Browsing Category

Kioto

Japani Kioto Matkavinkit

Miten välttää Kioton ruuhkat?

perjantai, maaliskuu 1, 2019

Fushimi-Inari taishan punaisia torii-portteja

Kioto on ihana ja ainutlaatuinen. Siellä kulkiessa kiittää joka hetki, että paikka poistettiin atomipommin tiputuslistalta viime hetkellä. (Historian asiantuntijat olivat vedonneet sotajohtajiin Kioton kulttuuriperintöä puolustaen.)

Valitettavasti, kuten monissa maailman upeissa paikoissa, Kioton upeudesta tietävät tuhannet muutkin.

Tässä muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä pahimpien turistirysien välttämiseen!

Kinkakuji-temppelin puutarha, puita ja polku ja kauempana kulkeva japanilainen nainen

Älä nuku pitkään.

Otin Kiotossa toisenlaisen reissurytmin. Heräsin kuuden jälkeen ja aloitin temppelikierrokseni ennen ryhmämatkalaisia.

Suurin osa temppeleistä aukeaa kahdeksalta tai yhdeksältä, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi Aryashiyaman bambumetsä on auki kellon ympäri. Läpi vuorokauden auki ovat myös jotkut temppeleistä, kuten Nanzen-ji ja Fushimi Inari Taisha. Näistä jälkimmäinen lukeutuu Kioton päänähtävyyksiin. En halua kuvitella, miltä Fushimi Inarissa tuntuu keskipäivällä, turistien kansoittamana. Niin lumoava se oli aamuseitsemältä, kun torii-porttien alla kulki vain muutamia muita lisäkseni.

Toinen vaihtoehto on rynnätä sisään heti temppeleiden avautuessa. Esimerkiksi Kinkaku-jin puutarhassa oli ihanan raukea tunnelma heti avaamisen jälkeen. (Kuvassa.)

Huomasin, että yhdeksän jälkeen temppelit alkoivat täyttyä. Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä ruuhkaisemmaksi paikat kävivät.

 

Vältä viikonloppua.

Kioto on ruuhkainen arkipäivinäkin ja pahimmillaan myy itsensä loppuun, jolloin majoitusta on etsittävä läheltä Osakasta tai Narasta.

Miksi kokeilisit onnea viikonloppuna, jolloin liikkeellä ovat myös aasialaiset viikonloppumatkaajat?

 

Kioton joki sinisellä hetkellä ja vastarannan valoja

Kioton ruuhkaisimmat paikat:

  • Kiyomizu-dera -temppeli
  • Kiyomizu-dera -temppeliin johtavat tiet, erityisesti Matsubara-dori
  • Fushimi-Inari-Taisha -temppeli
  • Nishikin markkina-alue
  • Ginkaku-ji -temppeli
  • Kinkaku-ji -temppeli
  • Ryoan-ji -temppelin kivipuutarha
  • Tofuku-ji -temppeli ruskan aikaan
  • Eikan-do -temppeli ruskan aikaan
  • Nijo-jo -linna

 

arashiyaman bambumetsän vihreitä bambupuita

Valitse vaihtoehto ja jatka pidemmälle.

Suurin osa turisteista vierailee Kiotossa hyvin rajatuissa paikoissa, vaikka tarjolla olisi lähes 2000 temppeliä. Itsestäänselvimmiltä reiteiltä poikkeamalla voi helposti löytää lähes autioita paikkoja. Esimerkiksi ruskan aikaan suosittu zen-temppeli Tofuku-ji puutarhoineen oli elokuussa lähes autio. Kauniilta se näytti vihreidenkin lehtien kanssa.

Kioto itsessään on melko lättänä, temppelit sijaitsevat sen viereisillä vuorenrinteillä. Kun löydät yhden temppelin, sen vierestä todennäköisesti löytyy lisää katsottavaa. Tästä postauksesta löytyy ehdotuksia korvikkeista suosituimmille nähtävyyksille.

 

Tarkista japanilaisten loma-ajat.

Kioto kulttuuriperintöineen on ainutlaatuinen myös japanilaisten silmissä ja se houkutteleekin paljon kotimaan turisteja puoleensa.

Japanilaiset tykkäävät matkustaa erityisesti:

  • Kirsikankukkien kukkiessa (maaliskuun lopusta huhtikuun alkuun)
  • Golden Week (toukokuun ensimmäinen viikko)
  • Ruskasesonki syksyllä (marraskuussa)

 

Tofuku-ji temppelin sivutemppeli

+ Tarkista temppelien remontit

Tämä ei liity ruuhkien välttämiseen, mutta saattaa kuitenkin kiinnostaa Kioton matkaa suunnittelevia.

Kioton kulttuuriperintö on hyvin vanhaa ja vaatii huoltoa priimana pysyäkseen. Tällä hetkellä monen harmiksi remontin alla on yhden Kioton kuuluisimman temppelin, Kiomizu-Deran, päähalli. Remontin arvioidaan valmistuvan keväällä 2020. Pienemmistä temppeleistä tällä hetkellä remontissa on Chion-in-temppelin Miedo-halli ja Enryaku-ji -temppelin päähalli. Enryaku-jin remontti kestää huimat kymmenen vuotta.

Remontit eivät yleensä estä temppeleissä vierailemista, mutta saattavat sulkea osan rakennuksista. Erityisesti ne aiheuttavat näköhaittaa piilottamalla kauniit kohteet rumilla hupuilla.

Onpahan lisäsyitä palata Kiotoon – esimerkiksi ensi vuonna ruska-aikaan!

> Täällä Japan-Guiden listaus remontissa olevista temppeleistä Japanissa. 

Pysy mukana:

Facebookissa: Iida in Translation
Intagram: @iidaeli
Bloglovin täällä
Blogit.fi täällä

Kasvisruoka Kioto Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta Ruoka

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

keskiviikko, tammikuu 23, 2019

Japanilainen kasvisateria pienissä punaisissa kipoissa

Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss…)

Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.

japanilainen ravintola, tatamilattiat ja matalia pyöreitä pöytiä

Shōjin ryōri  -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” – makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.

Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan – kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.

Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan – shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.

Ryoan-ji kivipuutarha

Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään. Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?

Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.

Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan – pyöreän pöydän ikkunan edestä.

Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.

Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€).

Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen – vaikka vahva terveyskeitto.

Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.

Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.

Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?

Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.

Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.