Browsing Category

Japani

Japani Kasvisruoka Tokio

6 × vegaaniramenravintola Tokiossa

tiistai, syyskuu 10, 2019
T's Tan Tan ramenkeitto

Kasvissyöjänä Japanissa voi olla joskus haastavaa, mutta ilman ramenia ei tarvitse jäädä. Tässä postauksessa esittelyssä vaihtokuukausieni aikana syömäni ramenit!

 

Ennen vaihtoon lähtöä minulla oli missio: syödä mahdollisimman paljon ramenia. Moni oli naureskellut minulle, löytäisinkö mitään ilman lihaa.

Löysinpä paljonkin! Apunani oli google-sensei ja Happy Cow, joka on muutenkin kasvisruokaa halajavan paras reissukumppani.

Mikään virallinen ramentesti tämä postaus ei ole. Tilailin ravintoloissa eri versioita mieleni mukaan ja ramentyyppejä on monta erilaista. Yleisimmät ovat tonkotsu (keitetyistä sian luista), shōyu (ruskea soijapohjainen liemi, useimmiten kanaa), shio (suolaliemi, jonka maun lähteet vaihtelevat kanasta mereneläviin ja vihanneksiin), miso (Hokkaidolta levinnyt misotahnainen liemi) ja karee (curryn makuinen). Monet testaamani vegeversiot soveltavat näitä klassikkoja, mutta poikkeuksiakin matkalta löytyi.

 

Ketjuravintola Afuri

Ensimmäisellä Tokion viikollani ihailin Naka-Meguron kirsikankukkia ja näin lähistöllä Afurin. Paikka kuvailee vegerameniaan mahtipontisesti: ”tuomme esiin kasvisten umamisimmat puolet”. Lopputulos on raikas ja kasvipitoinen, on yrttejä, retiisiä ja salaattia. Mutta ehkä vähän turhankin kevyt, jos minulta kysytään, ja ramenliemi testaamistani vetisin.

Kesken syömisen havahduin katselevani salaattikeittoni takaa vähän kateellisena, miten kokit grillasivat tiskin takana possunfileitä. Vaikka ulkona kiemurrellut jono ei taida selittyä vegeversiolla, Afuri on kuitenkin ihan maittava B-suunnitelma, sillä ketjun ravintoloita löytyy ympäri Tokion.

> Toimipaikat Tokiossa mm. Harajukussa, Ebisussa, Shibuyassa, Naka-Megurossa, Shinjukussa ja Ikebukurossa. Nettisivut täällä.

 

Asakusa: Toryanse

Asakusan nähtävyyksien viereltä löytyvä Toryanse tarjoilee monenlaista ramen-variaatioita. Heidän vegeversionsa ei ole pätkääkään terveellinen – juuri niin sen pitää ollakin!

Veggy Shia ramenin (740¥) maku on niin paksu, että epäilin tulleeni huijatuksi kanaliemellä. Paikka on kuitenkin HappyCowssa ja vegaanirameneille on oma sivu ruokalistassa, joten tuskin sentään kuitenkaan. Rikkaasta liemestä huolimatta kokonaisuus on pidemmän päälle hieman raskas – muutama kasvis ei olisi ollut pahitteeksi.

> Osoite: 1-20-9 Asakusa, Taito City, Tokyo. Toryanse HappyCowssa.

 

Shimokitazawa: Chabuton

Kirppisshoppailusuosikkikaupunginosani Shimokitazawan aseman vierestä löytyy Chabuton. Listalta löytyy yksi vegaaninen ramen (770¥) sekä kasvis-gyozoja. ”Tällaista Afuri varmaan yritti tehdä”, mietin maistaessani ramenin herkullisen pippurista lientä.

Ihanan rapeat lootuksenjuuret nostavat annoksen hyvään kategoriaan, mutta en ymmärrä miksi keittoon on laitettu avocadoa. Palaan kuitenkin Chabutonin ramenin äärelle toiseenkin kertaan.

> Osoite: 2-10-10 Kitazawa, Setagaya, Tokyo. Sisarravintola Kiotossa, HappyCow täällä.

 

Tōkyo: T’s Tan Tan

Jos T’s Tan Tan olisi sijainnut yhtään lähempänä asuntolaani, en mahtuisi enää vaatteisiini. Seesaminen golden miso -ramen (kuva postauksen pääkuvana) saattaa nimittäin olla  parasta, mitä olen Tokiosta löytänyt. Liemi on taivaallisen runsasta. Lihan vihanneksilla korvaamisen sijaan paikka käyttää omia soijasta tehtyjä korvikkeitaan. Kasviksia voisi olla enemmänkin, mutta niitä saa tilattua erillisenä päällysteenä lisähintaan.

Paikka myy myös erilaisia japanilaisia arkiruokaklassikkoruokia soijapohjaisina versioina, kuten maipo-tofua ja kiinalaisia dumplingseja. Kumpikaan niistä ei valitettavasti ylittänyt ”ihan ok”-tasoa, mutta ramen itsessään on niin iso ja hyvä, ettei muuta kaipaisikaan!

> Osoite: 1F JR Tokyo Station, Marunouchi 1-9-1, Chiyoda, Tokyo. T’s Tan Tan HappyCowssa.

Tōkyo: Soranoiro Nippon

Tokion päärautatieaseman Ramen Streetiltä löytyvässä Soranoiro Nipponissa ruokarajoitteet on huomioitu hyvin – listalta löytyy gluteenitonta ja vegaanista ramenia. Lounasaikaan ulos on kertynyt jonoa (osta ennen jonoon astumista ruokatiketti automaatista), joka onneksi etenee suhteellisen nopeasti.

Tilaamani tomaattinen annos ruskeilla riisinuudeleilla oli kokeilevin ramen, mitä olen Japanista saanut. Maku oli ihanan kermainen ja täyteläinen, mutta silti raikas runsaan vihannesmäärän ansiosta. Löytyi ihanan rapeaksi paistettua lootuksenjuurta, bataattia, pinaattia, rucolaa ja salaattia. Chilikastike puraisi välillä lempeästi, yllärinä annoksessa oli pestomaista yrttitahnaa.

Harmitti, että löysin Soranoiro Nipponin vasta toiseksiviimeisenä päivänäni Japanissa – olisinpa ehtinyt testata listalta muutakin!

> Osoite: 1-9-1 Maranouchi, Ramen Street, Chiyoda, Tokyo. Arvioita mm. TripAdvisorissa.

 

+ Shinjuku: Halal Ramen Ouka

Viimeisen Japani-viikkoni ajan yritin epätoivoisesti päästä Halal Ramen Oukaan, jota on monessa paikassa tituleerattu Tokion parhaimmaksi vegaanirameniksi. Mutta onnistuin aina menemään suljetun oven taakse.

Mene sinä ja kerro, oliko Tokion paras! (Ja minä lisään seuraavan Tokion reissun pakkolistalle.)

> Osoite: 1-11-7 Shinjuku, Tokyo. Arvioita paikasta mm. täällä.

 

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Tätä blogia voit seurata Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kanazawa

Shirakawa-go, kuvankaunis kylä Japanin alpeilla

lauantai, syyskuu 7, 2019

Shirakawa-gon kylä Japanin alpeilla on kuuluisa historiallisista maataloistaan. UNESCOn maailmanperintölistaltakin löytyvä paikka sopii hyvin päiväretkeksi Takayamasta tai Kanazawasta käsin.

 

Bussin ikkunasta näkyy harvenevia lähiöitä, joiden taustalla nousevat vuoret. Tunnelit lisääntyvät. Jokaisen välissä maisema muuttuu yhä huumaavammaksi. On syviä laaksoja, järviä ja sankkaa metsää.

Olen matkalla Kanazawasta Shirakawa-gon alppikylään. (Matka sujuu näppärästi Kanazawasta Takayamaan kulkevalla bussilla, joka pysähtyy kylässä – aikatauluja voi tarkastella täältä. Lippu kannattaa ostaa ajoissa, sillä samana päivänä aamun bussit olivat jo loppuunmyytyjä. Pääsin vasta niistä viimeiseen, joka vei kylään vasta puoliltapäivin.) 

 

Upeat kuvat olivat saaneet haaveilemaan kylästä jo pitkään. Lopulta bussi kaartaakin laaksoon vuorten väliin, kylä on rakentunut joen varteen. Ensin kuuluisista ruokokattoisista taloista ei näy vilaustakaan, mutta sitten oikea suunta löytyy ja kuvankaunis kylä ylittää kaikki odotukseni. Matalan maan asukille taustalla siintävät vuoret ovat aina yhtä maaginen näky.

Shirakawago on kuuluisa gasshōzukuri-tyylisistä maalaistaloistaan. Nimitys tulee katon harjanteesta, joka näyttää hieman rukoilevilta käsiltä. Kattorakenteet ovat vahvat, jotta ne kantaisivat talven lumimassat. Nyt nimittäin ollaan Japanin alpeilla.

Taloista vanhimmat ovat 250-vuotiaita. Ne eivät kuitenkaan ole olleet täällä aina – taloja on siirretty ympäri aluetta suojeltavaksi Shirakawagon ja läheisen Gokayaman kyliin. Näistä kahdesta Gokayama on koskemattomampi ja vähemmän turistinen, mutta myös hankalammin saavutettava. Niinpä omatoimimatkani kohteeksi valikoitui Shirakawago.

Maalaistaloista osa on auki museoituina, osa kauppoina, ravintoloina ja majataloina. Japanilaisten keskuudessa kylä on erityisen kuuluisa talvikohteena, jolloin maisema on peittynyt paksun lumivaipan alle.

Ulkona 35°c helle saa hikoilemaan, aurinko grillaa ihoa. Näköalapaikalle nousee minibussi 200 jenin hintaan (n. 1,6 €). Tässä helteessä olen ylpeästi laiska ja hyppään kyytiin mielelläni.

Vasta ylhäällä hahmotan kylän pienuuden. Pikkuisia mökkejä riisipeltotilkkujen välissä. Se kaikki olisi todella idyllistä, ellei maisemapaikasta joutuisi taistelemaan. Kaikki tuntuvat haluavan paikalle selfietikkuineen.

Matka alas vuorenrinnettä sujuu kuin laulellen, bussin skipanneet turistit kipuavat ylöspäin raskaammin askelein. Liotan käsiäni ihanan viileässä vuoripuron vedessä, jota tihkuu jyrkästä seinämästä tielle. Heinäkattoiset talot istuvat maisemaan kuin olisivat olleet siellä aina.

 

Japanin alppien kauneutta.

Pyykit paljastavat, että joku asuukin täällä. Vai onkohan se vain majatalon lakanapyykkiä…? 

Täältä on turha etsiä juoma-automaattia – janojuomia myydään vuorilta tulevassa vedessä viilennettynä.

Monen talon yläkerroksissa on esillä maatalouselämäntapaan liittyviä esineitä. Huomaa äärimmäisen japanilainen tohveliasetelma!

Hurjia välineitä ehkä riisin puimiseen? 

 

Kuljen talosta toiseen rivakkaan tahtiin – koska pääsin kylään vasta viimeisellä bussilla, minulla on vain muutama tunti tutustumisaikaa. Suurimpaan osaan maataloista on 300 ¥ sisäänpääsymaksu. Niistä suosituimmat ovat ryhmäturistien valloittamia, vähemmän kuuluisissa taas saa kierrellä lähes yksin.

Muistelen Suomessa näkemiäni maataloustavaroita. Vertaan niitä japanilaisiin kangaspuihin ja koneisiin, joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä.

 

Kuten monissa Japanin temppeleissä ja linnoissa, tässäkään rakennustyylissä nauloja ei käytetä. Hienojen puuliitosten sijaan maalaistaloissa puut on tuettu toisiinsa vahvoilla köysillä. 

 

Talojen rakenne on lähes samanlainen. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy keittiö ja perheen tatamilattiaiset asuinhuoneet. Savupiippua ei ole. Yläkerrosten katot on rakennettu ilmaviksi, jotta savu pääsisi leijailemaan niiden lävitse.

Rakennuksissa on huomioitu kosteus ja kuumuus – kylmyydeltä suojautuminen sen sijaan on ollut toissijaista.

Ullakkotasoja on perinteisesti kolme. Vain kahta alinta kerrosta käytetään asumiseen, yläkerrokset on varattu silkkiperhosen toukkien kasvattamiseen.

Silkkiperhosen toukkia esillä eräässä taloista.

Jopa kylän Myozenji-temppeli mukailee talojen tyyliä.

Kylän toiselle puolelle vie riippusilta.

 

Heinäkuisena arkipäivänä kylä on kiinalaisten ryhmämatkailijoiden kansoittama. Rauhaa löytyy onneksi nopeasti poikkeamalla reitiltä – ja erityisesti joen toiselta puolelta löytyvästä ulkoilmamuseosta. Sieltä löytyy hieno talokeskittymä, eikä paikalla tunnu olevan ristin sielua.

 

Ulkoilmamuseo, joka oli ehkä 600 ¥ sisäänpääsymaksun vuoksi lähes autio.

Museon alueella on kuitenkin valtavasti taloja, joihin pääsee sisälle. Jos nyt tulisin Skirakawa-goon, katsoisin vain yhden kylän ruuhkaisemmista taloista ja tulisin tänne!

Vaikka pelkäsin ajan loppuvan kesken, kolmessa tunnissa kylä on kierretty. Ehdin välissä jäätelöllekin. Viimeiseksi museoiduksi taloksi valitsen kylän suurimman ja kuuluisimman talon, joka kuului Wadan suvulle. Vauraus näkyy, löytyypä sieltä pikkuinen puutarhakin.

Kun kello alkoi lähestyä neljää ja paluubussiani, ryhmäbussit turisteineen ovat jo ajaneet tiehensä. Shirakawa-go taitaa olla hiljaisena kauneimmillaan. Olisi ollut ihana jäädä johonkin kylän majapaikoista: tarjolla olisi ollut esimerkiksi minshoku-maalaistalomajoitus onseneineen.

Ehkä ensi kerralla tutustun Gokayamaan ja yövyn jossain näistä ihanista taloista!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Seuraa tätä blogia Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä tai Bloglovinissa!

Muu höpinä Vaihdossa Tokiossa

Paluupäiväkirja

sunnuntai, syyskuu 1, 2019

Kun saavuin Japanista Suomeen, käänteinen kulttuurishokki iski. Satunnaista avautumispäiväkirjaa ensimmäiseltä kahdelta viikolta Suomessa.

 

Päivä 1

Kone nousee ilmaan Tokion Hanedan kentältä. Tarvitaan vain yksi puolikas ”en halua lähteä”-ajatus, kun kyyneleet alkavat valua valtoimenaan. Ihan kuin ne olisivat koko ajan odottaneet valmiina, että otan niitä estävän tulpan irti. Olen kiitollinen, että naapuripenkin ranskalainen nuokkuu (lentokenttäharrastukseni on vakoilla muiden kansalaisuuksia passin kansista), kun itse nyyhkytän hysteerisesti Tokio Skytreen siluettia tuijottaen. Se näkyy hämmentävän pitkään koneen tehdessä U-käännöksen kohti Pekingiä.

Tukholmassa ihmettelen, miten kahvilasta löytyy vegaanisämpylöitä ja kaikki ovat niin pitkiä ja vaaleita. Joku pyytää passintarkastusjonossa ohitteluaan anteeksi ruotsiksi, vastaan japaniksi ”ei se mitään”. On uskomaton nautinto tökätä puhelin pistorasiaan ilman adapteria, mutta tunnen silti itseni ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.

Soitan siskolleni, itken lisää Japani-ikävääni. Helsinki-Vantaalla odottavaa äitiä halatessa silmiin kihoavat kuitenkin onnenkyyneleet.

 

Päivä 2

Vaikka nukun lähes kellon ympäri, tuntuu kuin olisin unessa edelleen. Puissa on pihlajanmarjoja. Vaikka lämpötila on yli kahdenkymmenen ja suomalaiset liikkuvat kaduilla lyhythihaisissa, palelen ja tarvitsen takin.

Käyn läpi posteja, laskuja, meilejä ja tehtävälistoja täynnä epätoivoista raivoa ja väsymystä. Niin moni hehkuttaa arjen ihanuutta, mutta kahden vuoden opintovapaan ja Japanin elämän jälkeen ajatus arjesta sattuu.

”Kyllä se helpottaa, kyllä sä totut”, kaikki hokevat.

Tiedän kyllä, että totun. Mutta en sitä, haluanko tottua.

Päivä 3

Kaduilla on tupakantumppeja ja lasinsiruja. En meinaa uskoa silmiäni, kun ihmiset ovat levittäytyneet 30 metrin säteelle bussipysäkistä odottamaan, jotta voivat jättää toisiinsa metrin turvavälin. Pelkään koko ajan että saan paniikkikohtauksen, vaikka en ole saanut yhtäkään sitten teini-iän. On niin outoa, että ihmiset puhuvat suomea – vaikka on rauhallista, tuntuu, että ärsykkeitä on lähes liikaa.

Turun tuomiokirkon kello lyö kaksi kertaa varttia vaille viisi, mietin Japanissa viideltä soivia goji no chaimu-melodioita. Tuijotan variksia ja mietin, miten rumia ne ovat Japanin ylpeisiin mustiin korppeihin verrattuna.

Mutta sitten vietämme hauskan illan Hügge-ravintolassa ja hihkun hurjastellessamme sähköpotkulaudoilla.

Kyl tää tästä.

 

Päivä 4

Kannamme ystävien kanssa muuttolaatikoita kotiini. Tuntuu hullulta ja hullun ihanalta nähdä heidät pitkästä aikaa, mutta osa minusta on edelleen unessa.

Vaikka olen asunut kodissani jo vuosia, se tuntuu vieraalta. Tavarat ovat levänneet varastossa viime vuoden Japanin vapaaehtoistyöseikkailuista lähtien. Reissujen välillä asunto oli vesivahinkoremontissa, asuin milloin missäkin varastolta välillä tavaroita hakien.

Olin odottanut kotiinpaluuta. Kuvitellut sitä onnen tunnetta mitä tuttujen seinien ja tavaroiden keskellä tuntisin. Mutta pieni yksiö ei ole koskaan tuntunut niin suurelta ja vieraalta.

 

Päivä 5

Ihmettelen Helsingin joukkoliikenteen vyöhykkeitä. Yritän refleksinomaisesti leimata korttia koneeseen matkan jälkeen, ihan kuin olisin edelleen Japanissa.

Tuijotan Etolaa ja metron näyttöjen uutisia – kissa jahtasi näädän pesukoneeseen.

Kaikki tuntuu niin pieneltä.

 

Päivä 6

On paljon kaverimenoja, hauskoja jälleennäkemisiä ja pitkiä keskusteluja.

Kotona seinät ja muuttolaatikot tuntuvat kaatuvan päälle, yksiö tuntuu kolkolta ja sänkyni valtavalta.

Tuntuu, että kaduilla on liian vähän ihmisiä. Hätkähtelen edelleen kuullessani suomenkielisiä keskusteluja.

 

Päivä 7

Ensimmäinen päivä yksin ilman menoja, eli muuttolaatikoiden purkua. Puuha tuntuu loputtomalta, huomaan etten viihdy enää kotonani.

Toisaalta on myös positiivisia hämmennyksiä. Puhelimen data on oikeasti rajoittamatonta. Kaupasta saa lempi-elintarvikkeita, muuttolaatikoista löytyy mainio kuivamaustevalikoimani. Spotifystä löytyy kaipaamani levy, jota aluerajoitukset estivät kuuntelemasta Japanissa.

Tunnen huonoa omaatuntoa, että olisi tuhat reissujuttua kirjoitettavana tänne blogiin, ja kuvaa postattavaksi instaan. Mutta on pakko ottaa pientä lomaa itselleni, tasata henkeä.

 

Päivä 8

Laitan päähäni Taiwanista ostetut uudet silmälasit, vie hetki totutella uusiin vahvuuksiin. Olen tyytyväinen löytöön – Suomesta ostetut lasini ovat aina maksaneet monta sataa, näistä pulitin 100€ siniseltä valolta suojaavine linsseineen. Ei huono, etenkin kun aikuistenkin lasien sangoista löytyy pieni huomaamaton LINE Friends-hahmo. Juuri tällaisia pieniä söpöjä juttuja rakastan Aasiassa niin paljon.

Sovin lisää kaverimenoja, jotta en joutuisi viettämään enempää aikaa vieraalta tuntuvassa kodissa.

 

Päivä 9

Opintovapaani loppuu, työt alkavat. Tuntuu uskomattomalta, miten paljon itselle käänteentekeviä asioita kahteen vuoteen on mahtunut, ja miten samalta työ silti edelleen tuntuu.

Olen myös saanut tililleni viikon palkan – nauran sen ollessa suurempi, kuin mikään mitä olen opintovapaalla tienannut. (Näin ei olisi, jos olisin jaksanut odottaa pari vuotta enemmän ja saanut palkkaan sidottua aikuiskoulutustukea. Niinpä olen kituutellut pari vuotta säästöilläni, opintorahalla ja -lainalla.)

 

Päivä 10

On lamaannuttavaa tajuta, miten vähän vapaa-aikaa toimistotyöviikon jälkeen jää. Ärsyttää valittaa, sillä tällä lailla aikuisten ihmisten kai nyt vaan kuuluu elää.

Mietin, miksi olen ulkomailla niin paljon onnellisempi kuin Suomessa. Ehkä se liittyy yliajattelevaan luonteeseeni – Suomessa murehtimisaikaa jää enemmän, ulkomailla menee enemmän aikaa perusasioiden kanssa tappelemiseen.

”Tiesitkö, että sä ajattelet aika paljon”, sanoo ystäväni varovasti. Nauran. Koska niinpä. Miten aivot saa pois päältä?

 

Päivä 11

Ihan järjetön ikävä Japaniin. Ostan melkein turhautumispäissäni tarjouslennot Osakaan, mutta järki käskee odottamaan edes seuraavaa kuukausipalkkaa. Tai miettimään, koska olisi realistista matkustaa.

Jossain kohtaa Japani-juttujen kertominen alkaa hetken jopa ärsyttää. Haluaisin niin paljon olla elämässä niitä hetkiä, enkä muistella niitä jälkikäteen.

 

Päivä 12

Valitan suomiarjesta siskolleni.

”En jaksa itsekään kuunnella itseäni”, lopulta sanon vähän nolona monologini lopuksi. Purskahdamme räkänauruun.

 

Päivä 13

Kirjoitan tätä postausta ja mietin, miten masentuneelta mahdan kuulostaa. Mutta en halua siloitella asioita.

Moni sanoo, että vaihdon jälkeen on pahinta palata samoihin ympyröihin, kun on itse muuttunut niin paljon, mutta vanha arki on pysynyt samanlaisena. Minäkin olen muuttunut. En vain ole vielä ihan varma, millaiseksi.

 

Päivä 14

Kadotamme siskoni auton avaimet näitä tämän postauksen kuvia ottaessamme. Paniikin ja säädön jälkeen avaimet onneksi löytyvät alueen Facebook-ryhmästä, lenkkeilijä on poiminut ne mukaansa.

Pohdin tulevaa. Syksylle tahtoisin varata lähireissun tai pari – mielessä pyörivät Pietari ja Tallinna. Keväällä tahtoisin karata ulkomaille pidemmäksi aikaa, jonnekin kauas ja eksoottiseen paikkaan. Asiat ovat auki, mutta sen ainakin tiedän, että tarvitsen matkoja ollakseni onnellinen.

Syksyllä blogiinkin on luvassa uusia kuvioita. Viimeistelyä vaille valmiita Tokion kaupunginosaoppaita, sivureissupostauksia Tokiosta, Kanazawan vinkit ja kaikki seikkailuni Taiwanissa.

Palaan pian! <3

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin storystä. Seuraa matkojani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

19. viikko Japanissa / viimeinen viikko Japanissa

keskiviikko, elokuu 14, 2019

Vihoviimeiset viikkokuulumiset Japanista. Tunnelmia luvassa kyynelistä ilotulitusraketteihin, kun paluukone Suomeen lähtee sunnuntaina.

 

Olen pelännyt aloittaa tämän postauksen kirjoittamisen, sillä olen tiennyt mikä sen otsikko tulee olemaan. Viimeinen viikko Japanissa.

En oikeastaan edes tajunnut sen alkaneen. Pakkasin laukkuni innolla ja huolella, hyppäsin yöbussiin kohti Japanin länsirannikon Kanazawaa. Bussi lähti Tokiosta kahdeltatoista illalla ja saapui aikaisin aamulla. Ensimmäinen päivä kului sumussa bussiunien vähyyden vuoksi, mutta ehdin rakastua jo vilauksiin tuosta kauniista historiallisesta kaupungista, jota ei ole vielä ylimatkustettu.

Nautin monta ihanaa päivää ja tein sivuretken Shirakawa-gon kylään Japanin alpeille. (Kauhean monta postausta tulossa joskus, kun ehdin käydä muistiinpanot ja kuvat läpi.)

Vasta viimeisenä Kanazawan iltana tajuan, että kyseessä on viimeinen viikkoni Japanissa. Muutaman päivän päästä lentäisin Taiwaniin, sen jälkeen Tokiossa olisi jäljellä vain kolme päivää. Tuo oivallus vie yöuneni ja aiheuttaa vatsanpohjalle kihelmöivän paniikin.

Miten ihmeessä ehtisin pakata ja siivota muutamassa tunnissa? En millään. Niinpä skippaan yöbussin ja lähden Tokioon etuajassa. Ainoa vaihtoehto on tyyris shinkansen.

Kohta istun jo matkalla Tokioon, Kanazawan ja Nakanon välillä on paljon tunneleita. Tuntuu kuin niiden kohdalla sulkisi silmänsä ja ne avatessaan olisi jo jossain muualla.

Junassa istuessani mietin sitä, miten yksi reissu synnyttää kolme uutta reissuideaa. Haaveilen Kyushusta, Shikokusta, Hokkaidosta, Sendaista ja Okinawasta. Siitä, miten kiertäisin koko maan luotijunilla Japan Rail Pass kädessäni.

Kyyneleet ovat herkässä, kun Tokioon on vielä matkaa, kirja on luettu loppuun, puhelimen data on vähissä ja seurana on vain kynä ja paperia. Kirjoitan paljon. Sanat eivät silti suostu menemään loogiseen järjestykseen kuvaamaan sitä panikoivaa haikeuden tunnetta, joka sisälläni velloo.

Mutta samalla se on väistämätöntä, ja junan maisemat lohduttavia. Junan ikkunasta käsin Nakano, Ōmiya ja monet muut kaupungit näyttävät ihan samanlaisilta. Pienet ravintolat, combinit, karaokekyltit ja sekavat sähkölinjat.

Kun pääsen Tokioon, alan pakata. Jynssään asuntolahuoneen jokaisen nurkan, jääkaapin ja ikkunankarmit. Ihmettelen mistä kaikki nämä tavarat ovat tulleet. Saavuin yhdellä matkalaukulla ja repulla. Lähtiessäni minulla on matkalaukku, iso rinkka, pieni matkustamoon mahtuva perässävedettävä laukku ja se samainen reppu.

Vaikka edessä on vielä upea sooloreissuseikkailu Taiwanissa, tuntuu kuin olisin lähdössä Japanista kokonaan.

Iltana ennen Taiwaniin lähtöä yökyläilen Chibassa asuvan ystäväni luona, katsomme Edogawa hanabi taikai -ilotulitusfestivaaleja. Ihmiset ovat hämärtyvässä illassa kesäkimono yukatoissa, olut virtaa ja lapsilla on käsissään pimeässä hohtavia rannekkeita. Helle saa hien pintaan, mutta ei yhtä läkähdyttävällä tavalla kuin päivällä.

Ja sitten ilotulitukset alkavat, varttia aiemmin kuin luulimme. Valtavan korkealla lentäviä raketteja, joiden kirjo ei tunnu loppuvan laisinkaan. Kyyneleet hiipivät silmiini taas, olen samaan aikaan surullinen ja onnellisimmillani.

Ajan loppumisen tajuaa vasta kun se oikeasti loppuu. Kaikki jää kesken, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Paitsi tietysti keksiä uusi seikkailu.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä
18. viikko Japanissa / mitä minä täällä oikein syön?

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kioto

Rakkauskirje Kiotolle

torstai, elokuu 8, 2019

Kioto on kaupunki, josta en osaa kirjoittaa analyyttisiä matkavinkkejä. Tässä avoimen dramaattinen rakkauskirje yhdelle lempikaupungeistani Japanissa.

 

Voi Kioto,

Kun me kohtasimme ensimmäisen kerran, oli helteinen elokuun ilta. Olin varannut majoituksen Ryokan Hostel Gionista, tatamilattiaisesta kapsulihotellista. En osannut odottaa sen olevan yhdessä kauneimmista kortteleistasi. Katselin jokivartta puutalojen välissä, sydämeni alkoi hakata nopeammin.

Minä tahdoin heti tietää sinusta kaiken.

Sinä kesänä 2018 meillä oli monta pitkää ihanaa päivää yhdessä. Oli kuumuus vuorten välissä. Söi aamiaiseksi jäätelöä ja jäädytettyjä hedelmiä. Netissä kirjoitettiin ihmisten kuolleen helteeseen. Hikoilin kuin pieni porsas ja litkin ionisointijuomia.

Kioto, tahdoin nähdä sinut kauneimmillasi, ennen muita. Laitoin herätyskelloni soimaan ennen kuin kukaan muu täydessä makuusalissa oli vielä herännyt. Se kannatti. Temppelit olivat juuri auenneet, oli ihanan rauhallista. Vain kaskaat sirittivät ennen kuin niiden äänet peittyisivät ihmisten monikieliseen äänimassaan.

Ja ne kurjet. En ole nähnyt koskaan niin montaa hontelojalkaista japaninkurkea, kuin sinun jokivarsillasi.

Voi Kioto, sinä olet niin ylväs, kaunis ja turhamainen. Kaduiltasi löytyy enemmän epäkäytännöllisiä kimonovuokraamoja kuin paikkoja, joista asukkaasi saisivat arkisia asioita. Välillä minä mietin, oletko sinä kaupunki ollenkaan vai kaunis kulissi – historian ystävän huvipuisto.

Olen niin ihastunut sinuun, että siedän jopa sotkuista bussiverkostoasi. Se saa minut aina älähtämään raivosta päärautatieasemalla, koska en ikinä tajua mistä bussit lähtevät. Ensi kerralla lupaan vihdoin vuokrata sen pyörän.

Tältä kesältä yhteinen aikamme oli kovin lyhyt. Minä ahnehdin ja heräsin vieläkin aiemmin, samoilin Gionin kaduilla ennen aamukuutta. Muutama kaupanomistaja katsoi aavistuksen paheksuen, ihan kuin olisin rikkonut kaavan. ”Ei tänne vielä kuulu tulla.” Tähän aikaan ne kulmat ovat heidän.

Vaikka kaduillasi nykyään kuulee enemmän kiinaa kuin japania, pidän sinusta silti. Rakastan puutarhojesi pieniä sivupolkuja, hiekan ja kivien asetelmia. Herkullista ruokaa, itsetietoisia eläkeläisiä, koululaisia jotka heittelevät joessa kiviä veteen.

Välillä ehdin tuuduttautua rauhaasi niin, että parin korttelin päästä alkava turistikaaos tulee yllätyksenä. Ja pienenä loukkauksena. Osaavatko ne muut arvostaa sinua niin kuin minä? Pystytkö sinä ottamaan ne kaikki ihmiset vastaan? Kulutko jalkojen alla niin, että ne kaikki tyylikkäät asukkaasi muuttavat pois?

Minä toivon etteivät, ja metsästän aina seuraavaa rauhallista temppeliä ja puutarhaa.

Ja minä tulen taas takaisin, rakkaani, Kioto.

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Ruoka Vaihdossa Tokiossa

18. viikko Japanissa / Mitä minä täällä oikein syön?

sunnuntai, elokuu 4, 2019

Millaisia ovat arkiruokani Japanissa, mikä päivän ateria on ollut hankalin järjestää? Pystyykö kasvisruokavaliota noudattamaan ja jaksaako kotona kokata?

 

”Muuten, jos joskus sinulla on aikaa, bloggaisitko enemmän ruuasta? Vaikka siitä, mitä teet siellä kotona? Ja millaisia kasvisruokia syöt Japanissa?” kirjoitti Annakaisa blogini kommenttiboksiin.

Mikä loistava idea! Ruoka on niin arkisen tylsä osa elämääni täällä, etten ilman tuota toivetta olisi keksinyt aiheesta kirjoittaakaan.

buddhalaismunkkien kasvisruokaa KamakurassaJapanilaista kasvisruokaa fiineimmillään – buddhalaismunkkien shōjin ryōria.

 

Kasvisruokailu ja ulkona syöminen

Olen fleksaillut kala-kasvissyöjänä 17-vuotiaasta saakka. Välillä olen elänyt pitkiäkin aikoja ilman mereneläviä, mutta jossain vaiheessa toast skagenit, sushi ja savusiika ovat alkaneet houkuttaa liikaa. Nykyään yritän pitää kalaruoat ja maitotuotteet erikoisherkkuna, jota voi tilata ravintoloissa tai syödä sukulaisten pöydässä, mutta yritän olla ostamatta niitä kotiini.

Japani ei ole kasvispainotteisesti syövälle paras asuinmaa. Lihaa pidetään yleisesti mausteena, eikä siitä jakseta mainita ruokalistoissa. Keittojen liemet pohjautuvat yleensä kala-dashiin tai lihaliemiin – kirjoittelen tästä joskus pidemmän postauksen erikseen.

Yleensä nälän iskiessä kaupungilla tarkistan ensimmäisenä Happy Cown tarjonnan. Parhaat annokset ovat poikkeuksetta niissä, jotka tarjoavat pelkkää vegaaniruokaa, kuten ramenketju T’s Tan Tan tai Ain Soph. -ketjun fuusioravintolat. Japanilaiseen kasvisruokaan, kuten shōjin ryōriin, erikoistuneet ravintolat ovat ihania, mutta eivät halvimmista päästä. Varma valinta vegelle ovat intialaiset ravintolat tai tilata länsimaistyylisistä ravintoloista vaikkapa margarita-pizzaa. Vegaania nuo eivät valitettavasti kuitenkaan auta.

japanilainen munakas kädessäTamagoyakia välipalaksi Tsukijin ulkotorilla.

Itseäni on helpottanut se, että japanilaisten kananmunaruokien kirjo on laajaa. Ikisuosikkiani okonomiyaki-munakasta saa perinteisen pekoni-merenelävä-sekoituksen lisäksi myös vihannestäytteillä. Rakastan myös pehmeää, monesta paistokerroksesta muodostuvaa tamagoyakia (kuvassa). Hätätilassa sitä saa combinistakin, vaikkei se tietenkään ole murto-osaksikaan yhtä hyvää kuin japanilaiskuppiloiden versiot.

Friteerattu tempura on myös täydellistä lohturuokaa ja vegelle soveltuvaa, kunhan pyytää ne ilman katkarapuja. Kalaa välttelevän kannattaa kuitenkin skipata tarjottu kastike, joka sisältää dashia, ja dippailla palaset pöydässä olevaan maustesuolaan. Fiinimmissä paikoissa se on maustettu esimerkiksi matcha-teellä.

Mutta, rehellisyyden nimissä – Japanissa ulkona syödessäni popsin paljon kalaa. Liian monesti kasvisruoat ovat silkkaa vihannesta, jonka jälkeen on kohta taas nälkä. (Ja omalla hedonismillani saattaa olla osuutta asiaan, koska onhan tämä maa on paras paikka sushihimojen tyydyttämiseen…)

 

Aamiainen

Yllättäväksi haasteeksi Japanissa on osoittautunut perusasia nimeltä aamiainen. Suomessa teen yleensä tuorepuuroa tai syön leipää hummuksella – Japanissa aivoni löivät tyhjää, mitä ihmettä kotiin ostaisin. Ei joka aamuksi kehtaa kaupan valmiita onigiri-riisipallojakaan ostaa.

Kokeilin kaurapuuroa, mutta pienen hiutalepaketin hinta huimasi päätä. Omeletit osoittautuivat aamu-uniselle työlääksi, sitten keksin keitetyt kananmunat ja paahtoleivän. Viikkojen myötä valkoinen leipä ja munat alkoivat kuitenkin hieman inhottaa.

Viimeiset aamut olen harjoitellut chiansiemenistä tehtävän ”puuron” valmistusta, mutta oikea suhde siementen ja soijamaidon välillä on vielä hakusessa. Hätätilassa selviää myös hedelmillä ja lähikaupan soijajogurtilla, joka on tosi hyvää, mutta paketti on naurettavan pieni.

 

Välipalat ja pikaruoat

Japanissa kokkaamista on helppo vältellä, sillä combini-kioskien ruokahyllyt ovat pitkät. Ja tarjonta on huomattavasti herkullisempaa, kuin yksikään valmisannos Suomessa!

Ostan välipalaksi usein onigiri-riisipalloja, joiden sisällä on erilaisia täytteitä (> 1€). Suosikkini on punapapua ja seesamia sisältävä aavistuksen makea pallero, erilaiset merileväversiot ja kalat. Aluksi inhosin pikkelöityä luumua, umeboshia, mutta nyt olen alkanut totutella siihenkin.

Varma valinta on myös friteeratun tofun sisälle käärityt inari-sushit (1–2€). Niiden kanssa myytävä inkivääri on ihanan paljon makeampaa ja purevampaa, kuin mikään mitä olen saanut Suomessa.

 

Kitsune udon -nuudelikeittoa ja friteerattua sipuliaRavintolaversio kouluruokavakiostani kitsune udonista.

Kouluruoat

Koulussani Joshibissa on kaksi ravintolaa, joten päivittäin tarjolla on yhteensä kymmenisen erilaista ruokalajia. Silti välillä on päiviä, jolloin jokaikinen vaihtoehto pitää sisällään kanaa, possua tai nautaa – ellei tilaa kitsune udon -nuudelikeittoa. Tuo inari-sushista tuttua friteerattua tofua sisältävä ruoka oli jossain vaiheessa lempiruokiani, mutta pakkosyöttö koulussa on saanut kiintiöni täyteen.

Yksi vaihtoehto olisi ottaa kouluun eväät – moni kun syö ruokalassa ihanan näköisiä kotitekoisia bentoo-rasioitaan. (Ja kasvissyöjien on pakkokin, sillä kitsune udon pohjautuu kala-dashiin.) 

Toisaalta, koska tuntini ovat yleensä olleet joko aamuisin tai iltapäivisin, olen usein skipannut koululounaat kokonaan. Välillä olen myös ostanut kouluun omat eväät Kitchen Origin-myymälästä. Se on hieman kuin supermarketin palvelutiski, jossa eväistä maksetaan painon mukaan. Valikoiden sieltä on saanut koottua kasvipohjaisen setin.

 

Herkut

En ole koskaan ollut suuresti makean perään, mutta välillä poimin matkaani pienen mochi-leivoksen. Niiden sisältä löytyy aavistuksen makeaa anko-paputahnaa, mutta makukokemus on kuitenkin aika raikas, eikä kauhean makea.

Siitä en sen sijaan halua puhua, mitä Japani on tehnyt sipsiaddiktiolleni… Ainoa hyvä puoli tässä on, että Japanissa myydään sipsejä valtavan pienissä pusseissa. (Työn alla: sipsikierteen katkaisu.)

 

Japanilaisten kotiruokien klassikko – karii raisu eli curry-riisi.

Kotiruoat

Hiroshimaan vein mukanani pussin soijarouhetta, josta kokkailin bolognesea ihan kuin kotona – tattaripohjainen soba sopii ihan hyvin myös pastaksi. Tokioon kuitenkin matkustin niin kevyin kantamuksin, ettei soijarouhepussille jäänyt tilaa.

Aluksi ruoanlaitto vieraiden elintarvikkeiden parissa oli turhauttavaa tuskaa – eikä asuntolan kalsea jaettu keittiö ja ulkona syömisen halvempi hintataso varsinaisesti lisännyt ruoanlaittomotivaatiotani. Kaupan paketeista on turha englantia etsiä, joten syynäsin joka ikistä pakettia kanjeja kääntävä sovellus kourassa. Myös kauppojen valikoimat pyörryttivät: hyllyllinen misotahnaa, soijakastikkeiden ja valmiscurry-seoksista määrästä puhumattakaan. Myös hintataso oli ihan erilainen. Vihannekset ja juurekset ovat kalliita, tofu ja kala halpaa.

Kun käytössä ei ollut oman kodin maustevalikoimaa ja uunia, huomasin kokkaustaitojeni haihtuvan savuna ilmaan.

Jotain oli kuitenkin syötävä, joten keksin curryseokset, jotka ovat hieman kuin jättikokoisia maustekuutioita. (Vaati tosin etsintää, että löysi version, joka ei sisältänyt sianrasvaa.) Esikeitin perunat, paistoin sipulin, heitin sekaan tofua, vapaavalintaisia vihanneksia ja tuon maustekuution. Sen kanssa tapasin syödä riisiä. (Riisistä tosin on reilua mainita, ettei asuntolassa ole riisinkeitintä. En suostunut ostamaan sellaista muutaman kuukauden takia, joten shoppailen tylysti mikrossa lämmitettäviä puolivalmiita riisirasioita.)

Myös erilaiset wokit (vihanneksia, sipulia, nuudelia, tofua, pähkinöitä, seesamiöljyä, soijakastiketta, viinietikkaa ja sitruunamehua) ja keitot (sama, mutta misotahnalla) tulivat nopeasti mukaan arkikokkauksiini. Marinoin soijasuikaleita misotahnan kanssa kuin lihaa. Valmissalaatti-mixien (n. 0,5 €) kanssa söin papuja (n. 1 €) ja pähkinöitä, päälle laitoin japanilaista seesamia sisältävää salaattikastiketta.

Osaan japanilaisista elintarvikkeista menin ihastumaan niin palavasti, että niitä on hamstrattava matkalaukkuun Suomea varten. Ostoslistallani on ainakin seesaminen salaatinkastikesuosikkini, soijapapugranola, vegaaniset valmisnuudelit, okonomiyakin päälle laitettava kastike ja paahdetut tummat seesaminsiemenet, jota voi ripotella ihan kaiken päälle. Taidanpa suunnata ruokakauppaan tätä listaa tuijotellen!

 

Näistä arkisista tunnelmista on hyvä siirtyä ensi viikolla pelkäämääni aiheeseen. Viimeinen viikko Japanissa on nimittäin koittanut.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!