Browsing Category

Mikko

Malla Mikko

Huima raa’an rehellisenä: Tämä toisessa ärsyttää

tiistai, huhtikuu 24, 2018

Vuosi yhdessä. Joka päivä, lähes 24/7. Pystyisittekö siihen oman kultsimussukkanne kanssa?

Etukäteen monet varoittelivat meitä siitä, kuinka paljon kärhämää jatkuva yhdessäolo tuottaisi. Pakko myöntää, että se huoletti meitäkin. On ollut melkoinen yllätys, ettemme ole vielä eronneet tahi repineet toisiltamme silmiä päästä. Oikeastaan hommat ovat menneet harvinaisen leppoisasti.

Mutta mutta.

Bloggaajakollegamme Fin Nomadsit kirjoittivat siitä, mitkä kolme piirrettä matkakumppanissa eniten ärsyttävät ja haastoivat muut pariskunnat samaan. Nauroimme ensin ajatukselle, mutta sitten lähdimme mukaan leikkiin. Pian molemmilta alkoi tulla listaa nopeammin kuin Matti Nykäseltä one linereita.

Huima ei tunnetusti salaisuuksia pidä, joten tässä nämä nyt ovat, molempien ärsyttävimmät piirteet.

Suosittelemme tätä prosessia lämpimästi muillekin pariskunnille. Homma on melkoisen silmiä avaavaa ja mahdollisesti myös helevetin hauskaa ─ jos osaa ottaa asiat ja itsensä huumorilla.

Loppujen lopuksi tärkeintä on, että tiimi toimii ja palautetta tulee. Ja että rakkautta riittää.

 

Malla Mikosta

Krapula-Mikko

Krapula-Mikko on välillä todella raskasta seuraa. Mikko on silloin ikään kuin jokin muinainen selkärangaton eläin, joka ääntelehtii sängyn pohjalla ja kaipaa sääliä ja paijausta. Hän on silloin erityisherkässä tilassa, eikä siedä minkäänlaisia järkyttäviä kokemuksia. Näihin lukeutuvat muun muassa liian pelottavat tai surulliset elokuvat, asunnosta poistuminen, vaatteiden päälle pukeminen ja muut sosiaaliset kontaktit kuin minä.

Kaikista raskainta on kuitenkin kuunnella Krapula-Mikon juttuja, jotka eivät kerro yhtään mistään. Se vain suoltaa loputonta puheripulia, vaikka silmät ovat puoliksi kiinni ja suu täynnä karkkia.

 

Pikkutarkkuus

Mikko on harvinaisen pikkutarkka ihminen. Täydellisyys miellyttää häntä ja puoliksi huitaistu on pahin painajainen. Mikko haluaa esimerkiksi tehdä salaatista tasalaatuista niin että kaikki palaset ovat saman kokoisia. Hänelle ei riitä, että taulu on melkein oikeassa kohdassa, vaan sen pitää olla millilleen jiirissä.

Oma ”ei se oo niin justiisa” -logiikkani on välillä melkoisessa ristiriidassa Mikon vatupassiajattelun kanssa.

Vatulointi

Mikko on vatuloinnin, eli viivyttelyn kuningas. Jos pitäisi lähteä jonnekin, Mikko löytää uskomattoman paljon tuusattavia asioita.

Minä tykkään nopeista lähdöistä ja säpäkistä liikkeistä, mutta Mikolle ne ovat mahdottomia. Hän tarvitsee aikaa harkita, miettiä, punnita, välpätä, tuusata ja vatuloida. Aiiiijumankauta se on ärsyttävää, kun itse olet jo käytävässä menossa ja toinen alkaa vasta laittaa piilareita silmiinsä.

 

Herkuttelu

Mikko on herkkuperse, joka ei kuitenkaan liho ikinä. Koitapa siinä sitten elää terveellistä elämää, kun toinen ehdottelee harva se päivä karkkiostoksia ja pizzaa. Tällä reissulla olen vakuuttunut siitä, että Mikko joko hikoilee ulos kaikki syömänsä kalorit tai sitten hänen sisuskaluissaan asuu mato.

 

Kuulo-ongelmat

Mikolla on valikoiva kuulo tai sitten kuulossa vikaa. Joskus joudun toistamaan asiat viiteen kertaan. Ärsyttävintä on, että hän väittää minun mumisevan, vaikka puhun aivan selvästi. Mikko tietty vetoaa johonkin ikiaikaiseen kuulotestiin, jonka mukaan hänellä on täydellinen kuulo. Epäilen vahvasti.

 

Mikko Mallasta

Yli-intoilu lepopäivinä

Sportti-intoilu ja ulkoiluhalukkuus nostavat päätään varsinkin sunnuntaisin. Erityisesti silloin, kun minulla on saattanut mennä yön pikkutunneille. Olen kuvitellut että sunnuntai on raamatullisesti pyhitetty torkkumiselle, pizzalle, kebabille ja makeisille, mutta ei tässä perheessä.

 

Tavaroiden levittely

Joskus majapaikoissa saattaa olla pieni pöytä, jossa voisi esimerkiksi työskennellä läppärillä kivasti, mutta kun Huiman naispuolinen edustaja saapuu huoneeseen, pöydän voi vain kuvitella jonnekin sinne vaatepussivuoren alle. Pöydän päältä löytyy niin jumalattomasti tavaraa, että kukaan ei voi uskoa niiden mahtuvan selkäreppuun.

Itsepäisyys väärissä paikoissa

Periksiantaminen on vaan niin hankalaa. Vaelsimme Nepalissa yhtenä päivänä kaksitoista tuntia. Yhdentoista tunnin jälkeen Mallan meno oli aika tuskallista jalkapohjien rakkuloiden ja polvivaivojen takia. Siinä vaiheessa ajattelin leikkiä pelastajaa ja tarjouduin kantamaan rinkkaa viimeisen puolikkaan tunnin. Tämän jälkeen kuulin sanat: ”Usko unelmiis!”. Että se siitä.

Pohojalaaslähtöisen naisen kanssa lupsakka savolainen on välilllä ihmeissään.

 

Huithapelius

Tykkään itsekin nopeista lähdöistä, mutta siinä vaiheessa kun Malla on jo ulkona ovesta, minun täytyy varmistaa että meillä on mukana rahat, passikopiot, käsidesi, itikkamyrkky, rensselit ja pensselit. Joten siksi ”miehiä saa aina odottaa” tässä taloudessa.

 

Överitreenit

Reissunpäällä täytyy myös pitää itsestään huolta, joten joskus teemme kuntopiirin tyyppisiä harjoituksia. Mallalla tämä homma vaan lähtee lapasesta about joka kerta. Viiden liikkeen sijaan kierroksia on viisi ja liikkeitä kaksitoista. Tuossa vaiheessa allekirjoittanut lyö yleensä hanskat tiskiin ja testaa urheilua taas seuraavassa kuussa.

Joskus ärsyttää, mutta niin pitääkin. Tosirakkaus kyllä kestää sen – ja vesiripulin.

Mikko

Ajattelin pitkään, etten ole matkustajatyyppiä

keskiviikko, tammikuu 3, 2018

Katselen bungalowini terassilta merelle ja mietin, menisinkö uimaan vai ottaisinko ensin päiväunet. Kymmenen vuotta sitten en olisi osannut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella, että olisin jonain päivänä tässä. Pienellä thaimaalaisella saarella. Täysin vapaana tekemään, mitä haluan.

Ajattelin pitkään, etten ole matkustajatyyppiä. Ajattelin, etten pärjäisi reissussa. Silti katselin Madventuresia iltaisin ja haaveilin, että jonain päivänä minäkin haluan elää noin.

24-vuotiaana olin käynyt ainoastaan Tallinnassa, Tukholmassa ja luokkaretkipyrähdyksellä Kreetalla. Perheen kanssa matkat olivat keskittyneet kotimaan sisälle. Matkustaminen jännitti: kun ei ole juurikaan käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, on seikkailu selvitä pelkästään lentokentältä koneeseen.

Ensimmäiselle omatoimimatkalle lähdin kahdeksi viikoksi Portugaliin Mallan kanssa vuonna 2012. Reissusta jääneen kipinän siivittäminä suuntasimme kaverini kanssa kahdeksi kuukaudeksi Aasiaan. Sen jälkeen moni asia muuttui.

Tajusin, että pärjään ulkomailla.

Vaikkei yhteistä kieltä ole välttämättä aina löytynyt, olen saanut asiat hoidettua vaikka käsimerkein. Olen huomannut, että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. Olen saanut apua aina, kun olen sitä tarvinnut. Olen kuullut englannistani pelkästään kehuja, vaikka luulin, etten ole siinä hyvä.

Nyt olen ollut seitsemän ja puoli kuukautta poissa Suomesta. Olen perustanut bändin Sumatralla, ostanut campervanin Uudessa-Seelannissa, yöpynyt riippumatossa taivasalla autiolla rannalla, snorklannut pallokalojen keskellä, bailannut housut kintuissa melbournelaisissa kotibileissä, murtanut kylkiluuni surffatessa Balilla. Olen osallistunut muslimihäihin, kiivennyt vuorille, nähnyt jäätikön ja syönyt ruokalajeja, joiden sisällöstä en tänäkään päivänä tiedä mitään.

Nyt makaan riippumatossani yhdellä Thaimaan pienistä saarista. Mietin miten paljon olen oppinut eri maista, eri kulttuureista, erilaisista ihmisistä ja ennen kaikkea itsestäni. Moni asia, joita en aiemmin olisi voinut kuvitellakaan, olisi jäänyt kokematta.

Matkustamisessa on myös yksi pelottava puoli. Kun kerran olet päättänyt lähteä maailmalle, sen jälkeen et enää ajattele muuta kuin seuraavaa reissua.