Kaksi kuukautta on kulunut vaihdossa Japanissa. Viikkokuulumiset tällä kertaa mitä kuuluu oikeasti -blogihaasteen muodossa!
Mitä kuuluu OIKEASTI?
Tokiossa alkaa kesä (ja sadekausi) lähestyä vähitellen. Toukokuu on säiden puolestani yksi lempivuodenajoistani Japanissa. On lämmintä, muttei tukalan helteistä, ja kirsikankukkaturistit ovat palanneet kotimaihinsa.
Viime viikon kuulumisten seesteinen sopeutuminen on jatkunut. Sen rinnalle on nostamassa päätään alkava lähtöpaniikki – mitä, enää reilu kaksi kuukautta jäljellä?! Aika menee niin nopeasti, enkä ole vielä yhtään valmis luopumaan Japanista.
Matkakuvien kadottaminen on hieman syönyt bloggausintoa, mutta onneksi täältä löytyy koko ajan uutta kirjoitettavaa ja kuvattavaa.
Parisuhde, perhe, ystävät?
Perhe on lähellä, kun kuulumisia voi päivittää WhatsApp-ryhmiin monta kertaa päivässä. Rakastan soittaa puheluita sen välityksellä – on ihana vaihtaa nopeita kuulumisia äidin kanssa jopa useamman kerran viikossa.
Tokiossakin on alkanut vähitellen kasvaa kaverisuhteita maassa asuvien ulkomaalaisten kanssa. Koulussa keskustelut eivät sen sijaan oikein etene paria lausetta pidemmälle, vaikka välillä on tullutkin hengailtua japanilaisten kanssa. Omilla japanintaidoillani on kuitenkin harmillisen hankalaa rakentaa syvällisempiä kaverisuhteita.
Romantiikkarintamalla horisontissa varmaan pyörii pölypalloja.
Matkat?
Matkat?Tänä viikonloppuna koittaa odotettu viikonloppureissu Hakoneen. Heinäkuun lähijunareissuja Japanin sisällä pitäisi alkaa vähitellen suunnitella – ostin inspiraatioksi kirjan nimeltä Japan: 100 Hidden Towns.
Elokuun Taiwanin matkalle on varattu lennot ja majoitukset! Aikataulu on aika tiukka ja reitistä muotoutui seuraavanlainen:
Taipei, 2 yötä
Kaohsiung, 2 yötä
Taitung, 1 yö
Green Island, 3 yötä
Taipei, 2 yötä
Harrastukset ja hyvinvointi?
Tällä hetkellä harrastuksena on ollut free-hommien paiskiminen ja pakoilu, sopivassa suhteessa, sekä pienet puolipäiväreissut lähialueilla.
Ehkä japanin opiskelu lasketaan myös harrastukseksi? Treffaan maanantaisin kielituutoriani, joka on Alvar Aallosta innostunut muotoilun opiskelija, ja tiistaisin juttelen kaupungintalon keskustelukurssilla topakan eläkeläistädin kanssa.
Hyvinvointi on valitettavasti täällä hieman retuperällä. Tykkään Suomessa käydä uimassa, mutta täällä se ei tatuointieni takia onnistu. Jos ympäriinsä kävelemistä ei lasketa, linja on ollut harmillisen sohvaperuna. Haaveissa olisi lähteä kokeilemaan vuorille kiipeämistä! Aion aloittaa Takaosta, joka on kuulemma helppo ja yllättävän lähellä Tokion keskustaa.
Inspiroi eniten/vähiten?
Eniten:
- Pienet hetket, kun huomaa ymmärtävänsä jotain japaninkielistä, mikä on aiemmin ollut mysteeri.
- Se, miten ihanan ruoan keskellä täällä saa – en ole pätkääkään kyllästynyt japanilaiseen ruokaan. Tällä hetkellä ihastuttaa daifuku-makeiset, joiden sisällä on anko-paputahnaa, soijapapuja sisältävä granola ja bataatti-tempura.
- Se, että osaa yleensä suunnistaa Shinjukun asemalla, jolle joku pirulainen on rakentanut 200 uloskäyntiä. Silti elo on välillä kuin Tylypahkassa – paikat tuntuvat katoavan ja vaihtavan paikkaa, kun kokonaiskuva alueesta pätkii päässä.
- Vaihtokoulun videokurssi, jossa testaillaan erilaisia tekniikoita muovailuvaha-animaatiosta 3D:n. Olen aina tykännyt liikkuvasta kuvasta, joten olen vieraista ohjelmista huolimatta lähes kotonani!
Vähiten:
- Ajan käyttäminen metrossa istumiseen.
- Se, että kaksi vuotta vanhat rillit eivät meinaa riittää huonontuneelle näölleni.
- Syksyllä Suomessa edessä oleva koulun ja töiden yhteensovittaminen. Sitä helpottaakseni olen yrittänyt tehdä Suomen pään kouluhommia myös täällä ollessani.
- Opinnäytetyö, jota pitäisi vähitellen aloitella.
Tällä hetkellä katson/luen?
Olen odottanut joka maanantai Game of Thronesin uusia jaksoja ja haravoinut Netflixin animeja, joissa on englanninkieliset tekstitykset. Seurannassa on myös Rilakkuma & Kaori -animaatiosarja, joka söpöydestään huolimatta kertoo kolmenkympin kriisistä.
Lukeminen on rajoittunut valitettavasti blogeihin, matkavinkkeihin ja uutisiin. Ehkä joku päivä otan asiakseni mennä puistoon ihan oikean kirjan kera!
Mitä odotan?
Kaikkia tulevia reissuja Japanin sisällä ja elokuun Taiwania.
Syksyn Suomeen paluuta helpottamaan tekisi mieli varata joku loppusyksyn reissu, mutta koetan sietää syyhytystäni!
—
Kuvissa satunnaisräpsyjä viikon varrelta. Kävin GRAM-pannarikahvilassa Harajukussa, vietin hauskan päivän Moomin Valley Parkissa Saitamassa ja kävin katsomassa Asakusan Sanja-Matsuria.
—
Aiempien viikkojen kuulumiset:
Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
—
Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!
10 Comments
Tatuointien poistamisesta onkin ollut viime päivinä juttua suomalaisessa mediassa tyyliin maksoi joskus 350 euroa ja nyt olen käyttänyt poistamiseen 3500 euroa – ja se tie on vasta puolivälissä.
Yllättäviä muitakin haasteita niihin näköjään liittyy kuin vaikka mahdolliset ongelmat työnhaussa tiettyihin tehtäviin!
Itse kuulun sukupolveen, joka niitä ei todellakaan ottanut, joten on välillä vaikea ymmärtää, että niitä nykyisin otetaan niin paljon ja niin näkyvästi 🙂
Joo totta, tatuointien poistaminen on huomattavasti hankalampaa kuin niiden ottaminen 🙂 Japani on kyllä maailman ainoita maita, joissa ne oikeasti vaikuttavat elämään – esimerkiksi saleilla niistä kysytään erikseen lomakkeissa.
En ihan allekirjoita tuota työnhaun hankaluutta, tatuoituja löytyy Suomessa niin eduskunnasta kuin yritysmaailmastakin ja ainakaan markkinointialalla ketään eivät ole mun kuvani kiinnostaneet. On helppo vetäistä pitkähihainen päälle virallisempiin asiakaspalavereihin. 🙂
Rekrytoinnin ammattilaisena täytyy myös kommentoida tähän työnhakuasiaan, että uusien sukupolvien vallatessa työmarkkinoita, tatuoinnit eivät ole enää juttu eikä mikään. Itsekin teen asiantuntijatyötä käsivarsi täynnä kuvia, eikä se koskaan ole minun uskottavuuttani vähentänyt tai työnsaantia vaikeuttanut. Ennemminkin toivon, että tatuointien näkyminen vain normalisoisi niitä entisestään myös niiden silmissä, jotka eivät niitä ole tottuneet esimerkiksi työnhaun kontekstissa aiemmin näkemään.
Kiitos Noora lisäyksestä! Näin mäkin olen sen nähnyt, mutta en halunnut omien yksilökokemuksieni takia asiaa yleistää 🙂 Ihana kuulla, että sullakin on ollut hyviä kokemuksia tatuoituna olosta asiantuntijatyössä!
Sun vaihtoaika Japanissa kuulostaa niiiiiiiin houkuttekevalta yli kolmikymppisen korvaan! Opiskeluajat ja monet matkat kieltenopiskelijana oli tietyllä tavalla parasta aikaa (toki oli parisuhteiden ja työnhaun epävarmuus, joita en kaipaa). Itsellä nousi kova Japani-kuume Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin-kirjasta. Tuo Muumipuisto ja kirsikankukat sun jutussa ainakin olisivat niin mun juttuja 🙂 Nauti äläkä stressaa. Otanpas sut Instassa seurantaan.
Kiitos Eija ihanasta kommentista! <3 Mullakin on tuo Mia Kankimäen kirja nostattanut Japani-kuumetta ja tykkään lukea sitä uudestaan aina välillä! Toivottavasti pääset tänne matkalle vielä joskus! 🙂
Ihan varmasti tuollainen pidempi aika Japanissa on mielenkiintoinen. Ja sitten vielä Taiwan. Se kiinnostaa. Sieltä kun löytyy melko vähän juttua siitä, mitä kannattaa tehdä ja minne mennä.
Todellakin, pidemmässä ajassa ehtii näkemään ja havainnoimaan paljon 🙂 Taiwanista olisi tarkoitus tehdä paljon juttuja Suomeksi, toivottavasti niistä on inspiraatiota maahan reissaaville jatkossa!
Aika kuluu todella hurjaa vauhtia, joten kannattaa ottaa reissusta kaikki ilo irti ja murehtia tekemättömiä hommia myöhemmin! Muumi <3
Kiitos Martta! <3 Yritän kyllä 🙂 Ja todellakin, muumit oli ihania täälläkin päin maailmaa! <3