Browsing Category

Hyppää pois

Haastattelu Hyppää pois

Reissulegendan vinkit maailmalle

keskiviikko, maaliskuu 7, 2018

Välillä sitä pysähtyy miettimään, millaista tämä reissuelämä olisi ilman kännyköitä, nettiä ja sosiaalista mediaa. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Vai pelkästään erilaista?

Pienen maistiaisen reissuelämästä ennen digiaikaa tarjosi toimittaja Rauli Virtanen, jonka saimme kunnian tavata kuukausi ennen lähtöämme. Laitoimme hänelle sähköpostia, jossa kerroimme suunnitelmistamme ja pyysimme vinkkejä reissuun. Kiireinen mies vastasi vielä saman päivän aikana: Tietenkin! Missä tavataan?

Raulilta, jos joltain, löytyy kokemusta matkustamisesta ja ulkomaantoimittamisesta. Maailman pahimmista kriisipesäkkeistä raportoineesta toimittajasta tuli jo 80-luvulla ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt jokaisessa maailman virallisessa valtiossa. Melkoinen reissumies siis.

Kun Rauli lähti ensimmäiselle matkalleen, asetelmat olivat melko lailla erilaiset kuin meillä nykyajan backpackereilla.  Joulukuussa 1970 parikymppinen nuorimies hyppäsi rahtilaivaan, joka kuljetti hänet Rio de Janeiroon.

– Kaverit naljailivat ennen lähtöä, että tulisin varmasti ensimmäisellä laivalla takaisin. Se lähinnä nauratti. Tiesin, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta palata, vaikka olisin halunnutkin. Rahaa oli parisataa markkaa – ei siis tarpeeksi edes paluulippuun.

Rauli oli päättänyt tienata rahaa kirjoittamalla reissustaan juttuja. Jutut ja kuvat piti lähettää Suomeen kirjeitse ja joskus palkkion saamiseen meni kuukausia.

– Välillä rahatilanne meni niin tukalaksi, että oli pakko myydä paitakin päältä ruoan saamiseksi.

Kuuntelimme silmät pyöreinä, kun Rauli kertoi muista ensimmäisen matkansa ”pienistä” vastoinkäymisistä. Hän sairastui malariaan Amazon-joella keskellä viidakkoa, viikkojen matkan päässä sivistyksestä.

– Tajusin kyllä, että tämä voi olla paha juttu. Jokilaivalla oli lämmintä yli 40 astetta, mutta minä makasin horkassa villapaita päällä.

Siinä ei googlailtu lähimpiä sairaaloita tai soitettu Whatsapp-puheluita äidille. Oli vain hytistävä puisen laivan kannelle ripustetussa riippumatossa ja toivottava parasta.

Toinen läheltä piti -tilanne sattui, kun Rauli oli Kolumbiassa ja istui elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

– Homma ei mennyt suunnitelmien mukaan ja kone joutui lopulta tekemään pakkolaskun.

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Kokemukset eivät onnistuneet säikäyttämään nuorta suomalaista, vaan kasvattivat sen sijaan uskoa siihen, että maailma kantaa. Suuren vaikutuksen tekivät myös paikalliset ihmiset.

– Opin jo tuolloin luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Huomasin nopeasti, että mitä köyhempi maa, sitä ystävällisempiä ovat sen asukkaat. Sain aina apua, kun sitä tarvitsin.

Meidän reissusuunnitelmamme kuulostivat Raulin korvaan erinomaisilta. Hänen totesi, että jokaisen, jolla on siihen mahdollisuus, pitäisi hänen mielestään matkustaa.

– Matkustaminen avartaa ja auttaa ymmärtämään asioita ja elämää laajemmin. En halua arvostella ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet matkustamatta, mutta kyllähän se herättää kysymyksen, ovatko he kiinnostuneita mistään muusta kuin omasta pihapiiristään.

Kun kerroimme suuntaavamme Kaakkois-Aasiaan, Raulin huulille nousi leveä hymy. Alueen maat ovat hänelle tuttuja ja nykyisin erityisen rakkaita.

– Ihmisten ystävällisyys, uskonnot, turvallisuus, alkuperäiskulttuurit ja tietysti ruoka. Rakastan myös alueen suurkaupunkeja, jotka eivät koskaan hiljene. Erityisesti Saigon on mieleeni.

Rauli myönsi käyttävänsä edelleen kaikki liikenevät rahansa kirjojen ohella matkustamiseen.

– Minä ajattelen niin, että matkustaminen on ainoa järkevä investointi.

Pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kuuntelimme Raulin tarinoita viidakossa majailleista sissikapinallisista, vaikuttavasta Nelson Mandelasta ja 70-luvun Manhattanista. Kun puristimme kättä hyvästiksi, Rauli toivotti meille onnea matkaan ja kehotti luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Vaikka hän nähnyt uransa aikana paljon julmuutta ja kärsimystä, Rauli uskoo vankasti ihmisten hyvyyteen.

– Ajattelen, että ihmisen elämäntehtävä on tehdä toisille ihmisille hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus.

 

Raulin viimeiset sanat tekivät meihin vaikutuksen.

Ja katsos, kuinka matkallamme on käynyt. Kauniit maisemat hälvenevät mielestä, mutta reissussa kohtaamiamme ihmisiä, sitä uskomatonta ystävällisyyttä ja lämpöä, emme unohda koskaan.

Kiitos siis ohjeestasi, Rauli. Se oli paras neuvo, jonka maailmalle lähtevälle voi antaa.

Hyppää pois Matkalla Turvallisuus

20 ohjetta, joilla selviät hengissä ja turvassa reppureissusta

sunnuntai, helmikuu 18, 2018

Näpistys, ryöstö, kaappaus, pahoinpitely, joukkoraiskaus, paloittelusurma…

Internetin syövereistä löytyy jos jonkinlaista kauhuskenaariota, kun erehtyy googlettelemaan eri maiden turvallisuutta. Jos paloittelupelottelua lukee liikaa, alkaa tuntua siltä, ettei reissusta selviä kukaan hengissä.

Meidän reissumme on jatkunut yhdeksän kuukautta, ja toistaiseksi meiltä ei ole varastettu mitään eikä meihin olla kajottu millään tavalla (tähän väliin napakka koputus puuhun). Olemme toki olleet onnekkaita, mutta toisaalta olemme ottaneet asioista selvää ja minimoineet riskit. Reissun ainoat vaaratilanteet ovat liittyneet liikenteeseen, joka on useimmissa Kaakkois-Aasian maissa melkoista kuolemanrallia.

Kaakkois-Aasia on yleisesti ottaen turvallinen ja alueen maissa selviää pitkälle ihan puhtaalla maalaisjärjen käytöllä. Olemme koonneet maalaisjärjen tueksi 20 kohdan listan tärkeimmistä huomioon otettavista turvallisuusseikoista.

Pelko pois ja mualimalle. Kyllä siellä pärjää, kunhan ei ole täysi idiootti.

Fear and loathing in South East Asia… Ei vaiskaan, ihan turvallista täällä on.

1. Ota hyvä matkavakuutus. Jos jotakin tapahtuu, olet totaalisessa kusessa, jos vakuutus ei ole kunnossa. Ohjeet matkavakuutuksen hankintaan löydät täältä.

2. Ota rokotteet ennen lähtöäsi. Meillä on voimassa seuraavat: jäykkäkouristus ja kurkkumätä, A- ja B-hepatiitti, lavantauti, Japanin aivokuume, kolera ja keltakuume. Emme ottaneet rabiesrokotteita, mutta kokemamme perusteella suosittelemme ehdottomasti ottamaan sen. Malarialääkkeet meillä on mukanamme, mutta emme ole vielä käyttäneet niitä. Jos tulet reissussa todella kipeäksi (korkea kuume, pitkään jatkunut ripuli tms.) älä epäröi hakeutua lääkäriin.

3. Ota selvää kohteesta, jonne olet menossa. Isoimmat turistikohteet ovat yleensä niitä, joissa tapahtuu eniten rötöksiä.

4. Älä kanna laukkua tai kameraa olalla tai aseta sitä pyöränkoriin. Turistialueilla liikkuvat ammattimaiset varkaat ajavat ohitsesi skootterilla ja nappaavat laukun mennessään. Säilytä tavaroitasi repussa ja pidä rahat ja passikopiot rahavyössä. Jos sinulla kuitenkin on käsilaukku, pidä siitä aina kiinni. Ota passista ja vakuutusasiakirjoista kopiot ja kanna niitä aina mukanasi. Kanna passia mukanasi vain, jos on aivan pakko.

5. Jos hotellihuoneesta löytyy kassakaappi, laita arvotavarat sinne. Totuuden nimissä myönnettäköön, että emme ole kertaakaan pitäneet kamojamme kassakaapissa, mutta jos olet epäileväinen, kannattaa läppäri, kamera, passi ja rahat laittaa lukkojen taakse.

6. Jos otat skootterin, muista ottaa siitä kuvat. Turistilta yritetään usein huijata rahaa väittämällä, että tämä on kolhinut skootterin. Lue myös vuokrausehdot tarkasti.

M. Huisko ja Nusa Penidan uskottavin menopeli.

7. Älä säilytä mitään arvokasta skootterin penkin alla. Penkin alle tiirikoiminen on varkaille helppo juttu.

8. Älä mene matkatoimistoihin. Niiden kautta kaikki on aina kalliimpaa ja sinulta yritetään todennäköisesti kiristää suuria summia rahaa matkan varrella. Osta matkaliput itse tai hotellin kautta (jälkimmäinen on hieman kalliimpaa, mutta helpompaa).

9. Varo turistikusetuksia. Yleisiä ovat väitteet, joiden mukaan jokin paikka on kiinni, ja siksi sinun on turvauduttava tämän tyypin tarjoukseen. Jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se on sitä. Epäilyttävät vibat, peräänny kohteliaasti takavasemmalle.

Syödäkö vaiko eikö syödä? Sitä kannattaa miettiä maissa, joissa hygieniataso on alhainen.

10. Pese kädet usein ja tutustu siihen, mikä on mikäkin maan hygieniataso. Joissakin maissa ei suositella syötäväksi katuruokaa tai kypsentämätöntä ruokaa. Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa söimme kaikkea, mutta ainakin Nepalissa ja Intiassa aiomme miettiä tarkemmin.

11. Neuvottele hinta taksin kanssa aina etukäteen. Älä ota ensimmäistä taksia bussi-, juna- tai lentoasemalla. Varmista etukäteen, että tiedät suunnilleen hinnan, joka on järkevä maksaa. Taksit ovat suurimpia kusettajia.

12. Käytä malaria-alueilla hyttysmyrkkyä ja pitkiä housuja varsinkin auringonlaskun aikaan ja vesistöjen lähellä.

13. Vältä kohtaamisia virkavallan kanssa. Myös poliisi haluaa rahastaa turisteilla, eikä kaihda keinoja.

14. Älä juo liikaa alkomahoolia – varsinkaan, jos et ole tutussa ja turvallisessa seurassa.

Dokaisitko tässä seurassa? En minäkään.

15. Älä lähde tuntemattoman matkaan, jos et ole aivan varma hänestä. Meidän on ollut helpompi luottaa paikallisiin, koska olemme reissussa kahdestaan. Itseasiassa juuri ihmisiin luottaminen on johtanut matkan uskomattomimpiin kokemuksiin. Luota siis intuitioosi. Kaikkeen ja kaikkiin ei kannata suhtautua epäilevästi, sillä suurin osa ihmisistä haluaa sinulle vilpittömästi hyvää.

16.  Opettele muutamia peruslauseita paikallisella kielellä. Se antaa usein vaikutelman, että olet ollut maassa jo hetken aikaa, etkä ole hyönäytettävissä.

17. Älä esittele kalliita kamojasi. Houkutus voi kasvaa suureksi paikalliselle, jos hän näkee esimerkiksi läppärin, jonka arvo vastaa hänen vuosipalkkaansa.

18. Älä päästä kamoja silmistäsi edes hetkeksi, kun olet ihmisten ilmoilla. Varkaat vaanivat erityisesti bussi-, juna- ja lentoasemilla.

19. Vältä liikkumista yöaikaan paikoissa, joissa ei ole ihmisiä. Suurimpana vaarana ovat koiralaumat, jotka käyttäytyvät yöaikaan aggressiivisesti. Vältä muutenkin tilanteita, joissa voit joutua eläimen puremaksi. Jos eläin puree sinua, huuhtele haavaa ja mene sitten välittömästi lääkäriin. Tarvitset rabiesrokotteet. Tässä koottuja ohjeita katukoirien kanssa toimimiseen.

20. Ole varovainen liikenteessä. Toistan: ole erityisen super-mega-hyper -varovainen liikenteessä. Älä luota vihreisiin valoihin, äläkä luota liikennesääntöihin. Jos kuski ajaa liian kovaa, pyydä häntä hiljentämään. Jos hän ei hiljennä, pyydä pysäyttämään ja poistu autosta. Jos ajat itse skootterilla, aja hitaasti ja käytä kypärää. Vaikka osaisit itse ajaa järkevästi, kolarin voi aiheuttaa joku muu teiden miljoonista kilipäistä.

Pulau Weh ja sen uskomattomat ihmiset. Älä pelkää tutustua ihmisiin, erityisesti paikallisiin.

Loppusanoiksi todettakoon, että kaikkeen ei kannata suhtautua epäilyksellä. Suurin osa ihmisistä on aidosti ihania. Hymyyn vastataan hymyllä ja ystävällisyyteen ystävällisyydellä. Jos vielä epäilet, lue tämä postauksemme.

Be safe, don’t be a dick.

Hyppää pois

Miten valmistautua reppureissuun – 10 kohdan nopea muistilista

keskiviikko, helmikuu 7, 2018

Reppureissulle lähteminen saattaa jännittää. Myönnetään, että Huimallakin oli lähtöä valmistellessa lusikallinen housussa. Emme olleet lainkaan varmoja, olimmeko osanneet ottaa huomioon kaiken tärkeän.

Nyt kokemuksen tuoma lohdutuksen sana: reppureissulle lähteminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Tässä kymmenen kohdan simppeli lista, jota seuraamalla sinustakin kuoriutuu aito reissumies tahi -nainen.

Siitä vaan raksia ruutuun ja muailmalle!

1. Ala säästää. Säästää voi monella tavalla, me valitsimme hitaan ja kivuttoman metodin. Säästimme 20 000 euroa kolmen vuoden aikana, eikä meidän tarvinnut tinkiä oikeastaan mistään. Lue Huiman säästövinkit täältä.

2. Laske budjetti ja mieti realistisesti, mihin se riittää. Mieti samalla, minne haluat matkustaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Laske sitten päiväbudjetti ja suhteuta se paikalliseen hintatasoon. Esimerkkeinä meidän Kaakkois-Aasia -budjettimme ja Aussi-budjettimme.

3. Osta lennot hyvissä ajoin ja kyttää diilejä. Tähän kannattaa uhrata aikaa, sillä lentojen hinnat vaihtelevat suuresti päivittäin. Esimerkiksi perjantai 13. päivä voi olla hyvä päivä lentää budjettimielessä.

4. Varaa aika terveystarkastukseen ja ota tarvittavat rokotteet. Huomaa, että jotkin rokotteista on melkoisen tyyriitä. Jos tarvitset malarialääkkeitä, pyydä lääkäriltä EU-resepti, jotta voit hakea tropit yli puolta halvemmalla Tallinnasta.

5. Hanki hyvä rinkka, koska se on reissun ajan kotisi. Vinkit rinkan hankintaan täällä.

6. Hanki järkevät varusteet. Varustevinkkejämme löydät täältä ja täältä.

7. Hanki hyvä matkavakuutus. Simppelit ohjeet vakuutuksen hankintaan löydät täältä.

8. Hoida työ- ja opiskeluasiat kuntoon. Me irtisanouduimme ja aloimme tehdä töitä freelancereina reissusta. Tapoja on monia, mutta asiat kannattaa miettiä valmiiksi ennen lähtöä. Jos sillat polttaa, voi olla vittumaista uida takaisin.

9. Pakkaa järkevästi. Kattavampaa pakkauspostausta tulossa pian, mutta vinkattakoon jo nyt, että karsi ainakin puolet siitä, mitä olet alunperin suunnitellut pakata. Maksimissaan kymmenen kiloa selkään.

10. Lähde. Unohda turhan tarkka suunnittelu ja jätä tilaa seikkailulle. Reissaa avoimin mielin ja silmin.

Mitä vielä odotat? Mene jo.

Hyppää pois Matkalla Uusi-Seelanti

Kuinka ostaa campervan Uudessa-Seelannissa – täydelliset ohjeet

tiistai, tammikuu 16, 2018

Huolettomuus, vapaus ja edessä vain loputon tie.

Moni unelmoi täydellisestä irtiotosta ja hippielämästä campervanissa. Yksi parhaista paikoista toteuttaa tuo roadtrip-haave on Uusi-Seelanti. Siellä auton ostamisesta on tehty erittäin helppoa. Ostajan ei tarvitse pyöriä virastoissa, vaan kaikki hoituu muutamassa minuutissa paikallisessa postitoimistossa.

Mikä parasta, ostamalla oman camperin voi säästää pitkän pennin. Asunto- tai retkeilyauton vuokraaminen on pirullisen kallista puhumattakaan hostelleista ja hotelleista. Oman auton ostaminen on aina riski, mutta yleensä sen ottaminen kannattaa – kunhan tietää, mitä tekee.

Ensin faktoja meidän campervan-seikkailustamme.

Ostimme Nissan Serenan vuosimallia -97. Hankimme auton diilerin kautta Christchurchissa ja maksoimme siitä 4000 dollaria, eli noin 2600 euroa. Diileri antaa kaikille myymilleen autoille 500 kilometrin takuun, mikä tuli meidän kohdallamme todellakin tarpeeseen. Sukkulaksi ristitty auto lasahti ensimmäisen kerran noin 500 metrin ajelun jälkeen. Lopulta Sukkulasta korjattiin vesipumppu, mikä meni diilerin piikkiin. Myöhemmin Sukkulasta hajosi takakontin lukitus, jonka korjaamiseen käytimme 250 dollaria. Kirsikka kakun päällä oli reikä jäähdytysvesiletkussa, jonka fiksaaminen maksoi onneksi vain muutamia kymppejä.

Hieman vastoinkäymisiä, mutta Sukkula kuljetti meitä Eteläsaaren läpi Pohjoissaarelle ja aina Aucklandiin asti. Mittariin kertyi yli 4000 kilometriä. Viiden viikon matkaamisen jälkeen myimme Sukkulan 4500 dollarilla Aucklandissa. Parinsadan dollarin voitto sai savolaisten suut maireaan hymyyn.

Opimme prosessissa paljon ja tekisimme nyt muutamia juttuja eri tavalla. Jos siis suunnittelet campervanin ostamista Uudessa-Seelannissa, lue ensin koostamamme lista läpi. Tietämällä nämä jutut vältyt monelta sudenkuopalta. Vanhan auton ostaminen ei ole koskaan riskitöntä, mutta onneksi riskit voi minimoida.

Unelmiesi road trip odottaa.

 

1. Mieti, mistä ostat

Aucklandissa on eniten sekä tarjontaa että kysyntää. Camperit ovat lähes poikkeuksetta Aucklandissa kalliimpia, joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä päätökseemme lentää Christchurchiin. Teimme vertailuja ja huomasimme, että samasta autosta joutuu maksamaan Aucklandissa helposti 500 dollaria enemmän.

Jos suunnitelmissasi on ostaa auto Aucklandista ja myydä se Eteläsaarella, varaudu saamaan autostasi vähemmän kuin olet itse maksanut. Myös itse myyminen voi kestää pidempään, sillä ostajia on yksinkertaisesti vähemmän. Me suosittelemme auton hankkimista Eteläsaarelta ja sen myymistä Aucklandissa.

 

2. Mieti, keneltä ostat

Nykyisin camper-kauppaa käydään suurelta osin Facebookin myyntipalstoilla. Myynti-ilmoituksen laitoimme myös Backpacker noticeboardille. Kauppaa näillä palstoilla käydään suureksi osaksi reissaajien kesken. Muista, että toiselta reppureissaajalta ostaessasi et saa autolle minkäänlaista takuuta. Heti, kun omistajuus on vaihtunut, vastuu on sinulla.

Anthony ja Malla iloisina kaupanteon jälkeen.

Me päädyimme ostamaan auton diileriltä, joka on tehnyt samaa hommaa Christchurchissa 20 vuoden ajan. Hän antaa autoille viidensadan kilometrin takuun ja kaikille löytyy upouusi WOF eli warrant of fitness. Sukkula oli kuitenkin seissyt paikoillaan koko talven, joten ongelmia oli odotettavissa. Diileri sanoi suoraan, että jokin tulee taatusti hajoamaan. Onneksi meillä oli takuu ja isot remontit menivät myyjän piikkiin. Kaikki diilerit eivät takuuta anna, joten siitä kannattaa kysyä erikseen.

Oikeastaan on sama, keneltä ostat, kunhan toimit seuraavan kohdan mukaisesti.

 

3. Teetä AINA ostotarkastus

Tämä on ehkä tärkein asia koko ostoprosessissa: keneltä tahansa ostatkin, teetä autolle aina ostotarkastus itse valitsemassasi paikassa. Tarkastuksen voi teettää millä tahansa katsastusasemalla noin sadan dollarin hintaan. Homma menee ostajan piikkiin, mutta kannattaa. Vältyt ostamasta sysipaskaa ajoneuvoa, joka jättää sinut matkan varrelle ja tulee maksamaan maltaita.

Kun saat mekaanikolta listan vioista, kysy hintaa niiden korjaamiselle. Jos hinta on korkea tai korjaaminen kestää pitkään, jätä auto suosiolla ostamatta. Jos kyseessä on pikkuvika, joka kuitenkin saattaa haitata matkantekoa, neuvottele auton hinta alemmaksi myyjän kanssa.

 

4. Mieti, milloin ostat ja milloin myyt

Autoja ostetaan eniten high seasonin alussa eli marras- ja joulukuussa. Juuri ennen joulua myynti hiljenee, mutta kiihtyy uudelleen tammikuussa. Low season alkaa Suomen keväällä ja tuolloin campereita on erittäin vaikeaa saada myydyksi. Parasta on tietenkin ostaa auto high seasonin ulkopuolella ja myydä se high seasonilla. Yritä ainakin saada auto myyntiin ennen huhtikuuta.

Camper kannattaa laittaa myyntiin hyvissä ajoin, jotta välttyy paniikkiratkaisuilta. Diilerit kyllä tietävät hyvin, että epätoivoiset backpackerit joutuvat myymään menopelinsä pilkkahintaan lähtöpäivän lähestyessä. Toimi siis ajoissa.

 

5. Mieti, millaisen camperin haluat

Uudessa-Seelannissa on paljon niin kutsuttuja station wagoneita, jotka ovat farkkumallisiin henkilöautoihin rakennettuja campereita. Tilaa on niukasti, mutta henkilöauto on yleensä taloudellisempi ja helpompi ajaa. Lisäksi station wagonit ovat yleensä reilusti pakettiautoja edullisempia. Säilytystila on tärkeä juttu ja sitä henkilöautoissa on varsin rajallisesti. Testaa siis etukäteen, että kaikki kamasi mahtuvat menopeliin.

Me valitsimme pakettiauton, sillä halusimme tilaa. Sinänsä ironista, että päädyimme ostamaan auton, jossa oli vielä penkit tallella. Siksi camperissamme ei pystynyt edes istumaan suorassa. Penkit ovat hyvät jälleenmyyntimielessä, sillä camperin voi myydä myös tavallisena pakettiautona. Silti valitsisin nyt auton, jossa on reilummin tilaa. Erityisen hyviä ovat sellaiset pakettiautot, joissa takatilan saa muutettua sängystä pöydäksi ja penkeiksi. Jos kelit ovat sateisia, haluat auton, jossa voit ainakin istua.

Tärkeää on myös miettiä valintaa self-containedin ja non-self-containedin välillä. Self-contained tarkoittaa autoa, jossa voi tehdä kaikki tarpeensa. Siitä tulee siis löytyä niin vessa kuin tiskinpesupaikkakin. Self-contained -menopeleillä voi majoittua useammilla leirintäalueilla kuin non-self-contained -autoilla. Nuo leirintäalueet ovat usein niitä ilmaisia, joten self-contained -auton ostamalla saattaa säästää mukavan summan rahaa.

Me päädyimme non-self-containediin kustannussyistä. Vessalliset retkeilyautot ovat huomattavasti kalliimpia. Lisäksi freedom camping on Uudessa-Seelannissa kokonaan kiellettyä, eikä siis leirintäalueiden ulkopuolella saa leiriytyä oli auto millainen hyvänsä.

Todettakoon vielä, että sopivaa yksilöä etsiessä kannattaa huomioida myös auton mittarilukema, kulutus ja ilmastoinnin olemassaolo ja toimivuus.

6. Tarkista WOF (eli katsastusleima)

Warrant of fitness kertoo, että auto on ajokuntoinen. Vanhat autot täytyy katsastaa puolen vuoden välein, joten on tärkeää, että autossa on mahdollisimman tuore WOF-leima. Jos WOFia ei ole voimassa kuin muutama kuukausi, vaadi myyjää teettämään uusi tarkastus.

7. Tarkista varusteet

Kannattaa käydä kaikki auton varusteet läpi. On tärkeää, että kauppaan kuuluu kaikki tarvittava autossa elämistä varten. Kokkaamisvälineet sekä patja ja lakanat tuntuvat vähäpätöisiltä jutuilta, mutta jos ne joutuu ostamaan uusina, summasta voi tulla merkittävä. Meidän autostamme ei löytynyt jääkaappia, mutta emme ostaneet mitään, mikä olisi mennyt pilalle lämpimässä. Purkkiruoka on retkeillessä se juttu.

Jos kuitenkin joudut hankkimaan jotakin, suuntaa ensimmäisenä Save Martiin (käytetyt vaatteet ja tekstiilit) tai Salvation Armyn kirppareille (astiat ja huonekalut).

8. Tee paperit postissa

Jos löydät haluamasi auton tuoreella WOF-leimalla ja se läpäisee ostotarkastuksen, on aika tehdä kaupat. Myyjän tarvitsee vain täyttää myynti-ilmoitus netissä (paikallinen myyjä) tai soittaa yksi puhelu (ulkomaalainen myyjä). Sen jälkeen ostaja voi mennä paikalliselle postiasemalle, täyttää lomakkeen, maksaa yhdeksän dollaria omistajanvaihdoksesta ja rekisteröinnistä noin yhdeksän dollaria kuukaudelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin voi marssia ulos tuoreena auton omistajana.

 

9. Hoida vakuutukset kuntoon

Me otimme liikennevakuutuksen diilerin kautta, koska se oli helpointa. Vakuutusyhtiö oli Backpacker’s Motor Insurance. Vakuutus, joka kattoi muille henkilöille tai ajoneuvoille aiheutuneet vahingot miljoonaan dollariin asti, maksoi kolmeksi kuukaudeksi 203 dollaria.

Meidän mielestämme on aivan ehdoton juttu liittyä myös AA-kerhoon (heheh). Paikallinen tiepalvelu, eli AA, toimii loistavasti. Jos auto jättää tien päälle, sinut tullaan hinaamaan lähimmälle huoltoasemalle – olitpa kuinka korvessa tahansa ja olipa kellonaika mikä tahansa. Jos kyseessä on pieni vika, kuten puhjennut rengas tai tyhjentynyt akku, AA:n tyyppi korjaa vian saman tien. Vakuutus maksaa vuodeksi noin 85 euroa.

Kuulimme muilta reissaajilta kauhutarinoita siitä, kuinka paljon hinaaminen voi tulla maksamaan. Vakuutuksen olemassaolo huojensi mieltämme pahimpien mahdollisten uhkakuvien suhteen. Vaikka emme kertaakaan tarvinneet AA:n palveluita, vakuutuksen hankkiminen ei kaduttanut pätkääkään.

10. Tee viimeiset hankinnat

Esimerkiksi puuttuvat verhot eivät ole syy hylätä muutoin kelvollista autoa. Me askartelimme ikkunasuojat roskiksesta dyykkaamastamme pahvista ja ne toimivat loistavasti koko reissun ajan. Valoina toimivat loistavasti parin dollarin jouluvalot.

Lisäksi suosittelemme hankkimaan ainakin narua, pyykkipoikia, kirkkaan lampun ja jämäkkää teippiä. Ja jos kaipaat internetiä, hanki paikallinen liittymä. Se toimii hyvin kaupunkien ja kylien lähistöllä, mutta vähän huonommin korvessa. Hyvä kartta-appi on myös kullanarvoinen.

Kannattaa myös miettiä, tarvitsetko virtalähteitä. Tupakansytyttimeen yhdistettävä puhelimenlaturi on kätevä ja invertterin avulla on mahdollista ladata myös muuta elektroniikkaa.

 

HOI! Jos listasta puuttuu mielestäsi jotain tärkeää, kommentoi alle, niin lisäämme postaukseen. Tehdään ohjeista sellaiset, että niiden avulla camperin ostaminen on naurettavan helppoa.

 

Hyppää pois

Kun lähtee kauas, näkee lähelle – 100 syytä rakastaa Suomea

keskiviikko, joulukuu 6, 2017

Juuri nyt Suomea on varmasti vähän vaikea arvostaa.

Kun herää, on pimeää ja sataa vettä. Kun lähtee töistä, on pimeämpää ja sataa räntää. Sitä mättää kuivaa aamupuuroa kirkasvalolampun kelmeässä valossa ja miettii, räiskäyttääkö ohi ajava auto lätäkön vedet niskaan tälläkin työmatkalla.

Noina aamuina moni olisi valmis vaihtamaan kotimaansa mihin vain, missä loska ei räisky.

Tiedättekö, mikä on hyvä lääke Suomi-vitutukseen? Se, että jättää armaan kotimaan pidemmäksi aikaa.

Asenteemme kotimaata kohtaan on ollut perisuomalaiseen tyyliin vähättelevä. Kun reissussa muut ovat kysyneet Suomesta, olemme keskittyneet lähinnä epäkohtiin ja negatiiviseen. Sisäänpäin kääntynyt kansa, kylmyys, masennus, itsemurhat, rasismi, käsittämättömät lakipykälät… You name it.

Mutta tiedättekö mitä?

Ne harvat, jotka ovat tienneet jotakin Suomesta, ovat yleensä osanneet kertoa, että kotimme on yksi maailman parhaista maista elää. He ovat puhuneet puhtaasta luonnosta, upeista järvimaisemista, metsistä, lumesta, neljästä vuodenajasta, ystävällisistä ja rehellisistä ihmisistä, kadehdittavasta koulutusjärjestelmästä, vapaasta mediasta, korruption vähyydestä, toimivasta sosiaalijärjestelmästä ja revontulista. Siitä, kuinka he haluaisivat ehdottomasti matkustaa Suomeen tai jopa muuttaa sinne.

On ollut herättävää nähdä oma kotimaa muiden silmien läpi.

Me vietämme Suomen suurta juhlapäivää suurin piirtein niin kaukana rakkaasta kotimaastamme kuin on mahdollista. On aurinkoa, lämpöä, ruskettuneita ihmisiä, meri-ilmaa, silmäpussittomuutta. Silti tuntuu siltä, ettemme vaihtaisi kotimaatamme mistään hinnasta.

Olemme oppineet puhumaan Suomesta rakkaudella ja siinä samalla myös oma suhtautuminen kotimaahan on muuttunut lämpimämmäksi. Kai se on vaan on niin, että kaukaa näkee paremmin lähelle.

Jotta muistaisimme tämän tunteen myös sitten, kun seisomme räntäsateessa, päätimme listata sata asiaa, joita rakastamme kotimaassamme. Olkaa hyvät ja lisätkää listaan, sillä sitä voisi varmasti jatkaa loputtomiin.

 

Eläköön, 100-vuotias Suomi! Olet meille tänä päivänä rakkaampi kuin koskaan.

 

1. Paras irtokarkkivalikoima

2. Parhaat saunat

3. Edulliset maitotuotteet

4. Hyvältä maistuva juomavesi, jota saa mistä vain

5. Lämpimät talot

6. Siistit vessat, joita osaa käyttää

7. Luotettava poliisi

8. Ihmiset eivät juurikaan roskaa

9. Hyvä gluteeniton ja laktoositon valikoima

10. Ihmisten hurmio, kun aurinko paistaa

11. Saimaa ja kaikki Suomen järvet

12. Irtosuolakurkut

13. Emme ole koskaan valloittaneet siirtomaita

14. Ei maanjäristyksiä, tulivuoria tai suuria tulvia

15. Kunnon kahavee

16. Jokaisella on mahdollisuus tulla vaikka presidentiksi

17. Upean outo ja vaikea kieli

18. Vesi tulee yhdestä hanasta, jossa lämpötilaa on helppo säätää

19. Jääkiekon mm-kisat

20. Toimiva joukkoliikenne

21. Syksyn värit

22. Puhdas luonto ja saasteettomuus

23. Lumen narskuminen jalan alla

24. Suomi-iskelmät karaokebaareissa

25. Suomen kesä

26. Liikennesäännöt, joita kaikki noudattavat

27. Aurinko ei juurikaan polta

28. Kaupungissa ei haise

29. Hyvä palvelu

30. Kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää tai asua kadulla

31. Terveydenhuolto

32. Ei tappavan myrkyllisiä eläimiä

33. Marjat ja sienet

34. Fiilistely sisällä kynttilänvalossa, kun ulkona on kylmä

35. Karjalanpiirakat

36. Pitkät lomat töistä

37. Ei tarvitse pelätä hyttysten levittämiä tauteja

38. Ihmisiin voi luottaa

39. Järveen pulahtaminen suoraan saunasta

40. Ei ole koskaan liian kuuma

 

41. Martti Ahtisaari

42. Uutisten loppukevennykset

43. Jokamiehenoikeus

44. Revontulet

45. Se, että valtakunnan ykkösuutinen on presidentin vauva korruptiovyyhdin tai kansanmurhan sijaan

46. Pakkanen

47. Kevään tuoksu

48. Kesätorit

49. Ilmainen koulutus

50. Eläimiä kohdellaan yleisesti hyvin

51. Asioiden yksiselitteisyys ja selkeys

52. Rauhallisuus

53. Itsenäisyyden voittaminen

54. Tasa-arvo ja naisten asema

55. Opintotuki

56. Salmiakki

57. Lappi

58. Grillimakkara

59. Joulupukki asuu Suomessa

60. Suomalaiset jouluperinteet

61. Seksuaalivähemmistöjen asema

62. Fazerin sininen

63. Halpa matkustaa Onnibussilla

64. Muumit

65. Turvallisuus

66. Ruisleipä

67. Se, että on sallittua olla myös hiljaa

68. Ei sotia

69. Mansikkakakku

70. Hyvät ja lämpimät suihkut

71. Festarit

72. Juhannus ja yöttömät yöt

73. Sisu

74. Loistavat kirosanat

75. Raskas musiikki

76. Elokuun lämpimät ja pimeät illat

77. Vanhempainloma ja äitiyspakkaus

78. Vapaus päättää omasta elämästä

79. Pieni kansa

80. Ei vaarallisia kulkutauteja

81. Paljon tilaa olla ja elää

82. Naiset ja miehet voivat olla ystäviä keskenään

83. Ei tarvitse osata small talkia

84. Ilmainen kouluruoka

85. Suomalainen design

86. Metsät

87. Sananvapaus

88. Demokratia

89. Linnunlaulu

90. Nopeat nettiyhteydet

91. Murteet

92. Mahdollisuus matkustaa

93. Lyhyet etäisyydet maan sisällä

94. Hyvä tieverkosto

95. Luonnonsuojelu

96. Maakuntien eroavaisuudet

97. Kesäterassit

98. Murtomaahiihto

99. Kansainvälisyys

100. Rauha

 

Hyppää pois

Ylistyslaulu ihmisille

sunnuntai, lokakuu 29, 2017

Jos näitä asioita ei olisi tapahtunut meille itsellemme, emme ehkä uskoisi niitä todeksi.

Reissussa olemme oppineet sen, ettei ihmisten hyväntahtoisuudella, ystävällisyydellä ja vieraanvaraisuudella ole mitään rajoja. Emme oikein tajua, mitä hyvää olemme tehneet ansaitaksemme tällaista. Huima tyytyy olemaan nöyrän kiitollinen ja ennen kaikkea onnellinen.

Seuraavassa siis muutamia esimerkkejä siitä, millaisia tyyppejä olemme kuluneen puolen vuoden aikana tavanneet.

Prichettin perhe

Tapasimme Tasmaniassa leirintäalueella hobartilaisen perheen, jonka kanssa juttelimme leirinuotion ääressä viiniä maistellen. Perheenisä Murray totesi ennen nukkumaanmenoa, että aamulla meille olisi tarjolla aito tasmanialainen aamupala. Ja niinpä me kömmimme campervanistamme Prichettien leiriin syömään pekonia, munia ja paahtoleipää Vegemite-levitteellä.

Ennen lähtöämme vaihdoimme yhteystietoja. Murray pyysi meitä ottamaan yhteyttä, jos tulisimme reissullamme Hobartiin.

Hieman hämyisessä kuvassa Huiman lisäksi Murray, Sue ja perheen nuorin poika Kyle. Lautasilla Pavlova-kakkua ja juomana kylmää kaljaa. Kyllä kelepasi!

Viestittelimme heille paria päivää myöhemmin, että saapuisimme Hobartiin. Murray kutsui meidät kotiinsa syömään tavallista kotiruokaa, joka osoittautui vimpanpäälle laitetuksi lammaspaisti-illalliseksi. Perheenäiti Sue oli jopa valmistanut gluteenitonta kakkua keliaakikko-Mikkoa ajatellen. Illallisen jälkeen katsoimme australialaista jalkapalloa, joimme olutta ja juttelimme politiikasta, urheilusta, kulttuurista ja kotimaistamme.

Kun teimme lähtöä, perheenisä Murray ehdotti, että me voisimme jäädä heidän luokseen yöksi sen sijaan, että palelisimme pakussamme. Perheen toinen poika oli tyttöystävänsä luona ja yksi makuuhuone oli siis tyhjä. Otimme tarjouksen vastaan kiitollisina. Sue petasi vierassängyn ja siellä me sitten nukuimme lämpöpeiton alla kuin kuninkaalliset. Aamulla meille tarjoiltiin aamupalaa ja saimme vielä läksiäislahjaksi keksejä ja Vegemitea.

Halasimme pitkään ennen lähtöä. ”Olette perhettä”, Murray totesi. ”Teillä on täällä aina paikka, jonne tulla.”

Mikä parasta, Prichettit suunnittelevat nyt ensimmäistä reissuaan Eurooppaan – ja tietty Suomeen.

 

Jungle Jammin

Pulau Wehilla Sumatralla tapasimme leveästi hymyilleen nuoren miehen nimeltä Ricky. Hän näppäili kitaraa ja Mikko kertoi olevansa rumpali. ”Tulkaa illalla ravintolaan. Siellä on tyttö, joka osaa laulaa. Ehkä voisimme jammailla yhdessä”, Ricky sanoi. Me menimme ja tapasimme Rickyn lisäksi Santin. Jo sinä iltana me neljä muodostimme tiiviin nelikon.

Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme aina.

Ricky vei meidät kotikyläänsä Lampuukiin tapaamaan äitiään. Ricky ja hänen äitinsä olivat niitä harvoja, jotka selvisivät Lampuukin kylän täysin tuhonneesta tsunamista hengissä.

Pulau Wehilta kotoisin oleva, mutta nykyisin Berliinissä asuva Santi oli lomailemassa perheensä luona, joten hänellä oli aikaa näyttää meille kotiseutujaan. Kävimme ihmettelemässä aktiivisen tulivuoren kaasuja ja saaren isoimmassa kaupungissa Sabangissa syömässä.

Kävimme pyörähtämässä myös Santin lapsuudenkodissa, jossa meidät vastaanotti Santin isäpuoli, Papi. Äiti oli vielä tuolloin pyhiinvaellusmatkalla Mekassa. Papi ei puhunut juurikaan englantia, mutta Santin avustuksella saimme selville, että hän on melkoinen kalamies. Siitä se ajatus sitten lähti. Papi otti meidät kahdesti mukaansa kalastamaan. Saalista ei tullut juuri nimeksikään, mutta se ei menoa haitannut. Opimme kalastamaan kuin paikalliset ja pääsimme näkemään saaren mereltä käsin.

Kalastamassa Papin ja Santin kanssa.

Eräänä iltana Santi sai ajatuksen, että voisimme viettää yön läheisellä autiolla rannalla. Ricky hankki teltat ja me hommasimme pientä purtavaa nuotion ääressä nautittavaksi. Papi heitti meidät veneellä rannalle ja pystytimme leirimme siihen, turkoosin meren äärelle villin viidakon siimeksen.

Makoilimme rannalla ja kuuntelimme Rickyn kitaraa kirkasta tähtitaivasta tuijotellen. Se oli maagista.

Yksi huikeimmista kokemuksista oli, kun Santi ja hänen sisarensa Eka pyysivät meidät mukaansa paikallisiin häihin. Pukeuduimme parhaimpiimme ja minä laitoin paikallisia tapoja kunnioittaakseni päähäni huivin. Häät olivat meille molemmille iso kokemus. Ensin saimme herkullista ruokaa, sitten pääsimme poseeraamaan hääparin kanssa ja saimme fiilistellä juhlien viihteestä vastanneen kylän vanhimman ladyboyn karaokelaulantaa.

Meihin suhtauduttiin sellaisella lämmöllä, jota emme kumpikaan olleet aiemmin kokeneet. Halauksia, poskisuudelmia, selfieitä, kehuja… Siinä alkoivat savolaisten posket punoittaa kaikesta ystävällisyydestä.

Oli suuri kunnia päästä poseeraamaan hääparin kanssa virallisissa potreteissa.

Lähtöä edeltävä päivänä Santi järjesti meille ihanan yllätyksen. Lähdimme koko perheen voimin autiolle rannalle. Perillä grillasimme tuoretta tonnikalaa, kävimme snorklaamassa, otimme nokosia riippumatoissa, juttelimme, nauroimme ja nautimme toistemme seurasta.

Perhepäivä autiolla saarella.

Kun lähdönpäivä sitten koitti, meitä saattamassa oli kymmenen hengen seurue. Santin Mujut-täti oli opetellut sanomaan englanniksi, että tulee ikävöimään meitä.

Itkimme hyvästejä jättäessämme. Teki aidosti kipeää lähteä. Se tuntui hullulta, kun ajatteli, että vietimme Pulau Wehilla vain kolme viikkoa. Siinä ajassa meidät otettiin uskomattomalla tavalla osaksi perhettä ja yhteisöä. Sellainen jättää tietynlaisen ihmisen sieluun. Muiston, jonka voi kaivaa esiin aina, kun usko maailmaan ja ihmisiin horjuu.

Santi ja Malla löysivät toisistaan sielunsiskot. Kuvassa myös Mujut-täti, Mikko sekä Malla-, Salla ja Halla -nimiset kissanpennut.

Lim ja Chong

Malesiassa Melakassa ihastuimme kaupungin aamutoriin. Menimme sinne kahville myös lähtöaamunamme. Ryystimme sumppejamme, kun pöytäämme istuutui paikallinen mies, Chong. Juttelimme hetken niitä näitä ja kohta myös hänen vaimonsa Lim liittyi seuraamme. Kerroimme Suomesta ja he kertoivat paikallisesta kulttuurista ja omista kiinalaisista juuristaan.

Matkalla ympäri Melakaa. Olemme vaihtaneet pariskunnan kanssa kuulumisia sähköpostitse. Kutsu Melakaan Limin ja Chongin luokse on kuulemma ikuisesti voimassa.

Puolen tunnin juttelun jälkeen pariskunta ehdotti, että he voisivat näyttää meille kotikaupunkiaan. Hyppäsimme pienen punaisen auton kyytiin ja niin sitä mentiin. Tunnin ajelun jälkeen pysähdyimme kahvilaan maistelemaan malesialaista kahvia ja syömään lounasta. Kun yritimme maksaa, pariskunta kieltäytyi. ”Te olette meidän vieraitamme”, kuului perustelu.

Lopuksi saimme kyydin majapaikkaamme. Lim juoksi läheiseen ravintolaan ja kävi ostamassa meille soijavanukasta ja -maitoa evääksi matkalle. ”Ja jos tarvitsette kyydin bussiasemalle, soittakaa meille”, hän sanoi eväät ojentaessaan.

Jäimme katsomaan onnekkuudestamme hämmentyneinä, kun Lim ja Chong heiluttivat meille pienestä punaisesta autostaan ja kaasuttivat pois. Miten tuollaisia ihmisiä voi olla olemassa?

 

Sydän auki

Kuulostaako kaikki tämä teidänkin mielestänne liian uskomattomalta ollakseen totta?

Ja miettikää, tuossa on vain murto-osa kaikesta kohtaamastamme ystävällisyydestä. Sitä on tullut vastaan kaikkialla, joka päivä, eri muodoissa isompina ja pienempinä eleinä. Se on ollut ihmisten täysin pyyteetöntä halua tehdä toinen ihminen onnelliseksi. Taka-ajatuksetonta, epäitsekästä, pelkkää hyvyyttä.

Rehellisesti sanottuna en tiedä, olemmeko olleet vain pirun onnekkaita, että matkallemme on osunut näin fantastisia tyyppejä.

Uskon kuitenkin, että osansa on sillä, miten olemme itse suhtautuneet tapaamiimme ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Olemme hymyilleet paljon, olleet aidosti kiinnostuneita tapaamistamme tyypeistä ja keskustelleet ja kyselleet paljon. Olemme uskaltaneet tehdä ensimmäisen siirron ja mennä juttelemaan ihmisille. Olemme pitäneet silmämme auki ja sanoneet pääsääntöisesti kyllä uusille kokemuksille.

Tärkeintä kai on, että olemme pitäneet sydämemme avoimina ja suhtautuneet asioihin, kulttuureihin ja ihmisiin niin ennakkoluulottomasti kuin olemme osanneet. Se on tuntunut olevan toimiva resepti.

 

Mainittakoon vielä, että kokemuksemme ovat saaneet meidät miettimään, miten itse suhtaudumme uusiin tuttavuuksiin. Tekisimmekö me samoin kohdatessamme täysin ventovieraan ihmisen Helsingissä? Ostaisimmeko hänelle eväitä ja tarjoaisimme illallista? Ajeluttaisimmeko ympäri kotikaupunkiamme? Kutsuisimmeko hänet kotiimme ja tarjoaisimme yösijan?

Olemme tulleet siihen tulokseen, että meillä ja monilla muilla suomalaisilla on paljon oppimista vieraiden ihmisten ja vieraiden kulttuurien kohtaamisessa. Meillä on tavoitteena palauttaa kokemamme ystävällisyys ja vieraanvaraisuus universumille, kun palaamme Suomeen. Se vaatii varmasti omalta mukavuusalueelta poistumista, mutta on taatusti sen arvoista.

Sen olemme oppineet, että mikään tässä elämässä ei ole arvokkaampaa kuin toisten ihmisten kohtaaminen, aito ystävällisyys ja ystävyys. Se on se, mikä lopulta käteen jää.

 

Lopuksi vielä kokoelma muutamista mielettömistä tyypeistä, joiden kanssa tiemme ovat ristenneet tämän reissun aikana. Huima kiittää, kumartaa ja jatkaa matkaa sydän entistä avoimempana – kiitos näiden ihmeellisten ihmisten.

Balin perheemme ja huikeat Markun ja Tanjan tervetuliaisbileet Tonin ja Soran uudella villalla. Tuona iltana bailattiin aamuun asti.

Tapasimme Aden ja hänen ihanan perheensä lauttamatkalla Banda Acehista Pulau Wehille. Juttelimme kymmenisen minuuttia ja vaihdoimme yhteystietoja. Ade ajelutti meitä ympäri kotikaupunkiaan ja kutsui meidät kotiinsa syömään Merri-vaimonsa kokkaamaa juhlaillallista. Lopuksi hän antoi kyydin lentokentälle.

 

Ihana saksalainen Deiter, joka viettää suuren osan vuodestaan Thaimaassa Prachuap Khiri Khanissa. Teimme Dieterin kanssa pyöräilyreissun vuorille, söimme illallista ja tietty nautimme punaviiniä rannalla. Tapaamme uudestaan jouluna.

Tapasimme ihanat Miljan ja Pasin matkalla Pulau Pangkorilta Kuala Lumpuriin. Vietimme mahtavat pari päivää yhdessä ja sovimme, että jatkamme Suomessa siitä, mihin Kultsi Lumpukassa jäimme.

Mahtava Swan, jonka ravintolassa kävimme syömässä Pulau Pangkorilla. Mies oli innokas valokuvaaja ja soitteli kaikki kaverinsa läpi kysellessään paikkaa Mikon kameran huollolle. Swan halusi meidän maistavan hänen ravintolansa bravuureja, eikä hän suostunut ottamaan ylimääräisistä annoksista maksua. Olemme edelleen yhteydessä Facebookissa.

Hyppää pois Indonesia Yhteiskunta

Mitä olen oppinut islamista

lauantai, lokakuu 14, 2017

Sielunsisko Santi.

Siellä rankaistaan raipaniskuilla, jos pitää julkisella paikalla kädestä. Homot kivitetään kuoliaaksi. Naiset kulkevat nöyrinä miesten perässä huiveihin verhottuina.

Tuota kaikkea Google tiesi kertoa Sumatran pohjoiskärjessä sijaitsevasta Acehista. Aceh on muuhun Indonesiaan verrattuna erittäin uskonnollinen alue, jossa on voimassa islamilainen sharia-laki. Länsimaisesta näkökulmasta sharia vaikuttaa konservatiiviselta ja vanhoilliselta ja jopa ihmisoikeuksia rikkovalta järjestelmältä.

Me teimme googlettelun jälkeen nopeasti sen johtopäätöksen, ettei paikka ollut meitä varten. No spank you, taisin heittää raipaniskuista luettuani.

 

Pari viikkoa myöhemmin katselin Sabangin kylän vanhinta ladyboyta. Seurasin, kuinka hän sulki silmänsä ja latasi kaikki tunteensa karaokeballadin viimeiseen kertosäkeeseen.

Olimme saaneet kutsun acehilaisiin häihin ja olimme juhlien ainoat ulkomaalaiset. Paikalla oli parisataa ihmistä, siis koko kylä. Naiset olivat sonnustautuneet parhaimpiinsa, huulipunien sävyt valittuna tarkasti huivien mukaan. Miehet näyttivät skarpeilta kauluspaidoissaan ja hääpari kuninkaallisilta säkenöivissä asuissaan. Söimme paljon hyvää ruokaa, nauroimme vedet silmissä, jammailimme karaoken tahdissa, otimme teinien kanssa selfieitä ja saimme mummoilta lämpimiä halauksia.

Kesken häiden minut valtasi syyllisyys. Olimme melkein jättäneet tulematta koko paikkaan omien ennakkoluulojemme takia. Ajatus vihlaisi syvältä.

Acehilaiset häät olivat kokemus, jota kumpikaan meistä ei tule koskaan unohtamaan.

Se, mitä ei tunne, pelottaa.

Länsimaissa islam tuntuu olevan tällä hetkellä kirosana ja synonyymi terrorismille. Mielestäni on paitsi epäreilua myös idioottimaista tuomita koko uskonto ja ihmisryhmä tuntematta kumpaakaan lainkaan. Väitän, että monet rasistisia kommentteja laukovista ja rajoja kiinni vaativista tyypeistä eivät ole koskaan tutustuneet islamiin tai keskustelleet muslimin kanssa. Toivon, että he näkisivät sen vaivan, ja muodostaisivat mielipiteensä omien kokemustensa perusteella. Google, keskustelupalstat ja huhupuheet kun eivät ole koko totuus, vaan usein kaukana siitä.

Pelko ja ennakkoluulot kulkevat käsi kädessä, kuten olemme saaneet itsekin huomata. Mekin turvauduimme tietämättömyydessämme Googleen ja olimme siksi lähellä missata yhden ihanimmista paikoista koko reissullamme. Onneksi saimme sosiaalisen median kautta suosituksia, joiden rohkaisemana uskalsimme suunnata Acehiin.

Haluamme jakaa kokemuksemme islamista, muslimeista ja sharia-laista, jotta pelot ja ennakkoluulot eivät hallitsisi keskustelua. Todettakoon kuitenkin, että nämä ovat vain meidän kokemuksiamme ja hyvin rajallisia sellaisia. Toisten kokemukset voivat olla hyvin erilaisia (ja haluamme kuulla myös niistä).

Totuus sijaitsee kai jossain raipaniskujen ja ladyboyn välimaastossa – ja se on jokaisen löydettävä itse.

Teinitytöt ovat aina teinityttöjä – olipa maa, valuutta tai uskonto mikä tahansa. Voi sitä hihityksen ja selfieiden määrää.

Muslimit eivät ole yksi homogeeninen joukko

Balilla tapaamamme surffiopettaja Geko on muslimi, mutta hän ei juurikaan rukoile, käy moskeijassa tai noudata muutenkaan sharia-lakia. ”Jokaisella on oma tapansa olla muslimi”, Geko sanoi, kun keskustelimme uskonnosta. ”Voin päättää itse, millä tavalla uskonto on osa elämääni. Se on henkilökohtainen juttu.”

Acehissa tilanne on hieman toinen. Aceh edustaa islamin tiukinta muotoa. Sharia-laki velvoittaa kaikki alueen ihmiset (myös ei muslimit) käyttäytymään ja pukeutumaan tietyllä tavalla. Useimmat muslimeista noudattavat myös islamin viittä peruspilaria, eli he esimerkiksi rukoilevat viisi kertaa päivässä. Uskonto on luonnollinen ja iso osa jokapäiväistä elämää.

Acehkaan ei ole niin yksiulotteinen kuin saattaisi olettaa. Tapasimme useita acehilaisia muslimeita, jotka eivät rukoilleet tai noudattaneet pukeutumissääntöjä. He kertoivat avoimesti kokevansa arvostelua valintojensa takia yhteisön taholta. Mitään kovin vakavaa sääntöjen rikkominen tai ”huonon muslimin leima” ei ollut onneksi saanut aikaan. Valinnanvapaus on siis olemassa, vaikkakin se on Acehissa huomattavasti kapeampi kuin muualla Indonesiassa.

Kaikki tapaamamme muslimit ovat olleet kuitenkin samanlaisia siinä, miten he ovat suhtautuneet meihin ja elämään yleensä. He ottavat vieraat vastaan avosylin, ovat hyviä keskustelijoita ja kuuntelijoita, puhuvat vaikeistakin asioista harvinaisen avoimesti ja toivovat muille ihmisille lähtökohtaisesti vain hyvää.

Häissä meidät otettiin vastaan avosylin.

Uskonto antaa lohtua

Acehin ihmiset ovat käyneet läpi maanpäällisen helvetin. Ennen tsunamia alueella käytiin sotaa kolmekymmentä vuotta. Acehin itsenäisyyttä vaatineet ryhmät ottivat yhteen Indonesian hallituksen kanssa tuhoisin seurauksin. Sota päättyi vasta vuonna 2005 Martti Ahtisaaren johtamissa rauhanneuvotteluissa.

Tsunami tuhosi vuonna 2004 Acehista kokonaisia kaupunginosia ja kyliä. Tapasimme ihmisiä, jotka olivat perheensä tai koko sukunsa ainoita eloonjääneitä. He olivat menettäneet kaiken, ihan kaiken. Sitä tietoa vasten voi hyvin ymmärtää, miksi ihmiset kääntyivät katastrofin jälkeen jumalan puoleen. Monelle se oli ainoa keino pysyä järjissään ja kiinni elämässä.

Rukoilu viisi kertaa päivässä tuntui meistä vaivalloiselta ja aikaa vievältä. Kysyimme asiasta tapaamiltamme muslimeilta ja he kertoivat, että rukoileminen on heille kuin terapiaa tai meditaatiota. Se tarjoaa hetken rauhoittumiselle ja antaa lohtua ja rohkeutta.

Banda Acehissa tapasimme Aden, joka kutsui meidät kotiinsa illalliselle.

Islam on rauhan uskonto

On äärimmäisen surullista, että islam rinnastetaan terrorismiin. Eniten sitä mieltä ovat varmasti muslimit itse. Tapaamani acehilaisnainen, joka asuu nykyisin Berliinissä, kertoi, ettei enää uskalla käyttää huiviaan Saksassa. ”Päälleni syljetään”, hän kertoi kokemuksistaan.

Kaikki muslimit, joiden kanssa keskustelimme islamista, korostivat, että islam on rauhan uskonto. He alleviivasivat, että islam hyväksyy muut uskonnot ja kunnioittaa niitä. Siltä myös meistä tuntui, sillä emme kokeneet minkäänlaista syrjintää kristinuskon tai ateismin takia.

Tosiasiassa islam eroaa kristinuskosta ja juutalaisuudesta vain vähän. Kaikilla on sama jumala, mutta hieman eri käsitykset profeetoista ja muista yksityiskohdista. Kaikkien uskontojen ytimessä on lähimmäisen rakkaus ja pyrkimys hyvyyteen – ja noita arvoja tapaamamme muslimit tuntuivat toteuttavan myös käytännössä.

Hymyilimme Acehissa vietetyn kuukauden aikana niin paljon, että posket alkoivat loppukuusta krampata.

Avoimuutta ja vieraanvaraisuutta

Oletimme, että sharia-lakia noudattava yhteiskunta olisi sulkeutunut ja vanhoillinen. Me saimme kokea kuitenkin sellaista ystävällisyyttä, että välillä suorastaan häkellyimme. Meidät kutsuttiin häiden lisäksi ihmisten koteihin syömään, kalastamaan ja grillaamaan suvun kesken ja bailaamaan musliminaisten kanssa. Olimme aina tervetulleita ja meihin suhtauduttiin sellaisella lämmöllä, että poskia alkoi välillä kuumottaa. ”When you are happy, I’m happy”, kuulimme useampaan otteeseen.

Toki teimme oman osamme ja kunnioitimme paikallisia tapoja ja sharia-lakia pukeutumisellamme ja käytöksellämme. En tiedä, millaista suhtautuminen olisi ollut, jos olisimme kekkaloineet kadulla shortseissa ja pussailleet yleisellä paikalla.

Tapaamiemme muslimien avoimuus hämmästytti. Puhuimme uusienkin tuttavuuksien kanssa vaikeista aiheista, kuten tsunamista, uskonnosta, rakkausasioista ja perheongelmista. Keskusteleminen tuntui luontevalta, eikä sen suurempia tabuja tullut vastaan. Ehkä juuri siksi muodostimme parissa viikossa aitoja ystävyyssuhteita.

Malla ja hurmaava mummo Mujut. Hän itki, kun lähdimme. Ja niin itkimme mekin.

Nyt on teidän vuoronne.

Kommentoikaa ja kertokaa, millaisia ovat teidän kokemuksenne islamista ja muslimeista. Millaisiin kulttuurieroihin olette törmänneet? Entä mikä on ollut samanlaista? Oletteko saaneet huomata, että ennakkokäsitykset ovat olleet täysin vääriä?

Hyppää pois

Your wave is waiting – aloita surffaaminen Balilla

sunnuntai, lokakuu 8, 2017

WOHOOOOO I’M THE KING OF THE WOOOOOORLD!

Leonardo DiCaprion kuuluisaksi tekemä huudahdus on liian dramaattinen lähes joka tilanteessa, mutta ei yhdessä. Kun sain ensimmäisen kunnon aaltoni, minun teki mieli huutaa pelkästään tuota lausetta. Mielipuolisen lujaa ja epäeroottisesti tuulettaen.

Se, että hetken ajan meri oli minun leikkikenttäni, sai aikaan käsittämättömän upean ja samalla vaarallisen koukuttavan tunteen. Ymmärsin sillä hetkellä, miksi surffaamisesta tulee monille koko elämä.

Kerrataanpa vielä, miten tähän päässäni eeppiseksi elokuvakohtaukseksi muodostuneeseen tilanteeseen päädyttiin.

Kaksi Saimaan liplatuksiin tottunutta savolaista kävelivät rempseästi Balin Kuta Beachille, rannalle joka sopii aaltojensa ja hiekkapohjansa puolesta täydellisesti aloitteleville surffareille. Hetkessä rimeleissä oli kiinni niin surffiopettajia, korukauppiaita kuin tukanletittäjiäkin. Kuta kun on upea ranta, mutta se on myös pahimman luokan turistihelvetti.

Savolaiset olivat kuitenkin päättäneet pitää päänsä kylmänä ja kulkea pitkin rantaa edullisinta surffiopetustarjousta metsästäen. Tapahtuneessa oli kaikki ainekset loistavaan tosi-tv -sarjaan. Se oli jotakin Tuuri- ja Jethro-realityjen väliltä: Mikko hikoili kuin Vesa Keskinen darrassa ja minä yritin tinkiä hinnoista jututtamalla surffiopettajia kuin turkulainen asuntokauppias. Kaunis mielikuva, vai mitä?

Loputtomilta tuntuneiden tinkimistalkoiden jälkeen Savon Jethro ja Vesa saivat tarpeekseen kuumuudesta ja siirtyivät palmujen varjoon nauttimaan kylmää Cola-juomaa. Mukavan oloinen nuorimies tarjosi meille paikat pöydästään ja kertoi nimekseen Geko. Pian meille selvisi, että myös hän oli surffiopettaja. Tykkäsimme miehestä heti, sillä hän ei turhia tuputtanut tai tyrkyttänyt. Lopulta Geko teki meille tarjouksen, johon olimme tyytyväisiä: maksoimme päivän opetuksesta (2 kertaa 1–1,5 tuntia) ja laudoista noin 10 euroa per peppu. Sovimme heti, että homma ei jäisi vain yhteen päivään.

Tähän väliin hintavinkki! Älä maksa surffitunneista enempää kuin 250 000 bahtia ja ota selvää, mitä hintaan kuuluu. Me saimme kaksi opetustuokiota, monet tarjoavat samaan hintaan vain yhden. Tingi varsinkin silloin, jos aiot ottaa samalta opettajalta useammankin opetuskerran.

Olimme surffanneet aiemmin Portugalissa viitisen vuotta sitten, joten opetus piti aloittaa nollasta. Kävimme perusasiat läpi rannalla ja sen jälkeen siirryimme veteen, vauva-aalloille. Vauva-aallot ovat niitä vaahtopäisiä aaltoja, jotka ovat jo murtuneet.

Pääsimme Mikon kanssa molemmat heti ensimmäisellä yrittämällä laudan päälle ja Geko oli tyytyväinen näkemäänsä. Tunnin vauva-aaltoilun jälkeen hän totesi, että pitäisimme tauon ja siirtyisimme sen jälkeen oikeille aalloille. Katsoimme Mikon kanssa toisiamme pelonsekaisin tuntein. Oikeat aallot olivat toki kokeineille surffareille pieniä, mutta Saimaan norppien näkökulmasta jättimäisiä (isoimmillaan noin 1,5 metrin korkuisia).

Eipä siinä. Mutustelimme nasi gorengia ja seurasimme, miten kokeneet surffarit leikkivät aalloilla. Miten helpolta se näyttikään! Ja sitten huomasimme avuttoman aloittelijapolon kömpelön softboardinsa kanssa, jota aallot rankaisivat armottomasti. Vain lauta pulpahti pintaan, kun tyyppi menetti tasapainonsa aallon harjalla.

Sanotaanko näin, että kaikki ne luulot, mitä meillä oli itsestämme aamusession jälkeen, karisivat nopeasti oikeilla aalloilla. Saimme kokea meren voiman ja armottomuuden. Puolen tunnin jälkeen olimme uupuneita ja valmiita korjailemaan kolhiintunutta itsetuntoamme kylmällä Bintangilla.

Todettakoon, että oppimisprosessi ei ole kivuton. Meri rankaisee kaikista virheistä. Mikon kohdalla kävi niin, että hän mursi kylkiluunsa toisena surffipäivänä. Mikon uimataidot eivät olleet vielä tarpeeksi vahvat isojen aaltojen vauhtiin. Pari onnistumista, mutta enemmän niitä kertoja, kun aalto heitti laudan ympäri ja vei miehen pesukoneeseen.

Minulta homma sujui piirun verran paremmin, mutta välillä sain mereltä turpaan niin, että tuntui. Opin kuitenkin sen, mistä surffaamisessa on kyse. Siinä pitää osata lukea merta. Ja voin kertoa, ettei se ole ollenkaan helppoa ihmiselle, joka on kasvanut tyynten vetten äärellä.

Ensinnäkin, aloittelevan surffaajan pitää nähdä, ovatko aallot hänelle sopivat. Geko teki tämän puolestamme ja ilmoitti meille tilanteen joka aamu. Suosittelemme samankaltaista järjestelyä myös muille, sillä aloittelijan ei kannata lähteä pelleilemään liian isoille aalloille.

Toiseksi, surffaajan pitää nähdä, mistä ja milloin mereen kannattaa mennä. Ei ole ollenkaan kivaa jäädä murtuvien aaltojen alle ison laudan kanssa. Ohjeena on kohdistaa laudan pää suoraan aaltoon ja pyörähtää itse laudan alle suojaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ajoittamalla sisäänmenon oikein välttyy turhalta taistelemiselta. Homma menee näin: tulee pari isompaa aaltoa, joiden jälkeen meri on tasainen kuin uima-allas. Silloin pitää liikkua ripeästi aaltojen murtumiskohdan taakse. Murtumiskohta voi muuttua yllättäen, joten surffarin pitää jatkuvasti tarkkailla merta. Opin toki tämänkin kantapään kautta.

Kolmanneksi, pitää tietää, mikä aalto kannattaa ottaa ja mistä kohtaa. Geko teki tuon työn vielä puolestani. Lisäksi hän työnsi minulle lisävauhtia, jotta pääsin paremmin aaltojen matkaan. Kun aallolle pääsee, pitää ”lukea aaltoa ja tuntea sen liikkeet”, kuten Geko asian ilmaisi. Ja sen oppii vain toistamalla samaa uudelleen ja uudelleen. Mahdollisimman monta kertaa.

Vaikka meri kohteli kovin ottein ja homma tuntui välillä mahdottomalta, surffaaminen koukutti meidät molemmat. Kun homman jujusta saa pikkuisenkin kiinni, alkaa väistämättä janota lisää. Silloin saa maistaa, millaista on olla koko maailman kuningas.

On tärkeää valita tarkkaan ranta ja opettaja, sillä noilla tekijöillä on iso merkitys sille, millainen kokemus ensimmäisestä surffikerrasta muodostuu.  Kuta Beach ja Geko ovat molemmat loistavia vaihtoehtoja, jos olet suuntaamassa Balille. Löydät Gekon yhteystiedot täältä.

Gekosta tuli meille parissa kuukaudessa oikea ystävä ja Kuta Beachista rakas paikka. Sinne palaamme vielä, ehyin kylkiluin ja entistä innokkaampina oppimaan meren salat ja aaltojen kesyttämisen jalon taidon.

Kelly Slaterin sanoin: Surfing is like mafia, once you’re in, you’re in.

Hyppää pois

Kaksin aina kauhiampi

keskiviikko, lokakuu 4, 2017

Läpystä vaihto. Sellaista oli elämämme Helsingissä.

Mikko aloitti työt kuudelta tai seitsemältä, minä yhdeksän aikoihin. Minä vietin arki-illat treeneissä, Mikko usein kavereiden kanssa tai valokuvausta opiskellen. Viikonloppuisin Mikko matkasi kotikaupunkiimme Varkauteen treenaamaan bändinsä kanssa tai muualle Suomeen keikkailemaan. Minä pelasin talvisin lentopallopelejä ja kesäisin beach volley -turnauksia.

Yhtälöstä voi ehkä päätellä, että yhteinen aikamme oli kortilla.

Kaaduimme iltaisin samaan sänkyyn ja vietimme toki mahdollisimman paljon aikaa yhdessä niinä viikonloppuina, kun kummatkin olivat kotona. Eipähän ainakaan ehdi kyllästyä toisen lärviin, naureskelimme usein.

Ei ollut yllättävää, että monet läheisistämme olivat aidosti huolissaan siitä, miten parisuhteemme selviäisi vuoden pituisesta reissusta. ”Lähdette varmaan eri suuntiin jo Bangkokin lentokentällä”, eräs perheenjäsen totesi puoliksi vitsillä.

Rehellisesti sanottuna asia mietitytti meitäkin. Siksi puhuimme aiheesta paljon ennen lähtöä ja pohdimme, miten varmistaisimme homman toimivuuden sekä ylä- että alamäissä. Loppujen lopuksi elämää ei voi kuitenkaan suunnitella etukäteen. Pitää vaan hypätä ja luottaa siihen, että ote pitää vapaapudotuksessakin.

Reissua on takana nyt neljä ja puoli kuukautta ja olemme edelleen parisuhteessa ja vieläpä erittäin onnellisessa sellaisessa. Pientä kinastelua on aika ajoin ilmennyt, mutta syynä ovat olleet joko nälkäkiukku, väsymys tai niiden yhdistelmä. Homma on toiminut niin hyvin, että olemme itsekin olleet yllättyneitä.

Uskon, että Huiman reissuonnen takaajana ovat nämä viisi asiaa:

 

Luottamus

Minulla ja Mikolla molemmilla on aiempaa kokemusta siitä, millaista on olla suhteessa, jossa ei ole luottamusta. Tiedoksi teille, jotka ette tiedä: se on täyttä helvettiä. Siksi päätimme jo suhteen alkuvaiheessa, että luottamus on meille tärkein yksittäinen asia parisuhteessa. Olemme onneksi molemmat ehtineet tehdä virheitä menneisyydessä ja oppineet niistä.

Jos luottamusasiat eivät ole kunnossa suhteessa ennen lähtöä, homma ei muutu yhtään auvoisammaksi reissussa. Luottamus näet antaa vapauden nauttia reissusta ja elämästä niin yhdessä kuin erikseen. Kun luottaa kumppaniin, voi antaa hänelle tilaa olla ja hengittää. Koska reissussa tarvitsee myös sitä omaa aikaa.

 

Huumori

Siinä vaiheessa, kun paskat törähtävät housuun keskellä miljoonakaupungin ruuhkaa, ei auta kuin nauraa.

Pitkässä reissussa sattuu ja tapahtuu. On hienoa, että kaikki kokemukset voi jakaa toisen kanssa. Parasta on kuitenkin se, että kaikille sattumuksille voi nauraa yhdessä. Mikään ei auta pääsemään vaikeista tilanteista yli niin tehokkaasti kuin huumori.

Meillä on Mikon kanssa yksinkertaisesti helvetin hauskaa yhdessä. Saamme toisemme nauramaan, hölmöilemme, tanssimme Beyoncé-tyyliin joka ilta hampaita harjatessa. Olemme toistemme parhaita ystäviä.

 

Arvomaailma

En koskaan voisi olla ihmisen kanssa, joka ei jaa samoja arvoja kanssani. Solidaarisuus ja liberaalit arvot ovat meille molemmille kaiken perusta. Nuo arvot ohjaavat kaikkea sitä, miten suhtaudumme elämään, ihmisiin ja tähän matkaan.

Uskomme tasa-arvoon, solidaarisuuteen ja yksilönvapauteen. Haluamme kohdata jokaisen ihmisen ainutkertaisena yksilönä ilman ennakkoluulojen raskasta viittaa.

 

Luonteenlaatu

Olemme Mikon kanssa monessa suhteessa vastakohtia. Mikko on harkitsevainen, rauhallinen ja huolellinen, minä puolestani olen nopea liikkeissäni, hypersosiaalinen ja hutiloiva. Kun olemme lähdössä johonkin, minä hikoilen toppatakki päälläni eteisessä, kun Mikko vasta sovittelee piilolinssejä silmiinsä vessassa.

Tärkeintä on, että olemme lähtökohtaisesti positiivisia ihmisiä, hymyilemme paljon ja suhtaudumme ihmisiin ja asioihin myönteisesti. Ominaisuus on osoittautunut erityisen tärkeäksi reissussa ja vienyt meidät uskomattomiin paikkoihin. Olemme perusluonteeltamme rentoja elämästä nauttijoita. Rakastamme fiilistellä ruokaa, auringonlaskuja, snorklatessa näkemiämme kaloja ja erityisen hyviä vessareissuja. Kyllä, vessajutut ovat tärkeä osa Huiman arkea.

 

Hyväksyminen ja joustaminen

Vastakohdat täydentävät toisiaan, sanotaan. Se, että hyväksyy toisen kokonaisuudessaan – vikoineen kaikkineen – on mielestäni terveen parisuhteen kulmakivi. Toista voi yrittää muuttaa mieleisekseen, mutta se ei tule päättymään kauniisti.

Totta kai kumppanissa on piirteitä, jotka ärsyttävät. Reissussa nuo piirteet tulevat välillä esiin liiankin vahvasti, kun kaksi ihmistä viettää liian monta tuntia kolmen neliön kokoisessa hostellihuoneessa. Se, että hyväksyy ne ärsyttävätkin piirteet, on todellista rakkautta. Ja se vaatii joustavuutta ja kykyä kompromisseihin – niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja erityisesti 40 asteen helteessä rinkat selässä.

Loppusanat: kumppanin kanssa reissussa oleminen voi olla joko parasta maailmassa tai yhtä helvettiä. Lopputulos riippuu täysin siitä, millainen suhde on. Paskaa parisuhdetta eivät pelasta sen paremmin vauva, uudet verhot kuin pitkä matkakaan.

Valitkaa siis (matka)kumppaninne huolella. That’s what we did.

 

 

 

Hyppää pois Yhteiskunta

Truetravellerin kuvottava kaksinaismoraali

torstai, syyskuu 7, 2017

Ei helvetti. Minähän se syöpä olen.

Tuo ajatus iski tajuntaani eräänä iltana Nusa Penidalla. Ajatus sai aikaan ikävän, kurkkua kuristavan tunteen. Kuvotti.

Olimme tulleet saarelle ”etsimään autenttisuutta, aitoa indonesialaista elämäntapaa ja koskematonta luontoa”. Pakoon Balin aivottomia turistilaumoja, you know.

Nusa Penida tarjosi meille kaikkea tuota – ja vielä enemmän. Kylien lapset olivat innoissaan nähdessään länkkäreitä. Luonto oli henkeäsalpaavan kaunista ja saimme nauttia huikeista maisemista usein kahden. Paikallisten pienistä warungeista sai hyvää ruokaa hävettävän halvalla.

Myrskypilvet olivat kuitenkin jo nousseet horisonttiin. Massaturismin merkkejä ei käynyt kieltäminen.

Aamuisin saaren terhakkaiden kukkojen äänet peittyivät naputuksen, sahauksen ja sirkkelöinnin ääniin, jotka kantautuivat lukuisista rakenteilla olleista bungalow-kylistä. Rantojeen kahvilat ja ravintolat tarjosivat english breakfastia ja superfood bowleja. Kiiltävän valkoisia minivaneja liikkui tiuhaan tahtiin sataman ja muutamien saarelle rakennettujen resortien välillä.

Ja meitä pisti vihaksi.

Kritisoimme kaikkea tuota keskenämme Aina Inkeri Ankeisen tyyliin.

Miksi kaiken pitää aina muuttua? Parin vuoden päästä tämä saari on yhtä täyteen rakennettu kuin Bali. Kohta täällä kuulee enemmän saksaa kuin indonesiaa ja lounaaksi voi tilata patongin Subwaysta. Ne pilaavat luonnon ja roskaavat rannat. Syrjäyttävät paikalliset ja tuhoavat heidän elämäntapansa. Vitun turistit.

Sitten se kurkkua kuristanut ajatus iski. Me olemme turisteja.

Uskon, että kyseinen oivallus on tullut eteen monella muullakin. Turismin ja sen vaikutuksien arvostelu on yleistä reppureissaajien parissa, vaikka turismia se on reppu selässä matkustaminenkin. Jeesustelu on turhaa, kun on ostanut orjantappurakruununsa H&M:ltä.

Oivallus on silti tärkeä. Kun tiedostaa olevansa osa kapitalismin isoa pyörää, voi alkaa ottaa vastuuta tekemisistään ja valinnoistaan.

Me olemme alkaneet miettiä, onko kapitalismin sanelema ”kehitys” ehdotonta.

Onko olemassa tapaa, jolla turisti voi tukea paikallisia ja paikallista elämäntapaa ilman, että lopulta rahat päätyvät isojen herrojen taskuun ja maat hotelliketjujen omistukseen? Millaisia valintoja turisti voi tehdä luonnon ja kestävän kehityksen tukemiseksi? Turismi tuo paljon rahaa ja synnyttää monenlaista kehitystä, mutta millä hinnalla? Kysytäänkö paikallisilta missään vaiheessa, mitä he haluavat? Onko raha aina se, joka ratkaisee?

Jatkamme reissua yrittäen löytää vastauksia noihin kysymyksiin. Loppujen lopuksi meidän on kuitenkin hyväksyttävä, että matkustamiseen liittyy aina tietynlainen kaksinaismoraali. Siitä on mahdotonta irrottautua, vaikka olisi kuinka ekoturisti ja truetravelleri. Reissaajan on tunnettava vastuunsa.

Jos Nusa Penidalle nousee Burger King, se on meidän syytämme.