, kuin käsivarteeni tatuoidulla mustekalalla, utelias tuijotukseni muuttui kauhuksi. Parilla napsauksella pää oli poissa, ja kohta lonkerot erikseen irrotettuna jääpalojen seassa leikkuulaudalla.

”Mitä siitä tehdään?” sain kysyttyä.

”Sashimia”, kuului vastaus, joka sai odottamaan lounasta kauhulla. (Samanlaista kauhua minussa aiheuttivat umeboshi, pikkelöidyt japanilaiset luumut, sekä natto, oksennuksen hajuinen soijapavuista fermentoimalla valmistettu niljakas lima, jossa oli pallomaisia sattumia.)

Näin päässäni pelkästään videoita mustekaloista elävinä, joissa ne suorittivat mitä erilaisimpia temppuja. Pääsivät ulos lasipurkista kantta päällään kierittämällä. Millä oikeudella jätän broilerit syömättä, jos kuitenkin ajattelin maistaa tuota viisasta eläintä?

Lounaan aika koitti nopeammin, kuin olisin toivonut.

”Itadakimasu”, toistimme kaikki kuorossa lounaspöydässä ja tartuimme puikkoihin. Mustekala oli tarjolla kulhoista pienimmässä, salaatinlehtien ja retikkaraasteen päällä. Koetin peittää raa’at palat liottamalla niitä soijakastikkeessa, mutta edes soijakastikkeen taika ei tehonnut tekstuuriin.

Joka puraisulla sitkeä kalmari laittoi vastaan. Kaikki sen koostumuksessa huusi, ettei se tahtonut tulla syödyksi. Pureskelin ja pureskelin, tuloksetta, ja lopulta nielaisin palan kokonaisena. Pidin kasvot peruslukemilla, kun kurkku yökkäsi vastaan, ja aloitin operaation alusta. Ja toisen kerran. Ja kolmannen kerran. Eikä se muuttunut pala palalta lainkaan helpommaksi.

Kalmarin viimeiseksi kostoksi hampaankoloon jäi niljakas palanen. Se ei suostunut lähtemään hammastikulla, mutta kun kiroilin päässäni etten enää ikinä söisi vapaaehtoisesti mustekalaa, se irtosi itsestään.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!