Japani

Pieniä hetkiä Japanissa, joka sulattivat sydämeni

maanantai, toukokuu 20, 2019
pariskunta kimonoissa kiotossa

Se, kun olet mielenterveyskuntoutujien kodissa vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Ujo kuntoutuja, joka ei aluksi uskaltautunut edes katsomaan silmiin, rohkaistuu muutaman viikon päästä tuomaan tuliaiseksi maistiaisen eilen leipomastaan matchakakusta.

Se, kun karaokessa muutaman enemmän kuin muutaman nauttinut japanilaismies laulaa rakkauslaulua silmät kyynelissä.

Se, kun lisko lyllertää häntä heiluen pitkin ikkunaa, pyöreä valkoinen vatsa taloa kohden.

Se, kun olette töissä riisipellolla vapaaehtoisnuorten porukalla syrjäisellä maatilalla ja kylän obaasanit, vanhemmat isoäitihenkiset naiset, tulevat tuomaan virvokkeita. He kehottavat tekemään töitä ahkerasti, ”gambatte kudasai”, ja kertovat miten ihanaa on nähdä nuorta voimaa autioituvassa kylässä.

Se, miten illalla joku huutaa ”täällä on tulikärpänen!” ja kaikki ryntäävät ulos katsomaan.

Se, kun Hiroshiman pomoni kantaravintolan omistajan japanilaiset lapset yrittävät opettaa minulle kanjeja. He korjailevat hiragana-tekstejäni, joissa saken ansiosta yo:t ovat muuttuneet yu:ksi.

Se, kun moderni nunna ottaa sinut asumaan rankkasateiden ajaksi kotiinsa. Se sijaitsee buddhalaistemppelin yläkerrassa, siellä on futonit pedattu valmiiksi ja lahja odottamassa. En osaa kiittää tarpeeksi, etenkään kun ohjelma pistää vielä paremmaksi – munkki opettaa minulle ruoanlaittoa kädestä pitäen, soittaa surullisen laulun perinteisellä koto-kielisoittimella ja ottaa esiin kalligrafiavälineistönsä.

Se, kun tuntematon japanilainen obaasan alkaa bussipysäkillä nyppiä mustasta neuletakistani vaaleita irtohiuksiani.

Se, miten erilaiselta kohtaamiset muiden ihmisten kanssa tuntuu tällä maailman laidalla. Törmään mm. saksalaiseen sosiologiin, jenkkityttöön, joka on fanittanut teininä samoja bändejä kanssani ja puolalaiseen valokuvaajaan, joka kuvaa Jeesus-teemaisia esineitä. Japanissa tuntee olonsa välillä ulkopuoliseksi, joten tuntuu tosi hyvältä jakaa se ulkopuolisuuden tunne jonkun kanssa, edes hetken verran.

Se, kun pidän huoneeni ikkunaa auki, ja kuulen ulkona jonkun laulavan pyöräillessään kotiin.

Se, kun asuntolan yrmy yövartija vastaa kumarruksiini pienellä hymyllä ensimmäistä kertaa.

Hetket koettu matkoilla 2018 ja 2019. Kuvat viime kesältä Kiotosta, koska Kioto nyt on aina vaan ihana.

Lisää tunnelmia ja kohtaamisia Japanista:

Postikortteja Japanista: Kalmari
Postikortteja Japanista: Tatuointi
Postikortteja Japanista: Kodinhoitoa
Asioita joita rakastan Japanissa, osa 1
Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Piyya torstai, toukokuu 23, 2019 at 07:03

    Minulle tuli ihan kiitollinen olo puolestasi ja sydän lähti lepattavan täälläkin. Pienet kohtaamiset, pienet kiitollisuudentunteet ja hetket on parhaita ja kun ne vielä osaa nähdä ja löytää ❤️

    • Reply Iida In Translation perjantai, toukokuu 24, 2019 at 04:59

      Kiitos Piyya <3 Ihana kuulla, jos omat liikutuksen tunteeni välittyivät! Pitää kirjoitella näitä juttuja lisääkin 🙂

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, toukokuu 31, 2019 at 23:09

    Ihania hetkiä olet tallettanut muistoihin. Pitäisi muistaa aina itsekin kirjoittaa niitä ylös, vaikka yritänkin kuvata paljon – mutta arkisia kohtaamisia bussipysäkillä harvoin ehtii/kehtaa/muistaa.

    • Reply Iida In Translation lauantai, kesäkuu 1, 2019 at 07:39

      Kiitos <3 Todellakin, näitä meinaa unohtaa, ellei heti kirjoita ylös! 🙂 Siksi pyrin pitämään blogin lisäksi ihan perinteistä matkapäiväkirjaa, jotta asiat eivät unohdu.

    Leave a Reply