Välillä sitä pysähtyy miettimään, millaista tämä reissuelämä olisi ilman kännyköitä, nettiä ja sosiaalista mediaa. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Vai pelkästään erilaista?
Pienen maistiaisen reissuelämästä ennen digiaikaa tarjosi toimittaja Rauli Virtanen, jonka saimme kunnian tavata kuukausi ennen lähtöämme. Laitoimme hänelle sähköpostia, jossa kerroimme suunnitelmistamme ja pyysimme vinkkejä reissuun. Kiireinen mies vastasi vielä saman päivän aikana: Tietenkin! Missä tavataan?
Raulilta, jos joltain, löytyy kokemusta matkustamisesta ja ulkomaantoimittamisesta. Maailman pahimmista kriisipesäkkeistä raportoineesta toimittajasta tuli jo 80-luvulla ensimmäinen suomalainen, joka oli käynyt jokaisessa maailman virallisessa valtiossa. Melkoinen reissumies siis.
Kun Rauli lähti ensimmäiselle matkalleen, asetelmat olivat melko lailla erilaiset kuin meillä nykyajan backpackereilla. Joulukuussa 1970 parikymppinen nuorimies hyppäsi rahtilaivaan, joka kuljetti hänet Rio de Janeiroon.
– Kaverit naljailivat ennen lähtöä, että tulisin varmasti ensimmäisellä laivalla takaisin. Se lähinnä nauratti. Tiesin, ettei minulla olisi ollut mahdollisuutta palata, vaikka olisin halunnutkin. Rahaa oli parisataa markkaa – ei siis tarpeeksi edes paluulippuun.
Rauli oli päättänyt tienata rahaa kirjoittamalla reissustaan juttuja. Jutut ja kuvat piti lähettää Suomeen kirjeitse ja joskus palkkion saamiseen meni kuukausia.
– Välillä rahatilanne meni niin tukalaksi, että oli pakko myydä paitakin päältä ruoan saamiseksi.
Kuuntelimme silmät pyöreinä, kun Rauli kertoi muista ensimmäisen matkansa ”pienistä” vastoinkäymisistä. Hän sairastui malariaan Amazon-joella keskellä viidakkoa, viikkojen matkan päässä sivistyksestä.
– Tajusin kyllä, että tämä voi olla paha juttu. Jokilaivalla oli lämmintä yli 40 astetta, mutta minä makasin horkassa villapaita päällä.
Siinä ei googlailtu lähimpiä sairaaloita tai soitettu Whatsapp-puheluita äidille. Oli vain hytistävä puisen laivan kannelle ripustetussa riippumatossa ja toivottava parasta.
Toinen läheltä piti -tilanne sattui, kun Rauli oli Kolumbiassa ja istui elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa.
– Homma ei mennyt suunnitelmien mukaan ja kone joutui lopulta tekemään pakkolaskun.
Kaikesta kuitenkin selvittiin. Kokemukset eivät onnistuneet säikäyttämään nuorta suomalaista, vaan kasvattivat sen sijaan uskoa siihen, että maailma kantaa. Suuren vaikutuksen tekivät myös paikalliset ihmiset.
– Opin jo tuolloin luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Huomasin nopeasti, että mitä köyhempi maa, sitä ystävällisempiä ovat sen asukkaat. Sain aina apua, kun sitä tarvitsin.
Meidän reissusuunnitelmamme kuulostivat Raulin korvaan erinomaisilta. Hänen totesi, että jokaisen, jolla on siihen mahdollisuus, pitäisi hänen mielestään matkustaa.
– Matkustaminen avartaa ja auttaa ymmärtämään asioita ja elämää laajemmin. En halua arvostella ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet matkustamatta, mutta kyllähän se herättää kysymyksen, ovatko he kiinnostuneita mistään muusta kuin omasta pihapiiristään.
Kun kerroimme suuntaavamme Kaakkois-Aasiaan, Raulin huulille nousi leveä hymy. Alueen maat ovat hänelle tuttuja ja nykyisin erityisen rakkaita.
– Ihmisten ystävällisyys, uskonnot, turvallisuus, alkuperäiskulttuurit ja tietysti ruoka. Rakastan myös alueen suurkaupunkeja, jotka eivät koskaan hiljene. Erityisesti Saigon on mieleeni.
Rauli myönsi käyttävänsä edelleen kaikki liikenevät rahansa kirjojen ohella matkustamiseen.
– Minä ajattelen niin, että matkustaminen on ainoa järkevä investointi.
Pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kuuntelimme Raulin tarinoita viidakossa majailleista sissikapinallisista, vaikuttavasta Nelson Mandelasta ja 70-luvun Manhattanista. Kun puristimme kättä hyvästiksi, Rauli toivotti meille onnea matkaan ja kehotti luottamaan tuntemattomiin ihmisiin. Vaikka hän nähnyt uransa aikana paljon julmuutta ja kärsimystä, Rauli uskoo vankasti ihmisten hyvyyteen.
– Ajattelen, että ihmisen elämäntehtävä on tehdä toisille ihmisille hyvää, jos siihen vain on mahdollisuus.
Raulin viimeiset sanat tekivät meihin vaikutuksen.
Ja katsos, kuinka matkallamme on käynyt. Kauniit maisemat hälvenevät mielestä, mutta reissussa kohtaamiamme ihmisiä, sitä uskomatonta ystävällisyyttä ja lämpöä, emme unohda koskaan.
Kiitos siis ohjeestasi, Rauli. Se oli paras neuvo, jonka maailmalle lähtevälle voi antaa.
No Comments