Monthly Archives

heinäkuu 2019

Japani Päiväretket Tokiosta

Nikkon Tōshōgū – ehkä koko Japanin hienoin temppeli!

maanantai, heinäkuu 15, 2019
Toshogu-temppelin rakennuksia

Nikkon maailmanperintöalueen helmi on Tōshōgū -shintolaistemppeli. Se saattaa myös olla koko Japanin kaunein paikka.

 

Parin tunnin junamatkan ja 150 kilometrin päässä Tokiosta sijaitseva Nikko on loistava sivuretki temppelien ja luonnon ystävälle. Erityisen kuuluisa Nikko on temppelialueestaan, jossa moni paikka on päässyt Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Lähes 400-vuotias shintolaistemppeli Tōshōgū on Nikon tärkein temppeli. Sen pyhimyksenä on Tokugawa Iesu, joka aloitti 200 vuotta kestäneen Edo-kauden (1630–1868). Tällöin Japani eli varsin sulkeutuneena ulkomaailmalta. Toisaalta tilaa oli monien perinteisten kulttuurimuotojen synnylle, kuten puupiirrostaiteelle ja kabukille. (Postaukseni täällä kabukista ja Edo-kauden oiran-kurtisaaneista.)

Japanissa shintolaispyhäköillä saattaakin olla pyhimyksenään joskus oikeasti elänyt ihminen. Esimerkiksi Tokion suositussa Meiji Jingu -temppelissä pyhimyksenä on Meiji-keisari. (Postaukseni Meiji Jingusta täällä.)

Temppelin ensimmäinen portti, Ichidorii, on rakennettu Kyushulta tuodusta graniitista 1600-luvulla. Välimatka Japanin eteläisimmän pääsaaren Kyushun ja Nikkon välillä on yli tuhat kilometriä, eikä 400 vuotta sitten tainnut olla rekkaliikennettä.

Viisikerroksinen pagoda on rekonstruktio vuodelta 1819, alkuperäisen tuhosi tulipalo.

Ensimmäiseltä isäpihalta löytyy kolme pyhää varastohuonetta, hevostalli, sekä upeita lamppuja. Mietin aina näitä perinteisiä lamppuja nähdessäni palaakohan niissä koskaan valoja?

 

Nikkon temppeleiden väriloisto saa hillittyihin japanilaistemppeleihin tottuneen hieraisemaan silmiään. Täällä rakennukset loistavat kullattuina ja yksityiskohtaisina. Kontrasti sammaleen peittämiin kivilamppuihin on suuri – ja lumoava.

Lumousta ei yhtään hälvennä hiljaa tihkuva vesisade, joka kietoo rakennukset sumuun.

Nikko on kuuluisa temppelin ”hear no evil, speak no evil, see no evil”-apinapatsaasta. Kyseessä on ilmeisesti buddhalainen filosofia, jossa pyritään keskittymään olennaiseen sulkemalla häiriötekijät pois. Länsimainen tulkinta apinoiden merkityksestä taas viittaa ikävämpään asioiden läpi sormien katsomiseen. 

Koristeellinen Yomeimen-portti johdattaa ylemmille temppelialueille. Se on valittu Japanin kansallisaarteeksi maan tärkeimpänä ja kauneimpana porttina. 

Portista löytyy kuulemma 500 erilaista patsasta. Sen entisöintiremontti on loppunut 2017, joten kaikki on tip top.

Kyseinen portti kuulemma tunnetaan myös auringonlaskun porttina, sillä katsoja voisi tuijottaa sitä päivän verran kyllästymättä. Ymmärrän täysin!

 

Lauantaiaamuna temppelialueella on yllättävän rauhallista. On autolla tulleita japanilaisturisteja, monta bussilastillista alakoululaisia värikkäät tunnistehuivit reppuihin sidottuina ja muutama paikalle eksynyt länkkäri.

Temppeli käy läpi tällä hetkellä remontteja, joiden arvioidaan kestävän vuoteen 2024 asti. Temppelirakennuksia on kuitenkin sen verran paljon, että kävijöille jää silti valtavan paljon nähtävää. Nyt remontin alla on osa päähallista.

Sisäpihan rakennuksin ovista pääsee näkemään myös kannettavia omikoshi -pyhäkköjä. Niitä kannetaan pyhäkön festivaalilla 17-18 toukokuuta. Ohjelmassa on myös perinteistä yabusame-jousiammuntaa hevosten selässä.

Temppelin tapahtumakalenteriin pääsee kurkistamaan täällä.

 

Parinsadan portaan jälkeen vastassa on Togukawa Iesun masoleumi. 

Kipuamisen lomassa on kiva katsella alas jääviä koristeellisia kattoja.

Togukawa Iesun Masoleumi. Kuulemma hänen maalliset jäännökset löytyvät sen alta, eikä kivipaatta ole sen jälkeen kertaakaan avattu.

Lahjoitettuja saketynnyreitä, kuten monissa shintolaistemppelissä.

Virallinen kimonoihin pukeutunut seurue oli päässyt suljettujen ovien taakse päähalliin rukoilemaan. Keitäköhän he mahtoivat olla?

Lisää portin koristuksia. Harrastaakohan tämä herra juuri sitä yubusame-jousiammuntaa?

Viimeinen kuva siitä portista, lupaan! Itse ainakin olisin voinut jäädä tuijottamaan sen yksityiskohtia aamusta iltaan…

 

Yksi temppelin kiehtovimmista paikoista on samalla ainoa alue, jossa ei saa kuvata. Upean koristeellisen Honji-dō -hallin kattoon on nimittäin maalattu valtava lohikäärme.

Munkki kalauttaa huoneessa kahta tikkua yhteen eri kohdissa niin, että temppelivieraan korvissa alkaa soida. Mutta kun tikkuja kalauttaa yhteen juuri lohikäärmeen alla, kalahdukseen liittyy pieni lisä-ääni, jota ei kuulu muussa osassa huonetta. Ihan kuin lohikäärme karjuisi tikkujen mukana – ehkäpä pyytäen lopettamaan jatkuvan meluamisen.

Osa koululaisista tuli halliin kenkiään kantaen. Syy selittyi, kun näin monien laittavan kenkänsä niille varatulle alustalle erään patsaan edessä ja rukoilevan. Mitäköhän heidän toiveensa käsittelivät?

 

Toshogun ema-laatat ovat yhdet kauneimmista ja niitä löytyi monia erilaisia myynnistä temppelin eri osista. 

Täysin autio näin kuuluisa temppeli ei tietenkään ole, mutta Kioton tungoksen kokeneena odotin paljon pahempaa ruuhkaa. Toisaalta liikuin sadekaudella. Kirsikankukkien ja ruskan aikaan ruuhkat todennäköisesti ovat aivan toisenlaiset, Nikko kun tunnetaan erityisesti kauniista syksyn väreistään.

Temppelin vierestä löytyy myös museo, jossa voi tutustua temppelin taideaarteisiin 800 ¥ lisämaksusta.

> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Lisää sivuretkiä Tokiosta:

Viikonloppu Hakonessa osa 1 / selviytymisopas

Viikonloppu Hakonessa osa 2 / aktiviteetit

Kawagoe – Edo-kauden historian havinaa Saitamassa

Pala Suomea tunnin päästä Tokiosta / Muumin Valley Park ja Metsä

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Japanilaisen kasvisruoan kokkikurssilla Tokiossa

lauantai, heinäkuu 13, 2019
vegaanisella kokkikurssilla Tokiossa: ruoka-annos

Olen aina haaveillut osaavani kokata japanilaista ruokaa – ja mieluiten kasvipohjaisesti. Niinpä päädyin varaamaan paikan Yukarin vetämältä Airbnb-kokemukselta.

 

On lämmin toukokuinen päivä. Ajelen parikymmentä minuuttia lähijunalla Shinjukusta poispäin, hiljaiselle asuinalueelle. Asemalla vastassa on Yukari, jonka kanssa kokkaamme tänään japanilaista ruokaa vegaanisesti.

Kotiovella vastassa on hänen herttainen äitinsä. Astun sisään, juomme teet, ja alamme ruoanlaittopuuhiin heidän keittiössään kolmisin.

Yukari puhuu sujuvaa englantia, sillä on asunut Kanadassa. Siellä hän on ihastunut siellä vegaaniseen elämäntapaan ja nykyään heidän perheensä keittiössä kokataan ilman eläinperäisiä ainesosia. Kodin ulkopuolella Japanissa ruokavaliota ei kuitenkaan ole aina yhtä helppo toteuttaa. Välillä ravintoloissa syödessään he kertovat joustavansa merenelävien suuntaan, kuten itsekin Japanissa teen.

Tämän päivän vihannekset tulevat luomufarmilta Tokion laitamilta Omasta. On japanilaista pinaattia (komatsuna), hieman rucolalta maistuvaa wasabinaa, shintorina-salaattia ja sinappikaalia.

Vehnästä tehty kurumafu likoaa mausteliemessä ennen kuin se kuivataan, marinoidaan ja friteerataan. 

Porkkanat jätetään al denteksi ja niistä tehdään lisuke yhdessä seesaminsiementen, miso-tahnan ja mausteiden kanssa.

Perinteinen japanilainen mortteli.

Surautamme majoneesin pehmeästä tofusta, sinapista, agave-siirapista ja riisiviini-etikasta.

Japanilaisen keittiön perusmausteisiin kuuluvat soijakastike, viinietikka, misotahna ja makea riisiviini mirin.

Kokojyväriisissä on hieman umeboshia, pikkelöityä Japanin aprikoosia, makua antamassa. Maku on kirpeästä umeboshista huolimatta miellyttävän pehmeä.

Kuramafua friteeroidaan. Olen vähän arka uppopaistamaan asioita kuumassa öljyssä, mutta pitäisi rutinoitua puuhaan. Miten muuten saan Suomessa tyydytettyä tempura-himoni?!

Itadakimasu!

 

Syömme hitaasti yhdessä, jutustellen kasvisruoan asemasta japanilaisessa kulttuurissa (vähäinen, ellei buddhalaismunkkien perinteistä ruokavaliota, shōjin ryōria, lasketa) ja matkoistamme.

Kaikki on valtavan tuoretta ja hyvää. Friteeratut kuromafut toimivat mahtavasti lihan korvikkeena, seesami-porkkana on ihanaa. Yllätyssuosikiksi muodostuu merilevästä lisämakua saava pinaatti-lisuke, joka on raikasta ja purevan etikkaista.

 

Jälkiruoaksi syömme japanilaisella konnyaku-levällä hyytelöityä matchavanukasta punapaputahnan kanssa. 

 

Jos kasvisruokakokemuksia vertaillaan, ateria Yukarin ja hänen äitinsä luona on ehdottomasti yksi Japanin maukkaimmista.

Kurssin jälkeenkin huomaan reseptien jääneen mieleeni. Kokkailen asuntolan keittiössä lisukesalaattia japaninpinaatista ja merilevästä ja otan misotahnan vakiomausteeksi arkisiin kokkauksiini.

Kuramafua ja tofumajoneesia jää silti ikävä! Mutta onneksi sain reseptit mukaani.

> Kokkikurssi 51€/henkilö, varattu Airbnb Experiencen kautta täältä.

 

Muita ruokajuttuja Japanista:

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

Tokion Aoyama Flower Market – iltapäiväteellä kukkakaupassa

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

Pieni kalaravintola Osakan sivukujalla

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

15. viikko Japanissa / lopun alkua

torstai, heinäkuu 11, 2019
japanilaisia koristeita asuntolahuoneessa

Lähes neljä kuukautta Japanissa takana – puolitoista edessä. Tämän viikon tunnelmissa kuulonymmärrysharjoituksia ja lopun alkua.

 

Kun pari päivää on kulkenut vain kodin ja koulun väliä, Shinjukun pilvenpiirtäjät jaksavat edelleenkin saada leukani hieman loksahtamaan. Ihmismassan seassa katua ylittäessäni suupielet alkavat nykiä ylöspäin, virne tulee kuin vahingossa. Saan ihan tosissani asua Tokiossa vielä hetken verran!

Kielitaidon kanssa tosin välillä tuntuu, kuin olisin jo luovuttanut. Heitän suoraan tutuilta tulleet viestit käännösohjelmaan, vaikka tuntemattomia kanji-merkkejä olisi vain muutama, ja sisältö voisi olla pääteltävissä. Yritän lopettaa moisen laiskuuden ja lukea asioita, olipa kyseessä sitten metron seinien mainokset tai Instagramin kommentit. Ja päätän yrittää kuunnella enemmän muiden keskusteluja – sehän olisi kuin ilmaista kuullunymmärrysharjoittelua.

Niinpä kuulen koulukurssilla viereisen pöytäryhmän keskustelevan kaksi päivää putkeen avioliitoista. Olen häkeltynyt.

Toisaalta, vaikka kielitaidon paraneminen tuntuu kangertelulta, havahdun vapaaehtoisten pitämällä japaninkurssilla. Kaikki opetus on japaniksi ja vieraat sanat opetetaan japaniksi selittämällä. Vaikka opettaja joutuu välillä jankuttamaan ja unohtelen jatkuvasti jo oppimaani, tajuan kielitaitoni kulkeneen pitkän matkan.

Eräs kurssin opettaja-obaasaneista selittää siivouskäytännöistä puhuessaan nukkuvansa aviomiehensä kanssa eri huoneissa. Sillä lailla ohimennen sivulauseessa, että asia on aivan arkinen. Hämmennyn, jälleen kerran.

Huomaan, että asuntolan huone on muuttunut huomaamattani pesämäiseksi. Suurin tavaroista on peräisin aulan ”ota tästä”-pöydältä, osa on mukaan tarttuneita matkamuistoja tai lahjoja. Tajuan rakentelevani harakkamaisesti esineistä pieniä asetelmia ympäri huonettani. Tuntuu kotoisalta. Ihminen on lopulta aika sopeutuvainen olento.

Kiertelen tanabata-juhlaan liittyviä festivaaleja ja ihmettelen, miten kuuma viime heinäkuussa Hiroshimassa ja Osakassa oli. Tämän vuoden sadekauteen on sisältynyt yllättävän paljon päiviä, jolloin on saanut turvautua kevättakkiin.

Tanabatan koristeet katoavat katukuvasta ja asuntolan aulasta päivässä. Mietin, heitettiinkö kaikkien toiveet sisältävät laput roskikseen. Ovatko ne nyt jossain lajittelukeskuksen uumenissa? Ajatus tuntuu vähän brutaalilta.

Koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa. Koska reissaan viimeiseksi viikonlopuksi pois Tokiosta Kobeen ja Kiotoon, viimeisten kuvitustöiden kanssa alkaa tulla kiire.

Tuntuu hassulta, mutta samalla helpottavalta tietää, että kolmen viikon päästä pääsen pois asuntolan seinien sisältä. Hei hei vartijoille, lupalapuille ja kotiintuloajalle! Ei tule ikävä.

Teen viimeisiä suunnitelmia ja listaan paikkoja, joissa tahdon vielä käydä. Tiedän, etten millään ehdi enää niistä jokaiseen. Se aiheuttaa vähän kaikki äkkiä mulle heti nyt -paniikkia, mutta yritän hyväksyä tosiasiat.

Ostan vihdoin Japan Bus Passin, eikä jenkkituttuni meinaa uskoa ostaneeni edestakaiset yöbussit Tokiosta Kobeen ja Tokiosta Kanazawaan noin 120 € hintaan. Monesti pelkkä yksi suunta Tokiosta Kobeen päin maksaa 50 €. Hyrisen tyytyväisyydestä, mutta oma viime tingassa olemiseni hävettää myös vähän. Ensimmäiseen reissuun lähtö kun on jo tänä iltana.

Kioto ja Kobe odottavat!

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Japanin kulttuuri Tokio

3500 lyhtyä ja rankkasade – Tanabataa juhlimassa Tokiossa

sunnuntai, heinäkuu 7, 2019
tanabata Japanissa

Heinäkuun 7. päivänä Japanissa vietetään tanabataa. Bambunoksiin ripustetaan värikkäisiin lappusiin kirjoitettuja haaveita, kaupungilla juhlitaan festivaalimenoin. Mistä ihmeestä on kyse?

 

Tanabatan taustaa

Legendan mukaan Hikoboshi-lehmäpaimen ja Orihime-prinsessa olivat rakastavaisia. He olivat niin kiinni toisissaan, että unohtivat työnsä ja velvollisuutensa. Rangaistuksena heidät erotettiin ja annettiin tavata toisensa vain kerran vuodessa, silloin kun Vega ja Altair -tähdet kohtaavat linnunradan samalla puolella.

Tanabataa vietetään Japanissa heinäkuun seitsemäntenä päivänä, ja perinne on kuulemma alunperin tuotu Japaniin Kiinasta. Juhlaa on kuitenkin vietetty Japanin puolella jo Heian-kaudelta (794–1185) lähtien.

Japanilaiset juhlistavat tanabataa solmimalla värikkäitä papereita bambun oksiin, ja kirjoittamalla niihin toiveitaan.

Zojoji-temppelin tanabata – valoa pimeässä illassa

Kävin tutkimassa Tanabata-festivaalin juhlintaa virallisen päivän aattona Zōjōji-temppelissä, joka sijaitsee Minatossa, Tokyo Towerin naapurissa. Zōjōji on peräisin vuodelta 1393 ja yksi Tokion tärkeimmistä Jōdō-koulukunnan buddhalaistemppeleistä.

Zōjōji juhlii vuosittain tanabataa sytyttämällä noin 3500 kynttilää. Näky on komea!

Ilta oli lämmin ja alkoi pimentyä.

Sadoista lampuista koostuva valomeri jatkui temppelin pääportilta pitkälle.

Tuuli aavistuksen, joten vapaaehtoisilla oli täysi työ sytytellä lyhtyjen tuikkuja päälle uudelleen ja uudelleen.

Tokyo Tower ilta-asussa. Sen punaiset heijastukset temppelin seinissä olivat kaunis näky.

Kuulemma kustakin lyhdystä löytyi käsinkirjoitettu viesti alueen koululaisilta, koskien heidän haaveitaan, toiveitaan ja unelmiaan. Pohdin, huijasiko internet – washi-paperista taitellut lyhdyt  näyttivät silmiini varsin koskemattomilta.

Toisella puolella aluetta tunnelma kohosi ruoka- ja juomakojuineen – söin hämmentävän hyvän pienen margarita-pizzan. Toisella puolella temppelialuetta tunnelma oli varsin toinen, kun munkit lauloivat mantrojaan. 

Jōzōjista löytyy myös kymmenittäin pikkuisia jizō-patsaita, jotka vahtivat sielujen siirtymistä paikasta toiseen. 

Jizō-patsaiden puolella temppeliä oli todella hiljaista. Suitsukkeen savussa hämärän keskellä tunnelma tuntui lähes aavemaiselta.

> Osoite: 4-7-35 Shibakoen, Minato, Tokyo. / Lähin metroasema: Daimon (Oedo line) / Infoa tapahtumasta kannattaa haravoida temppelin sivuilta täällä tai seurailla TimeOutia.

 

 

Sateinen shitabashi tanabata matsuri

Virallisena tanabata-päivänä sunnuntaina sää ei suosinut: 19°c, sadetta. Päätin säätä uhmaten lähteä kuitenkin tutustumaan Asakusan keittiötarvikekatu Kappabashin läheisyydessä järjestettävään tanabata-tapahtumaan nimeltä shitabashi tanabata matsuri.

Katu oli verhottu vaaleanpunaisiin lyhtyihin ja paperikoristeisiin, jotka heiluivat tuulen ja sateen mukana. Ihmisvilinässä sai varoa osumasta muiden sateenvarjoihin. Kojujen kylmissä vesialtaissa odottavat oluet tuntuivat naureskelevan sateelle ja hyiselle säälle.

Moni oli tullut paikalle kesäkimono yukatassa. Vuokraversioihin onkin Tokion parhaat apajat Asakusan lukuisissa vuokraamoissa, jotka sijaitsevat kävelymatkan päässä Kappabashista.

Katu oli sateesta huolimatta kaunis.

 

Kuului etäistä musiikkia. Sateenvarjomeren yli näkyi vilahdus tanssiryhmästä, mutta lähemmäs ei mahtunut katsomaan. Lauantaina paikalla oli kuulemma ollut kulkueita.

Jotain tuntui puuttuvan, mutta keksin sen vasta, kun ystäväni otti asian puheeksi: ”Onko japanilaisilla festivaaleilla yleensä näin vähän ruokakojuja?”

Totta! Muutamaa yakisoba-nuudeliannosta lukuunottamatta Kappabashin tarjonta olikin hämmentävän nestepainotteista. Jalat olivat kastuneet jo ajat sitten, joten me päätimme lähteä etsimään sateensuojaa läheisestä izakayasta.

Toiveet oli onneksi jo solmittu bambunoksaan.

Osoite: Nishi-Asakusan ja Matsugayan välissä, Taito-ku, Tokyo  / Lähin asema: Tawaramachi (Ginza line) / Lisää infoa festivaalin sivuilta täällä.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Onnenkissatemppeli Gotokuji – pala rauhaa Tokion Setagayassa

lauantai, heinäkuu 6, 2019
maneki neko-patsaita

Onnenkissa eli maneki neko -temppeli Gotokuji on yksi Tokion instagrammattavimmista paikoista. Sen sadat kissapatsaat ja rauhallisuus kannustavat retkelle Tokion laitamille Setagayaan.

 

Olin nähnyt monta kertaa Instagramissa kuvia temppelistä, joka on täynnä satoja kissapatsaita. Siitä lähtien se oli ollut pakko kokea Tokiossa -listallani.

Lähijuna Shinjukusta Setagayaan vie Odakyu Local Linella puolisen tuntia. Sitten on edessä vielä vartti kävelyä läpi pienten kauppakatujen ja rauhallisen asuinalueen.

Setagayan aseman suunnasta saavuttaessa pääportti on temppelin kaukaisimmalla puolella. Niinpä ensin iskee pieni paniikki, kun saavumme ensin monelle suljetulle portille ennen oikean sisäänkäynnin löytymistä.

Temppelin historia

Legendan mukaan Edo-kaudella (1600-1868) temppelin pääpapilla oli kissa, joka oli hänen silmäteränsä. Eräänä päivänä feudaalilordi Ii Naotaka käveli temppelin ohi matkalla kotiin metsästysreissultaan ja näki kissan, joka näytti vilkuttavan hänelle. Niinpä lordi meni temppeliin sisään. Pääpappi tarjosi heidän seurueelleen teetä ja piti seremonian, samalla kun ulkona puhkesi valtava ukkosmyrsky.

Säänsuojasta kiitollisena feudaalilordi lahjoitti rahaongelmista kärsineelle temppelille sievoisen summan. Temppeli pystytti mailleen kissapatsaan, jonka toinen käsi on pystyssä, ja alkoi myydä pienempiä kissapatsaita matkamuistoksi.

Yhden teorian mukaan näin nämä suositut onnenkissapatsaat, maneki nekot, saivat ylipäätään alkunsa!

Hyvää onnea toivovissa ema-laatoissa on täällä kissateema. Sellaisen voi ostaa temppelistä, kirjoittaa toiveensa ylös ja jättää pyhään ympäristöön hyvää onnea keräämään. On myös sallittua viedä kaunis laatta kotiinsa matkamuistoksi. Valitettavasti matkamuistoja ja amuletteja myyvä tiski oli ehtinyt jo sulkeutua, kun saavuimme temppelille puoli viiden kieppeillä.

Temppeli itsessään on yksi Tokion viihtyisimmistä ja arki-iltapäivänä ihanan rauhallinen. Rakennuksia on monta: useita temppelirakennuksia, kolmikerroksinen pagoda, jonka koristeistakin löytyy kissoja sekä vanha hautausmaa.

Mikä ihmeen maneki neko?

Onnenkissapatsaat ovat buddhalaisia talismaaneja, jotka kutsuvat tassullaan luokseen hyvää onnea. Nykyään kissoja löytyy kaikkialta, avaimenperistä jääkaappimagneetteihin, sekä monien putiikkien ja pachinko-uhkapeliluolien ovensuusta.

Alunperin kissapatsaat olivat valkoisia, mutta ne ovat saaneet uusia värejä rinnalleen. Musta kissa pitää pahan loitolla, punainen kutsuu hyvää terveyttä, keltainen ja kultainen tuovat vaurautta ja pinkki romanssia.

Maneki nekot ovat myös innoittaneet monia taiteilijoita vanhoista puupiirroksista Pokémoniin asti. Meowthin nimittäin huhutaan saaneen inspiraationsa nimenomaan onnenkissoista!

Rauhalliselta hautausmaalta löytyi myös patsas, johon luonto oli sulautunut.

Hautausmaissa on tunnelmaa.

Kannattiko?

Vaikka matka Setagayaan vie tovin, eikä lähistöllä ole paljon muuta nähtävää, temppeli oli positiivinen yllätys. Onnenkissa-osuus oli toki vain pieni osa isoa temppeliä, mutta myös muut rakennukset olivat kauniita ja tunnelma ihanan rauhallinen.

Jos Japanin reissu ei ole vielä saanut temppeleitä tulemaan korvista ulos, suosittelen lämmöllä reissua Setagayaan!

> Osoite: 2-24-7 Gotokuji, Setagaya, Tokyo. / Lähin asema: Setagaya. / Temppeli on auki aamukuudesta iltakuuteen ja on täysin ilmainen.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja

keskiviikko, heinäkuu 3, 2019
sumuinen tie Nikkossa

Kolme ja puoli kuukautta takana, puolitoista kuukautta edessä. Klassiset viikkokuulumiset vaihtari-arjesta, olkaa hyvät!

 

Käyn ihanissa paikoissa.

Koulupäivä perutaan yllättäen, joten teen päiväretken Yokohamaan. Keksin, että sinne pääsee Shinjuku Sanchomen asemalta yhdellä suoralla metrolinjalla. Kiertelen kaunista Sankeien-puutarhaa, syön illallista valtavassa Chinatownissa. Retki on niin vaivaton ja Yokohamaan jää vielä niin paljon nähtävää, että sinne on ehdittävä uudestaan ennen paluuta Suomeen!

Matkustan parin tunnin junamatkan viikonlopuksi Nikkoon, joka on tunnettu temppeleistään. Tokion kuumankosteus vaihtuu kalseaksi sateeksi, mutta upeita historiallisia kohteita tuijotellessani unohdan märät kengät ja kylmyyden. Lisäraporttia reissusta tulossa pian!

Kielituutorini vie minut BookOff-antikvariaattiin, jossa on ihanan halvat hinnat. Ostan monta lasten kuvakirjaa harjoitusmateriaaliksi – kanji-merkkien lukutaitoni kun on japanilaisen ekaluokkalaisen tasolla.

Syön hyvää ruokaa.

Olen oppinut ottamaan miso-tahnan osaksi arkikokkailujani, ja se nostaa kokeiluni uudelle tasolle. Arkiruokasuosikkini on curryjen lisäksi soijasuikaleet, jotka paistetaan sipulin kanssa ja maustetaan vaaleanruskealla misolla, soijakastikkeella, inkiväärillä ja riisiviinietikalla. Helppoa ja hyvää!

Uskaltaudun vihdoin ostamaan bentoo-bokseja, yuba-tofustaan tunnetussa Nikkossa kun on helppo löytää lihattomia vaihtoehtoja. Miten olen voinut elää näin monta vuotta ilman noita söpöjä ja maukkaita eväslaatikoita!?

Ostan eväitä kouluun Kitchen Origin -myymälästä. Se on vähän kuin Suomen hypermarkettien valmisruokatiskit, joissa rasioista maksetaan painon mukaan. Ostan pulleita onigiri-riisipalloja, jotka ovat yhä lämpimiä, sekä rasiallisen salaatteja ja tofumuhennoksia. Kauppa sijaitsee kätevästi matkan varrella, kun kiirehdin kaupungintalolla järjestettäviltä japanintunneilta koululle.

Elelen arkea.

Sadekausi jatkuu, ropina nukuttaa. Kehoni tahtoisi nukkua 11-tuntisia yöunia ja jäädä iltaisin kotiin Netflixin ääreen. Sallin Netflix-illan, kun blogi- ja free-hommat ovat tarpeeksi hyvässä paketissa.

Koulussa on joka päivä kuvituskurssia. Opettajat pysähtyvät kohdalleni vähän säälivästi – räpellän ensimmäistä kertaa elämässäni piirtopöydällä suoraan Photoshoppiin, muut ovat selkeästi harjoitelleet vuosia. Alan tosissani odottaa koulun loppumista!

Saan parhaan etukäteisen synttäripaketin, jonka olisin voinut toivoa – äiti lähettää Suomesta helteeseen soveltuvia vaatteitani. Paketista löytyy viileä viskoosihame ja löysä silkkipaita.

Luen ja kuuntelen kirjoja.

Olen huono lukemaan fyysisiä kirjoja, ellen tunne olevani jotenkin lomalla. Pitkänmatkan junissa ja hostellin sängyn hämärässä se onnistuu. Nikkon reissulla Haruki Murakamin Kafka rannalla etenee vihdoin ja vaikuttaa lempi-Murakamiltani tähän asti.

Koulukurssit ovat täynnä piirtämistä, enkä jaksa keskittyä ilman podcasteja tai äänikirjoja. Aktivoin StoryTelin (ja huijaan VPN:llä olevani Suomessa, jotta se toimisi…) ja kuuntelen kirjan toisensa perään. Ensin draamaa Sisko Savilahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -muodossa, sitten aivot narikkaan murhamysteerein uusimman Lars Keplerin parissa.

Nyt kuuntelen Emma Kantasen Pekingin pelimaailmaan ja lesbopiireihin sijoittuvaa Nimi jolla kutsutaan öisin. Se on niin hyvä, etten osaa päättää säästelisinkö vai ahmisinko sen mahdollisimman nopeasti.

Vaihdon loppu alkaa häämöttää.

Äiti hätyyttää paluulennon päivämääristä ja siitä minä päivänä muutan tavarani varastosta takaisin kotiini. Voi äidit!

Sovin opintovapaalta paluupäivän ja tuntimäärän, jolla koulu ja työ pitäisi saada toimimaan käsi kädessä. Jännittää jo etukäteen, miltä arkeen paluu tuntuu Japanissa vietetyn ajan jälkeen.

Paluu tuntuu olevan käsinkosketeltavan lähellä, vaikka siihen on vielä reilusti yli kuukausi. Yritän rauhoitella itseäni. Aika on pidempi, kuin mitä sain kokea viime kesän seikkailuillani. Ja siihenkin reiluun kuukauteen ehti mahtua vaikka kuinka paljon.

Vielä on nähtävää ja koettavaa! <3

 

Kuvat Yokohaman Sankeien-puutarhasta ja Nikkon reissulta.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!