Monthly Archives

tammikuu 2019

Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta

Päiväretki Osakasta Ujiin – Byodoin-temppeli, teetä ja joki

keskiviikko, tammikuu 30, 2019

Punainen silta ja joki Ujissa

Oli viimeinen päiväni Japanissa viime kesän yhdistetyllä vapaaehtoistyö- ja Kansain kiertoreissulla. Tahdoin nähdä vielä jotain erityistä ja kyselin päiväretki Osakasta -vinkkejä Jodelin Japani-kanavalta.

”Mene Ujiin!”, joku vinkkasi. Mikä hiton Uji? En ollut koskaan kuullutkaan.

Aika moni muu kuitenkin on. Uji on vajaan parinsadantuhannen asukkaan pikkukaupunki Kioton kyljessä. Se on tunnettu teeviljelmistään, Unescon maailmanperintökohteisiin luetuista temppeleistään ja yhteyksistään japanilaiseen kirjallisuusklassikko Genjin tarinaan.

Kartta keski-japanista, korostettuna Uji

Lähdin Ujiin Osakasta aamuvarhaisella. Viimeisen päivän sooloreissuväsymys alkoi valitettavasti puskea päälle. Unohdin kahdesti jäädä lähijunasta oikealla pysäkillä ja vihdoin oikean aseman löydyttyä, lähdin ajamaan bussilla väärään suuntaan.

Ujiin päästyäni kello oli jo paljon ja nälkä kirkuva. Niin kirkuva, että skippasin teetä mausteena käyttävät ravintolat ja päädyin ahmimaan kahvilan kehnohkoa pizzaa. Verensokerin tasaannuttua olin valmis temppelikierrokseen.

Koristeellinen punavalkoinen Byodoin-temppeli ja lampi

Byodoin-temppeli rakennettiin 900-luvulla alunperin Fujiwara-klaanin lomapaikaksi. Sen päähallia kutsutaan Feeniks-halliksi katon harjanteen feenikspatsaiden takia. (Halli löytyy muuten myös japanilaisesta kymmenen jenin kolikosta.)

Päähallia voi ihailla lammen vastarannalta tai jonottaa pääsyä sen sisään. Saapuessani Ujiin myöhässä odotusaika olisi ollut useamman tunnin, joten tyydyin kauempaa katseluun.

Temppelihallin oikeat aarteet löytyvät maan alle rakennetusta museotilasta. Alkuperäiset patsaat olivat hienoja ja seinämaalausten sisältö oli mallinnettu hyvin 1:1 kokoisilla valokuvasuurennuksilla.

Maisema Ujista: taloja ja joki

Ujissa ihaninta oli kuitenkin mielestäni joki. Sen kivisessä pohjassa koikkelehti kurkia, kaunista punaista siltaa oli helppo siirtyä vastarannalle.

Toisella rannalla olisi ollut lisää temppeleitä, mutta viimeinen päivä Japanissa puolentoista kuukauden reissulla söi keskittymistäni. Mietin Suomeen palaamista. Riisuin sukat ja liotin joessa väsyneitä varpaitani. Katselin yukataan pukeutuneita japanilaispariskuntia lomapäivänsä vietossa.

Kiertelin vastarannan pikkukatua ja päädyin teekauppaan kylmälle teelle.

punainen silta ja Japanin luontoa

Ostin Suomeen vietäväksi kakkua ja mietin kaikkea mitä rakastankaan Japanissa. Tunsin kuitenkin rauhaa, olin varma että tulisin takaisin sekä Ujiin että Japaniin ylipäätään.

Japani-ikävän kyyneleet iskivät vasta seuraavana päivänä, ilmaan nousevassa lentokoneessa.

sininen teekuppi ja paketti ujista ostettua kakkua vihreä-keltaisessa paketissa jossa lukee hiraganalla kasuteira

Ujista kahta vuorokautta myöhemmin istuin sukulaisten kahvipöydässä. Ujin matchakakkua availlessani osa minusta oli edelleen Japanissa.

> Ujiin pääsee helpoiten Kiotosta JR Nara Linea pitkin. Yksi suunta maksaa 240 jeniä ja kestää nopealla junalla 20 min, hitaammalla 30 min. Osakasta seikkailu Ujiin kestää noin tunnin. Byodoin-temppelin sisäänpääsy 600 jeniä, feenikshalliin pääsyyn erillinen 300 jenin lippu (+ odotus).

Japani Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta

Päiväretki Himejiin – Himejin linna ja Kokoen-puutarha

maanantai, tammikuu 28, 2019

Viime kesän vapaaehtoistöiden jälkeen kiertelin kaksi viikkoa yksin Kansaita. JR:n Kansai Wide Pass helpotti kulkemisiani. Sen avulla pääsi kulkemaan lähijunissa ilmaiseksi sekä shinkansenilla Osakasta Okayamaan asti. Tuohon välille sattui sopivasti Himejin kaupunki.

Jo ensimmäinen näky asemalta ulos astuessa oli syy, miksi ylipäätään lähdin Himejiin – pääkadun päässä hohti kaunis valkoinen linna.

Himejin linna on yksi Japanin tunnetuimmista feudaaliajan linnoista. Se on määritelty kansallisaarteeksi ja Unescon maailmanperintökohteeksi. Linnaa on remontoitu huolella moneen otteeseen, viimeksi vuonna 2015.

Himejin linnan rakentaminen on aloitettu vuonna 1333, mutta se on purettu kahteen otteeseen. Nykyinen rakennus on peräisin 1600-luvulta. Linnan sijainti oli Kioton puolustajana oleellinen ja se on rakennettu strategisesti sotatilannetta ajatellen, mutta kunnollista hyökkäystä se ei ole onneksi joutunut kokemaan.

Moni Japanin linnoista on myöhemmin remontoitu museoksi (mm. Osakan linna, Hiroshiman linna), mutta Himejin sisäosat on pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisenä. Se tekee Himejin linnasta ehdottomasti päiväretken arvoisen.

Himejin linnan muuria

Himejin linnan sisäosia

Linna pitää sisällään kuusi kerrosta, kellarin ja lukuisia lisärakennuksia. Sisäosien vanhoilla puulattioilla sipsutellaan ulkokengät muovipussissa.

Mieli loikki vuosisatojen taakse miettimään feudaaliruhtinaita ja sitä miten puulinnan hiljaisuudessa mietittiin vihollisten liikkeitä. Miten kylmä niissä huoneissa talvella mahtoi olla?

Oma vierailuni sen sijaan sijoittui tuskanhikiseen kesähelteeseen. Valkoinen linna kukkulan päällä tuntui imevän kaiken lämmön itseensä, sisätilojen lämpötila oli kaukana kivilinnojen viileydestä.

Maisemia Himejin linnan ylimmästä kerroksesta

Japanilainen linnanrakennusperinne eroaa rajusti eurooppalaisesta – erityisesti koossa (yllättävän pieni) ja kerrosten määrässä (todella paljon). Suurin osa kerrosten väleistä kuljettiin puuportaita, jotka kaltevuudeltaan olivat enemmän tikkaiden luokkaa.

Korkeanpaikankammoinen (minä) joutui välillä hengähtämään kerrosten välillä ennen kuin uskalsi kiivetä ylemmäksi.

Mutta onneksi ylimmän kerroksen näkymät olivat kipuamisen arvoiset.

Pyöräilevä Himejin maskotti, joka on vaalea pallo jolla on linna päässä

Muuten: Japanissa lähes joka paikalle on maskottinsa. Himejillä se oli tietysti pallero, joka oli laittanut kaupungin symbolin, linnan, päähänsä.

kokoen-puutarha

Himejin linnaan myydään yhteislippuja naapurissa olevan Kokoen-puutarhan kanssa naurettavan pienellä lisämaksulla (n. 30cnt). Kokoen koostuu yhdeksästä erityyppisestä osasta, suurin osa edo-kauden perinteen mukaisesti rakennettuna.

Kokoen oli kaunis, mutta Kioton ja Naran puutarhojen jälkeen se ei enää säväyttänyt niin paljon, kuin olisi voinut. (Myös superhelteellä saattoi olla osuutta asiaan. UV-säteilyltä blokkaavasta sateenvarjosta huolimatta en kerta kaikkiaan jaksanut kierrellä ulkona.)

Puutarhan ravintolassa söin lempiruokaani Japanin kesässä – kylmää sobanuudelia. Sitä kastetaan vieressä tarjottavaan soijapitoiseen kastikkeeseen, johon voi kaataa kevätsipulia oman maunsa mukaan. Monesti soban kanssa tarjoillaan myös wasabia.

Soban perinteinen seuralainen on tempura. Se saa lisämakua suolasta, joka on usein maustettu esimerkiksi matchalla.

Himejin linna

> Osakasta pääsee Himejiin puolessa tunnissa shinkansen-junalla, lähijunilla matka kestää tunnin. Himejin linnan sisäänpääsy 1000¥, yhdessä Kokoen-puutarhan kanssa 1040¥. Aukioloajat 9:00–17:00 (klo 18:00 asti huhtikuun lopusta elokuun loppuun), viimeinen sisäänpääsy tuntia ennen sulkemisaikaa.

Japani Proosaa

Postikortteja Japanista: Tatuointi

sunnuntai, tammikuu 27, 2019
Niska, jossa on tatuoitu kolmio, joka on peitetty läpinäkyvällä laastarilla.

Postikortteja Japanista -sarja kertoo vapaaehtoistyöntekijän arjesta mielenterveyskuntoutujien avohoitokodissa. Perustuu tositapahtumiin, tai sitten ei. Nimet muutettu. 

Ensimmäisenä työpäivänäni kohtasin joukon uusia ihmisiä, joiden joukosta mieleeni jäi Kaori-san.

En osannut päättää, oliko Kaori-san kuntoutuja vai työntekijä. Hän ei astunut jalallakaan kuntoutujien lepohuoneeseen tai osallistunut keskuksen aktiviteetteihin, mutta ulkonäkö kieli toista. Kädet olivat täynnä viiltelyjälkiä ja kämmenselkään oli raaputettu pysyvästi hakaristi.

Olisin halunnut kuittailla pomolleni Hiroshi-sanille siitä, että Kaorilta taitaa tatuointi vähän näkyä. Minä nimittäin jouduin hikoilemaan helteessä pitkissä hihoissa ja sukissa, jotka eivät varmasti paljastaisi jalkapöytieni tai käsivarsien tatuointeja. (Ne paljastuivat Hiroshille vahingossa, kun hän näki minusta kuvan sosiaalisessa mediassa. Hiroshi kauhistui ja käski minua peittämään itseni ennen kuin otan askeltakaan Hiroshimassa.)

Kädet ja jalat olivat onneksi helppo peittää. Toisin oli niskan pienen kolmion kanssa.

Ensimmäisenä aamuna, kun en ollut ehtinyt pestä tarpeeksi korkealle ulottuvia kauluspaitojani, projekti oli surkuhupaisa. Yritin epätoivoisesti peittää tatuointia combini-kioskin laastareilla, jotka osoittautuivatkin läpinäkyväksi. Jouduin teippaamaan niitä sarjan niskaan vieri viereen, jotta turmeltu ihoni ei paljastuisi.

”Tatuointi sielläkin, niinkö?”

Hiroshi-san nauroi viritykselleni ääneen pitkään – pidempään, kuin kuulin hänen nauravan millekään muulle asialle koko kuukauden aikana. Hänen tyttöystävänsä Mai-san taas oli kuin ei olisi mitään nähnytkään. Mutta kun laastarin reunat alkoivat repsottaa muutaman tunnin kuluttua, hän toi levyllisen suurta laastaria, josta voisin leikata sopivankokoisen palan.

Uusi laastari niskassani aloin ihmetellä outoa nousevaa tuntemusta, ihan kuin joku olisi heittänyt niskaani kylmän kananmunan. Sitten tajusin. Laastarissa oli tietysti lääkeainetta, joka koetti parantaa sairasta niskaani. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta juuri sillä hetkellä en olisi voinut tuntea olevani kauempana japanilaisuudesta. Samalla tunsin otsassani oudon leiman, joka selittyi jotenkin Hiroshi-sanin lauseella: ”Vain pahoilla ihmisillä on tatuointeja.”

Näkökulma hämmensi. En olisi voinut tuntea itseäni enää harmittomammaksi.

Olin iso pohjoiseurooppalainen Totoro, pitkä pinkkitukkainen mörökölli, joka hikoili helteessä, ompeli, askarteli ja kuunteli loputtomasti japaninkielisiä tarinoita, vaikkei ymmärtänyt niistä puoliakaan. Ja iloitsi ihan liikaa söpöistä japanilaishahmoista, kuten laiskasta kananmunasta Gudetamasta. Kuka ihme minut yhdistäisi mafiaan?

Kauluspaidat pyykättyäni niskanpeitto-operaatio onneksi helpottui.

Jatka lukemista:

Postikortteja Japanista:  Osa 1: Kalmari
Yleistä tatuoinneista Japanissa: Japani ja tatuoinnit

Japani Kulttuurishokki

8 × hetki Japanissa, joka särki sydämeni

lauantai, tammikuu 26, 2019

Toiset eläimet olivat Japanissa tasa-arvoisempia kuin toiset – tässä Miyajiman pyhä peura. 

 

Se, kun harvinaiset kilpikonnat ovat liian pienissä häkeissä matelijanäyttelyn vitriinissä. Ne puskevat lasiseinää vasten, yrittäen epätoivoisesti päästä sen läpi. Japanilaiset töllöttävät eläimiä innostuneena ja napsivat kuvia. Ihmettelen, eikö kukaan ajattele eläinten oloja.

Se, kun loukkaa tahtomattaan. Kun ei ymmärrä tarinasta kuin osan, olettaa sen olevan jotain positiivista ja reagoi silti iloisesti takaisin. Vastapuhujan katseesta tajuaa, että olisi pitänyt reagoida täysin päinvastaisesti.

Se, kun Thaimaasta muuttanut teenviljelijä kehuu tatuointejani ja koettaa rekrytöidä minua vapaaehtoiseksi farmilleen. Hän kertoo yksinäisyydestään konservatiivisten japanilaisten keskuudessa, kielimuurista ja siitä, kuinka tahtoisi antaa tyttärilleen toisenlaisia esimerkkejä.

Se, kun ei tahdo loukata ystävällisiä ihmisiä, joilta saa niin paljon. He kysyvät ”Syödäänkö Suomessakin valaita?”, ”Tulitko tänne koska haluat japanilaisen aviomiehen?”, ”Mikset syö lihaa?” – minä harjoittelen olemaan kohtelias ja piilottamaan sanavalmiin suomalaispersoonani.

 

Kuorittuja mandariineja yksittäin pakattuna muoviin

Olen sanaton.

 

Se, miten jokainen kuntoutujien tekemä askarteluteos on tärkeää saada muovipakettiin, jotta se näyttää valmiilta. Yksittäiset mandariinit kuorittuina muovipaketissa, kananmunia yksittäin valmiiksi keitettynä – tietysti muovissa. Salaatti, kurkku ja tomaatit – muovipaketin sisällä nekin. Mistä se kaikki muovi tulee, mihin se menee, ja miksi kukaan ei tunnu välittävän?

Se, kun yrität sanoa jotain oleellista, eikä vastakumppani ymmärrä. Koetatte käyttää netin kääntäjiä, jotta ymmärtäisitte toisianne, mutta niiden käännös on vielä järjettömämpi. Erityisesti konfliktitilanteissa, kun puhutaan vakavista asioista, on rankkaa taantua kielitaidon puutteessa sylilapsen tasolle.

Se, kun kipuilet kulttuurishokkia, mutta pomosipa käyttävät kaiken vapaa-aikansa suursateiden jäljiltä kotinsa menettäneiden ihmisten auttamiseen ja tulvan alle jääneiden kotien siivoamiseen. Valitettavasti first world problem -syyllisyys ei poista kulttuurishokkia.

Se, kun istun teellä kahden japanilaismiehen kanssa, pomoni Hiroshi-sanin ja erään kuntoutujan. Olimme käyneet edellisenä päivänä yhdessä ramenilla ja he kysyvät, millaista oli. ”Tosi hauskaa”, vastaan iloisesti, mikä saa heidät naureskelemaan kiusaantuneesti. Kummeksun reaktiota ja saan vastaukseksi: ”Kuulostit ihan pojalta. Eivät tytöt sano, että asiat ovat hauskoja.”

Esimerkiksi niinä hetkinä sitä miettii, että mikä hiton maa tämä tällainen on. Kunnes vastaan tulee asioita, jotka sulattavat sydämeni. Niistä lisää erikseen.

Hiroshima Japani Matkavinkit

Hiroshiman parhaat nähtävyydet (itsevaltaisesti järjestettynä)

perjantai, tammikuu 25, 2019

Asuin kuukauden Hiroshiman tuntumassa vapaaehtoistöissäni ja piipahdin kaupunkiin joka viikonloppu. Siinä ajassa ehti näkemään paljon.

Vaikka kyseessä on miljoonakaupunki, Hiroshiman parhaat nähtävyydet ehtisi kiertää päivässä tai kahdessa. Se on myös hallittavan kokoinen. Jalalla pääsee joka paikkaan ja ellei jaksa kävellä, busseja ja raitiovaunulinjoja kulkee mukavasti.

Hiroshiman tunnelma on aika erilainen moneen muuhun japanilaiseen kaupunkiin verrattuna – täällä kun ei, luonnollisesti, ole vanhoja rakennuksia jäljellä. Ruoan ja ostosten hintataso on hieman muita turistikaupunkeja alhaisempi.

Hiroshiman matkaan kannattaa ehdottomasti yhdistää retki temppelisaari Miyajimaan, jonne pääsee keskustasta suoraan venekyydillä tai alle tunnin junamatkalla. (Postaus Miayjimasta täällä.)

 

Peace Memorial Park & Atomic Bomb Dome

Olisi epäkunnioittavaa mennä Hiroshimaan tutustumatta kaupungin traagiseen historiaan. Atomic Bomb Dome on ainoita atomipommin räjähdyspisteessä jäljelle jääneitä rakennuksia, ja sen rauniot vetävät hiljaiseksi. Vastarannalla on Peace Memorial Park, joka on täynnä uhreille pystytettyjä muistomerkkejä. Kanavan rantaa kävellessä vastaan tulee opastauluja, jotka kertovat tuhoutuneista rakennuksista ja näyttävät miltä Hiroshima näytti ennen 6.8.1945.

Sisemmällä puistossa palaa ikuinen tuli. Sen liekki sammutetaan vasta, kun maailmassa ei ole enää ydinaseita.

Rauhanpuiston helmi on atomipommimuseo Peace Memorial Museum. Se lyö kauhut naamalle ilman sisältövaroituksia. Graafiset valokuvat säteilyn seurauksista, osittain palanut valkoinen mekko veritahroineen, luonnottoman lämmön polttamat esineet. Testimoniaalit kannattaa kuunnella: ”Se oli kuin helvetistä, paitsi että helvetissäkin on punaista. Hiroshimassa ei ollut mitään värejä jäljellä.”

Museo löi luun kurkkuuni useiksi viikoiksi.

 

Hiroshiman okonomiyaki-munakas

Hiroshimayaki

Hiroshiman versio okonomiyakista eroaa hieman Osakan vastineesta. Hiroshimassa käytetään aina nuudeleita (sobaa tai yakisobaa) sekä erikseen paistettua kananmunaa osana okonomiyakia. Osakan okonomiyakissa täytteet sekoitetaan keskenään, Hiroshimassa ne taas kasataan kerroksittain.

Enpä juuri huomaa eroa, mutta erittäin herkullista se on silti!

 

Shukkeien-puutarha. Tyttö sillalla ja jalat ja karppeja

Shukkei-en

Kioton ja Naran puutarhojen jälkeen Shukkei-en ei välttämättä säväytä, mutta se on kuitenkin kaunis japanilainen puutarha korkeiden talojen keskellä. Puutarha kärsi merkittäviä vaurioita atomipommista, mutta se on palautettu alkuperäiseen loistoonsa. Heinäkuussa hurmaavinta Shukkei-enissä olivat vapaaehtoiset oppaat, jotka välillä pistivät laulaen.

Shukkei-enin vieressä on Hiroshima Prefectural Art Museum, jonka vaihtuvien näyttelyiden joukosta voi löytää kiinnostavia. Itse näin Ghibli-museon näyttelyn minikoossa. Museoon ja puistoon myydään myös yhteislippuja.

> Shukkei-enin sisäänpääsy 300¥. Lipputiskin vieressä myydään karpinruokaa, joka on hauska aktiviteetti puistossa. Hiroshima Prefectural Art Museumin sivuille täältä. 

 

Hiroshima MOCa modernin taiteen museo ulkoapäin

Hiroshima MOCA

Hijiyama-vuoren päällä oleva modernin taiteen museo on arkkitehtuuriltaan kaunis. Näyttelyt vaihtuvat säännöllisesti ja niiden sisältö vaihtelee: itse ihailin Fukuokan taidemuseolta lainassa olevaa näyttelyä, jossa oli mm. Salvador Dalia ja Yaoi Kusamaa.

Surullinen ja kaunis pysyväisnäyttely käsittelee atomipommia modernin taiteen kautta.

> Perusnäyttely 300¥, erikoisnäyttelyiden sisäänpääsyhinta vaihtelee. Käveltävissä keskustasta. Täällä lisää infoa.

 

Jalat ja kädet, joissa on Hiroshima city manga libraryn esite ja pullo kylmää vihreää teetä

Hiroshima City Manga Library

Hiroshiman modernin taiteen museon läheltä löytyy Hiroshiman mangakirjasto. Se on avoin kaikille. Toisesta kerroksesta löytyy myös englanninkielinen osasto, jonka löytää parhaiten nappaamalla ala-aulasta englanninkielisen esitteen. Täällä on hyvä lepuuttaa jalkoja ja mangoja voi lukea myös viereisessä puistossa.

Kirjastosta löytyy yli 100 000 nidettä, joiden joukossa on myös erittäin harvinaista ja vanhaa mangaa.

 

Hiroshiman linnan vallihaudat ja vartiotorni sekä mänty

+ Hiroshiman linna

Hiroshima-jō on rakennettu uudestaan alkuperäiseen loistoonsa. Sisällä on kuulemma pieni museo, mutta itselleni riitti eväiden napostelu vallihautoja katsellen. Sijainti on lähellä Shukkei-enin puutarhaa.

 

+ Mazda-museo

Hiroshima on koti Mazdan autoille, joita valmistetaan täällä edelleen. Monien Hiroshiman parhaat nähtävyydet -listauksissa esiin nousee Mazdan museo, jossa autoharrastajat voivat tutustua aiheeseen pintaa syvemmin. Lue lisää täällä.

Kasvisruoka Kioto Matkavinkit Päiväretket Kansain alueelta Ruoka

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

keskiviikko, tammikuu 23, 2019

Japanilainen kasvisateria pienissä punaisissa kipoissa

Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss…)

Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.

japanilainen ravintola, tatamilattiat ja matalia pyöreitä pöytiä

Shōjin ryōri  -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” – makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.

Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan – kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.

Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan – shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.

Ryoan-ji kivipuutarha

Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään. Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?

Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.

Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan – pyöreän pöydän ikkunan edestä.

Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.

Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€).

Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen – vaikka vahva terveyskeitto.

Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.

Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.

Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?

Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.

Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.