Browsing Tag

Aceh

Indonesia Matkalla

10 syytä mennä Pulau Wehille

maanantai, marraskuu 13, 2017

Tähänastisen matkamme ehdoton kohokohta on ollut pikkuruinen ja ristiriitaisen maineen omaava saari Sumatran pohjoiskärjessä.

Meillä oli epäilyksemme Pulau Wehistä, mutta onneksi emme antaneet ennakkoluulojen voittaa. Sharia-laki ei ole este Pulau Wehille tai Acehin maakuntaan matkustamiselle. Weh sulatti Huiman sydämet läpikotaisesti – eikä se johtunut pelkästään paahtavasta helteestä.

Mietimme, mikä olisi paras tapa kertoa, mihin rakastuimme Wehissä. Tämä kymmenen kohdan lista antaa siitä ehkä jonkinlaisen kuvan. Meillä on jo unelmissa rakentaa oma pieni bungalow syrjäiselle rannalle ja asua osa vuodesta Wehilla. Things got that deep, really.

 

1. Alkoholittomuus antaa perspektiiviä

Koko Acehin maakunnassa ja siis myös Pulau Wehillä on voimassa islamilainen sharia-laki. Sen takia alkoholia ei virallisesti anniskella lainkaan. Useimmat turistit majoittuvat Iboihin kylässä ja monista sen ravintoloista olutta kyllä saa, tiskin alta tietenkin. Salakuljetetun ölppösen hinta on kuitenkin sellainen, ettei budjettimatkaajalla ole varaa sitä nauttia.

Kolmen viikon alkoholittomuus oli meille molemmille iso juttu. Illanvietot ilman kaljan tai viinin kiskomista olivat (ainakin melkein) yhtä hauskoja kuin päissään. Soitimme, tanssimme, nauroimme ja puhuimme syvällisiä. Joimme litratolkulla teetä ja paikalliset tupruttelivat yleensä tupakkaa ja silloin tällöin pilveä.

Mikolle maistui kookospirtelö ohrapirtelön sijaan.

Oli mahtavaa herätä illanviettojen jälkeen ilman darraa. Tuntui, että energiaa riitti vaikka mihin ja olo oli freesi. Taisimme todeta toisillemme jossain vaiheessa, että ehkä elämä ilman alkoholia ei olisikaan ihan paskaa elämää.

Alkoholittomus oli hyvä opetus, mutta jää nähtäväksi, hylkääkö Huima jossain vaiheessa viinanpirun kokonaan. On ainakin hyvä tietää, että ilman viinaakin voi olla hauskaa.

 

2. Turisteja on vain kourallinen, kiitos sharian

Sharia karkottaa tehokkaasti suurimman osan turisteista. Saarelle löytävät oikeastaan ainoastaan reppureissaajat, sukeltajat ja paikalliset turistit.

Suurin osa edullisista majoitusvaihtoehdoista löytyy Iboihista ja siellä sijaitsevat myös useimmat sukelluskeskuksista. Iboihissa turisteihin siis törmää useimmin, mutta silti harvakseen. Muualla saarella liikkuessa on lähes poikkeuksetta ainoa länsimaalainen. Turistikojuja on Iboihissa jonkin verran, mutta kukaan ei tule tuputtamaan yhtään mitään. Matkailija saa liikkua harvinaisen rauhassa. Emme törmänneet myös minkäänlaisiin kusetuksiin tai muihin turistirysien säätöihin.

Mikon, Rickyn ja Santin bändi Jungle Jammin esiintymässä paikallisessa kuppilassa. Ei olisi ensimmäisenä uskonut, että Mikko perustaa oman bändin sharia-alueella. Meininki on oikeasti paljon leppoisampaa kuin voisi kuvitella nettikeskusteluiden perusteella.

Vielä sananen shariasta.

Sharia tarkoittaa turistille sitä, että tämän on pukeuduttava ja käyttäydyttävä säädyllisesti, vaikka ei muslimi olisikaan. Naisen tulee peittää olkapäänsä ja reitensä julkisilla paikoilla liikkuessa, eikä pariskuntien kannata osoittaa hellyyttä toisilleen julkisesti. Huivia naisen ei tarvitse käyttää. Iboihissa sääntöjä on kuitenkin lievennetty ja turistit voivat uida useimmilla rannoilla bikineissä ja käyttää paljastavampia vaatteita. Meillä ei ollut minkäänlaisia hankaluuksia sharian suhteen, eikä se rajoittanut elämäämme juuri mitenkään.

 

3. Kätevän pieni saari, jossa on loputtomasti nähtävää

Pulau Weh on käsitettävän kokoinen saari, jonka tieverkosto on pääosin erinomaisessa kunnossa. Skootterin vuokraaminen on ehdoton juttu. Me neuvottelimme pidempiaikaisen vuokradiilin ja maksoimme menopelistä noin vitosen päivässä. Muista tinkiä, aina.

Näkemisen arvoisia paikkoja saarella riittää: Sabangin kaupunki ja sen vieressä sijaitseva upea Sumurtiga Beach, kaasuja tupruttava tulivuori, vesiputous viidakon keskellä, auringonlaskun ihailemiseen täydellinen Secret Beach ja Kilometer 0 saaren pohjoispäässä (Indonesian alkupiste).

Vesiputous oli maagisen kaunis mesta.

Saaren keskellä kohoaa villi viidakko, jonka koluamiseen reissaaja voisi käyttää koko ikänsä. Pieniä ja toinen toistaan upeampia rantoja löytyy joka puolelta. Myös kaikki saaren pikkukylät ovat pysähtymisen ja tutkimisen arvoisia. Pikku-warungeista saa purtavaa pikkurahalla ja uteliaita paikallisia tulee jutulle 100-prosenttisella varmuudella.

 

4. Paikalliset ovat uskomatonta porukkaa

Me ystävystyimme saarella Rickyn ja Santin kanssa, joiden kautta opimme tuntemaan suurimman osan Iboihin kylän asukkaista. Kun kävelimme kylänraitilla, emme meinanneet välillä päästä eteenpäin ollenkaan, kun piti jäädä välppäämään vastaantulevien tuttujen kanssa milloin mistäkin aiheesta.

Minne menimmekään, meidät otettiin vastaan avosylin. Saimme osaksemme pelkkää lämpöä. Vaalean reissaajan kannattaa varautua siihen, että häntä tuijotetaan, mutta paikalliset eivät tarkoita sillä mitään pahaa.

Rannalla kokkaushommissa Santin ja hänen isäpuolensa Papin kanssa. Grillattua tonnikalaa ja sambalia.

Ihmisille todellakin kannattaa mennä juttelemaan, vaikka he eivät englantia puhuisikaan. Hymyllä ja avoimella mielellä pääsee pitkälle. Paikalliset haluavat auttaa ja ovat yleensä aidosti kiinnostuneita ulkomaalaisista. Me päädyimme muun muassa paikallisiin häihin, Santin isäpuolen ja siskonpojan kanssa kalaan, Rickyn ja Santin kanssa autiolle rannalle telttailemaan, Santin tädin hierottaviksi, esiintymään paikallisessa ravintolassa ja näyttelemään Tarzania ja Janea bungalowin omistajan tyttären näytelmässä.

Hääpari vilkutteli meille iloisesti, kun olimme tekemässä lähtöä. Mites noi asut? Jotain tuollaista Huima tulee vetämään ylleen, jos hääpäivä joskus koittaa.

Kun teimme lähtöä Wehiltä, meitä tuli saattamaan kymmenen hengen seurue. Siinä tuli itku yhdeltä jos toiseltakin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuntui kuin olisi joutunut jättämään toisen kotinsa.

 

5. Hintataso tuo hymyn budjettireissaajan huulille

Pulau Wehillä on , erittäin edullista. Me majoituimme aivan meren rantaan rakennetussa bungalowissa, josta maksoimme kympin yöltä. Hieman hienomman mökin saa itselleen parilla kympillä. Me testasimme Pele’s Placen, Bixion ja Olala Bungalowsin ja voimme suositella kaikkia noista.

Kympin bungalow. Värikkäitä kaloja pystyi bongaamaan riippumatosta käsin.

Myös ruoka on halapaa ja erittäin hyvää. Parhaat sapuskat saimme Bixiosta (jumalaista italialaista ruokaa), DeeDee’sista (maailman parhaat kookospirtelöt ja loistavaa indonesialaista) ja Pele’s Placesta (paras syömämme tempe curry -annos). Olalan kookospuuro teki vaikutuksen ja Kilometer 0 -näköalapaikan läheltä sai herkullista rojak-salaattia. Iso ruoka-annos maksoi keskimäärin kaksi euroa. Miettikääs sitä.

Paikalliset syövät paljon soijasta valmistettua tempeä, joka on erittäin maukasta. Kuvassa tempeburger.

Ruokaa joutuu yleensä odottelemaan vähintään puoli tuntia, koska kaikki valmistetaan alusta asti vasta siinä vaiheessa, kun tilaus tulee sisään. Mutta joka kerta ruoka oli odottamisen väärti ja ruokahalu vain kasvoi keittiön tuoksuja haistellessa.

 

6. Kaunein osa saarta löytyy pinnan alta

Sukeltajat ympäri maailmaa ovat tehneet pyhiinvalluksia Pulau Wehille vuosikymmenien ajan. Saarta ympäröivät koralliriutat kuhisevat elämää ja ovat helposti tavoitettavissa suoraan rannalta.

Me snorklasimme omatoimisesti (riutta alkoi heti bungalowimme edustalta) ja kävimme myös päivän kestäneellä snorklausreissulla, jossa saaren parhaita spotteja kierrettiin veneellä. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Se kalojen ja muiden merenelävien määrä oli jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Malla onnistui näkemään jopa hain, joka kuitenkin pakeni siinä vaiheessa, kun Mikko kroolasi paikalle. Mutta SE HAI OLI OIKEESTI SIELLÄ, väittipä joku kateellinen mitä tahansa.

Riutoille pääsee suoraan rannaltakin, mutta ne salaiset (ja tietty kauneimmat) kohteet vaativat venekyydin.

Maskin ja räpylät saa vuokrattua päiväksi muutamalla eurolla, sukeltaminen on luonnollisesti tyyriimpää. Koko päivän kestävä snorklausreissu kustansi noin 30 euroa pakaraparilta sisältäen aamiaisen ja lounaan. Totally worth it!

 

7. Mahdollisuus oppia islamista

Meillä ei ollut juurikaan käryä islamista ennen kuin pölähdimme saarelle. Kun tutustuimme Rickyyn ja Santiin, aloimme pikkuhiljaa käsittää, mistä tuossa parjatussa uskonnossa on kyse. Juttelimme aiheesta paljon ja ymmärsimme, että islam on pohjimmiltaan rauhan uskonto, jossa on kyse hyvän tekemisestä ja lähimmäisen rakastamisesta – aivan kuten kristinuskossa.

Ricky ja Santi kokivat karmivana sen, mitä terroristit ovat onnistuneet teoillaan tekemään islamin maineelle länsimaissa. Politiikassa puhutaan islamisaation uhasta ja muslimit joutuvat aidosti pelkäämään turvallisuutensa puolesta maissa, joissa he elävät vähemmistönä.

Päätin pukeutua huiviin häiden kunniaksi, vaikka sitä ei vaadittukaan. Paikalliset olivat erittäin otettuja eleestä.

Uskonto näkyy Wehillä kaikkialla. Useimmat paikallisista rukoilevat viisi kertaa päivässä ja monet käyvät säännöllisesti moskeijassa. Rukouskutsut tulevat siis turistille nopeasti tutuiksi. Muslimeille uskonto on kiinteä osa jokapäiväistä arkea. Rutiinit tuovat elämään turvallisuuden tunnetta ja luovat yhteenkuuluvuutta.

Täytyy todeta, että me emme kokeneet islamia lainkaan ahdistavana, vaan pikemminkin mielenkiintoisena osana paikallista kulttuuria. Opimme kolmessa viikossa niin paljon uutta. Sitä toivoisi, että myös monet muut (varsinkin ne terrorismin ja islamin toisiinsa sekoittavat rasistiset kilipäät) näkisivät, mistä islamissa on oikeasti kyse. Tuntuu, että ennakkoluulot ja pelot ovat ottaneet niskalenkkiotteen tiedosta ja omakohtaisesta kokemisesta. On niin paljon helpompaa vihata kuin ottaa itse selvää ja tehdä sitten johtopäätöksiä.

 

8. Tsunamitarinat

Me suomalaiset yhdistämme tsunamin helposti pelkästään Thaimaahan. Se on luonnollista, sillä suurin osa katastrofissa menehtyneistä suomalaisista kuoli juurikin Thaimaan rannoilla. Ehkä juuri siksi oli hurjaa kuulla, mitä tsunami teki Acehissa. Maanjäristyksen keskus kun sijaitsi aivan Acehin länsirannan tuntumassa. 25-metrinen aalto pyyhki rannikon kylät kokonaan mennessään.

Ilmakuva Lampuukin kylästä tsunamin jälkeen. Jäljelle ei jäänyt mitään muuta kuin moskeija.

Tsunami ei iskenyt Pulau Wehille niin pahasti kuin länsirannikon kyliin ja alueen pääkaupunki Banda Acehiin. Silti useimmilla paikallisilla on järkyttäviä tarinoita tuosta kohtalokkaasta päivästä.

Olimme melkoisen yllättyneitä siitä, kuinka avoimesti paikalliset kertoivat tsunamikokemuksistaan. Halusimme taltioida niistä yhden, jotta te muutkin saisitte jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista tuhoa tsunami Indonesiassa teki. Haastattelimme sitä varten ystäväämme Rickya. Hänen uskomaton selviytymistarinansa on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

 

9. Rauha

Koska turismi saarella on vielä niin pientä, useimmat saaren rannoista ja näköalapaikoista ovat säilyneet tyhjinä. Ei kaupustelijoita tai rihkamakojuja sitten missään. Eikä turistilaumoja. Parhaiten fiilistä kuvaa rauha.

Mihin tahansa saarella menetkin, saat todennäköisesti olla rauhassa. Saimme nauttia esimerkiksi tulivuoren mystisistä maisemista ja lumoavasta tunnelmasta vesiputouksella omassa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Siitä tulee sellainen fiilis, että on onnistunut löytämään jotain spesiaalia.

 

10. Rentous

Pulau Wehillä on helppo ottaa iisisti.

Internet toimii huonosti, jos toimii lainkaan. Televisioita ei perusbungaloweissa ole. Kirjan lukeminen, teen lipittäminen, keskusteleminen, snorklaaminen, riippumatossa makoilu ja banaanipannukakkujen syöminen ovat niitä saarielämän peruselementtejä. Siinä mieli menee meditatiiviseen rentoustilaan melkein väkisin.

Mikko lukuhommissa. Martti Ahtisaaren elämänkerta on hyvä valinta Pulau Wehille, sillä mies neuvotteli Acehiin rauhan vuonna 2005. Useimmat paikalliset tunnistavat Ahtisaaren nimen.

Miettikää, jopa suorittaja-Murtomäki onnistui heittämään aikataulut veks Wehilla. Saaressa on siis oltava jotain erityistä taikaa. Jos siis stressin aiheuttamat peräpukamasi ovat kasvaneet liian isoiksi, matkusta Pulau Wehille. Et tarvitse muuta hoitoa.

 

No, jokos siellä on Momondon sivut auki?

Auringonlasku Secret Beachilla. Kyllä kelepas.

Haastattelu

Kun aalto vie kaiken – Rickyn tarina

keskiviikko, marraskuu 1, 2017

Sinä päivänä Ricky Kusworon maailma lakkasi olemasta.

Kello oli vain kahdeksan aamulla, kun Ricky heräsi koko taloa vavisuttaneeseen maanjäristykseen kotonaan Lampuukin kylässä Sumatran saarella. 14-vuotias Ricky hyppäsi ylös sängystä huutaen äitiään, mutta koko talo oli tyhjä. Aiemmin heränneet äiti ja nuoremmat sisarukset olivat jo ehtineet paeta maanjäristystä ulos.

Aamiaista varten keitetty vesi kiehui keittiössä ja Ricky kiirehti vääntämään kaasulieden pois päältä. Samalla hetkellä, kun Ricky väänsi vipua, mereltä kuului kolme valtavaa räjähdystä.

Ricky ajatteli, että kyse oli pommeista. Se oli varsin loogista, sillä alueella oli käyty sisällissotaa yli kolmekymmentä vuotta Acehin itsenäisyyttä vaatineiden separatistien ja Indonesian hallituksen välillä. Ricky ei osannut aavistaa, että ääni kuului kolmesta valtavasta aallosta, jotka iskeytyivät Sumatran länsirannikolle hävittäen kaiken tieltään.

Lampuukin ranta, josta tsunami vyöryi kylään tuhoten kaiken tieltään. Ranta on Rickylle edelleen rakas paikka, tsunamista huolimatta.

Ricky ehti juosta pihapolulle, kun parimetrinen aalto nielaisi hänet sisäänsä. Poika oli kauhuissaan, mutta tajusi pidättää hengitystään ja uida pintaa kohti. Virtaus oli massiivinen ja mustaksi värjäytynyt vesi täynnä roskaa ja romua. Seassa kellui myös elottomia ihmisiä.

Kun Ricky vihdoin pääsi pintaan, hän huomasi ajautuneensa talon sisään. Talo ei ollut hänen kotinsa, vaan jonkun muun kyläläisen. Aalto oli kuljettanut hänet sinne ja täyttänyt koko rakennuksen vedellä. Ricky pystyi vain vaivoin hengittämään katonrajaan jääneessä ilmataskussa.

Sitten toinen aalto iski. Se oli paljon ensimmäistä suurempi, lähes 10-metrinen. Aalto repi talon katon irti ja hajotti suuren osan seinistä. Se vei mukanaan myös Rickyn. Hän taisteli itsensä jälleen pintaan ja löysi kelluvan kaapin, johon hän tarrasi. Oli hetken tyyntä ja Ricky jatkoi uimista.

Pahin oli kuitenkin vasta tulossa.

Silminnäkijöiden mukaan kolmas aalto oli korkeampi kuin Lampuukin rannan 18-metriset palmut, myöhempien tutkimusten mukaan lähes 25-metrinen. Se tuhosi tieltään kaiken.

Nyt minä kuolen, Ricky ajatteli jäädessään aallon sisään.

Tapahtui kuitenkin ihme. Ricky säilyi pinnan alla vahingoittumattomana. Mikään aallon kuljettamista järkälemäisistä romuista ei ollut murskannut häntä, eikä hän ollut menettänyt tajuntaansa. Ricky tarrautui ohi ajelehtineeseen pakastimeen ja kiipesi sen päälle.

Hänen voimansa olivat lopussa. Neljännestä aallosta hän ei enää selviäisi.

Ilmakuva Lampuukista tsunamin jälkeen. Jäljelle ei jäänyt mitään muuta kuin moskeija.

Neljättä aaltoa ei tullut.

Kovan taistelun jälkeen Ricky onnistui kauhomaan itsensä kuivalle maalle. Tunnemyrsky oli valtava, kun hän näki rannalla myös äitinsä. Ricky oli ehtinyt jo hyvästellä äidin mielessään, sillä tämä oli täysin uimataidoton. Kuin ihmeen kaupalla äiti oli selviytynyt.

Hyvät uutiset loppuivat kuitenkin siihen. Rickyn 12-vuotias sisar ja 7-vuotias veli olivat kateissa, kuten lähes kaikki muutkin kylän asukkaat. Koko kylästä oli jäljellä ainoastaan yksi rakennus, moskeija. Kaikki muu oli tuhoutunut täysin.

Ricky ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt muutamassa minuutissa sisaruksensa, lähes kaikki ystävänsä ja kotinsa. Silti Ricky oli yksi Lampuukin onnekkaimmista, sillä hänen äitinsä ja neljä muualla asunutta vanhempaa veljeänsä olivat selvinneet katastrofista hengissä.

Maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami olivat tappaneet 230 000–280 000 ihmistä neljässätoista maassa. Indonesia ja erityisesti Aceh olivat kärsineet pahiten: tsunamissa kuoli 130 000 acehilaista. Tuhot Indonesian länsirannikon kylissä, kuten Lampuukissa, olivat musertavia. Jäljellä ei ollut mitään, eikä juuri ketään.  Lampuukin kuudestatuhannesta asukkaasta oli jäljellä tuhat. Lähes kaikki kylän naiset ja lapset olivat kuolleet. Monet selviytyneet olivat koko sukunsa ainoita eloonjääneitä.

Ricky äitinsä kanssa. Äiti asuu edelleen samassa paikassa, jossa perheen koti sijaitsi ennen tsunamia.

Nyt, lähes kolmetoista vuotta tapahtuneen jälkeen, Ricky asuu edelleen meren rannalla. Hän tekee töitä snorklausoppaana ja tuliaisliikkeen myyjänä kuutena päivänä viikossa, aamuseitsemästä iltakymmeneen. Ricky on huomannut, että kiireinen elämäntapa pitää hänet järjissään.

Ricky puhuu tsunamista tottuneen rauhallisesti ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa vastoinkäyminen. Hän sanoo päässeensä yli traumasta, mutta myöntää, että välillä muistot nousevat pintaan. Erityisesti maanjäristykset, isojen aaltojen äänet ja kova rankkasade saavat hänet levottomaksi.

Ricky ei ole saanut minkäänlaista psykologista apua traumasta toipumiseen, mutta on sitä mieltä, ettei olisi sellaista tarvinnutkaan. Hän sanoo saaneensa eniten apua uskostaan. Ricky on syvästi uskonnollinen, kuten lähes kaikki Acehin asukkaat. Länsimaisittain erittäin konservatiiviselta vaikuttava islamilainen sharia-laki tuli voimaan samalla, kun presidentti Martti Ahtisaari neuvotteli alueelle rauhan vuonna 2005. Suurin osa acehilaisista rukoilee viisi kertaa päivässä, käy päivittäin moskeijassa ja noudattaa shariaa tunnollisesti.

Ricky uskoo monien paikallisten tapaan, että tsunami oli merkki jumalalta. Hänen uskoaan vahvisti erityisesti se, että hänen äitinsä, joka antautui tsunamin vietäväksi, selviytyi. Moni acehilainen piti merkkinä myös sitä, että useimmissa rantakylissä moskeijat olivat ainoita pystyyn jääneitä rakennuksia.

Tsunamitaustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi paikalliset kääntyivät jumalan puoleen. Heillä ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta jäljellä.

Lampuukin moskeija, joka selvisi katastrofista, mutta vahingoittui pahoin. Kolmas aalto ylsi huomattavasti korkeammalle kuin moskeijan kupoli. Paikka täyttyi rukoilevista kyläläisistä heti tsunamin jälkeen.

Rickyn äidin talo sijaitsee Lampuukissa tismalleen samalla paikalla kuin perheen koti ennen tsunamia. Koko kylä rakennettiin nopeasti uudelleen Turkin valtion avustuksella.

Ricky kertoo, että vaikka asiat Lampuukissa ovat palanneet näennäisesti ennalleen, kaikki on muuttunut. Tsunami vei mennessään lähes kaikki kylän lapset ja nuoret ja pyyhki pois tulevaisuuden. Trauma elää ihmisissä vahvana, eikä se varmasti katoa kokonaan koskaan.

Toivoa tuo tsunamitalojen pihoilla leikkivä uusi sukupolvi, joka ei ole joutunut kokemaan sotaa tai painajaismaista tapaninpäivää. Aika näyttää, miten vanhempien ja kyläyhteisön kokemukset vaikuttavat heihin. Onhan todistettu, että trauma voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle jopa solutasolla.

Uusi sukupolvi kasvaa Lampuukissa. Nähtäväksi jää, miten trauma vaikuttaa heihin.

Ricky katselee merelle kotirannallaan, johon yli parikymmentämetrinen aalto iskeytyi kolmetoista vuotta sitten. Merituuli leyhyttelee hänen hiuksiaan ja saa miehen siristämään silmiään. Meri ei pelota miestä, eikä hän murehdi tragedian toistumista.

Ricky ei vielä tiedä, mitä tarkalleen elämältä haluaa, mutta uskoo kaiken järjestyvän parhain päin.

– Olen miettinyt paljon sitä, miksi juuri minä selvisin. Mikä tarkoitus sillä oli, Ricky sanoo.

– Ajattelen, että minun täytyy tehdä elämästäni mahdollisimman hyvä ja onnellinen, koska olen saanut uuden mahdollisuuden. Olen sen velkaa Jumalalle ja itselleni.

 

Ricky kertoi tarinansa meille, sillä meistä tuli ystäviä. On suuri etuoikeus, että saamme jakaa sen eteenpäin.

Tapasimme Rickyn Pulau Wehilla ja tulimme heti toimeen mainiosti. Rickyn positiivisuus ja elämänilo tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Kun kuulimme hänen tsunamitaustastaan, olimme yhä enemmän vaikuttuneita.

Saimme kuulla useita samankaltaisia tarinoita saaren asukkailta. Eräs nuorimies oli menettänyt kaiken, siis joka ikisen sukulaisensa. Hän oli pitänyt äitiään kädestä kiinni, kun aalto oli vienyt tämän mennessään. Mies oli aiemmin pelännyt merta hysteerisesti, mutta kertoi oppineensa luottamaan siihen uudelleen laitesukeltamisen avulla. Jokainen vaikutti löytäneen omat keinonsa käsitellä traumaa ja pelkojaan.

Oli hämmentävää, kuinka avoimesti acehilaiset puhuivat tsunamikokemuksistaan. Monet kertoivat puhumisen toimivan eräänlaisena terapiana. Meidän oli mahdotonta käsittää, mitä nuo ihmiset olivat käyneet läpi. Pystyimme vain kuuntelemaan, osoittamaan myötätuntoamme ja ihailemaan heidän vahvuuttaan ja rohkeuttaan.

Acehilaiset ovat selvinneet maailmanlopusta. Tsunamin jättämät haavat ovat edelleen auki, mutta ainakaan niitä ei piilotella. Ehkä avoimuus ja usko koituvat heidän pelastuksekseen.

Emme voi koskaan täysin ymmärtää menetyksen määrää ja tragedian suuruutta, mutta ihmisten kokemuksien kuuleminen teki tsunamin tuhosta meille todellista. On hämmästyttävää, mistä ihminen voi selvitä.

 

Ja Ricky, sinä olet uskomaton ihminen. Olemme onnekkaita, että tapasimme sinut.

Hyppää pois Indonesia Yhteiskunta

Mitä olen oppinut islamista

lauantai, lokakuu 14, 2017

Sielunsisko Santi.

Siellä rankaistaan raipaniskuilla, jos pitää julkisella paikalla kädestä. Homot kivitetään kuoliaaksi. Naiset kulkevat nöyrinä miesten perässä huiveihin verhottuina.

Tuota kaikkea Google tiesi kertoa Sumatran pohjoiskärjessä sijaitsevasta Acehista. Aceh on muuhun Indonesiaan verrattuna erittäin uskonnollinen alue, jossa on voimassa islamilainen sharia-laki. Länsimaisesta näkökulmasta sharia vaikuttaa konservatiiviselta ja vanhoilliselta ja jopa ihmisoikeuksia rikkovalta järjestelmältä.

Me teimme googlettelun jälkeen nopeasti sen johtopäätöksen, ettei paikka ollut meitä varten. No spank you, taisin heittää raipaniskuista luettuani.

 

Pari viikkoa myöhemmin katselin Sabangin kylän vanhinta ladyboyta. Seurasin, kuinka hän sulki silmänsä ja latasi kaikki tunteensa karaokeballadin viimeiseen kertosäkeeseen.

Olimme saaneet kutsun acehilaisiin häihin ja olimme juhlien ainoat ulkomaalaiset. Paikalla oli parisataa ihmistä, siis koko kylä. Naiset olivat sonnustautuneet parhaimpiinsa, huulipunien sävyt valittuna tarkasti huivien mukaan. Miehet näyttivät skarpeilta kauluspaidoissaan ja hääpari kuninkaallisilta säkenöivissä asuissaan. Söimme paljon hyvää ruokaa, nauroimme vedet silmissä, jammailimme karaoken tahdissa, otimme teinien kanssa selfieitä ja saimme mummoilta lämpimiä halauksia.

Kesken häiden minut valtasi syyllisyys. Olimme melkein jättäneet tulematta koko paikkaan omien ennakkoluulojemme takia. Ajatus vihlaisi syvältä.

Acehilaiset häät olivat kokemus, jota kumpikaan meistä ei tule koskaan unohtamaan.

Se, mitä ei tunne, pelottaa.

Länsimaissa islam tuntuu olevan tällä hetkellä kirosana ja synonyymi terrorismille. Mielestäni on paitsi epäreilua myös idioottimaista tuomita koko uskonto ja ihmisryhmä tuntematta kumpaakaan lainkaan. Väitän, että monet rasistisia kommentteja laukovista ja rajoja kiinni vaativista tyypeistä eivät ole koskaan tutustuneet islamiin tai keskustelleet muslimin kanssa. Toivon, että he näkisivät sen vaivan, ja muodostaisivat mielipiteensä omien kokemustensa perusteella. Google, keskustelupalstat ja huhupuheet kun eivät ole koko totuus, vaan usein kaukana siitä.

Pelko ja ennakkoluulot kulkevat käsi kädessä, kuten olemme saaneet itsekin huomata. Mekin turvauduimme tietämättömyydessämme Googleen ja olimme siksi lähellä missata yhden ihanimmista paikoista koko reissullamme. Onneksi saimme sosiaalisen median kautta suosituksia, joiden rohkaisemana uskalsimme suunnata Acehiin.

Haluamme jakaa kokemuksemme islamista, muslimeista ja sharia-laista, jotta pelot ja ennakkoluulot eivät hallitsisi keskustelua. Todettakoon kuitenkin, että nämä ovat vain meidän kokemuksiamme ja hyvin rajallisia sellaisia. Toisten kokemukset voivat olla hyvin erilaisia (ja haluamme kuulla myös niistä).

Totuus sijaitsee kai jossain raipaniskujen ja ladyboyn välimaastossa – ja se on jokaisen löydettävä itse.

Teinitytöt ovat aina teinityttöjä – olipa maa, valuutta tai uskonto mikä tahansa. Voi sitä hihityksen ja selfieiden määrää.

Muslimit eivät ole yksi homogeeninen joukko

Balilla tapaamamme surffiopettaja Geko on muslimi, mutta hän ei juurikaan rukoile, käy moskeijassa tai noudata muutenkaan sharia-lakia. ”Jokaisella on oma tapansa olla muslimi”, Geko sanoi, kun keskustelimme uskonnosta. ”Voin päättää itse, millä tavalla uskonto on osa elämääni. Se on henkilökohtainen juttu.”

Acehissa tilanne on hieman toinen. Aceh edustaa islamin tiukinta muotoa. Sharia-laki velvoittaa kaikki alueen ihmiset (myös ei muslimit) käyttäytymään ja pukeutumaan tietyllä tavalla. Useimmat muslimeista noudattavat myös islamin viittä peruspilaria, eli he esimerkiksi rukoilevat viisi kertaa päivässä. Uskonto on luonnollinen ja iso osa jokapäiväistä elämää.

Acehkaan ei ole niin yksiulotteinen kuin saattaisi olettaa. Tapasimme useita acehilaisia muslimeita, jotka eivät rukoilleet tai noudattaneet pukeutumissääntöjä. He kertoivat avoimesti kokevansa arvostelua valintojensa takia yhteisön taholta. Mitään kovin vakavaa sääntöjen rikkominen tai ”huonon muslimin leima” ei ollut onneksi saanut aikaan. Valinnanvapaus on siis olemassa, vaikkakin se on Acehissa huomattavasti kapeampi kuin muualla Indonesiassa.

Kaikki tapaamamme muslimit ovat olleet kuitenkin samanlaisia siinä, miten he ovat suhtautuneet meihin ja elämään yleensä. He ottavat vieraat vastaan avosylin, ovat hyviä keskustelijoita ja kuuntelijoita, puhuvat vaikeistakin asioista harvinaisen avoimesti ja toivovat muille ihmisille lähtökohtaisesti vain hyvää.

Häissä meidät otettiin vastaan avosylin.

Uskonto antaa lohtua

Acehin ihmiset ovat käyneet läpi maanpäällisen helvetin. Ennen tsunamia alueella käytiin sotaa kolmekymmentä vuotta. Acehin itsenäisyyttä vaatineet ryhmät ottivat yhteen Indonesian hallituksen kanssa tuhoisin seurauksin. Sota päättyi vasta vuonna 2005 Martti Ahtisaaren johtamissa rauhanneuvotteluissa.

Tsunami tuhosi vuonna 2004 Acehista kokonaisia kaupunginosia ja kyliä. Tapasimme ihmisiä, jotka olivat perheensä tai koko sukunsa ainoita eloonjääneitä. He olivat menettäneet kaiken, ihan kaiken. Sitä tietoa vasten voi hyvin ymmärtää, miksi ihmiset kääntyivät katastrofin jälkeen jumalan puoleen. Monelle se oli ainoa keino pysyä järjissään ja kiinni elämässä.

Rukoilu viisi kertaa päivässä tuntui meistä vaivalloiselta ja aikaa vievältä. Kysyimme asiasta tapaamiltamme muslimeilta ja he kertoivat, että rukoileminen on heille kuin terapiaa tai meditaatiota. Se tarjoaa hetken rauhoittumiselle ja antaa lohtua ja rohkeutta.

Banda Acehissa tapasimme Aden, joka kutsui meidät kotiinsa illalliselle.

Islam on rauhan uskonto

On äärimmäisen surullista, että islam rinnastetaan terrorismiin. Eniten sitä mieltä ovat varmasti muslimit itse. Tapaamani acehilaisnainen, joka asuu nykyisin Berliinissä, kertoi, ettei enää uskalla käyttää huiviaan Saksassa. ”Päälleni syljetään”, hän kertoi kokemuksistaan.

Kaikki muslimit, joiden kanssa keskustelimme islamista, korostivat, että islam on rauhan uskonto. He alleviivasivat, että islam hyväksyy muut uskonnot ja kunnioittaa niitä. Siltä myös meistä tuntui, sillä emme kokeneet minkäänlaista syrjintää kristinuskon tai ateismin takia.

Tosiasiassa islam eroaa kristinuskosta ja juutalaisuudesta vain vähän. Kaikilla on sama jumala, mutta hieman eri käsitykset profeetoista ja muista yksityiskohdista. Kaikkien uskontojen ytimessä on lähimmäisen rakkaus ja pyrkimys hyvyyteen – ja noita arvoja tapaamamme muslimit tuntuivat toteuttavan myös käytännössä.

Hymyilimme Acehissa vietetyn kuukauden aikana niin paljon, että posket alkoivat loppukuusta krampata.

Avoimuutta ja vieraanvaraisuutta

Oletimme, että sharia-lakia noudattava yhteiskunta olisi sulkeutunut ja vanhoillinen. Me saimme kokea kuitenkin sellaista ystävällisyyttä, että välillä suorastaan häkellyimme. Meidät kutsuttiin häiden lisäksi ihmisten koteihin syömään, kalastamaan ja grillaamaan suvun kesken ja bailaamaan musliminaisten kanssa. Olimme aina tervetulleita ja meihin suhtauduttiin sellaisella lämmöllä, että poskia alkoi välillä kuumottaa. ”When you are happy, I’m happy”, kuulimme useampaan otteeseen.

Toki teimme oman osamme ja kunnioitimme paikallisia tapoja ja sharia-lakia pukeutumisellamme ja käytöksellämme. En tiedä, millaista suhtautuminen olisi ollut, jos olisimme kekkaloineet kadulla shortseissa ja pussailleet yleisellä paikalla.

Tapaamiemme muslimien avoimuus hämmästytti. Puhuimme uusienkin tuttavuuksien kanssa vaikeista aiheista, kuten tsunamista, uskonnosta, rakkausasioista ja perheongelmista. Keskusteleminen tuntui luontevalta, eikä sen suurempia tabuja tullut vastaan. Ehkä juuri siksi muodostimme parissa viikossa aitoja ystävyyssuhteita.

Malla ja hurmaava mummo Mujut. Hän itki, kun lähdimme. Ja niin itkimme mekin.

Nyt on teidän vuoronne.

Kommentoikaa ja kertokaa, millaisia ovat teidän kokemuksenne islamista ja muslimeista. Millaisiin kulttuurieroihin olette törmänneet? Entä mikä on ollut samanlaista? Oletteko saaneet huomata, että ennakkokäsitykset ovat olleet täysin vääriä?