Japani Vaihdossa Tokiossa

15. viikko Japanissa / lopun alkua

torstai, heinäkuu 11, 2019
japanilaisia koristeita asuntolahuoneessa

Lähes neljä kuukautta Japanissa takana – puolitoista edessä. Tämän viikon tunnelmissa kuulonymmärrysharjoituksia ja lopun alkua.

 

Kun pari päivää on kulkenut vain kodin ja koulun väliä, Shinjukun pilvenpiirtäjät jaksavat edelleenkin saada leukani hieman loksahtamaan. Ihmismassan seassa katua ylittäessäni suupielet alkavat nykiä ylöspäin, virne tulee kuin vahingossa. Saan ihan tosissani asua Tokiossa vielä hetken verran!

Kielitaidon kanssa tosin välillä tuntuu, kuin olisin jo luovuttanut. Heitän suoraan tutuilta tulleet viestit käännösohjelmaan, vaikka tuntemattomia kanji-merkkejä olisi vain muutama, ja sisältö voisi olla pääteltävissä. Yritän lopettaa moisen laiskuuden ja lukea asioita, olipa kyseessä sitten metron seinien mainokset tai Instagramin kommentit. Ja päätän yrittää kuunnella enemmän muiden keskusteluja – sehän olisi kuin ilmaista kuullunymmärrysharjoittelua.

Niinpä kuulen koulukurssilla viereisen pöytäryhmän keskustelevan kaksi päivää putkeen avioliitoista. Olen häkeltynyt.

Toisaalta, vaikka kielitaidon paraneminen tuntuu kangertelulta, havahdun vapaaehtoisten pitämällä japaninkurssilla. Kaikki opetus on japaniksi ja vieraat sanat opetetaan japaniksi selittämällä. Vaikka opettaja joutuu välillä jankuttamaan ja unohtelen jatkuvasti jo oppimaani, tajuan kielitaitoni kulkeneen pitkän matkan.

Eräs kurssin opettaja-obaasaneista selittää siivouskäytännöistä puhuessaan nukkuvansa aviomiehensä kanssa eri huoneissa. Sillä lailla ohimennen sivulauseessa, että asia on aivan arkinen. Hämmennyn, jälleen kerran.

Huomaan, että asuntolan huone on muuttunut huomaamattani pesämäiseksi. Suurin tavaroista on peräisin aulan ”ota tästä”-pöydältä, osa on mukaan tarttuneita matkamuistoja tai lahjoja. Tajuan rakentelevani harakkamaisesti esineistä pieniä asetelmia ympäri huonettani. Tuntuu kotoisalta. Ihminen on lopulta aika sopeutuvainen olento.

Kiertelen tanabata-juhlaan liittyviä festivaaleja ja ihmettelen, miten kuuma viime heinäkuussa Hiroshimassa ja Osakassa oli. Tämän vuoden sadekauteen on sisältynyt yllättävän paljon päiviä, jolloin on saanut turvautua kevättakkiin.

Tanabatan koristeet katoavat katukuvasta ja asuntolan aulasta päivässä. Mietin, heitettiinkö kaikkien toiveet sisältävät laput roskikseen. Ovatko ne nyt jossain lajittelukeskuksen uumenissa? Ajatus tuntuu vähän brutaalilta.

Koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa. Koska reissaan viimeiseksi viikonlopuksi pois Tokiosta Kobeen ja Kiotoon, viimeisten kuvitustöiden kanssa alkaa tulla kiire.

Tuntuu hassulta, mutta samalla helpottavalta tietää, että kolmen viikon päästä pääsen pois asuntolan seinien sisältä. Hei hei vartijoille, lupalapuille ja kotiintuloajalle! Ei tule ikävä.

Teen viimeisiä suunnitelmia ja listaan paikkoja, joissa tahdon vielä käydä. Tiedän, etten millään ehdi enää niistä jokaiseen. Se aiheuttaa vähän kaikki äkkiä mulle heti nyt -paniikkia, mutta yritän hyväksyä tosiasiat.

Ostan vihdoin Japan Bus Passin, eikä jenkkituttuni meinaa uskoa ostaneeni edestakaiset yöbussit Tokiosta Kobeen ja Tokiosta Kanazawaan noin 120 € hintaan. Monesti pelkkä yksi suunta Tokiosta Kobeen päin maksaa 50 €. Hyrisen tyytyväisyydestä, mutta oma viime tingassa olemiseni hävettää myös vähän. Ensimmäiseen reissuun lähtö kun on jo tänä iltana.

Kioto ja Kobe odottavat!

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Laura Laakso sunnuntai, heinäkuu 14, 2019 at 22:21

    Ihan mahtavaa, että olen löytänyt sun blogin, koska suunnitellaan matkaa Japaniin ja on kiehtovaa seurailla sun elämää siellä. Nautinnollisia viimeisiä viikkoja!

    • Reply Iida In Translation maanantai, heinäkuu 15, 2019 at 02:46

      Ihanaa Laura, että löysit blogini ja kiitos! 😊 Ihanaa tulevaa Japanin matkaa!!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, heinäkuu 15, 2019 at 13:49

    Muistan tuon saman tunteen oman vaihtariajan loppupuolelta, kun tajusi ajan käyvän vähiin ja pitäisi ehtiä vielä sitä ja tätä. Hollannissa tosin välimatkat on niin paljon lyhyempiä, että oli ehkä vähän helpompi toteuttaa niitä kuin sulla. Mutta huikeilta kuulostaa sun suunnitelmat, nauti loppuajasta. 🙂

    • Reply Iida In Translation tiistai, heinäkuu 16, 2019 at 09:02

      Kiitos Sonja! <3 Joo, toi on tosi totta, aika tuntuu loppuvan kesken varmasti olipa sitä missä tahansa päin maailmaa vaihdossa tahansa! Varsinkin tämä lukukauden mittainen vaihto on lopulta aika lyhyt aika.

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, heinäkuu 19, 2019 at 01:30

    Ihania nuo julisteet seinällä! Muutenkin japanilaiset esineet saavat kyllä tämän pyryharakan silmiin heräämään aivan uudenlaisen kiillon…
    Oikein viihtyisiä loppuaikoja! Itse olen aina jättänyt jotain nähtävää, onpahan syy palata uudestaan 🙂

    • Reply Iida In Translation perjantai, heinäkuu 19, 2019 at 08:25

      Kiitos kommentistasi! 🙂 Tuo on tosi totta, ei sitä halua kaikkea koluta toisaalta kerrallakaan! Näin ison kaupungin kohdalla se ei kyllä onneksi ole mahdollistakaan, kun paikkoja on niin paljon ja aina nousee uusia 🙂

  • Reply Anu / Konalla perjantai, heinäkuu 19, 2019 at 17:19

    Mä ajelin kauan sitten Osakasta bussilla Tokioon ja bussin siisteys, tilavat penkit ja kunnon makuuasento saivat mut kyllä hämmennyksiin. Mietin, miten siellä osataankin tehdä kaikki tällaiset asiat niin hyvin. Kioto oli musta aivan taianomainen ja olen aina halunnut sinne takaisin. Tuhlasin juuri Tokion kentällä pari viikkoa sitten ihan liikaa Kyoto Starbucks-mukiin. Minä, joka en melkein koskaan mitään osta. Mutta kun minä haluan takaisin Kiotoon.

    • Reply Iida In Translation lauantai, heinäkuu 20, 2019 at 05:31

      Kiva kuulla, että sulla on ollut hyviä kokemuksia bussimatkustamisesta! 🙂 Itselle sattui joku halvempi bussi, jonka penkkiin pyllyni mahtui juuri ja juuri, eikä kauhean makuullekaan penkkiä saanut. Siisteys toki japanilaiseen tapaan oli tosi hyvää, mutta ensi reissulla satsaan kyllä mieluummin junaan!

      Kioto on kyllä tosi maaginen! <3 Toivottavasti pääset sinne uudestaan!!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää perjantai, heinäkuu 26, 2019 at 13:57

    Lähteminen noinkin pitkän ajan jälkeen on usein bitter sweet. Moni hauska asia tai vähemmän hauska asia jää taakse, mutta uusia ovia avautuu. Se on haikeaa. Hauskoja pieniä huomioita olit tehnyt esimerkiksi tuosta kielitaidosta.

    • Reply Iida In Translation lauantai, heinäkuu 27, 2019 at 12:06

      Kiitos kommentistasi Paula! Tuo bitter sweet kuvastaa tosi hyvin näitä viime viikkojen tuntemuksia. Haikeaa, mutta tosi onnellista samalla.

    Leave a Reply