reissu - Huima Travel

Mitä suosittelemme: Reissun top 5 paikat

tiistai, 17 heinäkuun, 2018

Paljon tätä on kysytty, varmaan enemmän kuin mitään muuta: Mikä oli reissun paras paikka?

Vihdoin on aika paljastaa Huiman lempparimestat myös täällä blogin puolella. Mietimme molemmat tahoillamme listan ja – yllätys, yllätys – niistä tuli identtiset. Huiman jäsenistöllä on sama (loistava) maku.

Lemppareiden yhteistä nimittäjää ei tarvitse kauaa etsiä. Kaikki paikat ovat tietenkin lumoavan kauniita, mutta maisemia tärkeämpiä meille olivat kohtaamiset. Vietimme kaikissa listan paikoissa useampia viikkoja ja tutustuimme paikallisiin ihmisiin. Sitä kautta pääsimme turistipintaa syvemmälle.

Nuo kohtaamiset jättävät sieluun sellaisen jäljen, jota maailman upeinkaan maisema ei voi ylittää.

Lätinät sikseet! Tässä ne tulevat, Huiman top 5 (ei parhausjärjestyksessä):

Weligama – Sri Lanka

Reissun viimeinen kohde vei sydämen täysin. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme valmiita lähtemään, koska majapaikkamme oli vähän kökkö, emmekä olleet nähneet kaupungista juuri mitään. Kun löysimme surffimestat ja mielettömän majatalon ihan rannan läheisyydestä, aloimme lämmitä.

Lopullisesti rakastuimme Weligamaan vasta, kun tutustuimme paikallisiin yrittäjiin. He neuvoivat meille parhaat biitsit ja ravintolat. Tajusimme nopeasti, että Sri Lanka on maana aivan mieletön. Ruoka, luonto ja ennen kaikkea ihmiset ovat priimaa. Huima aikoo palata Weligamaan, mutta kiertää saarta seuraavalla kerralla laajemminkin.

Kenelle: Surffaajalle, rennosta menosta pitävälle.

Milloin olimme: Low seasonin juuri alettua toukokuussa, täydellinen aika mennä.

Tasmania – Australia

Päädyimme Tasmaniaan hetken mielijohteesta. Mikko bongasi saaren kartalta ja totesi, ettei tiedä mestasta yhtään mitään. Minä tiesin vain Tasmanian tuholaisen. Mikä olisi parempi syy mennä jonnekin kuin se, ettei tiedä paikasta ennakkoon mitään?

Tasmania oli meille yksi isoimmista yllätyksistä. Matkasimme Melbournesta Devonportiin lautalla ja Devonportista Hobartiin bussilla. Hobartista vuokrasimme campervanin ja lähdimme unelmien roadtripille itärannikolle.

Suurin osa leirintäalueista sijaitsi aivan meren rannalla. Useilla paikoilla olimme ainoat turistit. Pääsimme paikallisten kanssa leirinuotioille, opimme paljon tasmanialaisesta kulttuurista ja mielenlaadusta, saimme vinkkejä roadtripillemme ja lopulta päädyimme erään perheen luokse illalliselle ja yöksi.

Tasmanian rannat olivat käsittämättömän upeita. Missään muualla ei tullut vastaan loputtomia valkoisia hiekkarantoja ja niin turkoosia vettä. Jotenkin uskomatonta, etteivät turistimassat ole vielä löytäneet Tasmaniaa – luojalle kiitos siitä!

Kenelle: Seikkailijalle, luontoihmiselle, karavaanarille.

Milloin olimme: Australian keväällä marraskuussa, juuri ennen high seasonin alkua.

Bali – Indonesia

Balia on helppo vihata. Se on ylituristisoitunut, ruuhkainen, likainen ja päällekäyvä. Mutta saarella on toinen puoli, jonka me ehdimme löytää kahden kuukauden aikana. Suurin osa paikallisista on nimittäin harvinaisen ystävällistä ja rehellistä porukkaa. Balilaisiin (ja muualta Indonesiasta tulleisiin) kannattaa ehdottomasti tutustua. Heidän sydämellisyytensä ei ole päälle liimattua.

Me aloimme lämmitä Balille, kun tapasimme surffiopettajamme Gekon. Vaikka hengailimme Balin pahimmassa turistirysässä, Kuta Beachilla, olo tuntui kotoisalta. Tutustuimme Gekon lisäksi muihin surffiopettajiin, rantaravintolaa pitäneeseen maailman suloisimpaan pariskuntaan ja paikallisiin biitsipelaajiin. Lopulta oli niin, ettei rannasta meinannut päästä lähtemään ollenkaan, kun koko ajan jäi suustaan kiinni.

Bali on oikeasti supermonipuolinen kohde, mutta se vaatii reissaajalta paljon omatoimisuutta. Saari tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta ne omat jutut on löydettävä. Tästä postauksesta löydät Huiman Bali-lempparit.

Kenelle: Omatoimiselle matkaajalle, joka jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen itselleen sopivat mestat ja aktiviteetit.

Milloin: Vietimme Balilla kesä-heinäkuun, joka oli säiden puolesta täydellinen valinta. Jos Suomen kesäsää ei houkuttele, Bali on varteenotettava vaihtoehto.

Koh Chang Ranong – Thaimaa

Tiedämme jo nyt, että paluu Changille tulee olemaan kunnon homecoming. Sydän jäi tuolle saarelle ja paikka tulee mieleen monta kertaa viikossa.

Saimme roppakaupalla uusia ystäviä ja tunsimme oikeasti olevamme osa saaren yhteisöä. Saimme kokata bungalow-paikkamme perheen kanssa juhla-aterioita ja syödä samaa arkiruokaa, mitä paikalliset söivät. Ja se ruoka, se on suoraan taivaasta. Parasta ruokaa koko reissulla.

Missään emme ole rentoutuneet niin täydellisesti kuin Changilla. Se on meille todellinen paratiisi.

Kenelle: Viidakon ihmeistä, hiljaisista hiekkarannoista, simppelistä bungalow-asumisesta, aidosta Thaikku-ruoasta ja absoluuttisesta rentoutumisesta pitävälle.

Milloin: Olimme Changilla tammikuussa. High seasonin aikaa, mutta silti rauhallista. Ranong on Thaimaan sateisin provinssi, joten sadekaudella emme saarelle menisi. Muuten milloin vaan!

Pulau Weh – Indonesia, Sumatra

Emme olisi ikinä uskoneet, että Pulau Wehiltä löydämme toisen kodin. Ei ole salaisuus, että meinasimme ensin jättää Wehin kokonaan väliin sharia-lain takia. Jännitti, miten tutustuisimme paikallisiin, kun kulttuurierot ovat niin suuret. Homma meni niin, että meillä on nyt Wehillä perhe, paikka omalle bungalowille ja ikuisia ystäviä.

Weh on lisäksi yksi kauneimpia näkemiämme paikkoja, jossa ainakaan meiltä ei tekeminen loppunut kesken. Kuulimme kyllä yhden jos toisenkin valittelevan tylsistymistä, mutta yhden paratiisi on toisen helvetti. Meille leppoisa elämänrytmi ja erityisesti paikallisten kanssa tekeminen riittivät erinomaisesti. Niin, ja pinnanalainen maailma on Wehillä aivan omaa luokkaansa.

Kenelle: Luontoa rakastavalle, snorklaajalle tai sukeltajalle, ennakkoluulottomalle ja sosiaaliselle tyypille.

Milloin: Me olimme Wehillä elokuussa, jolloin turisteja ei ollut hirveän paljon. Low seasonin aikaan paikallisilla on paljon enemmän aikaa, jolloin tutustuminen käy iisimmin.

Ai että, reissukuume alkoi vähän nostaa päätään noita mestoja muistellessa… Jakakaas omia lemppareitanne: minne Huiman kannattaisi suunnata seuraavaksi ja miksi?

0 Kommenttia

Malla

Ahdistaako? Miltä elämä paluun jälkeen tuntuu

torstai, 17 toukokuun, 2018

Muistan tarkalleen sen tunteen, kun olin lapsi ja kesäloma alkoi. Jännitys väreili ilmassa, se tuntui kutinana kurkunpäässä. Välillä otti vatsanpohjasta aivan kuin olisi ollut huvipuistolaitteessa.

Rakastin tuota huumaavaa tunnetta jo silloin.

Sama tunne valtasi minut lukion viimeisenä vuonna. Silloin ymmärsin, mistä oli kyse. Tuntematon tulevaisuus sai minut sekaisin parhaalla mahdollisella tavalla. Se, etten tiennyt, mitä seuraavaksi tekisin, oli ihanaa. Muistan, että monet ystäväni ahdistuivat epävarmuudesta, mutta minä en tiennyt mitään parempaa.

Tunsin itseni vapaaksi.

”Ahdistaako?”

Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä, joka minulle on esitetty paluun jälkeen. Olen kohautellut olkiani ja todennut, että ei ainakaan vielä. ”Varmaan sitten, kun arki oikeasti alkaa…”

Näiden kahden Suomessa vietetyn viikon aikana olen tajunnut, että fiilikseni ovat päinvastaiset. Olen alkanut jälleen tuntea kurkunpäässäni tuttua kutinaa. Minulla on kesätyö, mutta en tiedä tarkalleen, mitä syksyllä tapahtuu. Suunnitelmat ovat täysin auki, kaikki ovet ovat avoinna.

Ja se tuntuu samalta kuin lapsuuden kesäloma.

Eikä arki ole lainkaan vastenmielistä, ainakaan näin ajatuksen tasolla. Tuntuu, että olemme molemmat odottaneet sitä. Haluamme nähdä, miten kulunut vuosi on oikeasti muuttanut meitä, ajattelumaailmaamme ja elämäntapojamme.

Uskon vakaasti, että palaset alkavat loksahdella kohdalleen – mutta vasta ajan kanssa. En malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tällaisen matkan jälkeen. Jotakin upeaa, siitä olen varma.

Yhden asian tiedän nyt yhä paremmin. Jos elämä ei välillä huimaa, se ei ole minua varten.

2 Kommenttia

Matkalla Thaimaa

Salaisuus paljastukoon: Tämä on Thaimaan paras saari

sunnuntai, 8 huhtikuun, 2018

Ainahan se on reissaajalla mielessä. Kuuma ja kostea. Salainen ja yksityinen. Kaikki unelmat täyttävä. Paratiisisaari siis, tietenkin.

Me kaikki hedonistireissaajat etsimme sitä omaa täydellistä saarta. Hiljaisia rantoja, lämmintä vettä, herkullista ja edullista ruokaa, paikallista leppoisaa elämää, omaa pientä bungalowia rannan tuntumasta, drinkkiä riippumatossa loikoillen… You know the deal.

Olemme erittäin onnellisia kertoessamme, että metsästys on meidän kohdallamme ohi. Löysimme oman palasemme paratiisia Thaimaan länsirannikolta Ranongin maakunnasta. Siksi jumahdimme kuukaudeksi Koh Chang Noille.

Semmottis auringonlasku. Siinä kelepasi heilutella tukkaa.

Saaren löytämisestä kunnia kuuluu Mikolle, joka rantautui Changille jo neljä vuotta sitten. Thaimaan bilesaaret kierrettyään hän alkoi kaivata paikkaa, jossa voisi oikeasti levätä ja rentoutua. Google Mapsia hetken tutkittuaan hän spottasi pienen Koh Chang Noin ja kiinnostui.

Saaresta ei löytynyt tietoa nimeksikään, mikä lupasi pelkästään hyvää.

Rannoilla ei ole ruuhkaa edes high seasonin aikaan.

Kun Mikko saapui Changille, hän tiesi löytäneensä jotain erityistä. Suurin osa saaresta oli viidakkoa ja sieltä löytyi vain yksi pieni kylä. Bungaloweja oli rakennettu vain saaren pisimmälle rannalle ja aivan rantaviivan tuntumaan. Paikalliset olivat ihania, ruokaa loistavaa ja tunnelma uskomattoman leppoisa. Mikko vietti pari viikkoa uiden, syöden ja riippumatossa hengaillen.

Palatessaan kotiin Kaakkois-Aasiasta hän vannoi, että veisi jonain päivänä minutkin tuolle maagiselle saarelle.

Cheers to our paradise.

Aika koitti vihdoin tammikuussa. Mikkoa hermostutti, sillä hän pelkäsi, etten pitäisi saaresta. Häntä jännitti myös se, olisivatko turistimassat löytäneet Changin. Olisiko koko saari jo pilattu resorteilla?

Matkasimme Ranongista pari tuntia longtail-boatilla ja rantauduimme saman bungalow-mestan eteen kuin Mikko neljä vuotta aiemmin. Fullmoon Bungalowsiin oli rakennettu uusi ravintolarakennus, muutoin mikään ei ollut muuttunut. Minä bongasin heti biitsikentän ja paloin innosta päästä pelaamaan.

Saaren sisäinen biitsiturnaus, jossa Huima otti uskomattomien peliesitysten päätteeksi hopiaa.

Siitä se sitten alkoi. Vuotemme ylivoimaisesti rennoin ajanjakso. Uimme, söimme, pelasimme biitsiä, kävimme viidakkoseikkailuilla, otimme aurinkoa, vietimme aikaa Fullmoon Bungalowsit omistavan perheen kanssa, nukuimme riippumatoissa, kävimme olusilla rantabaarissa, juttelimme ihanien tyyppien kanssa, nautimme upeista auringonlaskuista, chillasimme, olimme vaan. Tuo aika Changilla oli niin helvetin ihanaa, etten osaa kuvailla sitä sanoin.

Täydellistä paratiisisaarielämää.

Keskellä viidakkoa. Mukana täytyy olla jonkinlainen keppi, jolla koputella maata. Silloin kärmekset (joita saarella todella riittää) osaavat pötkiä pakoon. Yhdellä viidakkoreissulla näimme tosin vilauksen kobrasta, mutta siitäkin vain hännänpään.

Saarella pidetään yhdet isommat bileet parin viikon välein. Saarella pippaloista ei ilmoiteta Facebookissa, vaan hieman perinteisemmin keinoin.

Moken-kylän ihana poika. ”Merimustalaisiksi” kutsutut Mokenit asuvat omassa kylässään saaren koillisrannalla.

Viidakon keskeltä löytyy autioita rantoja.

Koh Chang Noi sopii hyvälle ihmiselle, joka rakastaa rento meininkiä, luontoa ja aitoa thaimaalaista elämänmenoa. Vesijettejä, Mäkkäreitä ja yökerhoja Changilta on turha etsiä. Fistpumppaajat ja resorttipellet pysykööt muualla.

Toivomme, että saari pysyy entisellään myös seuraavat neljä vuotta. Siksi emme kirjoittaneet Changista juttua valtamediaan, vaan jaamme salaisuutemme vain täällä blogissa.

Olet siis oikeutettu ja armoitettu vierailemaan paratiisissamme. Kuka ties, saatat vaikka löytää samalla omasi. Siinä tapauksessa olet meille velkaa olusen.

Kalastajien vihreät valot kajastavat joka yö horisontissa. Valosaastetta ei yöllä ole, sillä sähköt katkeavat aina ennen puolta yötä. Mikä maagisinta, mustan kuun aikaan meressä näkyy hohtavaa planktonia.

Fullmoon Bungalowsissa porukka on yhtä isoa, hullua perhettä.

Saaren kylästä löytyy parin asumuksen lisäksi ravintola ja kauppa. Netti toimii vain valoisan aikaan.

Se ruoka… Changilta saa hyvää ruokaa paikasta riippumatta, mutta joissain paikoissa se on taivaallista.

Lopuksi Huiman erityissuositukset Changille:

Majoitus: Fullmoon Bungalows
Ruoka: Sawasdee (erityisesti curryt ja kala) ja Natureview’n ranskalaiset
Juoma: Natureview’n erittäin päihdyttävä cashew-viini
Paikka: Viidakko, erityisesti reitit Moken-kylään ja Tommy’s Gardeniin
Biitsi: Fullmoon Bungalowsin ranta
Aktiviteetti: Biitsikenttä lähellä Thai-baaria
Baari: Thai-bar

Bungalowimme vartija työssään. Kotigekko murhasi ilkeän ja myrkyllisen tunkeilijan kylmäverisesti.

Moken-kylä on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se sijaitsee parin tunnin kävelymatkan päässä päärannalta. Suurin osa matkasta on saaren ainoaa ”tietä”, mutta loppumatka pitää taittaa viidakkopolkua pitkin.

Tilasimme usein ison illallisen koko Fullmoon Bungalowsin porukalle ja söimme yhdessä – sekä vieraat että paikan omistajat.

Oi Koh Chang, milloin pääsemme näkemään sinut uudelleen?

1 Kommentti

Malla Yleinen

Halveksin juuriani, halveksin itseäni

sunnuntai, 11 maaliskuun, 2018

Muistan elävästi sen hetken, kun muutin pois kotikaupungistani Varkaudesta. Olin niin helvetin ylpeä ja onnellinen siitä, että pääsin vihdoin pois.

Kuinka paljon olenkaan haukkunut kotiani. Kuinka monta kertaa olenkaan naurattanut ystäviäni kertomalla, kuinka paska kaupunki Varkaus on. Olen päivitellyt paperitehtaan sulkeutumista, työttömyyttä, alkoholisteja, konkurssiin ajautuneita liikkeitä, hiljaisia katuja, baarien tyhjyyttä ja olematonta ravintolatarjontaa. Olen ajatellut, että sinne jääneet ihmiset ovat jämähtäneitä.

Olen ollut mestari keskittymään siihen, mikä kotikaupungissani mättää.

Vasta viime vuosina olen alkanut tajuta, kuinka idiootti olen ollut.

Osansa on ollut varmasti sillä, että perheemme hankki mökin aivan Varkauden kupeesta. Veri on vetänyt noihin maisemiin yhä useammin. Mökillä, luonnon ja perheen ympäröimänä, olen ollut onnellisempi kuin vuosiin. Samalla olen alkanut nähdä myös Varkauden uudessa valossa.

Nyt reissussa olen alkanut arvostaa kotikaupunkiani yhä enemmän. On tullut selväksi, että ympäristö, jossa olen kasvanut, on tehnyt minusta minut. Kun olen halveksinut juuriani, olen halveksinut itseäni.

Varkaus, sanottakoon se nyt julkisesti: minulle tulet aina olemaan yksi maailman parhaista paikoista.

Loputon luonto, puhtaat metsät ja järvet, hyvin hoidetut puistot, sydämelliset savolaiset, turvalliset tiet ja naapurustot, kulttuurin tekijät, ihmisten yritteliäisyys ja kekseliäisyys ja asioiden yksinkertaisuus – niitä arvostan joka päivä enemmän.

En usko, että palaan varkautelaiseksi aivan heti (tai ehkä koskaan), mutta en aio enää koskaan halveerata paikkaa, josta tulen. Sen sijaan aion aina puhua kodistani sillä ylpeydellä, jonka se ansaitsee.

Varkautelaiset, katsokaa ympärillenne. Kotikaupungissanne on kauneutta, jota on ehkä vaikea nähdä läheltä. Mutta näin toiselta puolelta maailmaa Varkaus näyttäytyy paratiisina, jota ikävöin suuresti.

Toimikoon tämä siis muistutuksena itselleni: älä koskaan unohda, mistä tulet. Se tulee aina määrittämään sitä, kuka olet, mitä teet ja minne olet menossa.

Ilman juuria et ole mitään.

0 Kommenttia

Haastattelu Hyppää pois

Reissulegendan vinkit maailmalle

keskiviikko, 7 maaliskuun, 2018

Välillä sitä pysähtyy miettimään, millaista tämä reissuelämä olisi ilman kännyköitä, nettiä ja sosiaalista mediaa. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Vai pelkästään erilaista?

Pienen maistiaisen reissuelämästä ennen digiaikaa tarjosi toimittaja Rauli Virtanen, jonka saimme kunnian tavata kuukausi ennen lähtöämme. Laitoimme hänelle sähköpostia, jossa kerroimme suunnitelmistamme ja pyysimme vinkkejä reissuun. Kiireinen mies vastasi vielä saman päivän aikana: Tietenkin! Missä tavataan?

Raulilta, jos joltain, löytyy kokemusta matkustamisesta ja ulkomaantoimittamisesta. Maailman pahimmista kriisipesäkkeistä raportoineesta toimittajasta tuli jo 80-luvulla ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt jokaisessa maailman virallisessa valtiossa. Melkoinen reissumies siis.

Kun Rauli lähti ensimmäiselle matkalleen, asetelmat olivat melko lailla erilaiset kuin meillä nykyajan backpackereilla. Joulukuussa 1970 parikymppinen nuorimies hyppäsi rahtilaivaan, joka kuljetti hänet Rio de Janeiroon.

– Kaverit naljailivat ennen lähtöä, että tulisin varmasti ensimmäisellä laivalla takaisin. Se lähinnä nauratti. Tiesin, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta palata, vaikka olisin halunnutkin. Rahaa oli parisataa markkaa – ei siis tarpeeksi edes paluulippuun.

Rauli oli päättänyt tienata rahaa kirjoittamalla reissustaan juttuja. Jutut ja kuvat piti lähettää Suomeen kirjeitse ja joskus palkkion saamiseen meni kuukausia.

– Välillä rahatilanne meni niin tukalaksi, että oli pakko myydä paitakin päältä ruoan saamiseksi.

Kuuntelimme silmät pyöreinä, kun Rauli kertoi muista ensimmäisen matkansa ”pienistä” vastoinkäymisistä. Hän sairastui malariaan Amazon-joella keskellä viidakkoa, viikkojen matkan päässä sivistyksestä.

– Tajusin kyllä, että tämä voi olla paha juttu. Jokilaivalla oli lämmintä yli 40 astetta, mutta minä makasin horkassa villapaita päällä.

Siinä ei googlailtu lähimpiä sairaaloita tai soitettu Whatsapp-puheluita äidille. Oli vain hytistävä puisen laivan kannelle ripustetussa riippumatossa ja toivottava parasta.

Toinen läheltä piti -tilanne sattui, kun Rauli oli Kolumbiassa ja istui elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

– Homma ei mennyt suunnitelmien mukaan ja kone joutui lopulta tekemään pakkolaskun.

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Kokemukset eivät onnistuneet säikäyttämään nuorta suomalaista, vaan kasvattivat sen sijaan uskoa siihen, että maailma kantaa. Suuren vaikutuksen tekivät myös paikalliset ihmiset.

– Opin jo tuolloin luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Huomasin nopeasti, että mitä köyhempi maa, sitä ystävällisempiä ovat sen asukkaat. Sain aina apua, kun sitä tarvitsin.

Meidän reissusuunnitelmamme kuulostivat Raulin korvaan erinomaisilta. Hänen totesi, että jokaisen, jolla on siihen mahdollisuus, pitäisi hänen mielestään matkustaa.

– Matkustaminen avartaa ja auttaa ymmärtämään asioita ja elämää laajemmin. En halua arvostella ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet matkustamatta, mutta kyllähän se herättää kysymyksen, ovatko he kiinnostuneita mistään muusta kuin omasta pihapiiristään.

Kun kerroimme suuntaavamme Kaakkois-Aasiaan, Raulin huulille nousi leveä hymy. Alueen maat ovat hänelle tuttuja ja nykyisin erityisen rakkaita.

– Ihmisten ystävällisyys, uskonnot, turvallisuus, alkuperäiskulttuurit ja tietysti ruoka. Rakastan myös alueen suurkaupunkeja, jotka eivät koskaan hiljene. Erityisesti Saigon on mieleeni.

Rauli myönsi käyttävänsä edelleen kaikki liikenevät rahansa kirjojen ohella matkustamiseen.

– Minä ajattelen niin, että matkustaminen on ainoa järkevä investointi.

Pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kuuntelimme Raulin tarinoita viidakossa majailleista sissikapinallisista, vaikuttavasta Nelson Mandelasta ja 70-luvun Manhattanista. Kun puristimme kättä hyvästiksi, Rauli toivotti meille onnea matkaan ja kehotti luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Vaikka hän nähnyt uransa aikana paljon julmuutta ja kärsimystä, Rauli uskoo vankasti ihmisten hyvyyteen.

– Ajattelen, että ihmisen elämäntehtävä on tehdä toisille ihmisille hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus.

Raulin viimeiset sanat tekivät meihin vaikutuksen.

Ja katsos, kuinka matkallamme on käynyt. Kauniit maisemat hälvenevät mielestä, mutta reissussa kohtaamiamme ihmisiä, sitä uskomatonta ystävällisyyttä ja lämpöä, emme unohda koskaan.

Kiitos siis ohjeestasi, Rauli. Se oli paras neuvo, jonka maailmalle lähtevälle voi antaa.

0 Kommenttia

Malla

Äidin tarina: Tältä tuntuu, kun lapsi päättää lähteä

sunnuntai, 11 helmikuun, 2018

Pyysin äitiäni kirjoittamaan siitä, miltä tuntuu, kun tytär hyppää pois oravanpyörästä. Äiti on minulle tärkein esikuva ja roolimalli. Tämän tekstin luettuanne ymmärrätte, miksi.

Äiti, minun kotini on aina siellä, missä sinä olet.

”Äiti, laita avain paikkaan entiseen” laulaa Virve Rosti.

Mihin äiti laittaa avaimen, kun tietää, että tytär ei tule ihan heti kotiin?

Tyttäreni on ollut reissussa ennenkin. Lyhyillä lomamatkoilla eri maissa, kuukauden kestävällä reppureissulla Meksikossa, lähes vuoden vaihdossa Englannissa. Olen siis tottunut siihen, että hän lähtee ja pärjää kyllä.

Silti muistan ne ylimääräiset sydämentykytykset ja suhinan korvissani, kun hän muutama vuosi sitten kertoi suunnitelmistaan. Hän aikoi lähteä vuodeksi maailmalle, kohti tuntematonta. Irtisanoa vakituisen työpaikkansa, myydä lähes kaiken omaisuutensa, lähteä ihanasta kodistaan pelkkä rinkka selässään. Vuodeksi.

Miten opiskelut? Työt? Mistä rahat? Kaikki ne ulkomailla vaanivat vaarat, epävarmuus, sairaudet, ryöstöt, murhat ja kaappaukset?

Miten lapsi pärjää ilman äitiään?

Meillä on Mallan kanssa erityisen läheiset välit. Olemme molemmat avoimia ja tykkäämme puhua toisillemme vaikeistakin asioista. Jaamme ilot ja surut, tavoitamme toistemme ajatukset ja tunteet jo puolesta sanasta. Meillä molemmilla on tarve olla mahdollisimman usein toisen lähellä. Halaus, silitys, hipaisu hiuksista, rutistus.
Nauramme samoille asioille maha kippurassa.

Miten äiti pärjää ilman lastaan?

Siinä ajatuksia niiltä ajoilta, kun aloin totutella siihen, että ollaan vuosi erossa.

Mitenkäs nyt?

Maailmanmatkaaja on ollut reissullaan jo yhdeksän kuukautta. Olen saanut jakaa hänen kanssaan monet tunnelmat matkan varrella. Skypen kautta olen päässyt mukaan lähestulkoon jokaiseen paikkaan, missä reissaaja on käynyt. Keskustelujemme ja hänen blogikirjoitustensa myötä olen ymmärtänyt, miten tärkeitä kaikki kohtaamiset ja kokemukset matkalla ovat hänelle olleet.

Olen ylpeä siitä, miten ennakkoluuloton humanisti tyttäreni on. Olen ylpeä siitä, että hän uskalsi toteuttaa unelmansa ja hypätä pois oravanpyörästä.

Ikävä on ajoittain ihan sietämätöntä. Mikään Skypen kautta otettu yhteys ei pysty poistamaan raastavaa läheisyyden kaipuuta ja sitä tunnetta, että pitää saada lapsi kainaloon.

Myös huoli on jatkuvasti läsnä. Kun menee muutama päivä, että tyttärestä ei kuulu mitään, alkaa mielikuvitus jo tehdä tepposiaan ja erilaiset kauhuskenaariot valtaavat ajatusmaailman. Nopeasti huoli kuitenkin hälvenee, kun yhteys taas löytyy.

Isoin huolen hälventäjä on kuitenkin ollut se, että tyttäreni ei ole maailmalla yksin, vaan kumppaninsa, rakkaan vävypoikani Mikon kanssa. Luotan Mikkoon kuin vuoreen. Tiedän, että hän pitää hyvää huolta tyttärestäni. Se on tärkeintä.

Lasken viikkoja ja odotan palavasti toukokuuta ja sitä hetkeä, kun näen lentokentällä Mallan ja Mikon rinkkoineen. Samat Malla ja Mikko, jotka lähtivät matkaan toukokuussa viime vuonna. Samanlaisina, mutta samalla pysyvästi muuttuneina.

Malla kirjoittaa blogissaan: ”Mitä pidempään reissu jatkuu, sitä paremmin alamme ymmärtää, että tämän matkan parhainta antia ovat ihmiset. Kuulemme erilaisia kohtaloita, näemme uudenlaisia tapoja elää, inspiroidumme, jaamme, pohdimme, opimme toisiltamme. Mikään ei ole sen arvokkaampaa.”

Reissu jatkuu vielä, mutta matka jatkuu myös kotiinpaluun jälkeenkin. Olen onnellinen, että saan olla osa sitä matkaa. Elämä on ihmeellisen hienoa aikaa.

Malla, avain on entisessä paikassa. Tervetuloa kotiin sitten, kun sen aika on. Sitä ennen: arvokkaita kokemuksia ja kohtaamisia. Kyllä me täällä pärjätään!

4 Kommenttia

Hyppää pois

Miten valmistautua reppureissuun – 10 kohdan nopea muistilista

keskiviikko, 7 helmikuun, 2018

Reppureissulle lähteminen saattaa jännittää. Myönnetään, että Huimallakin oli lähtöä valmistellessa lusikallinen housussa. Emme olleet lainkaan varmoja, olimmeko osanneet ottaa huomioon kaiken tärkeän.

Nyt kokemuksen tuoma lohdutuksen sana: reppureissulle lähteminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Tässä kymmenen kohdan simppeli lista, jota seuraamalla sinustakin kuoriutuu aito reissumies tahi -nainen.

Siitä vaan raksia ruutuun ja muailmalle!

1. Ala säästää. Säästää voi monella tavalla, me valitsimme hitaan ja kivuttoman metodin. Säästimme 20 000 euroa kolmen vuoden aikana, eikä meidän tarvinnut tinkiä oikeastaan mistään. Lue Huiman säästövinkit täältä.

2. Laske budjetti ja mieti realistisesti, mihin se riittää. Mieti samalla, minne haluat matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Laske sitten päiväbudjetti ja suhteuta se paikalliseen hintatasoon. Esimerkkeinä meidän Kaakkois-Aasia -budjettimme ja Aussi-budjettimme.

3. Osta lennot hyvissä ajoin ja kyttää diilejä. Tähän kannattaa uhrata aikaa, sillä lentojen hinnat vaihtelevat suuresti päivittäin. Esimerkiksi perjantai 13. päivä voi olla hyvä päivä lentää budjettimielessä.

4. Varaa aika terveystarkastukseen ja ota tarvittavat rokotteet. Huomaa, että jotkin rokotteista on melkoisen tyyriitä. Jos tarvitset malarialääkkeitä, pyydä lääkäriltä EU-resepti, jotta voit hakea tropit yli puolta halvemmalla Tallinnasta.

5. Hanki hyvä rinkka, koska se on reissun ajan kotisi. Vinkit rinkan hankintaan täällä.

6. Hanki järkevät varusteet. Varustevinkkejämme löydät täältä ja täältä.

7. Hanki hyvä matkavakuutus. Simppelit ohjeet vakuutuksen hankintaan löydät täältä.

8. Hoida työ- ja opiskeluasiat kuntoon. Me irtisanouduimme ja aloimme tehdä töitä freelancereina reissusta. Tapoja on monia, mutta asiat kannattaa miettiä valmiiksi ennen lähtöä. Jos sillat polttaa, voi olla vittumaista uida takaisin.

9. Pakkaa järkevästi. Kattavampaa pakkauspostausta tulossa pian, mutta vinkattakoon jo nyt, että karsi ainakin puolet siitä, mitä olet alunperin suunnitellut pakata. Maksimissaan kymmenen kiloa selkään.

10. Lähde. Unohda turhan tarkka suunnittelu ja jätä tilaa seikkailulle. Reissaa avoimin mielin ja silmin.

Mitä vielä odotat? Mene jo.

0 Kommenttia

Malla

Lapset – nuo reppureissaajan elämän tuhoajat

perjantai, 26 tammikuun, 2018

Argh. Ei nyt, ei vielä, ei ehkä koskaan.

Perheenperustaminen on ollut minulle ahdistava aihe. Lapset ovat kuuluneet siihen kuuluisaan ”sitten joskus” -kategoriaan. Ensin syynä oli villi nuoruus (joka jatkuu edelleen), sitten opiskelut (jotka nekin jatkuvat edelleen) ja nyt sitten tämä reissu. Mikä on syynä reissun jälkeen, sitä mietin nyt.

”Jos odotat oikeaa aikaa saada lapsia, sitä ei tule koskaan”, joku viisas on joskus sanonut. Silti tuntuu, että meihin pohjoismaalaisiin on istutettu syvään ajatus siitä, että puitteiden pitää olla kunnossa ennen lasten hankkimista. Ammatti, hyvä työ, tasaiset tulot, asunto, vakiintunut parisuhde, ehkä avioliittokin. Muutoin on riski, että lapsi joutuu jo syntyessään heitteille. Ja matkustaminen pienten lasten kanssa muualle kuin kahden viikon all inclusive -lomalle Kanariansaarille – forget it.

”Et ole tosissasi”, eräs saksalaisnainen totesi minulle eilen, kun kerroin hänelle peloistani lasten suhteen.

Hän on miehensä ja 4-vuotiaan lapsensa kanssa parin kuukauden reissussa Aasiassa. Nainen ei voinut kuin nauraa ajatukselleni siitä, ettei lasten kanssa voi matkustaa. Heidän kohdallaan matkustaminen pienen pojan kanssa on ollut jopa parempaa kuin reissaaminen ennen lasta.

Olemme kohdanneet reissun aikana kymmeniä perheitä, jotka matkustavat lapsiensa kanssa lähes samaan tapaan kuin ennen lapsia. Jopa vastasyntyneet ovat kulkeneet mukana kantorepussa niin vuoritrekeillä kuin biitsilläkin. Kaikkien mielipide lasten kanssa reissaamisesta on ollut yksinkertaisesti: no problem if you don’t make it one.

”Tärkeintä on, ettei stressaa liikaa. Lapset sopeutuvat kyllä ja löytävät kavereita mistä vain, kunhan heidät kasvattaa avoimiksi ja sosiaalisiksi”, saksalaisnainen sanoi.

”Olemme Euroopassa taipuvaisia ylisuojelemaan lapsiamme. Reissatessa sitä huomaa, kuinka turhista jutuista tulee murehtineeksi. Oikeasti lapsi tarvitsee vain rakkautta ja turvaa – ei täydellistä kotia, uusia leluja tai all inclusive -aamiaista.”

Lapsen saaminen ei ole koskaan yksinkertainen juttu, mutta ainakaan sitä korttia ei kannata jättää katsomatta sen takia, että janoaa maailmalle. Olen saanut huomata, ettei reissuelämän tarvitse päättyä perheen perustamiseen. Eikä sen puoleen opiskeluelämän tai sen villin nuoruudenkaan.

Reissuperheiden kohtaaminen on ollut vapauttavaa ja rohkaisevaa.

Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Onko reissuelämänne muuttunut lasten jälkeen? Paremmaksi vai huonommaksi? Mikä on ollut haastavaa ja mikä taas lapsellisen (heh) helppoa? Miten lapset ovat suhtautuneet reissuelämään? Miten reissaaminen on vaikuttanut lapsiin?

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että reppureissaajan elämässä vain yksi asia muuttuu lasten myötä. Se on (kanto)repun sisältö.

10 Kommenttia

Yhteiskunta

Näin katkaistaan suomalainen valitusvirsi

keskiviikko, 22 marraskuun, 2017

Mielestäni suomalaiset nuoret pitäisi lähettää rippileirin sijaan pariksi viikoksi vapaaehtoistyöhön johonkin maailman köyhimmistä maista.

Me suomalaiset olemme maailman onnekkain ja onnettomin kansa. Mitä paremmin asiat ovat, sitä enemmän keksimme valittamisen aiheita. Tuntuuko teistäkin siltä, että välillä Facebookia selatessa on kuin seuraisi loistavasti käsikirjoitettua tragikomediaa. Vaikuttaa siltä, että Prisman parkkipaikan muuttuneet ajosuunnat voivat suistaa kansalaisen totaaliseen epätoivoon.

Valitamme kaikesta, koska emme tajua, kuinka hyvin asiat meillä ovat. Auttaisiko, jos näkisimme elämää jossakin kaukana omasta turvallisesta hiekkalaatikostamme? Uskon niin.

Emme ole reissullamme matkustaneet kaikista köyhimpiin maihin. Silti olemme nähneet kodittomuutta, vähävaraisuutta ja suoranaista kurjuutta. Ihmisiä, jotka elävät epäinhimillisissä oloissa, mutta ovat silti tyytyväisiä elämäänsä. On täysin eri asia nähdä köyhyyttä ja kärsimystä televisiosta kuin kohdata se silmästä silmään. Ihmisten kärsimys menee ihon alle ja jää sinne.

Itselleni oli iso juttu matkustaa Tansaniaan.

Olin mukana Specsaversin silmäklinikalla, jossa paikallisille jaettiin suomalaisten lahjoittamia käytettyjä silmälaseja. Näin, kuinka vanhat silmälasit muuttivat kokonaisia elämiä. Oli pysäyttävää ajatella, että huononäköiset paikalliset viettävät vuosikymmeniä kotiinsa teljettyinä vain, koska heillä ei ole varaa silmälaseihin. Että huono kaukonäkö invalidisoi ihmisen täysin. Siinä on asia, jota me länsimaalaiset emme osaa edes ajatella.

Silmäklinikka oli paikallisessa kaupunginsairaalassa. Näin, kuinka lakanoihin käärittyjä vainajia kärrättiin joka päivä klinikkahuoneemme ohi. Eräs ryhmämme jäsenistä kysyi hoitajilta, mihin ihmiset sairaalassa kuolivat. Malariaan ja ripuliin, kuului vastaus.

Noilla ihmisillä ei ollut varaa parin dollarin arvoisiin lääkkeisiin, jotka olisivat pelastaneet heidän henkensä. Kuvotti ajatella, että olin itse käyttänyt kaksi dollaria samana päivänä limppariin.

En tiedä, mitä muutaman viikon jakso maailman köyhimpien ja hätää kärsivien joukossa tekisi suomalaiselle nuorelle. Rikkoisiko se hänessä jotain vai tekisikö se hänestä vahvemman ja paremman ihmisen? Osaisiko nuori sen jälkeen suhteuttaa omat vastoinkäymisensä eri tavalla ja käyttää energiansa turhasta valittamisen sijaan johonkin järkevämpään? Kuka tietää.

Sen kuitenkin tiedän, että sellaista kokemusta kantaa väkisinkin sydämessään loppuiän. Ehkä se painolasti riittäisi muuttamaan maailman onnekkaimmasta ja onnettomimmasta kansasta oman onnensa tiedostavan ja onnestaan muille jakavan.

Maailma tarvitsee entistä avarakatseisempia ja maailmaa ymmärtävämpiä ihmisiä. On meidän vastuullamme kasvattaa heistä sellaisia.

2 Kommenttia

Nam

Tätä et tiennyt etkä halunnut tietää -faktoja Huimasta

torstai, 16 marraskuun, 2017

Tasan puoli vuotta sitten Huima astui Bangkokin koneeseen ja lensi kohti tuntematonta. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, mutta tiimi jatkaa edelleen matkaa yhdessä – tiiviimpänä ja hullumpana kuin koskaan.

Ensin ajattelimme kirjoittaa hienoja sanoja kaikesta siitä, mitä olemme matkallamme oppineet ja kokeneet. Jotenkin homma meni kuitenkin siihen, että aloimme miettiä, mitä emme haluaisi välttämättä kertoa itsestämme kenellekään. Emme ihan tiedä miksi, mutta nyt julkaisemme ne teidän iloksenne.

Huima uskoo tähän vanhaan savolaiseen sananlaskuun: Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin saat ryppyjä.

Paskajutut

Emme puhu paskaa, vaan paskasta. Ihan oikeasti. Joka kerta, kun toinen tulee vessasta, toinen kysyy miten homma meni. Vessassakävijä antaa reissulle pisteet ykkösestä viiteen.

Kakka on tärkeä indikaattori hyvinvoinnista, joten siitä pitää puhua. Ja jos vatsa toimii hyvin, se on onnellinen asia. Kakkajutut kunniaan!

Elämämme on jatkuvaa maailman hirveintä musikaalia

Meistä kumpikaan ei osaa laulaa, ei sitten yhtään. Silti laulamme ihan koko ajan, kun olemme kahdestaan. Jos toinen aloittaa laulamaan mitä tahansa, useimmiten itse keksimäänsä biisiä, toinen yrittää yhtyä mukaan tai vähintään fiilistelee täysillä vieressä.

On yleistä, että laulamme asioista, joita näemme edessämme. Reissun hitti on ollut Suu auki -lintu (kertoo linnusta, joka pitää usein suutaan auki, sävelenä Juha Tapion Tykkään susta niin että halkeen). Kappaleet ovat tasoltaan sellaisia, että jos joku ulkopuolinen altistuisi niille hetkenkin, hän leikkaisi mieluummin korvansa irti kuin jatkaisi kuuntelemista.

Hammaspesubailut

Tämä liittyy kiinteästi musikaalihelvettiin. Hampaidenpesu on maailman tylsintä hommaa. Siksi olemmekin kehittäneet perinteen tanssia (ja yleensä myös laulaa) tuon toimenpiteen aikana.

Nykyisin koreografiamme alkavat olla jo melko yhtenevät, mutta välillä tulee yllättäviä uusia kokeiluja, varsinkin Mikon puolelta. Mikon spesiaalimuuveja ovat kaikki twerkkaukseen ja epänormaalia laveampaan lantionpyöritykseen liittyvät liikkeet. Niille kalpenisi Jorma Uotinenkin.

Mikon sisällä asuu pieni Beyoncé

Jälleen luonteva jatkumo edelliseen. Kukaan ei oikeastaan tiedä miksi, mutta tiettyyn humalatilaan tullessaan Mikko alkaa tanssia Beyoncén liikkeitä Crazy in Love -musiikkivideosta. Tiedättehän, seksikkäästi kontillaan selkää vuoroin notkistaen ja pyöristäen ja tukkaa villisti pyörittäen. Mikä parasta, yleensä hän pyrkii tekemään liikkeen mahdollisimman näkyvällä paikalla.

Kyseinen liike on nähty reissussa jo pariin otteeseen, muun muassa kebab-paikan pöydällä ja keskellä autotietä. Kaunista, kaunista. Ihme kyllä, Savon Bijoonsse ei ole toistaiseksi joutunut suurempiin vaikeuksiin tanssiesityksiensä vuoksi.

Tykkäämme ottaa ja levitellä itsestämme mahdollisimman rumia kuvia

Onhan se nyt vaan hauskaa nähdä, miten rumalta voi kuvassa näyttää. Tässäkin postauksessa näkyviä helmiä on kiva lähetellä ihmisille päivää ilostuttamaan. Erityisosaamistamme ovat kaksoisleuat, jotka ilmestyvät kameraan, kun avaa vahingossa etukameran. Pyrimme saavuttamaan sen ihastuttavan lookin useimmissa selfieissämme.

Ja te, hyvät ystävät, joudutte katselemaan noita upeita otoksia. Se on teidän helevettinne.

Huima kiittää kaikkia teitä upeita ihmisiä siitä, että olette jaksaneet seurata toilailujamme kuusi perkeleen pitkää kuukautta. Hulluus on elämän suola, joka maistuu parhaimmalta jaettuna.

Kohti uusia kakkajuttuja ja kaksoisleukoja!

4 Kommenttia

Older Posts