All Posts By

Iida In Translation

Muu Aasia Taiwan

Ensitunnelmia Taiwanista

tiistai, elokuu 20, 2019

Terveisiä Taiwanista! Tässä ensifiiliksiä vehreästä ja ystävällisestä saarivaltiosta, jossa sain elokuun alussa viettää kymmenen päivää.

 

Ensimmäiseksi huomaan kaikki ne tuoksut. Suitsuke, viemäri. Pahanhajuiset kiinalaiset sienet yrttikaupan edessä olevissa laareissa. Pistävä ruoan haju, hieman kuin erikoisesta juustosta – ehkä se on sitä kuuluisaa stinky tofua.

Ja mikä tuoksujen kirjo onkaan luvassa night markettien puolella! Tarjolla olevista ruoista puhumattakaan, kuten vaikkapa ”isompi sisäelin pienemmän sisäelimen sisällä”.

Skootterit pörräävät joka puolella. Liikenne tuntuu niin kaoottiselta, että vasta toisena reissupäivänä tajuan sen olevan oikeanpuoleinen – mieleni on vielä vasemmanpuoleisessa Japanissa. Aluksi arastelen kadun ylittämistä ja liikenteen sekaan menemistä, mutta jo parissa päivässä kaaos alkaa tuntua kotoisalta.

En ole nähnyt missään elämäni aikana näin vähän länsimaalaisia ihmisiä. Ehkä siksi, koska kaikkialla sanotaan, ettei Taiwaniin kannata matkustaa elokuussa? On hellettä ja taifuuneja.

On niin uskomattoman kuumaa ja hikistä. Sää-app kertoo, että 32°c lämpötila tuntuu oikeasti neljältäkymmeneltä. Onneksi on kylmät puolen litran teet, joista yksikään ei maksa yli kahta euroa. Välillä juomakojujen listat ovat pelkästään kiinaksi, joten osoitan summanmutikassa jotain. Saan kylmää jasmiiniteetä, yrttiteetä ja mitä herkullisimpia puristettuja hedelmämehuja.

Ihmettelen, miten matalalla laskeutuvat lentokoneet lentävät Taipein yllä.

Taipei tuntuu hassulta yhdistelmältä kaikkea. On herttaisen kulahtaneita asuinkortteleita, joiden naapurista saattaa löytyä kiiltävä pilvenpiirtäjä tai Mikkellerin hipsterioluthuone. On kiinalaisia lamppuja ja pieniä korttelipyhäkköjä, halpoja ravintoloita muovituoleineen. Kaduilla on puikkelehdittava jalkakäytävää ja tien reunaa vuorotellen, jotta ei törmäisi pysäköityihin skoottereihin.

Näen ensimmäistä kertaa Aasiaan saapumisen jälkeen raskaana olevan työnaisen. (Havainto kylmää vähän – siis Japanin osalta.) Mietin, etten myös ole koskaan nähnyt Japanissa kenenkään kuivaavan alusvaatepyykkiään muiden nähden. Täällä niin tehdään reteästi kadulla. Jotenkin ilahdun moisesta välittömyydestä.

Sekoilen uuden valuutan kanssa, uuden metron kanssa, uuden kielen kanssa. Ihmiset puhuvat joko tosi hyvää englantia, tai eivät sanaakaan. Väärinymmärrykset jatkuvat silti erityisesti ruokakioskeilla, taidan kahdesti syödä vahingossa kanaa. Pyydän hostellin respaa kirjoittamaan lapun mandariinikiinaksi asioista, joita en halua syödä. Loppureissu sujuu ruoan osalta sujuvammin.

Sim-kortin data on halpaa, hostelleihin kuuluu kiva ilmainen aamiainen. Opin, että lounaasta voi maksaa alle 3€ mutta fiini kahvilakahvi saattaa maksaa 6€.

Mietin korealaiskaverini lausahdusta Japanista: ”ihmiset ovat kohteliaampia, mutta vähemmän ystävällisiä”. Taiwanilaiset törttöilevät jonoissa ja osa asiakaspalvelijoista on lähes ilkeitä, mutta toisaalta kohtaan sellaista ystävällisyyttä, jota en ole Japanissa tässä määrin kohdannut. Kaksi ihmistä neuvoo pyytämättä tietä ja vahtii minut oikeaan bussiin, toinen taas ostaa minulle junalipun automaatista harhaillessani asemalla eksyneen näköisenä. (Harmi vain, että harhailin hitaiden TRA-junien lippuautomaatilla, enkä HSR-luotijunien lähellä, joilla olisin halua kulkea. Niinpä matkustin Taiwanin päästä päähän tuplasti hitaammin, mutta ainakin ehdin ihailla maisemia.) 

Kun juna puksuttaa läpi maaseudun ja lähiöiden, ihmettelen miten monipuolista ja villiä arkkitehtuuria korkeissa kerrostaloissa näkee. (Japanilaiset kerrostalot näyttävät välillä siltä, että ne ovat saman suunnittelijan piirtämiä.) Junassa on pehmeät penkit menosuuntaan, kärrymyyntiä ja kyykkyvessat. Ainoa ongelma on, että vaunut on rakennettu ennen virtapistokeiden yleistymistä. Niinpä olen offline ja keskityn lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Näen niin paljon tatuoituja ihmisiä, että vaihdan lyhythihaisiin. Yhtään ketään ei kiinnosta.

Taiwanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Kaohsiungissa näen vielä vähemmän länsimaalaisia kuin Taipeissa. Nautin nähtävyyksistä ja ilmapiiristä, kunnes kuulen taifuunin lähestyvän.

Se pistääkin loppureissuni suunnitelmat uusiksi, mutta se on jo toinen tarina.

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Muu höpinä

Reissujuttujen en ole koskaan-haaste

perjantai, elokuu 16, 2019

Sain Cillamarialta haasteen kirjoittaa reissujen jutuista, jotka ovat jääneet kokematta. Tässä muutama tunnustus!

 

En ole koskaan lentänyt bisnesluokassa. Tekosyynä käytän sitä, että pelkäisin totuttavani itseni liian hyvään tasoon ja economyyn ahtautuminen alkaisi harmittaa. Todellisuudessa syy on aika paljon simppelimpi – eihän mulla sellaisiin ole varaa!

En ole koskaan käynyt muissa maanosissa kuin Euroopassa ja Aasiassa. Suurin osa matkailuhaaveistani kyllä suuntautuu noille main, mutta toivottavasti tulevaisuudessa pääsen laajentamaan maailmankuvaani! Haaveissa ainakin: Uusi-Seelanti, Australia, Meksiko, Kanada…

En ole koskaan kokenut lomaromanssia. On sitä joskus tullut Tinder-treffeillä käytyä, mutta en ole koskaan ihastunut.

En ole koskaan vuokrannut autoa ulkomailla. Kansainvälinen ajokortti puuttuu ja olen aika ujo kuski. Haluaisin kuitenkin rohkaistua, sillä moneen paikkaan pääsisi helpoiten autolla.

En ole koskaan vuokrannut muuten skootteriakaan. Ainoa Thaimaan saari, jolla niin meinasin muistaa tehdä, oli pelottavan vuoristoinen Koh Chang. Niinpä jänistin. Taiwanin reissullani olin ajatellut vuokraavani skootterin pienellä Green Islandilla, mutta lähtöpäivänä lautat oli peruttu lähistöllä riehuvan taifuunin takia. (Niinpä päädyin luonnonkauniiseen Hualieniin delfiinisafarille ja kansallispuistokierrokselle. Saattoi olla parempi B-suunnitelma, kuin se A!)

En ole koskaan joutunut ulkomailla sairaalaan. Koputan puuta, ettei tarvitse jatkossakaan. Ainoa kerta ulkomaalaisella klinikalla oli täällä Japanissa, kun otin tehosterokotteen Japanin aivokuumetta vastaan. Se ei ole Japaniin reissaavalle välttämätön, mutta Taiwanissa tautia esiintyy enemmän.

En ole koskaan reissannut kaveriporukalla. Matkustan yleensä yksin, senhetkisten kumppanien tai perheenjäsenteni seurassa.

En ole koskaan ollut kännissä kaukomailla. (Ja nyt ei puhuta ruotsinlaivoista tai Tallinnasta…) Saatan ottaa yhden tai jopa olla seitinohuessa pikkusievässä, mutta tykkään jättää sen siihen. Alkoholin välttely on myös todella helppo tapa säästää reissubudjetista – puhumattakaan siitä, että nykyään krapuloista on tullut kauheita. Ja toisaalta taidan olla vähän neuroottinen: edes turvallisessa maassa kännääminen ei tunnu turvalliselta idealta, vaikka salarymanit kuinka nukkuvat humalaansa pois kaduilla.

En ole koskaan ollut aikuisena pakettimatkalla. Ajatus samalla kauhistuttaa (kaikki ne oman lapsuuteni kiljuvat Bamse-clubit…) ja toisaalta hieman kiehtookin. Ai että asuisin vain jossain ja joku hakisi minut aamulla retkille, eikä tarvitsisi itse selvittää, säätää ja kilpailuttaa! Ehkä pitää joskus testata, onko pakettimatkailu yhtä kalkkeutunutta kuin mielikuvissani. 

En ole koskaan sukeltanut. Sukellusvälineet ja happipullot aiheuttavat paniikkia ihmiselle, joka hädin tuskin uskaltaa hengittää snorkkelin läpi. Pysyn siis mielelläni pinnassa, kiitos! Snorklailu sen sijaan on ihanaa.

En ole koskaan interreilannut. Moni kaveri reilasi lukion jälkeisenä kesänä, mutta itse keksin reissuharrastukseni myöhempään. Ja sitten reili jotenkin vain jäi tekemättä, kun keksin kaukomatkailun. Mutta miksei sitä lähtisi vaikka jo ensi kesänä Eurooppaa kiertelemään?

 

Apua, tästähän tuli sellainen fiilis, että en ole vielä mitään ehtinyt tehdä! Mutta onneksi on koko elämä aikaa.

Haastan mukaan Boarding Timen Jennin ja Adventurista-blogin Annakaisan.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

19. viikko Japanissa / viimeinen viikko Japanissa

keskiviikko, elokuu 14, 2019

Vihoviimeiset viikkokuulumiset Japanista. Tunnelmia luvassa kyynelistä ilotulitusraketteihin, kun paluukone Suomeen lähtee sunnuntaina.

 

Olen pelännyt aloittaa tämän postauksen kirjoittamisen, sillä olen tiennyt mikä sen otsikko tulee olemaan. Viimeinen viikko Japanissa.

En oikeastaan edes tajunnut sen alkaneen. Pakkasin laukkuni innolla ja huolella, hyppäsin yöbussiin kohti Japanin länsirannikon Kanazawaa. Bussi lähti Tokiosta kahdeltatoista illalla ja saapui aikaisin aamulla. Ensimmäinen päivä kului sumussa bussiunien vähyyden vuoksi, mutta ehdin rakastua jo vilauksiin tuosta kauniista historiallisesta kaupungista, jota ei ole vielä ylimatkustettu.

Nautin monta ihanaa päivää ja tein sivuretken Shirakawa-gon kylään Japanin alpeille. (Kauhean monta postausta tulossa joskus, kun ehdin käydä muistiinpanot ja kuvat läpi.)

Vasta viimeisenä Kanazawan iltana tajuan, että kyseessä on viimeinen viikkoni Japanissa. Muutaman päivän päästä lentäisin Taiwaniin, sen jälkeen Tokiossa olisi jäljellä vain kolme päivää. Tuo oivallus vie yöuneni ja aiheuttaa vatsanpohjalle kihelmöivän paniikin.

Miten ihmeessä ehtisin pakata ja siivota muutamassa tunnissa? En millään. Niinpä skippaan yöbussin ja lähden Tokioon etuajassa. Ainoa vaihtoehto on tyyris shinkansen.

Kohta istun jo matkalla Tokioon, Kanazawan ja Nakanon välillä on paljon tunneleita. Tuntuu kuin niiden kohdalla sulkisi silmänsä ja ne avatessaan olisi jo jossain muualla.

Junassa istuessani mietin sitä, miten yksi reissu synnyttää kolme uutta reissuideaa. Haaveilen Kyushusta, Shikokusta, Hokkaidosta, Sendaista ja Okinawasta. Siitä, miten kiertäisin koko maan luotijunilla Japan Rail Pass kädessäni.

Kyyneleet ovat herkässä, kun Tokioon on vielä matkaa, kirja on luettu loppuun, puhelimen data on vähissä ja seurana on vain kynä ja paperia. Kirjoitan paljon. Sanat eivät silti suostu menemään loogiseen järjestykseen kuvaamaan sitä panikoivaa haikeuden tunnetta, joka sisälläni velloo.

Mutta samalla se on väistämätöntä, ja junan maisemat lohduttavia. Junan ikkunasta käsin Nakano, Ōmiya ja monet muut kaupungit näyttävät ihan samanlaisilta. Pienet ravintolat, combinit, karaokekyltit ja sekavat sähkölinjat.

Kun pääsen Tokioon, alan pakata. Jynssään asuntolahuoneen jokaisen nurkan, jääkaapin ja ikkunankarmit. Ihmettelen mistä kaikki nämä tavarat ovat tulleet. Saavuin yhdellä matkalaukulla ja repulla. Lähtiessäni minulla on matkalaukku, iso rinkka, pieni matkustamoon mahtuva perässävedettävä laukku ja se samainen reppu.

Vaikka edessä on vielä upea sooloreissuseikkailu Taiwanissa, tuntuu kuin olisin lähdössä Japanista kokonaan.

Iltana ennen Taiwaniin lähtöä yökyläilen Chibassa asuvan ystäväni luona, katsomme Edogawa hanabi taikai -ilotulitusfestivaaleja. Ihmiset ovat hämärtyvässä illassa kesäkimono yukatoissa, olut virtaa ja lapsilla on käsissään pimeässä hohtavia rannekkeita. Helle saa hien pintaan, mutta ei yhtä läkähdyttävällä tavalla kuin päivällä.

Ja sitten ilotulitukset alkavat, varttia aiemmin kuin luulimme. Valtavan korkealla lentäviä raketteja, joiden kirjo ei tunnu loppuvan laisinkaan. Kyyneleet hiipivät silmiini taas, olen samaan aikaan surullinen ja onnellisimmillani.

Ajan loppumisen tajuaa vasta kun se oikeasti loppuu. Kaikki jää kesken, eikä mitään ole enää tehtävissä.

Paitsi tietysti keksiä uusi seikkailu.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä
18. viikko Japanissa / mitä minä täällä oikein syön?

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kioto

Rakkauskirje Kiotolle

torstai, elokuu 8, 2019

Kioto on kaupunki, josta en osaa kirjoittaa analyyttisiä matkavinkkejä. Tässä avoimen dramaattinen rakkauskirje yhdelle lempikaupungeistani Japanissa.

 

Voi Kioto,

Kun me kohtasimme ensimmäisen kerran, oli helteinen elokuun ilta. Olin varannut majoituksen Ryokan Hostel Gionista, tatamilattiaisesta kapsulihotellista. En osannut odottaa sen olevan yhdessä kauneimmista kortteleistasi. Katselin jokivartta puutalojen välissä, sydämeni alkoi hakata nopeammin.

Minä tahdoin heti tietää sinusta kaiken.

Sinä kesänä 2018 meillä oli monta pitkää ihanaa päivää yhdessä. Oli kuumuus vuorten välissä. Söi aamiaiseksi jäätelöä ja jäädytettyjä hedelmiä. Netissä kirjoitettiin ihmisten kuolleen helteeseen. Hikoilin kuin pieni porsas ja litkin ionisointijuomia.

Kioto, tahdoin nähdä sinut kauneimmillasi, ennen muita. Laitoin herätyskelloni soimaan ennen kuin kukaan muu täydessä makuusalissa oli vielä herännyt. Se kannatti. Temppelit olivat juuri auenneet, oli ihanan rauhallista. Vain kaskaat sirittivät ennen kuin niiden äänet peittyisivät ihmisten monikieliseen äänimassaan.

Ja ne kurjet. En ole nähnyt koskaan niin montaa hontelojalkaista japaninkurkea, kuin sinun jokivarsillasi.

Voi Kioto, sinä olet niin ylväs, kaunis ja turhamainen. Kaduiltasi löytyy enemmän epäkäytännöllisiä kimonovuokraamoja kuin paikkoja, joista asukkaasi saisivat arkisia asioita. Välillä minä mietin, oletko sinä kaupunki ollenkaan vai kaunis kulissi – historian ystävän huvipuisto.

Olen niin ihastunut sinuun, että siedän jopa sotkuista bussiverkostoasi. Se saa minut aina älähtämään raivosta päärautatieasemalla, koska en ikinä tajua mistä bussit lähtevät. Ensi kerralla lupaan vihdoin vuokrata sen pyörän.

Tältä kesältä yhteinen aikamme oli kovin lyhyt. Minä ahnehdin ja heräsin vieläkin aiemmin, samoilin Gionin kaduilla ennen aamukuutta. Muutama kaupanomistaja katsoi aavistuksen paheksuen, ihan kuin olisin rikkonut kaavan. ”Ei tänne vielä kuulu tulla.” Tähän aikaan ne kulmat ovat heidän.

Vaikka kaduillasi nykyään kuulee enemmän kiinaa kuin japania, pidän sinusta silti. Rakastan puutarhojesi pieniä sivupolkuja, hiekan ja kivien asetelmia. Herkullista ruokaa, itsetietoisia eläkeläisiä, koululaisia jotka heittelevät joessa kiviä veteen.

Välillä ehdin tuuduttautua rauhaasi niin, että parin korttelin päästä alkava turistikaaos tulee yllätyksenä. Ja pienenä loukkauksena. Osaavatko ne muut arvostaa sinua niin kuin minä? Pystytkö sinä ottamaan ne kaikki ihmiset vastaan? Kulutko jalkojen alla niin, että ne kaikki tyylikkäät asukkaasi muuttavat pois?

Minä toivon etteivät, ja metsästän aina seuraavaa rauhallista temppeliä ja puutarhaa.

Ja minä tulen taas takaisin, rakkaani, Kioto.

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Ruoka Vaihdossa Tokiossa

18. viikko Japanissa / Mitä minä täällä oikein syön?

sunnuntai, elokuu 4, 2019

Millaisia ovat arkiruokani Japanissa, mikä päivän ateria on ollut hankalin järjestää? Pystyykö kasvisruokavaliota noudattamaan ja jaksaako kotona kokata?

 

”Muuten, jos joskus sinulla on aikaa, bloggaisitko enemmän ruuasta? Vaikka siitä, mitä teet siellä kotona? Ja millaisia kasvisruokia syöt Japanissa?” kirjoitti Annakaisa blogini kommenttiboksiin.

Mikä loistava idea! Ruoka on niin arkisen tylsä osa elämääni täällä, etten ilman tuota toivetta olisi keksinyt aiheesta kirjoittaakaan.

buddhalaismunkkien kasvisruokaa KamakurassaJapanilaista kasvisruokaa fiineimmillään – buddhalaismunkkien shōjin ryōria.

 

Kasvisruokailu ja ulkona syöminen

Olen fleksaillut kala-kasvissyöjänä 17-vuotiaasta saakka. Välillä olen elänyt pitkiäkin aikoja ilman mereneläviä, mutta jossain vaiheessa toast skagenit, sushi ja savusiika ovat alkaneet houkuttaa liikaa. Nykyään yritän pitää kalaruoat ja maitotuotteet erikoisherkkuna, jota voi tilata ravintoloissa tai syödä sukulaisten pöydässä, mutta yritän olla ostamatta niitä kotiini.

Japani ei ole kasvispainotteisesti syövälle paras asuinmaa. Lihaa pidetään yleisesti mausteena, eikä siitä jakseta mainita ruokalistoissa. Keittojen liemet pohjautuvat yleensä kala-dashiin tai lihaliemiin – kirjoittelen tästä joskus pidemmän postauksen erikseen.

Yleensä nälän iskiessä kaupungilla tarkistan ensimmäisenä Happy Cown tarjonnan. Parhaat annokset ovat poikkeuksetta niissä, jotka tarjoavat pelkkää vegaaniruokaa, kuten ramenketju T’s Tan Tan tai Ain Soph. -ketjun fuusioravintolat. Japanilaiseen kasvisruokaan, kuten shōjin ryōriin, erikoistuneet ravintolat ovat ihania, mutta eivät halvimmista päästä. Varma valinta vegelle ovat intialaiset ravintolat tai tilata länsimaistyylisistä ravintoloista vaikkapa margarita-pizzaa. Vegaania nuo eivät valitettavasti kuitenkaan auta.

japanilainen munakas kädessäTamagoyakia välipalaksi Tsukijin ulkotorilla.

Itseäni on helpottanut se, että japanilaisten kananmunaruokien kirjo on laajaa. Ikisuosikkiani okonomiyaki-munakasta saa perinteisen pekoni-merenelävä-sekoituksen lisäksi myös vihannestäytteillä. Rakastan myös pehmeää, monesta paistokerroksesta muodostuvaa tamagoyakia (kuvassa). Hätätilassa sitä saa combinistakin, vaikkei se tietenkään ole murto-osaksikaan yhtä hyvää kuin japanilaiskuppiloiden versiot.

Friteerattu tempura on myös täydellistä lohturuokaa ja vegelle soveltuvaa, kunhan pyytää ne ilman katkarapuja. Kalaa välttelevän kannattaa kuitenkin skipata tarjottu kastike, joka sisältää dashia, ja dippailla palaset pöydässä olevaan maustesuolaan. Fiinimmissä paikoissa se on maustettu esimerkiksi matcha-teellä.

Mutta, rehellisyyden nimissä – Japanissa ulkona syödessäni popsin paljon kalaa. Liian monesti kasvisruoat ovat silkkaa vihannesta, jonka jälkeen on kohta taas nälkä. (Ja omalla hedonismillani saattaa olla osuutta asiaan, koska onhan tämä maa on paras paikka sushihimojen tyydyttämiseen…)

 

Aamiainen

Yllättäväksi haasteeksi Japanissa on osoittautunut perusasia nimeltä aamiainen. Suomessa teen yleensä tuorepuuroa tai syön leipää hummuksella – Japanissa aivoni löivät tyhjää, mitä ihmettä kotiin ostaisin. Ei joka aamuksi kehtaa kaupan valmiita onigiri-riisipallojakaan ostaa.

Kokeilin kaurapuuroa, mutta pienen hiutalepaketin hinta huimasi päätä. Omeletit osoittautuivat aamu-uniselle työlääksi, sitten keksin keitetyt kananmunat ja paahtoleivän. Viikkojen myötä valkoinen leipä ja munat alkoivat kuitenkin hieman inhottaa.

Viimeiset aamut olen harjoitellut chiansiemenistä tehtävän ”puuron” valmistusta, mutta oikea suhde siementen ja soijamaidon välillä on vielä hakusessa. Hätätilassa selviää myös hedelmillä ja lähikaupan soijajogurtilla, joka on tosi hyvää, mutta paketti on naurettavan pieni.

 

Välipalat ja pikaruoat

Japanissa kokkaamista on helppo vältellä, sillä combini-kioskien ruokahyllyt ovat pitkät. Ja tarjonta on huomattavasti herkullisempaa, kuin yksikään valmisannos Suomessa!

Ostan välipalaksi usein onigiri-riisipalloja, joiden sisällä on erilaisia täytteitä (> 1€). Suosikkini on punapapua ja seesamia sisältävä aavistuksen makea pallero, erilaiset merileväversiot ja kalat. Aluksi inhosin pikkelöityä luumua, umeboshia, mutta nyt olen alkanut totutella siihenkin.

Varma valinta on myös friteeratun tofun sisälle käärityt inari-sushit (1–2€). Niiden kanssa myytävä inkivääri on ihanan paljon makeampaa ja purevampaa, kuin mikään mitä olen saanut Suomessa.

 

Kitsune udon -nuudelikeittoa ja friteerattua sipuliaRavintolaversio kouluruokavakiostani kitsune udonista.

Kouluruoat

Koulussani Joshibissa on kaksi ravintolaa, joten päivittäin tarjolla on yhteensä kymmenisen erilaista ruokalajia. Silti välillä on päiviä, jolloin jokaikinen vaihtoehto pitää sisällään kanaa, possua tai nautaa – ellei tilaa kitsune udon -nuudelikeittoa. Tuo inari-sushista tuttua friteerattua tofua sisältävä ruoka oli jossain vaiheessa lempiruokiani, mutta pakkosyöttö koulussa on saanut kiintiöni täyteen.

Yksi vaihtoehto olisi ottaa kouluun eväät – moni kun syö ruokalassa ihanan näköisiä kotitekoisia bentoo-rasioitaan. (Ja kasvissyöjien on pakkokin, sillä kitsune udon pohjautuu kala-dashiin.) 

Toisaalta, koska tuntini ovat yleensä olleet joko aamuisin tai iltapäivisin, olen usein skipannut koululounaat kokonaan. Välillä olen myös ostanut kouluun omat eväät Kitchen Origin-myymälästä. Se on hieman kuin supermarketin palvelutiski, jossa eväistä maksetaan painon mukaan. Valikoiden sieltä on saanut koottua kasvipohjaisen setin.

 

Herkut

En ole koskaan ollut suuresti makean perään, mutta välillä poimin matkaani pienen mochi-leivoksen. Niiden sisältä löytyy aavistuksen makeaa anko-paputahnaa, mutta makukokemus on kuitenkin aika raikas, eikä kauhean makea.

Siitä en sen sijaan halua puhua, mitä Japani on tehnyt sipsiaddiktiolleni… Ainoa hyvä puoli tässä on, että Japanissa myydään sipsejä valtavan pienissä pusseissa. (Työn alla: sipsikierteen katkaisu.)

 

Japanilaisten kotiruokien klassikko – karii raisu eli curry-riisi.

Kotiruoat

Hiroshimaan vein mukanani pussin soijarouhetta, josta kokkailin bolognesea ihan kuin kotona – tattaripohjainen soba sopii ihan hyvin myös pastaksi. Tokioon kuitenkin matkustin niin kevyin kantamuksin, ettei soijarouhepussille jäänyt tilaa.

Aluksi ruoanlaitto vieraiden elintarvikkeiden parissa oli turhauttavaa tuskaa – eikä asuntolan kalsea jaettu keittiö ja ulkona syömisen halvempi hintataso varsinaisesti lisännyt ruoanlaittomotivaatiotani. Kaupan paketeista on turha englantia etsiä, joten syynäsin joka ikistä pakettia kanjeja kääntävä sovellus kourassa. Myös kauppojen valikoimat pyörryttivät: hyllyllinen misotahnaa, soijakastikkeiden ja valmiscurry-seoksista määrästä puhumattakaan. Myös hintataso oli ihan erilainen. Vihannekset ja juurekset ovat kalliita, tofu ja kala halpaa.

Kun käytössä ei ollut oman kodin maustevalikoimaa ja uunia, huomasin kokkaustaitojeni haihtuvan savuna ilmaan.

Jotain oli kuitenkin syötävä, joten keksin curryseokset, jotka ovat hieman kuin jättikokoisia maustekuutioita. (Vaati tosin etsintää, että löysi version, joka ei sisältänyt sianrasvaa.) Esikeitin perunat, paistoin sipulin, heitin sekaan tofua, vapaavalintaisia vihanneksia ja tuon maustekuution. Sen kanssa tapasin syödä riisiä. (Riisistä tosin on reilua mainita, ettei asuntolassa ole riisinkeitintä. En suostunut ostamaan sellaista muutaman kuukauden takia, joten shoppailen tylysti mikrossa lämmitettäviä puolivalmiita riisirasioita.)

Myös erilaiset wokit (vihanneksia, sipulia, nuudelia, tofua, pähkinöitä, seesamiöljyä, soijakastiketta, viinietikkaa ja sitruunamehua) ja keitot (sama, mutta misotahnalla) tulivat nopeasti mukaan arkikokkauksiini. Marinoin soijasuikaleita misotahnan kanssa kuin lihaa. Valmissalaatti-mixien (n. 0,5 €) kanssa söin papuja (n. 1 €) ja pähkinöitä, päälle laitoin japanilaista seesamia sisältävää salaattikastiketta.

Osaan japanilaisista elintarvikkeista menin ihastumaan niin palavasti, että niitä on hamstrattava matkalaukkuun Suomea varten. Ostoslistallani on ainakin seesaminen salaatinkastikesuosikkini, soijapapugranola, vegaaniset valmisnuudelit, okonomiyakin päälle laitettava kastike ja paahdetut tummat seesaminsiemenet, jota voi ripotella ihan kaiken päälle. Taidanpa suunnata ruokakauppaan tätä listaa tuijotellen!

 

Näistä arkisista tunnelmista on hyvä siirtyä ensi viikolla pelkäämääni aiheeseen. Viimeinen viikko Japanissa on nimittäin koittanut.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa
17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Ghibli-museo on Tokion satumaisin paikka – kunhan vain saat liput

keskiviikko, heinäkuu 31, 2019
Ghibli-museo: Iida ja totoro

Studio Ghiblin elokuville omistettu museo Tokion Mitakassa on anime-fanien pakkokohde. Kunhan vain ensin saisi liput!

 

Olin ehkä 8 ja vierailemassa kummieni luona Karkkilassa. Kylään olivat tulleet myös heidän lapsenlapsensa, joiden kanssa olimme leikkineet lapsesta lähtien. He olivat aina piirun verran coolimpia kuin minä, maatalon kasvatti.

Tällä kertaa heillä oli uusi elokuva, joka oli ehdottomasti nähtävä – Henkien kätkemä. Se oli oudointa, mitä olin koskaan nähnyt ja traumatisoiduin moneksi vuodeksi siitä miten Chihiron vanhemmat muuttuivat sioiksi. Onkin hassua, että juuri tuosta elokuvasta on vuosien myötä muodostunut yksi lempielokuvistani.

Sittemmin tutuksi ovat tulleet Totoro, Ponyoo ja lukuisat muut hahmot. Yksi viime vuosien rakkaimmista Studio Ghibli-perinteistäni on ollut käydä Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvafestivaalien ennakkonäytöksissä. Niissä on ihanaa tuttuutta – esitysaika on aina sama, sama Cinema Mondon työntekijä toivottaa terveiset Hayayo Miyazakin studiolta ja elokuvat saavat aina lopputekstien alkaessa aplodit.

Ghibli-museon kyltti Inokashira-puistossa

Sijainti ja liput

Studio Ghiblille omistettu museo löytyy Tokion Mitakasta, Kichijojin naapurista. Kichijojin juna-asemalta on noin kilometri kävelyä museolle, mutta reitti kulkee ihanan Inokashira-puiston läpi.

Mutta ensin on taklattava ongelma nimeltä liput. Seuraavan kuun liput tulevat myyntiin edellisen kuukauden 10. päivänä aamukymmeneltä… ja loppuvat saman tien.

Voit yrittää Lawsonin nettikauppaa, joka on taipuvainen strategisella hetkellä kaatumiseen. Jos olet Japanissa tai saat tutun asioille, voit kokeilla Lawson-combinien Loppi-masiinaa. Netistä löytyy myös välistä rahaa ottavia palveluita ja kierroksia, joihin liput sisältyvät. Viralliset liput maksavat 1000 ¥ (n. 8€), toisen käden liput pahimmillaan kahdeksankertaisesti.

Meidän lippumme hankki japanilaiskaverimme museon järjestämän arvonnan kautta, jostain japaninkielisen netin uumenista.

> Täällä museon virallisilta sivuilta infoa ja tässä informatiivinen blogi lippujen hankinnasta.

Ghibli-museo ulkoa

Oli sateinen sunnuntaiaamu. Museon pihalla kiemurteli jono, joka onneksi eteni nopeasti. Oli perheitä, pariskuntia ja kaveriporukoita. Sisällä liput vaihdettiin museon omaan lippuun: korttiin, jonka sisällä on pieni palanen jonkun Ghiblin elokuvan rullaa.

Museo on 17-vuotias ja avattu 2001. Sisätilojen tunnelma oli satumainen, kuin Ghiblin elokuvien arvokkaassa kirjastossa, jossa kuitenkin saattaa koska tahansa tapahtua jotain hassua tai yliluonnollista. Tutut hahmot seikkailivat ikkunoiden lasimaalauksissa, sisäpihalla kurkistelivat ne söpöt mustat pölypallot.

Ghibli-museon Laputa-patsas

Japanilaiseen tyyliin sisätiloissa kuvaaminen on kielletty.

Pysyväisnäyttely ”Where a Film is Born” valottaa hyvin animaattorin työtä. Studio Ghiblin klassikkotöissä joka ikinen ruutu on piirretty yksitellen, eri kerroksista yhdistellen. Elokuvien maailmojen inspiraatiokirjoista löytyi rakennuksia ympäri maailman, Saksasta Japaniin. Katselin valokuvantarkkoja taustamaalauksia suu auki, ihailin luonnoksia ja kopiota Miyazakin työhuoneesta.

”The beginning of movement” näyttää, miten animaation taika muodostuu pieni liikkeen osa kerrallaan. Uskomattomin oli karusellin lailla pyörivä levy, jossa oli pieniä figuureita. Pyörimisvauhti kiihtyi ja kiihtyi, valo alkoi välkkyä – yhtäkkiä karuselli muuttui maisemaksi, jossa Totorot tanssivat ja lapset hyppivät hyppynarua. Olisin voinut jäädä tuijottelemaan sitä loppupäiväksi.

Museoon kuuluu myös kissabussihuone, jossa lapset pääsevät telmimään jättiläispehmolelun kanssa, lukuhuone ja kattoterassi patsaineen.

Iida Ghibli-museossa

Yksi museon helmistä on Saturn theater, jossa näytetään lyhytelokuvia, joita ei voi nähdä missään muualla kuin täällä. Vierailupäivämme pätkässä oltiin Totoron maailmassa. Mei teki tuttavuutta kissabussin pikkusiskon kanssa ja törmäsi lopulta valtavaan kissabussien isoäitiin. Ihana elokuva, jonka ymmärtää hyvin näkemättä tekstejäkin! (Ja minä tunsin syvää onnellisuutta tajutessani sen lapsi-Japania.)

Teatterin näyttämät elokuvat ovat vaihtuvia, mutta päivittäin näytetään vain yhtä ja samaa elokuvaa. Se on harmi, sillä olisin ollut täysin valmis istumaan lyhärien parissa pidempäänkin!

Ghibli-museon Laputa-erikoisoluita

Museosta löytyy myös kaksi kahvilaa – hodareita ja jäätelöä myyvä kioski sekä Straw Hat Café, johon jonot olivat lounasaikaan melkoisia. Niiden tarjonta vaikutti varsin lihapitoiselta, mutta museon omia erikoisoluita olisi löytynyt! Olisipa niitä saanut ostettua museokaupasta kotiin.

Pääsylippujen rajoitusten vuoksi museossa oli ihanan väljää. Tungos iski vasta pikkuruisessa Mamma Aiuto -museokaupassa, jossa kannattaa pitää varansa. Suoritin itsekuria ja ostin vain kaksi pinssiä, tarran (läppäriin tai matkalaukkuun, en osaa päättää) ja muutaman kortin.

Summa summarum: Ghibli-museo on täydellinen hyppy satumaahan, olitpa sitten lapsi tai aikuinen. Kokemus oli ehkä paras 1000 ¥, jonka olen Japanissa käyttänyt.

> Osoite: 1-1-83 Shimorenjaku, Mitaka, Tokyo.

 

Lisää tekemistä Tokiossa:

Tokion TeamLab Borderless: upea interaktiivinen nykytaidemuseo

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

Tokion Aoyama Flower Market: iltapäiväteellä kukkakaupassa

Testissä Japanin korkein torni, Tokyo Skytree

Kympillä kabukiin – perinteistä japanilaista teatteria Tokiossa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!