Tähänastisen matkamme ehdoton kohokohta on ollut pikkuruinen ja ristiriitaisen maineen omaava saari Sumatran pohjoiskärjessä.
Meillä oli epäilyksemme Pulau Wehistä, mutta onneksi emme antaneet ennakkoluulojen voittaa. Sharia-laki ei ole este Pulau Wehille tai Acehin maakuntaan matkustamiselle. Weh sulatti Huiman sydämet läpikotaisesti – eikä se johtunut pelkästään paahtavasta helteestä.
Mietimme, mikä olisi paras tapa kertoa, mihin rakastuimme Wehissä. Tämä kymmenen kohdan lista antaa siitä ehkä jonkinlaisen kuvan. Meillä on jo unelmissa rakentaa oma pieni bungalow syrjäiselle rannalle ja asua osa vuodesta Wehilla. Things got that deep, really.
1. Alkoholittomuus antaa perspektiiviä
Koko Acehin maakunnassa ja siis myös Pulau Wehillä on voimassa islamilainen sharia-laki. Sen takia alkoholia ei virallisesti anniskella lainkaan. Useimmat turistit majoittuvat Iboihin kylässä ja monista sen ravintoloista olutta kyllä saa, tiskin alta tietenkin. Salakuljetetun ölppösen hinta on kuitenkin sellainen, ettei budjettimatkaajalla ole varaa sitä nauttia.
Kolmen viikon alkoholittomuus oli meille molemmille iso juttu. Illanvietot ilman kaljan tai viinin kiskomista olivat (ainakin melkein) yhtä hauskoja kuin päissään. Soitimme, tanssimme, nauroimme ja puhuimme syvällisiä. Joimme litratolkulla teetä ja paikalliset tupruttelivat yleensä tupakkaa ja silloin tällöin pilveä.
Mikolle maistui kookospirtelö ohrapirtelön sijaan.
Oli mahtavaa herätä illanviettojen jälkeen ilman darraa. Tuntui, että energiaa riitti vaikka mihin ja olo oli freesi. Taisimme todeta toisillemme jossain vaiheessa, että ehkä elämä ilman alkoholia ei olisikaan ihan paskaa elämää.
Alkoholittomus oli hyvä opetus, mutta jää nähtäväksi, hylkääkö Huima jossain vaiheessa viinanpirun kokonaan. On ainakin hyvä tietää, että ilman viinaakin voi olla hauskaa.
2. Turisteja on vain kourallinen, kiitos sharian
Sharia karkottaa tehokkaasti suurimman osan turisteista. Saarelle löytävät oikeastaan ainoastaan reppureissaajat, sukeltajat ja paikalliset turistit.
Suurin osa edullisista majoitusvaihtoehdoista löytyy Iboihista ja siellä sijaitsevat myös useimmat sukelluskeskuksista. Iboihissa turisteihin siis törmää useimmin, mutta silti harvakseen. Muualla saarella liikkuessa on lähes poikkeuksetta ainoa länsimaalainen. Turistikojuja on Iboihissa jonkin verran, mutta kukaan ei tule tuputtamaan yhtään mitään. Matkailija saa liikkua harvinaisen rauhassa. Emme törmänneet myös minkäänlaisiin kusetuksiin tai muihin turistirysien säätöihin.
Mikon, Rickyn ja Santin bändi Jungle Jammin esiintymässä paikallisessa kuppilassa. Ei olisi ensimmäisenä uskonut, että Mikko perustaa oman bändin sharia-alueella. Meininki on oikeasti paljon leppoisampaa kuin voisi kuvitella nettikeskusteluiden perusteella.
Vielä sananen shariasta.
Sharia tarkoittaa turistille sitä, että tämän on pukeuduttava ja käyttäydyttävä säädyllisesti, vaikka ei muslimi olisikaan. Naisen tulee peittää olkapäänsä ja reitensä julkisilla paikoilla liikkuessa, eikä pariskuntien kannata osoittaa hellyyttä toisilleen julkisesti. Huivia naisen ei tarvitse käyttää. Iboihissa sääntöjä on kuitenkin lievennetty ja turistit voivat uida useimmilla rannoilla bikineissä ja käyttää paljastavampia vaatteita. Meillä ei ollut minkäänlaisia hankaluuksia sharian suhteen, eikä se rajoittanut elämäämme juuri mitenkään.
3. Kätevän pieni saari, jossa on loputtomasti nähtävää
Pulau Weh on käsitettävän kokoinen saari, jonka tieverkosto on pääosin erinomaisessa kunnossa. Skootterin vuokraaminen on ehdoton juttu. Me neuvottelimme pidempiaikaisen vuokradiilin ja maksoimme menopelistä noin vitosen päivässä. Muista tinkiä, aina.
Näkemisen arvoisia paikkoja saarella riittää: Sabangin kaupunki ja sen vieressä sijaitseva upea Sumurtiga Beach, kaasuja tupruttava tulivuori, vesiputous viidakon keskellä, auringonlaskun ihailemiseen täydellinen Secret Beach ja Kilometer 0 saaren pohjoispäässä (Indonesian alkupiste).
Vesiputous oli maagisen kaunis mesta.
Saaren keskellä kohoaa villi viidakko, jonka koluamiseen reissaaja voisi käyttää koko ikänsä. Pieniä ja toinen toistaan upeampia rantoja löytyy joka puolelta. Myös kaikki saaren pikkukylät ovat pysähtymisen ja tutkimisen arvoisia. Pikku-warungeista saa purtavaa pikkurahalla ja uteliaita paikallisia tulee jutulle 100-prosenttisella varmuudella.
4. Paikalliset ovat uskomatonta porukkaa
Me ystävystyimme saarella Rickyn ja Santin kanssa, joiden kautta opimme tuntemaan suurimman osan Iboihin kylän asukkaista. Kun kävelimme kylänraitilla, emme meinanneet välillä päästä eteenpäin ollenkaan, kun piti jäädä välppäämään vastaantulevien tuttujen kanssa milloin mistäkin aiheesta.
Minne menimmekään, meidät otettiin vastaan avosylin. Saimme osaksemme pelkkää lämpöä. Vaalean reissaajan kannattaa varautua siihen, että häntä tuijotetaan, mutta paikalliset eivät tarkoita sillä mitään pahaa.
Rannalla kokkaushommissa Santin ja hänen isäpuolensa Papin kanssa. Grillattua tonnikalaa ja sambalia.
Ihmisille todellakin kannattaa mennä juttelemaan, vaikka he eivät englantia puhuisikaan. Hymyllä ja avoimella mielellä pääsee pitkälle. Paikalliset haluavat auttaa ja ovat yleensä aidosti kiinnostuneita ulkomaalaisista. Me päädyimme muun muassa paikallisiin häihin, Santin isäpuolen ja siskonpojan kanssa kalaan, Rickyn ja Santin kanssa autiolle rannalle telttailemaan, Santin tädin hierottaviksi, esiintymään paikallisessa ravintolassa ja näyttelemään Tarzania ja Janea bungalowin omistajan tyttären näytelmässä.
Hääpari vilkutteli meille iloisesti, kun olimme tekemässä lähtöä. Mites noi asut? Jotain tuollaista Huima tulee vetämään ylleen, jos hääpäivä joskus koittaa.
Kun teimme lähtöä Wehiltä, meitä tuli saattamaan kymmenen hengen seurue. Siinä tuli itku yhdeltä jos toiseltakin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuntui kuin olisi joutunut jättämään toisen kotinsa.
5. Hintataso tuo hymyn budjettireissaajan huulille
Pulau Wehillä on , erittäin edullista. Me majoituimme aivan meren rantaan rakennetussa bungalowissa, josta maksoimme kympin yöltä. Hieman hienomman mökin saa itselleen parilla kympillä. Me testasimme Pele’s Placen, Bixion ja Olala Bungalowsin ja voimme suositella kaikkia noista.
Kympin bungalow. Värikkäitä kaloja pystyi bongaamaan riippumatosta käsin.
Myös ruoka on halapaa ja erittäin hyvää. Parhaat sapuskat saimme Bixiosta (jumalaista italialaista ruokaa), DeeDee’sista (maailman parhaat kookospirtelöt ja loistavaa indonesialaista) ja Pele’s Placesta (paras syömämme tempe curry -annos). Olalan kookospuuro teki vaikutuksen ja Kilometer 0 -näköalapaikan läheltä sai herkullista rojak-salaattia. Iso ruoka-annos maksoi keskimäärin kaksi euroa. Miettikääs sitä.
Paikalliset syövät paljon soijasta valmistettua tempeä, joka on erittäin maukasta. Kuvassa tempeburger.
Ruokaa joutuu yleensä odottelemaan vähintään puoli tuntia, koska kaikki valmistetaan alusta asti vasta siinä vaiheessa, kun tilaus tulee sisään. Mutta joka kerta ruoka oli odottamisen väärti ja ruokahalu vain kasvoi keittiön tuoksuja haistellessa.
6. Kaunein osa saarta löytyy pinnan alta
Sukeltajat ympäri maailmaa ovat tehneet pyhiinvalluksia Pulau Wehille vuosikymmenien ajan. Saarta ympäröivät koralliriutat kuhisevat elämää ja ovat helposti tavoitettavissa suoraan rannalta.
Me snorklasimme omatoimisesti (riutta alkoi heti bungalowimme edustalta) ja kävimme myös päivän kestäneellä snorklausreissulla, jossa saaren parhaita spotteja kierrettiin veneellä. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Se kalojen ja muiden merenelävien määrä oli jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Malla onnistui näkemään jopa hain, joka kuitenkin pakeni siinä vaiheessa, kun Mikko kroolasi paikalle. Mutta SE HAI OLI OIKEESTI SIELLÄ, väittipä joku kateellinen mitä tahansa.
Riutoille pääsee suoraan rannaltakin, mutta ne salaiset (ja tietty kauneimmat) kohteet vaativat venekyydin.
Maskin ja räpylät saa vuokrattua päiväksi muutamalla eurolla, sukeltaminen on luonnollisesti tyyriimpää. Koko päivän kestävä snorklausreissu kustansi noin 30 euroa pakaraparilta sisältäen aamiaisen ja lounaan. Totally worth it!
7. Mahdollisuus oppia islamista
Meillä ei ollut juurikaan käryä islamista ennen kuin pölähdimme saarelle. Kun tutustuimme Rickyyn ja Santiin, aloimme pikkuhiljaa käsittää, mistä tuossa parjatussa uskonnossa on kyse. Juttelimme aiheesta paljon ja ymmärsimme, että islam on pohjimmiltaan rauhan uskonto, jossa on kyse hyvän tekemisestä ja lähimmäisen rakastamisesta – aivan kuten kristinuskossa.
Ricky ja Santi kokivat karmivana sen, mitä terroristit ovat onnistuneet teoillaan tekemään islamin maineelle länsimaissa. Politiikassa puhutaan islamisaation uhasta ja muslimit joutuvat aidosti pelkäämään turvallisuutensa puolesta maissa, joissa he elävät vähemmistönä.
Päätin pukeutua huiviin häiden kunniaksi, vaikka sitä ei vaadittukaan. Paikalliset olivat erittäin otettuja eleestä.
Uskonto näkyy Wehillä kaikkialla. Useimmat paikallisista rukoilevat viisi kertaa päivässä ja monet käyvät säännöllisesti moskeijassa. Rukouskutsut tulevat siis turistille nopeasti tutuiksi. Muslimeille uskonto on kiinteä osa jokapäiväistä arkea. Rutiinit tuovat elämään turvallisuuden tunnetta ja luovat yhteenkuuluvuutta.
Täytyy todeta, että me emme kokeneet islamia lainkaan ahdistavana, vaan pikemminkin mielenkiintoisena osana paikallista kulttuuria. Opimme kolmessa viikossa niin paljon uutta. Sitä toivoisi, että myös monet muut (varsinkin ne terrorismin ja islamin toisiinsa sekoittavat rasistiset kilipäät) näkisivät, mistä islamissa on oikeasti kyse. Tuntuu, että ennakkoluulot ja pelot ovat ottaneet niskalenkkiotteen tiedosta ja omakohtaisesta kokemisesta. On niin paljon helpompaa vihata kuin ottaa itse selvää ja tehdä sitten johtopäätöksiä.
8. Tsunamitarinat
Me suomalaiset yhdistämme tsunamin helposti pelkästään Thaimaahan. Se on luonnollista, sillä suurin osa katastrofissa menehtyneistä suomalaisista kuoli juurikin Thaimaan rannoilla. Ehkä juuri siksi oli hurjaa kuulla, mitä tsunami teki Acehissa. Maanjäristyksen keskus kun sijaitsi aivan Acehin länsirannan tuntumassa. 25-metrinen aalto pyyhki rannikon kylät kokonaan mennessään.
Ilmakuva Lampuukin kylästä tsunamin jälkeen. Jäljelle ei jäänyt mitään muuta kuin moskeija.
Tsunami ei iskenyt Pulau Wehille niin pahasti kuin länsirannikon kyliin ja alueen pääkaupunki Banda Acehiin. Silti useimmilla paikallisilla on järkyttäviä tarinoita tuosta kohtalokkaasta päivästä.
Olimme melkoisen yllättyneitä siitä, kuinka avoimesti paikalliset kertoivat tsunamikokemuksistaan. Halusimme taltioida niistä yhden, jotta te muutkin saisitte jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista tuhoa tsunami Indonesiassa teki. Haastattelimme sitä varten ystäväämme Rickya. Hänen uskomaton selviytymistarinansa on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.
9. Rauha
Koska turismi saarella on vielä niin pientä, useimmat saaren rannoista ja näköalapaikoista ovat säilyneet tyhjinä. Ei kaupustelijoita tai rihkamakojuja sitten missään. Eikä turistilaumoja. Parhaiten fiilistä kuvaa rauha.
Mihin tahansa saarella menetkin, saat todennäköisesti olla rauhassa. Saimme nauttia esimerkiksi tulivuoren mystisistä maisemista ja lumoavasta tunnelmasta vesiputouksella omassa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Siitä tulee sellainen fiilis, että on onnistunut löytämään jotain spesiaalia.
10. Rentous
Pulau Wehillä on helppo ottaa iisisti.
Internet toimii huonosti, jos toimii lainkaan. Televisioita ei perusbungaloweissa ole. Kirjan lukeminen, teen lipittäminen, keskusteleminen, snorklaaminen, riippumatossa makoilu ja banaanipannukakkujen syöminen ovat niitä saarielämän peruselementtejä. Siinä mieli menee meditatiiviseen rentoustilaan melkein väkisin.
Mikko lukuhommissa. Martti Ahtisaaren elämänkerta on hyvä valinta Pulau Wehille, sillä mies neuvotteli Acehiin rauhan vuonna 2005. Useimmat paikalliset tunnistavat Ahtisaaren nimen.
Miettikää, jopa suorittaja-Murtomäki onnistui heittämään aikataulut veks Wehilla. Saaressa on siis oltava jotain erityistä taikaa. Jos siis stressin aiheuttamat peräpukamasi ovat kasvaneet liian isoiksi, matkusta Pulau Wehille. Et tarvitse muuta hoitoa.
No, jokos siellä on Momondon sivut auki?
Auringonlasku Secret Beachilla. Kyllä kelepas.
