Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

pitkä reissu

Malla

Ahdistaako? Miltä elämä paluun jälkeen tuntuu

torstai, 17 toukokuun, 2018

Muistan tarkalleen sen tunteen, kun olin lapsi ja kesäloma alkoi. Jännitys väreili ilmassa, se tuntui kutinana kurkunpäässä. Välillä otti vatsanpohjasta aivan kuin olisi ollut huvipuistolaitteessa.

Rakastin tuota huumaavaa tunnetta jo silloin.

Sama tunne valtasi minut lukion viimeisenä vuonna. Silloin ymmärsin, mistä oli kyse. Tuntematon tulevaisuus sai minut sekaisin parhaalla mahdollisella tavalla. Se, etten tiennyt, mitä seuraavaksi tekisin, oli ihanaa. Muistan, että monet ystäväni ahdistuivat epävarmuudesta, mutta minä en tiennyt mitään parempaa.

Tunsin itseni vapaaksi.

”Ahdistaako?”

Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä, joka minulle on esitetty paluun jälkeen. Olen kohautellut olkiani ja todennut, että ei ainakaan vielä. ”Varmaan sitten, kun arki oikeasti alkaa…”

Näiden kahden Suomessa vietetyn viikon aikana olen tajunnut, että fiilikseni ovat päinvastaiset. Olen alkanut jälleen tuntea kurkunpäässäni tuttua kutinaa. Minulla on kesätyö, mutta en tiedä tarkalleen, mitä syksyllä tapahtuu. Suunnitelmat ovat täysin auki, kaikki ovet ovat avoinna.

Ja se tuntuu samalta kuin lapsuuden kesäloma.

Eikä arki ole lainkaan vastenmielistä, ainakaan näin ajatuksen tasolla. Tuntuu, että olemme molemmat odottaneet sitä. Haluamme nähdä, miten kulunut vuosi on oikeasti muuttanut meitä, ajattelumaailmaamme ja elämäntapojamme.

Uskon vakaasti, että palaset alkavat loksahdella kohdalleen – mutta vasta ajan kanssa. En malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tällaisen matkan jälkeen. Jotakin upeaa, siitä olen varma.

Yhden asian tiedän nyt yhä paremmin. Jos elämä ei välillä huimaa, se ei ole minua varten.

Malla Mikko

Huima raa’an rehellisenä: Tämä toisessa ärsyttää

tiistai, 24 huhtikuun, 2018

Vuosi yhdessä. Joka päivä, lähes 24/7. Pystyisittekö siihen oman kultsimussukkanne kanssa?

Etukäteen monet varoittelivat meitä siitä, kuinka paljon kärhämää jatkuva yhdessäolo tuottaisi. Pakko myöntää, että se huoletti meitäkin. On ollut melkoinen yllätys, ettemme ole vielä eronneet tahi repineet toisiltamme silmiä päästä. Oikeastaan hommat ovat menneet harvinaisen leppoisasti.

Mutta mutta.

Bloggaajakollegamme Fin Nomadsit kirjoittivat siitä, mitkä kolme piirrettä matkakumppanissa eniten ärsyttävät ja haastoivat muut pariskunnat samaan. Nauroimme ensin ajatukselle, mutta sitten lähdimme mukaan leikkiin. Pian molemmilta alkoi tulla listaa nopeammin kuin Matti Nykäseltä one linereita.

Huima ei tunnetusti salaisuuksia pidä, joten tässä nämä nyt ovat, molempien ärsyttävimmät piirteet.

Suosittelemme tätä prosessia lämpimästi muillekin pariskunnille. Homma on melkoisen silmiä avaavaa ja mahdollisesti myös helevetin hauskaa ─ jos osaa ottaa asiat ja itsensä huumorilla.

Loppujen lopuksi tärkeintä on, että tiimi toimii ja palautetta tulee. Ja että rakkautta riittää.

 

Malla Mikosta

Krapula-Mikko

Krapula-Mikko on välillä todella raskasta seuraa. Mikko on silloin ikään kuin jokin muinainen selkärangaton eläin, joka ääntelehtii sängyn pohjalla ja kaipaa sääliä ja paijausta. Hän on silloin erityisherkässä tilassa, eikä siedä minkäänlaisia järkyttäviä kokemuksia. Näihin lukeutuvat muun muassa liian pelottavat tai surulliset elokuvat, asunnosta poistuminen, vaatteiden päälle pukeminen ja muut sosiaaliset kontaktit kuin minä.

Kaikista raskainta on kuitenkin kuunnella Krapula-Mikon juttuja, jotka eivät kerro yhtään mistään. Se vain suoltaa loputonta puheripulia, vaikka silmät ovat puoliksi kiinni ja suu täynnä karkkia.

 

Pikkutarkkuus

Mikko on harvinaisen pikkutarkka ihminen. Täydellisyys miellyttää häntä ja puoliksi huitaistu on pahin painajainen. Mikko haluaa esimerkiksi tehdä salaatista tasalaatuista niin että kaikki palaset ovat saman kokoisia. Hänelle ei riitä, että taulu on melkein oikeassa kohdassa, vaan sen pitää olla millilleen jiirissä.

Oma ”ei se oo niin justiisa” -logiikkani on välillä melkoisessa ristiriidassa Mikon vatupassiajattelun kanssa.

Vatulointi

Mikko on vatuloinnin, eli viivyttelyn kuningas. Jos pitäisi lähteä jonnekin, Mikko löytää uskomattoman paljon tuusattavia asioita.

Minä tykkään nopeista lähdöistä ja säpäkistä liikkeistä, mutta Mikolle ne ovat mahdottomia. Hän tarvitsee aikaa harkita, miettiä, punnita, välpätä, tuusata ja vatuloida. Aiiiijumankauta se on ärsyttävää, kun itse olet jo käytävässä menossa ja toinen alkaa vasta laittaa piilareita silmiinsä.

 

Herkuttelu

Mikko on herkkuperse, joka ei kuitenkaan liho ikinä. Koitapa siinä sitten elää terveellistä elämää, kun toinen ehdottelee harva se päivä karkkiostoksia ja pizzaa. Tällä reissulla olen vakuuttunut siitä, että Mikko joko hikoilee ulos kaikki syömänsä kalorit tai sitten hänen sisuskaluissaan asuu mato.

 

Kuulo-ongelmat

Mikolla on valikoiva kuulo tai sitten kuulossa vikaa. Joskus joudun toistamaan asiat viiteen kertaan. Ärsyttävintä on, että hän väittää minun mumisevan, vaikka puhun aivan selvästi. Mikko tietty vetoaa johonkin ikiaikaiseen kuulotestiin, jonka mukaan hänellä on täydellinen kuulo. Epäilen vahvasti.

 

Mikko Mallasta

Yli-intoilu lepopäivinä

Sportti-intoilu ja ulkoiluhalukkuus nostavat päätään varsinkin sunnuntaisin. Erityisesti silloin, kun minulla on saattanut mennä yön pikkutunneille. Olen kuvitellut että sunnuntai on raamatullisesti pyhitetty torkkumiselle, pizzalle, kebabille ja makeisille, mutta ei tässä perheessä.

 

Tavaroiden levittely

Joskus majapaikoissa saattaa olla pieni pöytä, jossa voisi esimerkiksi työskennellä läppärillä kivasti, mutta kun Huiman naispuolinen edustaja saapuu huoneeseen, pöydän voi vain kuvitella jonnekin sinne vaatepussivuoren alle. Pöydän päältä löytyy niin jumalattomasti tavaraa, että kukaan ei voi uskoa niiden mahtuvan selkäreppuun.

Itsepäisyys väärissä paikoissa

Periksiantaminen on vaan niin hankalaa. Vaelsimme Nepalissa yhtenä päivänä kaksitoista tuntia. Yhdentoista tunnin jälkeen Mallan meno oli aika tuskallista jalkapohjien rakkuloiden ja polvivaivojen takia. Siinä vaiheessa ajattelin leikkiä pelastajaa ja tarjouduin kantamaan rinkkaa viimeisen puolikkaan tunnin. Tämän jälkeen kuulin sanat: ”Usko unelmiis!”. Että se siitä.

Pohojalaaslähtöisen naisen kanssa lupsakka savolainen on välilllä ihmeissään.

 

Huithapelius

Tykkään itsekin nopeista lähdöistä, mutta siinä vaiheessa kun Malla on jo ulkona ovesta, minun täytyy varmistaa että meillä on mukana rahat, passikopiot, käsidesi, itikkamyrkky, rensselit ja pensselit. Joten siksi ”miehiä saa aina odottaa” tässä taloudessa.

 

Överitreenit

Reissunpäällä täytyy myös pitää itsestään huolta, joten joskus teemme kuntopiirin tyyppisiä harjoituksia. Mallalla tämä homma vaan lähtee lapasesta about joka kerta. Viiden liikkeen sijaan kierroksia on viisi ja liikkeitä kaksitoista. Tuossa vaiheessa allekirjoittanut lyö yleensä hanskat tiskiin ja testaa urheilua taas seuraavassa kuussa.

Joskus ärsyttää, mutta niin pitääkin. Tosirakkaus kyllä kestää sen – ja vesiripulin.

Hyppää pois

Nainen, älä pelkää lähteä reissuun yksin

maanantai, 14 elokuun, 2017

Naapuriaan ei valitettavasti voi aina valita. Sama pätee reissaamiseen: usein on pelkän arpaonnen varassa, millainen hippi oleskelee viereisessä punkassa, huoneessa tai bungalowissa. Se on vaan fingers crossed, ettei kohdalle satu se kuuluisa tyhjä arpa.

Koh Phanganilla uhkapelaaminen kannatti. Saman bungalowin toisella puoliskolla majoittuivat ihanat tyypit. Saksalainen Anna, 28, ja brasilialainen Brenda, 23, olivat tavanneet toisensa pari päivää aiemmin viereisellä Koh Taolla. He olivat tajunneet, että rantabungalowissa kahdestaan majoittuminen tulee halvemmaksi kuin yöpyminen yksin kökössä hostellissa, ja tehneet välittömästi varauksen Jungle Hut Bungalowsista.

Brendan piti olla reissussa kolme kuukautta. Nyt hän haluaa jatkaa matkaa ainakin vuodella.

Kun saavuimme, Anna ja Brenda olivat juuri nauttimassa aamupalaansa. Se koostui halvimmasta pikakahvista ja alennuksesta löydetystä vesimelonista. Pitää säästää, molemmat totesivat, ja kertoivat huvenneista reissukassoistaan.

Löysimme nopeasti yhteisen sävelen budjettireissaamisen tiimoilta. Paikallisten kauppiaiden ”cheap, cheap” -huudosta tuli yhteinen mantramme.

Reissussa ihmisiin tutustuu eri aikataululla kuin kotona.

Viikossa ehdimme ystävystyä hyvin Brendan ja Annan kanssa, sillä vietimme paljon aikaa yhdessä. Joimme iltaisin olutta yhteisen bungalowimme parvekkeella ja katselimme tähtiä rannalle sytyttämämme nuotion ympärillä. Uimme turkoosissa meressä ja kävimme herkuttelemassa Thong Salan iltatorilla. Päädyimme jopa Fullmoon Partyihin neljästään.

Mikä parasta, kävimme monia syvällisiä keskusteluita reissaamisesta, lähtemisestä ja elämästä yleensä.

Brenda ja Anna olivat hypänneet tyhjän päälle, vaikkakin hyvin erilaisista lähtökohdista. Lähteminen oli vaatinut paljon uhrauksia ja rohkeutta. Molempien mielestä reissu oli ollut heidän elämänsä paras päätös: naiset kertoivat olevansa onnellisempia kuin koskaan aiemmin.

Minua inspiroi erityisesti se, että Brenda ja Anna olivat lähteneet reissuun yksin. Kumpikaan ei ollut empinyt, vaikka tiesivät uhkista ja vaaroista. ”Jos oikein paska tuuri sattuu kohdalle, siinä ei auta mikään. Ei edes mies”, Anna totesi, kun keskustelimme aiheesta.

Haluamme jakaa näiden rohkeiden naisten inspiroivat tarinat teidän kanssanne. Ne toistavat jälleen kerran samaa viestiä: kuka tahansa – sukupuoleen katsomatta – voi lähteä, kunhan uskaltaa hypätä.

Anna irtisanoutui toimistotyöstään kymmenen vuoden jälkeen ja lähti maailmalle. Se oli Annan mukaan hänen elämänsä paras päätös.

Hyppää pois

Vuodeksi reissuun – kuinka me sen teimme

lauantai, 22 heinäkuun, 2017

Tiedättekö sen hymyn, kun joku luulee tietävänsä asiat paremmin kuin sinä? Se on sellainen mairea, empatiaa ja sääliä tihkuva virnistys, joka sanoo: Voi sinua, kun olet niin naiivi.

Olen nähnyt tuon hymyn parin viimeisen vuoden aikana useammin kuin osaan laskea.

Teimme päätöksen pitkästä reissusta noin kolme vuotta sitten. Silloin olimme molemmat juuri saaneet vakituiset työt. Meillä oli ihana vuokra-asunto Helsingin Vallilassa. Harrastuksia, ystäviä, paljon tekemistä. Elämä reilassa, voisi sanoa.

Moni kai ajatteli suunnitelmastamme kuullessaan, että tulisimme järkiimme ennemmin tai myöhemmin. Ettemme oikeasti olisi niin hulluja, että jättäisimme kaiken sen hyvän, jonka olimme onnistuneet saavuttamaan. Varmasti välillä epäilimme myös itse. Onneksi hulluutemme kantoi loppuun asti.

Siitä syystä haluan rohkaista kaikki teitä, jotka haaveilette samasta. Se on mahdollista.

Me emme ole rikkaista perheistä, emmekä ole voittaneet lotossa. Emme ole hardcore-reppureissaajia, jotka yöpyvät rannalla ja elävät viidakonantimista. Emmekä halua tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle tai vältellä työntekoa loppuelämäämme.

Me olemme kaksi ihan tavallista tyyppiä. Olemme tehneet töitä, säästäneet rahaa ja lähteneet maailmalle. That’s it. Sinä pystyt samaan, jos haluat. Ripaus hulluutta riittää, kunhan on unelma ja suunnitelma sen toteuttamiseksi.

Ja ne itsetietoiset hymyt, ne hyytyvät kyllä, kun kone nousee ilmaan.

 

Tee päätös ja kerro siitä

Meidän kohdallamme päätös lähtemisestä syntyi itsestään.

Minulla unelma oli muhinut pitkään, Mikolle se selkiytyi kahden kuukauden reppureissun jälkeen. Syy lähtemiseen oli selvä: me molemmat halusimme nähdä maailmaa, tutustua uusiin kulttuureihin, tavata erilaisia ihmisiä, nähdä muita tapoja elää ja saada elämään uutta perspektiiviä. Halusimme selvittää, millaista oma elämä on ilman työaikoja, ilman velvoitteita ja ilman samanlaisena toistuvaa arkea. Lisäksi halusimme ottaa aikaa itsellemme ja toisillemme.

Pysyimme päätöksessämme, vaikka välillä tuntui järjettömältä taakalta hoitaa päivätyö ja järjestellä samalla kaikkea reissuun liittyvää. Välillä väsytti ja vitutti, mutta päämäärä pysyi mielessä niinäkin hetkinä.

Muistan elävästi sen hetken, kun otin tämän kuvan maaliskuussa. Olin töissä ja niin väsynyt, että silmiin sattui. Mietin, että katson tätä kuvaa sitten, kun olen jossain kaukana.

Kolmen vuoden ajan teimme oikeastaan kaiken lähtö mielessämme. Puhuimme päätöksestämme monille, mikä teki siitä konkreettisemman. Kävimme monia myöhäisillan keskusteluita, joissa meitä pyydettiin perustelemaan lähtöä. Ne olivat loistava tapa kirkastaa myös itselle reissun syitä ja päämääriä.

 

Tee konkreettinen suunnitelma

Tämä on se kohta, jonka itse kusimme.
Teimme konkreettisen to do -listan vasta puoli vuotta ennen lähtöä. Kun alkaa hoitaa päivätyön ja harrastusten ohella näin isoon irtiottoon liittyviä asioita, puoli vuotta on todella lyhyt aika.

Yksi välisuunnitelmistamme. Meillä plääni oli olohuoneen seinälle kiinnitettynä, jotta sitä tuli katsottua joka päivä.

Vahingosta viisastuneena suosittelen, että teet suunnitelman ja jonkinlaisen aikataulun heti, kun olet tehnyt päätöksen. Siitä voit seurata suoraan unelmasi toteutumista. Kuinka tyydyttävää onkaan vetää yli jokin tehty juttu listalta, kun tietää, mihin tehtävälistalla tähtää.

 

Ala säästää ja miettiä budjettia

Me säästimme erittäin hitaasti, karsimatta oikeastaan mistään.

Kolmessa vuodessa saimme kasaan noin 15 000 euroa. Summa olisi ollut helposti tuplasti suurempi, jos olisimme oikeasti kituuttaneet. Laitoimme molemmat säästöön aluksi 150 euroa kuussa, viimeisen vuoden aikana vähän enemmän. Summa oli sellainen, ettemme edes huomanneet sen puuttumista.

Aloitimme säästämisen klassisesti kahvipurkkiin. Kun koossa oli muutama tonni, perustimme yhteisen tilin. Kyseessä oli matalakorkoinen säästötili, mutta sijoittamalla rahat viisaasti olisi jälleen kerran voinut saada kokoon reilusti isomman potin. Meillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa perehtyä sijoittamishommiin, vaikka pankista olisi varmasti saanut apua ja neuvontaa.

Kerrytimme säästöpottia mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla. Pukkibisnes on paitsi tuottoisaa myös erittäin mukavaa hommaa.

Reissubudjetiksi muodostui lopulta noin 20 000 euroa. Se jäi siis puhtaasti reissurahaksi vakuutusmaksujen, rokotteiden ja muiden hankintojen jälkeen. Käytimme merkittävän summan rahaa muun muassa kamerakaluston ja läppäreiden hankkimiseen, joita tarvitsemme työhommissa. Vakuutus maksoi yhteensä noin 2 000 euroa ja molempien rokotteet lähemmäs 800 euroa.

Yritämme selvitä 40 euron päiväbudjetilla. Tuosta summasta maksamme kaiken, myös majoittumisen.

Lienee selvää, että kyseisellä rahalla ei paljoa juhlita. Jos jonain päivänä käytämme enemmän rahaa – esimerkiksi juomalla olutta mukavassa seurassa – seuraavana päivänä meidän on kituutettava.

Käytännössä budjettimatkaaminen on tarkoittanut sitä, että on ollut pakko poistua omalta mukavuusalueelta. Jos majapaikan lakanat ovat likaiset, sen kanssa on elettävä. Vaikka katukojujen hygienia epäilyttää välillä, on luotettava siihen, että paikalliset kokit tietävät, mitä tekevät. Turistialueiden baarit, ravintolat ja aktiviteetit näyttävät houkuttelevilta, mutta niihin meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

Työkaverit arvelivat, että saatan tarvita kyseistä opusta reissussa.

Tee oma säästösuunnitelmasi niin, että voit elää reissussa haluamallasi tavalla.

Toinen mahdollisuus on tehdä töitä reissun päällä. Me teemme yhden matkailujutun kuukaudessa, joskus ehkä jotakin ekstraa. Saamme muutaman hassun satasen kuussa, mutta pienessä budjetissa ja Aasian hinnoissa sellainen raha on jo tuntuva lisä. Reissaaja voi tehdä esimerkiksi vapaaehtoistöitä, joiden kautta majoituksen ja joskus ruoatkin saa ilmaiseksi. Monet tapaamamme tyypit ovat suositelleet Workaway-sivustoa, mutta muitakin samankaltaisia löytyy.

 

Jätä hyvästit oravanpyörälle

Työpaikasta luopuminen oli aidosti kova paikka meille molemmille.

Säännöllisestä ansiosta luopuminen pelotti ihan helvetisti, sen voin myöntää. Valvoin monet yöt miettien, mitä teen, jos rahat loppuvat. Mitä tapahtuu, kun reissu on ohi? Saanko enää töitä? Miltä tuntuu olla työtön?

Läksiäislahjani oli huikea. Ihania työkavereita on ikävä.

Vakipaikkojen jättäminen oli monien mielestä sulaa hulluutta. Onhan työ monelle yksi elämän tärkeimmistä jutuista. Tärkeää se on meillekin, mutta ei missään nimessä tärkeintä. Kun vaakakupissa olivat työ ja ison unelman toteuttaminen, päätös irtisanoutumisesta oli lopulta helppo.

 

Myy kaikki ylimääräinen

Luojalle kiitos fb-kirppareista. Aiemmin pelkäsin aaveeyyvee-helvettiä, mutta minun tapauksessani Facebookin kirppariryhmät toimivat paremmin kuin hyvin.

Myin ensin vaatteitani perinteisellä kirpparilla, sitten kotikirppiksellä kavereille. Loput menivät Facebookin kautta. Tuntui ensin hassulta nähdä omia vaatteita kavereiden päällä, mutta hommasta tuli nopeasti vapauttavaa. Kai siinä konmarituksessa jotakin taikaa on. Sen verran kevyt olo omaisuuden myymisestä tuli.

 

Lähde

Me muutimme jäljelle jääneet tavaramme Mikon vanhemmille. Heillä on onneksi iso omakotitalo, jonka yläkertaan parisänkymme ja romulaatikot mahtuivat ongelmitta. Siirsimme myös kirjat virallisesti Mikon vanhempien osoitteeseen.

Kodittomuus on muuten erikoinen tunne. Toisaalta olo on vapaa ja kevyt, toisaalta todella rauhaton. Ehkä tämä prosessi auttaa arvostamaan omaa kotia enemmän sitten, kun sellainen taas on.

Tuoreet kodittomat muuttopakussa löysät housussa.

Lopetimme työt kaksi viikkoa ennen lähtöä, jotta ehdimme hyvästellä kaikki rakkaat. Se oli yksi rankimmista jutuista ikinä. Vaikka kyseessä on vain vuosi, se tuntui jäähyväisten aikaan ikuisuudelta. En ole varmaan ikinä itkenyt niin paljon kuin noiden kahden viikon aikana.

Vaikka lähteminen on kamalaa, se kannattaa. Sen saimme itse todeta, kun vihdoin pääsimme lentokentälle. Siellä mieli alkoi vapautua ja vihdoin tajuntaan iski ymmärrys siitä, mitä oli tapahtumassa. Lentokoneen kiihdyttäessä kohti Bangkokia tiesimme molemmat, että kaikki vaiva oli ollut sen arvoista.

Se tunne, kun yksi isoimmista unelmista toteutuu. Se on jotakin, mitä ei voi sanoin kuvailla. Se täytyy kokea itse.