Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kaksi päivää koulun alkuun

Jotenkin on ihan uskomatonta että koulu alkaa taas tiistaina. Tää reilu kuukauden breikki on tullut tarpeeseen kiireisen syksyn jälkeen, mutta toisaalta on myös ihan kiva palata kouluun ja saada se osa arkirutiinia takaisin. Vaihdoin yhden mun kurssin pari päivää sitten mutta aikataulut pysyi samana ja mulla on koulua vaan tiistaisin ja torstaisin. Kirjoja en oo vielä ostanut enkä myöskään parkkilupaa, joten ne täytyy vielä hoitaa tänään tai huomenna. Parkkilupa maksaa vähän reilut 200 dollaria ja kirjoihin menee varmaan saman verran, vaikka otankin ne vaan vuokralle. Kirjojen ostaminen on tosi kallista ja usein turhaa koska niistä saa tosi vähän takaisin jos ne myy kurssin jälkeen pois. Toi parkkilupa on kans mun mielestä tosi kallis ja odottaisin vähintään valet-parkkia koulun edessä tohon hintaan, mutta valitettavasti joudun vaan ajamaan parkkiin sinne samalla kaukaiselle parkkipaikalle kuin ennen joulua, kävelemään ja nousemaan miljoona porrasta ennen kuin pääsen luokkaan. Noh, parempi sekin kuin SMC jossa sai pyöriä ympäri parkkihallia tunnin ennen kuin sai paikan.

Ekat päivät koulussa on ”syllabus days” jolloin päästään pois aikaisin koska tunneilla käydään vaan läpi kurssin sisältö. Joillakin kursseilla on kans se ärsyttävä ”esittele itsesi ja kerro yksi hauska fakta itsestäsi” jota vihaan kuten varmaan 90% kaikista opiskelijoista. Viime syksynä yhdellä mun viestinnän tunnilla sen sijaan et meidän professori ois vaan lukenut nimet listasta ja laittanut rastin et kuka oli paikalla, se kysyi joka tunti eri kysymyksen johon piti vastata. Kysymykset saattoi olla ”jos saisit valita minkä tahansa lemmikin, minkä ottaisit ja mikä sen nimeksi tulisi” tai ”jos sun pitäis syödä yhtä ruokaa loppuelämä, minkä ruuan valitsisit”.  Nää oli oikeesti hauskoja ja kiva tapa aloittaa tunnit kahdesti viikossa.

Ennen koulun alkua mulla on vielä tänään suunnitelmissa maalata Ikean lipasto, jonka ostin Craigslistiltä (paikallinen tori.fi). Saas nähdä mitä siitä tulee, kun en oo koskaan maalannut mitään. Valitsin maalit ja pensselit Home Depotista (iso rautakauppa) ja käyn hakemassa ne iltapäivällä. Oon yrittänyt järjestellä tavaroita ja heittänyt monta laatikkoa hyväkuntoista roinaa Goodwillille ja huonommat roskiin. Jotenkin sitä aina vaan kertyy, vaikka miten yrittää olla ostamatta.  Ehkä mun 2020 tavoite ois vähentää turhan tavaran ostelua, jotta ei tarviis aina vähän väliä mariekondoilla sitä turhaa tavaraa eteenpäin. Pitäis varmaan palata aina lukemaan tämä ennen jokaista käyntiä Targetilla ja poistaa Amazon-sovellus puhelimesta ihan vaan turvallisuussyistä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply