Browsing Category

Japani

Japani Tokio

Tokion kaupunginosaoppaat, osa 2: Daikanyama, Meguro ja Ebisu

lauantai, lokakuu 12, 2019

Daikanyama, Meguro ja Ebisu ovat naapurikaupunginosia, joihin harvempi turisti eksyy ensimmäisellä Tokion vierailullaan. Kannattaisi! Seuduilta löytyy historiaa, tyylikkäitä kauppoja ja outoja museoita.

 

Tervetuloa blogini Tokion kaupunginosaoppaat -sarjan toisen osan pariin! Osia on luvassa reilut viisi, jotka kokoavat yhteen pakko-nähtävyyksiä ja hiljaisempia helmiä, joihin olen reissuillani törmännyt.

Tällä kertaa luvassa on sarjan sekavin setti – naapurikaupunginosat Daikanyama, Meguro ja Ebisu. Alueelle voi unohtua seikkailemaan päiväksi jalkaisinkin, mutta liikkumista helpottaa hypätä välillä metron tai bussin kyytiin.

Sarjan aiemmat osat:
Tokion kaupunginosaoppaat, osa 1: Shibuya

 

Luovaa luksusta: Daikanyama

Daikanyama on kuin Tokion Punavuori – paljon tyylikkäitä pikkukauppoja, jotka näyttävät trendikkään vaivattomilta. Tuotteisiin on juuri haksahtamaisillaan, kunnes tajuaa vilkaista hintalappua, joka meinaa saada budjettituristin pyörtymään.

Daikanyaman yleistunnelma on kuitenkin hyvin erilainen, kuin Diorin tyyppisiin klassisiin luksusmerkkeihin keskittyvässä Ginzassa tai Omotesandossa. Moni on verrannut aluetta New Yorkin Brooklyniin. Daikanyama on ikään kuin se vähän kapinallinen pikkusisarus, jolla kuitenkin riittää vanhempiensa rahaa tuhlattavaksi.

Kaupoista mainittakoon vaivatonta luksusta edustava Minä Perhonen, joka tekee klassisen minimalististisia vaatteita ihanilla kuoseilla.

Kauppavinkkejä:
https://www.newsweek.com/best-shops-tokyo-daikanyama-1446874
https://www.timeout.com/tokyo/shopping/the-best-shops-in-nakameguro-and-daikanyama

> Lähin metroasema: Daikanyama

 

Syö: Bombay Bazar

Daikanyamassa sijaitsevassa kellariravintolassa on viihtyisää kansainvälistä tunnelmaa eriparihuonekaluineen. Ruokalistalta löytyy pizzaa, pastaa ja japanilaisia curryjä. Kasvisvaihtoehtojakin on kiitettävästi.

Söin currya ja fetasalaattia ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Suolainen juusto ja tuore basilika maistuivat taivaalliselta kuumana hellepäivänä.

> Osoite: 20-11 Sarugaku-chō / Arvioita mm. täällä.

 

Kirjojen ystävälle: Daikanyama T-site

Ehkäpä koko Tokion paras kirjakauppa on Tsutaya Booksin valtava keskittymä Daikanyamassa. Se koostuu useammasta rakennuksesta, jotka pitävät sisällään mm. harvinaisen viihtyisän Starbucksin. Kirjojen valikoima on loistava, erityisesti taide-, harrastus- ja matkakirjojen osalta, ja ilahduttavan iso osa niteistä on englanniksi. Vaivattoman tyylikkäästä liikkeestä löytyy myös ihanaa pikkutavaraa.

Jouduin repimään itseni ulos, etten tuhlaisi kaikkia jenejäni matkakirjoihin ja lehtiin, joita en edes osaa lukea.

> Osoite: 17-5 Saragaku-chō. / Lähin metroasema: Daikanyama.

 

Historiaa: Kyuu Asakura House

Vuonna 1919 erään valtiomiehen kodiksi rakennettu talo on avattu museoksi, johon on naurettavan pieni sadan jenin pääsymaksu. Talossa voi samoilla tatamilattiaisissa huoneissa, aistia tyhjien huoneiden minimalistista luksusta ja tuijotella ympäröivään pieneen puutarhaan.

Jos et ole koskaan vieraillut japanilaistyylisessä talossa, tämä on hyvä vaihtoehto! Tai muuten vain kiva paikka rauhoittumiseen.

> Osoite: 29-20 Sakuragu-chō / Sisäänpääsy aikuiselta 100¥.

 

Koe: Meguro-gawa

Kirsikkapuiden reunustama joki on erityisen suosittu sakura-lokaatio, mutta muulloin sen rannoilla on ihanan rauhallista. Löytyy sieviä (ja tyyriitä) pikkuputiikkeja, viihtyisiä kahviloita, erikoisoluthuoneita ja ruokapaikkoja. Viihtyisä on 1960–70-luvun kirjoihin keskittyvä Cow books, jossa on ehkä kallein ja hipsterein antikvariaatti, jossa olen koskaan ollut.

Ja jos sarjakuvahahmo Ressu kiinnostaa, alueelta löytyy suosittu Peanut-kahvila. Itse haluan ensi kerralla testata Delifuciouksen, joka on entisen sushikokin perustama hampurilaispaikka. Listalta löytyy mm. kalaburgereita ja ankerias-hodareita.

Lue lisää: 
Hanamin juhlintaa Tokion Meguro-joella

> Lähin metroasema: Naka-Meguro

 

Muut kehuvat: Meguron pienet temppelit

Meguron suunnilta löytyy kuulemma monta hienoa temppeliä, joista olen onnistunut kävelemään ohi. Näitä pitää ehdottomasti päästä tutkimaan seuraavalla visiitillä!

Lue lisää:
https://tokyo.for91days.com/the-temples-of-meguro/

 

Syö: Afuri

Trendikäs ja asteetta terveellisempi ramen-ketju, jonka listoilta löytyy myös yksi vegaaniversio. Ravintolat Ebisussa ja Naka-Megurossa.

Lue lisää:
6 × vegaaniramenravintola Tokiossa

> Nettisivut täällä.

 

Muut kehuvat: Meguron parasiittimuseo

Kauhistuttaako loiset, joita ehkä saat raakaa kalaa syödessäsi? Älä tule ainakaan tänne!

1953 perustettu Meguron parasiittimuseo kauhistuttaa kävijöitään mm. 8,8-metrisellä lapamadolla, joka löytyi nelikymppisen jokohamalaismiehen sisältä. Museo on muuten kuulemma edelleen maailman ainoa loisiin keskittyvä museo.

> Osoite: 3-1-1 Shimo-Meguro. / Ilmainen.

 

Yksille: Ebisu Beer Hall

Yebisu on vuonna 1890 perustettu japanilainen olutmerkki, joka otti inspiraationsa saksalaisista lagereista. Koko Ebisun kaupunginosa on ottanut nimensä panimon mukaan. Valtaosalla Yebisu Garden Palacen kauppoina ja ravintoloina toimivista rakennuksista onkin historiaa panimon rakennuksina.

On vaikea sanoa, onko Ebisusta löytyvä paikka museo vai harvinaisen hieno oluthuone. Tarjolla on panimokierroksia, tastingeja (lasillinen 400¥, kolme pientä maisteluannosta 800¥) sekä pieni galleria, jossa voi tutustua oluen historiaan.

> Osoite: 1-20-1 Ebisu. / Panimokierroksen paikat pitää varata erikseen, galleria on ilmainen.

 

Koe: TOP Tokyo Photographic Art Museum

Tokion tärkein valokuvataiteen museo sijaitsee Ebisussa. Vaihtuvia näyttelyitä löytyy kolmesta kerroksesta – katselin mm. maailman lehtikuvakilpailun vaikuttavaa satoa.

Mutta näin meidän kesken, Tukholman Fotografiskan voittanutta ei vieläkään ole tullut vastaan.

> Osoite: 1-13-3, Mita, Meguro-ku. / Tämänhetkiset näyttelyt voi tarkistaa täältä. / Lippujen hinnat n. 500¥–1000¥.

 

Muut kehuvat: Institute for Nature Study

Miltä kuulostaisi luonnonsuojelualue keskellä Tokiota? Jos lähtee Ebisusta vielä hieman kauemmas, pääsee vuonna 1949 perustettuun puistoon. Naapurista löytyy myös Tokyo Metropolitan Teien Art Museum, jonka art deco -tyyliset rakennukset ovat peräisin vuodelta 1933.

Lue lisää:
https://www.japan-guide.com/e/e3044.html

 

Unohtuiko listalta joku alueen helmi? Vinkkaa kommenttiboksissa!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli.

Tätä blogia voit seurata Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Tokion kaupunginosaoppaat, osa 1: Shibuya

sunnuntai, lokakuu 6, 2019

Neonvalojen Shibuya on monen bilettäjän ja shoppailijan lempikaupunginosa Tokiossa. Kaduilta löytyy kuitenkin myös temppelien rauhaa ja hipsteritunnelmia, kunhan vain tietää mistä etsiä.

 

Tervetuloa blogini Tokion kaupunginosaoppaat -sarjan ensimmäisen osan pariin! Osia on luvassa reilut viisi, jotka kokoavat yhteen pakko-nähtävyyksiä ja hiljaisempia helmiä, joihin olen reissuillani törmännyt. Oppaissa hypitään välillä myös naapurikaupunginosiin. Tavoitteena kuitenkin on, että kohteet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan.

Nyt lähdetään Shibuyaan.

 

Koe: Shibuya crossing

Risteyksen ylittäminen yhdessä satojen muiden kanssa on Tokion ehdottomia must-juttuja. Itselleni hassuinta on, miten joka reissulla Shibuya crossing tuntuu pienenevän. Aluksi olin silmät selälläni ihmisten muurahaismassasta. Mutta erityisesti nähtyäni risteyksen ylhäältä päin olen huomannut, miten pienestä alueesta on lopulta kyse.

Risteys on vilkkaimmillaan iltaisin japanilaisten vapaa-aikaan. Jos kaipaat väljyyttä, suuntaa paikalle päivällä.

> Lähin metroasema: Shibuya. Suuntaa Hachikon uloskäynnille.

 

Näe: Jalankulkukatsomisia korkealta

Parhaan näkymän ja selfie-kulman risteykseen saa MAGNET by Shibuya 101 -ostoskeskuksen katolta. Mag’s park-terassin pleksilasien takaa ei tarvitse pelätä pudottavansa kameraansa.

Tasanteelle sanotaan olevan 300 ¥ pääsymaksu, mutta viime visiitillä lipunmyynti oli kiinni ja terassille pääsi kävelemään kuka tahansa.

> Osoite: 1-23-10 Jinnan, Shibuya.  

 

Näe: Hachiko

Tokion kuuluisin koira on Shibuyan aseman edessä istuva Hachiko-patsas. Tuo akita oli Tokion yliopiston professorin koira, joka tuli aina omistajaansa vastaan Shibuyan asemalle. Vaikka professori kuoli, koira tuli silti vuosien ajan asemalle häntä odottamaan. Hachiko patsaineen on noussut uskollisuuden symboliksi ja on yksi Japanin rakastetuimpia nelijalkaisia.

Patsas on itse asiassa aika pieni, mutta sen edessä on selfie-jono päivänajasta riippumatta.

 

Syö: Hideout Burrito

Kun japanilainen ruoka tulee korvista ulos, kokeile Hideout Burritoa. Baarimaisen rento miljöö tarjoilee burritoja niin kauan kuin tilauksia on (eli tuuri saattaa käydä baari-illan jälkeenkin). Vaihtoehtoja löytyy lihasta vegaaniseen ”healthy junk food”-lupauksella.

Vegaaniburrito maistui, kaveri kehui katkarapuversiotaan. Ja jos minulta kysytään, paikan ohuenohuet ranskalaiset saattavat olla Tokion herkullisimmat.

Osoite: 35−4 Udagawacho, Shibuya, 150-0042 Tokyo, mene B1F-kellarikerrokseen. / Menu täällä, HappyCow täällä.

 

Taidetta: Bunkamura

Kulttuurikylää tarkoittava Bunkamura on konserttitalo, teatteri, elokuvasali ja museo. Moni on kehunut konserttitalon akustiikkaa, jossa Tokion filharmonikot esiintyvät säännöllisesti.

Museon näyttelyt näyttävät keskittyvän erityisesti eurooppalaiseen taiteeseen – itse kävin koulun kuvituskurssin kanssa ihailemassa Alfons Muchan töitä.

> Osoite: 2-24-1 Dōgenzaka, Shibuya. / Sisäänpääsyhinta vaihtelee. / Englanninkieliset sivut täällä.

 

Jos et tiedä mitä tahdot ostaa: Mega-Donki, LoFt, Tokyu Hands ja Can Do

Don Quijote on myös yksi niistä kokemuksista, jotka Japaniin matkaavan on pakko kokea. Hyllyjen näytöt huutavat mainoslaulujaan toinen toistensa päälle. Kapeat hyllyt ovat täynnä outoa tavaraa käytetyistä Louis Vuittoneista vessaharjoihin ja ihoa vaalentavaan kosmetiikkaan.

Tokion myymälöistä suurin on Shibuyassa sijaitseva Mega-Donki. Paikka soveltuu myös jet lagin aiheuttamiin outoihin aikoihin hereillä olemisiin, sillä tämä Donki on auki 24/7.

Itse suuntaan Don Quijoteen halvan kosmetiikan perässä – tai silloin, kun tarvitsen vielä yhden matkalaukun. Pettymyksen taas aiheuttaa Donkin paperitavaraosasto, joka on surkea.

Tyylikkäämmän sekatavaran perässä matkustavalle sopii paremmin Shibuyan cooleimmaksi kaupaksi itseään nimittävä LoFt ja näpertelijän Tokyu Hands. Kummassakin on muuten erityisen ihana valikoima bento-eväsbokseja. Stationary-fanien kannattaa pitää tiukasti kiinni lompakoistaan.

Jos nämä kohteet kuulostavat liian kalliilta, Tokion parhaaksi sadan jenin kaupaksi tituleerattu Can Do on myös kurkistamisen arvoinen.

> Mega-Donki: 28-6 Udagawacho, Shibuya, Tokyo. / Tokyu Hands: 12-18 Udagawacho, Shibuya, Tokyo. / LoFt: 21-1 Udagawacho, Shibuya, Tokyo. / Can Do: 36-6 Udagawa-cho, Shibuya.

 

Hiljenny: pienet temppelit

Harva tietää, että viiden minuutin kävelymatkan päässä Shibuyan aseman vilinästä sijaitsee kaksi hurmaavaa temppeliä. Keisari Ohjinin sielun lepopaikka Konno Hachimangu on rauhaisa shintolaistemppeli. Sen historia juontaa vuoteen 1092, jolloin Shibuyan linnan klaani rakennutti sen sodan jumala Hachimanin kunniaksi.

Kurkkaa myös naapurista löytyvä Toyosaka Inari -pyhäkkö, joka on kuin miniversio Kioton suuresta Fushimi Inari Taishasta punaisine torii-portteineen ja inari-patsaineen.

> Konno Hachimangun osoite: 3-5-12 Shibuya, Tokyo, lisäinfoa täällä. / Toyosaka Inarin osoite: 3-4-7 Shibuya, Tokyo.

 

Kirpputorishoppailijalle: DonDonDown

DonDonDown on yllättävän hyvä monikerroksinen second hand -liike keskellä Shibuyan trendikortteleita. Hinnoittelupolitiikka on hämmentävä – jokaisesta vaatteesta löytyy lappu, jossa on erivärinen hedelmä. Rekkien vierestä löytyy taulukko, josta voi katsoa mitä hintaa mikäkin hedelmä merkitsee.

Tarjolla on paljon nykymuotia tyyleittäin jaoteltuna, vintagea ja merkkivaatteita Comme des Garçonsista lähtien. Myös miesten vaatteille löytyy oma kerros. Hinnat eivät ole halvimmat mahdolliset, mutta laatuun nähden todella kohtuulliset.

> Osoite: 25-2 Udawacho, Shibuya, Tokyo. / Nettisivut täällä.

 

Uniikkia etsivälle: Shibuya Publishing & Booksellers

Uniikkia matkamuistoa etsivän paikka on hipsterihenkinen Shibuya Publishing & Booksellers. Tarjolla on designia, tyylikkäitä lehtiä, kirjoja ja koruja. Omaan matkaani tarttui englanninkielinen opus, joka käsittelee japanilaista tapakulttuuria ja juhlapyhiä.

Samalta kadulta ja läheisiltä poikkikaduilta löytyy monta ihanan näköistä ravintolaa ja kuppilaa.

> Osoite: 17-3 Kamiyamacho, Shibuya. / Sivut täällä.

 

Mene elokuviin: Uplink

Shibuya Publishing & Booksellersin kanssa samalta kadulta löytyy elokuvateatteri Uplink. Ohjelmisto on maailmanelokuvaa ja indietä – bongasin esityslistasta monta Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilta tuttua filmiä.

Kannattaa marssia tiskille ja kysyä, missä elokuvissa on englanninkielinen ääni tai tekstitys. Uplinkillä on myös toinen teatteri Kichijojissa.

> Osoite: 37-18 Udagawamachi, Shibuya. / Englanninkielistä infoa täällä ja Shibuyan teatterista japaniksi täällä.

 

Syö: Kuumba du Falafel

Iskikö falafel-himo? Fafa’silla pöytää pyyhkivän Kuumba du Falafelin setti on ulkonäköään herkullisempi. Palvelu on tylyn hipsteriä, tarjolla on pita-falafeleja, falafel-annoksia, hummusta ja linssikeittoa. Välillä bisnesmiehet käyvät hakemassa annoksen mukaan, minä juon ihanan kitkerää sitruunalimsaa ja unohdan olevani Japanissa.

Monen Japanin kuukauden jälkeen olin aika valmis itkemään onnesta puraistessani noita ulkoa rapeita ja sisältä pehmeitä falafeleja.

> Osoite: 23-1 Shinsencho, Shibuya. / HappyCow täällä.

 

+ Muut kehuvat: Nonbei Yokocho

Myös Shibuyasta löytyy yokocho eli izakaya-tyyppinen pieniä baareja ja syötävää yhdistelevä katu. Yokocho on monen japanilaisen ykkösvalinta illanviettoon.

> Osoite: 1-25 Shibuya, Shibuya. / Lisää esim. täällä.

 

Unohtuiko joku Shibuyan helmi? Vinkkaa kommenttiboksissa!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli.

Tätä blogia voit seurata Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kasvisruoka Tokio

6 × vegaaniramenravintola Tokiossa

tiistai, syyskuu 10, 2019
T's Tan Tan ramenkeitto

Kasvissyöjänä Japanissa voi olla joskus haastavaa, mutta ilman ramenia ei tarvitse jäädä. Tässä postauksessa esittelyssä vaihtokuukausieni aikana syömäni ramenit!

 

Ennen vaihtoon lähtöä minulla oli missio: syödä mahdollisimman paljon ramenia. Moni oli naureskellut minulle, löytäisinkö mitään ilman lihaa.

Löysinpä paljonkin! Apunani oli google-sensei ja Happy Cow, joka on muutenkin kasvisruokaa halajavan paras reissukumppani.

Mikään virallinen ramentesti tämä postaus ei ole. Tilailin ravintoloissa eri versioita mieleni mukaan ja ramentyyppejä on monta erilaista. Yleisimmät ovat tonkotsu (keitetyistä sian luista), shōyu (ruskea soijapohjainen liemi, useimmiten kanaa), shio (suolaliemi, jonka maun lähteet vaihtelevat kanasta mereneläviin ja vihanneksiin), miso (Hokkaidolta levinnyt misotahnainen liemi) ja karee (curryn makuinen). Monet testaamani vegeversiot soveltavat näitä klassikkoja, mutta poikkeuksiakin matkalta löytyi.

 

Ketjuravintola Afuri

Ensimmäisellä Tokion viikollani ihailin Naka-Meguron kirsikankukkia ja näin lähistöllä Afurin. Paikka kuvailee vegerameniaan mahtipontisesti: ”tuomme esiin kasvisten umamisimmat puolet”. Lopputulos on raikas ja kasvipitoinen, on yrttejä, retiisiä ja salaattia. Mutta ehkä vähän turhankin kevyt, jos minulta kysytään, ja ramenliemi testaamistani vetisin.

Kesken syömisen havahduin katselevani salaattikeittoni takaa vähän kateellisena, miten kokit grillasivat tiskin takana possunfileitä. Vaikka ulkona kiemurrellut jono ei taida selittyä vegeversiolla, Afuri on kuitenkin ihan maittava B-suunnitelma, sillä ketjun ravintoloita löytyy ympäri Tokion.

> Toimipaikat Tokiossa mm. Harajukussa, Ebisussa, Shibuyassa, Naka-Megurossa, Shinjukussa ja Ikebukurossa. Nettisivut täällä.

 

Asakusa: Toryanse

Asakusan nähtävyyksien viereltä löytyvä Toryanse tarjoilee monenlaista ramen-variaatioita. Heidän vegeversionsa ei ole pätkääkään terveellinen – juuri niin sen pitää ollakin!

Veggy Shia ramenin (740¥) maku on niin paksu, että epäilin tulleeni huijatuksi kanaliemellä. Paikka on kuitenkin HappyCowssa ja vegaanirameneille on oma sivu ruokalistassa, joten tuskin sentään kuitenkaan. Rikkaasta liemestä huolimatta kokonaisuus on pidemmän päälle hieman raskas – muutama kasvis ei olisi ollut pahitteeksi.

> Osoite: 1-20-9 Asakusa, Taito City, Tokyo. Toryanse HappyCowssa.

 

Shimokitazawa: Chabuton

Kirppisshoppailusuosikkikaupunginosani Shimokitazawan aseman vierestä löytyy Chabuton. Listalta löytyy yksi vegaaninen ramen (770¥) sekä kasvis-gyozoja. ”Tällaista Afuri varmaan yritti tehdä”, mietin maistaessani ramenin herkullisen pippurista lientä.

Ihanan rapeat lootuksenjuuret nostavat annoksen hyvään kategoriaan, mutta en ymmärrä miksi keittoon on laitettu avocadoa. Palaan kuitenkin Chabutonin ramenin äärelle toiseenkin kertaan.

> Osoite: 2-10-10 Kitazawa, Setagaya, Tokyo. Sisarravintola Kiotossa, HappyCow täällä.

 

Tōkyo: T’s Tan Tan

Jos T’s Tan Tan olisi sijainnut yhtään lähempänä asuntolaani, en mahtuisi enää vaatteisiini. Seesaminen golden miso -ramen (kuva postauksen pääkuvana) saattaa nimittäin olla  parasta, mitä olen Tokiosta löytänyt. Liemi on taivaallisen runsasta. Lihan vihanneksilla korvaamisen sijaan paikka käyttää omia soijasta tehtyjä korvikkeitaan. Kasviksia voisi olla enemmänkin, mutta niitä saa tilattua erillisenä päällysteenä lisähintaan.

Paikka myy myös erilaisia japanilaisia arkiruokaklassikkoruokia soijapohjaisina versioina, kuten maipo-tofua ja kiinalaisia dumplingseja. Kumpikaan niistä ei valitettavasti ylittänyt ”ihan ok”-tasoa, mutta ramen itsessään on niin iso ja hyvä, ettei muuta kaipaisikaan!

> Osoite: 1F JR Tokyo Station, Marunouchi 1-9-1, Chiyoda, Tokyo. T’s Tan Tan HappyCowssa.

Tōkyo: Soranoiro Nippon

Tokion päärautatieaseman Ramen Streetiltä löytyvässä Soranoiro Nipponissa ruokarajoitteet on huomioitu hyvin – listalta löytyy gluteenitonta ja vegaanista ramenia. Lounasaikaan ulos on kertynyt jonoa (osta ennen jonoon astumista ruokatiketti automaatista), joka onneksi etenee suhteellisen nopeasti.

Tilaamani tomaattinen annos ruskeilla riisinuudeleilla oli kokeilevin ramen, mitä olen Japanista saanut. Maku oli ihanan kermainen ja täyteläinen, mutta silti raikas runsaan vihannesmäärän ansiosta. Löytyi ihanan rapeaksi paistettua lootuksenjuurta, bataattia, pinaattia, rucolaa ja salaattia. Chilikastike puraisi välillä lempeästi, yllärinä annoksessa oli pestomaista yrttitahnaa.

Harmitti, että löysin Soranoiro Nipponin vasta toiseksiviimeisenä päivänäni Japanissa – olisinpa ehtinyt testata listalta muutakin!

> Osoite: 1-9-1 Maranouchi, Ramen Street, Chiyoda, Tokyo. Arvioita mm. TripAdvisorissa.

 

+ Shinjuku: Halal Ramen Ouka

Viimeisen Japani-viikkoni ajan yritin epätoivoisesti päästä Halal Ramen Oukaan, jota on monessa paikassa tituleerattu Tokion parhaimmaksi vegaanirameniksi. Mutta onnistuin aina menemään suljetun oven taakse.

Mene sinä ja kerro, oliko Tokion paras! (Ja minä lisään seuraavan Tokion reissun pakkolistalle.)

> Osoite: 1-11-7 Shinjuku, Tokyo. Arvioita paikasta mm. täällä.

 

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Tätä blogia voit seurata Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kanazawa

Shirakawa-go, kuvankaunis kylä Japanin alpeilla

lauantai, syyskuu 7, 2019

Shirakawa-gon kylä Japanin alpeilla on kuuluisa historiallisista maataloistaan. UNESCOn maailmanperintölistaltakin löytyvä paikka sopii hyvin päiväretkeksi Takayamasta tai Kanazawasta käsin.

 

Bussin ikkunasta näkyy harvenevia lähiöitä, joiden taustalla nousevat vuoret. Tunnelit lisääntyvät. Jokaisen välissä maisema muuttuu yhä huumaavammaksi. On syviä laaksoja, järviä ja sankkaa metsää.

Olen matkalla Kanazawasta Shirakawa-gon alppikylään. (Matka sujuu näppärästi Kanazawasta Takayamaan kulkevalla bussilla, joka pysähtyy kylässä – aikatauluja voi tarkastella täältä. Lippu kannattaa ostaa ajoissa, sillä samana päivänä aamun bussit olivat jo loppuunmyytyjä. Pääsin vasta niistä viimeiseen, joka vei kylään vasta puoliltapäivin.) 

 

Upeat kuvat olivat saaneet haaveilemaan kylästä jo pitkään. Lopulta bussi kaartaakin laaksoon vuorten väliin, kylä on rakentunut joen varteen. Ensin kuuluisista ruokokattoisista taloista ei näy vilaustakaan, mutta sitten oikea suunta löytyy ja kuvankaunis kylä ylittää kaikki odotukseni. Matalan maan asukille taustalla siintävät vuoret ovat aina yhtä maaginen näky.

Shirakawago on kuuluisa gasshōzukuri-tyylisistä maalaistaloistaan. Nimitys tulee katon harjanteesta, joka näyttää hieman rukoilevilta käsiltä. Kattorakenteet ovat vahvat, jotta ne kantaisivat talven lumimassat. Nyt nimittäin ollaan Japanin alpeilla.

Taloista vanhimmat ovat 250-vuotiaita. Ne eivät kuitenkaan ole olleet täällä aina – taloja on siirretty ympäri aluetta suojeltavaksi Shirakawagon ja läheisen Gokayaman kyliin. Näistä kahdesta Gokayama on koskemattomampi ja vähemmän turistinen, mutta myös hankalammin saavutettava. Niinpä omatoimimatkani kohteeksi valikoitui Shirakawago.

Maalaistaloista osa on auki museoituina, osa kauppoina, ravintoloina ja majataloina. Japanilaisten keskuudessa kylä on erityisen kuuluisa talvikohteena, jolloin maisema on peittynyt paksun lumivaipan alle.

Ulkona 35°c helle saa hikoilemaan, aurinko grillaa ihoa. Näköalapaikalle nousee minibussi 200 jenin hintaan (n. 1,6 €). Tässä helteessä olen ylpeästi laiska ja hyppään kyytiin mielelläni.

Vasta ylhäällä hahmotan kylän pienuuden. Pikkuisia mökkejä riisipeltotilkkujen välissä. Se kaikki olisi todella idyllistä, ellei maisemapaikasta joutuisi taistelemaan. Kaikki tuntuvat haluavan paikalle selfietikkuineen.

Matka alas vuorenrinnettä sujuu kuin laulellen, bussin skipanneet turistit kipuavat ylöspäin raskaammin askelein. Liotan käsiäni ihanan viileässä vuoripuron vedessä, jota tihkuu jyrkästä seinämästä tielle. Heinäkattoiset talot istuvat maisemaan kuin olisivat olleet siellä aina.

 

Japanin alppien kauneutta.

Pyykit paljastavat, että joku asuukin täällä. Vai onkohan se vain majatalon lakanapyykkiä…? 

Täältä on turha etsiä juoma-automaattia – janojuomia myydään vuorilta tulevassa vedessä viilennettynä.

Monen talon yläkerroksissa on esillä maatalouselämäntapaan liittyviä esineitä. Huomaa äärimmäisen japanilainen tohveliasetelma!

Hurjia välineitä ehkä riisin puimiseen? 

 

Kuljen talosta toiseen rivakkaan tahtiin – koska pääsin kylään vasta viimeisellä bussilla, minulla on vain muutama tunti tutustumisaikaa. Suurimpaan osaan maataloista on 300 ¥ sisäänpääsymaksu. Niistä suosituimmat ovat ryhmäturistien valloittamia, vähemmän kuuluisissa taas saa kierrellä lähes yksin.

Muistelen Suomessa näkemiäni maataloustavaroita. Vertaan niitä japanilaisiin kangaspuihin ja koneisiin, joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä.

 

Kuten monissa Japanin temppeleissä ja linnoissa, tässäkään rakennustyylissä nauloja ei käytetä. Hienojen puuliitosten sijaan maalaistaloissa puut on tuettu toisiinsa vahvoilla köysillä. 

 

Talojen rakenne on lähes samanlainen. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy keittiö ja perheen tatamilattiaiset asuinhuoneet. Savupiippua ei ole. Yläkerrosten katot on rakennettu ilmaviksi, jotta savu pääsisi leijailemaan niiden lävitse.

Rakennuksissa on huomioitu kosteus ja kuumuus – kylmyydeltä suojautuminen sen sijaan on ollut toissijaista.

Ullakkotasoja on perinteisesti kolme. Vain kahta alinta kerrosta käytetään asumiseen, yläkerrokset on varattu silkkiperhosen toukkien kasvattamiseen.

Silkkiperhosen toukkia esillä eräässä taloista.

Jopa kylän Myozenji-temppeli mukailee talojen tyyliä.

Kylän toiselle puolelle vie riippusilta.

 

Heinäkuisena arkipäivänä kylä on kiinalaisten ryhmämatkailijoiden kansoittama. Rauhaa löytyy onneksi nopeasti poikkeamalla reitiltä – ja erityisesti joen toiselta puolelta löytyvästä ulkoilmamuseosta. Sieltä löytyy hieno talokeskittymä, eikä paikalla tunnu olevan ristin sielua.

 

Ulkoilmamuseo, joka oli ehkä 600 ¥ sisäänpääsymaksun vuoksi lähes autio.

Museon alueella on kuitenkin valtavasti taloja, joihin pääsee sisälle. Jos nyt tulisin Skirakawa-goon, katsoisin vain yhden kylän ruuhkaisemmista taloista ja tulisin tänne!

Vaikka pelkäsin ajan loppuvan kesken, kolmessa tunnissa kylä on kierretty. Ehdin välissä jäätelöllekin. Viimeiseksi museoiduksi taloksi valitsen kylän suurimman ja kuuluisimman talon, joka kuului Wadan suvulle. Vauraus näkyy, löytyypä sieltä pikkuinen puutarhakin.

Kun kello alkoi lähestyä neljää ja paluubussiani, ryhmäbussit turisteineen ovat jo ajaneet tiehensä. Shirakawa-go taitaa olla hiljaisena kauneimmillaan. Olisi ollut ihana jäädä johonkin kylän majapaikoista: tarjolla olisi ollut esimerkiksi minshoku-maalaistalomajoitus onseneineen.

Ehkä ensi kerralla tutustun Gokayamaan ja yövyn jossain näistä ihanista taloista!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Seuraa tätä blogia Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä tai Bloglovinissa!

Muu höpinä Vaihdossa Tokiossa

Paluupäiväkirja

sunnuntai, syyskuu 1, 2019

Kun saavuin Japanista Suomeen, käänteinen kulttuurishokki iski. Satunnaista avautumispäiväkirjaa ensimmäiseltä kahdelta viikolta Suomessa.

 

Päivä 1

Kone nousee ilmaan Tokion Hanedan kentältä. Tarvitaan vain yksi puolikas ”en halua lähteä”-ajatus, kun kyyneleet alkavat valua valtoimenaan. Ihan kuin ne olisivat koko ajan odottaneet valmiina, että otan niitä estävän tulpan irti. Olen kiitollinen, että naapuripenkin ranskalainen nuokkuu (lentokenttäharrastukseni on vakoilla muiden kansalaisuuksia passin kansista), kun itse nyyhkytän hysteerisesti Tokio Skytreen siluettia tuijottaen. Se näkyy hämmentävän pitkään koneen tehdessä U-käännöksen kohti Pekingiä.

Tukholmassa ihmettelen, miten kahvilasta löytyy vegaanisämpylöitä ja kaikki ovat niin pitkiä ja vaaleita. Joku pyytää passintarkastusjonossa ohitteluaan anteeksi ruotsiksi, vastaan japaniksi ”ei se mitään”. On uskomaton nautinto tökätä puhelin pistorasiaan ilman adapteria, mutta tunnen silti itseni ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.

Soitan siskolleni, itken lisää Japani-ikävääni. Helsinki-Vantaalla odottavaa äitiä halatessa silmiin kihoavat kuitenkin onnenkyyneleet.

 

Päivä 2

Vaikka nukun lähes kellon ympäri, tuntuu kuin olisin unessa edelleen. Puissa on pihlajanmarjoja. Vaikka lämpötila on yli kahdenkymmenen ja suomalaiset liikkuvat kaduilla lyhythihaisissa, palelen ja tarvitsen takin.

Käyn läpi posteja, laskuja, meilejä ja tehtävälistoja täynnä epätoivoista raivoa ja väsymystä. Niin moni hehkuttaa arjen ihanuutta, mutta kahden vuoden opintovapaan ja Japanin elämän jälkeen ajatus arjesta sattuu.

”Kyllä se helpottaa, kyllä sä totut”, kaikki hokevat.

Tiedän kyllä, että totun. Mutta en sitä, haluanko tottua.

Päivä 3

Kaduilla on tupakantumppeja ja lasinsiruja. En meinaa uskoa silmiäni, kun ihmiset ovat levittäytyneet 30 metrin säteelle bussipysäkistä odottamaan, jotta voivat jättää toisiinsa metrin turvavälin. Pelkään koko ajan että saan paniikkikohtauksen, vaikka en ole saanut yhtäkään sitten teini-iän. On niin outoa, että ihmiset puhuvat suomea – vaikka on rauhallista, tuntuu, että ärsykkeitä on lähes liikaa.

Turun tuomiokirkon kello lyö kaksi kertaa varttia vaille viisi, mietin Japanissa viideltä soivia goji no chaimu-melodioita. Tuijotan variksia ja mietin, miten rumia ne ovat Japanin ylpeisiin mustiin korppeihin verrattuna.

Mutta sitten vietämme hauskan illan Hügge-ravintolassa ja hihkun hurjastellessamme sähköpotkulaudoilla.

Kyl tää tästä.

 

Päivä 4

Kannamme ystävien kanssa muuttolaatikoita kotiini. Tuntuu hullulta ja hullun ihanalta nähdä heidät pitkästä aikaa, mutta osa minusta on edelleen unessa.

Vaikka olen asunut kodissani jo vuosia, se tuntuu vieraalta. Tavarat ovat levänneet varastossa viime vuoden Japanin vapaaehtoistyöseikkailuista lähtien. Reissujen välillä asunto oli vesivahinkoremontissa, asuin milloin missäkin varastolta välillä tavaroita hakien.

Olin odottanut kotiinpaluuta. Kuvitellut sitä onnen tunnetta mitä tuttujen seinien ja tavaroiden keskellä tuntisin. Mutta pieni yksiö ei ole koskaan tuntunut niin suurelta ja vieraalta.

 

Päivä 5

Ihmettelen Helsingin joukkoliikenteen vyöhykkeitä. Yritän refleksinomaisesti leimata korttia koneeseen matkan jälkeen, ihan kuin olisin edelleen Japanissa.

Tuijotan Etolaa ja metron näyttöjen uutisia – kissa jahtasi näädän pesukoneeseen.

Kaikki tuntuu niin pieneltä.

 

Päivä 6

On paljon kaverimenoja, hauskoja jälleennäkemisiä ja pitkiä keskusteluja.

Kotona seinät ja muuttolaatikot tuntuvat kaatuvan päälle, yksiö tuntuu kolkolta ja sänkyni valtavalta.

Tuntuu, että kaduilla on liian vähän ihmisiä. Hätkähtelen edelleen kuullessani suomenkielisiä keskusteluja.

 

Päivä 7

Ensimmäinen päivä yksin ilman menoja, eli muuttolaatikoiden purkua. Puuha tuntuu loputtomalta, huomaan etten viihdy enää kotonani.

Toisaalta on myös positiivisia hämmennyksiä. Puhelimen data on oikeasti rajoittamatonta. Kaupasta saa lempi-elintarvikkeita, muuttolaatikoista löytyy mainio kuivamaustevalikoimani. Spotifystä löytyy kaipaamani levy, jota aluerajoitukset estivät kuuntelemasta Japanissa.

Tunnen huonoa omaatuntoa, että olisi tuhat reissujuttua kirjoitettavana tänne blogiin, ja kuvaa postattavaksi instaan. Mutta on pakko ottaa pientä lomaa itselleni, tasata henkeä.

 

Päivä 8

Laitan päähäni Taiwanista ostetut uudet silmälasit, vie hetki totutella uusiin vahvuuksiin. Olen tyytyväinen löytöön – Suomesta ostetut lasini ovat aina maksaneet monta sataa, näistä pulitin 100€ siniseltä valolta suojaavine linsseineen. Ei huono, etenkin kun aikuistenkin lasien sangoista löytyy pieni huomaamaton LINE Friends-hahmo. Juuri tällaisia pieniä söpöjä juttuja rakastan Aasiassa niin paljon.

Sovin lisää kaverimenoja, jotta en joutuisi viettämään enempää aikaa vieraalta tuntuvassa kodissa.

 

Päivä 9

Opintovapaani loppuu, työt alkavat. Tuntuu uskomattomalta, miten paljon itselle käänteentekeviä asioita kahteen vuoteen on mahtunut, ja miten samalta työ silti edelleen tuntuu.

Olen myös saanut tililleni viikon palkan – nauran sen ollessa suurempi, kuin mikään mitä olen opintovapaalla tienannut. (Näin ei olisi, jos olisin jaksanut odottaa pari vuotta enemmän ja saanut palkkaan sidottua aikuiskoulutustukea. Niinpä olen kituutellut pari vuotta säästöilläni, opintorahalla ja -lainalla.)

 

Päivä 10

On lamaannuttavaa tajuta, miten vähän vapaa-aikaa toimistotyöviikon jälkeen jää. Ärsyttää valittaa, sillä tällä lailla aikuisten ihmisten kai nyt vaan kuuluu elää.

Mietin, miksi olen ulkomailla niin paljon onnellisempi kuin Suomessa. Ehkä se liittyy yliajattelevaan luonteeseeni – Suomessa murehtimisaikaa jää enemmän, ulkomailla menee enemmän aikaa perusasioiden kanssa tappelemiseen.

”Tiesitkö, että sä ajattelet aika paljon”, sanoo ystäväni varovasti. Nauran. Koska niinpä. Miten aivot saa pois päältä?

 

Päivä 11

Ihan järjetön ikävä Japaniin. Ostan melkein turhautumispäissäni tarjouslennot Osakaan, mutta järki käskee odottamaan edes seuraavaa kuukausipalkkaa. Tai miettimään, koska olisi realistista matkustaa.

Jossain kohtaa Japani-juttujen kertominen alkaa hetken jopa ärsyttää. Haluaisin niin paljon olla elämässä niitä hetkiä, enkä muistella niitä jälkikäteen.

 

Päivä 12

Valitan suomiarjesta siskolleni.

”En jaksa itsekään kuunnella itseäni”, lopulta sanon vähän nolona monologini lopuksi. Purskahdamme räkänauruun.

 

Päivä 13

Kirjoitan tätä postausta ja mietin, miten masentuneelta mahdan kuulostaa. Mutta en halua siloitella asioita.

Moni sanoo, että vaihdon jälkeen on pahinta palata samoihin ympyröihin, kun on itse muuttunut niin paljon, mutta vanha arki on pysynyt samanlaisena. Minäkin olen muuttunut. En vain ole vielä ihan varma, millaiseksi.

 

Päivä 14

Kadotamme siskoni auton avaimet näitä tämän postauksen kuvia ottaessamme. Paniikin ja säädön jälkeen avaimet onneksi löytyvät alueen Facebook-ryhmästä, lenkkeilijä on poiminut ne mukaansa.

Pohdin tulevaa. Syksylle tahtoisin varata lähireissun tai pari – mielessä pyörivät Pietari ja Tallinna. Keväällä tahtoisin karata ulkomaille pidemmäksi aikaa, jonnekin kauas ja eksoottiseen paikkaan. Asiat ovat auki, mutta sen ainakin tiedän, että tarvitsen matkoja ollakseni onnellinen.

Syksyllä blogiinkin on luvassa uusia kuvioita. Viimeistelyä vaille valmiita Tokion kaupunginosaoppaita, sivureissupostauksia Tokiosta, Kanazawan vinkit ja kaikki seikkailuni Taiwanissa.

Palaan pian! <3

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin storystä. Seuraa matkojani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

19. viikko Japanissa / viimeinen viikko Japanissa

keskiviikko, elokuu 14, 2019

Vihoviimeiset viikkokuulumiset Japanista. Tunnelmia luvassa kyynelistä ilotulitusraketteihin, kun paluukone Suomeen lähtee sunnuntaina.

 

Olen pelännyt aloittaa tämän postauksen kirjoittamisen, sillä olen tiennyt mikä sen otsikko tulee olemaan. Viimeinen viikko Japanissa.

En oikeastaan edes tajunnut sen alkaneen. Pakkasin laukkuni innolla ja huolella, hyppäsin yöbussiin kohti Japanin länsirannikon Kanazawaa. Bussi lähti Tokiosta kahdeltatoista illalla ja saapui aikaisin aamulla. Ensimmäinen päivä kului sumussa bussiunien vähyyden vuoksi, mutta ehdin rakastua jo vilauksiin tuosta kauniista historiallisesta kaupungista, jota ei ole vielä ylimatkustettu.

Nautin monta ihanaa päivää ja tein sivuretken Shirakawa-gon kylään Japanin alpeille. (Kauhean monta postausta tulossa joskus, kun ehdin käydä muistiinpanot ja kuvat läpi.)

Vasta viimeisenä Kanazawan iltana tajuan, että kyseessä on viimeinen viikkoni Japanissa. Muutaman päivän päästä lentäisin Taiwaniin, sen jälkeen Tokiossa olisi jäljellä vain kolme päivää. Tuo oivallus vie yöuneni ja aiheuttaa vatsanpohjalle kihelmöivän paniikin.

Miten ihmeessä ehtisin pakata ja siivota muutamassa tunnissa? En millään. Niinpä skippaan yöbussin ja lähden Tokioon etuajassa. Ainoa vaihtoehto on tyyris shinkansen.

Kohta istun jo matkalla Tokioon, Kanazawan ja Nakanon välillä on paljon tunneleita. Tuntuu kuin niiden kohdalla sulkisi silmänsä ja ne avatessaan olisi jo jossain muualla.

Junassa istuessani mietin sitä, miten yksi reissu synnyttää kolme uutta reissuideaa. Haaveilen Kyushusta, Shikokusta, Hokkaidosta, Sendaista ja Okinawasta. Siitä, miten kiertäisin koko maan luotijunilla Japan Rail Pass kädessäni.

Kyyneleet ovat herkässä, kun Tokioon on vielä matkaa, kirja on luettu loppuun, puhelimen data on vähissä ja seurana on vain kynä ja paperia. Kirjoitan paljon. Sanat eivät silti suostu menemään loogiseen järjestykseen kuvaamaan sitä panikoivaa haikeuden tunnetta, joka sisälläni velloo.

Mutta samalla se on väistämätöntä, ja junan maisemat lohduttavia. Junan ikkunasta käsin Nakano, Ōmiya ja monet muut kaupungit näyttävät ihan samanlaisilta. Pienet ravintolat, combinit, karaokekyltit ja sekavat sähkölinjat.

Kun pääsen Tokioon, alan pakata. Jynssään asuntolahuoneen jokaisen nurkan, jääkaapin ja ikkunankarmit. Ihmettelen mistä kaikki nämä tavarat ovat tulleet. Saavuin yhdellä matkalaukulla ja repulla. Lähtiessäni minulla on matkalaukku, iso rinkka, pieni matkustamoon mahtuva perässävedettävä laukku ja se samainen reppu.

Vaikka edessä on vielä upea sooloreissuseikkailu Taiwanissa, tuntuu kuin olisin lähdössä Japanista kokonaan.

Iltana ennen Taiwaniin lähtöä yökyläilen Chibassa asuvan ystäväni luona, katsomme Edogawa hanabi taikai -ilotulitusfestivaaleja. Ihmiset ovat hämärtyvässä illassa kesäkimono yukatoissa, olut virtaa ja lapsilla on käsissään pimeässä hohtavia rannekkeita. Helle saa hien pintaan, mutta ei yhtä läkähdyttävällä tavalla kuin päivällä.

Ja sitten ilotulitukset alkavat, varttia aiemmin kuin luulimme. Valtavan korkealla lentäviä raketteja, joiden kirjo ei tunnu loppuvan laisinkaan. Kyyneleet hiipivät silmiini taas, olen samaan aikaan surullinen ja onnellisimmillani.

Ajan loppumisen tajuaa vasta kun se oikeasti loppuu. Kaikki jää kesken, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Paitsi tietysti keksiä uusi seikkailu.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä
18. viikko Japanissa / mitä minä täällä oikein syön?

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!