Yhteiskunta

Homona Intiassa

perjantai, maaliskuu 30, 2018

”Viime vuonna yritin tappaa itseni.”

Tuijotimme Mikon kanssa hiljaisina eteemme tietämättä, mitä sanoa. Seurassamme ollut intialaismies käänsi katseensa alas ja jatkoi:

”Vihaan elämääni, mutta minulla ei ole mitään keinoa päästä pois.”

 

Tuo synkkä tunnustus tapahtui pari päivää sitten majatalollamme Udaipurissa. Istuimme iltaa paikan työntekijän, 29-vuotiaan intialaismiehen kanssa. Majatalo on hänen perheensä omistama.

Muutaman oluen jälkeen mies kertoi meille olevansa homo. Olisimme tienneet asian kertomattakin – niin selvää se oli. Silti mies kertoi asiasta kuiskaten ja sivuilleen vilkuillen. Kukaan hänen perheenjäsenistään ei tiennyt totuutta.

”He tappaisivat minut, jos tietäisivät”, mies sanoi vakavana.

Intiassa on tavallista, että miehet pitävät toisiaan kädestä ja hengailevat muutenkin toistensa iholla. Miesten välinen seksi on kuitenkin laissa kiellettyä. Kuvan miehet eivät liity juttuun.

Intiassa asuu arviolta 2,5 miljoonaa homoseksuaalia. Homous on maassa edelleen paitsi tabu myös rikos.

Hyvä uutinen on, että lakipykälä, joka kriminalisoi saman sukupuolen välisen seksin, on tällä hetkellä maan korkeimman oikeuden tarkastelussa. Voi siis olla, että pian homoseksuaalisuus sallitaan laissa. Täysin toinen juttu on se, saavatko homot  hyväksynnän intialaisessa yhteiskunnassa.

Tapaamamme miehen tarinan perusteella ollaan vielä kaukana siitä.

 

Krooninen masennus, identiteettihäiriö, itsetunto-ongelmat, päihdeongelmat ja itsetuhoisuus. Seuraukset ”kaapissa pysymiselle” ovat karua luettavaa. Niistä on saanut kärsiä myös tapaamamme intialaismies.

”Muutama vuosi sitten masennuin pahasti”, hän kertoi.

Majataloon oli tullut vieraaksi länsimaalainen mies, joka oli vannonut rakkauttaan ja luvannut järjestää intialaismiehelle työpaikan kotimaastaan. Todellisuudessa mies halusi vain seksiä.

”Sama toistui toisen kerran eri miehen kanssa. Se särki sydämeni.”

”Sitten tapasin netissä paikallisen miehen, joka vaikutti mahtavalta. Hän paljastui kuitenkin hulluksi, joka yritti kiristää minulta rahaa. Upposin todella syviin vesiin.”

Tilanne meni niin toivottomaksi, että mies yritti itsemurhaa. Onneksi hän epäonnistui yrityksessään. Sen jälkeen hän uskaltautui lääkärin vastaanotolle ja sai masennuslääkkeet.

”En voinut kertoa lääkärillekään homoudestani, vaan jouduin valehtelemaan masennukseni syistä.”

Kuvan miehet eivät liity juttuun.

Lohtua miehelle antaa tieto siitä, että asiat voisivat olla paremmin. Pari vuotta sitten hän kävi kuukauden mittaisella matkalla Saksassa ja Ranskassa. Se oli miehelle tajunnanräjäyttävää.

”Sain olla vapaasti oma itseni. Pystyin harrastamaan seksiä. Se oli käsittämätöntä!”

”Sen jälkeen olen yrittänyt kaikkeni, jotta pystyisin muuttamaan Eurooppaan. Se on kuitenkin osoittautunut mahdottomaksi. Minulla pitäisi olla työpaikka odottamassa, enkä sittenkään saisi välttämättä jäädä.”

Mies on säästänyt edellisestä Euroopan matkasta asti rahaa uuteen reissuun. Se koittaa parin kuukauden päästä, mikäli viisumiasiat järjestyvät.

”Jaksan taas elämääni jonkin aikaa, kun saan nauttia vapaudesta – edes hetken.”

 

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa joutuvat elämään elämäänsä samalla tavalla kuin tapaamamme intialaismies. Häveten, teeskennellen, peläten. Se on helvetin järkyttävää.

Toivomme sydämemme pohjasta, että laki Intiassa muuttuu. Laki ei kuitenkaan sanele kaikkea. Tärkeintä olisi, että intialainen yhteiskunta kehittyisi niin, ettei yhdenkään sen asukkaan tarvitsisi jättää kotiaan ollakseen oma itsensä.

Jokainen ansaitsee mahdollisuuden rakastaa ja tulla rakastetuksi omana itsenään.

Kuvan miehet eivät liity juttuun.

Matkalla Uusi-Seelanti

Karu totuus Insta-unelmista – tällaista on elää campervanissa

torstai, maaliskuu 22, 2018

Tiedäthän ne Instagram-kuvat, joissa pariskunta loikoilee campervanissaan henkeäsalpaavan upeissa maisemissa? Vanin sisustus on boheemin chic ja avoinaisesta kontista näkyy vähintäänkin lumihuippuinen vuori tai sumuinen taikametsä. On tunnelmavaloa, viinipulloa ja viimeisen päälle stailattua hippimeininkiä.

No, se ei ole ihan koko totuus campervan-elämästä.

Huima picture perfect Insta-hetki. Tunnustettakoon, että kuva on lavastettu. Ennen kuvan ottamista meidän piti roudata kaikki kamat takapaksista pellolle. Oli kuuma, hiki valui. Makasimme paikoillaan juuri sen aikaa, että saimme kuvan otettua.

Me unelmoimme pitkään oman campervanin ostamisesta ja Uudessa-Seelannissa siihen tarjoutui oiva mahdollisuus. Molempia innosti ajatus rajattomasta vapaudesta ja elämästä pyörien päällä. Ja oli niitä Insta-kuviakin selattu.

Uusi-Seelanti on campervanien luvattu maa. Valtio on tehnyt auton ostamisesta helppoa myös ulkomaalaisille ja pakettiautoista tuunatut campervanit kiertävät edullisilla hinnoilla reissaajalta toiselle (tarkemmat ohjeemme campervanin hankkimiseen löydät täältä).

Nimesimme 20 vuotta vanhan Nissan Serenan Sukkulaksi ja karautimme Instagram-unelmat silmissämme kohti auringonlaskua. Noin kaksi minuuttia ja viisisataa metriä myöhemmin seisoimme Sukkulan vieressä kiroillen. Koko talven pihassa seisonut autovanhus ylikuumeni välittömästi.

Campervan-hommissa kaikki ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan. Sen saimme oppia heti alkumetreillä.

Ihanaa, Sukkula, ihanaa!

Viikon verran siihen meni, että Sukkula saatiin kuntoon. Ensimmäisnen yö campervanissa kului Christchurchin keskustassa yleisellä parkkipaikalla laittomasti leiriytyen. Vuorasimme ikkunat tyynyillä ja peitoilla, ristimme kädet ja yritimme nukkua.

Poliisien sireenien ääni herätti joka kerta, budjettimatkaajia kun pelotti 200 dollarin sakko laittomasta yöpymisestä.

Boho chic -aamu campervanissa.

Nyt riittää valittaminen. Alku oli hieman nihkeä, mutta sekään ei ole koko totuus.

Kun pääsimme vihdoin tien päälle, campervan-elämän hienous alkoi hiljalleen paljastua. Se huumaava vapauden tunne, sitä on vaikea selittää. Edessä olivat vain loputon tie ja tuntemattomat seikkailut yhdessä maailman kauneimmista maista, alla ikioma koti pyörien päällä.

Living the dream.

Uuden-Seelannin leirintäalueet olivat pääosin hyvin ylläpidettyjä ja monet niistä sijaitsivat kauniissa paikoissa. Mukavuuksiin tosin kuuluivat usein vain wc ja yksi vesilähde. Niillä mentiin. Peseytymässä kävimme uimahalleissa, yleisissä suihkuissa ja alppijärvissa.

Täysin hippimeininkiä eli niin kutsuttua freedom campingia saarilta ei enää juurikaan löydä, sillä leiriytyminen virallisten leirintäalueiden ulkopuolelle on sakkojen uhalla kiellettyä.

Herra Huisko nauttii raikastavasta kylvystä alppijärvessä.

Kokkaaminen oli oma taiteenlajinsa. Kävimme ruokaostoksilla usein Pak n’ Save -supermarketissa, jonka totesimme olevan edullisin. Ostimme isot määrät säilykkeitä, kuten pussiriisiannoksia ja tölkkikeittoja. Ruokavaliomme koostui lähinnä seuraavista annoksista: pikapuuroa, pastaa tomaattisella tonnikalakastikkeella, valmisriisiä, tonnikalaa, kesäkurpitsaa ja kananmunaa ja tonnikalamunakas.

Sukkulan keittiö ja ruokailuhuone.

Kaasukeitin oli ultimaattisen kätevä kokkausväline. Gourmet-ateriat nautimme muovisista lasten asioista tai Mikon tapauksessa suoraan paistinpannulta- ja hyvin maittoi.

Usein kokkaus oli pakko suorittaa takakontissa, koska tuuli niin pirusti.

Lounaalla alppijärven rannalla. Tarkkasilmäinen huomaa myös kerjääjäsorsan.

Halpaa laatikkoviiniä nautimme fiinisti muovisista laseista. Tässä tosin nautitaan viinimukista aamukahvia. Karavaanareilla se ei oo ihan niin justiinsa.

Yövyimme usein samassa paikassa vain yhden yön, koska aikaa kahden saaren kiertämiseen oli alun Sukkula-selkkausten takia vain neljä viikkoa. Jos ostatte campervanin Uudessa-Seelannissa, varatkaa aikaa ainakin neljä kuukautta. Muutoin tulee kiirus – ja se harmittaa, kun löytää upeita mestoja.

Näissä maisemissa olisi kelvannut yöpyä pidempäänkin…

Tällaisen tähtitaivaan alla kelpasi yöpyä.

Sukkulassa oli hyvä nukkua, mutta muuten emme auton sisätiloissa juurikaan oleilleet. Syy oli yksinkertainen: sisällä ei mahtunut edes istumaan selkä suorassa.

Jos ostaisimme camperin nyt, hankkisimme ehdottomasti yksilön, jossa on hieman enemmän tilaa. Meillä oli tuuria matkassa kelien kanssa, eikä viiteen viikkoon sattunut kuin yksi sadepäivä. Jos niitä olisi ollut enemmän, olisivat Sukkulan tilat saattaneet käydä hieman liian ahtaiksi.

Potslojo oli ainoa mukava asento, johon Sukkulassa saattoi taipua.

Saavuimme Uuteen-Seelantiin kevään korvilla, joten keli oli välillä kolea. Auringonpaisteessa olisi kelvannut rillutella vaikka bikineissä, mutta illan tullen lämpötila laski lähelle nollaa. Vaatevarustuksemme oli liian kevyt noihin olosuhteisiin, joten kävimme lisäkerroksia paikalliselta megakirpparilta.

Shoppailemassa Save Martissa. Loistava ja superedullinen paikka!

Sähkö oli välillä todellinen ongelma, sillä meidän piti tehdä läppäreillä hommia tien päältä. Puhelimien akkuja saimme ladattua tupakansytyttimen kautta, mutta töitä kävimme tekemässä kirjastoissa ja kahviloissa.

Tärähtäneiden toimisto.

Yksi parhaista jutuista karavaanaamisessa olivat matkalla tavatut ihmiset. Suureksi osaksi jengi oli kiireisiä turisteja, joilla ei ollut aikaa istua leirinuotioilla. He menivät nukkumaan ysin aikoihin noustakseen aamukuudelta trekkaamaan. Onneksi muutamia poikkeuksia löytyi.

Tapasimme Terryn ja Janetten leirintäalueella ja tulimme heti hyvin toimeen. Istuimme iltaa viinin ja oluen ääressä ja kävimme yöllä yhdessä ihastelemassa läheistä vesiputousta ja sen kiiltomatoja. Aamulla pariskunta kutsui meidät kotiinsa. Vietimme heidän kanssaan ihanan viikonlopun, jota emme tule unohtamaan koskaan.

Käsittämättömän ihanat Terry ja Janette, jotka ottivat meidät kotiinsa ja hoiviinsa.

Elämä campervanissa ei vastannut ihan sitä Instagram-utopiaa, mutta se ei ole huono juttu. Homman juju on nimittäin hieman sama kuin mökillä ollessa. Pienetkin arkiset jutut vaativat aikaa ja elämästä tulee väkisinkin yksinkertaisempaa. Ympärillä on luontoa, joka on sekin omiaan rauhoittamaan mieltä ja kehoa.

Viidessä viikossa Sukkulasta tuli meille koti, josta oli vaikeaa luopua. Arki tien päällä ja leirintäalueilla rutinoitui ja tuli päivä päivältä mukavammaksi. Siksi tuntui, että matka jäi auttamattomasti kesken. Olisimme tarvinneet viiden viikon sijaan ainakin viisi kuukautta.

Elämä campervanissa oli paljon parempaa kuin olimme osanneet unelmoida. Se vaatii joustavuutta, hermoja, huumoria ja tietynlaista hippiyttä, mutta niille, ketkä vapaudesta syttyvät, campervan on täydellinen tapa nähdä maailmaa.

Me suunnittelemme jo oman campervanin ostamista (tai tuunaamista) Suomessa. Nähtäväksi jää, toteutuuko tuo unelma jonain päivänä.

Kiitos Uusi-Seelanti, kiitos Sukkula, kiitos loputon tie.

Freedom, baby!

Blogiyhteistyö Specsavers

Jos haluat nähdä maailmaa, suojaa silmäsi auringolta

keskiviikko, maaliskuu 14, 2018

Yhteistyössä Specsavers

Viime vuoden joulukuussa lähdin matkalle, joka mullisti monella tavalla ajatteluani. Kyseessä oli Specsaversin hyväntekeväisyysmatka Tansaniaan, jonne lähdin mukaan silloisen työni puolesta. Veimme mukanamme suomalaisten lahjoittamia vanhoja silmälaseja, perustimme pienen kaupungin sairaalaan silmäklinikan ja jaoimme lasit paikallisille.

Vasta tuolla matkalla ymmärsin, millaista haittaa aurinko tekee silmille.

Kiinnitin huomiota siihen, että monien tansanialaisten silmät olivat sumeat. Mukana reissussa ollut optikko Marina Åkerlund kertoi, että kyse oli auringosta ja siitä, ettei paikallisilla ole varaa suojata silmiään voimakkaalta UV-säteilyltä. UV-suojatut aurinkolasit kun ovat tansanialaisille luksusta, joihin useimmilla ei ole varaa. Siksi he saavat kaihin jo suhteellisen nuorella iällä.

Reissun kynnyksellä otin yhteyttä Specsaversiin, sillä halusin blogiimme tietoa reissaamiseen ja erityisesti aurinkoon liittyvästä silmänterveydestä. Ryhdyimme yhteistyöhön, jossa me saimme mukaamme neljät aurinkolasit Specsaversin valikoimasta ja me puolestamme lupasimme levittää tietoutta aiheesta blogissamme.

Win-win, sanoisin.

Pääsin tenttaamaan ihanaa Marinaa Itäkeskuksen Specsaversilla juuri ennen lähtöämme. Hän korosti, että pitkälle reissulle lähdettäessä uv-suojatut aurinkolasit ovat yksi tärkeimmistä varusteista. Aurinko on esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa armoton, eivätkä rantakojusta ostetut tilpehöörilasit välttämättä suojaa säteilyltä.

– UV-säteily on silmälle se kaikkein haitallisin. Jos ei silmää suojaa, sarveiskalvo saattaa saada vaurioita, samoin sidekalvo ja mykiö. Yleisin muoto siitä on kaihi, joka kaikille tulee ennemmin tai myöhemmin. Säteily saattaa päästä silmänpohjaan saakka, mikä voi vaurioittaa silmää pysyvästi, Marina kertoi.

– Aurinkolasit eivät ole vain asuste, vaan suoja silmille.

Suurin ero optikolta ostetuissa ja rantakojun halppislaseissa on linssin laatu. Marinan mukaan linssit saattavat olla liian tummia, mikä yhdistettynä olemattomaan UV-suojaan on erityisen haitallista silmälle.

– Ei voi koskaan olla aivan varma, onko suojaa, vaikka tarra löytyykin. Pupilli aukeaa reilusti tumman linssin takana ja silloin säteily pääsee silmänpohjaan saakka.

Olemme käyttäneet aurinkolasejamme lähes päivittäin kymmenen kuukauden ajan, niin rantahiekoilla kuin lumihuippuisilla vuorillakin. Lasit ovat osoittautuneet elintärkeiksi reissuvarusteiksi.

Ottakaa siis neuvosta vaari: älkää lähtekö leikkimään näöllänne, vaan hankkikaa ennen reissua lasit, joiden tiedätte suojaavan silmiä. Maailmaa on astetta hankalampi nähdä sokeana.

Voimme lämpimästi suositella Specsaversia, jos reissulasit ovat vielä hankkimatta. Aurinkolasivalikoimaan pääset tutustumaan täällä.

Malla Yleinen

Halveksin juuriani, halveksin itseäni

sunnuntai, maaliskuu 11, 2018

Muistan elävästi sen hetken, kun muutin pois kotikaupungistani Varkaudesta. Olin niin helvetin ylpeä ja onnellinen siitä, että pääsin vihdoin pois.

Kuinka paljon olenkaan haukkunut kotiani. Kuinka monta kertaa olenkaan naurattanut ystäviäni kertomalla, kuinka paska kaupunki Varkaus on. Olen päivitellyt paperitehtaan sulkeutumista, työttömyyttä, alkoholisteja, konkurssiin ajautuneita liikkeitä, hiljaisia katuja, baarien tyhjyyttä ja olematonta ravintolatarjontaa. Olen ajatellut, että sinne jääneet ihmiset ovat jämähtäneitä.

Olen ollut mestari keskittymään siihen, mikä kotikaupungissani mättää.

Vasta viime vuosina olen alkanut tajuta, kuinka idiootti olen ollut.

Osansa on ollut varmasti sillä, että perheemme hankki mökin aivan Varkauden kupeesta. Veri on vetänyt noihin maisemiin yhä useammin. Mökillä, luonnon ja perheen ympäröimänä, olen ollut onnellisempi kuin vuosiin. Samalla olen alkanut nähdä myös Varkauden uudessa valossa.

Nyt reissussa olen alkanut arvostaa kotikaupunkiani yhä enemmän. On tullut selväksi, että ympäristö, jossa olen kasvanut, on tehnyt minusta minut. Kun olen halveksinut juuriani, olen halveksinut itseäni.

Varkaus, sanottakoon se nyt julkisesti: minulle tulet aina olemaan yksi maailman parhaista paikoista.

Loputon luonto, puhtaat metsät ja järvet, hyvin hoidetut puistot, sydämelliset savolaiset, turvalliset tiet ja naapurustot, kulttuurin tekijät, ihmisten yritteliäisyys ja kekseliäisyys ja asioiden yksinkertaisuus – niitä arvostan joka päivä enemmän.

En usko, että palaan varkautelaiseksi aivan heti (tai ehkä koskaan), mutta en aio enää koskaan halveerata paikkaa, josta tulen. Sen sijaan aion aina puhua kodistani sillä ylpeydellä, jonka se ansaitsee.

Varkautelaiset, katsokaa ympärillenne. Kotikaupungissanne on kauneutta, jota on ehkä vaikea nähdä läheltä. Mutta näin toiselta puolelta maailmaa Varkaus näyttäytyy paratiisina, jota ikävöin suuresti.

Toimikoon tämä siis muistutuksena itselleni: älä koskaan unohda, mistä tulet. Se tulee aina määrittämään sitä, kuka olet, mitä teet ja minne olet menossa.

Ilman juuria et ole mitään.

Haastattelu Hyppää pois

Reissulegendan vinkit maailmalle

keskiviikko, maaliskuu 7, 2018

Välillä sitä pysähtyy miettimään, millaista tämä reissuelämä olisi ilman kännyköitä, nettiä ja sosiaalista mediaa. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Vai pelkästään erilaista?

Pienen maistiaisen reissuelämästä ennen digiaikaa tarjosi toimittaja Rauli Virtanen, jonka saimme kunnian tavata kuukausi ennen lähtöämme. Laitoimme hänelle sähköpostia, jossa kerroimme suunnitelmistamme ja pyysimme vinkkejä reissuun. Kiireinen mies vastasi vielä saman päivän aikana: Tietenkin! Missä tavataan?

Raulilta, jos joltain, löytyy kokemusta matkustamisesta ja ulkomaantoimittamisesta. Maailman pahimmista kriisipesäkkeistä raportoineesta toimittajasta tuli jo 80-luvulla ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt jokaisessa maailman virallisessa valtiossa. Melkoinen reissumies siis.

Kun Rauli lähti ensimmäiselle matkalleen, asetelmat olivat melko lailla erilaiset kuin meillä nykyajan backpackereilla.  Joulukuussa 1970 parikymppinen nuorimies hyppäsi rahtilaivaan, joka kuljetti hänet Rio de Janeiroon.

– Kaverit naljailivat ennen lähtöä, että tulisin varmasti ensimmäisellä laivalla takaisin. Se lähinnä nauratti. Tiesin, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta palata, vaikka olisin halunnutkin. Rahaa oli parisataa markkaa – ei siis tarpeeksi edes paluulippuun.

Rauli oli päättänyt tienata rahaa kirjoittamalla reissustaan juttuja. Jutut ja kuvat piti lähettää Suomeen kirjeitse ja joskus palkkion saamiseen meni kuukausia.

– Välillä rahatilanne meni niin tukalaksi, että oli pakko myydä paitakin päältä ruoan saamiseksi.

Kuuntelimme silmät pyöreinä, kun Rauli kertoi muista ensimmäisen matkansa ”pienistä” vastoinkäymisistä. Hän sairastui malariaan Amazon-joella keskellä viidakkoa, viikkojen matkan päässä sivistyksestä.

– Tajusin kyllä, että tämä voi olla paha juttu. Jokilaivalla oli lämmintä yli 40 astetta, mutta minä makasin horkassa villapaita päällä.

Siinä ei googlailtu lähimpiä sairaaloita tai soitettu Whatsapp-puheluita äidille. Oli vain hytistävä puisen laivan kannelle ripustetussa riippumatossa ja toivottava parasta.

Toinen läheltä piti -tilanne sattui, kun Rauli oli Kolumbiassa ja istui elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

– Homma ei mennyt suunnitelmien mukaan ja kone joutui lopulta tekemään pakkolaskun.

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Kokemukset eivät onnistuneet säikäyttämään nuorta suomalaista, vaan kasvattivat sen sijaan uskoa siihen, että maailma kantaa. Suuren vaikutuksen tekivät myös paikalliset ihmiset.

– Opin jo tuolloin luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Huomasin nopeasti, että mitä köyhempi maa, sitä ystävällisempiä ovat sen asukkaat. Sain aina apua, kun sitä tarvitsin.

Meidän reissusuunnitelmamme kuulostivat Raulin korvaan erinomaisilta. Hänen totesi, että jokaisen, jolla on siihen mahdollisuus, pitäisi hänen mielestään matkustaa.

– Matkustaminen avartaa ja auttaa ymmärtämään asioita ja elämää laajemmin. En halua arvostella ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet matkustamatta, mutta kyllähän se herättää kysymyksen, ovatko he kiinnostuneita mistään muusta kuin omasta pihapiiristään.

Kun kerroimme suuntaavamme Kaakkois-Aasiaan, Raulin huulille nousi leveä hymy. Alueen maat ovat hänelle tuttuja ja nykyisin erityisen rakkaita.

– Ihmisten ystävällisyys, uskonnot, turvallisuus, alkuperäiskulttuurit ja tietysti ruoka. Rakastan myös alueen suurkaupunkeja, jotka eivät koskaan hiljene. Erityisesti Saigon on mieleeni.

Rauli myönsi käyttävänsä edelleen kaikki liikenevät rahansa kirjojen ohella matkustamiseen.

– Minä ajattelen niin, että matkustaminen on ainoa järkevä investointi.

Pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kuuntelimme Raulin tarinoita viidakossa majailleista sissikapinallisista, vaikuttavasta Nelson Mandelasta ja 70-luvun Manhattanista. Kun puristimme kättä hyvästiksi, Rauli toivotti meille onnea matkaan ja kehotti luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Vaikka hän nähnyt uransa aikana paljon julmuutta ja kärsimystä, Rauli uskoo vankasti ihmisten hyvyyteen.

– Ajattelen, että ihmisen elämäntehtävä on tehdä toisille ihmisille hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus.

 

Raulin viimeiset sanat tekivät meihin vaikutuksen.

Ja katsos, kuinka matkallamme on käynyt. Kauniit maisemat hälvenevät mielestä, mutta reissussa kohtaamiamme ihmisiä, sitä uskomatonta ystävällisyyttä ja lämpöä, emme unohda koskaan.

Kiitos siis ohjeestasi, Rauli. Se oli paras neuvo, jonka maailmalle lähtevälle voi antaa.

Hyppää pois Matkalla Turvallisuus

20 ohjetta, joilla selviät hengissä ja turvassa reppureissusta

sunnuntai, helmikuu 18, 2018

Näpistys, ryöstö, kaappaus, pahoinpitely, joukkoraiskaus, paloittelusurma…

Internetin syövereistä löytyy jos jonkinlaista kauhuskenaariota, kun erehtyy googlettelemaan eri maiden turvallisuutta. Jos paloittelupelottelua lukee liikaa, alkaa tuntua siltä, ettei reissusta selviä kukaan hengissä.

Meidän reissumme on jatkunut yhdeksän kuukautta, ja toistaiseksi meiltä ei ole varastettu mitään eikä meihin olla kajottu millään tavalla (tähän väliin napakka koputus puuhun). Olemme toki olleet onnekkaita, mutta toisaalta olemme ottaneet asioista selvää ja minimoineet riskit. Reissun ainoat vaaratilanteet ovat liittyneet liikenteeseen, joka on useimmissa Kaakkois-Aasian maissa melkoista kuolemanrallia.

Kaakkois-Aasia on yleisesti ottaen turvallinen ja alueen maissa selviää pitkälle ihan puhtaalla maalaisjärjen käytöllä. Olemme koonneet maalaisjärjen tueksi 20 kohdan listan tärkeimmistä huomioon otettavista turvallisuusseikoista.

Pelko pois ja mualimalle. Kyllä siellä pärjää, kunhan ei ole täysi idiootti.

Fear and loathing in South East Asia… Ei vaiskaan, ihan turvallista täällä on.

1. Ota hyvä matkavakuutus. Jos jotakin tapahtuu, olet totaalisessa kusessa, jos vakuutus ei ole kunnossa. Ohjeet matkavakuutuksen hankintaan löydät täältä.

2. Ota rokotteet ennen lähtöäsi. Meillä on voimassa seuraavat: jäykkäkouristus ja kurkkumätä, A- ja B-hepatiitti, lavantauti, Japanin aivokuume, kolera ja keltakuume. Emme ottaneet rabiesrokotteita, mutta kokemamme perusteella suosittelemme ehdottomasti ottamaan sen. Malarialääkkeet meillä on mukanamme, mutta emme ole vielä käyttäneet niitä. Jos tulet reissussa todella kipeäksi (korkea kuume, pitkään jatkunut ripuli tms.) älä epäröi hakeutua lääkäriin.

3. Ota selvää kohteesta, jonne olet menossa. Isoimmat turistikohteet ovat yleensä niitä, joissa tapahtuu eniten rötöksiä.

4. Älä kanna laukkua tai kameraa olalla tai aseta sitä pyöränkoriin. Turistialueilla liikkuvat ammattimaiset varkaat ajavat ohitsesi skootterilla ja nappaavat laukun mennessään. Säilytä tavaroitasi repussa ja pidä rahat ja passikopiot rahavyössä. Jos sinulla kuitenkin on käsilaukku, pidä siitä aina kiinni. Ota passista ja vakuutusasiakirjoista kopiot ja kanna niitä aina mukanasi. Kanna passia mukanasi vain, jos on aivan pakko.

5. Jos hotellihuoneesta löytyy kassakaappi, laita arvotavarat sinne. Totuuden nimissä myönnettäköön, että emme ole kertaakaan pitäneet kamojamme kassakaapissa, mutta jos olet epäileväinen, kannattaa läppäri, kamera, passi ja rahat laittaa lukkojen taakse.

6. Jos otat skootterin, muista ottaa siitä kuvat. Turistilta yritetään usein huijata rahaa väittämällä, että tämä on kolhinut skootterin. Lue myös vuokrausehdot tarkasti.

M. Huisko ja Nusa Penidan uskottavin menopeli.

7. Älä säilytä mitään arvokasta skootterin penkin alla. Penkin alle tiirikoiminen on varkaille helppo juttu.

8. Älä mene matkatoimistoihin. Niiden kautta kaikki on aina kalliimpaa ja sinulta yritetään todennäköisesti kiristää suuria summia rahaa matkan varrella. Osta matkaliput itse tai hotellin kautta (jälkimmäinen on hieman kalliimpaa, mutta helpompaa).

9. Varo turistikusetuksia. Yleisiä ovat väitteet, joiden mukaan jokin paikka on kiinni, ja siksi sinun on turvauduttava tämän tyypin tarjoukseen. Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se on sitä. Epäilyttävät vibat, peräänny kohteliaasti takavasemmalle.

Syödäkö vaiko eikö syödä? Sitä kannattaa miettiä maissa, joissa hygieniataso on alhainen.

10. Pese kädet usein ja tutustu siihen, mikä on mikäkin maan hygieniataso. Joissakin maissa ei suositella syötäväksi katuruokaa tai kypsentämätöntä ruokaa. Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa söimme kaikkea, mutta ainakin Nepalissa ja Intiassa aiomme miettiä tarkemmin.

11. Neuvottele hinta taksin kanssa aina etukäteen. Älä ota ensimmäistä taksia bussi-, juna- tai lentoasemalla. Varmista etukäteen, että tiedät suunnilleen hinnan, joka on järkevä maksaa. Taksit ovat suurimpia kusettajia.

12. Käytä malaria-alueilla hyttysmyrkkyä ja pitkiä housuja varsinkin auringonlaskun aikaan ja vesistöjen lähellä.

13. Vältä kohtaamisia virkavallan kanssa. Myös poliisi haluaa rahastaa turisteilla, eikä kaihda keinoja.

14. Älä juo liikaa alkomahoolia – varsinkaan, jos et ole tutussa ja turvallisessa seurassa.

Dokaisitko tässä seurassa? En minäkään.

15. Älä lähde tuntemattoman matkaan, jos et ole aivan varma hänestä. Meidän on ollut helpompi luottaa paikallisiin, koska olemme reissussa kahdestaan. Itseasiassa juuri ihmisiin luottaminen on johtanut matkan uskomattomimpiin kokemuksiin. Luota siis intuitioosi. Kaikkeen ja kaikkiin ei kannata suhtautua epäilevästi, sillä suurin osa ihmisistä haluaa sinulle vilpittömästi hyvää.

16.  Opettele muutamia peruslauseita paikallisella kielellä. Se antaa usein vaikutelman, että olet ollut maassa jo hetken aikaa, etkä ole hyönäytettävissä.

17. Älä esittele kalliita kamojasi. Houkutus voi kasvaa suureksi paikalliselle, jos hän näkee esimerkiksi läppärin, jonka arvo vastaa hänen vuosipalkkaansa.

18. Älä päästä kamoja silmistäsi edes hetkeksi, kun olet ihmisten ilmoilla. Varkaat vaanivat erityisesti bussi-, juna- ja lentoasemilla.

19. Vältä liikkumista yöaikaan paikoissa, joissa ei ole ihmisiä. Suurimpana vaarana ovat koiralaumat, jotka käyttäytyvät yöaikaan aggressiivisesti. Vältä muutenkin tilanteita, joissa voit joutua eläimen puremaksi. Jos eläin puree sinua, huuhtele haavaa ja mene sitten välittömästi lääkäriin. Tarvitset rabiesrokotteet. Tässä koottuja ohjeita katukoirien kanssa toimimiseen.

20. Ole varovainen liikenteessä. Toistan: ole erityisen super-mega-hyper -varovainen liikenteessä. Älä luota vihreisiin valoihin, äläkä luota liikennesääntöihin. Jos kuski ajaa liian kovaa, pyydä häntä hiljentämään. Jos hän ei hiljennä, pyydä pysäyttämään ja poistu autosta. Jos ajat itse skootterilla, aja hitaasti ja käytä kypärää. Vaikka osaisit itse ajaa järkevästi, kolarin voi aiheuttaa joku muu teiden miljoonista kilipäistä.

Pulau Weh ja sen uskomattomat ihmiset. Älä pelkää tutustua ihmisiin, erityisesti paikallisiin.

Loppusanoiksi todettakoon, että kaikkeen ei kannata suhtautua epäilyksellä. Suurin osa ihmisistä on aidosti ihania. Hymyyn vastataan hymyllä ja ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Jos vielä epäilet, lue tämä postauksemme.

Be safe, don’t be a dick.

Malla

Äidin tarina: Tältä tuntuu, kun lapsi päättää lähteä

sunnuntai, helmikuu 11, 2018

Pyysin äitiäni kirjoittamaan siitä, miltä tuntuu, kun tytär hyppää pois oravanpyörästä. Äiti on minulle tärkein esikuva ja roolimalli. Tämän tekstin luettuanne ymmärrätte, miksi.

Äiti, minun kotini on aina siellä, missä sinä olet.

”Äiti, laita avain paikkaan entiseen” laulaa Virve Rosti.

Mihin äiti laittaa avaimen, kun tietää, että tytär ei tule ihan heti kotiin?

Tyttäreni on ollut reissussa ennenkin. Lyhyillä lomamatkoilla eri maissa, kuukauden kestävällä reppureissulla Meksikossa, lähes vuoden vaihdossa Englannissa. Olen siis tottunut siihen, että hän lähtee ja pärjää kyllä.

Silti muistan ne ylimääräiset sydämentykytykset ja suhinan korvissani, kun hän muutama vuosi sitten kertoi suunnitelmistaan. Hän aikoi lähteä vuodeksi maailmalle, kohti tuntematonta. Irtisanoa vakituisen työpaikkansa, myydä lähes kaiken omaisuutensa, lähteä ihanasta kodistaan pelkkä rinkka selässään. Vuodeksi.

Miten opiskelut? Työt? Mistä rahat? Kaikki ne ulkomailla vaanivat vaarat, epävarmuus, sairaudet, ryöstöt, murhat ja kaappaukset?

Miten lapsi pärjää ilman äitiään?

Meillä on Mallan kanssa erityisen läheiset välit. Olemme molemmat avoimia ja tykkäämme puhua toisillemme vaikeistakin asioista. Jaamme ilot ja surut, tavoitamme toistemme ajatukset ja tunteet jo puolesta sanasta. Meillä molemmilla on tarve olla mahdollisimman usein toisen lähellä. Halaus, silitys, hipaisu hiuksista, rutistus.
Nauramme samoille asioille maha kippurassa.

Miten äiti pärjää ilman lastaan?

Siinä ajatuksia niiltä ajoilta, kun aloin totutella siihen, että ollaan vuosi erossa.

Mitenkäs nyt?

Maailmanmatkaaja on ollut reissullaan jo yhdeksän kuukautta. Olen saanut jakaa hänen kanssaan monet tunnelmat matkan varrella. Skypen kautta olen päässyt mukaan lähestulkoon jokaiseen paikkaan, missä reissaaja on käynyt. Keskustelujemme ja hänen blogikirjoitustensa myötä olen ymmärtänyt, miten tärkeitä kaikki kohtaamiset ja kokemukset matkalla ovat hänelle olleet.

Olen ylpeä siitä, miten ennakkoluuloton humanisti tyttäreni on. Olen ylpeä siitä, että hän uskalsi toteuttaa unelmansa ja hypätä pois oravanpyörästä.

Ikävä on ajoittain ihan sietämätöntä. Mikään Skypen kautta otettu yhteys ei pysty poistamaan raastavaa läheisyyden kaipuuta ja sitä tunnetta, että pitää saada lapsi kainaloon.

Myös huoli on jatkuvasti läsnä. Kun menee muutama päivä, että tyttärestä ei kuulu mitään, alkaa mielikuvitus jo tehdä tepposiaan ja erilaiset kauhuskenaariot valtaavat ajatusmaailman. Nopeasti huoli kuitenkin hälvenee, kun yhteys taas löytyy.

Isoin huolen hälventäjä on kuitenkin ollut se, että tyttäreni ei ole maailmalla yksin, vaan kumppaninsa, rakkaan vävypoikani Mikon kanssa. Luotan Mikkoon kuin vuoreen. Tiedän, että hän pitää hyvää huolta tyttärestäni. Se on tärkeintä.

Lasken viikkoja ja odotan palavasti toukokuuta ja sitä hetkeä, kun näen lentokentällä Mallan ja Mikon rinkkoineen. Samat Malla ja Mikko, jotka lähtivät matkaan toukokuussa viime vuonna. Samanlaisina, mutta samalla pysyvästi muuttuneina.

Malla kirjoittaa blogissaan: ”Mitä pidempään reissu jatkuu, sitä paremmin alamme ymmärtää, että tämän matkan parhainta antia ovat ihmiset. Kuulemme erilaisia kohtaloita, näemme uudenlaisia tapoja elää, inspiroidumme, jaamme, pohdimme, opimme toisiltamme. Mikään ei ole sen arvokkaampaa.”

Reissu jatkuu vielä, mutta matka jatkuu myös kotiinpaluun jälkeenkin. Olen onnellinen, että saan olla osa sitä matkaa. Elämä on ihmeellisen hienoa aikaa.

Malla, avain on entisessä paikassa. Tervetuloa kotiin sitten, kun sen aika on. Sitä ennen: arvokkaita kokemuksia ja kohtaamisia. Kyllä me täällä pärjätään!

Hyppää pois

Miten valmistautua reppureissuun – 10 kohdan nopea muistilista

keskiviikko, helmikuu 7, 2018

Reppureissulle lähteminen saattaa jännittää. Myönnetään, että Huimallakin oli lähtöä valmistellessa lusikallinen housussa. Emme olleet lainkaan varmoja, olimmeko osanneet ottaa huomioon kaiken tärkeän.

Nyt kokemuksen tuoma lohdutuksen sana: reppureissulle lähteminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Tässä kymmenen kohdan simppeli lista, jota seuraamalla sinustakin kuoriutuu aito reissumies tahi -nainen.

Siitä vaan raksia ruutuun ja muailmalle!

1. Ala säästää. Säästää voi monella tavalla, me valitsimme hitaan ja kivuttoman metodin. Säästimme 20 000 euroa kolmen vuoden aikana, eikä meidän tarvinnut tinkiä oikeastaan mistään. Lue Huiman säästövinkit täältä.

2. Laske budjetti ja mieti realistisesti, mihin se riittää. Mieti samalla, minne haluat matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Laske sitten päiväbudjetti ja suhteuta se paikalliseen hintatasoon. Esimerkkeinä meidän Kaakkois-Aasia -budjettimme ja Aussi-budjettimme.

3. Osta lennot hyvissä ajoin ja kyttää diilejä. Tähän kannattaa uhrata aikaa, sillä lentojen hinnat vaihtelevat suuresti päivittäin. Esimerkiksi perjantai 13. päivä voi olla hyvä päivä lentää budjettimielessä.

4. Varaa aika terveystarkastukseen ja ota tarvittavat rokotteet. Huomaa, että jotkin rokotteista on melkoisen tyyriitä. Jos tarvitset malarialääkkeitä, pyydä lääkäriltä EU-resepti, jotta voit hakea tropit yli puolta halvemmalla Tallinnasta.

5. Hanki hyvä rinkka, koska se on reissun ajan kotisi. Vinkit rinkan hankintaan täällä.

6. Hanki järkevät varusteet. Varustevinkkejämme löydät täältä ja täältä.

7. Hanki hyvä matkavakuutus. Simppelit ohjeet vakuutuksen hankintaan löydät täältä.

8. Hoida työ- ja opiskeluasiat kuntoon. Me irtisanouduimme ja aloimme tehdä töitä freelancereina reissusta. Tapoja on monia, mutta asiat kannattaa miettiä valmiiksi ennen lähtöä. Jos sillat polttaa, voi olla vittumaista uida takaisin.

9. Pakkaa järkevästi. Kattavampaa pakkauspostausta tulossa pian, mutta vinkattakoon jo nyt, että karsi ainakin puolet siitä, mitä olet alunperin suunnitellut pakata. Maksimissaan kymmenen kiloa selkään.

10. Lähde. Unohda turhan tarkka suunnittelu ja jätä tilaa seikkailulle. Reissaa avoimin mielin ja silmin.

Mitä vielä odotat? Mene jo.

Malla

Lapset – nuo reppureissaajan elämän tuhoajat

perjantai, tammikuu 26, 2018

Argh. Ei nyt, ei vielä, ei ehkä koskaan.

Perheenperustaminen on ollut minulle ahdistava aihe. Lapset ovat kuuluneet siihen kuuluisaan ”sitten joskus” -kategoriaan. Ensin syynä oli villi nuoruus (joka jatkuu edelleen), sitten opiskelut (jotka nekin jatkuvat edelleen) ja nyt sitten tämä reissu. Mikä on syynä reissun jälkeen, sitä mietin nyt.

”Jos odotat oikeaa aikaa saada lapsia, sitä ei tule koskaan”, joku viisas on joskus sanonut. Silti tuntuu, että meihin pohjoismaalaisiin on istutettu syvään ajatus siitä, että puitteiden pitää olla kunnossa ennen lasten hankkimista. Ammatti, hyvä työ, tasaiset tulot, asunto, vakiintunut parisuhde, ehkä avioliittokin. Muutoin on riski, että lapsi joutuu jo syntyessään heitteille. Ja matkustaminen pienten lasten kanssa muualle kuin kahden viikon all inclusive -lomalle Kanariansaarille – forget it.

”Et ole tosissasi”, eräs saksalaisnainen totesi minulle eilen, kun kerroin hänelle peloistani lasten suhteen.

Hän on miehensä ja 4-vuotiaan lapsensa kanssa parin kuukauden reissussa Aasiassa. Nainen ei voinut kuin nauraa ajatukselleni siitä, ettei lasten kanssa voi matkustaa. Heidän kohdallaan matkustaminen pienen pojan kanssa on ollut jopa parempaa kuin reissaaminen ennen lasta.

Olemme kohdanneet reissun aikana kymmeniä perheitä, jotka matkustavat lapsiensa kanssa lähes samaan tapaan kuin ennen lapsia. Jopa vastasyntyneet ovat kulkeneet mukana kantorepussa niin vuoritrekeillä kuin biitsilläkin. Kaikkien mielipide lasten kanssa reissaamisesta on ollut yksinkertaisesti: no problem if you don’t make it one.

”Tärkeintä on, ettei stressaa liikaa. Lapset sopeutuvat kyllä ja löytävät kavereita mistä vain, kunhan heidät kasvattaa avoimiksi ja sosiaalisiksi”, saksalaisnainen sanoi.

”Olemme Euroopassa taipuvaisia ylisuojelemaan lapsiamme. Reissatessa sitä huomaa, kuinka turhista jutuista tulee murehtineeksi. Oikeasti lapsi tarvitsee vain rakkautta ja turvaa – ei täydellistä kotia, uusia leluja tai all inclusive -aamiaista.”

Lapsen saaminen ei ole koskaan yksinkertainen juttu, mutta ainakaan sitä korttia ei kannata jättää katsomatta sen takia, että janoaa maailmalle. Olen saanut huomata, ettei reissuelämän tarvitse päättyä perheen perustamiseen. Eikä sen puoleen opiskeluelämän tai sen villin nuoruudenkaan.

Reissuperheiden kohtaaminen on ollut vapauttavaa ja rohkaisevaa.

Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Onko reissuelämänne muuttunut lasten jälkeen? Paremmaksi vai huonommaksi? Mikä on ollut haastavaa ja mikä taas lapsellisen (heh) helppoa? Miten lapset ovat suhtautuneet reissuelämään? Miten reissaaminen on vaikuttanut lapsiin?

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että reppureissaajan elämässä vain yksi asia muuttuu lasten myötä. Se on (kanto)repun sisältö.

Hyppää pois Matkalla Uusi-Seelanti

Kuinka ostaa campervan Uudessa-Seelannissa – täydelliset ohjeet

tiistai, tammikuu 16, 2018

Huolettomuus, vapaus ja edessä vain loputon tie.

Moni unelmoi täydellisestä irtiotosta ja hippielämästä campervanissa. Yksi parhaista paikoista toteuttaa tuo roadtrip-haave on Uusi-Seelanti. Siellä auton ostamisesta on tehty erittäin helppoa. Ostajan ei tarvitse pyöriä virastoissa, vaan kaikki hoituu muutamassa minuutissa paikallisessa postitoimistossa.

Mikä parasta, ostamalla oman camperin voi säästää pitkän pennin. Asunto- tai retkeilyauton vuokraaminen on pirullisen kallista puhumattakaan hostelleista ja hotelleista. Oman auton ostaminen on aina riski, mutta yleensä sen ottaminen kannattaa – kunhan tietää, mitä tekee.

Ensin faktoja meidän campervan-seikkailustamme.

Ostimme Nissan Serenan vuosimallia -97. Hankimme auton diilerin kautta Christchurchissa ja maksoimme siitä 4000 dollaria, eli noin 2600 euroa. Diileri antaa kaikille myymilleen autoille 500 kilometrin takuun, mikä tuli meidän kohdallamme todellakin tarpeeseen. Sukkulaksi ristitty auto lasahti ensimmäisen kerran noin 500 metrin ajelun jälkeen. Lopulta Sukkulasta korjattiin vesipumppu, mikä meni diilerin piikkiin. Myöhemmin Sukkulasta hajosi takakontin lukitus, jonka korjaamiseen käytimme 250 dollaria. Kirsikka kakun päällä oli reikä jäähdytysvesiletkussa, jonka fiksaaminen maksoi onneksi vain muutamia kymppejä.

Hieman vastoinkäymisiä, mutta Sukkula kuljetti meitä Eteläsaaren läpi Pohjoissaarelle ja aina Aucklandiin asti. Mittariin kertyi yli 4000 kilometriä. Viiden viikon matkaamisen jälkeen myimme Sukkulan 4500 dollarilla Aucklandissa. Parinsadan dollarin voitto sai savolaisten suut maireaan hymyyn.

Opimme prosessissa paljon ja tekisimme nyt muutamia juttuja eri tavalla. Jos siis suunnittelet campervanin ostamista Uudessa-Seelannissa, lue ensin koostamamme lista läpi. Tietämällä nämä jutut vältyt monelta sudenkuopalta. Vanhan auton ostaminen ei ole koskaan riskitöntä, mutta onneksi riskit voi minimoida.

Unelmiesi road trip odottaa.

 

1. Mieti, mistä ostat

Aucklandissa on eniten sekä tarjontaa että kysyntää. Camperit ovat lähes poikkeuksetta Aucklandissa kalliimpia, joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä päätökseemme lentää Christchurchiin. Teimme vertailuja ja huomasimme, että samasta autosta joutuu maksamaan Aucklandissa helposti 500 dollaria enemmän.

Jos suunnitelmissasi on ostaa auto Aucklandista ja myydä se Eteläsaarella, varaudu saamaan autostasi vähemmän kuin olet itse maksanut. Myös itse myyminen voi kestää pidempään, sillä ostajia on yksinkertaisesti vähemmän. Me suosittelemme auton hankkimista Eteläsaarelta ja sen myymistä Aucklandissa.

 

2. Mieti, keneltä ostat

Nykyisin camper-kauppaa käydään suurelta osin Facebookin myyntipalstoilla. Myynti-ilmoituksen laitoimme myös Backpacker noticeboardille. Kauppaa näillä palstoilla käydään suureksi osaksi reissaajien kesken. Muista, että toiselta reppureissaajalta ostaessasi et saa autolle minkäänlaista takuuta. Heti, kun omistajuus on vaihtunut, vastuu on sinulla.

Anthony ja Malla iloisina kaupanteon jälkeen.

Me päädyimme ostamaan auton diileriltä, joka on tehnyt samaa hommaa Christchurchissa 20 vuoden ajan. Hän antaa autoille viidensadan kilometrin takuun ja kaikille löytyy upouusi WOF eli warrant of fitness. Sukkula oli kuitenkin seissyt paikoillaan koko talven, joten ongelmia oli odotettavissa. Diileri sanoi suoraan, että jokin tulee taatusti hajoamaan. Onneksi meillä oli takuu ja isot remontit menivät myyjän piikkiin. Kaikki diilerit eivät takuuta anna, joten siitä kannattaa kysyä erikseen.

Oikeastaan on sama, keneltä ostat, kunhan toimit seuraavan kohdan mukaisesti.

 

3. Teetä AINA ostotarkastus

Tämä on ehkä tärkein asia koko ostoprosessissa: keneltä tahansa ostatkin, teetä autolle aina ostotarkastus itse valitsemassasi paikassa. Tarkastuksen voi teettää millä tahansa katsastusasemalla noin sadan dollarin hintaan. Homma menee ostajan piikkiin, mutta kannattaa. Vältyt ostamasta sysipaskaa ajoneuvoa, joka jättää sinut matkan varrelle ja tulee maksamaan maltaita.

Kun saat mekaanikolta listan vioista, kysy hintaa niiden korjaamiselle. Jos hinta on korkea tai korjaaminen kestää pitkään, jätä auto suosiolla ostamatta. Jos kyseessä on pikkuvika, joka kuitenkin saattaa haitata matkantekoa, neuvottele auton hinta alemmaksi myyjän kanssa.

 

4. Mieti, milloin ostat ja milloin myyt

Autoja ostetaan eniten high seasonin alussa eli marras- ja joulukuussa. Juuri ennen joulua myynti hiljenee, mutta kiihtyy uudelleen tammikuussa. Low season alkaa Suomen keväällä ja tuolloin campereita on erittäin vaikeaa saada myydyksi. Parasta on tietenkin ostaa auto high seasonin ulkopuolella ja myydä se high seasonilla. Yritä ainakin saada auto myyntiin ennen huhtikuuta.

Camper kannattaa laittaa myyntiin hyvissä ajoin, jotta välttyy paniikkiratkaisuilta. Diilerit kyllä tietävät hyvin, että epätoivoiset backpackerit joutuvat myymään menopelinsä pilkkahintaan lähtöpäivän lähestyessä. Toimi siis ajoissa.

 

5. Mieti, millaisen camperin haluat

Uudessa-Seelannissa on paljon niin kutsuttuja station wagoneita, jotka ovat farkkumallisiin henkilöautoihin rakennettuja campereita. Tilaa on niukasti, mutta henkilöauto on yleensä taloudellisempi ja helpompi ajaa. Lisäksi station wagonit ovat yleensä reilusti pakettiautoja edullisempia. Säilytystila on tärkeä juttu ja sitä henkilöautoissa on varsin rajallisesti. Testaa siis etukäteen, että kaikki kamasi mahtuvat menopeliin.

Me valitsimme pakettiauton, sillä halusimme tilaa. Sinänsä ironista, että päädyimme ostamaan auton, jossa oli vielä penkit tallella. Siksi camperissamme ei pystynyt edes istumaan suorassa. Penkit ovat hyvät jälleenmyyntimielessä, sillä camperin voi myydä myös tavallisena pakettiautona. Silti valitsisin nyt auton, jossa on reilummin tilaa. Erityisen hyviä ovat sellaiset pakettiautot, joissa takatilan saa muutettua sängystä pöydäksi ja penkeiksi. Jos kelit ovat sateisia, haluat auton, jossa voit ainakin istua.

Tärkeää on myös miettiä valintaa self-containedin ja non-self-containedin välillä. Self-contained tarkoittaa autoa, jossa voi tehdä kaikki tarpeensa. Siitä tulee siis löytyä niin vessa kuin tiskinpesupaikkakin. Self-contained -menopeleillä voi majoittua useammilla leirintäalueilla kuin non-self-contained -autoilla. Nuo leirintäalueet ovat usein niitä ilmaisia, joten self-contained -auton ostamalla saattaa säästää mukavan summan rahaa.

Me päädyimme non-self-containediin kustannussyistä. Vessalliset retkeilyautot ovat huomattavasti kalliimpia. Lisäksi freedom camping on Uudessa-Seelannissa kokonaan kiellettyä, eikä siis leirintäalueiden ulkopuolella saa leiriytyä oli auto millainen hyvänsä.

Todettakoon vielä, että sopivaa yksilöä etsiessä kannattaa huomioida myös auton mittarilukema, kulutus ja ilmastoinnin olemassaolo ja toimivuus.

6. Tarkista WOF (eli katsastusleima)

Warrant of fitness kertoo, että auto on ajokuntoinen. Vanhat autot täytyy katsastaa puolen vuoden välein, joten on tärkeää, että autossa on mahdollisimman tuore WOF-leima. Jos WOFia ei ole voimassa kuin muutama kuukausi, vaadi myyjää teettämään uusi tarkastus.

7. Tarkista varusteet

Kannattaa käydä kaikki auton varusteet läpi. On tärkeää, että kauppaan kuuluu kaikki tarvittava autossa elämistä varten. Kokkaamisvälineet sekä patja ja lakanat tuntuvat vähäpätöisiltä jutuilta, mutta jos ne joutuu ostamaan uusina, summasta voi tulla merkittävä. Meidän autostamme ei löytynyt jääkaappia, mutta emme ostaneet mitään, mikä olisi mennyt pilalle lämpimässä. Purkkiruoka on retkeillessä se juttu.

Jos kuitenkin joudut hankkimaan jotakin, suuntaa ensimmäisenä Save Martiin (käytetyt vaatteet ja tekstiilit) tai Salvation Armyn kirppareille (astiat ja huonekalut).

8. Tee paperit postissa

Jos löydät haluamasi auton tuoreella WOF-leimalla ja se läpäisee ostotarkastuksen, on aika tehdä kaupat. Myyjän tarvitsee vain täyttää myynti-ilmoitus netissä (paikallinen myyjä) tai soittaa yksi puhelu (ulkomaalainen myyjä). Sen jälkeen ostaja voi mennä paikalliselle postiasemalle, täyttää lomakkeen, maksaa yhdeksän dollaria omistajanvaihdoksesta ja rekisteröinnistä noin yhdeksän dollaria kuukaudelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin voi marssia ulos tuoreena auton omistajana.

 

9. Hoida vakuutukset kuntoon

Me otimme liikennevakuutuksen diilerin kautta, koska se oli helpointa. Vakuutusyhtiö oli Backpacker’s Motor Insurance. Vakuutus, joka kattoi muille henkilöille tai ajoneuvoille aiheutuneet vahingot miljoonaan dollariin asti, maksoi kolmeksi kuukaudeksi 203 dollaria.

Meidän mielestämme on aivan ehdoton juttu liittyä myös AA-kerhoon (heheh). Paikallinen tiepalvelu, eli AA, toimii loistavasti. Jos auto jättää tien päälle, sinut tullaan hinaamaan lähimmälle huoltoasemalle – olitpa kuinka korvessa tahansa ja olipa kellonaika mikä tahansa. Jos kyseessä on pieni vika, kuten puhjennut rengas tai tyhjentynyt akku, AA:n tyyppi korjaa vian saman tien. Vakuutus maksaa vuodeksi noin 85 euroa.

Kuulimme muilta reissaajilta kauhutarinoita siitä, kuinka paljon hinaaminen voi tulla maksamaan. Vakuutuksen olemassaolo huojensi mieltämme pahimpien mahdollisten uhkakuvien suhteen. Vaikka emme kertaakaan tarvinneet AA:n palveluita, vakuutuksen hankkiminen ei kaduttanut pätkääkään.

10. Tee viimeiset hankinnat

Esimerkiksi puuttuvat verhot eivät ole syy hylätä muutoin kelvollista autoa. Me askartelimme ikkunasuojat roskiksesta dyykkaamastamme pahvista ja ne toimivat loistavasti koko reissun ajan. Valoina toimivat loistavasti parin dollarin jouluvalot.

Lisäksi suosittelemme hankkimaan ainakin narua, pyykkipoikia, kirkkaan lampun ja jämäkkää teippiä. Ja jos kaipaat internetiä, hanki paikallinen liittymä. Se toimii hyvin kaupunkien ja kylien lähistöllä, mutta vähän huonommin korvessa. Hyvä kartta-appi on myös kullanarvoinen.

Kannattaa myös miettiä, tarvitsetko virtalähteitä. Tupakansytyttimeen yhdistettävä puhelimenlaturi on kätevä ja invertterin avulla on mahdollista ladata myös muuta elektroniikkaa.

 

HOI! Jos listasta puuttuu mielestäsi jotain tärkeää, kommentoi alle, niin lisäämme postaukseen. Tehdään ohjeista sellaiset, että niiden avulla camperin ostaminen on naurettavan helppoa.