Hiroshima Japani Matkavinkit

Hiroshiman parhaat nähtävyydet (itsevaltaisesti järjestettynä)

perjantai, tammikuu 25, 2019

Asuin kuukauden Hiroshiman tuntumassa vapaaehtoistöissäni ja piipahdin kaupunkiin joka viikonloppu. Siinä ajassa ehti näkemään paljon.

Vaikka kyseessä on miljoonakaupunki, Hiroshiman parhaat nähtävyydet ehtisi kiertää päivässä tai kahdessa. Se on myös hallittavan kokoinen. Jalalla pääsee joka paikkaan ja ellei jaksa kävellä, busseja ja raitiovaunulinjoja kulkee mukavasti.

Hiroshiman tunnelma on aika erilainen moneen muuhun japanilaiseen kaupunkiin verrattuna – täällä kun ei, luonnollisesti, ole vanhoja rakennuksia jäljellä. Ruoan ja ostosten hintataso on hieman muita turistikaupunkeja alhaisempi.

Hiroshiman matkaan kannattaa ehdottomasti yhdistää retki temppelisaari Miyajimaan, jonne pääsee keskustasta suoraan venekyydillä tai alle tunnin junamatkalla. (Postaus Miayjimasta täällä.)

 

Peace Memorial Park & Atomic Bomb Dome

Olisi epäkunnioittavaa mennä Hiroshimaan tutustumatta kaupungin traagiseen historiaan. Atomic Bomb Dome on ainoita atomipommin räjähdyspisteessä jäljelle jääneitä rakennuksia, ja sen rauniot vetävät hiljaiseksi. Vastarannalla on Peace Memorial Park, joka on täynnä uhreille pystytettyjä muistomerkkejä. Kanavan rantaa kävellessä vastaan tulee opastauluja, jotka kertovat tuhoutuneista rakennuksista ja näyttävät miltä Hiroshima näytti ennen 6.8.1945.

Sisemmällä puistossa palaa ikuinen tuli. Sen liekki sammutetaan vasta, kun maailmassa ei ole enää ydinaseita.

Rauhanpuiston helmi on atomipommimuseo Peace Memorial Museum. Se lyö kauhut naamalle ilman sisältövaroituksia. Graafiset valokuvat säteilyn seurauksista, osittain palanut valkoinen mekko veritahroineen, luonnottoman lämmön polttamat esineet. Testimoniaalit kannattaa kuunnella: ”Se oli kuin helvetistä, paitsi että helvetissäkin on punaista. Hiroshimassa ei ollut mitään värejä jäljellä.”

Museo löi luun kurkkuuni useiksi viikoiksi.

 

Hiroshiman okonomiyaki-munakas

Hiroshimayaki

Hiroshiman versio okonomiyakista eroaa hieman Osakan vastineesta. Hiroshimassa käytetään aina nuudeleita (sobaa tai yakisobaa) sekä erikseen paistettua kananmunaa osana okonomiyakia. Osakan okonomiyakissa täytteet sekoitetaan keskenään, Hiroshimassa ne taas kasataan kerroksittain.

Enpä juuri huomaa eroa, mutta erittäin herkullista se on silti!

 

Shukkeien-puutarha. Tyttö sillalla ja jalat ja karppeja

Shukkei-en

Kioton ja Naran puutarhojen jälkeen Shukkei-en ei välttämättä säväytä, mutta se on kuitenkin kaunis japanilainen puutarha korkeiden talojen keskellä. Puutarha kärsi merkittäviä vaurioita atomipommista, mutta se on palautettu alkuperäiseen loistoonsa. Heinäkuussa hurmaavinta Shukkei-enissä olivat vapaaehtoiset oppaat, jotka välillä pistivät laulaen.

Shukkei-enin vieressä on Hiroshima Prefectural Art Museum, jonka vaihtuvien näyttelyiden joukosta voi löytää kiinnostavia. Itse näin Ghibli-museon näyttelyn minikoossa. Museoon ja puistoon myydään myös yhteislippuja.

> Shukkei-enin sisäänpääsy 300¥. Lipputiskin vieressä myydään karpinruokaa, joka on hauska aktiviteetti puistossa. Hiroshima Prefectural Art Museumin sivuille täältä. 

 

Hiroshima MOCa modernin taiteen museo ulkoapäin

Hiroshima MOCA

Hijiyama-vuoren päällä oleva modernin taiteen museo on arkkitehtuuriltaan kaunis. Näyttelyt vaihtuvat säännöllisesti ja niiden sisältö vaihtelee: itse ihailin Fukuokan taidemuseolta lainassa olevaa näyttelyä, jossa oli mm. Salvador Dalia ja Yaoi Kusamaa.

Surullinen ja kaunis pysyväisnäyttely käsittelee atomipommia modernin taiteen kautta.

> Perusnäyttely 300¥, erikoisnäyttelyiden sisäänpääsyhinta vaihtelee. Käveltävissä keskustasta. Täällä lisää infoa.

 

Jalat ja kädet, joissa on Hiroshima city manga libraryn esite ja pullo kylmää vihreää teetä

Hiroshima City Manga Library

Hiroshiman modernin taiteen museon läheltä löytyy Hiroshiman mangakirjasto. Se on avoin kaikille. Toisesta kerroksesta löytyy myös englanninkielinen osasto, jonka löytää parhaiten nappaamalla ala-aulasta englanninkielisen esitteen. Täällä on hyvä lepuuttaa jalkoja ja mangoja voi lukea myös viereisessä puistossa.

Kirjastosta löytyy yli 100 000 nidettä, joiden joukossa on myös erittäin harvinaista ja vanhaa mangaa.

 

Hiroshiman linnan vallihaudat ja vartiotorni sekä mänty

+ Hiroshiman linna

Hiroshima-jō on rakennettu uudestaan alkuperäiseen loistoonsa. Sisällä on kuulemma pieni museo, mutta itselleni riitti eväiden napostelu vallihautoja katsellen. Sijainti on lähellä Shukkei-enin puutarhaa.

 

+ Mazda-museo

Hiroshima on koti Mazdan autoille, joita valmistetaan täällä edelleen. Monien Hiroshiman parhaat nähtävyydet -listauksissa esiin nousee Mazdan museo, jossa autoharrastajat voivat tutustua aiheeseen pintaa syvemmin. Lue lisää täällä.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply EVE / REISSUKUUME perjantai, tammikuu 25, 2019 at 15:18

    Olipa mielenkiintoinen postaus! 🙂 Tuo museo varsinkin kiinnostaisi kaikessa raakuudessaan.

    • Reply iidaintranslation lauantai, tammikuu 26, 2019 at 13:35

      Kiitos Eve! 🙂 Kannattaa ehdottomasti mennä sinne museoon jos Japaniin lähdet, yksi vaikuttamimmista paikoista, joissa olen ikinä ollut.

  • Reply Make sunnuntai, tammikuu 27, 2019 at 11:22

    atomipommin epikeskuksessa jäljelle: voisi sanoa suomeksi esim:
    pommin räjähdyksen keskipisteessä
    räjähdyksen nollapisteessä
    Mielenkiintoinen kiva kirjoitus.

    • Reply iidaintranslation sunnuntai, tammikuu 27, 2019 at 20:18

      Kiitos kommentistasi ja hyvä huomio! 🙂 Välillä menee anglismeiksi kun kirjoittaa näppis sauhuten.

    Leave a Reply