Yhteistyössä Specsavers
Viime vuoden joulukuussa lähdin matkalle, joka mullisti monella tavalla ajatteluani. Kyseessä oli Specsaversin hyväntekeväisyysmatka Tansaniaan, jonne lähdin mukaan silloisen työni puolesta. Veimme mukanamme suomalaisten lahjoittamia vanhoja silmälaseja, perustimme pienen kaupungin sairaalaan silmäklinikan ja jaoimme lasit paikallisille.
Vasta tuolla matkalla ymmärsin, millaista haittaa aurinko tekee silmille.
Kiinnitin huomiota siihen, että monien tansanialaisten silmät olivat sumeat. Mukana reissussa ollut optikko Marina Åkerlund kertoi, että kyse oli auringosta ja siitä, ettei paikallisilla ole varaa suojata silmiään voimakkaalta UV-säteilyltä. UV-suojatut aurinkolasit kun ovat tansanialaisille luksusta, joihin useimmilla ei ole varaa. Siksi he saavat kaihin jo suhteellisen nuorella iällä.
Reissun kynnyksellä otin yhteyttä Specsaversiin, sillä halusin blogiimme tietoa reissaamiseen ja erityisesti aurinkoon liittyvästä silmänterveydestä. Ryhdyimme yhteistyöhön, jossa me saimme mukaamme neljät aurinkolasit Specsaversin valikoimasta ja me puolestamme lupasimme levittää tietoutta aiheesta blogissamme.
Win-win, sanoisin.
Pääsin tenttaamaan ihanaa Marinaa Itäkeskuksen Specsaversilla juuri ennen lähtöämme. Hän korosti, että pitkälle reissulle lähdettäessä uv-suojatut aurinkolasit ovat yksi tärkeimmistä varusteista. Aurinko on esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa armoton, eivätkä rantakojusta ostetut tilpehöörilasit välttämättä suojaa säteilyltä.
– UV-säteily on silmälle se kaikkein haitallisin. Jos ei silmää suojaa, sarveiskalvo saattaa saada vaurioita, samoin sidekalvo ja mykiö. Yleisin muoto siitä on kaihi, joka kaikille tulee ennemmin tai myöhemmin. Säteily saattaa päästä silmänpohjaan saakka, mikä voi vaurioittaa silmää pysyvästi, Marina kertoi.
– Aurinkolasit eivät ole vain asuste, vaan suoja silmille.
Suurin ero optikolta ostetuissa ja rantakojun halppislaseissa on linssin laatu. Marinan mukaan linssit saattavat olla liian tummia, mikä yhdistettynä olemattomaan UV-suojaan on erityisen haitallista silmälle.
– Ei voi koskaan olla aivan varma, onko suojaa, vaikka tarra löytyykin. Pupilli aukeaa reilusti tumman linssin takana ja silloin säteily pääsee silmänpohjaan saakka.
Olemme käyttäneet aurinkolasejamme lähes päivittäin kymmenen kuukauden ajan, niin rantahiekoilla kuin lumihuippuisilla vuorillakin. Lasit ovat osoittautuneet elintärkeiksi reissuvarusteiksi.
Ottakaa siis neuvosta vaari: älkää lähtekö leikkimään näöllänne, vaan hankkikaa ennen reissua lasit, joiden tiedätte suojaavan silmiä. Maailmaa on astetta hankalampi nähdä sokeana.
Voimme lämpimästi suositella Specsaversia, jos reissulasit ovat vielä hankkimatta. Aurinkolasivalikoimaan pääset tutustumaan täällä.