Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maastakarkoitus peruttu – pikapäivitys ja kesäkuulumiset

Viikkohan siinä meni, ennen kuin tuli tieto että Trumpin hallinto peruu ulkomaalaisten opiskelijoiden poistamisen maasta, elleivät he ota kursseja kampuksella nettikurssien sijaan. Eri koulut ja osavaltiot olivat haastamassa hallintoa oikeuteen, eikä mulla oikeesti oo hajuakaan mitä se tarkoittaa. Tiedän vaan sen, että sääntö vedettiin takaisin eikä mun tarvinnut alkaa pakkamaan laukkuja ihan vielä.

Tällä hetkellä meidän koulussa on menossa kesätunnit, nekin tietty netissä. Tätä on vielä pari viikkoa  ja sitten vähän lomaa ennen kuin syyslukukausi alkaa elokuun lopussa. Kalifornia on vissiin menossa taas sulkuun kun koronaluvut vain nousee. Maskipakko on vielä kaupoissa, useissa kaupungeissa myös ulkona. Rannat on ollu auki itsenäisyyspäivän viikonloppua lukuunottamatta. Oon käynyt viikoittain rannoilla Santa Monicasta alaspäin, eli niillä joissa normaalistikin on vähemmän turisteja, ja tänä vuonna on kyllä ollut vielä vähemmän. Tähän asti ei oo ollut ongelmaa saada tarpeeksi omaa tilaa.

Mun nettikurssi vie ihan kauheesti aikaa ja ne tehtävät, mitä ollaan saatu näille viidelle viikolle on normaalisti mitä tehdään koko lukukauden aikana. Mun aiemmassa kesäkursissa sai pisteitä kun otti kuvia omista ruoka-annoksistaan, joten ero nykyiseen kurssiin on aikamoinen. Mä en oo viel tehnyt postausta ylipisto-opiskelusta Amerikassa, mutta vastaan kyllä mielelläni kysymyksiin ja kirjoitan varmaan opiskelusta enemmän jossain vaiheessa.

Opiskeluista kivempiin aiheisiin! Mun Amazonin ostoskorissa on varmaan kymmenen kameraa, joiden väliltä pitäis valita. Toivon että pikkukameran ostamisen myötä saan kuvattua enemmän sisältöä blogiin, koska jotenkin noi Iphonella kuvatut laajakuvat ei aina toimi. Mulla on tietty järkkäri, mutta sitä ei tuu koskaan otettua mukaan. Tällä hetkellä mun listan ykkönen on Canon G5 Mark II, mutta vertailen vielä muutamaa eri mallia ennenkuin teen päätöksen. Jokatapauksessa tavoitteena on kuvata enemmän sisältöä blogiin pian ja alkaa päivittää enemmän ja säännöllisemmin…katsotaan jos onnistun.

Previous Post Next Post

3 Comments

  • Reply Marika Seppänen 28.7.2020 at 22:16

    Hei Marke!

    Ihanaa, että oot aloittanut uudelleen blogin kirjoittamisen. Luin joskus aikanaan sun au-pair blogia. Ilmeisesti elämä muuttunut jo aika paljon siitä ajasta 😀 Ja valitettavasti korona vallitsee :/
    Oliko perhe jossa työskentelit suomalainen?
    Ootko törmännyt julkkiksiin losissa ollessasi? 🙂 Odotan innolla vastaustasi.

    • Reply mmarke 3.8.2020 at 01:58

      Moikka!! Ompa kiva että oot lukenut mun mun au pair-aikojen blogia! Olitko mukana jo Italiassa vai LA:ssa? Mun au pair perhe oli Italiassa italialainen ja Amerikassa puoliks suomalainen. Paljon on tosiaan muuttunut mutta sitten toisaalta ei ehkä niinkään paljon, hahahah! Mulla on vielä vähän tökkinyt tää paluu säännölliseen bloggaamiseen, mutta yritän parantaa! Oon törmäillyt muuutamaan julkkikseen täällä mutta lähinnä sellasiin D-luokan reality-tähtiin. Kerran tosin törmäsin melkein kirjaimellisesti Matthew Perryyn kun näin hänet ylittämässä tietä, hahaha!!

  • Reply Marika Seppänen 28.9.2020 at 22:03

    Heippa! LA:saa tietysti 🙂 Aika hauska tapamaaminen Matthew Perryn kanssa 😀
    Asutko nyt siis omassa asunnossa siellä kodissa ja teet valokuvaajan töitä ?

  • Leave a Reply