Japanin kulttuuri

Japanin kulttuurista: katsaus Japanin uskontoihin

tiistai, maaliskuu 19, 2019
temppeli kamakurassa, torii-portti polun päässä ja luontoa

“Tiedätkö, mitä eroa on o-teralla ja jinjalla?” kysyi vapaaehtoistyö-pomoni Hiroshi-san ohimennen viime kesänä eräällä automatkalla. Eli ymmärsinkö, mitä eroa on shintolais- ja buddhalaistemppelillä.

“Kyllä, vähän”, vastasin.

Kuukauden Japanissa elettyäni olin ihmetellyt koteja, joiden keittiössä oli shintolaisalttari kamidama ja olohuoneessa esi-isiä kunnioittava buddhalaisalttari butsudan. Kesällä kummallekin tuotiin vehreitä oksia ulkona luonnosta ja maanantaisin Hiroshi polvistui butsudanin eteen sytyttämään suitsukkeen, soittamaan kelloa ja rukoilemaan. Vielä enemmän hämmennyin, kun Hiroshi kierrätti minua vuorotellen shintolaispyhäköissä ja buddhalaistemppeleissä ja rukoili sujuvasti kummassakin.

“Hienoa. Moni japanilainenkaan ei tiedä niiden eroa”, sanoi pomoni vaikuttuneena.

En ollut kuitenkaan varma, tiesinkö oikeasti.

Miten japanilaisten uskontojen eroja voisi ymmärtää, kun ne tuntuvat olevan kiertyneet toisiinsa niin tiiviisti?

 

polku kamakurassa temppelissä ja patsas

Shintolaisuus

Ei ole selvää, milloin ja miten shintolaisuudesta tuli uskonto. Sillä ei ole pyhiä kirjoituksia tai erityisiä moraalisia sääntöjä. Shintolaisuus on luonteeltaan animistinen, eli se uskoo kaiken pitävän sisällään sielun. (Selittää aika paljon Marie Kondon tavaroita kunnioittavia siivousmetodeja ja japanilaisten robotti-sympatioita, vai mitä?)

Shintolaisuus näkee pyhyyttä ja jumalia, kameja, mm. luonnossa, vesiputouksessa, vuorissa ja merimaisemissa. Metsät Miwa, Kamisuwa ja Kanasana ovat shintolaispyhäkköjä jo itsessään, ilman varsinaisia temppelirakennuksia.

On sanonta, että japanilaiset syntyvät shintolaisina ja kuolevat buddhalaisina. Hautajaismenot ja kuolleiden henkien lepyttely hoituvat buddhalaisen kaavan mukaan, shintolaisuus taas keskittyy tämänpuoleiseen. Sen riiteissä oleellista on puhdistautuminen ja jumalten siunauksen pyytäminen esimerkiksi hyvää satoa ja hedelmällisyyttä varten.

Naimisiinmeno Japanissa tapahtuu perinteisesti shintolaisten kaavan mukaan (joka tosin on peräisin vasta Meiji-kaudelta 1868–1912). Kasvussa ovat myös kristinuskoa matkivat länsimaistyyliset häät kermakakkumekkoineen. Viime vuosina jopa huimat 70% pareista on valinnut kristillisen hääseremonian.

 

kamakuran temppelissä buddhapatsaita

Buddhalaisuus

500-luvulla mantereelta Japaniin tullut buddhalaisuus on sekä filosofia että uskonto. Sillä ei ole kaikkivaltiasta jumalaa, mutta se nostaa valaistuneita ihmisiä budhisattvoiksi. Japaninbuddhalaisuudelle tyypillistä ovat erilaiset tiet – – joita pitkin valaistusta tavoitellaan. Tunnetuimpia ovat teen tie (chadō), ikebana (kadō), kalligrafia (shodō) ja erilaiset taistelulajit (aikidō, judō ja karatedō). Tavoitteena on saavuttaa fyysisellä harjoittelulla meditaatiolle ja valaistumiselle otollinen mielentila.

1300-luvun alussa zenbuddhalainen munkki Kokan Shiren kirjoitti japanilaisen buddhalaisuuden historiasta. Hän sanoi Naran suuren Buddhan olevan oikeastaan shintolainen kami, Amaterasu ōmikami. Buddhalaisuus on imenyt itseensä kameja ja shintolaisuuteen lainattu buddhia, joita taas on alettu kutsua kameiksi.

Shintolaisuuden ja buddhalaisuuden sekoittumista selittää sekin, että uskonnot on erotettu toisistaan vasta vuodesta 1863 lähtien.

 

temppelirakennus kamakurassa

Kokeilu valtionuskonnosta

Yhtenäisyyteen pyrkineellä meiji-kaudella buddhalaisuus tulkittiin vieraaksi opiksi. Shintolaisuudesta tehtiin valtionuskonto ja keisarista sen keskeinen hahmo, jonka uskottiin olevan auringon jumalan jälkeläinen.

Shintolaisuudesta haluttiin tehdä myös maailmanuskonto. Japanin valloitettua naapurimaita, kuten Korean, niitäkin yritettiin kääntää shintolaisiksi esimerkiksi pyhättöjä rakentamalla. Shintolaisuus ei kuitenkaan ottanut naapurimaissa jalansijaa.

Toisen maailmansodan jälkeen ulkovaltojen painostuksesta uskonto ja valtio erotettiin toisistaan. Yhteiskunta maallistui kulutusyhteiskunnaksi ja nykyäänkään japanilaisissa kouluissa ei ole uskonnon opetusta. Temppeleiden erilaisille myyntiartikkeleille ja lahjoituksille on käyttöä, sillä valtion tuki-jenit lopuivat.

Osa Japanissa sijaitsevista pyhäköistä on saanut suurvaltapyrkimysten ansiosta kyseenalaisen maineen. Esimerkiksi Japanin poliittisten johtajien vierailut Tokiossa sijaitsevaan Yasakunin shintoispyhäkköön aiheuttavat närää Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Yasakunissa on luettelo yli kahdesta miljoonasta japanilaisesta, jotka ovat kaatuneet taistellessaan Japanin keisarin puolesta. Heistä yli tuhat on tuomittu toisen maailmansodan jälkeen sotarikoksista.

 

temppelirakennus kamakurassa ja kirsikankukan oksia

Uskonnot nykyään

Virallisten tilastojen mukaan japanilaisista 84% on buddhalaisia tai shintolaisia, loput 16% uskonnottomia tai muiden uskontokuntien edustajia. Laskeminen on hankalaa, sillä shinto-pyhäköt laskevat jäsenikseen pyhäkön lähialueilla asuvat yhteisön jäsenet, buddhalaistemppelit taas kaikki kotitalouksien jäsenet.

Moni japanilainen ei kuitenkaan koe olevansa uskonnollinen, vaikka kävisi uutenavuotena pyhäkössä, autossa roikkuisi liikenneturvallisuutta tuova amuletti ja hän lahjottaisi rahaa pyhäkössä bisnesonnen toivossa. Erään määritelmän mukaan shintolaisuus onkin enemmän hengellisyyttä, tapoja ja uskomuksia, kuin varsinaisesti uskonnollinen uskonto.

Uskonto, shūkyō, mielletään Japanissa vahvasti yksityisasiaksi. On myös japanilaisia, jotka kokevat, että shintolaisuudessa on ikävä keisarin palvontaan ja nationalismiin liittyvä sivumaku.

naruihin sidottuja ennustuksia temppelissä kamakurassa

Toisaalta uskonnoilla voidaan myös irvailla. Vuodesta 2007 ilmestyneestä hittimangassa Sainto oniisan Buddha ja Jeesus elävät kämppiksinä ja seikkailevat japanilaisessa nyky-yhteiskunnassa. Sivuhahmoina nähdään Olympoksen jumalat, islamin Allah ja hindujumaluuksia, kaikki yhtä totena esitettyinä hahmoina.

Nykyään vanha sanonta voisikin taipua: synny shintolaisena, elä uskonnottomana, mene naimisiin kristittynä ja kuole buddhalaisena.

Ulkopuolelta katsottuna uskontojen sekasopasta ei kerta kaikkiaan saa selvää.

Tämä kirjoitus on tehty alunperin esseeksi japaninkurssille. Kuvat ovat temppelikierrokselta Kamakurassa 2016.

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translationblogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

 

japanilainen pariskunta rukoilee kamakurassa

Lisää aiheesta:

  • Olavi Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen, Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri. 1994, Otava.
  • Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä. 2012, Atena kustannus.
  • Suomi-Japani-seuran infoa shintolaisuudesta täällä
  • Tietoa buddhalaisuudesta täällä
  • ”Japanin paluu kansallismielisyytteen herättää huolta”  TS
  • Japan Guiden infoa uskontoaiheista täällä ja täällä.
  • ”Viewed trough religious lense, Japan makes sense” Japan Times
  • ”Christian-style weddings remain popular in Japan, but allure is more about optics than religion” Japan Times

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply