Browsing Tag

vinkit

Australia Indonesia Matkalla Thaimaa

Mitä suosittelemme: Reissun top 5 paikat

tiistai, 17 heinäkuun, 2018

Paljon tätä on kysytty, varmaan enemmän kuin mitään muuta: Mikä oli reissun paras paikka?

Vihdoin on aika paljastaa Huiman lempparimestat myös täällä blogin puolella. Mietimme molemmat tahoillamme listan ja – yllätys, yllätys – niistä tuli identtiset. Huiman jäsenistöllä on sama (loistava) maku.

Lemppareiden yhteistä nimittäjää ei tarvitse kauaa etsiä. Kaikki paikat ovat tietenkin lumoavan kauniita, mutta maisemia tärkeämpiä meille olivat kohtaamiset. Vietimme kaikissa listan paikoissa useampia viikkoja ja tutustuimme paikallisiin ihmisiin. Sitä kautta pääsimme turistipintaa syvemmälle.

Nuo kohtaamiset jättävät sieluun sellaisen jäljen, jota maailman upeinkaan maisema ei voi ylittää.

Lätinät sikseet! Tässä ne tulevat, Huiman top 5 (ei parhausjärjestyksessä):

 

Weligama – Sri Lanka

Reissun viimeinen kohde vei sydämen täysin. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme valmiita lähtemään, koska majapaikkamme oli vähän kökkö, emmekä olleet nähneet kaupungista juuri mitään. Kun löysimme surffimestat ja mielettömän majatalon ihan rannan läheisyydestä, aloimme lämmitä.

Lopullisesti rakastuimme Weligamaan vasta, kun tutustuimme paikallisiin yrittäjiin. He neuvoivat meille parhaat biitsit ja ravintolat. Tajusimme nopeasti, että Sri Lanka on maana aivan mieletön. Ruoka, luonto ja ennen kaikkea ihmiset ovat priimaa. Huima aikoo palata Weligamaan, mutta kiertää saarta seuraavalla kerralla laajemminkin.

Kenelle: Surffaajalle, rennosta menosta pitävälle.

Milloin olimme: Low seasonin juuri alettua toukokuussa, täydellinen aika mennä.

 

Tasmania – Australia

Päädyimme Tasmaniaan hetken mielijohteesta. Mikko bongasi saaren kartalta ja totesi, ettei tiedä mestasta yhtään mitään. Minä tiesin vain Tasmanian tuholaisen. Mikä olisi parempi syy mennä jonnekin kuin se, ettei tiedä paikasta ennakkoon mitään?

Tasmania oli meille yksi isoimmista yllätyksistä. Matkasimme Melbournesta Devonportiin lautalla ja Devonportista Hobartiin bussilla. Hobartista vuokrasimme campervanin ja lähdimme unelmien roadtripille itärannikolle.

Suurin osa leirintäalueista sijaitsi aivan meren rannalla. Useilla paikoilla olimme ainoat turistit. Pääsimme paikallisten kanssa leirinuotioille, opimme paljon tasmanialaisesta kulttuurista ja mielenlaadusta, saimme vinkkejä roadtripillemme ja lopulta päädyimme erään perheen luokse illalliselle ja yöksi.

Tasmanian rannat olivat käsittämättömän upeita. Missään muualla ei tullut vastaan loputtomia valkoisia hiekkarantoja ja niin turkoosia vettä. Jotenkin uskomatonta, etteivät turistimassat ole vielä löytäneet Tasmaniaa – luojalle kiitos siitä!

Kenelle: Seikkailijalle, luontoihmiselle, karavaanarille.

Milloin olimme: Australian keväällä marraskuussa, juuri ennen high seasonin alkua.

Bali – Indonesia

Balia on helppo vihata. Se on ylituristisoitunut, ruuhkainen, likainen ja päällekäyvä. Mutta saarella on toinen puoli, jonka me ehdimme löytää kahden kuukauden aikana. Suurin osa paikallisista on nimittäin harvinaisen ystävällistä ja rehellistä porukkaa. Balilaisiin (ja muualta Indonesiasta tulleisiin) kannattaa ehdottomasti tutustua. Heidän sydämellisyytensä ei ole päälle liimattua.

Me aloimme lämmitä Balille, kun tapasimme surffiopettajamme Gekon. Vaikka hengailimme Balin pahimmassa turistirysässä, Kuta Beachilla, olo tuntui kotoisalta. Tutustuimme Gekon lisäksi muihin surffiopettajiin, rantaravintolaa pitäneeseen maailman suloisimpaan pariskuntaan ja paikallisiin biitsipelaajiin. Lopulta oli niin, ettei rannasta meinannut päästä lähtemään ollenkaan, kun koko ajan jäi suustaan kiinni.

Bali on oikeasti supermonipuolinen kohde, mutta se vaatii reissaajalta paljon omatoimisuutta. Saari tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta ne omat jutut on löydettävä. Tästä postauksesta löydät Huiman Bali-lempparit.

Kenelle: Omatoimiselle matkaajalle, joka jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen itselleen sopivat mestat ja aktiviteetit.

Milloin: Vietimme Balilla kesä-heinäkuun, joka oli säiden puolesta täydellinen valinta. Jos Suomen kesäsää ei houkuttele, Bali on varteenotettava vaihtoehto.

 

Koh Chang Ranong – Thaimaa

Tiedämme jo nyt, että paluu Changille tulee olemaan kunnon homecoming. Sydän jäi tuolle saarelle ja paikka tulee mieleen monta kertaa viikossa.

Saimme roppakaupalla uusia ystäviä ja tunsimme oikeasti olevamme osa saaren yhteisöä. Saimme kokata bungalow-paikkamme perheen kanssa juhla-aterioita ja syödä samaa arkiruokaa, mitä paikalliset söivät. Ja se ruoka, se on suoraan taivaasta. Parasta ruokaa koko reissulla.

Missään emme ole rentoutuneet niin täydellisesti kuin Changilla. Se on meille todellinen paratiisi.

Kenelle: Viidakon ihmeistä, hiljaisista hiekkarannoista, simppelistä bungalow-asumisesta, aidosta Thaikku-ruoasta ja absoluuttisesta rentoutumisesta pitävälle.

Milloin: Olimme Changilla tammikuussa. High seasonin aikaa, mutta silti rauhallista. Ranong on Thaimaan sateisin provinssi, joten sadekaudella emme saarelle menisi. Muuten milloin vaan!

 

Pulau Weh – Indonesia, Sumatra

Emme olisi ikinä uskoneet, että Pulau Wehiltä löydämme toisen kodin. Ei ole salaisuus, että meinasimme ensin jättää Wehin kokonaan väliin sharia-lain takia. Jännitti, miten tutustuisimme paikallisiin, kun kulttuurierot ovat niin suuret. Homma meni niin, että meillä on nyt Wehillä perhe, paikka omalle bungalowille ja ikuisia ystäviä.

Weh on lisäksi yksi kauneimpia näkemiämme paikkoja, jossa ainakaan meiltä ei tekeminen loppunut kesken. Kuulimme kyllä yhden jos toisenkin valittelevan tylsistymistä, mutta yhden paratiisi on toisen helvetti. Meille leppoisa elämänrytmi ja erityisesti paikallisten kanssa tekeminen riittivät erinomaisesti. Niin, ja pinnanalainen maailma on Wehillä aivan omaa luokkaansa.

Kenelle: Luontoa rakastavalle, snorklaajalle tai sukeltajalle, ennakkoluulottomalle ja sosiaaliselle tyypille.

Milloin: Me olimme Wehillä elokuussa, jolloin turisteja ei ollut hirveän paljon. Low seasonin aikaan paikallisilla on paljon enemmän aikaa, jolloin tutustuminen käy iisimmin.

Ai että, reissukuume alkoi vähän nostaa päätään noita mestoja muistellessa… Jakakaas omia lemppareitanne: minne Huiman kannattaisi suunnata seuraavaksi ja miksi?

Matkalla Myanmar

Myanmar – mitä tehdä ja minne mennä

tiistai, 1 toukokuun, 2018

”Pitäisköhän meidän skipata se?”

Oli joulukuun alku, kun suunnittelimme Mikon kanssa reittiämme. Mietimme, mennäkö Myanmariin, vanhaan Burmaan.

Tuo mystinen vuosikymmeniä suljettuna ollut maa kiinnosti molempia, mutta Myanmar oli ollut otsikoissa järkyttävän rohingya-tilanteen takia. Olimme saaneet mediasta sellaisen kuvan, että maassa oli meneillään hallituksen toteuttama kansanmurha ja taantuminen takaisin sotilasdiktatuuriin. Uutiset kuumottivat ja saivat meidät epäröimään.

Baganin temppelikaupunki auringonnousun aikaan. Maagistako? Ehkä hieman.

Päätös lähtemisestä syntyi, kun oleskelimme vuoden vaihteessa Koh Changilla aivan Myanmarin rajan tuntumassa. Tapasimme Changilla monia burmalaisia, jotka olivat kaikki uskomattoman sydämellistä porukkaa. Heihin tutustuminen sai meidät vakuuttumaan siitä, että oikea suunta oli Myanmar – oli maassa sitten levottomuuksia tai ei.

 

Paikallisia kalastajia, jotka toimivat tarpeen tullen myös takseina.

 

Anoimme viikkoa etukäteen e-visat (jotka hyväksyttiin parissa tunnissa) ja ylitimme rajan Ranongista Kawthaungiin longtailboatilla.

Koko rajanylitysprosessi on erittäin helppo. Maastapoistumiskortti leimataan Thaikku-rajalla ja sitten voikin jo hypätä rajan yli vievään veneeseen (kesto puolisen tuntia, hinta 100–300 bahtia tinkaustaidoista riippuen).

Myanmarin puolella rajanvalvontameininki on sata kertaa leppoisampaa kuin Thaimaassa. Annat virkailijalle printatun e-visan ja kopion passistasi. Parissa minuutissa saat passiisi 30 päivän viisumin. That’s it.

Temppeli karstivuoren päällä. Ihan ok maisemat.

Nopeat faktat

  • Kuukauden e-visan saa nopeasti ja helposti.
  • Majoittuminen on mahdollista vain valtion nimittämissä hotelleissa, jotka ovat suhteellisen tyyriitä budjettimatkailijalle (huone noin 20 jenkkidollaria yöltä).
  • Matkustaminen on helpointa busseilla, vaikkakin liput ovat melko kalliita. Tiet ovat hyvässä kunnossa isoimpien turistikohteiden välillä, mutta muualla vielä melkoista perunapeltoa. Varaa matkustamiseen runsaasti aikaa tai lennä.
  • Automaatteja löytyy nykyisin pienemmistäkin kaupungeista, joten rahaa ei tarvitse vaihtaa etukäteen. Sekä kyatit että jenkkidollarit käyvät valuuttana.
  • Huiman lempparit: Mawlamyine, Yangon ja Bagan.
  • Ruoka on edullista ja hyvää, hyviä ravintoloita löytyy esimerkiksi Tripadvisorin cheap eats -listalta. Erityinen suositus erilaisille nuudeliannoksille ja shan-ruoalle. Hanaolut on loistavaa ja halpaa.
  • Paikalliset ovat uskomattoman ihania ja sydämellisiä. Parhaiten tutustut heihin esimerkiksi aamutoreilla.
  • Maa on erittäin uskonnollinen ja suurimpia nähtävyyksiä ovatkin buddhalaistemppelit, -pagodat ja -luostarit.

Puluja on kaikkialla, jopa suljetussa maassa. Olemme vakuuttuneita, että lopulta pulut valloittavat maailman.

Kawthaung

Kawthaung on unelias ja pieni rajakaupunki, jossa ei ole juuri nähtävää. Paikan parasta antia ovat rannan olutravintolat. Hanaolut on maassa halpaa (50 senttiä tuopilta) ja erittäin hyvää.

Vietimme Kawthaungissa vain yhden yön, koska siellä majoittuminen on kallista. Toistaiseksi turisti voi majoittua ainoastaan hotelleissa, jotka maan hallitus on valinnut. Ja niissä hinnat ovat kovia (yli 20 jenkkidollaria yöltä).

One happy traveller.

Jatkoimme seuraavana päivänä matkaa bussilla kohti Daweita. Ostimme liput bussiasemalta ja ne olivat pirullisen kalliit (27 000 kyatia eli noin 20 euroa perältä). Matkan pituudeksi kerrottiin 450 kilometriä ja kestoksi 17 tuntia. Osasimme aavistaa, että siitä tulisi one hell of a ride.

Bussimatka kesti lopulta 22 tuntia. Tie muistutti perunapeltoa ja bussi tärisi niin, että siitä irtosi yksi ikkuna. Bussikuski pysäytti, kävi tarkastamassa tilanteen, veti verhot ikkuna-aukon eteen ja jatkoi matkaa. Bussi hajosi vielä pariin otteeseen matkan edetessä, mutta neuvokas kuski apupoikineen sai aina vian korjattua.

Karaokea 22 tuntia. Pystyisitkö sinä siihen?

Bussilla matkaavan kannattaa muuten varustautua korvatulpilla tai kuulokkeilla, sillä myanmarilaisilla on tapana nauttia karaokeviihteestä ja paikallisista musiikkivideoista matkaa tehdessä. Jos mukana on vain yksi dvd, sitä näytetään yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Osaamme nyt ulkoa monia burmalaisia juomalauluja ja siirappisia rakkausballadeja.

Dawei

Saapuessamme Daweihin olimme vuorokauden kestäneen karaokematkan jälkeen melko loppu. Löysimme suhteellisen mukavan ja edullisen majoituksen, mikä paransi mielialaa. Lähdimme illalla kävelemään kaupungille, joka oli kokonaan pimeänä. Korjasivat kuulemma alueen sähköjä.

Burmalaiset elävät edelleen erittäin perinteisesti. Fisukauppakin sijaitsee kadulla.

Tunnelma oli mystinen. Tuntui kuin olisi yhtäkkiä siirtynyt ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Puisten talojen ovet olivat auki ja sisällä olevat paikalliset söivät illallistaan kynttilänvalossa. Mystiikkaa lisäsi se, että burmalaiset pukeutuvat ja elävät edelleen varsin perinteisesti. Naiset ja miehet pitävät longhyita, eräänlaista kietaistavaa hametta. Useimmat naiset koristelevat kasvonsa thanaka-puusta tehdyllä jauheella, joka suojaa heidän ihoaan auringolta.

Vuosikymmeniä kestäneen sotilasdiktatuurin ja eristäytyneisyyden ainoa hyvä puoli lienee se, että myanmarilainen kulttuuri on säilynyt harvinaisen muuttumattomana.

Kun ikivanhat perinteet ja moderni teknologia kohtaavat. Vuonna 2013 avautunut Myanmar on kiehtova sekoitus molempia.

Pimeydestä huolimatta löysimme Tavoy Kitchen -nimisen ravintolan ja tilasimme kookosnuudeleita. Olimme kuulleet paljon varoittelua myanmarilaisesta ruoasta, mutta nuudelit olivat superherkullisia.

Dawei on sympaattinen pikkukaupunki, jossa turistit ovat vielä todellinen ihmetyksen aihe. Paikalliset katsovat pitkään ja hymyilevät leveästi, jos katseet kohtaavat. Daweissa kannattaa ehdottomasti ottaa alle skootteri ja käydä ihastelemassa lähistön upeita rantoja.

Maungmaganin rannoilla ei ollut ruuhkaa.

Parin päivän jälkeen olimme kuitenkin valmiita jatkamaan matkaa. Olimme saaneet karaokesta tarpeeksemme, joten hyppäsimme minibussiin. Matka oli huomattavasti edellistä siedettävämpi ja kesti vain kahdeksan tuntia.

Mawlamyine

Mawlamyine oli Huiman lemppari etelä-Burmassa. Joen varrella sijaitseva kaupunki oli huomattavasti edellisiä paikkoja eläväisempi. Otimme myös Mawlamyinessä skootterin alle ja lähdimme eksplooraamaan lähistön luostareita ja nähtävyyksiä.

Bongasimme metsän keskellä sijaitsevan luostarin ja meditaatiokeskuksen. Saavuimme mestoille sattumalta juuri lounasaikaan ja meidät ohjattiin ruokajonoon. Saimme jäätävät määrät uskomattoman hyvää kasvisruokaa – ilmaiseksi! Yritimme kysellä, missä voisimme lahjoittaa rahaa luostarille, mutta meille vakuuteltiin, ettei ruoasta tarvitse maksaa. Tyydyimme lähettämään paikalle paljon hyviä ajatuksia ja hyvää karmaa.

Nuoria munkkikokelaita lounaalla.

Jatkoimme matkaa maailman isoimman makaavan Buddha-patsaan luokse. Win Sein Taw Ya -niminen patsas on käsittämätön tapaus. Korkeutta sillä on 30 metriä ja pituutta hurjat 180 metriä. Patsaan sisällä on hämmentävä museo, jossa kerrotaan patsasasetelmien avulla kadotukseen joutumisesta. Creepy stuff.

Maailman suurin köllöttelevä Buddha oli näkemisen arvoinen tapaus.

Poikkesimme matkalla vielä Hindu-temppelille ja kiipesimme karstivuoren päälle rakennetulle pikkupagodalle. Sitten olikin jo niin kuuma, että oli palattava ilmastoituun huoneeseen viilentymään.

Mawlamyinestä löytyy useita hyviä ravintoloita. Meidän lempparimme oli joen varrella sijaitseva Help Grandmother and Grandfather -rafla, jossa ruoka oli superhalpaa ja maistuvaa. Voimme suositella myös nuudeliaterioita tarjoavia shan-ravintoloita, joiden ateriat ovat yleensä herkullisia.

Shan-ruokaa, NAM.

Mawlamyinen hienoin juttu on auringonlaskun seuraaminen. Kyaikthanlan Pagodalta aukeavat huikeat näkymät kaupunkiin, joelle ja vuorille. On satumaista seurata auringonlaskua, kun buddhalaiset mantrat kaikuvat korvissa.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että Myanmar on erittäin uskonnollinen maa. Buddhalaisuus näkyy kaikkialla ja joka nurkan takaa ilmestyy temppeli tai pagoda. Turisti on tervetullut useimpiin palvontapaikkoihin, kunhan muistaa riisua kenkänsä temppelialueelle astuessaan ja käyttäytyy asiallisesti.

Myanmarissa pääsee näkemään, millaista on buddhalaisten munkkien elämä on.

Vietimme Mawlamyinessä kolme päivää ja jatkoimme matkaa kohti sisämaata paikallisbussilla. Matka kesti ainoastaan leppoisat kaksi tuntia. Ja ei karaokea!

Hpa-An

Hpa-An on karstivuorten ympäröimä symppis pikkukaupunki. Suurimpia vetonauloja ovat alueen luolatemppelit ja vuorten päälle rakennetut pagodat. Ne kuuluivat Huimankin suunnitelmiin, mutta toisin kävi. Olimme vuorotellen flunssaisina, emmekä pystyneet hikisiin kiipeilyurakoihin.

Sen sijaan päädyimme tutustumaan kaupungin pikkukujiin. Paikalliset ovat hurmaavan ihanaa porukkaa ja aidosti kiinnostuneita ulkomaalaisista. Meidät napattiin kadulta pieniin muslimihäihin.

Myanmarilaiset osaavat juhlimisen taidon. Häistä ei puutu värejä, musiikkia, ruokaa eikä hauskanpitoa. Itse panostin värikkyyteen lähinnä naamallani.

Kukaan ei puhunut englantia, mutta se ei menoa haitannut. Eteen tuli välittömästi erilaisia jälkiruokia ja sitten poseerattiin sekä hääparin että kaikkien vieraiden kanssa. Se oli niin mahtava kokemus, että hymyilytti vielä pari päivää häiden jälkeenkin.

Hpa-Anin jälkeen oli aika jättää pikkukaupungit ja suunnata kohti pääkaupunki Yangonia.

Yangon

Emme juuri tykkää isoista kaupungeista, joten ajattelimme, että jätämme Yangonin taaksemme niin nopeasti kuin mahdollista. Toisin kävi. Yangonista tuli yksi lempparipääkaupungeistamme.

Yangonin Chinatown.

Saavuimme bussilla Yangonin pääbussiasemalle, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta. Bussiasemalta ei kannata ottaa ylihinnoiteltua taksia, vaan käyttää paikallisbussia. Bussit ovat ilmastoituja ja suhteellisen uusia. Ainoa ongelma on se, että ne ovat yleensä erittäin täynnä porukkaa, mutta paikalliset ihmiset ovat mestareita tekemään tilaa. Yksi ottaa rinkan syliinsä, toinen nousee penkiltä antaakseen sinulle tilaa.

Sanotaan se jälleen kerran: burmalaiset ovat kenties maailman ystävällisintä kansaa.

Majoituimme lähellä Chinatownia aivan kaupungin sydämessä. Hotellin nimi on Myint Myat ja voimme todellakin suositella sitä. Hotelli sijaitsee rakennuksen ylimmässä kerroksessa, huoneet ovat supersiistejä ja henkilökunta ystävällistä. Mikä parasta, saman rakennuksen alakerrassa sijaitsee loistava nuudeliravintola ja monia pikkupubeja.

Elämää aamutorilla. Tämäkin leidi puhui täydellistä englantia ja kävimme mielenkiintoisia keskusteluja Myanmarin historia ja nykytilasta.

Yangonin isoimpia vetonauloja ovat luonnollisesti temppelit, kuten kaikkialla muuallakin Myanmarissa. Me keskityimme temppeleiden sijaan kaupungilla kävelyyn, puistoihin ja hengailuun.

Lempipuuhaamme oli paikallisella aamutorilla samoileminen ja paikallisiin tutustuminen. Tunnelma oli kuin pikkukylässä, vaikka olimmekin maan pääkaupungin ytimessä. Ja se on aina hyvän kaupungin merkki.

Bagan

Myanmarin suosituimmat turistikohteet ovat Yangonin lisäksi Inle Lake, Mandalay ja temppelikaupunki Bagan. Meillä oli aikaa vain yhteen ja valitsimme jälkimmäisen. Onneksi, koska mesta on jotain käsittämätöntä.

Majoitus Baganissa on suhteellisen kallista, mutta hyvää ruokaa sen sijaan saa edullisesti. Vältä pahimpia turistirafloja ja etsi ravintoloita hiljaisemmilta kaduilta. Meidän lempparimme Food Affair, hyvää ja edullista ruokaa tarjoava perheravintola.

Majoituimme Shwe Nadi Guesthouse -nimisessä suhteellisen hyvässä hotellissa, jonka aamupala oli loistava. Hinta taisi olla noin 14 euroa yöltä.

Bagan on kuin suoraan Indiana Jones -leffasta. Alueella on yli kaksituhatta tuhat vuotta vanhaa buddhalaista temppeliä, pagodaa ja stupaa. Isoimmat ovat valtavia kirkonkokoisia pytinkejä, pienimmät taas leikkimökin tyylisiä tiilimajoja. Parasta on se, että alueella saa seikkailla melko vapaasti.

Baganin ongelma ovat maanjäristykset, jotka ovat alkaneet tehdä vakavia tuhoja rapistuville temppeleille. Ennen matkailijat saivat kiipeillä temppeleillä oman mielensä mukaan, mutta nyt hommaa on alettu rajoittaa.

Huima suosittelee, että etsit oman keskikokoisen pagodan, joka on kaukana isommista ja tunnetummista temppeleistä. Ajat paikalle sähköskootterilla ennen auringonnousua, kiipeät pagodan päälle ja ihastelet yhtä maailman kauneimmista näyistä.

Auringonnousu, aamu-usva, tuhannet usvasta nousevat temppelit ja taivaanrantaan lipuvat kuumailmapallot. Sitä tunnelmaa ja näkyä ei osaa sanoin kuvata, mutta antaa kuvien puhua. Ehdottomasti yksi jutuista, joka Myanmarissa pitää kokea.

 

Kannattiko?

Myanmar on taianomainen, mystinen, ainutlaatuinen ja kiehtova maa. Olemme erittäin onnellisia siitä, että uskaltauduimme matkaan peloistamme huolimatta. Levottomuudet eivät näkyneet meille mitenkään, vaikka tiesimme, että Bangladeshin rajalla tapahtui hirveyksiä.

Jotkut boikotoivat Myanmariin matkustamista rohingya-tilanteen takia, mutta emme ymmärrä, miten se auttaa. Jotta maa kehittyisi demokraattiseen suuntaan, se tarvitsee kansainvälistymistä ja turismia. Maan eristäminen muusta maailmasta ei palvele ketään.

Nunnia ja munkkeja näkyy Myanmarissa kaikkialla.

Haastavinta Myanmarissa on paikasta toiseen pääseminen. Maan tieverkko on vielä suurelta osin huonossa kunnossa ja juna kuulemma maailman hitain. Isoimpiin turistikohteisiin pääsee kivuttomasti, mutta muutoin homma on säätämistä ja sietämistä. Se tosin tuo matkustamiseen seikkailuntuntua.

Teknologian kehitys on ollut nopeaa ja nykyisin lähes koko maassa toimii mobiiliverkko ja internet. Data on halpaa ja monelta paikalliseltakin löytyy matkapuhelin. On absurdia, kun perinteisesti pukeutuvat ja elävät burmalaiset napsivat selfieitä ja selailevat tottuneesti Facebookia. Kirjoitimme tästä aiheesta jutun tässä kuussa julkaistavaan Maailman Kuvalehteen, kannattaa lukea!

Teknologia kehittyy nopeasti, mutta muussa infrastruktuurissa on vielä paljon tekemistä. Tiet rakennetaan varsin alkukantaisella menetelmällä, joten homma ottaa aikaa.

Ruoka oli paljon parempaa kuin meille oli kerrottu. Hygieniataso parantuu vuosi vuodelta, emmekä me sairastuneet ruoasta kertaakaan. Kannattaa käyttää tervettä järkeä, sillä selviää pitkälle. Me käytimme paljon Tripadvisorin cheap eats -listaa, jolta löytyi monta helmeä.

Parasta Myanmarissa ovat paikalliset ihmiset, jotka ovat aluksi ujoja, mutta tulevat nopeasti kuorestaan. Monet vanhemmista burmalaisista puhuvat hyvää englantia, kiitos Brittien siirtomaa-ajan. Voisi kuvitella, että vuosikymmenien sotilasdiktatuuri, eristys ja sorto olisi tehnyt myanmarilaisista katkeria, mutta ei. Vaikka maa on edelleen yksi Aasian köyhimmistä, ihmiset vaikuttavat vilpittömän onnellisilta. Ja se hyväntuulisuus tarttuu matkailijaankin.

Matkailija kohtaa lempeitä hymyjä kaikkialla.

Huima antaa Myanmarille täydet suositukset. Se lumosi meidät ainutlaatuisuudellaan ja tunnelmallaan, eivätkä loputtomalta tuntuneet karaokebussimatkatkaan himmentäneet maan upeutta. Huima aikoo palata Myanmariin tutkimaan pohjoisen tuntemattomampia seutuja ja heimoalueita.

Myanmariin matkaavan täytyy pitää sydän avoinna ja mieli leppoisana. Maan taika on siinä, etteivät asiat aina mene ihan niin justiinsa, mutta lopulta kaikki järjestyy.

Burman kauneus on sen ihmisissä. Siksi suosittelemmekin skippaamaan maanisen temppelien kiertelemisen ja keskittymään ihmisten kohtaamiseen. Sitä kautta löytää jotain paljon suurempaa kuin jumalkuvia.

“Beauty is meaningless until it is shared.”
― George Orwell, Burmese days

Matkalla

Off season – ylivoimaisesti paras aika reissata

keskiviikko, 18 huhtikuun, 2018

Mene sinne, minne muut eivät mene. Tai mene silloin, kun muut eivät mene.

Olemme reissanneet sesongin ulkopuolella Thaimaassa, Indonesiassa, Ausseissa, Uudessa-Seelannissa, Nepalissa ja Intian Goalla. Kaikki noista ovat paikkoja, joihin olemme rakastuneet. Sattumaako? I highly doubt it.

Tasmanian jumalaisilla biitseillä ei ollut ruuhkaa off seasonilla.

Näin jälkikäteen on totettava että meillä on käynyt reissullamme satumainen tuuri, kun olemme sattuneet moniin paikkoihin off seasonilla. Uskon, että kokemuksemme monista paikoista olisi voinut olla hyvin toisenlainen, jos olisimme matkustaneet kauden ollessa kuumimillaan.

Olemme saaneet todeta yhä uudestaan, että off season on ylivoimaisesti paras aika matkustaa. Miksikö? Tässä muutamia helevetin hyviä syitä.

Kaikki on halvempaa

Money does matter, ainakin meidän budjettireissaajien keskuudessa.

Maksettiin Pulau Wehillä tästä mereen (miettikää!) rakennetusta bungalowista kymmenen euroa yöltä. Kiitos, low season!

Majapaikkojen hinnat laskevat monin paikoin puoleen high seasonista. Jos olet hyvä neuvottelemaan, saatat saada katon päällesi päälle vieläkin halvemmalla. Myös ruokien, matkalippujen, skootterivuokrien, erilaisten pääsymaksujen ja erityisesti matkamuistojen hinnat laskevat tuntuvasti.

Paikallisilla on aikaa

Tämä on ollut meille ehkä se tärkein juttu. Olemme onnistuneet tutustumaan paikallisiin hyvin, koska heidän ei ole tarvinnut juosta ympäriinsä palvelemassa turistimassoja. On aikaa yhteisille juttuhetkille, illanvietoille ja reissuille.

Sumatralla Pulau Wehillä meistä tuli osa perhettä ja hengasimme oikeastaan pelkästään paikallisten kanssa. Sellaista kokemusta on vaikea saada turistimyllyn ollessa pahimmillaan.

Majoituspaikoissa on tilaa

Tämä tuo reissaamiseen joustavuutta, sillä majoituksia ei tarvitse yleensä varata etukäteen. Voit saapua paratiisirannalle, valita parhaimman näköisen bungalow-mestan ja kysellä hintoja. Monesti hinnat ovat halvempia paikan päällä kuin verkosta varattuina.

Meininki on rennompaa

Ero turistikohteiden tunnelmassa on kuin yö ja päivä. Jos tykkää rennosta meiningistä, ei todellakaan kannata matkustaa matkailusesongin ollessa kuumimmillaan. Tai sitten pitää valita kohde, jota massat eivät ole vielä löytäneet.

On tilaa olla ja hengittää

Me arvostamme hiljaisuutta ja tilaa. Ajatus täpötäyteen ahdetusta rannasta ahdistaa ihan perkeleesti.

Off seasonilla tyhjät rannat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus – jopa Thaikkulassa.

Olemme saaneet yllättyä positiivisesti esimerkiksi Thaimaan turistihelvetiksi kutsuilla saarilla, kuten Koh Phanganilla. Phanganin pohjoisosan rannat olivat off seasonilla lähes autioita ja bungalowien hinnat uskomattoman edullisia.

Kelit ovat yleensä bellissimot

Meitä hirvitti etukäteen matkustaa Thaimaassa sadekaudella, mutta pelkäsimme turhaan. Useimmissa paikoissa sadekausi tarkoittaa sitä, että päivässä sataa ehkä tunnin. Sademäärät näyttävät isoilta, koska sen tunnin ajan vettä tulee kuin saavista.

Koh Phangan sadekaudella. Ei valittamista.

Kannattaa toki tsekata, mitä sadekausi milläkin saarella tahi paikkakunnalla tarkoittaa. Osassa saarista (esimerkiksi Thaikkujen länsirannikolla) voi sataa viikkoja putkeen. Silloin ei ole kivaa kellään.

Näet toisenlaisen (aidomman) puolen maasta

Melakassa paikallisen pariskunnan kyyditettävänä. Tapasimme aamutorilla sumpin äärellä ja he tarjoutuivat meille oppaiksi. Mikä sen parempaa?

Off seasonilla pääsee lähemmäs paikallisten elämäntapaa ja kulttuuria. Kun turistihässäkkä on poissa, näkee, miten paikalliset oikeasti elävät elämäänsä. Ja siksihän sitä matkustetaan, vai mitä?

Joko vakuutuit? Jos et, ei hätää. Jääpähän enemmän tilaa meille.

Haastattelu Hyppää pois

Reissulegendan vinkit maailmalle

keskiviikko, 7 maaliskuun, 2018

Välillä sitä pysähtyy miettimään, millaista tämä reissuelämä olisi ilman kännyköitä, nettiä ja sosiaalista mediaa. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Vai pelkästään erilaista?

Pienen maistiaisen reissuelämästä ennen digiaikaa tarjosi toimittaja Rauli Virtanen, jonka saimme kunnian tavata kuukausi ennen lähtöämme. Laitoimme hänelle sähköpostia, jossa kerroimme suunnitelmistamme ja pyysimme vinkkejä reissuun. Kiireinen mies vastasi vielä saman päivän aikana: Tietenkin! Missä tavataan?

Raulilta, jos joltain, löytyy kokemusta matkustamisesta ja ulkomaantoimittamisesta. Maailman pahimmista kriisipesäkkeistä raportoineesta toimittajasta tuli jo 80-luvulla ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt jokaisessa maailman virallisessa valtiossa. Melkoinen reissumies siis.

Kun Rauli lähti ensimmäiselle matkalleen, asetelmat olivat melko lailla erilaiset kuin meillä nykyajan backpackereilla.  Joulukuussa 1970 parikymppinen nuorimies hyppäsi rahtilaivaan, joka kuljetti hänet Rio de Janeiroon.

– Kaverit naljailivat ennen lähtöä, että tulisin varmasti ensimmäisellä laivalla takaisin. Se lähinnä nauratti. Tiesin, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta palata, vaikka olisin halunnutkin. Rahaa oli parisataa markkaa – ei siis tarpeeksi edes paluulippuun.

Rauli oli päättänyt tienata rahaa kirjoittamalla reissustaan juttuja. Jutut ja kuvat piti lähettää Suomeen kirjeitse ja joskus palkkion saamiseen meni kuukausia.

– Välillä rahatilanne meni niin tukalaksi, että oli pakko myydä paitakin päältä ruoan saamiseksi.

Kuuntelimme silmät pyöreinä, kun Rauli kertoi muista ensimmäisen matkansa ”pienistä” vastoinkäymisistä. Hän sairastui malariaan Amazon-joella keskellä viidakkoa, viikkojen matkan päässä sivistyksestä.

– Tajusin kyllä, että tämä voi olla paha juttu. Jokilaivalla oli lämmintä yli 40 astetta, mutta minä makasin horkassa villapaita päällä.

Siinä ei googlailtu lähimpiä sairaaloita tai soitettu Whatsapp-puheluita äidille. Oli vain hytistävä puisen laivan kannelle ripustetussa riippumatossa ja toivottava parasta.

Toinen läheltä piti -tilanne sattui, kun Rauli oli Kolumbiassa ja istui elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

– Homma ei mennyt suunnitelmien mukaan ja kone joutui lopulta tekemään pakkolaskun.

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Kokemukset eivät onnistuneet säikäyttämään nuorta suomalaista, vaan kasvattivat sen sijaan uskoa siihen, että maailma kantaa. Suuren vaikutuksen tekivät myös paikalliset ihmiset.

– Opin jo tuolloin luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Huomasin nopeasti, että mitä köyhempi maa, sitä ystävällisempiä ovat sen asukkaat. Sain aina apua, kun sitä tarvitsin.

Meidän reissusuunnitelmamme kuulostivat Raulin korvaan erinomaisilta. Hänen totesi, että jokaisen, jolla on siihen mahdollisuus, pitäisi hänen mielestään matkustaa.

– Matkustaminen avartaa ja auttaa ymmärtämään asioita ja elämää laajemmin. En halua arvostella ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet matkustamatta, mutta kyllähän se herättää kysymyksen, ovatko he kiinnostuneita mistään muusta kuin omasta pihapiiristään.

Kun kerroimme suuntaavamme Kaakkois-Aasiaan, Raulin huulille nousi leveä hymy. Alueen maat ovat hänelle tuttuja ja nykyisin erityisen rakkaita.

– Ihmisten ystävällisyys, uskonnot, turvallisuus, alkuperäiskulttuurit ja tietysti ruoka. Rakastan myös alueen suurkaupunkeja, jotka eivät koskaan hiljene. Erityisesti Saigon on mieleeni.

Rauli myönsi käyttävänsä edelleen kaikki liikenevät rahansa kirjojen ohella matkustamiseen.

– Minä ajattelen niin, että matkustaminen on ainoa järkevä investointi.

Pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kuuntelimme Raulin tarinoita viidakossa majailleista sissikapinallisista, vaikuttavasta Nelson Mandelasta ja 70-luvun Manhattanista. Kun puristimme kättä hyvästiksi, Rauli toivotti meille onnea matkaan ja kehotti luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Vaikka hän nähnyt uransa aikana paljon julmuutta ja kärsimystä, Rauli uskoo vankasti ihmisten hyvyyteen.

– Ajattelen, että ihmisen elämäntehtävä on tehdä toisille ihmisille hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus.

 

Raulin viimeiset sanat tekivät meihin vaikutuksen.

Ja katsos, kuinka matkallamme on käynyt. Kauniit maisemat hälvenevät mielestä, mutta reissussa kohtaamiamme ihmisiä, sitä uskomatonta ystävällisyyttä ja lämpöä, emme unohda koskaan.

Kiitos siis ohjeestasi, Rauli. Se oli paras neuvo, jonka maailmalle lähtevälle voi antaa.

Hyppää pois Matkalla Turvallisuus

20 ohjetta, joilla selviät hengissä ja turvassa reppureissusta

sunnuntai, 18 helmikuun, 2018

Näpistys, ryöstö, kaappaus, pahoinpitely, joukkoraiskaus, paloittelusurma…

Internetin syövereistä löytyy jos jonkinlaista kauhuskenaariota, kun erehtyy googlettelemaan eri maiden turvallisuutta. Jos paloittelupelottelua lukee liikaa, alkaa tuntua siltä, ettei reissusta selviä kukaan hengissä.

Meidän reissumme on jatkunut yhdeksän kuukautta, ja toistaiseksi meiltä ei ole varastettu mitään eikä meihin olla kajottu millään tavalla (tähän väliin napakka koputus puuhun). Olemme toki olleet onnekkaita, mutta toisaalta olemme ottaneet asioista selvää ja minimoineet riskit. Reissun ainoat vaaratilanteet ovat liittyneet liikenteeseen, joka on useimmissa Kaakkois-Aasian maissa melkoista kuolemanrallia.

Kaakkois-Aasia on yleisesti ottaen turvallinen ja alueen maissa selviää pitkälle ihan puhtaalla maalaisjärjen käytöllä. Olemme koonneet maalaisjärjen tueksi 20 kohdan listan tärkeimmistä huomioon otettavista turvallisuusseikoista.

Pelko pois ja mualimalle. Kyllä siellä pärjää, kunhan ei ole täysi idiootti.

Fear and loathing in South East Asia… Ei vaiskaan, ihan turvallista täällä on.

1. Ota hyvä matkavakuutus. Jos jotakin tapahtuu, olet totaalisessa kusessa, jos vakuutus ei ole kunnossa. Ohjeet matkavakuutuksen hankintaan löydät täältä.

2. Ota rokotteet ennen lähtöäsi. Meillä on voimassa seuraavat: jäykkäkouristus ja kurkkumätä, A- ja B-hepatiitti, lavantauti, Japanin aivokuume, kolera ja keltakuume. Emme ottaneet rabiesrokotteita, mutta kokemamme perusteella suosittelemme ehdottomasti ottamaan sen. Malarialääkkeet meillä on mukanamme, mutta emme ole vielä käyttäneet niitä. Jos tulet reissussa todella kipeäksi (korkea kuume, pitkään jatkunut ripuli tms.) älä epäröi hakeutua lääkäriin.

3. Ota selvää kohteesta, jonne olet menossa. Isoimmat turistikohteet ovat yleensä niitä, joissa tapahtuu eniten rötöksiä.

4. Älä kanna laukkua tai kameraa olalla tai aseta sitä pyöränkoriin. Turistialueilla liikkuvat ammattimaiset varkaat ajavat ohitsesi skootterilla ja nappaavat laukun mennessään. Säilytä tavaroitasi repussa ja pidä rahat ja passikopiot rahavyössä. Jos sinulla kuitenkin on käsilaukku, pidä siitä aina kiinni. Ota passista ja vakuutusasiakirjoista kopiot ja kanna niitä aina mukanasi. Kanna passia mukanasi vain, jos on aivan pakko.

5. Jos hotellihuoneesta löytyy kassakaappi, laita arvotavarat sinne. Totuuden nimissä myönnettäköön, että emme ole kertaakaan pitäneet kamojamme kassakaapissa, mutta jos olet epäileväinen, kannattaa läppäri, kamera, passi ja rahat laittaa lukkojen taakse.

6. Jos otat skootterin, muista ottaa siitä kuvat. Turistilta yritetään usein huijata rahaa väittämällä, että tämä on kolhinut skootterin. Lue myös vuokrausehdot tarkasti.

M. Huisko ja Nusa Penidan uskottavin menopeli.

7. Älä säilytä mitään arvokasta skootterin penkin alla. Penkin alle tiirikoiminen on varkaille helppo juttu.

8. Älä mene matkatoimistoihin. Niiden kautta kaikki on aina kalliimpaa ja sinulta yritetään todennäköisesti kiristää suuria summia rahaa matkan varrella. Osta matkaliput itse tai hotellin kautta (jälkimmäinen on hieman kalliimpaa, mutta helpompaa).

9. Varo turistikusetuksia. Yleisiä ovat väitteet, joiden mukaan jokin paikka on kiinni, ja siksi sinun on turvauduttava tämän tyypin tarjoukseen. Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se on sitä. Epäilyttävät vibat, peräänny kohteliaasti takavasemmalle.

Syödäkö vaiko eikö syödä? Sitä kannattaa miettiä maissa, joissa hygieniataso on alhainen.

10. Pese kädet usein ja tutustu siihen, mikä on mikäkin maan hygieniataso. Joissakin maissa ei suositella syötäväksi katuruokaa tai kypsentämätöntä ruokaa. Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa söimme kaikkea, mutta ainakin Nepalissa ja Intiassa aiomme miettiä tarkemmin.

11. Neuvottele hinta taksin kanssa aina etukäteen. Älä ota ensimmäistä taksia bussi-, juna- tai lentoasemalla. Varmista etukäteen, että tiedät suunnilleen hinnan, joka on järkevä maksaa. Taksit ovat suurimpia kusettajia.

12. Käytä malaria-alueilla hyttysmyrkkyä ja pitkiä housuja varsinkin auringonlaskun aikaan ja vesistöjen lähellä.

13. Vältä kohtaamisia virkavallan kanssa. Myös poliisi haluaa rahastaa turisteilla, eikä kaihda keinoja.

14. Älä juo liikaa alkomahoolia – varsinkaan, jos et ole tutussa ja turvallisessa seurassa.

Dokaisitko tässä seurassa? En minäkään.

15. Älä lähde tuntemattoman matkaan, jos et ole aivan varma hänestä. Meidän on ollut helpompi luottaa paikallisiin, koska olemme reissussa kahdestaan. Itseasiassa juuri ihmisiin luottaminen on johtanut matkan uskomattomimpiin kokemuksiin. Luota siis intuitioosi. Kaikkeen ja kaikkiin ei kannata suhtautua epäilevästi, sillä suurin osa ihmisistä haluaa sinulle vilpittömästi hyvää.

16.  Opettele muutamia peruslauseita paikallisella kielellä. Se antaa usein vaikutelman, että olet ollut maassa jo hetken aikaa, etkä ole hyönäytettävissä.

17. Älä esittele kalliita kamojasi. Houkutus voi kasvaa suureksi paikalliselle, jos hän näkee esimerkiksi läppärin, jonka arvo vastaa hänen vuosipalkkaansa.

18. Älä päästä kamoja silmistäsi edes hetkeksi, kun olet ihmisten ilmoilla. Varkaat vaanivat erityisesti bussi-, juna- ja lentoasemilla.

19. Vältä liikkumista yöaikaan paikoissa, joissa ei ole ihmisiä. Suurimpana vaarana ovat koiralaumat, jotka käyttäytyvät yöaikaan aggressiivisesti. Vältä muutenkin tilanteita, joissa voit joutua eläimen puremaksi. Jos eläin puree sinua, huuhtele haavaa ja mene sitten välittömästi lääkäriin. Tarvitset rabiesrokotteet. Tässä koottuja ohjeita katukoirien kanssa toimimiseen.

20. Ole varovainen liikenteessä. Toistan: ole erityisen super-mega-hyper -varovainen liikenteessä. Älä luota vihreisiin valoihin, äläkä luota liikennesääntöihin. Jos kuski ajaa liian kovaa, pyydä häntä hiljentämään. Jos hän ei hiljennä, pyydä pysäyttämään ja poistu autosta. Jos ajat itse skootterilla, aja hitaasti ja käytä kypärää. Vaikka osaisit itse ajaa järkevästi, kolarin voi aiheuttaa joku muu teiden miljoonista kilipäistä.

Pulau Weh ja sen uskomattomat ihmiset. Älä pelkää tutustua ihmisiin, erityisesti paikallisiin.

Loppusanoiksi todettakoon, että kaikkeen ei kannata suhtautua epäilyksellä. Suurin osa ihmisistä on aidosti ihania. Hymyyn vastataan hymyllä ja ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Jos vielä epäilet, lue tämä postauksemme.

Be safe, don’t be a dick.

Hyppää pois

Miten valmistautua reppureissuun – 10 kohdan nopea muistilista

keskiviikko, 7 helmikuun, 2018

Reppureissulle lähteminen saattaa jännittää. Myönnetään, että Huimallakin oli lähtöä valmistellessa lusikallinen housussa. Emme olleet lainkaan varmoja, olimmeko osanneet ottaa huomioon kaiken tärkeän.

Nyt kokemuksen tuoma lohdutuksen sana: reppureissulle lähteminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Tässä kymmenen kohdan simppeli lista, jota seuraamalla sinustakin kuoriutuu aito reissumies tahi -nainen.

Siitä vaan raksia ruutuun ja muailmalle!

1. Ala säästää. Säästää voi monella tavalla, me valitsimme hitaan ja kivuttoman metodin. Säästimme 20 000 euroa kolmen vuoden aikana, eikä meidän tarvinnut tinkiä oikeastaan mistään. Lue Huiman säästövinkit täältä.

2. Laske budjetti ja mieti realistisesti, mihin se riittää. Mieti samalla, minne haluat matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Laske sitten päiväbudjetti ja suhteuta se paikalliseen hintatasoon. Esimerkkeinä meidän Kaakkois-Aasia -budjettimme ja Aussi-budjettimme.

3. Osta lennot hyvissä ajoin ja kyttää diilejä. Tähän kannattaa uhrata aikaa, sillä lentojen hinnat vaihtelevat suuresti päivittäin. Esimerkiksi perjantai 13. päivä voi olla hyvä päivä lentää budjettimielessä.

4. Varaa aika terveystarkastukseen ja ota tarvittavat rokotteet. Huomaa, että jotkin rokotteista on melkoisen tyyriitä. Jos tarvitset malarialääkkeitä, pyydä lääkäriltä EU-resepti, jotta voit hakea tropit yli puolta halvemmalla Tallinnasta.

5. Hanki hyvä rinkka, koska se on reissun ajan kotisi. Vinkit rinkan hankintaan täällä.

6. Hanki järkevät varusteet. Varustevinkkejämme löydät täältä ja täältä.

7. Hanki hyvä matkavakuutus. Simppelit ohjeet vakuutuksen hankintaan löydät täältä.

8. Hoida työ- ja opiskeluasiat kuntoon. Me irtisanouduimme ja aloimme tehdä töitä freelancereina reissusta. Tapoja on monia, mutta asiat kannattaa miettiä valmiiksi ennen lähtöä. Jos sillat polttaa, voi olla vittumaista uida takaisin.

9. Pakkaa järkevästi. Kattavampaa pakkauspostausta tulossa pian, mutta vinkattakoon jo nyt, että karsi ainakin puolet siitä, mitä olet alunperin suunnitellut pakata. Maksimissaan kymmenen kiloa selkään.

10. Lähde. Unohda turhan tarkka suunnittelu ja jätä tilaa seikkailulle. Reissaa avoimin mielin ja silmin.

Mitä vielä odotat? Mene jo.

Australia Matkalla

Tasmania – Huiman lemppari Australiassa

lauantai, 23 joulukuun, 2017

Tasmania. Mitä tiedät siitä?

Jos olet kuin minä, et mitään muuta kuin piirroshahmo Tasmanian tuholaisen. Vähän nolottaa myöntää, mutta minulla ei ollut mitään muuta mielikuvaa tuosta Australian eteläpuolella sijaitsevasta saaresta.

Malla teki Tasmania-aiheista taidetta Paintilla.

Ehkä juuri tuo tietämättömyys sai meidät päättämään, että Tasmaniaan oli päästävä.

No, kun saavuimme Melbourneen, hintataso iski päin naamaa aika lujaa, kuten tästä postauksesta voitte aistia. Aloimme vakavasti epäillä mahdollisuuksiamme liikkua Ausseissa yhtään mihinkään. Teki lähinnä mieli ostaa teltta ja nukkua kuukausi Melbournen puistossa.

Alkushokin jälkeen aloimme kuitenkin selvittää mahdollisuuksia Tasmanian valloittamiseen. Saaren hallinnolliseen pääkaupunkiin Hobartiin oli suhteellisen edullista lentää Melbournesta, mutta eniten meitä kiinnosti lauttamatka Spirit of Tasmanialla Devonportiin.

Mikä on parempaa kuin lauttamatkailu? Spirit of Tasmania oli melkein kuin tallinnanlaiva, pienemmät tuopit vaan.

Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: täydellinen idea. Löysimme systeemin nimeltä car relocation. Käytännössä homma perustuu siihen, että palautat autonvuokrafirman menopelin sinne, mistä asiakas on sen alunperin vuokrannut. Maksat autosta tai campervanista pari dollaria päivältä ja saat usein parilla sadalla dollarilla bensaa tankkiin. Myös muut kulut (kuten lauttakulut Tasmanian ja päämantereen välillä) maksetaan puolestasi. Ja me löysimme Britzin uudenbränikän camperin, joka piti palauttaa Melbournesta Hobartiin kolmessa päivässä. Voi sitä ilon ja onnen päivää.

Reissumme oli siihen asti sujunut ilman isompia kömmähdyksiä, mutta onni loppui siihen. Kun marssimme Britzille rinkat pakattuina ja paluulento Hobartista Melbourneen (140 euroa) jo ostettuna, he ilmoittivat, että olimme päivän myöhässä. Hupsista saatana.

Kun hommat menivät relocationin kanssa mönkään, tämä haavekuva uhkasi kaikota.

Siinä sitä sitten oltiin. Ilman suunnitelmaa, 14 hengen dormissa, Mikon synttäripäivänä. Onneksi hostellistamme löytyi pieni matkatoimisto, josta saimme loistavaa palvelua. He hoitivat meille Hobartista helkkarin halvan camperin viikoksi. Purimme hammasta ja varasimme yölautan Devonportiin ja bussin Hobartiin. Lautta maksoi kahdelta henkilöltä noin 100 euroa, bussi 54 ja camper viikoksi 369 euroa (saimme sen vahingossa henkilöauton hinnalla).

Kun saimme auton alle ja lähdimme ajelemaan Hobartista kohti itärannikkoa, totesimme molemmat, että kannatti maksaa. Maisemat olivat sitä luokkaa, että jopa moottoriturpa-Murtomäki meni hiljaiseksi. Käsittämättömän turkoosi meri, valkoisina hohtavat kilometrien pituiset, tyhjät hiekkarannat, hehkuvan oranssit kalliot, luonnon puhtaus ja vihreys, sympaattiset pienet rantakylät, ilmaiset leirintäalueet aivan rantaviivan tuntumassa, pikkuvallabit kerjäämässä ruokaa, viinitilat, uskomattomat paikalliset…

Vai että tämmösiä maisemia. Bay of Fires.

Jokaisena yönä saimme nukkua tällaisen taivaan alla. Valosaastetta ei leirintäalueilla juurikaan ollut. Bay of Fires.

Me rakastuimme Tasmaniaan head over heels. Viikko paholaisen saarella oli yksi reissumme ehdottomia kohokohtia. Onneksi emme luovuttaneet Tasmanian suhteen silloin, kun car relocation kosahti. Onneksi.

Hyvät ihmiset, menkää Tasmaniaan.

Siellä näette Australian upeimpia maisemia, joita turistilaumat eivät todellakaan ole vielä löytäneet. Me aiomme palata takaisin, sillä tapasimme leirintäalueilla paikallisia, joiden kanssa ystävystyimme. Sitä paitsi meillä on vielä koko länsirannikko ja pohjoinen kokematta, valaat bongaamatta, paikalliset oluet maistelematta, Southern lightsit näkemättä… Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tarkempi selostus reitistämme ja parhaista paikoista tulee pian julki Ilta-Sanomissa ja jaamme sen Facebook-tilillämme. Nyt paskapuheet sikseen ja annetaan kuvien puhua puolestaan.

Huima <3 Tassu.

Oli ihan messevää herätä aaltojen ääneen, avata ovi ja nähdä turkoosi meri. Bay of Fires.

Moi! Ei sul mittää salaatintähteitä olis? Friendly Beach.

Prichettien perhe, jonka tapasimme ekana yönä Fortesque Bayn leirintäalueella. He kutsuivat meidät Hobartiin kotiinsa illalliselle. Lopulta he tarjosivat meille myös yösijan. Uskomattomia tyyppejä!

Itärannikon tie tarjosi ihan kivoja näkymiä merelle.

Lammas poikineen.

Huiskon hyppy. Taisi olla perjantairiemu meneillään. Chain of Lagoons.

”Käydääks jossain kevyellä lounaalla? Voisin ehkä ottaa jonkun salaatin…”

Mallan camping-tyylinäyte ja muutamia muodin ystäviä. Friendly Beach.

Hobartin Mona-museo on ehkä oudoin, hulluin ja mielenkiintoisin taidemuseo, jossa olemme käyneet. Ehdoton suositus!

Mikko-kokilla siinä jotain kurmettia syntymässä.

Merta kesyttämässä. Friendly Beach.

Ostimme erään kylän kirpparilta itsellemme ystävän. Hän on Veksi, merihevoinen. Mayfield Bay.

Perfect traveller.

Selfie keskellä yötä leirintäalueen huussissa. Malla ei uskaltanut mennä yksin, koska myrkylliset eläimet. Mikko on oman helevettinsä valinnut…

Camper-elämä on parasta – ainakin auringonpaisteessa. Ehkä muutamme joskus pysyvästi pakettiautoon.

Hyppää pois

Your wave is waiting – aloita surffaaminen Balilla

sunnuntai, 8 lokakuun, 2017

WOHOOOOO I’M THE KING OF THE WOOOOOORLD!

Leonardo DiCaprion kuuluisaksi tekemä huudahdus on liian dramaattinen lähes joka tilanteessa, mutta ei yhdessä. Kun sain ensimmäisen kunnon aaltoni, minun teki mieli huutaa pelkästään tuota lausetta. Mielipuolisen lujaa ja epäeroottisesti tuulettaen.

Se, että hetken ajan meri oli minun leikkikenttäni, sai aikaan käsittämättömän upean ja samalla vaarallisen koukuttavan tunteen. Ymmärsin sillä hetkellä, miksi surffaamisesta tulee monille koko elämä.

Kerrataanpa vielä, miten tähän päässäni eeppiseksi elokuvakohtaukseksi muodostuneeseen tilanteeseen päädyttiin.

Kaksi Saimaan liplatuksiin tottunutta savolaista kävelivät rempseästi Balin Kuta Beachille, rannalle joka sopii aaltojensa ja hiekkapohjansa puolesta täydellisesti aloitteleville surffareille. Hetkessä rimeleissä oli kiinni niin surffiopettajia, korukauppiaita kuin tukanletittäjiäkin. Kuta kun on upea ranta, mutta se on myös pahimman luokan turistihelvetti.

Savolaiset olivat kuitenkin päättäneet pitää päänsä kylmänä ja kulkea pitkin rantaa edullisinta surffiopetustarjousta metsästäen. Tapahtuneessa oli kaikki ainekset loistavaan tosi-tv -sarjaan. Se oli jotakin Tuuri- ja Jethro-realityjen väliltä: Mikko hikoili kuin Vesa Keskinen darrassa ja minä yritin tinkiä hinnoista jututtamalla surffiopettajia kuin turkulainen asuntokauppias. Kaunis mielikuva, vai mitä?

Loputtomilta tuntuneiden tinkimistalkoiden jälkeen Savon Jethro ja Vesa saivat tarpeekseen kuumuudesta ja siirtyivät palmujen varjoon nauttimaan kylmää Cola-juomaa. Mukavan oloinen nuorimies tarjosi meille paikat pöydästään ja kertoi nimekseen Geko. Pian meille selvisi, että myös hän oli surffiopettaja. Tykkäsimme miehestä heti, sillä hän ei turhia tuputtanut tai tyrkyttänyt. Lopulta Geko teki meille tarjouksen, johon olimme tyytyväisiä: maksoimme päivän opetuksesta (2 kertaa 1–1,5 tuntia) ja laudoista noin 10 euroa per peppu. Sovimme heti, että homma ei jäisi vain yhteen päivään.

Tähän väliin hintavinkki! Älä maksa surffitunneista enempää kuin 250 000 bahtia ja ota selvää, mitä hintaan kuuluu. Me saimme kaksi opetustuokiota, monet tarjoavat samaan hintaan vain yhden. Tingi varsinkin silloin, jos aiot ottaa samalta opettajalta useammankin opetuskerran.

Olimme surffanneet aiemmin Portugalissa viitisen vuotta sitten, joten opetus piti aloittaa nollasta. Kävimme perusasiat läpi rannalla ja sen jälkeen siirryimme veteen, vauva-aalloille. Vauva-aallot ovat niitä vaahtopäisiä aaltoja, jotka ovat jo murtuneet.

Pääsimme Mikon kanssa molemmat heti ensimmäisellä yrittämällä laudan päälle ja Geko oli tyytyväinen näkemäänsä. Tunnin vauva-aaltoilun jälkeen hän totesi, että pitäisimme tauon ja siirtyisimme sen jälkeen oikeille aalloille. Katsoimme Mikon kanssa toisiamme pelonsekaisin tuntein. Oikeat aallot olivat toki kokeineille surffareille pieniä, mutta Saimaan norppien näkökulmasta jättimäisiä (isoimmillaan noin 1,5 metrin korkuisia).

Eipä siinä. Mutustelimme nasi gorengia ja seurasimme, miten kokeneet surffarit leikkivät aalloilla. Miten helpolta se näyttikään! Ja sitten huomasimme avuttoman aloittelijapolon kömpelön softboardinsa kanssa, jota aallot rankaisivat armottomasti. Vain lauta pulpahti pintaan, kun tyyppi menetti tasapainonsa aallon harjalla.

Sanotaanko näin, että kaikki ne luulot, mitä meillä oli itsestämme aamusession jälkeen, karisivat nopeasti oikeilla aalloilla. Saimme kokea meren voiman ja armottomuuden. Puolen tunnin jälkeen olimme uupuneita ja valmiita korjailemaan kolhiintunutta itsetuntoamme kylmällä Bintangilla.

Todettakoon, että oppimisprosessi ei ole kivuton. Meri rankaisee kaikista virheistä. Mikon kohdalla kävi niin, että hän mursi kylkiluunsa toisena surffipäivänä. Mikon uimataidot eivät olleet vielä tarpeeksi vahvat isojen aaltojen vauhtiin. Pari onnistumista, mutta enemmän niitä kertoja, kun aalto heitti laudan ympäri ja vei miehen pesukoneeseen.

Minulta homma sujui piirun verran paremmin, mutta välillä sain mereltä turpaan niin, että tuntui. Opin kuitenkin sen, mistä surffaamisessa on kyse. Siinä pitää osata lukea merta. Ja voin kertoa, ettei se ole ollenkaan helppoa ihmiselle, joka on kasvanut tyynten vetten äärellä.

Ensinnäkin, aloittelevan surffaajan pitää nähdä, ovatko aallot hänelle sopivat. Geko teki tämän puolestamme ja ilmoitti meille tilanteen joka aamu. Suosittelemme samankaltaista järjestelyä myös muille, sillä aloittelijan ei kannata lähteä pelleilemään liian isoille aalloille.

Toiseksi, surffaajan pitää nähdä, mistä ja milloin mereen kannattaa mennä. Ei ole ollenkaan kivaa jäädä murtuvien aaltojen alle ison laudan kanssa. Ohjeena on kohdistaa laudan pää suoraan aaltoon ja pyörähtää itse laudan alle suojaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ajoittamalla sisäänmenon oikein välttyy turhalta taistelemiselta. Homma menee näin: tulee pari isompaa aaltoa, joiden jälkeen meri on tasainen kuin uima-allas. Silloin pitää liikkua ripeästi aaltojen murtumiskohdan taakse. Murtumiskohta voi muuttua yllättäen, joten surffarin pitää jatkuvasti tarkkailla merta. Opin toki tämänkin kantapään kautta.

Kolmanneksi, pitää tietää, mikä aalto kannattaa ottaa ja mistä kohtaa. Geko teki tuon työn vielä puolestani. Lisäksi hän työnsi minulle lisävauhtia, jotta pääsin paremmin aaltojen matkaan. Kun aallolle pääsee, pitää ”lukea aaltoa ja tuntea sen liikkeet”, kuten Geko asian ilmaisi. Ja sen oppii vain toistamalla samaa uudelleen ja uudelleen. Mahdollisimman monta kertaa.

Vaikka meri kohteli kovin ottein ja homma tuntui välillä mahdottomalta, surffaaminen koukutti meidät molemmat. Kun homman jujusta saa pikkuisenkin kiinni, alkaa väistämättä janota lisää. Silloin saa maistaa, millaista on olla koko maailman kuningas.

On tärkeää valita tarkkaan ranta ja opettaja, sillä noilla tekijöillä on iso merkitys sille, millainen kokemus ensimmäisestä surffikerrasta muodostuu.  Kuta Beach ja Geko ovat molemmat loistavia vaihtoehtoja, jos olet suuntaamassa Balille. Löydät Gekon yhteystiedot täältä.

Gekosta tuli meille parissa kuukaudessa oikea ystävä ja Kuta Beachista rakas paikka. Sinne palaamme vielä, ehyin kylkiluin ja entistä innokkaampina oppimaan meren salat ja aaltojen kesyttämisen jalon taidon.

Kelly Slaterin sanoin: Surfing is like mafia, once you’re in, you’re in.

Indonesia Matkalla

Vältä Bali-pettymys – minne mennä ja mitä tehdä Balilla

torstai, 28 syyskuun, 2017

Yhden taivas on toisen helvetti.

Bali jakaa mielipiteitä enemmän kuin muut lomakohteet. Sitä joko rakastaa tai vihaa, ja usein mielipide riippuu siitä, tietääkö reissaaja, minne on menossa. Esimerkki: jos italialaiset ylihinnoitellut ravintolat, kaljapöhötys, punainen nahka, liian isoista hihattomista paidoista vilkkuvat miesten nännit ja raivokas fistpumping eivät innosta, Kuta Beachilla majoittuminen saattaa aiheuttaa historiallisen suuria peräpukamia.

Kuta Beachillakin on puolensa: se on aloittelevan surffaajan paratiisi ja yksi saaren parhaista paikoista katsoa auringonlaskua.

En voi korostaa seuraavaa liikaa. Balille matkatessa kannattaa tehdä taustatutkimusta eri alueista, sillä ne eroavat toisistaan kuin päivä ja yö. Räikeästi yleistäen voi sanoa, että Kuta sopii bilettäjille ja surffareille, Seminyak ja Nusa Dua luksusta ja shoppailua arvostaville, Ubud ja Canggu joogeille, hipeille ja terveysintoilijoille ja Sanur perheille ja eläkeläisille. Perussääntönä voi pitää myös sitä, että mitä pohjoisemmaksi saarella liikkuu, sitä vähemmän turismia näkee. Jos paikallisten arki ja aito balilainen kulttuuri kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti suunnata pohjoiseen.

Bali tarjoaa jokaiselle jotakin ja jokainen löytää sieltä varmasti mieluisensa paikan. Mieleisen paikan löytämiseen pitää vaan nähdä vähän vaivaa.

Meidän ihana kotimme Balilla. Ikävä!

Me päädyimme sille rakkaudelliselle kannalle, vaikka välillä ihmispaljous ahdistikin.

Iso syy lienee sillä, että meillä oli Sanurissa oma talo (ja kaksi maailman ihaninta hoitokissaa). Arki omissa oloissa oli meille todellista luksusta kahden kuukauden reissaamisen jälkeen.

Tykkäsimme Sanurin alueesta, vaikka sielläkin vastaan tuli enemmän australialaisia eläkeläisiä kuin paikallisia. Meininki Sanurissa oli leppoisaa ja konstailematonta moneen muuhun näkemäämme paikkaan verrattuna. Ja ruoka paikallisissa warungeissa halpaa ja hyvää.

Sanurin night market – pure love.

Ehdimme kahden kuukauden aikana kiertää saarta sen verran, että löysimme ne itsellemme sopivimmat paikat. Ensi kerralla tulemme välttämään etelää ja suuntaamaan suoraan saaren keskiosiin ja pohjoiseen.

Kahdessa kuukaudessa tuli tietysti myös monia huteja. Esimerkiksi hehkutetut hipsterimestat Canggu ja Ubudin keskusta eivät sytyttäneet meitä lainkaan. Johtunee siitä, etteivät uusimmat joogavaatteet ja orgaaninen superfood ole ihan meidän juttumme. Budjettireissaajina pistimme merkille, että kyseiset alueet olivat huomattavasti muita kalliimpia. Siinä ehkä syy, miksi paikallisia juurikaan näkynyt.

Creative-sarjan leijat olivat uskomattomia. Taivaalle lennätettiin niin kitaraa kuin moottoripyörääkin.

Listasimme teille lisäksi omat Bali-lempparimme. Sinun ei tarvitse kuin ottaa skootteri alle ja lähteä eksplooraamaan. Bali has more to offer than Bintang and beaches. Ja hoi kaikki Balin jo kokeneet! Laittakaa omat lempparialueenne ja menovinkkinne jakoon. Share the love!

 

Hylätty huvipuisto

Tiedän, ettemme ole ainoita, jotka syttyvät hylätyistä ja sopivalla tavalla karmivista paikoista. Hylätty teemapuisto Taman Festival Bali sijaitsee aivan Sanurin kupeessa.

Huima esitti ninjapotkuja pahojen henkien pelottelemiseksi.

Paikalla on hurja historia. Disney World -tyylinen puisto avattiin vuonna 1997. Alueelta löytyivät muun muassa jättimäinen vuoristorata, 3D-elokuvateatteri, Balin isoin uima-allas, keinotekoinen tulivuori lasershow ja joukko krokotiileja. Maaliskuussa 1998, tietenkin 13. päivä perjantaina, salama iski laserlaitteisiin sytyttäen tulipalon. Korjaustyöt viivästyivät käynnissä olleen talouskriisin takia ja puisto suljettiin lopullisesti vuonna 2000. Sen jälkeen paikka on ollut hylättynä.

Monet balilaiset välttävät paikkaa, sillä he uskovat sen olevan pahojen henkien vallassa. Täytyy myöntää, että meitäkin hieman kuumotti, kun kävelimme sisään pilkkopimeään elokuvateatteriin. Tuli vahva tunne, että emme olleet toivottuja vieraita.

Pilkkopimeä elokuvateatteri oli kuumottava paikka.

Puistoon kannattaa mennä rannan kautta, jolloin välttää parin euron sisäänpääsymaksun. Matkaa Sanurin uimarannalta on vain noin kilometri. Selkäpiitä karmiva kokemus, jota ei kannata missata.

 

Ubudin herbal sauna

Kävimme Ubudissa muutamaan otteeseen, mutta kokemuksemme hehkutetusta kylästä jäi pieneksi. Ubudin keskusta oli suoraan sanottuna melkoinen turistihelvetti, eikä todellakaan sytyttänyt meitä. Hippi- ja joogatyyliä rakastavalle shoppailijalle paikka on paratiisi, mutta me persaukisina savolaisina vain ahdistuimme.

Aloimme saada kiinni paikan meiningistä vasta, kun lähdimme sivukujille ja pääsimme riisipeltojen keskelle. Mieli vain parani, kun löysimme etsimämme paikan: Dragonfly-hotellin, jonka pihalla oli sauna. Kokemuksen hinta oli melko suolainen (noin 7 euroa per pakarapari), mutta saunannälkäisinä suomalaisena maksoimme sen mukisematta.

Ubudin kauneus löytyy riisipelloilta.

Riisuuduimme, puimme päällemme sarongit, käväisimme kylmässä suihkussa ja sitten astelimme savimajalta näyttäneeseen saunarakennukseen. Kyseessä oli höyrysaunatyyppinen ratkaisu, joka kelpasi paremman puutteessa. Saunan jälkeen uimme tähtitaivaan alla uima-altaassa ja istuimme nuotion ääressä teetä nauttien. Hintaan kuului myös vartalokuorinta.

Parin tunnin saunominen teki hyvää suomalaiselle sielulle. Kuulimme, että Balilta löytyy myös aito suomalainen sauna, mutta sinne emme ehtineet. Seuraavalla kerralla emme missaa sitä.

 

Sanurin night market

Food lovers, ahoy! Sanurin night marketille kannattaa matkata kauempaakin. Tarjolla on loistavaa ja erittäin edullista indonesialaista ruokaa.

Satay-kana on jumalaista – ja halapaa.

Huima testasi ja totesi hyviksi seuraavat ateriat: bakso-keitto, satay-vartaat lontong-riisillä, nasi goreng, babi kecap, kaikki ihanat hedelmäsmoothiet, paistettu banaani ja ananas, nasi campur ja balinese cake.

Söimme torilla lähes joka ilta. Täyttävä ja herkullinen ateria ja jättimäinen smoothie tulevat maksamaan 2─4 euroa. Aaaaaaaaaaaettä.

 

Leffailta Maya-hotellissa

Luksustasoinen ja uusi Maya-hotelli sijaitsee Sanurin rannassa. Olisimme muutoin ohittaneet koko paikan peläten, että jo ohi kulkemisesta peritään maksu, mutta Balilla asuvat ystävämme vinkkasivat meille hotellilla järjestettävistä ilmaisista leffailloista.

Leffan katselua tähtitaivaan alla, ilmaiseksi. Budjettireissaaja tykkää.

Leffoja näytetään muutaman kerran kuussa hotellin katolla tähtitaivaan alla. On ihanaa maata maahan levitetyillä patjoilla, syödä ILMAISIA popkorneja ja katsella klassikkoleffaa. Katolta saa ostettua olutta ja mehua, mutta niiden hinta on luksushotellin tasoinen. Tokihan yhden sikahintaisen oluen voi ostaa, kun kaikki muu on ilmaista.

 

Leijat Mertasari Beachilla

Sanur tunnetaan leijanlennätyspaikkana. Erityisen paljon leijoja voi nähdä Mertasari Beachilla, jossa järjestetään säännöllisesti myös leijanlennätyskisoja.

Me olimme onnekkaita ja pääsimme todistamaan yhtä vuoden isoimmista kilpailuista, Bali International Kite Festivalia. Leijat olivat jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Suurimmat niistä ovat kymmenen metriä pitkiä, lensivät satojen metrien korkeudessa.

Jättimäisten leijojen lennättäminen on todellista taidetta, johon tarvitaan kokonainen joukkue. Paikallisille leijat ovat todellinen intohimon kohde, johon käytetään valtavasti rahaa ja aikaa.

Serangan

Seranganin saari sijaitsee Sanurin ja Nusa Duan puolessa välissä ja sinne pääsee kätevästi siltaa pitkin. Saari on tunnettu kilpikonnakonservatoriostaan, mutta sieltä löytyy paljon muutakin.

The Turtle Conservation and Education Center on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Konservatorioon ei ollut varsinaista pääsymaksua, vaan kävijä sai tehdä haluamansa lahjoituksen kilpikonnien hyväksi. Eräs paikan työntekijöistä tuli kertomaan meille enemmän eläimistä ja työstä, jota paikassa tehdään.

Konservatoriossa kasvatetaan kilpikonnanpoikasia, hoidetaan loukkaantuneita ja sairastuneita kilpikonnia ja tehdään sitkeää valistus- ja koulutustyötä eläinten suojelemiseksi. Olimme todella vaikuttuneita näkemästämme, ja kuulimme myöhemmin, että kyseinen paikka on aidosti eläinten asialla. Niin ei kuulemma ole kaikkien samankaltaisten konservatorioiden kohdalla.

Serangan on upea ja mielenkiintoinen saari, jonne moni turisti ei löydä. Hiekkateitä ajellessa tuntuu kuin olisi tuhannen kilometrin päässä Balin ruuhkista. Seranganin asukkaat vaikuttavat olevan leppoisammasta ja yksinkertaisemmasta elämäntyylistä pitävää porukkaa, mikä luo saarelle erityisen oman tunnelmansa. Jos Balin hässäkkä alkaa kyllästyttää, päiväretki Seranganille ja sen hiljaisille rannoille tarjoaa täydellisen hengähdyshetken.

Seranganin hiekkatiet tuovat väkisinkin mieleen mökkimaiseman.

Mount Batur

Joku saattaa pitää auringonnousuretkeä Mount Baturin huipulle liian turrejuttuna, mutta meille se oli unohtumaton kokemus. Retken hinta on 30–50 euroa järjestäjästä riippuen. Me teimme trekin I Love Balin kautta (www.ilovebali) ja olimme erittäin tyytyväisiä.

Reissuun lähdettiin kahden maissa aamuyöllä. Matka Sanurista Baturille kesti puolisentoista tuntia. Söimme aamiaista ja tapasimme oppaamme Wayanin. Hän jakoi kuusihenkiselle ryhmällemme taskulamput ja lähti lampsimaan kohti pilkkopimeää metsää. Oli jännittävää ja upeaa kävellä pimeässä kirkkaan tähtitaivaan alla.

Batur on 1717 metriä korkea tulivuori. Kiipeäminen kesti meiltä noin kaksi tuntia, eikä homma ollut aivan niin helppoa kuin opas oli antanut ymmärtää. Hiki virtasi kaikilta ja ryhmäämme kuulunut intialaispariskunta meinasi luovuttaa pariinkin otteeseen. Lopulta pääsimme kuitenkin vuoren huipulle koko sakki. Siis me ja parisensataa muuta turistia. Välillä väenpaljon häiritsi, mutta ei pahasti.

Auringonnousua vuoren päältä katsottuna ei pysty sanoin kuvailemaan. Se pitää kokea itse. Kun valo viimein voitti pimeyden, oli huikeaa nähdä, kuinka korkealle olimme kiivenneet. Pilvimassat lipuivat ohitse, kun mussutimme banaanileipiämme.

Matka alas kesti suurin piirtein yhtä kauan kuin ylös kiipeäminen. Vulkaaninen kivi murskautuu helposti jalan alla, joten homma oli erittäin hidasta. Porukkamme oli väsynyttä, mutta silminnähden onnellista. Kokemus oli ollut kaikille ikimuistoinen.

 

Bali Unitedin futismatsi

Indonesiassa rakastetaan jalkapalloa. Pelin taso ei ole kovimmallakaan sarjatasolla maailman huippuluokkaa, mutta fanikulttuuri sen sijaan päihittäisi monet isommatkin liigat.

Ajatus peliin lähtemisestä tuli spontaanisti eräänä krapulaisena sunnuntaiaamuna. Bali Unitedin Kapten I Wayan Dipta Stadium -niminen stadion sijaitsee Gianyarissa. Otimme pelipaikalle naapurimme Tonin kanssa yhteisen kyydin. Homma sujui kätevästi, kun kuskikin halusi tulla mukaan peliin. Sisäänpääsyliput maksoivat muutaman euron.

Valtava stadion vetää 25000 katsojaa ja oli kyseisenä sunnuntaina lähes täynnä. Katsomo oli kuin punainen meri, joka velloi villisti. Fanit tanssivat, lauloivat ja rummuttivat kuin viimeistä päivää. Kun kotijoukkue teki ensimmäisen maalin, riemu repesi. Digitaalista näyttöä stadionilla ei ollut, vaan tuloksen taululle vaihtoi lyhytkasvuinen mies, jolle yleisö hurrasi villisti.

Olimme lähes ainoat länsimaalaiset kymmenien tuhansien katsojien joukossa. Fanit kohtelivat meitä erittäin lämpimästi ja ottivat meidät hienosti mukaan tunnelmaan. Bali United voitti lopulta 6-1 ja stadionilta poistui erittäin tyytyväinen katsojajoukko.

 

Surffaaminen Kuta Beachilla

Bali tunnetaan parhaiten surffiparatiisina. Yksi Huimankin isoimmista tavoitteista oli päästä aalloille ja saada homman juonesta kiinni.

Saimme tietää, että Kuta Beach sopii parhaiten aloittelijoille hiekkapohjansa ja maltillisen kokoisten aaltojensa takia. Muistan, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Kutalle. Halusin vain juosta pois nähdessäni sen ihmispaljouden. Kävelimme rantaa pitkin ja kymmenet surffiopettajat tulivat tarjoamaan meille tunteja. Kysyimme jokaiselta hintaa kartoittaaksemme, mitä tunneista kannattaa oikeasti maksaa. Lopulta törmäsimme Geko-nimiseen nuoreen mieheen, johon molemmat tykästyimme heti.

Me teimme Gekon kanssa hyvän diilin. Saimme kaksi surffituntia päivässä 150 000 rupian (noin 10 euron) hintaan. Ensimmäisen päivän ensimmäisellä tunnilla menimme vauva-aalloille rantaan, ja sen jälkeen Geko ilmoitti, että oli aika lähteä oikeille aalloille. Jo ensimmäisen päivän aikana pääsimme molemmat pystyyn laudalla ja innostuimme hommasta aika lailla. Toki turpaankin tuli useaan otteeseen. Meri ei anna armoa.

Meillä kävi hieman huono säkä, sillä Mikko mursi kylkiluunsa toisella surffikerralla. Hänen lautailunsa jäi Balin osalta siihen. Minä kävin aalloilla vielä muutamaan otteeseen, mutta sitten tulin flunssaan. Harmitti, mutta oli pakko pysyä pari viikkoa rannalla. Parasta oli huomata, miten nopeasti lajissa kehittyi osaavan ja kannustavan opettajan kanssa. Voimme suositella lämpimästi Gekoa, hänen yhteystietonsa löydät täältä.

Vaikeinta surffaamisessa ei suinkaan ollut vauhdinotto tai seisomaan nouseminen, vaan meren lukeminen. Milloin ja mistä kannattaa mennä sisälle? Missä kohtaa voi hengähtää ja istua laudan päällä ja milloin täytyy uida syvemmälle merelle isoja aaltoja pakoon? Mitä aaltoa kannattaa yrittää ja mitä ei? Gekon mukaan homman oppii vain kokemuksen kautta. Siksi pitäisi vain surffata – ja paljon.

Hengailimme Kuta Beachilla aina samassa paikassa ja söimme Nanan ravintolassa.

Kirjoitan surffaamisesta vielä kokonaan oman juttunsa, jossa kerron, millainen henkilökohtainen kokemukseni aalloilla on ollut. Ymmärrän nyt, miksi laji koukuttaa jotkut niin pahasti, kun taas toiset jättävät leikin kesken ensimmäisen kokeilukerran jälkeen. Surf is life.

 

Nusa Penida

Yksi hienoimmista Bali kuukausien jutuista oli viikonloppureissumme läheiselle saarelle, Nusa Penidalle. Kirjoitan saaresta laajemman jutun vähän myöhemmin, mutta todettakoon jo nyt, että kyseessä oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni paikoista. Huiman ehdoton lemppari Balilla.

Nusa Penida on pieni saari, joka sijaitsee aivan Balin kupeessa. Lauttamatka kestää vain puolitoista tuntia, mutta Nusa Penidalle saapuessa tuntuu kuin olisi tullut toiseen maailmaan. Ei turisteja, ei matkamuistokojuja, ei hälinää. Tulijan ottavat vastaan vain turkoosina kimmeltävä meri ja jylhinä kohoavat viidakkoiset vuoret.

Paljon vinkkejä ja kuvia tulossa pian. Hyvää kannattaa odottaa!

Malesia Matkalla

Koe erilainen Kuala Lumpur – ja säästä

lauantai, 9 syyskuun, 2017

Malesian mahtipontinen pääkaupunki osuu useimpien Kaakkois-Aasian reissaajien reitille keskeisen sijaintinsa takia. Moni viettää kaupungissa vain muutamia päiviä ja jatkaa nopeasti matkaansa kohti paratiisisaaria. Se on ymmärrettävää. Metropolin hektisyys ja karut kontrastit voivat tuntua luotaantyöntäviltä.

Huima majailee Kuala Lumpurissa nyt kolmatta kertaa. Olemme syttyneet Kultsi Lumpukalle hitaasti. Aluksi miljoonakaupunki kiiltävine pilvenpiirtäjineen ahdisti meitäkin, mutta olemme onnistuneet löytämään sen inhimillisemmän puolen. Kuten lähes kaikkialla, Kuala Lumpurissakin todellinen kauneus löytyy turistirysien ulkopuolelta.

 

Kampung Baru

Tämä paikka on uskomaton. Kampung Barun asuinalue on pieni kylä miljoonakaupungin keskellä. Alueelta löytyy perinteisiä malesialaisia puutaloja, vehreitä pihoja, korttelin lapsia leikkimässä ja pelailemassa, vapaana juoksevia kanoja, kyläkauppoja, puistoja. Maininnan arvoista on myös Kampung Barun loistava ja erittäin edullinen katuruoka.

Alueella liikkuessa unohtaa hetkeksi olevansa yli seitsemän miljoonan asukkaan metropolissa. Siitä saa kuitenkin muistutuksen aina, kun nostaa katseen ylös. Keskustan pilvenpiirtäjät kohoavat puutalojen ylle kuin jättimäiset robotit. Tapaamamme paikalliset olivat ihania, mutta kuulimme jalkapalloa pelanneilta pojilta, että turistien on viisasta poistua alueelta ennen pimeän tuloa.

Mikko ”Finnish Zlatan” Huisko pääsi potkimaan palloa Kampung Barussa.

Kampung Baruun pääsee helposti junalla. Hyppää KJL-linjalle (suunta Gombak) ja hyppää pois Kampung Barun asemalla. Junan hinta on pari ringiä.

 

Heli Lounge Bar

Kuala Lumpuria ei ole nähnyt kunnolla, jos sitä ei ole päässyt tarkastelemaan yläpuolelta. Useimmat suuntaavat kaupungin kuuluisimpiin pilvenpiirtäjiin, kuten Petronas Towerseihin tai KL Toweriin. Noissa paikoissa on paitsi ruuhkaa, myös mittava pääsymaksu.

Auringonlasku ja Mikon päästä kasvava KL Tower.

Me löysimme suomalaisten kavereidemme suosituksesta todellisen helmen. Keskustassa (KLCC) sijaitsevan Menara KH -pilvenpiirtäjän katolla on päivisin helikopterin laskeutumisalusta. lltakuuden jälkeen katolle kannetaan pöytiä ja tuoleja ja paikka avataan janoisille asiakkaille.

Korkeanpaikankammoiselle Heli Lounge Bar on painajainen. Kyseessä todella on pelkkä helikopterin laskeutumisalusta, joten mitään turva-aitoja tai reunoja baarissa ei ole. Hermoja voi onneksi rauhoittaa oluella, joka on keskustan muihin paikkoihin verrattuna varsin kohtuuhintaista. Mitään pääsymaksua Heli Lounge Bariin ei ole, mutta juomaa pitää tilata ylös päästäkseen.

Katolta näkee koko Kuala Lumpurin keskustan, joka on auringon laskiessa uskomattoman kaunista katseltavaa. Ja kun aurinko on viimein laskenut mailleen, kaupungista tulee tuikkiva valomeri. Unohtumaton kokemus!

Pilvenpiirtäjä sijaitsee Jalan Sultan Ismail -kadulla. Rohkeasti vaan hissillä ylimmän kerroksen baariin ja sieltä portaita pitkin katolle. Korkeanpaikankammoisen kannattaa ottaa rentouttava drinkki ennen katolle kiipeämistä. Se tulee tarpeeseen.

Puisto

Aivan keskustan kupeessa sijaitsee verheä puistoalue. Alueelta löytyy niin orkidea-, perhos-, lintu- kuin peurapuistoakin, mutta me skippasimme kaiken maksullisen. Sen sijaan suuntasimme lammelle. Hyvin hoidettu puisto istutuksineen on loistava paikka esimerkiksi lenkkeilyyn ja piknikille.

Huima hikoilemassa lammella.

Ruuhkaa puistossa ei ollut, tosin me kävimme siellä aina aamupäivällä. Töiden päätyttyä ja viikonloppuisin useammat paikalliset tulevat varmasti nauttimaan vehreydestä.

Matka puistoon kannattaa tehdä jalan Chinatownista. Samalla pääsee näkemään upean National Mosquen ja itämaiselta palatsilta näyttävän vanhan rautatieaseman.

Gold’s Gym

Jos tykkäät treenata tosimiesten kanssa, Gold’s Gym on ainoa oikea vaihtoehto. Sali sijaitsee aivan ydinkeskustan tuntumassa Berjaya Time Square -ostoskeskuksen takana. Sisäänpääsy on vaatimattomat viisi ringiä (noin euron) henkilöltä.

Treenimotivaatiota luovat seinille kiinnitetyt julisteet, jossa kahdeksankymmentäluvun kehonrakentajatähdet pullistelevat lihaksiaan. Laitteet ovat suurinpiirtein samalta ajanjaksolta, eikä niitä ole huollettu todennäköisesti kertaakaan. Ei siis kannata odottaa steppereitä tai juoksumattoja, vaan pelkkää ruostunutta rautaa. Treenin jälkeen voit ostaa salin omistajan itse sekoittaman proteiinijuoman viiden ringin hintaan. Loistava palvelu!

Käsite napapaita sai uudenlaisen merkityksen Gold’s Gymilla.

Olemme tavanneet salilla mitä mielenkiintoisempia tyyppejä. Viimeksi treenamassa oli noin seitsenkymppinen kiinalaismies, joka veti burpeeta, toes-to-baria ja leuanvetoja siihen tahtiin, että moni parikymppinen urheilijakin olisi hyytynyt tahdissa. Jossain vaiheessa äijä riisui paitansa ja paljasti pyykkilautavatsansa. Siinä on tavoitetta meille jokaiselle.

Gold’s Gym löytyy osoitteesta Jalan Nyonya. Paikka on toisessa kerroksessa, eikä sitä ole merkattu kovinkaan hyvin. Jos et meinaa löytää, kysy kadulla päivystäviltä kauppialta. He osaavat kyllä ohjata sinut perille legendaariselle gymille.

Central Marketin foodcourt

Totuuden nimissä on todettava, että emme ole innostuneet malesialaisesta ruoasta. Myöskään Chinatownin paljon hehkutettu katuruoka ei ole tehnyt suurta vaikutusta.

Sen sijaan pidämme Chinatownin foodcourteista, joissa on monta ravintolaa, joista valita. Olemme käyneet lähes poikkeuksetta lounaalla Central Marketin yläkerrassa, jossa on tarjolla monenlaista edullista ruokaa. Monet paikalliset käyvät täällä lounastamassa, mutta yllättävän harvat turistit löytävät ruokataivaaseen. Oma lempparimme on paikan thaimaalainen, josta saa lounassettejä. Kymmenen ringin hintaiseen ateriaan kuuluvat pääruoka, omeletti, riisikeksit ja vesimelonipalaset.

Ekstraruokavinkki: Central Marketin edustalla myydään maailman ihaninta herkkua, putua bambua. Rasiallisen hinta vain 3,5 ringiä!

Toinen hyvä foodcourt löytyy aivan Jalan Petalingin tuntumasta. Käänny Petalingilta Hang Lekirille (Jalan Sultanin suuntaan). Food court on lähes kadun päässä vasemmalla puolella. Sieltä löydät kaikkea malesialaisesta kiinalaiseen ja thaimaalaiseen ruokaa. Lempparimme on sielläkin thai-ravintola, josta saa järjettömän hyvää mangosalaattia.

Keskity… Keskity… PERKKELEEN PUIKOT ANTAKAA HAARUKKA!!!!

Street Feeders

Kirjoitimme jo aiemmin Kuala Lumpurin kodittomista. Tällä hetkellä kodittomia ei kaupunkikuvassa juurikaan näy, sillä heitä on siirretty viereisiin kaupunkeihin rakennettuihin ”leireihin”. Kuala Lumpurissa järjestettiin elokuussa jättimäinen urheilutapahtuma SEA Games, ja hallitus halusi kodittomat pois kisaturistien ja kansainvälisen median silmistä.

Gary vei meidät tapaamaan perhettä, joka asui kuvassa näkyvän sillan alla. Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja 9-kuukautinen vauva.

Kodittomia auttavan Street Feeders -järjestön perustaja Gary Liew kertoo, ettei vielä ole varmaa, milloin kodittomien annetaan palata kaupunkiin. Hänen mukaansa olot leireillä ovat kohtuulliset, mutta ne eivät ratkaise kodittomuutta pysyvästi.

Jos sinä haluat auttaa kaupungin kodittomia ja nähdä metropolin toisen, synkemmän puolen, ota yhteyttä Garyyn. Street Feedersin kautta voi päästä mukaan jakamaan ruokaa ja auttamaan kaupungin heikoimmassa asemassa olevia.

 

Lisäsäästövinkit

  • Älä kulje lentokenttäjunalla. Se on helkkarin kallis (55 ringiä per henkilö per suunta). Ilmastoitu bussi maksaa 12 ringiä henkilöltä ja matka kestää vain noin tunnin.
  • Kuala Lumpurin julkiset ovat edullisia, erittäin siistejä ja helppoja käyttää. Hinnat vaihtelevat matkan pituuden mukaan. Katso reitit ja hinnat täältä.

  • Kuala Lumpurin keskustaa kiertävät ilmaisbussit. GOKL-tunnuksilla merkityt violetit bussit kiertävät neljällä eri linjalla ja niihin voi hypätä miltä tahansa pysäkiltä. Katso reittikartta täältä.
  • Kaupungissa on useita vedentäyttöpisteitä, jossa juomavesi maksaa murto-osan kaupan pullovedestä. Olemme juoneet automaattivettä ilman sen suurempia ongelmia, mutta eräs paikallinen kertoi meille, ettei vettä pitäisi juoda päivittäin. Meitä alkoi kuumottaa ja vaihdoimme pulloveteen. Tiedä häntä, mikä on oikea totuus.

Turrevero

Malesian hallitus on alkanut kerätä syyskuussa turistiveroa, joka on 10 ringiä henkilöltä per yö. Summan maksavat kaikki hotelleissa ja hosteillessa yöpyvät ulkomaalaiset. Sanomattakin lienee selvää, että tuo raha on budjettireissaajalle iso.

Mikä helevetin turistivero?

Kyselimme guesthousen henkilökunnalta asiasta, mutta heillä ei ollut harmainta aavistusta siitä, mihin rahat oikeasti menevät. He ilmaisivat tyytymättömyytensä veroa ja hallitusta kohtaan kutsumalla sitä lemmekkäästi ”shit governmentiksi”.

Virallisten lähteiden mukaan verolla on tarkoitus kompensoida maan turisti- ja kulttuuriministeriöön kohdistettuja budjettileikkauksia ja edistää Malesian turismia. Nähtäväksi jää, mihin rahat lopulta päätyvät.