”Ooh, menen Japaniin kesällä! Pakko käydä matsureissa niin paljon kuin vain voin!”
Niin tapasin ajatella ennen lähtöäni viime kesän Japanin reissulle.
Olin kuullut paljon Japanin kesän ilotulituksista ja erilaisista festivaaleista, matsureista. Hiroshimassa ollessani en ollut kuitenkaan nähnyt viitteitä yhdestäkään. Vapaaehtoistyöpaikallani asiaa ihmetellessäni sain kuulla, että Hiroshiman kesäviikonloppujen ilotulitukset oli peruttu suursateiden aiheuttamien tuhojen takia.
Ehdin jo haudata toiveeni matsuriin pääsemisestä, ennen kuin satuin Naraan Naran valofestivaalin aikana.
Olin saanut Hiroshimasta läksiäislahjaksi kauniin yukatan. Kiotossa ostin sen pariksi helppokäyttöisen obi-vyön valmiiksi solmitulla rusetilla.
Kävin päässäni seuraavanlaista ajatusketjua:
En kehtaa pukeutua yukataan, laitan sen varmasti jotenkin väärin.
Mutta olen raahannut tätä rinkassani jo satoja kilometrejä.
Missä minä tätä muka Suomessa käyttäisin?
Täällä muutkin ovat yukatat päällä!
Harmittaisi kuitenkin, jos menisin tavallisissa vaatteissa.
Eiköhän netti ole pullollaan pukemisohjeita, sehän on vähän kuin reseptiä seuraisi.
Ja jos vaikka nolaisinkin itseni, ketä kiinnostaa? En tunne täältä ketään!
Niinpä Naraa päivän kierreltyäni palasin guest houseen, tein nutturan surkeista kampaustaidoistani huolimatta ja asettelin sen koristeeksi toisen Hiroshiman läksiäislahjan – kauniin perinteisen hiuskoristeen. Sitten aloin pukeutua, kerros kerrokselta.
Vyöt paikalleen aseteltuani tajusin, että olin tehnyt sen suurimman virheen, jonka yukataan pukeutuessa voi tehdä: olin asettanut sen kaulukset väärin päin. Eli olin pukenut itseni kuin ruumiin hautajaisia varten.
Ei auttanut kuin aloittaa prosessi alusta. Aikani ähellettyäni sain yukatan päälleni oikein päin ja pääsin lähtemään kohti puistoa.
Ilta hehkui helteisenä, lyhdyissä paloi elävä tuli. Se tuntui lämmittävän ilmaa entisestään. Oli kaunista ja hämärää – japanilaisista suurin osa oli pukeutunut värikkäinä hehkuviin yukatoihin. Tuntui hauskalta sulautua tuohon perinteisesti pukeutuneeseen massaan. En tosin nähnyt itseni lisäksi muita yksin kulkevia, muut näyttivät olevan liikkeellä pariskuntina tai ystäväporukalla.
Puistoa halkova tie oli täynnä ruokakojuja, jotka myivät kaikkea takoyaki-mustekalapalloista erilaisiin grillattuihin vartaisiin, ranskalaisiin ja jäätelöön. Ostin tikkuun kiinnitetyn pikkelöidyn kurkun. Se oli herkullinen ja viilensi hieman helteistä iltaa.
Puisto oli täynnä erilaisia lamppuja ja valoasetelmia. Oli elävää musiikkia kelluvassa paviljongissa Sarusawa-lammen rannalla. Tunnelma oli rento, mutta juhlava. Ostin kojusta takoyaki-annoksen ja tuijottelin ihmisvilinää. Sitten muistin, että olin varannut majoituspaikastani kylpyajan puolen tunnin päähän.
Kotiin päin harppoessani tajusin pukeneeni yukatan liian pitkäksi – nilkkani hankautuivat helteessä sen helmaan. Pidemmän päälle tunne muuttui kivuliaaksi. Guest houseen päästessäni löysin huomasin ihon hieman avautuneen ja huonosti solmitun nutturani valahtaneen puoliksi auki. Ensi kerralla sitten paremmin!
Ensi kesänä toivon kokevani paljon lisää matsureita.
> Nara To-Kae järjestetään elokuussa, vuodesta riippuen noin 5–14.8. Alueelle sisäänpääsy ei maksa mitään.
Nara! Tuo Japanin yksi vanhoista pääkaupungeista sijaitsee alle tunnin lähijunamatkan päässä Kiotosta ja Osakasta.
