Monthly Archives

maaliskuu 2019

Japani Tokio

Testissä: missä on Tokion paras sakura? / Osa 1

sunnuntai, maaliskuu 31, 2019
kirsikankukat tokiossa

Kirsikankukat – mikä mainio syy matkustaa maalis-huhtikuussa Japaniin! Kun nuput puhkeavat, japanilaiset tuntuvat sekoavan. He ryntäävät puistoihin piknikmattojen kera, kamerat ja älypuhelimet oksiin suunnattuina.

Sakura (桜) tarkoittaa kirsikankukkia. Hanami (花見) taas sanatarkasti kukkien katselua, eli puiden alla vietettävää pikniköintiä. Monessa puistossa onkin sakuran aikaan menossa hanami-matsuri, eli kirsikankukka-festivaali, johon liittyy ruokakojuja ja välillä oheisohjelmaakin.

Kirsikankukkalajeja on useita ja niiden kukinta ajoittuu suurimmassa osassa Japania maalis-huhtikuulle. Lajeista suosituimpia on vaalea viisiterälehtinen somei yoshino, joka Tokion alueella kukkii juuri noihin aikoihin. Osa lajeista kukkii aiemmin, osa moniterälehtisistä myöhemmin, joku hassu vasta syksyn puolella. Lisää eri lajikkeiden kukkimisajoista kannattaa lukea mm. täältä.

Vaihto-opiskeluni alkavat vasta 6.4., mutta matkustin Japaniin ajoissa nähdäkseni varmasti sakuran. Ensimmäinen viikko kuluikin erilaisia kirsikankukkalokaatioita bongaillessa.

Tässä epävirallinen raporttini!

 

kirsikankukan oksia kojun kyltin päällä

katukojussa myytäviä grillattuja mereneläviä  uenon puiston kirsikankukkia ja ruokakojuja

uenon kirsikankukkapuita ja ihmisiä piknikillä

Ueno Park – perinteistä matsuritunnelmaa

Uenon puisto on yksi klassisimmista hanamin katselupaikoista Tokiossa, erityisesti paikallisten keskuudessa. Tunnelma on iloinen ja riehakas. Puiden alla on ihmisiä piknikviltteineen, osalle on pystytetty pöytiä.

Puistossa on myös muutamia temppeleitä, jotka näyttävät erityisen kauniilta kirsikankukkien kera. Ueno on myös yksi Tokion isoimmista museokeskittymistä ja löytyypä sieltä myös eläintarha, Ueno Zoo, jonka vetonaulana ovat söpöt pandat Xiang Xiang ja Ri Ri. (Eläintarha oli sen verran kyseenalainen häkkikokojen osalta, etten muuten siitä viitsi kirjoittaa mitään. Paljon parempi fiilis suuhun jäi mm. Singapore Zoosta, mutta öö, nyt pompittiin aika vahvasti sivuraiteille.)

Ruokakojut myyvät monenlaista, kuten grillattua maissia, suolaisia ja makeita leivonnaisia, yakitori-kanavartaita, yakisoba-nuudeleita ja takoyaki-mustekalapalleroita. Aseman läheltä saa ostettua myös perinteisempiä bentoo-eväslaatikoita mukaansa puistossa syötäväksi.

Kirsikankukka-indeksi (1-3)

Tungoksen määrä: 🌸🌸🌸
Kukkien määrä: 🌸🌸
Kukkien herkkyys: 🌸
Tarjoilut: 🌸🌸🌸 (erinomainen valikoima erilaisia japanilaisruokia)

> Metroasema: Ueno. Puisto on ilmainen.

 

kirsikankukat yöllä sumida-joella

kirsikankukkia ja tokyo sky tree

kirsikankukkia sumida-joella ja lamppuja

Sumida-joki – kaunis iltavalaistus ja kuuluisat maisemat

Hostellini Asakusassa sijaitsi aivan Sumida-joen lähellä, joten monesti tuli samoiltua muuten vaan jokivarressa. Ruokakojuja ei näkynyt. Monet tuntuivat hakeneen eväät muualta ennen kuin olivat levittäytyneet mattoineen kirsikkapuiden alle. Illalla tunnelma alkoi äityä jopa hieman villiksi.

Aivan toinen tunnelma oli aamuisin. Silloin nappasin combini-kioskista muutaman o-nigirin ja lämmitettyä muovipullokahvia ja tulin näiden samojen puiden alle aamiaiselle.

PS. Täällä on helppo saada samaan kuvaan Tokyo Sky Tree ja kukkivat puut!

Kirsikankukka-indeksi (1-3)

Ihmistungoksen määrä: 🌸
Eri kukkalajit: 🌸
Kukkien määrä: 🌸🌸
Kukkien herkkyys: 🌸🌸
Tarjoilut: (Niin vähän mitään, ettei voi antaa edes yhtä kukkaa. Tuo omat eväät!)

> Ilmainen. Parhaat näkymät kirsikankukkiin saat menemällä jokiristeilylle. Metroasema: Asakusa.

 

meguro-joen kirsikankukat

Meguro-joki – takuuvarma instagram-hitti

Kirjoittelin Meguro-joen hanamifiilistelyistä jo aiemmin täällä. Joen varsille on istutettu häkellyttävä määrä kirsikkapuita ja niiden loisto saa hieromaan silmiään. Kirsikankukka-festarin puitteet ovat astetta hipsterimmät ja pikkuputiikit pitävät ovensa auki. Tunnelma oli montaa muuta hanami-lokaatiota rauhallisempi (esitteissä pyydetään pitämään melutaso kurissa paikallisten mieliksi).

On mahdollista, että Megurossa saattaa olla Tokion kaunein sakura!

Kirsikankukka-indeksi (1-3)

Ihmistungoksen määrä: 🌸🌸
Eri kukkalajit: 🌸
Kukkien määrä: 🌸🌸🌸 (indeksimme loppuu kesken!)
Kukkien herkkyys: 🌸🌸
Tarjoilut: 🌸🌸🌸 (indeksi loppuu kesken, vaihtoehtoja perinteisestä hipsteriin ja budjetista fiinimpään)

> Metro-asema: Naka-Meguro tai Meguro. Tämäkin alue on ilmainen.

 

rikugi-en puutarhan maisema

japanilaisia setiä kuvaamassa kirsikkapuuta

kirsikkapuita rikugi-enissä

Rikugi-en -puutarha – perinteinen ja arvokas

Rikugi-en on tyypillinen edo-kauden puutarha. Se on rakennettu kuusiosaista waka-runoutta mukaillen kuuteen eri osaan. Puutarhan sakura se runo vasta onkin – herkkä ja hienovarainen. Joku olisi saattanut pettyä puistoon matkustettuaan ja löydettyään vain muutamia kirsikkapuuta, mutta Uenon ja Meguron jälkeen se tuntui raikkaalta tuulahdukselta vastoin kasvoja. Selittämättömästi tuo yksi majesteettinen weeping cherry tree shidarezakura sai minut taistelemaan kyyneliä vastaan, niin syvän liikutuksen se minussa aikaansai.

Puisto itsessäänkin oli kaunis, muualla oli vielä kukassa magnolia. Myynnissä oli perinteistä matchaa makeisilla ja montaa muuta. Kokeilin ensimmäistä kertaa amezakea, makeaa riisistä valmistettua alkoholitonta juomaa. Kokemus muistutti etäisesti riisipuuroa.

PS. Huvitun erityisesti noista valokuvaavista japanilaissedistä, joiden järjestelmäkameroissa on mikrofonit valmiina. Kuulevatkohan he jotain erityistä kirsikankukkien liikettä? (Olen bongaillut heitä hämmentävän paljon.)

Kirsikankukka-indeksi (1-3)

Ihmistungoksen määrä: 🌸🌸
Eri kukkalajit: 🌸🌸 (vain yhtä kirsikankukka-lajia, muut kompensoivat)
Kukkien määrä: 🌸🌸
Kukkien herkkyys: 🌸🌸
Tarjoilut: 🌸🌸

> Rikugi-en on auki 9–17. Sinne on lyhyt kävely Komagomen asemalta. Sisäänpääsy maksaa aikuiselta 300 ¥.

 

Kirsikankukka-vertailupostaukseni lähti sen verran lapasesta, että jaoin sen kahteen osaan. Seuraavalla kerralla vuorossa ovat mm. Inokashira-puisto, Yoyogi-puisto ja Chidorigafuchi!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Haaveilu ja inspiraatio Matkavinkit Muu höpinä

Yksin matkustamisen hyvät ja huonot puolet

lauantai, maaliskuu 30, 2019
iida temppelin pihassa ja kirsikkapuu
Kannattaako soolomatka? Mitkä ovat yksin matkustamisen hyvät ja huonot puolet? Kolme eri pituista reissua koettuani, tässä muutama huomio.

 

+ Näet enemmän

Ensimmäisellä soolomatkallani Singaporeen opin, että yksin matkustaessaan ehtii nähdä paljon enemmän kuin seurassa. Jo ensimmäisenä päivänäni ehdin kierrellä China Townia, käydä shoppailukatu Orchad Roadilla (ostamassa Uniqlosta hellehousut, sillä reiteni olivat hiertyneet ilkeästi yhteen hameessa helteessä) ja lähteä vielä Marina Bay Sandsin alueelle ja Gardens by the Bay-puistoon. Aikaa ei kulu neuvottelemiseen ja ruokapaikoiksi valitsee helposti ravintoloiden sijaan katuruokapaikkoja (ainakin hawkersien täyttämässä Singaporessa, jossa ravintolat ovat myös hinnoissaan).

Yksin asioista myös selviää nopeammin. En osaa jäädä notkumaan ravintolapöytiin yksikseni, mitä varmasti tekisin, jos olisi juttuseuraa.

 

+ Olet vapaa kompromisseista

Voit matkustaa juuri silloin kun haluat ja juuri sinne minne haluat. Herätä juuri niin aikaisin kuin tahdot, syödä juuri sitä mitä tahdot. Jäädä hotellilakanoihin jos tahdot tai kävellä jalkasi rikki aamusta iltaan nähtävyyksiä kiertämällä.

Olen yksin matkustaessani oppinut kuuntelemaan (ja hyväksymään!) temperementtiani. Välillä reissurytmini on niin överi, ettei siihen sulautuvaa seuralaista ole vielä löytynyt, ja välillä taas väsähdän täysin ja laiskottelen huolella.

 

+ Opit itsestäsi

Olen oppinut, että jaksan kierrellä uutta kaupunkia yksin korkeintaan viiden päivän verran. Sitten alan kaivata järjestettyä ohjelmaa, kahvittelua puolituttujen kanssa tai mitä tahansa, jossa pääsee juttelemaan muille ihmisille.

Olen myös oppinut, että väärällä aikavyöhykkeellä on helpompi huijata olevansa aamuvirkku, kunhan ei opeta kehoaan heräämään yhtä myöhään kuin Suomessa.

Ja niin kliseistä kuin se onkin, kaukaa on helpompi nähdä lähelle. Yksin matkustaessa on aikaa pohdiskelulle. Olen oppinut arvostamaan Suomen arjessa tärkeitä juttuja ja koen samalla arvojeni kirkastuneen.

Iida kukkapuskassa

– Sinulta puuttuu kuvaaja

Tämä kohta nyt on puolivitsillä, mutta puhelimeni on täynnä ylläolevan kaltaisia räpsyjä, joissa poseeraan ties minkä turhan objektin vieressä. Öäähh, minäkin haluan täydellisiä Instagram-kuvia! (Näitä kun kehtaa tunkea korkeintaan Instan storyyn.)

Rauhallisissa paikoissa kehtaan askarrella ajastimien kanssa, mutta kyllä se tyhjään poseeraaminen silloinkin vähän hävettää. Vai pitäisikö sittenkin niiden Instagram-poikaystävien puoliskojen hävetä, eikä minun..?

 

+ Yksin ei ole yksin

Siellä missä on wifi, siellä on myös kaikki ystävät ja perheenjäsenet.

Minulle ulkomailla yksin olo on jopa lähentänyt välejä perheenjäseniin Suomessa. Ja kuinka harvoin sitä tulee Suomessa soiteltua sanoen: ”äiti, arvaa mitä mä näin tänään?” 

(No joo, tulee sitä välillä, mutta yksin reissatessa teen sitä paljon enemmän!)

 

+ Helpompi jutella muille

Omat soolomatkani ovat sijoittuneet sellaisiin maihin, joissa usein tunnutaan pitävän etäisyyttä muihin ihmisiin. Yksin matkustaessa on saanut helposti juttuseuraa muista sooloreissaajista, ainakin silloin kun itse kehtaa avata suunsa.

Hostellien yleiset tilat ovat parhaita paikkoja sosialisointiin. Nyrkkisääntönä toimii, että mitä pienempi paikka, sitä helpommin ihmisiin tulee tutustuttua. Paras hostellimeininki oli viime kesänä pikkukaupunki Kurashikissa, jossa oli niin vähän ihmisiä, että kaikki juttelivat kaikkien kanssa.

iida punaisten torii-porttien alla

+ Kohtaamiset

Viimeisenä Osakan iltanani päädyin pienenpieneen kalaravintolaan. Se oli käytännössä vain yksi baaritiski, jonka toisella puolella kokki valmisti annokset. Juttelimme niitä näitä, omasta reissustani ja siitä miten Jay Z oli käynyt asiakkaana tuossa samassa paikassa. Meinasin vuodattaa pari kyyneltä ravintolan suussasulavan herkullisen sashimin vuoksi.

Sitten ravintolan ovi avautui ja sisään tupsahti viisi pukumiestä, jotka mahtuivat juuri ja juuri tuon saman tiskin ääreen. Yksin reissaava nainen oli heille ihmetys, mutta ei pätkääkään ahdistelevassa hengessä. Juttelimme kotimaistamme, vaahtosimme animesta, maistelimme annoksia ristiin.

Tuollaisissa hetkissä sitä miettii, että vaikka kuinka erilaista elämää elettäisiin, ihmisissä on usein enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Niinkuin vaikka rakkaus hyvään sashimiin.

 

+ Opit tyyneyttä ja kantamaan vastuuta

Ajelet väärällä metrolla väärään suuntaan, korjaat suunnan ja jäät pois väärällä pysäkillä. Nälkäkin alkaa kalvaa. On mielenkiintoista tunnistaa itsessään se ärsytys, joka saa välillä mököttämään matkaseuralaiselleen, ja kantaa se itse.

Yksin reissaaminen onkin opettanut todella paljon omien virheiden sietämisestä. Vaikka se saattaa välillä tarkoittaa, että matka Osakasta ihanaan Ujiin muuttuisi tunnin matkasta kolmeen tuntiin, koska jäät neljästi väärällä pysäkillä ja Google maps unohtaa laskea väliasemilla pysähtymiset matka-aikaan.

Maailman mittakaavassa aika pieni munaus kuitenkin.

iida ja matkalaukku

+ Opit paremmaksi päätösten tekijäksi

Opit jämäkkyyttä, kun kaikki pitää tehdä ihan ite. Yksikin reissupäivä pitää sisällään valtavasti erilaisia päätöksiä: missä ja mitä söisi, mitä tekisi, minne menisi… Vaikka porukassa reissaaminen vaatii välillä tylsiä kompromisseja, välillä haluaisi lomailla päätöksenteosta ja myötäillä muita.

Nimimerkillä: edelleen vähän väsyneenä Tokiossa, enkä meinaa keksiä tekemistä.

 

– Toisaalta välillä yksin on tosi yksin

Jos ollaan rehellisiä, välillä yksin matkustaminen tuntuu hiljaisuusretriitiltä.

Englannin kielessä on osuvasti eroteltu positiivinen yksinolo solitude ja negatiivinen loneliness. Yksin reissaaminen pitää sisällään molempia – enemmän ensimmäistä, mutta myös sitä jälkimmäistä. Haikeus iskee välillä, kun kaveriporukat ovat nauraen menossa alkuillan menoihinsa, vanha pariskunta nojailee toisiinsa kirsikankukkia katsellessaan tai ystävykset parantavat maailmaa kahvikupin yli. Tai sitten se iskee somessa, kun katsot Suomen ihmisiäsi, joiden luona et ole.

Silloin helpottaa WhatsApp-olkapää, mutta sitäkin enemmän kylmä realismi. ”Itsehän sä tänne halusit. Ja kohta olet taas Suomessa ja tahdot taas lähteä jonnekin!”

 

+ Saatat myös voimaantua

Kun sohvaperuna raahaa ylipakattua rinkkaa ympäri Kansaita, mikä aiheuttaa hikeä, hiertymiä ja turhautumisraivoa, voi samalla myös myhäillä itsekseen.

Pärjään hienosti yksin!

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin storystä, tällä hetkellä seikkaillaan Tokiossa. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Tokio

Hanamin juhlintaa Tokion Meguro-joella

perjantai, maaliskuu 29, 2019

lamppu ja kirsikankukkia

Olen nähnyt Instagramista kuvia upeasta joesta, jota reunustavat kirsikankukkapuut. Sinne on ehdottomasti päästävä hanami-aikaan, päätin, ja lähdin metrolla kapsulihostellistani Asakusasta kohti Naka-Meguron asemaa. Jo junan vaunun ikkunasta näkyi vilaus vaaleanpunaisen pumpulin ympäröimästä joesta.

Nappasin asemalta mukaani alueen esitteen (Japanille tyypilliseen tapaan kaikelle on esite) ja lähdin kiertämään jokivartta sen mukaan. Karttaan oli merkitty myös muita lähitienoon nähtävyyksiä, temppeleitä ja puutarhoja. Kirsikankukat riittivät häkellyttämään minua ihan tarpeeksi, joten pysyin jokivarren tietämillä.

kirsikankukat peittävät maiseman

kirsikankukan oksa lähikuvassa

monta japanilaista kamerat käsissä kirsikankukkien keskellä

Meguro-joen koko kirsikankukkareitti on noin 4 km pitkä. Sen varrella on jopa 800 puuta ja määrä on niin holtiton, että jossain kohdissa kirsikkapuut jopa peittävät jokimaiseman.

Jossain kohtaa iski valitettavasti turtumus. On harmi, ettei sadas puu sykähdytä enää yhtä paljon kuin ensimmäinen, vaikka niistä jokainen on yhtä satumainen.

Puisto-hanameista poiketen Meguro-joelle ei saa leiriytyä piknikille. Katukojujen herkut syödään seisaaltaan. Jokea halkovilla silloilla on virkailijoita, jotka huutelevat hanamifaneja siirtymään eteenpäin, jotta muutkin saavat ottaa kuvia parhailla paikoilla. Päiväsaikaan liikkeellä oli erityisesti lapsiperheitä, illalla juhlinta muuttunee villimmäksi. Moni oli pukenut päälleen vaaleanpunaista sävyjä, sävy sävyyn kukkien kanssa.

japanilainen mies paistaa ruokaa kojussa

kirsikankukkia kasvamassa puun rungosta

liila ruokarekka japanissa ja vaaleanpunaisia lamppuja

Tunnelma on liikkuva ja yllättävän hipsteri. Perinteisempien ruokakojujen rinnalta löytyy pikkuista ruokarekkaa ja pienpanimo-oluita myyviä tiskejä. Meguro onkin yksi Tokion hipstereimmistä kaupunginosista. Täytyy tulla tutustumaan toistekin, kun hanami-hulina hieman helpottaa.

Kun kylmä iskee, voi piipahtaa jokivarren trendikkäissä pikkukaupoissa, kahviloissa tai lounaalla. Niitä löytyy moneen lähtöön ja sivukujilta varmasti paljon lisääkin.

kirjakaupan hylly ulkona ja kyltti "everything for the freedom. cowbooks"

meguro-joen kirsikkapuita

Tällä hetkellä kirsikankukkia näkee Tokiossa muutenkin vähän siellä sun täällä. Monet kauniimmista puista olen spotannut joidenkin onnekkaiden pihoilta.

(Kirjoitan muuten jossain vaiheessa yhteenvedon tänne blogiin Tokion parhaista hanami-lokaatioista. Aika paljon on tullut kierreltyä, nimittäin…)

vaaleanpunainen kirsikkapuun oksa

polkupyöriä ja taustalla kirsikkapuu

kirsikankukkia nupussa

Kirsikkapuita on Japanissa useampia lajikkeita, jotka kukkivat eri aikaan. Keskiviikkona Meguro-joella oli vielä paljon nuppuja ja kylmemmissä paikoissa kukat ovat vasta avautumassa.

Megurossa voi ihailla kirsikankukkia myös iltaisin. Silloin ne valaistaan. Bilemielellä oleva voi napata kojuista itselleen vaaleanpunaisen drinkin, kuohuviiniä mansikoilla tai ihan vaan perus-Asahin. Alueella järjestetään myös erilaisia matsureita kirsikankukka-aikaan, jolloin on luvassa mm. livemusiikkia. Ajat kannattaa tarkistaa esimerkiksi täältä.

> Meguron kukat on iltavalaistu 23.3.–10.4. klo 17–19. Metro-asema: Naka-Meguro tai Meguro

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani

Nyt se alkaa

keskiviikko, maaliskuu 27, 2019
maisema koneen ikkunasta: pilviä, metsää ja lunta

Lähtöä edeltää päiväkausien mittainen levottomuus. Läksiäishalauksia. Autopilotti päällä suoriudun viimeisistä hommista. On lyhyitä yöunia ja hauskoja juhlia.

Kaaosta. Mikä laatikko menee minnekin? Kolmiulotteista tetristä varastoon tungettavien nyssyköiden kanssa. Uusintapelit ahtaen keskikokoiseen matkalaukkuun ainakin kahdeksan suklaalevyä, rinkka ja puolen vuoden tarpeelliset ja tarpeettomat asiat. Valtava tyydytyksen tunne, kun omaisuus painaa 5 kg alle painorajojen.

Matkalla kentälle meinaan saada HSL:n tarkastusmaksun, kauden loppumispäivämäärä olikin ollut päivää aiemmin. Virkailija antaa armoa, saan käydä ostamassa kertalipun.

Olen kentällä valtavasti etuajassa, tästä on muodostumassa sooloreissuperinne. En osaa rentoutua viimeisinä hetkiä ennen matkaa kotona, puunaan nurkkia ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Päänsisäinen stressikohina alkaa helpottaa turvatarkastuksen jälkeen Helsinki-Vantaan rauhallisessa ykkösterminaalissa. Jaksan jopa edistää koulujuttuja.

kaksi kuvaa: matkalaukku ja jalat sekä beijing8 kasvisdumplingseja ja teetä

Kun Tukholman kone vihdoin nousee, tunnen itseni onnellisemmaksi kuin viikkokausiin. ”Ei täs mitään. Kaikki menee ihan hyvin.” Olen hokenut sitä itselleni viime päivät, mutta vasta nyt alan oikeasti uskoa sanojani. Ihana lähdön riemu!

Arlandassa passintarkastaja alkaa spontaanisti puhua suomeksi possumunkeista. Vitsi miten rakastankaan tätä pohjoismaista epämuodollisuutta.

Syön lennoille varatut eväät lähes kättelyssä, joten törsään Beijing 8:n herkullisiin kasvisdumplingseihin. Niiden tulinen seesamidippi veisi kielen mennessään, ellei polttaisi sitä ensin.

Tukholmassa tarkistelen julkisen liikenteen yhteyksiä Tokiossa siltä varalta, että Pekingissä ei toimi Google Maps (arvaan oikein) ja SIM-korttiani ei löydykään Hanedan kentän myymälästä, jonne sen muutama viikko sitten tilasin (se löytyy, mutta operaattori ei aktivoi nettiäni heti).

Mikä olisikaan enemmän in translation kuin oikeasti olla siirtymässä paikasta toiseen?

Muutosten keskellä rakastan tuttuja asioita. Kuuntelen uudelleen Stephen Fryn lukemia Harry Pottereita, vaikka muistan valmiiksi lähes jokaisen lauseen. Tein samoin viime kesänä Hiroshiman mangakirjastossa – poimin käteeni vain ne kirjat, jotka olin jo lukenut.

lentokoneessa käsi pitelee puhelinta, jossa on Harry Potter-äänikirja

Ihmettelen China Airin sujuvuutta, turvallisuusvideoiden söpöä pandaa ja läpi mennyttä kasvisruokatilaustani. Ruokana on linssicurryä, joka pesee heittämällä kaiken lentokoneissa syömäni.

Katson Mad Max: Fury Roadin ja epäilen, että Air Chinalla on hieman boheemimpi politiikka elokuvien lentokonemuotoon leikkaamisessa. Ainakaan JAL ja Finnair eivät omien kokemusteni mukaan näytä yhtä graafista väkivaltaa.

Pekingissä luovutan sormenjälkeni, taistelen unta vastaan, eikä minulla ole hajuakaan paljonko Kiinan juan renminbeissä ostamani kahvi maksaa euroissa.

Kiroilen omaa pihistelyäni lentolippujen hinnassa, kun tajuan, että 15-tuntinen lentoaika ei tietenkään pidä sisällään vaihtoaikoja. Lasken matkustusajaksi 20 h ja hereilläoloajaksi 30 h, ellei koneessa torkkumista lasketa.

Japanissa kohtaan klassista tiedonkulkusekoilua, kun vastassa onkin vaihtokoulun tuutori. Joku oli pyytänyt häntä viemään minut asuntolalle, vaikka minulle oli kerrottu, että asuntolalle pääsee vasta ensi viikolla. Tuutoristakin olin kieltäytynyt. Koska kapsulihostellini on jo maksettu, tuutori saattaa minut ja laukkuni Asakusaan. Olen avusta kiitollinen, sillä nettini ei toimi ja aivoni vielä sitäkin vähemmän.

Japanissa ollaan! <3

Tunnelmat eiliseltä, tänään olen harrastanut kirsikankukkabongailua Tokiossa. Viimeisimmät kuulumiset löytyvät Instagramin storystä!

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translationblogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japanin kulttuuri

Japanin kulttuurista: katsaus Japanin uskontoihin

tiistai, maaliskuu 19, 2019
temppeli kamakurassa, torii-portti polun päässä ja luontoa

“Tiedätkö, mitä eroa on o-teralla ja jinjalla?” kysyi vapaaehtoistyö-pomoni Hiroshi-san ohimennen viime kesänä eräällä automatkalla. Eli ymmärsinkö, mitä eroa on shintolais- ja buddhalaistemppelillä.

“Kyllä, vähän”, vastasin.

Kuukauden Japanissa elettyäni olin ihmetellyt koteja, joiden keittiössä oli shintolaisalttari kamidama ja olohuoneessa esi-isiä kunnioittava buddhalaisalttari butsudan. Kesällä kummallekin tuotiin vehreitä oksia ulkona luonnosta ja maanantaisin Hiroshi polvistui butsudanin eteen sytyttämään suitsukkeen, soittamaan kelloa ja rukoilemaan. Vielä enemmän hämmennyin, kun Hiroshi kierrätti minua vuorotellen shintolaispyhäköissä ja buddhalaistemppeleissä ja rukoili sujuvasti kummassakin.

“Hienoa. Moni japanilainenkaan ei tiedä niiden eroa”, sanoi pomoni vaikuttuneena.

En ollut kuitenkaan varma, tiesinkö oikeasti.

Miten japanilaisten uskontojen eroja voisi ymmärtää, kun ne tuntuvat olevan kiertyneet toisiinsa niin tiiviisti?

 

polku kamakurassa temppelissä ja patsas

Shintolaisuus

Ei ole selvää, milloin ja miten shintolaisuudesta tuli uskonto. Sillä ei ole pyhiä kirjoituksia tai erityisiä moraalisia sääntöjä. Shintolaisuus on luonteeltaan animistinen, eli se uskoo kaiken pitävän sisällään sielun. (Selittää aika paljon Marie Kondon tavaroita kunnioittavia siivousmetodeja ja japanilaisten robotti-sympatioita, vai mitä?)

Shintolaisuus näkee pyhyyttä ja jumalia, kameja, mm. luonnossa, vesiputouksessa, vuorissa ja merimaisemissa. Metsät Miwa, Kamisuwa ja Kanasana ovat shintolaispyhäkköjä jo itsessään, ilman varsinaisia temppelirakennuksia.

On sanonta, että japanilaiset syntyvät shintolaisina ja kuolevat buddhalaisina. Hautajaismenot ja kuolleiden henkien lepyttely hoituvat buddhalaisen kaavan mukaan, shintolaisuus taas keskittyy tämänpuoleiseen. Sen riiteissä oleellista on puhdistautuminen ja jumalten siunauksen pyytäminen esimerkiksi hyvää satoa ja hedelmällisyyttä varten.

Naimisiinmeno Japanissa tapahtuu perinteisesti shintolaisten kaavan mukaan (joka tosin on peräisin vasta Meiji-kaudelta 1868–1912). Kasvussa ovat myös kristinuskoa matkivat länsimaistyyliset häät kermakakkumekkoineen. Viime vuosina jopa huimat 70% pareista on valinnut kristillisen hääseremonian.

 

kamakuran temppelissä buddhapatsaita

Buddhalaisuus

500-luvulla mantereelta Japaniin tullut buddhalaisuus on sekä filosofia että uskonto. Sillä ei ole kaikkivaltiasta jumalaa, mutta se nostaa valaistuneita ihmisiä budhisattvoiksi. Japaninbuddhalaisuudelle tyypillistä ovat erilaiset tiet – – joita pitkin valaistusta tavoitellaan. Tunnetuimpia ovat teen tie (chadō), ikebana (kadō), kalligrafia (shodō) ja erilaiset taistelulajit (aikidō, judō ja karatedō). Tavoitteena on saavuttaa fyysisellä harjoittelulla meditaatiolle ja valaistumiselle otollinen mielentila.

1300-luvun alussa zenbuddhalainen munkki Kokan Shiren kirjoitti japanilaisen buddhalaisuuden historiasta. Hän sanoi Naran suuren Buddhan olevan oikeastaan shintolainen kami, Amaterasu ōmikami. Buddhalaisuus on imenyt itseensä kameja ja shintolaisuuteen lainattu buddhia, joita taas on alettu kutsua kameiksi.

Shintolaisuuden ja buddhalaisuuden sekoittumista selittää sekin, että uskonnot on erotettu toisistaan vasta vuodesta 1863 lähtien.

 

temppelirakennus kamakurassa

Kokeilu valtionuskonnosta

Yhtenäisyyteen pyrkineellä meiji-kaudella buddhalaisuus tulkittiin vieraaksi opiksi. Shintolaisuudesta tehtiin valtionuskonto ja keisarista sen keskeinen hahmo, jonka uskottiin olevan auringon jumalan jälkeläinen.

Shintolaisuudesta haluttiin tehdä myös maailmanuskonto. Japanin valloitettua naapurimaita, kuten Korean, niitäkin yritettiin kääntää shintolaisiksi esimerkiksi pyhättöjä rakentamalla. Shintolaisuus ei kuitenkaan ottanut naapurimaissa jalansijaa.

Toisen maailmansodan jälkeen ulkovaltojen painostuksesta uskonto ja valtio erotettiin toisistaan. Yhteiskunta maallistui kulutusyhteiskunnaksi ja nykyäänkään japanilaisissa kouluissa ei ole uskonnon opetusta. Temppeleiden erilaisille myyntiartikkeleille ja lahjoituksille on käyttöä, sillä valtion tuki-jenit lopuivat.

Osa Japanissa sijaitsevista pyhäköistä on saanut suurvaltapyrkimysten ansiosta kyseenalaisen maineen. Esimerkiksi Japanin poliittisten johtajien vierailut Tokiossa sijaitsevaan Yasakunin shintoispyhäkköön aiheuttavat närää Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Yasakunissa on luettelo yli kahdesta miljoonasta japanilaisesta, jotka ovat kaatuneet taistellessaan Japanin keisarin puolesta. Heistä yli tuhat on tuomittu toisen maailmansodan jälkeen sotarikoksista.

 

temppelirakennus kamakurassa ja kirsikankukan oksia

Uskonnot nykyään

Virallisten tilastojen mukaan japanilaisista 84% on buddhalaisia tai shintolaisia, loput 16% uskonnottomia tai muiden uskontokuntien edustajia. Laskeminen on hankalaa, sillä shinto-pyhäköt laskevat jäsenikseen pyhäkön lähialueilla asuvat yhteisön jäsenet, buddhalaistemppelit taas kaikki kotitalouksien jäsenet.

Moni japanilainen ei kuitenkaan koe olevansa uskonnollinen, vaikka kävisi uutenavuotena pyhäkössä, autossa roikkuisi liikenneturvallisuutta tuova amuletti ja hän lahjottaisi rahaa pyhäkössä bisnesonnen toivossa. Erään määritelmän mukaan shintolaisuus onkin enemmän hengellisyyttä, tapoja ja uskomuksia, kuin varsinaisesti uskonnollinen uskonto.

Uskonto, shūkyō, mielletään Japanissa vahvasti yksityisasiaksi. On myös japanilaisia, jotka kokevat, että shintolaisuudessa on ikävä keisarin palvontaan ja nationalismiin liittyvä sivumaku.

naruihin sidottuja ennustuksia temppelissä kamakurassa

Toisaalta uskonnoilla voidaan myös irvailla. Vuodesta 2007 ilmestyneestä hittimangassa Sainto oniisan Buddha ja Jeesus elävät kämppiksinä ja seikkailevat japanilaisessa nyky-yhteiskunnassa. Sivuhahmoina nähdään Olympoksen jumalat, islamin Allah ja hindujumaluuksia, kaikki yhtä totena esitettyinä hahmoina.

Nykyään vanha sanonta voisikin taipua: synny shintolaisena, elä uskonnottomana, mene naimisiin kristittynä ja kuole buddhalaisena.

Ulkopuolelta katsottuna uskontojen sekasopasta ei kerta kaikkiaan saa selvää.

Tämä kirjoitus on tehty alunperin esseeksi japaninkurssille. Kuvat ovat temppelikierrokselta Kamakurassa 2016.

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translationblogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

 

japanilainen pariskunta rukoilee kamakurassa

Lisää aiheesta:

  • Olavi Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen, Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri. 1994, Otava.
  • Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä. 2012, Atena kustannus.
  • Suomi-Japani-seuran infoa shintolaisuudesta täällä
  • Tietoa buddhalaisuudesta täällä
  • ”Japanin paluu kansallismielisyytteen herättää huolta”  TS
  • Japan Guiden infoa uskontoaiheista täällä ja täällä.
  • ”Viewed trough religious lense, Japan makes sense” Japan Times
  • ”Christian-style weddings remain popular in Japan, but allure is more about optics than religion” Japan Times
Hiroshima Japani

Päiväretki Miyajimaan – pyhä saari Hiroshiman lähellä

lauantai, maaliskuu 16, 2019

Japanin matkaoppaita on vaikeaa selata törmäämättä erääseen ikoniseen näkyyn: merestä nouseviin punaisiin torii-portteihin.

Yksi kuuluisimmista porteista sijaitsee Hiroshiman lähellä Miyajiman saarella. Se onkin rankattu kolmen parhaan japanilaisen maiseman joukkoon.

Miyajima on yksi Japanin pyhimmistä saarista, jolla ei uskomusten mukaan saisi syntyä eikä kuolla.  Saari itsessään on suuri ja suurimmalta osin metsän peitossa, mutta nähtävyydet ovat keskittyneet pienelle alueelle helposti kierrettäviksi.

Miyajimassa riittää nähtävää päiväretkikohteenakin, mutta kokemusta täydentää saarella yöpyminen. Turistilauttojen poistuttua saari nimittäin hiljenee. Auringon laskiessa kuuluisien temppelien lumo korostuu entisestään. Puhumattakaan niiden iltavalaistuksesta ja Naran lailla vapaana vaeltavista peuroista.

Vaikka saari nykyään tunnetaan Miyajimana eli temppelisaarena, se on vain saaren lempinimi. Oikea nimi on Itsukushima, saaren kuuluisimman pyhäkön mukaan.

Matka Miyajimalle

Miyajimaan pääsee helpoiten Hiroshiman kautta, joko JR:n Sanyo Linella Hiroshiman asemalta Miyajimaguchin asemalle (25 min, 410 ¥). Raitiovaunulla myös pääsee Hiroshiman keskustasta (260 ¥), mutta yhteys on hitaampi.

Miyajimaguchin asemalta on lyhyt kävely lauttalaiturille, jonka yhteysaluksilla pääsee saareen kymmenessä minuutissa (180 ¥).

Kolmas ja helpoin vaihtoehto on ottaa suora vene Miyajimaan Hiroshiman Peace Memorial Parkista. Veneiden matka kestää 45 minuuttia ja menopaluu kustantaa noin 3600 ¥.

 

miyajiman peura

Miyajiman peurat

Ensimmäinen asia, jonka satamasta poistuttua näin, olivat peurat. Naran puiston tapaan, Miyajimassakin shika-japaninpeuroja on vuosisatojen ajan pidetty pyhinä eläiminä. Ne ovat kesyyntyneet elämään temppelialueilla ihmisten rinnalla.

Naraan verrattuna Miyajiman peurat vaikuttivat huomattavasti kesymmiltä ja vähemmän keksinpersoilta. Ihmisiin kyllästyttyään peurat saattoivat vaeltaa metsään. Onnettomuuksista on raportoitu täälläkin, joten söpöjen peuransilmien räpytyksestä huolimatta kannattaa pitää varaansa.

 

itsukushima-temppelin yksityiskohtia

Itsukushima-pyhäkkö, toisen temppelin pagoda ja punavalkoisia rakenteita

Itsukushima-pyhäkkö

Miyajiman suurin nähtävyys on UNESCOn maailmanperintökohteisiin lukeutuva Itsukushiman pyhäkkö. Sen on vuonna 1168 rakennuttanut Taira no Kiymori, joka oli erityisen vaikutusvaltainen Heian-kauden sotalordi.

Itsukushiman pyhäkkö on rakennettu kokonaan meren päälle. Laskuveden aikaan vesi paljastaa temppelin rakenteet ja kauempana meressä seisovalle torii-portille pääsee kävelemään. Mutainen merenpohja tuoksuu jännittävältä.

Ethän muuten älä ole idiootti ja matki turisteja, jotka laittavat kolikkoja torii-portin halkeamiin hyvän onnen toivossa. Se nimittäin vaurioittaa vanhaa porttia entisestään.

> Itsukushiman sisäänpääsy 300 ¥ / 500 ¥ yhdistelmälipulla kansallisaarteita sisältävään halliin.

 

Misen-vuori

Kiersin Miyajimaa kiireisen japanilaistuttuni kanssa, joten Miyajima-päivän pituus jäi vähän lyhyeksi.

”Et kai halua tuonne ylös”, hän kyseli Misen-vuorelle johtavan polun kohdalla. Tietysti olisin halunnut, mutta päättelin ettei tuttavani halunnut, joten kieltäydyin itsekin.

Misen-vuori on kuitenkin yksi Miyajiman päänähtävyyksistä. Sille voi joko kiivetä (reitistä riippuen n. 3 km, 90–200 min) tai kulkea köysiradan lasivaunulla (1000 ¥/suunta).

Vuoren päällä on erilaisia hengellisiä paikkoja, 360:n asteen näköalatasanne ja tietysti upeat maisemat Japanin sisämerelle.

 

Kakigori-jäätelöannos ja kuva ryokanista, missä on tohveleita sisäpihan edessä

Kakigoria perinnemiljöössä

Jos yöpyminen ei ole budjetista kiinni, valitse kohteeksi Miyajiman paras ryokan Iwaso. Vaatimattomammille matkaajille riittää pysähtyminen Iwasoa vastapäätä olevaan kakigori-kahvilaan!

Kakigori japanilaisten vastine jäätelölle. Monesti sen tilatessaan saa jäähilettä, jonka kanssa tarjoillaan erilaisia makusiirappeja. Fiinimmissä versioissa on mukana kondensoitua maitoa ja aidompia makuaineita. Jostain syystä kakigori tuntuu viilentävän jäätelöä enemmän – ihan kuin olisi nielaissut jäätä. Ja pienen hetken ajan Japanin kesän helle ei tunnu laisinkaan kuumalta.

Miyajiman kakigori-kahvilan nimi on Tamayoshi (玉善), enkä olisi osannut mennä sinne ilman japanilaistuttuani oppaana. En tiedä laisinkaan onko tuo paikka auki muuten kuin kesäkaudella.

Tamayoshi on rakennettu kauniiseen vanhaan puutaloon, listoilta löytyy mitä erilaisimmin tavoin maustettuja jäähileannoksia. Annokset ovat äärimmäisen herkullisia – ja aivan valtavia! Kuvassa oleva lusikka on lähes tavallisen lusikan kokoinen.

Yritin metsästää kakigoria muualta koko loppureissuni ajan Kansaita kiertäessäni, mutta en löytänyt mistään yhtä hyvää.

> Kakigori-kahvila kartalla täällä. Jäähileherkut muistaakseni 800–1000 ¥.

 

 

temppelin pieni buddha-patsaita, joiden päässä on hatut

Buddhalaistemppeli Daishoin

Daisho-in (大聖院) on yksi shingon-buddhalaisuuden tärkeimmistä temppeleistä. Suuri se on myös kooltaan: temppelialue jatkuu Misen-vuoren huipulle asti. Huipulla olevat ihailtavissa olevat rakennukset ovatkin siis osa Daishoiniä.

Japanissa joka ikiselle paikalle on tarjolla esite, mutta täällä Daishoinissä se todella kannattaa ottaa ja lukea. Nähtävää on nimittäin paljon.

Sisäänkäynnin lähellä vasemmalta alkaa polku, jossa on sadoittain pieniä Buddhaa edustavia rakan-patsaita. Niistä jokainen on käsin veistetty. Seuraavaksi vastaan tulee valtava kellotapuli. Toisin kuin monissa muissa temppeleissä, täällä sitä saa myös kokeilla soittaa!

Aukion laidalla sijaitsee suuri temppelihalli. Jätä kengät niille varattuun lokerikkoon, astu sisemmälle ja tähyile portaita, jotka menevät alaspäin. Temppelihallin pilkkopimeässä alakerrassa on nimittäin esillä buddhalaista taidetta, joka hehkuu kullattuna. Edetä täytyy käsikopelolla, mutta reitti on onneksi helppo.

> Auki 8–17. Temppeli on ilmainen.

 

miyajiman pikkukatu ja kyltti

Miyajiman pikkukadut

Miyajimalta löytyy paljon kauniita pikkukatuja. Niistä yksi on lauttasataman läheinen Machiya-dori, jonka varrelta löytyy monta ravintolaa, ryokania ja käsityöaarteita myyvää pikkuputiikkia.

Ruokatarjonnassa on ainakin okonomiyakia ja Miyajiman herkkua: grillattuja ostereita. Täällä ruokailemisen sijaan japanilaistuttuni tosin vei meidät Daisho-in -temppeliin johtavalla tiellä sijaitsevaan ihanaan sobaravintolaan. Sen hillitty ulkomuoto olemattomine kyltteineen ei olisi saanut minua uskaltautumaan sisään. Onneksi en ollut matkassa yksin!

 

Miyajiman vaahteranlehden muotoinen leivos kädessä ja toinen kuva, jossa kädessä miyajiman jättikokoinen riisikauha jossa on kanjeja

Miyajiman tuliaiset

Miyajiman perinteinen tuliainen (o-miyage) on momiji-manju -leivokset. Noita vaahteranlehden mallisia tattari-riisikakkuja myydään lähinnä Hiroshiman ja Miyajiman alueella. Täytevaihtoehtoja on lukuisia – anko-paputahnasta suklaaseen ja matchaan.

Toinen Miyajiman kuuluisista tuliaisista on riisikauha. Niistä jättiläismäisin löytyy vitriinistä Omotesando-ostoskadulta, mutta hieman pienempiä riisikauhoja (o-shakushi) voi ostaa kotiin saaren erilaisista matkamuistomyymälöistä. Muiden onnenamulettien tapaan riisikauhoja voi ostaa erilaisiin toiveisiin: rakkauteen, opiskelumenekseen, hyvään onneen ja bisnesmahdollisuuksiin.

Miyajiman riisikauhaperinne on peräisin muutaman vuosisadan takaa Kansei-kaudelta, jolloin sotilaita lähetettiin taisteluihin Hiroshiman Ujinan sataman kautta. Sotilaat kirjoittivat nimensä riisikauhoihin ja omistivat ne Itsukushiman temppelille. Kun sotilaat tulivat takaisin taisteluista, he pitivät riisikauhat muistona. Nykyään tuo ”onnen kauha” on suosittu onnenkalu.

Oma onnenkauhani toivoo yleistä onnellisuutta.

 

Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation, blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Sinua voisi kiinnostaa:

Hiroshiman parhaat nähtävyydet (itsevaltaisesti järjestettynä)

Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 2: Arki

Nara – pyhiä peuroja, temppeleitä ja puutarhoja

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki