Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Päiväretket Tokiosta

Japani Päiväretket Tokiosta

Päiväretket Tokiosta: Kamakura, pikku-Kioto meren rannalla

maanantai, maaliskuu 9, 2020
Kamakuran temppeleitä

Japanin vanha pääkaupunki Kamakura on loistava päiväretkikohde Tokiosta. Luvassa on temppelien tunnelmaa, luontoa ja meri-ilmaa.

 

Jos minä ja Japani olisimme parisuhteessa, Kamakura olisi se paikka, jossa tajusin kevyen ihastuksen syventyneen romanssiksi. Ensimmäisellä Japanin reissullani eksäni kanssa 2016 suurin osa ajasta oli kulunut Tokion ihmisvilinässä. Mutta sitten päätimme lähteä yhdeksi yöksi Kamakuraan. Oli junarata ja raitiovaunulinjat matalien talojen välissä. Vehreät vuoret, röyhkeät korpit ja meren huumaava tuoksu. Ja ennen kaikkea – kauniimpia temppeleitä, kuin tiesin edes olevan olemassa.

Seuraava visiitti Kamakuraan antoi odottaa itseään. Menimme sinne viime kesänä eräänä sadekauden vetisimmistä päivistä vaihtarikaverini kanssa hortensioita katsomaan. Sateesta huolimatta oli niin kaunista, etteivät litimärät kengät ja kesäkuuksi hyytävä 17°C lämpötilakaan haitanneet.

Osa tämän postauksen temppeliarvioista perustuu vuoden 2016 reissuun. Temppelit ovat kuitenkin sen verran muinaisia, että tuskin ne ovat neljässä vuodessa paljoa muuttuneet.

 

Mikä ihmeen Kamakura?

Länsi-Japanin Kiotoksi tituleerattu Kamakura sijaitsee noin 60 km Tokiosta etelään päin. Se vaikutti vuosina 1185–1333 Japanin pääkaupunkina. Tuona aikana buddhalaisuus nosti Japanissa päätään, joten kaupunkia ympäröivät vuorenrinteet ovat temppeleitä pullollaan. Toisessa suunnassa on meri, joka houkuttelee kesäisin Tokion ja Jokohaman väkeä puoleensa.

Kamakuraan pääsee JR:n lähijunalla Tokion Shinjukusta (980 ¥). Yksi suunta kestää noin tunnin.

> Kamakuran kaupungin nettisivut turisteille vinkkeineen. 

 

Koska mennä?

Kamakura lumoaa jopa vetisimmällä sadekaudella, joten koska vain! Kamakura on kaunis niin kirsikkapuiden kukkiessa, syksyn ruskassa kuin kesähelteilläkin ilotulitusfestivaalien aikaan.

Kamakura sijaitsee 56 metriä merenpinnan yläpuolella. Kylmintä on tammikuussa (keskimäärin n. 5°) ja kuuminta elokuussa (n. 28°). Maaliskuusta marraskuuhun lämpötila on keskimäärin 10° yläpuolella. Ilma saattaa Kamakurassa tuntua Tokiota kosteammalta.

Päiväretkeä suunnittelevan kannattaa muistaa, että suurin osa Kamakuran temppeleistä menee kiinni neljän ja viiden välillä. Suuntaa siis temppeleille ajoissa, jos tahdot nähdä päivän aikana mahdollisimman monta. Sekin on hyvä pitää mielessä, että Kamakura on suosittu viikonloppuretkikohde myös japanilaisille, joten viikko voi olla viikonloppua parempi aika vierailuun.

 

Buddhalaistemppelin rauhaa: Engaku-ji

Engaku-ji perustettiin vuonna 1282 paikaksi, jossa zen-munkit rukoilivat sotilaiden puolesta, jotka menettivät henkensä Japania puolustaessaan. Vaikutusvaltainen buddhalaistemppeli on erityisen suosittu syksyllä ruska-aikaan. Ihmeteltävää löytyy toki muinakin vuodenaikoina: keväällä luumunkukkia, magnolioita ja kirsikankukkia, kesällä hortensioita ja talvella japanintataria.

Temppelistä löytyy myös kansallisaarteeksi luokiteltu Kamakuran suurin kello, joka on peräisin vuodelta 1301.

> Osoite: 409 Yamanouchi, Kamakura, Kanagawa. / Lähin asema: Kita-Kamakura. / Sisäänpääsy aikuiselle 300 ¥.

 

 

Temppeli: Kenchō-ji

Kamakuran tärkein ja vanhin zen-temppeli Kenchō-ji on harvinaisen kaunis – ja se on myös Japanin vanhin vielä toiminnassa oleva zen-luostari. Temppeli on perustettu vuonna 1253.

Erityisen kaunis on temppelin päähalli puutarhoineen, sekä pienen kipuamisen päässä oleva näköalatasanne. Sieltä on huumaavat maisemat Tokionlahdelle ja kirkkaalla säällä Fuji-vuorikin saattaa näyttäytyä. Näköalatasanteelta lähtee myös monta patikointireittiä, jotka kestävät noin tunnin. Varo karhuja!

Jos sinulla on Kamakurassa aikaa vain yhteen temppeliin, Kenchō-ji on hyvä vaihtoehto.

> Osoite: 8 Yamanouchi, Kamakura, Kanagawa. / Sisäänpääsy 500 ¥.

 

Temppeli: Meigetsu-in

Puolen kilometrin päästä Kita-Kamakuran juna-asemalta löytyy temppeli, joka tunnetaan myös hortensiatemppelinä (ajisai dera). Sadekaudella temppeli on erityisen suosittu, sillä alueen 2500 hortensiaa rakastavat kosteaa säätä.

Oli metsämaisemia hortensioita vasten, vanhoja temppelirakennuksia ja kaunista bambumetsää. Vaikka satoi lähes vaakatasossa ja kengät olivat litimärät, paikan kauneuden edessä epämukavuus oli helppo unohtaa.

> Osoite: Yamanouchi 1-8-9, Kamakura, Kanagawa. / Sisäänpääsy 500 ¥.

 

buddhalaismunkkien kasvisruokaa Kamakurassa

Syö: Testaa shōjin ryoria

Iloisia uutisia kasvissyöjille – Kamakura on erinomainen paikka japanilaisen temppelikeittiön testaamiseen! Muita paikallisherkkuja ovat pikkuruiset valkoiset kalat riisikulhon päällä.

Lyhyen kävelymatkan päässä Meigetsu-inistä sijaitsee ravintola nimeltä Hachinoki. Tarkalleen ottaen saman nimisiä ravintoloita on kaksi – Michelin-tähdellä varusteltu kaiseki-ravintola, joka tarjoilee japanilaista haute cuisinea, sekä kasvisruokaa tarjoileva Hachinoki. Emme ensin meinanneet löytää tuota kasvisravintolaa, mutta kaiseki-ravintolan työntekijät ohjasivat meidät onneksi oikeaan suuntaan.

Kokemus ei ole halpa – ravintolan edullisimman ateriakokonaisuuden hinta oli noin 3800 ¥. Mutta makujen ilottelu on jokaisen jenin arvoinen. Oli ihania pieniä japanilaisia lisukeruokia, tofuja monella eri tavalla, pikkelöityjä vihanneksia, grillattua munakoisoa, misokeittoa mitä erikoisimpien sienten kera sekä riisiä herkullisen feikkilihan kanssa. Myös tee vaihtui kesken aterian kevyestä vihreästä vahvaan paahdettuun.

Oli ihana istua tatamilattiaisessa huoneessa ja katsella sademyrskyn pauhua puutarhassa. Jälkiruoaksi oli tarjolla vesimelonia, pikkuruisen vaahteranlehden kanssa. Japanilaisessa kulttuurissa hedelmiä arvostetaan, ja niinpä pieni hedelmä usein lopettaa fiinit, pitkät illalliset.

> Osoite: 350 Yamanouchi, Kamakura. / Nettisivut täällä. Noin viiden minuutin kävelymatka JR:n asemalta Kita-Kamakura.

 

Temppeli: Tsurugaoka Hachiman-gu

Kamakuran tärkein shintolaistemppeli kunnioittaa Hachimania, sodan jumalaa. Se on rakennettu alunperin vuonna 1063, nykyiset osat ovat peräisin vuodelta 1918.

Kaupungista päin temppelialueelle saavuttaessa vastaan tulee kaksi lampea. Oikean puoleisesta Minamoto-klaanin lammesta löytyy kolme saarta, vihollisklaani Tairan lammesta neljä saarta. Saarten määrän julkeus aukeaa vain japaniksi – neljää tarkoittava shi kun merkitsee japaniksi myös kuolemaa. Lammen takana on myös Kamakuran aarteita esittelevä National Treasure Museum.

Temppeli on myös kuuluisa yabusame-festivaaleistaan, jotka sisältävät jousiammuntaa hevosen selästä samuraipuvuissa. Se järjestetään vuosittain huhtikuun kolmantena sunnuntaina.

> Vajaan 15 minuutin kävelymatka Kamakuran JR-asemalta. / Osoite: 2-1-31 Yukinoshita, Kamakura. / Museon sisäänpääsy 300–600 ¥ riippuen näyttelystä.

 

Koe: Komachidori-kauppakatu

Kauppakadulta löytyy putiikkia ja herkkukauppaa jos jonkinlaista. On antiikkiliikettä, japanilaisiin furoshiki-kankaisiin erikoistuneita puoteja ja matkamuistomyymälöitä, joiden hintataso on ilahduttavasti Tokiota halvempi. Ruokapaikkoja ja herkkukauppoja löytyy moneen makuun.

Täydellinen viimeinen pysähdys ennen paluuta Tokioon!

 

Syö: Raimugi House Bakery

Kivenheiton päässä Kamachidori-kauppakadusta löytyy suomalainen kahvila, Raimugi House Bakery. Raimugi tarkoittaa japaniksi ruista. Kahvilasta löytyykin erilaisia ruisleipiä, rieskaa ja pullaa, jossa maistuu kunnolla kardemumma.

Visiitillämme kesäkuussa karjalanpiirakat olivat valitettavasti päässeet loppumaan. Kun marmatimme asiaa kaverini kanssa suomeksi, astui suomalainen leipuri keittiön puolelta myymälään. Hän kehotti varaamaan niitä Facebookin kautta, kun Kamakuran reissu on tiedossa.

> Raimugi House Bakeryn (ライ麦ハウスベーカリー) Facebook-sivut täällä. / Osoite: Komachi 2-8-23, Kamakura. 
 

Koe: Kamakuran raitiovaunu

Enoden Railway yhdistää Kamakuran ja Enoshiman saaren. Ratikka on nähtävyys jo itsessään. Kiskot puikkelehtivat läpi tiiviiden asuinalueiden, lähes talojen takapihoilla. Ja kohta toisella puolella humisee meri.

Hyppää ihmeessä kyytiin! Muistathan varoa, ettet hypi kiskoille idyllisiä ratikoita kuvatessasi.

> Raitiovaunun nettisivut täällä.

 

Koe: Meri

Kesäisin Kamakura on kuuluisa myös rantaelämästään ja kuulemma monet tokiolaisnuoret suuntaavat sinne juhlimaan. Surffikulttuuriakin löytyy.

Virallinen rantakausi on heinäkuusta elokuuhun. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on yksi Tokiota lähimmistä uimapaikoista, joten rauhaa on turha odottaa. Suhtautuminen tatuointeihin on saattaa olla tarkkaa, joten kuvat kannattanee pitää vaatteiden alla piilossa.

> Lisää infoa Kamakuran kaupungin sivuilla täällä ja täällä postaukseni siitä, miten japanilaiset suhtautuvat tatuointeihin.

 

Temppeli: Kotoku-in ja buddha-patsas

Kamakuran tunnusmerkkinä on taivasalla istuva Buddha, joka on seissyt samalla paikalla vuodesta 1512 lähtien. Alunperin sen ympärillä oli temppeli, jonka taifuunit ja maanjäristykset ovat tuhonneet. Vankka 11,4 metriä korkea pronssipatsas kuitenkin kesti sen kaiken.

Naran valtavaan Buddhaan verrattuna patsas on kuitenkin vaatimaton ja TripAdvisorissa monien haukkuma. Varsin pienellä 20 jenin lisämaksulla patsaan sisään pääsee kurkistamaan. Se kannattaa maksaa – on hauskaa katsoa millaisista osista pronssipatsas on veistetty.

Kotoku-in sijaitsee pienen bussimatkan tai raitiovaunuajelun päässä Kamakuran asemalta. Omasta mielestäni vierailu on kuitenkin sen arvoinen, sillä naapurustosta löytyy lisää kiehtovaa nähtävää temppeleiden ystävälle.

> Raitiovaunupysäkki: Hase. / Osoite: 4 -2-28 Hase, Kamakura / Temppelin nettisivut

 

Temppeli: Hase-dera

Viiden minuutin kävelymatkan päässä Naran kuuluisasta Buddhasta on yksi Kamakuran kauneimmista temppeleistä: Hase-dera. Se on nousee rinteeseen ja pitää sisällään sieviä lampia karppeineen ja paljon kaunista puutarhaa.

Välitasanteella on patsaita Jizō-boddhisattvasta, jonka ajatellaan olevan lasten suojelija. Sadat patsaat ovat kuulemma pystyttäneet vanhemmat, jotka ovat kokeneet keskenmenon, kätkytkuoleman tai abortin. Jizō nimittäin kuulemma erityissuojelee lapsia, jotka ovat kuolleet ennen vanhempiaan.

Hase-deran helmenä on yhdeksänmetrinen puusta veistetty patsas, joka esittää Kannonia, myötätunnon jumalatarta. Se on kuulemma veistetty samasta puusta, kuin Naran Hasedera-temppelin Kannon-patsas.

Alueelta löytyy kuulemma myös luolia, joiden sisällä on kauneuden ja vaurauden jumalan Bentenin patsaita. Temppeli on myös kuuluisa hortensioistaan, ja sadekaudella erityisen suosittu.

> Raitiovaunupysäkki: Hase / Osoite: 3-11-2 Hase, Kamakura.

 

+ Tekemistä: Patikointipolut

Kamakurasta löytyy paljon patikoitavaa reippailusta pitävälle. Tällä hetkellä muutamat reitit ovat osittain suljettuina taifuunin aiheuttamien vaurioiden takia, joten tarkista polkujen tilanne allaolevan linkin takaa.

> Japan Guiden tietoa reiteistä täällä.
 

+ Minne seuraavaksi?

Tähän postaukseen on mahtunut vain murto-osa Kamakuran temppelitarjonnasta. Seuraavilla reissuillani tahdon kokea esimerkiksi Tokei-jin.  1200-luvulta 1800-luvulle asti sotilaiden naiset, jotka tahtoivat avioeroa, saattoivat paeta Tōkei-jiin ja kolmen temppelissä vietetyn vuoden jälkeen ero astui voimaan. Aikamoista!

Kamakuran vierestä löytyy myös yksi lempipaikoistani Tokion lähistöllä – Enoshiman temppelisaari. Jos aikaa on, jää ihmeessä Kamakuraan yöksi ja jatka matkaa kohti Enoshimaa.

 

 

Lisää sivuretkiä Tokiosta ja muita tarinoita:

Japanin kulttuurista: katsaus Japanin uskontoihin

Pala Suomea tunnin päästä Tokiosta / Muumin Valley Park ja Metsä

Kawagoe – Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

Viikonloppu Hakonessa osa 2 / aktiviteetit

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

Nikkon Tōshōgū – ehkä koko Japanin hienoin temppeli!

Seuraa matkojani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

tiistai, heinäkuu 23, 2019
Nikkon kuuluisa punainen silta

Matkapäiväkirjamuodossa kesäkuun lopun viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon. Luvassa lukuisia temppeleitä, hieman buddhalaista viisautta ja paljon sadetta.

 

Perjantai

Auringonlasku näkyy junan ikkunasta vain kapeana kaistaleena sadepilvien välistä.

Juna kulkee kauemmas Tokion asutuksesta, kohti veden alla olevia riisipeltoja, jotka heijastavat harmaata taivasta. Sade loppuu ja alkaa, loppuu ja alkaa. Maisema hämärtyy.

Olen matkalla Nikkoon – temppelikylään vuorten syliin, sadan kilometrin päähän Tokiosta. Pääsin lähtemään vasta koulun loputtua neljältä (vaihtariarjen tylsiä puolia) ja olin seurannut Google mapsin reittiohjeita orjallisesti. En ollut hoksannut, että Nikkoon meneviä junia kulkee vain kerran tunnissa, ja tietysti lipputiskille saapuessani kuulin haluamani junan olevan jo täysin loppuunmyyty. Privaattiloosseja kuitenkin löytyi (ja junan lähtöön oli viisi minuuttia enkä ehtinyt miettimään B-suunnitelmaa), joten maksoin 1500 ¥ ekstraa omasta neljän hengen vaunuosastostani.

Huvitun omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni, katselen maisemia ja popsin laukun pohjalta löytyneen vohvelin.

Miten sinne pääsee?
> Nikkoon ajaa kätevimmin Tobu -linja Asakusasta, suora Limited Express -juna n. 2700-2800 ¥, kesto 2 h. Vaihdoilla kulkemalla pääsee halvemmalla, mutta matka-aika pitenee. Muita liikkumistapoja voi tutkailla täältä, mikä kannattaa ainakin jos taskussasi on JR Pass.

 

Pääteasemalla Tobu-Nikkossa on pimeää ja hiirenhiljaista, sade on onneksi tauonnut. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, en näe edes SevenElevenin tai FamilyMart -combinin kylttiä. Kiitän onneani, että majapaikkaani on kävelymatka juna-asemalta – jos ei olisi, ainoa kulkumuoto olisi taksi.

Parin kilometrin taivalluksen jälkeen saavun koko reissuhistoriani kämyisimpään hostelliin, pimeään paikkaan joka löyhkää homeelta. En ole ihan varma menikö kalsean suihkuhuoneen ovi edes lukkoon, kun pesen pois Tokion tomut, olosuhteista hieman ahdistuneena.

Kun aamiaisella vielä löydän lisukesalaatista pitkän mustan hiuksen, ihmettelen mistä ihmeestä paikan hyvät arviot ovat peräisin.

Missä majoittua?
> Jos menisin Nikkoon uudestaan, majoittuisin mahdollisimman lähelle Tobu-Nikkon asemaa. Tai valitsisin kalliimman majoituksen, johon sisältyisi nouto asemalta.

 

 

Lauantai

Seuraavana aamuna temppelit kutsuvat – hostelliltani sinne pääsee kätevimmin patikoimalla puolisen tuntia. Maailmanperintökohteet löytyvät onneksi kivenheiton päästä toisistaan.

Aamu on kaunis, on ihanaa nähdä maisemat vihdoin päivänvalossa. Sataa hieman, mutta onneksi niin hennosti, että on vaikea sanoa onko se pikemminkin vain voimakasta sumua.

Säätiedotus lupaili aluksi Nikkoon 25°c, mutta todellisuus on niukin naukin 20°c. Olen kiitollinen, että tajusin pakata pitkälahkeiset housut ja villatakin mukaani. Naureskelen pieneen reppuuni optimistisesti pakkaamilleni shortseille.

Kun saavun paikalle aamuyhdeksältä, ensimmäiset massat ovat jo vallanneet Tōshōgūn temppelin. Temppelirakennukset ovat toinen toistaan upeampia, en tiennyt että tällaisia edes on olemassa Japanissa. (Lue täältä postaukseni Tōshōgūnista.)

Tōshōgū
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Seuraava temppeli on naapurista löytyvä Nikko Futarasan-jinja. Harmikseni huomaan, että sen päähalli on remontissa.

Alueella kiinnostavinta on erilaiset shintolaiset luonnonkohteet pyhäkköinä. On valtava puunrunko, jonka sisälle mahtuisi ryömimään, hallitsemattoman näköinen kivikasa ja peliltä tuntuva hyvän onnen määrittelijä. Siinä on tikkuja, joihin heität köydestä tehtyä rengasta. Mikäli saat kolmesta renkaasta yhden osumaan keppeihin, hyvää onnea on tiedossa.

Olen surkea pallopeleissä, joten huonoa tuuria on tietysti luvassa.

Nikko Futarasan-jinja on omistettu kolmelle Nikon pyhälle vuorelle. Se on myös kuuluisa lähteestään, jonka vedellä pitäisi olla parantavia ominaisuuksia.

Vuosittain muutamat alueen sake-panimot tulevat paikalle vedenhakureissulle, ja lahjoittavat kiitokseksi tynnyreitä temppelille.

Nikko Futarasan-jinja
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 200 ¥ / Osoite: Nakajima 2944, Nikko, Tochigi / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Pyhälle temppelialueelle johtavaa Shinkyo-siltaa katselen vain etäältä. (Se muuten oikeastaan kuuluu osaksi Futarasan-jinjaa.) Maisema näyttää kauniilta vastarannalta käsin, kun punainen silta piirtyy hämmentävän sinisen veden ylle.

Alkaa olla jo nälkä, joten kiirehdin eteenpäin.

Shinkyo-silta
> Sillalle pääsee kävelemään 300 ¥ pääsymaksua vastaan. / Osoite: 上鉢石町, Tochigi, Nikko  / Temppeliin on noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Lounastan Megurissa, ehkäpä kauppakadun kauneimmassa ravintolassa, joka tarjoilee pelkkää vegaaniruokaa. On tatamilattiat ja täydellisesti yhteensopivat keramiikkakulhot.

Tilaan yubaa, tofun ”ihoa”, joka on Nikkon erikoisuus. Se muodostuu soijamaitoa pavuista valmistettaessa sivutuotteena maidon pinnalle. Yuban alta löytyy riisiä ja japanilaista shiso-yrttiä, jota Japanin basilikaksikin tituleerataan. Päällä on eleganttia marmeladia ja purevan vahvaa wasabia.

Lisukkeina on pikkelöityä retikkaa, sienipohjaista misokeittoa ja salaattia. Paahdettu vihreä tee täydentää kokonaisuuden ja poistun ravintolasta hymy huulillani.

Meguri
> Lounaat 1400–1700 ¥. Kannattaa tulla ajoissa, koska kun ruoka loppuu, se loppuu. / Osoite: 909 Nakahatsuishimachi, Tochigi, Nikko  / Noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Sade yltyy, jalkoja säästääkseni siirryn takaisin maailmanperintöalueelle bussilla. Katselen Rinno-ji -temppelin zen-meditaatiohallia, jota pääsee tutkimaan ilmaiseksi.

Illalla myöhemmin opin, että samassa paikassa järjestetään myös zazen-meditaatiota – paikan voi varata edellisenä päivänä Tobu-Nikkon turisti-infosta 1000 ¥ hintaan. Minimiosallistujamäärä oli kuitenkin kaksi, eikä kukaan ollut ilmoittautunut sunnuntain tunneille. Ehkä joskus toiste pääsen kokeilemaan perinteistä japanilaista buddhalaista meditointia!

 

Seuraavaksi vuorossa on Taiyū-byō -temppeli, jonne on haudattu Ieyasun pojanpoika Iemitsu (1604–51). Arkkitehtuuri oli samankaltaista kuin päivän aloittaneessa Tōshōgūnissa, mutta ruuhkat olivat vähäisemmät.

Kalsea tihkusade yltyy ja alkaa vähtiellen mennä luihin ja ytimiin asti. ”Sadekausi Japanissa on sellaista ihanaa lämmintä sadetta!” muistelen monen minulle sanoneen. Kesänä 2019 se ei ole pitänyt paikkaansa – ei Tokiossa, eikä ainakaan täällä Nikkossa.

Kipuan kaikki portaat päähallille, jonka katossa on 140 maalattua lohikäärmettä kantamassa rukouksia taivaisiin ja takaisin. Munkki kutsuu kaikki vierailijat istumaan alas ja pitää esittelynsä japaniksi, koukeroista kohteliasta keigoa puhuen. Tahdon olla esimerkillinen turisti, joten istun seizassa, kivuliaasti jalkojeni päällä istuen. (Rakas päiväkirja: Muista harjoitella seizaa kotona, älä vasta virallisissa tilanteissa.)

Sivurakennuksessa kuulemma asui shogunaatin palvelija. Ajan henkeen kuului, että shogunaatin kuluttua heidän palvelijansa tekivät rituaali-itsemurhan perässä. Tämä palvelija elikin loppuelämänsä kuin shogunaatti ei olisi koskaan kuollutkaan, tarjoillen tälle ruokia päivästä toiseen.

Häiriintynyttä vai ihailtavaa, mietin.

Taiyū-byō
> 550 ¥, yhteislippu Sanbutsu-dō-temppelin kanssa 900 ¥. / Osoite: 2307 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeliin on noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Ostin Rinno-ji -temppelin päähallin Sanbutsu-dōn lipun yhteislippuna jo edellisestä temppelistä, joten päädyn sinne vähän puolivahingossa. Tämäkin temppeli on valitettavasti remontissa, mutta sisäosista pääsee onneksi nauttimaan lähes häiriöttä. (Remontti on kuulemma kestänyt vuosikymmenen ja sen olisi pitänyt loppua keväällä, mutta huput olivat edelleen paikoillaan.)

Sanbutsu-dō on kuulemma Nikkon maailmanperintöalueen suurin rakennus ja mittakaavan ymmärtää, kun näkee valtavat patsaat sen sisällä. Kullatut buddhat esittävät myötätunnon ja armon jumalaa Senjūa, hevosenpäistä Batōa ja Amida Nyoraita. Kuulemma japanilaiset tulevatkin tänne rukoilemaan maailmanrauhaa.

Rinno-ji
> Pelkkä Sanbutsu-dō 400 ¥, yhteislippu Taiyū-byō-temppelin kanssa 900 ¥. Puutarha ja temppeliaarteita sisältävä huone 300 ¥. / Osoite:2300 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeli on Tōshōgūnin naapurissa. Noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Jaloissani alkaa tuntua, kun olen seissyt koko päivän jaloillani, ja kiusannut niitä vielä seizassa istuen.

Istahdan matchalle Hongu Cafeeseen. Makea anmitsu-annokseni sisältää makeutettua punapaputahnaa, hedelmiä, jäätelöä ja jännittäviä tahmeita kuution muotoisia mocheja. Tuore kirsikka kruunaa annoksen kuin, ööö, kirsikka anmitsun päällä?

Vaikka kahvila sijaitsee vain muutaman metrin päässä autotiestä ja maailmanperintöalueiden polusta, terassilla on hiljaista. Katselen sateen rapinaa ulkona, vieressä on pienelle pyhäkölle johtava torii-portti.

Jalkani ovat niin loppu, ettei edessä taida olla muuta kuin pitkä taivallus takaisin hostellille. Päätän kulkea osan matkasta bussilla, iltapalaksi poimin eväsrasian Tobu-Nikkon asemalta.

Hongu Cafe
> Matcha ja jälkiruoka 1200 ¥ . / Osoite: 2384 Sannai, Nikko, Tochigi.

 

Sunnuntai

Herään sateen rapinaan – tai pikemminkin siihen, kuin joku kaataisi ämpäreittäin vettä talon päälle. Käännän kylkeä ja nukun makeasti vielä vähän pidempään. Edes 11-tuntiset yöunet eivät karkottaneet kaikkia väsymyksen rippeitä.

Lopulta jaksan nousta. Syön aamupalaa laiskasti, eikä sen seasta tänään onneksi löydy hiuksia. Ilahdun, kun joku on pyöräyttänyt kahvin ja toastin kaveriksi banaanismoothien.

Rankkasade ulkona ei ole hellittänyt lainkaan, pohdin mitä tekisin. Tahtoisin nähdä kuuluisan vesiputouksen, mutta olisin sinne päästyäni sateenvarjosta huolimatta varmasti läpimärkä, enkä tiedä saisinko sateen takia fiksuja kuvia. Etsin netistä lähellä olevia tatuoinnit hyväksyviä onseneita, mutta niiden sijainnit ovat vaikeakulkuisia, ja avautuvat vasta iltapäivän puolella. Ja aina on se mahdollisuus, että tulen silti käännytetyksi ovelta.

Aulassa lappaa outoa porukkaa, mietin etten nyt hostellillekaan tahdo jäädä. Niinpä pakkaan reppuni ja lähden asemalle, sitä kautta bussit kun kulkisivat kuitenkin muuallekin.

Kastun muutamassa minuutissa juuri niin paljon, kuin pelkäsinkin. Pian koivet ovat nilkkoihin asti litimärät ja alkaa tulla kylmä.

Istahdan penkille aseman eteen ja katselen, miten ryokanien henkilökunta hakee uudet vierailijat luokseen. Vuorten yllä leijailee epätodellisen kauniita sumupilviä. Joka päivä sama rutiini toistuu, uudet turistit sisään, vanhat turistit junalla takaisin Tokioon.

Väsyttää edelleen, mutta onnellisella tavalla, ja teen harvinaisen ratkaisun – päätän olla lähtemättä yhtään mihinkään. Ostan asemalta junalipun (tällä kertaa saan normaalin istumapaikan) ja uuden bentoon.

Katselen ikkunan vaihtuvia maisemia hajamielisesti ja mietin, että joskus on myös ihan okei todeta, ettei tänään jaksa ja pysty. Luen reissukirjaani (kaverilta lainattu Haruki Murakamin Kafka rannalla) ja syön evääni, kun nälkä iskee.

Mietin, että on hyvä just näin. Ehtii ne vesiputoukset ja järvet nähdä seuraavallakin kerralla!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Nikkon Tōshōgū – ehkä koko Japanin hienoin temppeli!

maanantai, heinäkuu 15, 2019
Toshogu-temppelin rakennuksia

Nikkon maailmanperintöalueen helmi on Tōshōgū -shintolaistemppeli. Se saattaa myös olla koko Japanin kaunein paikka.

 

Parin tunnin junamatkan ja 150 kilometrin päässä Tokiosta sijaitseva Nikko on loistava sivuretki temppelien ja luonnon ystävälle. Erityisen kuuluisa Nikko on temppelialueestaan, jossa moni paikka on päässyt Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Lähes 400-vuotias shintolaistemppeli Tōshōgū on Nikon tärkein temppeli. Sen pyhimyksenä on Tokugawa Iesu, joka aloitti 200 vuotta kestäneen Edo-kauden (1630–1868). Tällöin Japani eli varsin sulkeutuneena ulkomaailmalta. Toisaalta tilaa oli monien perinteisten kulttuurimuotojen synnylle, kuten puupiirrostaiteelle ja kabukille. (Postaukseni täällä kabukista ja Edo-kauden oiran-kurtisaaneista.)

Japanissa shintolaispyhäköillä saattaakin olla pyhimyksenään joskus oikeasti elänyt ihminen. Esimerkiksi Tokion suositussa Meiji Jingu -temppelissä pyhimyksenä on Meiji-keisari. (Postaukseni Meiji Jingusta täällä.)

Temppelin ensimmäinen portti, Ichidorii, on rakennettu Kyushulta tuodusta graniitista 1600-luvulla. Välimatka Japanin eteläisimmän pääsaaren Kyushun ja Nikkon välillä on yli tuhat kilometriä, eikä 400 vuotta sitten tainnut olla rekkaliikennettä.

Viisikerroksinen pagoda on rekonstruktio vuodelta 1819, alkuperäisen tuhosi tulipalo.

Ensimmäiseltä isäpihalta löytyy kolme pyhää varastohuonetta, hevostalli, sekä upeita lamppuja. Mietin aina näitä perinteisiä lamppuja nähdessäni palaakohan niissä koskaan valoja?

 

Nikkon temppeleiden väriloisto saa hillittyihin japanilaistemppeleihin tottuneen hieraisemaan silmiään. Täällä rakennukset loistavat kullattuina ja yksityiskohtaisina. Kontrasti sammaleen peittämiin kivilamppuihin on suuri – ja lumoava.

Lumousta ei yhtään hälvennä hiljaa tihkuva vesisade, joka kietoo rakennukset sumuun.

Nikko on kuuluisa temppelin ”hear no evil, speak no evil, see no evil”-apinapatsaasta. Kyseessä on ilmeisesti buddhalainen filosofia, jossa pyritään keskittymään olennaiseen sulkemalla häiriötekijät pois. Länsimainen tulkinta apinoiden merkityksestä taas viittaa ikävämpään asioiden läpi sormien katsomiseen. 

Koristeellinen Yomeimen-portti johdattaa ylemmille temppelialueille. Se on valittu Japanin kansallisaarteeksi maan tärkeimpänä ja kauneimpana porttina. 

Portista löytyy kuulemma 500 erilaista patsasta. Sen entisöintiremontti on loppunut 2017, joten kaikki on tip top.

Kyseinen portti kuulemma tunnetaan myös auringonlaskun porttina, sillä katsoja voisi tuijottaa sitä päivän verran kyllästymättä. Ymmärrän täysin!

 

Lauantaiaamuna temppelialueella on yllättävän rauhallista. On autolla tulleita japanilaisturisteja, monta bussilastillista alakoululaisia värikkäät tunnistehuivit reppuihin sidottuina ja muutama paikalle eksynyt länkkäri.

Temppeli käy läpi tällä hetkellä remontteja, joiden arvioidaan kestävän vuoteen 2024 asti. Temppelirakennuksia on kuitenkin sen verran paljon, että kävijöille jää silti valtavan paljon nähtävää. Nyt remontin alla on osa päähallista.

Sisäpihan rakennuksin ovista pääsee näkemään myös kannettavia omikoshi -pyhäkköjä. Niitä kannetaan pyhäkön festivaalilla 17-18 toukokuuta. Ohjelmassa on myös perinteistä yabusame-jousiammuntaa hevosten selässä.

Temppelin tapahtumakalenteriin pääsee kurkistamaan täällä.

 

Parinsadan portaan jälkeen vastassa on Togukawa Iesun masoleumi. 

Kipuamisen lomassa on kiva katsella alas jääviä koristeellisia kattoja.

Togukawa Iesun Masoleumi. Kuulemma hänen maalliset jäännökset löytyvät sen alta, eikä kivipaatta ole sen jälkeen kertaakaan avattu.

Lahjoitettuja saketynnyreitä, kuten monissa shintolaistemppelissä.

Virallinen kimonoihin pukeutunut seurue oli päässyt suljettujen ovien taakse päähalliin rukoilemaan. Keitäköhän he mahtoivat olla?

Lisää portin koristuksia. Harrastaakohan tämä herra juuri sitä yubusame-jousiammuntaa?

Viimeinen kuva siitä portista, lupaan! Itse ainakin olisin voinut jäädä tuijottamaan sen yksityiskohtia aamusta iltaan…

 

Yksi temppelin kiehtovimmista paikoista on samalla ainoa alue, jossa ei saa kuvata. Upean koristeellisen Honji-dō -hallin kattoon on nimittäin maalattu valtava lohikäärme.

Munkki kalauttaa huoneessa kahta tikkua yhteen eri kohdissa niin, että temppelivieraan korvissa alkaa soida. Mutta kun tikkuja kalauttaa yhteen juuri lohikäärmeen alla, kalahdukseen liittyy pieni lisä-ääni, jota ei kuulu muussa osassa huonetta. Ihan kuin lohikäärme karjuisi tikkujen mukana – ehkäpä pyytäen lopettamaan jatkuvan meluamisen.

Osa koululaisista tuli halliin kenkiään kantaen. Syy selittyi, kun näin monien laittavan kenkänsä niille varatulle alustalle erään patsaan edessä ja rukoilevan. Mitäköhän heidän toiveensa käsittelivät?

 

Toshogun ema-laatat ovat yhdet kauneimmista ja niitä löytyi monia erilaisia myynnistä temppelin eri osista. 

Täysin autio näin kuuluisa temppeli ei tietenkään ole, mutta Kioton tungoksen kokeneena odotin paljon pahempaa ruuhkaa. Toisaalta liikuin sadekaudella. Kirsikankukkien ja ruskan aikaan ruuhkat todennäköisesti ovat aivan toisenlaiset, Nikko kun tunnetaan erityisesti kauniista syksyn väreistään.

Temppelin vierestä löytyy myös museo, jossa voi tutustua temppelin taideaarteisiin 800 ¥ lisämaksusta.

> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Lisää sivuretkiä Tokiosta:

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

Viikonloppu Hakonessa osa 2 / aktiviteetit

Kawagoe – Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Pala Suomea tunnin päästä Tokiosta / Muumin Valley Park ja Metsä

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Hakone Japani Päiväretket Tokiosta

Viikonloppu Hakonessa osa 2 / aktiviteetit

maanantai, kesäkuu 10, 2019
Iida ja Fuji-vuori

Tahtoisitko maistaa tulivuoren kaasuissa keitettyä kananmunaa? Haluatko nähdä Fuji-vuoren vai maistuuko mieluummin taide ja museot? Kaikkea tätä ja paljon enemmän löytyy Hakonesta! (Miten sinne pääsee ja muut infot sarjan ensimmäisessä osassa täällä.)

Hakone Open Air Museum

Vuonna 1969 avattu patsaspuisto on taiteen ystävän pakkokohde. Luontoon yhdistyvässä museossa käy selväksi, miten valtavan monipuolista veistostaide voi olla. On minimalistisia teoksia, jotka muuttuvat optiseksi harhaksi, kun niitä tuijottaa kauan. On kaikkea perinteisistä veistoksista valtaviin installaatioihin, sekä outoja leikkipaikkoja, joihin saavat mennä vain lapset. Ja Hakonessa kun ollaan, virkistävä kuuma jalkakylpykin löytyy!

Pablo Picassolle on ulkoilmateosten lisäksi oma paviljonkinsa, joka on valitettavasti heinäkuuhun asti remontissa. Näyttely oli onneksi siirretty päähalliin, jossa pääsi ihmettelemään Picasson eri aikakausien töitä. Espanjassa vähemmän reissanneena oli ihanaa päästä ihmettelemään erityisesti hänen keramiikkataidettaan.

> Hakone Open Air Museum sijaitsee kivenheiton päässä Chokoku No Morin asemalta. Liput 1600 ¥, 1400 ¥ Hakone Free Passilla.

 

Ashi-järvi

Yksi Hakonen helmistä on ihana Ashi-järvi. Se on kuulemma syntynyt tulivuoren kraateriin tulivuoren purkauduttua viimeksi n. 3000 vuotta sitten.

Ashi-järveen voi tutustua soutu- tai polkuveneellä, mutta helpompi tapa on hypätä merirosvolaivaan. Puolessa tunnissa se on ajaa järven toiseen päähän.

Kirkkaina päivinä voi ihailla Fuji-vuorta ja rantoja, joista ihanan iso osuus on säilynyt rakentamattomana.

> Järviajelu sisältyy Hakone Free Passiin, ilman sitä yksi suunta n. 1000 ¥. Lisää infoa täällä.

 

Hakone Checkpoint & Sekisho Museum – rajatarkastuspiste

Vuosisatoja sitten Edo-kaudella Hakone oli tärkeä rajatarkastuspiste Kioton ja Tokion välillä. Uudelleen rakennetussa rajatarkistuspisteessä voi eläytyä ajan tunnelmaan.

Rajamuodollisuudet olivat tiukat. Paperit tarkistettiin asearsenaalia esitellen, jotta kukaan ei saisi vääriä ideoita. Jopa naisten kampaukset avattiin, ettei niiden sisässä voisi salakuljettaa tavaroita maaseudulta kaupunkiin.

Museolippuun sisältyy myös sisäänpääsy pieneen museoon, mutta päivän kävelyt helteessä ja valtavan kokoisen kakigori-jäähileherkun nauttiminen saivat väsyneeksi. Siispä päätin skipata museon ja suunnata seuraavan kohteeseeni!

> Lyhyt kävelymatka Hakone Machi -pysäkiltä, jossa myös piraattilaivat pysähtyvät. Sisäänpääsy 500 ¥, Hakone Free Passilla 400 ¥. 

 

Tenzan – ihanan rauhallinen onsen

”Voi kunpa joskus pääsisin oikeaan onseniin”, olin miettinyt jo pitkään. Onsenilla tarkoitetaan japanilaista kuumaa lähdettä, jonka kuuma vesi nousee vulkaanisesta maasta.

Haave oli tatuoidulle hieman kimurantimpi toteuttaa (lue täältä postaukseni Japanin suhtautumisesta tatuointeihin). Onneksi kuitenkin luin Tenzanista, joka ei varsinaisesti hyväksy tatuointeja, mutta ei ilmeisesti myöskään kiellä tatuoituja astumasta kylpyläänsä. (Toisissa nettiartikkeleissa sanotaan, että Tenzanissa vain pikkutatuoinnit ovat ok, mutta TripAdvisor on täynnä tatuoitujen hehkutusta sisäänpääsystä. Ota nyt sitten selvää!)

Nautin tunnelmasta täysin siemauksin. Istuskelin vuorotellen eri altaissa, välillä kävin hörppimässä vettä automaatista. Tuijottelin pientä vesiputousta, josta kylpyvesi solisi altaaseen. Siinä luonnon sylissä mietin, että onnellisuus ei ole kovin kaukana tästä tuntemuksesta!

Naisten puolella on kuutisen allasta, miesten puolella kuulemma yksi vähemmän. Lämpötilat vaihtelevat hyytävän kylmästä kuuteenkymmeneen, joka sattuu iholle.

> Osoite: 208 Yumotochaya, Hakone, Ashigarashimo District. Kylpeminen maksaa 1300 ¥, alennusta Hakone Free Passilla.

 

Kuva: Ananth Pai / Unsplash

Ōwakudani – aktiivisen tulivuoren höyryjä

Yksi isoimmista syistä, jonka vuoksi Hakoneen ylipäätään tahdoin, oli vulkaaninen Ōwakudanin alue. Se on ollut osa Hakone-vuoren kraateria, joka on syntynyt yli 3000 vuotta sitten ja on edelleen aktiivinen. Tulivuoren höyryissä valmistetaan Hakonen kuuluisia pikimustia kananmunia. Kuulemma yhden popsiminen pidentää elinikää seitsemällä vuodella.

Ikävä kyllä toimiva tulivuori on matkailijalle arvaamaton yhdistelmä. Vaarallisten kaasujen takia koko alue oli suljettu vierailuviikonloppunani. Kaasut sulkevat alueelle vievän köysiradan aina silloin tällöin, mutta koko Ōwakudanin alue suljetaan vain harvoin – selvittelyjeni mukaan viimeksi kuulemma vuonna 2015.

Tässäpä hyvä syy palata Hakoneen mahdollisimman pian!

> Ōwakudaniin pääsee nousemaan Ashi-järven rannalta Togendain köysirata-asemalta. Köysirata-ajelu sisältyy Hakone Free Passin hintaan. Ilman passia 1200–2100 ¥ riippuen mistä asemalta kyytiin nouset ja menetkö edestakaisin.

 

Hakone Jinja

Tiheän metsän siimeksessä järven rannalla sijaitsee pyhäkkö. Toukokuun lopussa sen punaisten torii-porttien alla kukkivat upeat alppiruusut.

Pyhäkköön kuuluu myös tuo kuuluisa Ashi-järvessä seisova torii-portti. Japanilaisten maamerkkien tapaan sen edessä kierteli jono, jotta jokainen saisi selfiensä vuorollaan, ilman tunkeilevia ihmisiä. Totesin, että kiinteä objetiivini ei saisi porttia kuvaan kokonaan, joten jätin jonotuksen väliin.

> Temppeliin kävelee viitisen minuuttia Moto-Hakonen pysäkiltä.

 

Le Petit Prince Museum

Monet japanilaiset rakastavat kaikkea ranskalaista. On siis ainakin melkein loogista, että Hakonesta löytyy Pikku Prinssin teemamaa. Museo-osuus keskittyy sadun keksineen Antoine de Saint-Exupéryn elämänvaiheisiin ja herättää henkiin hahmot, jotka olin jo unohtanut. Teemapuisto-osuutta on sisustus ja arkkitehtuuri, joka huijaa hyvin olevansa Ranskassa.

Päädyin museoon vähän sattumalta, kun kuulin Ōwakudanin olevan suljettu, ja olin muut pakkokohteeni kiertänyt jo edellisenä päivänä. Paikka on ihan sievä, mutta antaa enemmän heille, joiden Pikku Prinssi -fanius on omaani syvempää.

> Osoite: 909 Sengokuhara, Hakone, Ashigarashimo. Liput aikuiselle ovelta 1600 ¥, hinnasta sai 10% alennuksen Hakone Free Passilla. Tarkemmat tiedot täällä.

 

Hakone-Yumoto – söpö pieni ”keskusta”

Moni suhaa Hakone-Yumoton ohi nopeasti junasta toiseen vaihtaen, mutta ei kannattaisi! Tämä pieni keskusta sisältää monta söpöä herkkukauppaa, ravintolaa ja muutaman sentoon (eli sisätiloissa olevan kylpylän, jonka vesi ei ole vulkaanista toisin kuin onseneissa).

Erityisesti syömisen kannalta piipahdus tähän keskustaan on hyvä idea.

Ensimmäisenä iltana söin perinteisen tofuaterian Shikajaya -ravintolassaToisena iltana alueella kävellessäni näin paikan, joka mainosti tuoneensa pizzauuninsa Napolista asti. Niinpä päädyin 808 Monsmareen. Uskoin, että jos antaumus pizzaan on saanut raahaamaan uunin Euroopasta Japaniin, lopputulos tuskin voi olla kovin pahaa.

En onneksi joutunut pettämään – parin japaniruoalla vietetyn kuukauden jälkeen pizza maistui taivaalliselta. Ainakin niin kauan, kunnes näin laskun verojen jälkeen (2700 ¥ pizzasta ja oluesta). 

> Shija Jayan osoite: 640 Yumoto, Hakone-machi, 808. Monsmaren osoite: 10-698 Yumoto, Hakone-Machi.

 

Hakone Komagatake -köysirata

Olin alunperin suunnitellut meneväni Ōwakudaniin vievälle köysiradalle, jolta olisi voinut ihailla sekä Fuji-vuorta että vulkaanisia maisemia. Lohdutuspalkinnoksi vein itseni toiselle köysiradalle, joka vei Komagatake-vuoren päälle.

Alkuperäiseltä köysiradalta on todennäköisesti paremmat maisemat, mutta niistä tietämättä nämäkin näkymät mykistivät. Vuorelta olisi päässyt alas myös patikoimalla, mutta en löytänyt reitin alkupistettä (ja olin jalkojeni rakon takia ostanut meno-paluu-lipun).

> Meno-paluu vuorelle 1600 ¥, alennusta Hakone Free Passilla. Lähin pysäkki: Hakone-en.

 

Komagatake-vuori

Köysiradalta nousin Komagatake-vuorelle. Sieltä oli upeat maisemat lumihuippuiselle Fujille, Ashi-järvelle ja kaukaisille sumun hämärtämille vuorille.

Vuoren päältä löytyi myös söpö pieni temppeli. Sieltä löytyvät omikuji-paperiennustukset oli sidottu kiinni puihin – niin tehtiin kaikkialla muuallakin ennen telineiden yleistymistä!

 

Yleisfiilikset

Hakonesta jäi käteen lämmin tunnelma. Viikonloppu piti sisällään valtavasti kaikenlaista, ja vielä jäi paljon nähtävääkin. Ihanan luonnon jälkihehkuissa, onsenia muistellen leijailin pitkälle seuraavaan viikkoon.

En usko hetkeäkään, että tämä jäisi viimeiseksi visiitiksi Hakoneen!

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Hakone Japani Päiväretket Tokiosta

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

perjantai, kesäkuu 7, 2019
Ashi-järvi, meressä seisova torii-portti ja Fuji-vuori

Hakone on täydellinen viikonloppukohde Tokiosta tai pysähdys Tokion ja Kioton välissä. Vuorten rauhasta löytyy luontoa, vulkaanista maata, onseneita ja kulttuurikohteita. Hakone-sarjan ensimmäisessä osassa esittelyssä Hakone pähkinänkuoressa!

 

1. Ilmasto ja luonto

Vuoristoisia teitä kävellessä aurinkolaseihin tarttuu ötököitä, junan ikkunalaudalla on kovakuoriainen. Järvi tuoksuu. Nyt ei todellakaan olla Tokiossa! Sen huomaa myös lämpötilasta. Toukokuun lopussa Tokiossa olin saanut unohtaa kevättakin jo muutama viikko sitten. Hakonen vuorten sylissä auringon laskettua ilahduin, että olin tajunnut tajunnut pakata sen mukaani. 

Toukokuun lopussa auringonpaisteessa on korventavan kuuma. Varjossa on kuitenkin nihkeän viileää, kuin kosteassa kellarissa kuumana kesäpäivänä.

Vuoret nousevat korkeina, matalan maan asukin on hankala käsittää miten puut voivat viihtyä niin kaltevalla alustalla. Kannattaakin varautua Hakoneen hyvillä kengillä. Juuri kun olin hehkuttanut ääneen Birkenstockieni kestäneen viime kesän Kansain ja Hiroshiman seikkailut ilman ainuttakaan rakkoa, ne päättivät hiertää koipeeni sellaisen nyt Hakonessa. Pitää jatkossa muistaa rakkolaastarit…

Tokiossa atsaleat olivat lakastuneet monta viikkoa sitten, Hakonessa ne olivat vielä kukassa.

Fuji Hakone-vuoren päältä nähtynä.

 

2. Päiväretki on liian lyhyt

Hakonesta voisi kuvista ajatella, että se on pikkukaupunki järven rannalla, jossa kaikki on käveltävissä. Ei muuten ole, vaan pikemminkin sarja useiden vuorien väliin kasaantunutta asutusta. Kaltevilla rinteillä kiemurtavilla teillä junat ja bussit ottavat aikansa päästäkseen paikasta toiseen. Ja maaseudulla kun ollaan, on turha odottaa että niitä kulkisi kerran kymmenessä minuutissa!

On periaatteessa mahdollista ehtiä saman aikana oleellisimpiin nähtävyyksiin (Ashi-järvi, vulkaaninen Ōwakudani), mutta pelkät matkat Tokiosta Hakoneen vievät yhteensä vähintään kolme tuntia.

Kun näin ihaniin maisemiin pääsee, miksei niistä nauttisi kerralla päivän tai pari?

Lähijuna Tokion Shinjukusta Hakoneen.

 

3. Hanki Hakone Free Pass 

Jos taskussasi ei ole JR:n junapassia, harkitse Hakone Free Passia. Se sisältää edestakaiset matkat Hakoneen Tokion Shinjukusta, rajattomat liikkumiset Hakonen sisällä, ilmaisen risteilyn Ashi-järvellä, köysirata-ajelun Ōwakudaniin ja erinäisiä alennuksia Hakonen museoissa ja onseneissa.

Passin perushintaan sisältyvä liikkumismuoto Shinjukun ja Hakonen välillä on lähijuna (n. 2 tuntia 15 minuuttia). Matkustusmuoto on kuitenkin vähän epämukava. Pysähdyksiä pikkuasemilla riittää, syöminen on kielletty ja penkit ovat vastakkain. 1090 ¥ hintaan per suunta junan voi upgreidata Romance Cariin eli pitkän matkan junaan. Siellä saa istua naama menosuuntaan, syödä eväitä, ladata puhelinta ja saada varman istumapaikan. Samalla matka-aikakin vähenee puoleentoista tuntiin.

Itse päädyin matkustamaan Hakoneen lähijunalla ja palaamaan Tokioon tuollaisella romanssijunalla.

> Hakone Free Passin voi ostaa mm. Shinjukun Odakyu-tavaratalon turisti-infosta. Kahden päivän passi Shinjukusta maksaa aikuiselta 5700 ¥, kolmen päivän passi 6100 ¥.

 

4. Mihin majoittua Hakonessa?

Hakonesta saa eniten irti majoittumalla perinteiseen ryokaniin, johon sisältyy perinteinen monen ruokalajin kaiseki-illallinen ja aamiainen. Tällä alueella suurin osa ryokaneista sisältää myös onsenin, japanilaisen kylpylän. Kokemus tosin valitettavasti maksaa (alkaen 12000¥).

Budjettireissaajalle on tarjolla erilaisia hostelleja. Omani, Irori Guest House Tenmaku, oli sisustettu perinteiseen tyyliin, hengailutila-baarista löytyi tatamit ja grilli. Sen ääressä järjestetään iltaisin simppelin ruoan syöminkejä (1000¥), joita moni on TripAdvisorissa kehunut. Lainaksi olisi saanut perinteisiä puusandaaleja nähtävyyksillä tallusteluun, vuokra-yukata olisi kustantanut 300 ¥.

Minulle riitti kotoisa kapseli, jossa nukkua lähes kymmentuntisia yöunia vuoristoilman väsyttämänä.

> Maksoin kahdesta viikonloppuyöstä 7000 ¥.

 

5. Liikkuminen ja infrastruktuuri

Olen Tokiossa oppinut tapaan, että yritän välttää julkisten kulkuvälineiden käyttöä. Jokainen matka kun maksaa erikseen ja pidempiaikainen metrossa istuminen on tympeää. Hakonessa ajelut sen sijaan käyvät aktiviteetista. Voi jännittää, pysyvätkö matkatavarat paikallaan bussissa vuoren rinteen kiemuraisella tiellä. Toisaalta pidemmillä matkoilla alkaa toivoa, että olisi tajunnut ottaa matkapahoinvointilääkkeen.

Junabongari nauttii Hakone Tozan Railwaystä, joka on yksi Japanin ainoita vuoristossa kulkevia junia. Se vaihtaa suuntaa joka asemalla, ja ellei katso GPS-kartassa oikein etenevää pistettä, voisi uskoa junan hajonneen. Elämyksen tarjoaa myös Hakone Tozan Cable Car, joka nousee yli 2000 metriä merenpinnasta, vaikka junarata kulkee vain 1,2 kilometrin matkan.

Erityisesti Hakonen paikallisliikenteessä Hakone Free Pass maksaa nopeasti itsensä takaisin. Kertalipun hinta määräytyy matkan pituuden mukaan ja pahimmillaan maksaa yli 1000 ¥ per reissu. Taskuun kannattaa varata myös julkisen liikenteen IC-kortti, kuten Pasmo tai Suica, sekä sadan jenin kolikoita. Kaikki alueen onsenit eivät nimittäin osu Hakone Free Passilla käytettävien julkisten yhteyksien varrelle.

 

1700 ¥ lohiriisi. En muuten maksaisi Tokiossa.

6. Ruoka on kallista

Ruoka on halpaa siellä, missä paikalliset syövät paljon ulkona ja kallista siellä, missä ihmiset ovat lomalla. Hakonessa ollaan lomalla ja hinnat sen mukaiset. Tokiossa minulla on epävirallisena periaatteena, etten maksa perusannoksesta yli tuhatta jeniä. Hakonessa rajaa piti venyttää – jopa niin paljon, että huomasin maksavani pizzasta ja oluesta törkeät 2700 ¥. (Okei, pizza oli tosi hyvää ja paistettu aidolla napolilaisella uunilla. Mutta silti!)

Luin jostain Hakonen neuvopostauksesta, että Hakonen paras illallispaikka on omassa ryokanissasi. Lausahduksessa on totuuspohja, sillä monet paikat sulkevat ovensa lounasajan jälkeen. Suuremmissa keskittymissä, kuten Hakone-yumotossa, ruokaa löytänee iltasellakin.

 

7. Mene onseniin

Hakone on kuuluisa onseneistaan, joten niiden skipaaminen on vähän kuin menisi Kiotoon haluamatta nähdä yhtäkään temppeliä. Ja mikä olisikaan parempaa ajanvietettä, kuin upean luonnon keskellä kuumassa kylvyssä rentoutuminen?

Kannattaa tosin muistaa, että suurimmassa osassa paikkoja tatuoinnit ovat edelleen ongelma. Varmin valinta on Tenzan, jossa omat 3/4-hihani eivät kiinnostaneet ketään. He eivät virallisesti salli tatuointeja, mutta eivät kiellä kylpemistä muilta kuin isommilta tatuoitujen ihmisten seurueilta, jotka saattavat pelottaa muita asiakkaita.

Ei-tatuoiduille elämys on esimerkiksi Hakone Yunessunonsen-elämyspuisto, jossa on perinteisten altaiden lisäksi mitä omituisempia kylpyjä. Miltä kuulostaisi pulahdus esimerkiksi viiniin, sakeen tai kahviin? Itseäni olisi vähän sake-kylpy kiinnostanut, geishojen klassinen kasvonhoitorutiini kun on pestä kasvot sakella!

 

Blogipostauksen seuraavassa osassa esitellään Hakonen aktiviteetteja!

Lisää päiväretkiä Japanissa:

Kawagoe: Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja

Naran valofestivaali Nara to Kae – ensimmäistä kertaa matsurissa

Hiroshiman parhaat nähtävyydet

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Päiväretket Tokiosta

Pala Suomea tunnin päästä Tokiosta / Muumin Valley Park ja Metsä

perjantai, toukokuu 31, 2019
Saitaman muumin valley park ja muumitalo

Tunnin päästä Tokiossa löytyy suomalaiselta tuntuva kesäparatiisi. Niin, ja tietysti maaliskuussa avattu Muumin Valley Park!

 

Edellisviikolla Instagramin direct-boksiini tipahti viesti: ”Hei! Olen ensi viikonloppuna Tokiossa. Ajattelin mennä lauantaina Saitaman muumipuistoon. Haluaisitko lähteä mukaan?”

No totta kai halusin! Viestin takana oli Kiotossa japania opiskeleva Anni, jonka kanssa yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja tunnin lähijunamatka Tokion Ikebukurosta Hannōn asemalle kului kuin siivillä (470 ¥ / suunta). Sitten otimme paikallisbussin kohteeseen Metsä (200 ¥ / suunta). Kyllä, oikein luit!

Bussi oli tukossa, parkkipaikalta kävelimme Muumin Valley Park -opasteiden johdattamana kohti järven rantaa.

 

Muumin Valley Park sijaitsee Hannōn kaupungissa, samassa Saitaman prefektuurissa missä Kawagoekin, josta aiemmin kirjoitin.

Japanin Muumilaaksoon kannattaa suunnata niin aikaisin, kuin mahdollista. Puiston suosituimpiin nähtävyyksiin lukeutuvaan Muumitaloon on nimittäin vain rajatusti lippuja saatavilla. Olimme paikalla puiston ovilla varttia ennen avaamisaikaa ja jono niin pitkä, että portit hädin tuskin näkyivät.

Heti puiston porteista sisään päästyämme kiirehdimme jonottamaan Muumitalon lippuja. Ne menivät kuin kuumille kiville – meidän kohdallamme jäljellä oli lippuja vasta 14.30 alkavaan kierrokseen.

Summa summarum: Tule paikalle arkipäivänä. Viikonloppuna kannattaa olla paikalla vähintään varttia ennen puiston avaamisaikaa, kuten me, mutta on varmempaa olla paikalla aiemmin.

 

Mitä siellä on?

Puisto koostuu kolmesta osasta: Yksinäiset vuoret, Muumilaakso ja Poukama. Tuntui aivan hassulta olla japanilaisten seassa todennäköisesti ainoa, joka ymmärsi suomeksi kirjoitettujen kylttien sisällön.

Tekemistä löytyy sekä lapsille että aikuisille. Puiden varaan rakennettu Hemulin leikkipaikka näytti jokaisen lapsen unelmalta ja kuulemma puistoon on piilotettu Muumin kultaisia häntiä bongailtavaksi.  Valitettavasti osa nähtävyyksistä vaatii erillistä lippua, Muumitalon lisäksi Merenhuiske-teatteri ja Taikurin seikkailupaikka, jossa pääsee kokeilemaan vaijerilla järven yli liukumista.

 

Syöminen puistossa

Alueelta löytyy muutama ravintola – ei kovin halpaa, mutta annokset näyttivät söpöiltä. Lettulan jättimäinen very berry lettu -annos sai jaettunakin kaksi ihmistä ähkyyn. Sen marjaisa maku oli oikein kelpo.

Puistosta löytyy paljon ihanan näköisiä ruokapaikkoja järven äärellä. Luulen, että paras lounas löytyy sieltä ja omasta eväskorista!

> Jättimäinen Very Berry Lettu maksoi n. 2300 ¥.

 

Kokemus

Kolmikerroksinen näyttelytalo Kokemus on herättänyt eloon Kuinkas sitten kävikään? -klassikon. Toisessa kerroksessa voi ihmetellä kaikkia lukuisia hahmoja ja kaunista Muumilaakson pienoismallia.

Vaihtuvassa näyttelyssä on Tove Janssonin maalaustaidetta ja grafiikkaa – replikoina tosin, sillä aidot versiot ovat Suomessa.

Kokemuksesta löytyy myös ravintola ja kauppa, jossa on kuulemma maailman suurin muumituotteiden valikoima. Suomalaiselle kiinnostavinta oli bongailla muumeja tyypillisissä japanituotteissa, kuten syömäpuikoissa ja sobakulhoissa. Jälkimmäisen melkein ostin kotiini, kunnes havahduin järkiini.

> Kokemus -keskus näyttelyineen kuuluu puistolipun hintaan.

 

Emma-teatteri

Ihan kuten Naantalissakin, myös Saitamasta löytyy Emma-teatteri. Taikurin hattu -tarina on siellä saatu näyttämölle ainakin lapsia viihdyttävään muotoon.

Katsoin sen kuitenkin kahdesti – ehkä pikkulapsitasoisen Japanin takia, jota minäkin ymmärsin, tai ehkä komeaäänisen Nuuskamuikkusen.

> Emma-teatterin esitykset kuuluvat puiston sisäänpääsyyn. Esitykset klo 11, 15 ja 16.30, säävaraus.

 

Muumitalo

Puiston ehdoton helmi on Muumitalo. Pikkuiseen taloon päästetään kerrallaan vain pieni määrä ihmisiä. Muumimamman keittiöstä löytyy vadelmahilloa ja kardemummaa suomalaisin etiketein, pöydällä pitsiliinan päällä letut ja ruisleivät odottavat syöjiään.

Oppaan innokkaisiin selityksiin on helppo mennä mukaan, vaikkei kaikkea ymmärtänytkään. Satuun oli helppo uppoutua ja ihmetellä yksityiskohtia.

Oli hassua, miten kierroksella ei ollut mukana yhtäkään lasta. Suurin osa oli keski-ikäisiä naisia ystävineen ja he innoissaan osoittelivat ja kuvasivat muumitalon yksityiskohtia. Olisinpa uskaltautunut kysymään, mikä heitä muumeissa viehättää! (Ei sillä, että olisin japaninkielistä vastausta välttämättä ymmärtänyt!)

> Muumitalokierroksen lippuja voi ostaa netistä täältä tai aamuisin automaatista tarpeeksi ajoissa paikan päälle saapumalla. Kierroksen hinta on 1000 jeniä.

 

Kaupat

Alueella on muumikauppaa jos jonkinmoista: Posti myy paperitavaraa, monelle hahmoista on omat nimikkokauppansa. Oli hauska bongailla pehmoleluina myös harvinaisempia hahmoja ja uusia versioita tutuista. Kuten pinkkimekkoisen Pikku Myyn ja Mörön joka oli saanut käteensä ruusun.

Välillä hintataso toki nauratti: esimerkiksi muumikääreisiin puetusta Omar-karkkipussista pyydettiin n. 10€ hintaa.

Niin ja tietysti ne kuuluisat muumimukit, joista on kirjoitettu Suomessa asti. Loppuunmyytyjä olivat, edelleen!

Hahmot

Kun kaikki paikat alkoi olla kierretty, oli mielessä yksi selkeä epäkohta. Missä ovat kaikki muumihahmot?

Vasta yhden maissa muumihahmoja alkoi näkyä puiston poluilla. Selfiejonot äityivät pitkiksi. Oli mahtavaa huomata, miten hyvin he eläytyivät omiin hahmoihinsa. Pikku Myy juoksenteli ihmisten seassa irvistellen, Niiskuneiti hyppelehti hurjaa vauhtia valtavasta muumiasustaan huolimatta.

(Välihuomio: voi olla, että niin ne tekevät Naantalissakin! Itse en oikein muista, kun olen viimeksi ollut siellä pikkulapsena…)

 

Kenelle?

Saitaman ja Naantalin Muumimaailman suurin ero tuntuu olevan kohderyhmässä. Odotin näkeväni enemmän lapsiperheitä ja korkeintaan muutamia aikuisia – vaikkapa itseni lailla muumien kanssa kasvaneita milleniaaleja nostalgiareissulla. Sen sijaan näin paljon vanhempia naisseurueita. Ja toki muutaman pikkulapsiperheen.

Hassuinta oli, miten moni oli pukeutunut puistoon suosikkihahmokseen. Näin monta Nuuskamuikkusta ja kaverukset Pikku Myy-asuissa. Niin – ja he eivät todellakaan olleet lapsia!

Vahvojen Suomi-kytköksien takia kohde on kiinnostava kenelle tahansa suomalaiselle, joka tahtoo nähdä miltä muumifanius näyttää nousevan auringon maassa.

> Muumin Valley Parkin sisäänpääsy maksaa 1500 ¥ aikuisilta, 1000 ¥ lapsilta.

 

+ Metsä Village

Muumin Valley Parkin naapurista löytyy Metsä Village – pieni pala Suomea ja Ruotsia Miyazawa-järven rannalla. On helppo unohtaa olevansa Japanissa. Voi katsella soutelijoita ja rentoutua samanlaisissa puisissa aurinkotuoleissa, joita löytyy Suomen terasseilta. Ilahduin sukupuolineutraalista vessasta, jossa oli mukana sateenkaarisymboli. (Ei mennä siihen, että ne todennäköisesti saattavat olla koko Japanin ainoat…)

Nordic-kahvilan astiat ovat Arabiaa, kauppakeskuksesta löytyy karpalolonkeroa ja suomalaista kolmoskaljaa. Yläkerrassa on pikkuinen TRE-myymälä ja muuta Suomi-designia – paikka on täydellinen japanilaisille annettavien lahjojen ostamiseen, jos niitä ei muistanut tuoda Suomesta!

Nordic-kahvilassa kuuluu syömisen jälkeen jättää astiat pöytään suomalaiseen tapaan, toisin kuin kahviloissa Japanissa yleensä. Kahden kuukauden oleilun jälkeen se tuntui lähes brutaalilta!

 

Muumin Valley Parkista suomeksi videomuodossa Lanttimatkojen kanavalla:

Lisää tekemistä Tokiossa ja sen lähellä:

Kawagoe: Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Historiallista tunnelmaa Tokiossa / Yanesenin parhaat

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

Risteilyllä Sumida-joella Asakusasta Hamarikyu-puutarhaan

Ilmaista tekemistä Tokiossa: maisemia pilvenpiirtäjästä

Ilmaista tekemistä Tokiossa: Meiji Jingu -temppeli

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!