Japanin kulttuuri

Tiesitkö tätä Japanin kielestä?

perjantai, helmikuu 15, 2019

  • Japanilla ei ole sukukieliä. Kanji-kirjoitusmerkkinsä se on lainannut Kiinasta. Jokaiselle merkille on oma(t) merkityksensä ja sanomalehteä sujuvasti lukeakseen olisi osattava noin 2 200 merkkiä. Harvinaisimpia kanjeja eivät tunne kaikki japanilaisetkaan ja lohduttavaa on, että japanilaislapsilta vie vuosia oppia kunnolla lukemaan.
  • Kanjien rinnalla kulkee kana-järjestelmä, eli hiraganat ja katakanat, jotka kuvaavat erilaisia tavuja/äänteitä. Se johtuu siitä, että lainatut kanjit taipuivat huonosti japanin kirjoittamiseen, jossa sanan päävartaloon lisätään erilaisia taivutuspäätteitä.
  • Hiraganaa käytetään japanilaisperäisiin kielioppirakenteisiin kuten verbien päätteisiin, katakanalla taas kirjoitetaan lainasanat.
  • Japanin kielelle ominaisia ovat paikoitellen hupaisat englannin väännökset eli waisei-eigot: aisu-kuriimu (ice cream), koohii (coffee), basu (bus), bataa (butter). Kaikki nämä kirjoitetaan katakanoilla.
  • Hiraganaa ja katakanaa käytetään myös eri asioiden korostamiseen, kuten mangan äänitehosteisiin ja mainosten yksittäisiin sanoihin. Heian-kaudella naislähtöiseen kirjeviestintään kehitetty pyöreämuotoinen hiragana mielletään feminiinisemmäksi kuin kanjeista yksinkertaistettu graafisempi katakana. (Allaolevassa kuvassa mustekalan alla oleva kyltti on katakanaa, mustekalan viereisen punaisen kyltin pyöreämuotoiset kirjaimet hiraganaa.)

  • Japania kirjoitetaan ilman sanavälejä. Lauseita jäsentää pilkut ja pallomainen piste, maru.
  • Suomalaiseen suuhun japani istuu hyvin, sillä sitä lausutaan suhteellisen samalla tavalla kuin sitä kirjoitetaan. Moni japanilainen ihmettelikin lausumistaitojani (erityisesti muun kielitaidon puuttuessa) – konsonanttien kanssa lienee esimerkiksi englannin puhujille enemmän kipuiltavaa.
  • Aikamuotoja japanissa on montaa muuta kieltä vähemmän, mutta helpotuksesta ei vielä kannata huokaista: japanille ominaista ovat erilaiset kohteliaisuustasot.
  • Ihmisiin viitataan pronominien sijaan nimillä ja nimien perään lisätään erilaisia kunnioittavia pääteliitteitä. Sinä-sana anata koetaan epäkohteliaana (tai intiiminä, niin että se toimii rakastettujen hellittelynimenä) ja ihmisiin viitataan yleensä sukunimellä. Yleinen ”entä sinä” taipuu japaniksi ”sukunimi-san wa?”. Läheisimpiä voi tosin kutsua etunimelläkin.
  • Nimien kunnioitusliitteitä on erilaisia riippuen siitä mikä on puhujan suhde puhuteltavaan. Sama-pääte on kunnioittavin ja esimerkiksi palvelualan työntekijä saattaa kohdistaa sen sinuun. San-pääte toimii yleisesti kaikkiin. Pojista voi puhua kun-päätteellä ja tytöistä chan-päätteellä, mikäli he ovat sinua nuorempia. Välillä erityisesti chan toimii myös hellittelynimenä – moni kutsuu isoäitiään obaachaniksi.
  • Kunnioitusliite voi liittyä myös ammattiin tai yhteiskunnalliseen asemaan. Esimerkiksi opettajat, tutkijat ja buddhalaismunkit ovat sensei, vanhemmat kollegat ja ylemmän luokka-asteen opiskelijat sempai.

  • Itsestä ei koskaan käytetä kunnioitusliitettä. Yksi yleisimmistä aloittelijan virheistä onkin esitellä itsensä san-päätteen kanssa. (Koska kuulet koko ajan muiden käyttävän sitä sinusta.)
  • Japanin opiskelu aloitetaan yleensä peruskohteliaasta tyylistä, mutta sen rinnalla on erittäin kohtelias ja virallinen keigo, tuttujen keskinäinen epävirallisempi puhekieli sekä töykeä alatyyli. Kohteliaisuustasot vaikuttavat verbien taipumiseen ja jopa vaihtavat sanoja kokonaan toisiksi.
  • Japanilaislapset toki oppivat ensin kotona puhutun, epävirallisen puhekielen.
  • Sanat vaihtuvat myös kunnioittavasti sen mukaan kuka puhuu kenestä. Minulle oma äitini on haha, mutta muille äitini on okaasan.
  • Japanin kielen kohteliaistasojen käyttö ei usein ole symmetrista. Alempiarvoinen, esimerkiksi nuorempi, puhuu kohteliaampaa kieltä kuin häntä vanhempi keskustelukumppani. Samanikäiset tai läheiset ihmiset toki yleensä viestivät samantasoisesti.

  • Sanotaan, että japani jakautuu naisten ja miesten kieleen. Osittain se pitää paikkansa, mutta jaon voisi vetää myös suorasukaiseen kieleen ja pehmeään kieleen. Kielenkäyttövalinnat ovat myös tapa ilmentää omaa persoonaa – söpöstelevä tyttö käyttää eri tyyliä kuin poikatyttö. (Tämä tosin ehkä kannattaa jättää natiivien haltuun – väärinymmärryksien mahdollisuudet ovat korkealla.)
  • Ei:n epämääräisyys ja kiertely. ”No se on vähän…” on yleinen tapa sanoa ei. Hiroshiman arjessa moni tutuistani tuntui käyttävän kiertelyyn vaikea-adjektiivia monen negatiivisemman adjektiivin sijasta.
  • Numeroilla on ihan oma logiikkansa. On Kiinasta lainatut numerot ja japanilaisperäiset numerot. Asioiden laskemiselle on japanissa erilaisia tapoja, kun eri numeron perään laitettava laskusana vaihtuu laskettavan asian mukaan. Esimerkiksi nin laskee ihmisiä, dai mekaanisia esineitä, koneita ja kulkuvälineitä, satsu vihkojen tapaisia nidottuja esineitä, hiki pieniä eläimiä ja wa lintuja ja jäniksiä.
  • Japanissa on myös omat murteensa ja yleiskieli on ilmeisesti yleistetty Tokion alueen murteesta. Oma kielitaitoni ei vielä riittänyt murteiden tarkempaan ihmettelyyn mutta sanojen vaihtumisen huomasi – Hiroshimassa esimerkiksi chiisai (pieni) muuttui muotoon chikkai.

Postauksen kuvat ovat satunnaisräpsyjä Osakasta viime kesältä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply