Monthly Archives

kesäkuu 2019

Japani Tokio

Testissä Japanin korkein torni, Tokyo Skytree

sunnuntai, kesäkuu 30, 2019
maisemia Tokyo Skytreesta Shinjukuun päin

Onko Japanin korkein torni vierailun arvoinen vai pelkkää turisteilla rahastamista? Kävin ottamassa selvää.

 

Tokiossa on vaikeaa liikkua törmäämättä erääseen ikoniseen näkyyn: 634 metriä korkeaan Tokyo Skytreehen. Se on kuulemma maailman korkein vapaasti seisova torni, joka häviää pituudessaan vain Burj Khalifa -pilvenpiirtäjälle Dubaissa (832 metriä).

Vaikka olen viettänyt Tokiossa paljon aikaa, Skytree on jäänyt välistä. Osittain suolaisen hintalapun takia, osittain itsepäisten vakuuttelujeni – kyllä ilmaisesta Metropolitan Government Buildingistakin ihan tarpeeksi maisemia näkee! (Postaukseni tuosta ilmaisesta näköalatasanteesta täällä.)

Randomfakta: Sotken iloisesti Tokion kaksi tornia toisiinsa, Tokyo Towerin ja Tokyo Skytreen.

Tokyo Tower on se pieni punavalkoinen, joka näyttää Eiffelin tornilta. Tuplasti korkeampaan Skytree-torniin mennessänikin onnistuin navigoimaan ensin itseni Tokyo Towerin luo. Punavalkean rakennuksen paljastuttua hihittelin itsekseni väsyneenä, että nyt on kyllä hiukan väärä torni.

Onneksi ylimääräinen keikaus ei lisännyt reissuaikaa kuin puolella tunnilla!

Maisemia 350 m näköalatasanteelta.

 

Skytreen historia

Vuonna 2012 valmistunut Tokyo Skytree on rakennettu, sillä Tokioon tarvittiin korkea televisiotorni lähettämään signaaleja yli pilvenpiirtäjien. Siinä on myös kovaäänisiä, jotka luonnonkatastrofin sattuessa lähettävät varoitusviestejään.

Alunperin Skytreen piti valmistua vuonna 2011, mutta Tōhokun maanjäristys (joka muistetaan myös Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttaneesta tsunamista) tarvikepulineen viivästytti avajaisia vuodella. Korkeilla näköalatasanteilla hirvittää ajatella, miltä rakentajista on tuntunut puolivalmiissa tornissa maan järistessä.

Korkeasta tornista näkee hyvällä säällä Yokohamaan ja Fuji-vuorelle asti. Parhaat näkymät tornista on kuulemma talvisaikaan. Vierailupäivänäni horisontissa oli kuitenkin sumua, eikä Tokiota pidemmälle nähnyt.

 

Lippukäytännöt

Skytreehen myydään erilaisia lippuja – 350 m näköalatasanteelle ja 450 m näköalatasanteelle sekä yhteislippuja molempiin. Hinta on halvempi viikolla kuin viikonloppuna, yhteispassistani pulitin 3100 ¥. Netissä myydään myös passeja, joilla pääsee jonon ohi.

Arkisena torstai-iltapäivänä tornin jonot olivat kuitenkin minimissä. Lipputiskin jono oli alle viisi minuuttia, hisseille pääsi suoraan. Yllätyin, sillä olin paikalla puoli kuuden maissa – aikaan, jolloin auringonlaskukuvien metsästäjät jo virittelivät kameroitaan ikkunatasanteille.

Hissi hurahti nopeasti kolmensadan metrin korkeuteen. Ylhäällä huimasi, ihan kuin olisi tuntenut tornin hieman huojuvan tuulen mukana.

450 m korkeudessa unohtaa olevansa maan pinnalla. Maisemat ovat kuin lentokoneessa.

Uskallatko astua lasilattialle? Minä korkeanpaikankammoinen skippasin suosiolla, jo pelkkä tornissa oleilu nosti verenpainetta ihan tarpeeksi.

Leikin lomalaista ja tilasin äklömakean greippidrinkin (800 ¥).

Tembo-galleriassa oli esillä Hello Kitty -näyttely, mutta harva huomasi sitä maisemien ihailun lomasta.

 

Mitä sieltä löytyy?

Skytreen juurelta löytyy ostoskeskus, joka osoittautui epäluuloistani huolimatta yhdeksi Tokion kivoimmista. Parveilevien turistien takia hintataso on tietysti korkea, mutta kauppoja ja ravintoloita löytyy joka lähtöön.

Tornista itsestään löytyy kaksi näköalatasannetta, joiden suurimpana erona näytti olevan ihmisten määrä. Suurimmat ihmismassat tuntuivat jääneen alemmalle tasanteelle, ylempänä auringonlaskua sai ihailla rauhallisemmin. Toisaalta lähes puolen kilometrin korkeudessa maisemat alkoivat olla jo niin kaukaisia, että yksittäisiä rakennuksia oli vaikeampi erottaa. Ihan kuin olisi ollut lentokoneen kyydissä.

Tornista löytyy myös oma ravintola, pari kahvilaa ja villejä lavasteita, joiden edessä voi otattaa itsestään kuvia. 340 metrin korkeudesta löytyy myös lasilattia, jolle korkeanpaikankammoiset jalkani eivät suostuneet astumaan. Lisäksi on oma posti ja pieni galleria, jossa vierailuhetkelläni oli esillä näyttely Hello Kittyn historiasta.

  Tokyo Tower on tuo pieni punavalkoinen torni kuvan oikeassa ylälaidassa. Miten kukaan voi sotkea kahta näin erilaista tornia jatkuvasti toisiinsa?!

Miniatyyri-autoja ja teitä. Oli hauska katsella, mitä kaikkea kerrostalot olivat laittaneet katoilleen, joille ei muuten oikein pääse kurkistamaan.

 

No kannattiko?

Skytreen upeiden maisemien edessä jouduin syömään sanani. Näin korkeita maisemia ei voi mitenkään verrata tavalliseen pilvenpiirtäjään. Oli ihana bongailla korkealla tuttuja rakennuksia eri perspektiivistä ja katsella, miten horisontti muuttui punertavaksi ja lopulta tummeni yöksi.

Mietin, miten käsittämätöntä on asua paikassa, jossa voi koulun jälkeen mennä kasuaalisti käymään Tokyo Skytreessä kaikkien muiden turistien seassa.

Mutta vaikka Tokiossa olisi vain turistina, auringonlasku Tokyo Skytreessä kannattaa ottaa ohjelmaan, jos budjetti siihen taipuu.

> Osoite: 1-1-2 Oshiage, Sumida-ku, Tokio / Lähimmät asemat: Oshiage ja Tokyo Skytree / Lisää infoa tornin sivuilta täällä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa

torstai, kesäkuu 27, 2019
Iida kulkee hautausmaalla ja katsoo taakseen

Kolme kuukautta takana, kaksi kuukautta jäljellä Japanissa. Sadekauden epävakaa sää jatkui, mielen päällä oli yhteiskunta- ja politiikkajuttuja.

 

Asiat ovat aivan mukavasti, elelen tavallista vaihto-opiskelijan arkea, jonka outoutta on enää vaikea muistaa. On kavereiden näkemisiä ja pieniä kaupunkiseikkailuja. Tokio tuntuu monesti kaikesta ärsytyksestä huolimatta välillä jopa kotimaisilta.

Kevätlukukauden viimeinen kurssi alkaa. Japanin lukukausilogiikka on ihan nurinkurinen: kevätlukukausi on huhtikuusta heinäkuuhun, syyslukukausi syyskuusta tammikuuhun. Viimeisellä kurssilla tehdään kuvituskokeiluja, tyyli ja tekniikka ovat vapaat. Torstait on varattu tieteelliselle piirtämiselle: ensimmäiselle tunnille opettaja käskee tuomaan mukanaan kasvin, jota piirtää ja tutkia. En tiedä nauraisinko, miten tästä voi saada opintopisteitä, vai huokailisinko ihastuksesta.

Sateenvarjomeri ja kolikkopuhelin. Ja kampuskissan ruoat! <3

 

Ärsyynnyn sateeseen, yskään ja märkiin kenkiini, joten ostan sateenkestävät kengät. Ne ovat kaupan halvimmat ja ensimmäisen sateisen koulupäivän jälkeen saavat uuden lempinimen – neljän rakon kengät. Päätän liimata rakkolaastarit vaarakohtiin ja kokeilla seuraavalla sateella itsepäisesti uudelleen.

Toisena sadepäivänä saan lisää rakkoja, mutta toivon, että kolmas kerta toden sanoo.

Deittisovellus OkCupid lähettää uuden notifikaation: spesifejä kysymyksiä tarjolla alueellesi Japani. Menisitkö jouluaattona treffeille? (Hassu tapa, mutta tässä shintolais-buddhalaisessa maassa joulu on kaupallinen treffijuhla.) Käyttäisitkö työpaikalla shortseja? (Kiellettyä monessa paikassa.) Ottaisitko vastaan siirron, jos pomosi käskee? (Tällä hetkellä aiheuttanut kovasti kohua, sillä ihmisten siirrot ovat yleisiä, eivätkä ilmeisesti aina kovin perusteltuja.) Entä tuetko feministisiä liikkeitä? (Suomenkin medioissa on kirjoitettu täällä keskustelua herättäneestä korkokenkäkampanjasta. Japanissa kun on yleistä toimistopukukoodia vaatia naisia pukeutumaan työpaikoilla korkkareihin.)

 

japanilaista vaalimainontaa: mies vilkuttaa kovaäänisauton ikkunastaVaalimainontaa japanilaisittain. Olin juuri tottunut ihanan rauhallisiin katuihin ilman näitä kovaäänisautoja. Mutta sitten näin vaalimainostauluja pystyteltävän taas. 

 

Kuuntelen metroissa miten nuoret naisoletetut puhuvat metrossa avioliitto-ajatuksistaan. Heitä vanhemmat naururyppyiset taas juoruavat, ketkä ovat juuri menneet naimisiin. Mietin, etten tunne yhtään suomalaista, jonka small talk -repertuaariin aihe kuuluisi yhtä vahvasti, olipa ikä sitten mikä tahansa.

Nyanssien ylianalysointi on lisääntynyt. Mietimme vaihtarikaverini kanssa, onko mielenosoituksellista, että koulun vartija sanoo meille koulusta lähtiessämme ”sayoonara” – se kun viittaa hyvästeihin, joista ei nähdä enää koskaan. (Japanilaiset ovat monesti korjailleet, kun käytän vääriä fraaseja ihmisiä hyvästellessäni – tästä sayoonarasta sain noottia viime kesänä vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Esimerkiksi koulussa tunnin lopuksi käytettävä ”otsukaresamadesu”, kiitos päivän kovasta työstä, ei kuulemma sovi hyvästeiksi vapaaehtoisten pitämille japanintunneille. Jos joku osaa selittää aihetta vaikkapa kommenttiboksissa, arvostaisin kovasti!)

Olen huomaamattani muuttunut juuri sellaiseksi ärsyttäväksi ihmisiksi, joka olettaa, ettei kukaan ympärillä ymmärrä suomea. Löydän itseni kirjoittamasta aika henkilökohtaisia avautumisia sisältävää matkapäiväkirjaani lähijunassa kylki kyljessä muiden kanssa ja puhumassa ihmisistä, jotka ovat lähes vieressäni.

 

japanilaisia poliisejaPoliiseja vahtimassa kirsikankukkien katselijoiden liikkeitä keisarillisen palatsin edustalla maaliskuussa.

 

”Onko Suomen kouluissa kesäisin läksyjä”, tuutorini kysyy. Vastaan kieltävästi.

On kauhea klisee, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Mutta omassa elämässäni se on pitänyt harvinaisen paljon paikkansa. En ole missään muualla oppinut arvostamaan samalla lailla suomalaista yhteiskuntaa ja pohjois-Eurooppalaisia arvoja, kuin täällä Japanissa. Ihailen suomalaisia suuryrityksiä, jotka liputtavat iloisesti Priden puolesta (vaikkei se ole ongelmatonta, on vaikea nähdä saman tapahtuvan täällä Japanissa), ihmettelen uutisia naisvaltaisesta hallituksesta, muistelen vapaamuotoista työ- ja opiskeluelämää.

Olenko minäkin niitä ihmisiä, jonka mielestä oma maa on kuitenkin mansikka?

Toisaalta tykkään vähintään yhtä paljon vesimeloneista ja mustikoistakin.

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Kympillä kabukiin – perinteistä japanilaista teatteria Tokiossa

tiistai, kesäkuu 25, 2019
Kabuki-za -teatteri ja Iida

Miltä kuulostaisi teatteri-ilta Japanissa perinteisimmillään? Tutustu kabukiin! Saman illan esityksiin pääsee noin 10€ hintaan.

 

Olin liikkeellä Lanttimatkojen Lotan kanssa. Ensin oli ihailtu oiran-kulkuetta Asakusassa (postaus täällä) ja sitten törmätty geishoihin (lisää täällä). Illan päätteeksi keksimme mennä katsomaan kabukia!

Kabuki on perinteinen japanilainen teatterimuoto, jonka juuret juontavat Edo-kaudelle (1603–1867). Se kuuluu Unescon luetteloon aineettoman kulttuurin perintökohteista. Aluksi osaa rooleista esittivät naiset, mutta vuonna 1629 naisten esiintyminen näyttämöllä kiellettiin siveettömänä. Miehet omaksuivat näytelmien naisroolit ja nykyäänkin kaikki roolit ovat miesten esittämiä.

(Tiesitkö, että miesten esittämä kabuki on saanut rinnalleen takarazuka -teatterin, jossa kaikkia rooleja taas esittävät naiset?)

Kuuluisan kabukinäyttelijän patsas Asakusassa.

 

Ginzasta löytyvän Kabuki-za -teatterin sali oli suurin, jossa olen koskaan ollut. Penkkirivejä löytyi neljän kerrostalokerroksen verran. Kymmenmetrisen esiripun koristeltu taide sai miettimään, missä on ollut tarpeeksi tilaa sen maalaamiseen.

Kabuki-esitys koostuu monesta näytöksestä – kaikki katsoakseen on vietettävä koko päivä teatterilla. Silloin bentō-eväsboksit kuuluvat oleellisesti kabuki-kokemukseen. Eri näytösten tarinat ovat yleensä erillisiä ja niihin saa edullisia single act seats -lippuja. Ainoa varjopuoli on, että saman päivän lippujen paikat ovat tietysti salin viimeisillä penkkiriveillä ja niitä pitää jonottaa teatterin edessä ennen kuin lipputiskit aukeavat. Kannattaa kysyä lähimmästä turistikeskuksesta (esim. Asakusa, Shinjuku) lisätietoja ajoista, jolloin kunkin näytöksen lippuja saa ostettua!

Tällä kertaa yhden näytöksen esitys käsitteli buddhalaista Kurozuka -tarina. Siinä hyljeksitty leski päästää matkamiehet kotiinsa, ja kieltää heitä menemästä tiettyyn huoneeseen. Leski lähtee käymään metsässä, onnellisena matkailijoiden hyväksynnästä. Matkamiehet eivät kuitenkaan tottele leskeä, ja kielletystä huoneesta paljastuu ruumiita. Se saa heidät pakenemaan paikalta, mikä saa lesken suuttumaan ja viha muuttaa hänet demoniksi.

Näyttelijöiden liikkeet olivat upean symmetrisiä ja synkronoituja. Puvut ovat niin valtavia, että välillä avuksi tarvittiin mustiin pukeutuneita avustajia, jotka kiirehtivät oikomaan kimonojen helmoja. Upeat meikit ja hullun demonin maskit näkyivät viimeiselle penkkiriville asti.

Välillä liikkeet kiihtyivät tanssimaisiksi, monta banjomaista shamisen -soitinta soi yhtä aikaa. Välillä näyttämön tapahtumia säestivät yleisön kabuki-tosifanien välihuudot (kakegoe). Tunnelma oli silti kunnioittava, eikä kovin riehakas – hieman kuin katsoisi salaseuran esitystä, joka on kaunis ja kiehtova, mutta ei ymmärrä laisinkaan mitä tapahtuu.

Tämä kannattaa ehdottomasti Tokiossa kokea! Ja jos mahdollista, vuokraa kiikarit. Piippuhyllypaikoilta on välillä vaikeaa erottaa, kenen suu liikkuu kulloinkin puheen mukana.

> Kabuki-za teatteri sijaitsee Ginzassa ja siellä on näytöksiä päivittäin. Tarjolla on englanninkielisiä audio guideja ja esitteitä. Single act-lippujen hinnat pyörivät välillä 1000–1500 ¥ ja kunkin näytöksen lippuja saa ostaa teatterilta muutamaa tuntia aiemmin. / Osoite: 4-12-15 Ginza / Lisää infoa kabukista täällä.

Kuva minusta: Lotta Watia.

Tässä Lanttimatkat -kanavan video päivästämme, sisältäen myös tuoreet kabuki-kommentit:

 

Lisää perinnejuttuja Japanissa:

Ilmaista tekemistä Tokiossa: Edo-kauden oiran-kulkue

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

Ilmaista tekemistä Tokiossa: Meiji Jingu -temppeli

Näin näet geishoja Tokiossa – ilmaiseksi!

Japanilaista kulttuuria: goshuinchō-kirja ja temppelileimat

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Japanin kulttuuri Matkavinkit

Kuinka selvitä Japanin kesän helteestä?

perjantai, kesäkuu 21, 2019
Iida Miyajimassa ja vanhoja taloja

Viime kesänä Japanissa koettiin lukuisia hellekuolemia ja lähes 40ºc lämpötilaennätyksiä. Jos matkustat Japaniin lämpimään vuodenaikaan, ota helle vakavasti. Tässä muutama vinkki!

 

Millainen on Japanin kesä?

Heinä-elokuussa Tokiossa lämpötilat nousevat säännöllisesti 35ºc -lukemiin. Sitä ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa etelä-Euroopan kesään, sillä Japanin kesä on uskomattoman kuumankostea, mushiatsui. Ilma on paksua. Ihan kuin olisi astunut saunaan, jonka kiukaalle on juuri heitetty löylyä.

Helpointa small talkia japanilaisten kanssa helteellä on opetella yksi sana: ”atsui”. Se merkitsee kuumaa, ja sitä hoetaan ihan joka paikassa. Jos japanilainen päivittelee sinulle lämpötilaa, vastaa vaikka ”atsui nee”.

 

Mieti materiaaleja

Osa vaatteiden materiaaleista muuttuu helteellä sietämättömän tukaliksi. Tämä on lämpimiin maihin matkaaville itsestäänselvää, mutta ellei Thaimaan tyyppiseen ilmastoon pukeutuminen ei ole peruskauraa, kannattaa syynätä materiaalilappua tarkkaan.

Hengittäviä materiaaleja, suosi näitä: luonnonkuidut (mm. puuvilla, pellava, silkki) sekä muuntokuidut viskoosi (voi kulkea myös nimellä raion), lyocell ja modaali

Hiostavia materiaaleja, vältä kaikin keinoin: polyesteri, akryyli, osa polyamidista

Erityisen tarkkana saa olla, jos ostaa vaatteita Japanista. Japanilaiset kun pukeutuvat polyesteriin ympäri vuoden.

Viuhka

Japanin kesässä viuhka ei todellakaan ole koriste, vaan iso osa selviytymistaistelua hellettä vastaan. Löyhyttelyyn kyllästyneille on tarjolla liuta erilaisia patterikäyttöisiä minituulettimia. Niitä näkee kesäkuukausina lähes jokaisissa lastenrattaissa.

Laskostettu viuhka tosin on turistin valinta: japanilaiset itse tykkäävät löyhytellä pyöreillä kovilla viuhkoilla. Ne ovatkin suosittu mainospinta Japanin kesässä.

 

Suojaudu UV-säteilyltä

UV-säteilyltä on syytä suojautua, kun sen määrä on yli 3. Esimerkiksi tämän tekstin kirjoitushetkellä kesäkuussa sen määrä täällä Tokiossa on erittäin korkeaksi luokiteltava 8. Ulkona aurinko tuntuu aurinkorasvojen 50SPF suojakertoimista huolimatta pureutuvan ihoon ärhäkästi. Viime kesänä sain erään ulkosalla pitkähihaisissa kuljetun päivän jälkeen iholleni rintsikoista rusketusrajatkin.

Japanilaiset ovat mestareita UV-säteilyltä suojautumisessa. UV-suojapinnalla varustettuja vaatteita löytyy monesta paikasta ja aurinkoisina päivinä valtaosa naisista kulkee kaduilla UV-sateenvarjo suojanaan.

Moni tahtoo helteellä kulkea mahdollisimman vähissä vaatteissa, mutta itse olen päinvastaista koulukuntaa. Minusta iholle osuessaan aurinko tuntuu vielä kuumemmalta, kuin vaaleilla vaatteilla. Helleklassikkoasuni Japanin kesässä onkin kevyt pitkähihainen paita ja shortsit.

Huolehdi itsestäsi

Muista juoda. Japanissa se ei ole itsestäänselvyys, sillä japanilaiset itse juovat vettä hämmentävän vähän. Ravintoloissa ja kahviloissa asioidessaan vesilaseja saa vain yhden, mutta onneksi täyttökannu on yleensä lähellä.

Helle voi ihan oikeasti tappaa, joten huolehdi nesteytyksestä ja suolan saannista. Japanissa asia on tehty erityisen helpoksi suolaa sisältävillä palautumisjuomilla, joiden klassikko on Pocari sweat. Se tuo etäisesti mieleen lonkeron, mutta on huomattavasti raikkaampi kokemus.

Combineista saa myös imeskeltäviä karkkeja, jotka sisältävät suolaa. Ne ovat merkittävästi paremman makuisia, kuin miltä suolakarkkien idea kuulostaa.

 

Älä osta dödöä Japanista

On yksi kosmetiikkatuote, jota on Japanista lähestulkoon mahdotonta löytää. Nimittäin länsimaistyylinen antiperspirantti! Japanin kaupoista löytyvät deodoranttiversiot ovat kalliita, hikoilun estämisen sijaan ne lähinnä tuoksuvat kivoilta.

Ilmeisesti japanilaiseen geeniperimään kuuluu vähäisempi hikirauhasten määrä, joten monen hiki ei haise tai muutu ongelmaksi. Ruuhkametrossa helteellä liikkuessaan asiasta ei voi kyllä aina olla samaa mieltä.

Pidä siis huolta, ettei deodoranttisi lopu Japanissa ollessasi!

Syö kakigoria

Japanilainen versio jäätelöstä perustuu jäähileelle ja makusiirapeille. Luksusversioista saattaa löytyä kermavaahtoa ja aitoja marjoja. Kakigori viilentää jäätelöä tehokkaammin, joten ole tarkkana brain freezen varalta. (Anteeksi anglismi, mutta ei kai sille kylmän ruoan syömisestä johtuvalle päänsärylle ole olemassa suomenkielistä sanaa?)

> Kuvan luksusversio on kakigori-kahvilasta Miyajimasta.
(Postaus Hiroshiman vierestä löytyvästä temppelisaari Miyajimasta täällä.)

 

Jäätä käsille

Kun olin viime kesänä vapaaehtoistöissä mielenterveyskuntoutujien kodissa, puutarhatyöt eivät loppuneet vaikka ulkona olisi ollut +35ºc helle. Silloin hommia tehtiin pienissä erissä, ja jälkikäteen huiluteltiin käsiä saavissa, jossa oli sekaisin kylmää vettä ja jääpaloja. Kyllä muuten viilensi!

Veikkaan, että on yleisempää törmätä japanilaiskodissa jääpalakoneeseen, kuin länsimaistyyliseen uuniin! Jäitä löytyy myynnistä myös jokaisesta combini-kioskista, jos kikkaa tahtoo kokeilla.

(Lue täältä postaus vapaaehtoistöistäni mielenterveyskuntoutujien kodissa.)

Pyyhkeet

Hikoilua on hankala estää, mutta oloa voi yrittää virkistää. Yksi tapa on combineissa myytävät kosteuspyyhkeet. Osa niistä pitää sisällään eukalyptusta ja muita yrttejä, jotka tuntuvat iholla lähes kylmägeeliltä.

Mukana kulkeva pieni pyyhe on Japaniin matkaavalle ehdoton vuodenajasta riippumatta. Sillä voi kuivata kädet pesun jälkeen, sillä harvasta paikasta löytyy ilmakuivaimia. Helteellä noita pyyhkeitä tulee tosin tuota enemmän käytettyä oman hien pyyhkimiseen.

 

Geelipussit niskaan

Jos ostat valmisannoksen fiinimmästä ruokakaupasta Japanissa, se todennäköisesti ympäröidään kylmillä geelipusseilla. Kesäisin noille geelipusseille on mahtava uusiokäyttötapa! Kääri sellainen pyyhkeeseen ja laita niskaasi. Joku tuossa tuntemuksessa shokeerasi kehoani niin, että helle lopetti tuntumasta kuumalta.

Geelipusseja oli myös toista laatua – pitkiä, leveitä ja nauhamaisia. Suomalaiset Japanissa -Facebook-ryhmässä huhuttiin, että sellaisia myytäisiin apteekissa. Vapaaehtoistyöpaikassani tuolle geelipussityypille oli olemassa oma liinansa, jonka sisälle pitkä geelipussi sujautettiin kuin tyyny tyynyliinan sisälle. Niskassa se viilensi pitkään.

Mieti reissusuunnitelmat helle huomioiden

Koetin viime kesänä Himejissä selvitä kokonaisen hellepäivän ilmastoimattomissa tiloissa. Ei onnistunut! Kiertelin sitten Himejin aseman Tokyo Hands -myymälää tolkuttoman pitkään, ihan vain viilentyäkseni.

Ole sinä fiksumpi ja suunnittele reissupäiväsi niin, että jokaiseen mahtuu myös sisäaktiviteetteja tai vähintään siirtymisiä ilmastoiduissa kulkuvälineissä. Ainakin itsellä helle nimittäin veltostuttaa, enkä jaksa yhtä paljon saman päivän aikana kuin viileämmillä keleillä.

Kannattaa myös muuten muistaa, että helteellä on helppo napata flunssa liian voimakkaasta ilmastoinnista. Pidä siis lämmin huivi tai kevyt villatakki aina saatavilla!

(Lue täältä postaukseni Himejin linnasta, jonne pääsee alle tunnissa Osakasta.)

 

 

Kesällä tehtyjä seikkailuja Japanissa:

Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 1: Orientaatioleiri

Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 2: Arki

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja

Naran valofestivaali Nara to Kae – ensimmäistä kertaa matsurissa

Naoshima – taidesaari Okayaman lähistöllä

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

keskiviikko, kesäkuu 19, 2019
rankkasade lumpeenkukilla

Kolmen kuukauden rajapyykki Tokiossa on tullut täyteen. Tällä viikolla mietin kulttuurishokkijuttuja ja sopeutumista.

 

Japanin uutuudenviehätyksen viimeiset rippeet ovat alkaneet karista. Luulin, että sopeutumisprosessi uuteen maahan olisi suoraviivainen – ihastuksesta shokkivaiheen kautta sopeutumiseen. Mutta vaikka tavallaan olenkin sopeutunut, koti-ikävä on nostanut päätään uudella syvemmällä tasolla. Katselen kateellisena instakuvia mökkireissuista, festivaaleista ja Sodankylän elokuvajuhlilta.

Kaipaan Suomen kesää ja läheisiäni ja mietin, teinkö asiat väärin päin. Olisin paljon mieluummin karannut talveksi Suomesta ja nauttinut Suomen kesästä, rantasaunasta ja valoisista illoista. Kauhistelen jo valmiiksi pohjolan pitkää talvea ja harmittelen, etten pääse näkemään lumista Japania.

Listaan asioita, joita ei tule ikävä Japanista:

– Asuntolan lappuseinää, jossa pitää kääntää nimilapun eri värinen puoli esiin sen mukaan, onko paikalla vai ei. En meinaa millään muistaa, että pitäisi raportoida menemisistään jollekulle.

– Stressiä siitä, ehtiikö kotiintuloajaksi kotiin. Harvoin haluan riekkua kaupungilla yömyöhään, mutta tieto siitä, etten voi tulla kotiin silloin kuin tykkään, ärsyttää jo periaatteesta.

– Asuntolanaapureitani, joiden kanssa jaamme keittiön ja vessan. Erityisesti veden lorottelu turhanpäiten saa minut raivon partaalle. Koska asuntolassa käy siivoaja, montaa asukasta ei siivoaminen kiinnosta – keittiössä voi biojäteroskat heitellä ympäri pesuallasta ja suihkun seinät täyteen hiusväriä. Vessan seinät näyttävät siltä, ettei niitä ole koskaan siivottu, enkä tahdo tietää mistä niiden ruskeat tahrat ovat peräisin. Mikäköhän siinäkin on, että muiden sotkut ällöttävät paljon enemmän kuin omansa?

– Asuntolan paperiseiniä. Ikävöin hitaita aamuja viikonloppuaamuja kotikotona, jolloin voi siivota musiikkia kaiuttimista kuunnellen ja laulaa mukana. Asuntolassa kaikki kuuluu seinien läpi, enkä kehtaa hoilottaa kotona, vaikka mieli tekisikin. Harmittaa, ettei kotona voi olla oma itsensä.

– Kouluruokalaa. Vaikka joka päivä on tarjolla kuutisen erilaista ruokaa, viime viikkoina on ollut todennäköisempää, että jokaikinen vaihtoehto sisältää lihaa, kuin että yhdestä löytyisi kasvista tai kalaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää syödä lisukesalaatteja tai kitsune udon -keittoa, joka on hyvää, mutta alkaa tulla korvista ulos. Kaipaan Unicafea ja työpaikkaruokalaa, josta saa joka päivä edes jotain kasvisruokaa. Yritän luvata itselleni marmattaa niistä syksyllä vähemmän.

– Sosiaalisen kanssakäynnin kiemuroita japanilaisten kanssa, sitä miten mitään ei voi sanoa suoraan. Ikävä sitä, miten vapaamuotoisesti Suomessa voi kommunikoida jopa pomojen, opettajien ja vanhojen ihmisten seurassa!

– Pieniä sydänten särkymisiä joka kerta kun näen kaltoin kohdeltuja eläimiä, olipa kyseessä sitten lemmikkieläinkaupan pentuhäkit tai eläinteemakahvilat. Niitä löytyy Tokiosta kaikelle: minipossuille, siileille, pöllöille, käärmeille, chiba-koirille ja tietysti trendin aloittaneille kissoille.

– Sadepäivien rankkasadetta aamusta iltaan. Läpimärkiä kenkiä ja sukkia, jotka eivät kuiva koulupäivän aikana. Olisi fiksua ostaa kalossit tai muut vedenkestävät kengät, mutta olen liian jääräpäinen tehdäkseni sitä muutaman viikon takia. Suomessa on ihan hyvät kumisaappaat, olisinpa vain tajunnut ottaa ne tänne mukaani. (Siispä kiroilen märissä kengissä ja edellisviikon yskäkin alkaa uudelleen.)

– Aikaerosäätöä Suomeen yhteydenpidon kanssa. Kun läheiset pääsevät Suomessa töistä kotiin, Japanissa on jo myöhä.

– Omia nollasta sataan muuttuvia tunteitani. ”Sä oot koko ajan eri mieltä”, nauraa vaihtarikaverini, kun valehtelematta vartin sisään haukun ja hehkutan After Effectsiä. Japani herättää minussa samanlaisia joko tai -tuntemuksia. Osaisinpa arvostaa niitä positiivisempia enemmän täällä ollessani… mutta  valittaminen on hirveän paljon helpompaa suomalaiselle luonteelle.

 

Viikkokysymys: Onko sinun sopeutumisprosessisi ulkomaille ollut suoraviivainen?

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa

perjantai, kesäkuu 14, 2019
Iida ja Shinjuku gyoen-puisto

Lähes kolme kuukautta Japanissa. Ihmettelin sääilmiöitä ja suunnittelin kesän reissuja. Viikkokuulumiset, olkaa hyvät!

 

Viimeisenä aurinkoisena päivänä ennen sadekauden alkua istumme vaihtarikaverini kanssa piknikillä helteisessä Shinjuku gyoenissa. En ole ollut siellä sitten kirsikankukkien. Puissa on nyt lehdet ja niiden alla rauhallista. Vain muurahaiset, joiden keon päälle vahingossa laitamme vilttimme, häiritsevät piknikhetkeämme.

Eväänä on combini-kioskin hedelmäpaloja, sipsejä, vihreää teetä ja superherkullista sushia. Paras paikka eväsostoksiin on Shinjukun lukuisien tavaratalojen B1-kerroksen ruokaosastot. Niiden pikkuruisista kojuista saa lähes mitä tahansa – vaikka tietysti halvemmalla pääsee hakemalla eväät combinista. (Nämä viisi valtavaa makirullaa maksoivat n. 5 €.)

Sadekausi vihdoin alkaa. Lämpötila tipahtaa kolmestakymmenestä alle kahdenkymmeneen. Vesisade tuntuu Suomen ukkoskuuroilta, ilman sähköisyyttä ja hellettä vain. Huoneessa on asetettava ilmastointi täysille ja tungettava läpimärät kengät täyteen paperia, jotta ne eivät homehtuisi yön aikana.

Unohdan kuitenkin paperit seuraavana aamuna kenkiin. Ja paperit ovat homeessa taas, kuten varmasti kenkien kärjetkin. Onneksi kyseessä on pari, joka on muutenkin hajoamassa käsiin. Niiden pohjat ovat lähteneet repsottamaan jo neljästi suutarikäynneistä huolimatta – varmaan valmistusvirhe. (Note to self: valitse ensi kerralla reissukengät tarkemmin!)

Aamuisin koulumatkoilla on hauska katsella hortensioiden avautumista ja sitä, miten ne vaihtavat väriä sademäärien mukaan. Yksi kukinto koostuu kymmenistä pienistä nupuista. Katselen, miten oudon näköisestä keskusosasta aukeaa pieniä nuppuja yksi kerrallaan ja kokonaisuudesta joskus kasvaa valtava kukinto.

Japanilaiset ovat tarkkoja omista tavaroistaan, mutta yksi poikkeus on. Sateenvarjot! Lainailukulttuuri on villiä. Erityisesti läpinäkyvät muoviset sateenvarjot tuntuvat olevan kaikkien kollektiivista omaisuutta.

Sade tekee uneliaaksi. Kaipaan villasukkia, kun hortoilen huoneessani, tehden laiskasti freehommia, kirjoittaen ja tutustuen Japanin Netflixin tarjontaan. Kokeilen combinin parin euron tiramisua, joka on hämmennyksekseni yhtä hyvää kuin monessa ravintolassa Suomessa.

Kesän reissusuunnitelmat ovat tarkentuneet entisestään. Kesäkuun lopussa koettaa reissu Nikkoon. Vain muutaman viikon päästä lähden muutamaksi yöksi Kobeen, sillä sain kutsun testaamaan erästä perinteistä ryokan-majataloa. Koulun loputtua lähden Japanin itärannikolle Kanazawaan.

Kulkutapakin on päätetty. Seishun 18 kippu -lähijunapassi-ajatukseni hautasin, kun luin Japan Bus Passista. Sillä pääsee 15 000 ¥ hintaan matkustamaan yöbusseilla viiden päivän ajan Japanin valtareiteillä, eikä passia tarvitse käyttää peräkkäisinä päivinä. Hintaeroa lähijunapassiin tulee n. 40 €, mutta mukavuuden voitto on suuri. Ei tarvitse stressata, muistaako jäädä oikealla pysäkillä junaa vaihtaakseen.

Odotan jo nyt, että voin rentoutua bussin penkillä ja katsella hajamielisesti vaihtuvia maisemia läpi Japanin alppien.

Vaikka onkin sadekausi, onneksi joka päivä ei sada. Kaupungintalon japaninkurssin vapaaehtoinen opettaja selittää, että sadekaudella matala- ja korkeapaineen kylmät ja kuumat ilmamassat taistelevat Japanin yllä.

Siltä se tuntuukin. Jonain päivinä leuto korkeapaine on niskan päällä, sää lämpenee ja aurinko pilkahtaa. Toisina päivinä matalapaine ilkkuu takaisin ja iskee niskaan sadetta vaakatasossa.

Jos ulkona liikkuminen rajuimpien sateiden aikana ei olisi niin ärsyttävää, saattaisin pitää tästä vuodenajasta. Olen alkanut jo odottaa heinäkuun helteitä.

 

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!