Argh. Ei nyt, ei vielä, ei ehkä koskaan.
Perheenperustaminen on ollut minulle ahdistava aihe. Lapset ovat kuuluneet siihen kuuluisaan ”sitten joskus” -kategoriaan. Ensin syynä oli villi nuoruus (joka jatkuu edelleen), sitten opiskelut (jotka nekin jatkuvat edelleen) ja nyt sitten tämä reissu. Mikä on syynä reissun jälkeen, sitä mietin nyt.
”Jos odotat oikeaa aikaa saada lapsia, sitä ei tule koskaan”, joku viisas on joskus sanonut. Silti tuntuu, että meihin pohjoismaalaisiin on istutettu syvään ajatus siitä, että puitteiden pitää olla kunnossa ennen lasten hankkimista. Ammatti, hyvä työ, tasaiset tulot, asunto, vakiintunut parisuhde, ehkä avioliittokin. Muutoin on riski, että lapsi joutuu jo syntyessään heitteille. Ja matkustaminen pienten lasten kanssa muualle kuin kahden viikon all inclusive -lomalle Kanariansaarille – forget it.
”Et ole tosissasi”, eräs saksalaisnainen totesi minulle eilen, kun kerroin hänelle peloistani lasten suhteen.
Hän on miehensä ja 4-vuotiaan lapsensa kanssa parin kuukauden reissussa Aasiassa. Nainen ei voinut kuin nauraa ajatukselleni siitä, ettei lasten kanssa voi matkustaa. Heidän kohdallaan matkustaminen pienen pojan kanssa on ollut jopa parempaa kuin reissaaminen ennen lasta.
Olemme kohdanneet reissun aikana kymmeniä perheitä, jotka matkustavat lapsiensa kanssa lähes samaan tapaan kuin ennen lapsia. Jopa vastasyntyneet ovat kulkeneet mukana kantorepussa niin vuoritrekeillä kuin biitsilläkin. Kaikkien mielipide lasten kanssa reissaamisesta on ollut yksinkertaisesti: no problem if you don’t make it one.
”Tärkeintä on, ettei stressaa liikaa. Lapset sopeutuvat kyllä ja löytävät kavereita mistä vain, kunhan heidät kasvattaa avoimiksi ja sosiaalisiksi”, saksalaisnainen sanoi.
”Olemme Euroopassa taipuvaisia ylisuojelemaan lapsiamme. Reissatessa sitä huomaa, kuinka turhista jutuista tulee murehtineeksi. Oikeasti lapsi tarvitsee vain rakkautta ja turvaa – ei täydellistä kotia, uusia leluja tai all inclusive -aamiaista.”
Lapsen saaminen ei ole koskaan yksinkertainen juttu, mutta ainakaan sitä korttia ei kannata jättää katsomatta sen takia, että janoaa maailmalle. Olen saanut huomata, ettei reissuelämän tarvitse päättyä perheen perustamiseen. Eikä sen puoleen opiskeluelämän tai sen villin nuoruudenkaan.
Reissuperheiden kohtaaminen on ollut vapauttavaa ja rohkaisevaa.
Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Onko reissuelämänne muuttunut lasten jälkeen? Paremmaksi vai huonommaksi? Mikä on ollut haastavaa ja mikä taas lapsellisen (heh) helppoa? Miten lapset ovat suhtautuneet reissuelämään? Miten reissaaminen on vaikuttanut lapsiin?
Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että reppureissaajan elämässä vain yksi asia muuttuu lasten myötä. Se on (kanto)repun sisältö.
10 Comments
Mun lapsi on jo ”iso” 11v ja kulkee sujuvasti missä vaan, jossa voi uida tai on toimiva wifi. Kultturellit kaupunkireissut ois taas hänelle tylsiä kuin myös vaeltelu tuntikausia päämäärättömästi missä vaan. Sanoisin siis, että minun lapsi vaikuttaa kohteen valintaan jollain tavalla. Reissaan toki ilman lasta myös ja sillon ei ole niin väliksi, mihin sitä menee.
Loistavaa, että reissaatte yhdessä ja myös erikseen. Ja hienoa, että otat hänen toiveensa huomioon kohdetta valitessa. Ja kuka tietää – ehkä muutaman vuoden päästä häntä alkavat kiinnostaa myös ne kaupunkilomat 🙂
Lapsettomaksi pariskuntana me olemme tietty varsinaisia asiantuntijoita kommentoimaan, mutta käsittääkseni lapsi auttaa aikuisia näkemään ympäröivää maailmaa ihan uudella tavalla. Esimerkiksi eläintarhassa aikuiset houkuttelevat lasta katselemaan pandoja, mutta lapsi keskittyykin ihmettelemään muurahaisia.
Toki matkaillessa mennään aina heikoimman, pienimmän ja väsyneimmän ehdoilla, mutta se ei estä nauttimasta matkasta.
Ja jälleen päädyn pohtimaan elämää matkan jälkeen; lapsen kanssa on varmasti antoisaa muistella matkaa. Ja on varmasti hienoa suunnitella saman tien uutta reissua!
Todellakin! On varmasti upeaa nähdä, miten lapsi oppii ja kehittyy reissujen aikana ja miten matkustaminen vaikuttaa hänen maailmankatsomukseensa.
Kyllä sanoisin että reissuelämä on muuttunut paremmaksi lastensaannin jälkeen. Mun mielestä on ihana näyttää lapselle maailmaa ja erilaisia kulttuureita. Kaikkeen vaikuttaa tietysti se että olemme saaneet terveen ja äärimmäisen kiltin ja sopeutuvaisen lapsen.. tai ehkä olemme huomaamatta kasvattaneet sellaisen (toivossa on hyvä elää :D). Ollaan matkustettu ympäri maailmaa ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Ehkä hitusen enemmän on maalaisjärkeä ja varovaisuutta mukana. Ja muutamat reissut ollaan tehty ihan kahestaankin, kiitos hyvän tukiverkoston kotona (mummit ja muut läheiset). Mutta joka kerta kun ollaan kahdestaan oltu reissussa niin ollaan päätetty että seuraavalla kerralla lapsi tulee mukaan! Just sen takia että päästään näyttämään hänelle eri paikkoja, ja tietysti viettämään laatuaikaa 🙂
Varmasti jokainen perheellinen sanoo samaa kuin minä; suosittelen!! Jos ette halua lapsia, se on ihan todella ok. Mutta sitä ei kannata ainakaan miettiä että matkustelu jotenkin kärsisi lapsen tulon jälkeen:)
Maalaisjärki, sillä pärjää pitkälle! Voin uskoa, että on upeaa nähdä maailma oman lapsen silmin. Kiitos ihanista, rohkaisevista sanoista ja loistavaa seuraavaa perhereissua 🙂
Moni asia muuttui kuten iltojen pituus ja aamujen varhaisuus kun reissuun lähtikin mukaan lapsi, mutta ei huonolla tavalla. On aivan ihanaa nähdä miten lapsi uudestaan ja uudestaan on haltioissaan ihan kaikesta; niistä muurahaisista erilaiseen vessapaperiin. Meillä on nyt 3vuotias poika jolta löytyy kokemusta yhdeltä pakettimatkalta(kyllästyttiin puuhaan jo lentokentällä ja valittiinkin taksi kimppakyydityksen sijasta) sekä kolmelta omatoimimatkalta. Suurin ongelma on varmasti ennakkoluulo. Se meitäkin kalvoi ja koitimme pakettimatkaa ensimmäisellä lomalla. Matkalla tajusimme kuitenkin että hitto täähän onnistuu ihan yhtä hyvin lapsenkin kanssa eikä siihen mitään bamse kerhoja tarvita. Lapsi kyllä keksii tekemistä ihan missä ja mistä vain, sekä viihtyy kunhan on isi ja äiti sylittelemässä välillä. Vauhti on hidastunut eikä kahdessa viikossa yövytäkkään välttämättä enää kymmenessä eri hostellissa, mutta se ei meitä ole haitannut. Lapsi on myös loistava jäänmurtaja eri kulttuurien välillä ja johdattelee välillä täysin erilaisiin kokemuksiin ja tilanteisiin kuin ilman lasta. Turha huoli pois. Lapsi kasvaa matkusteluun jos vanhemmat sen mahdollistavat. Ps. Aivan ihana blogi <3
Juuri tuo haltioissaan oleminen (ja juuri niistä ihan pienistäkin jutuista) on varmasti upeaa ja opettaa itseäkin näkemään maailman uudella tavalla. Nämä matkalla tapaamamme lapset ovat näyttäneet loistavaa esimerkkiä siinä, etteivät tarvitse yhtään lelua tai muutakaan ylimääräistä viihdykettä viihtyäkseen. Ja kaikki lapset ikään ja kansallisuuteen katsomatta leikkivät yhdessä. Ihana huomio myös tuo, että lapsi toimii kulttuurien välisenä jäänmurtajana. En ollut itse edes osannut ajatella moista näkökulmaa!
Kiitos vielä ihanista sanoistasi, Viivi!
Lapsi on yksi uusi ihminen perheeseen, jonka persoonallisuus vaikuttaa valtavan paljon siihen, mitä voi ja haluaa tehdä matkalla. Ehkä voisit ajatella niin, että jos ottaisitte jonkun kaverinne mukaan, miten paljon matka muuttuisi? Entä jos Mikko olisikin joku toinen, miten paljon matka muuttuisi? Ehkä vähän hassu ajatusleikki, mutta on totta myös se, että lapsi muuttaa elämää ja itseä, siitä ei pääse mihinkään. Yhtäkkiä monet asiat saavat perspektiivin. Yhtäkkiä koet onnea, josta et ole tiennytkään. Yhtäkkiä se, että huolehdit toisesta, tuntuu maailman luonnollisimmalta. Yhtäkkiä maailma on kauniimpi. Lapsi tulee osaksi teidän elämää, molemmin päin. Lapsi sopeutuu teidän elämäänne ja te lapsen. Kaikki muuttuu, muttei sittenkään ihan kaikki. Ja muutosta kai olette etsineetkin, matkustelemalla? 🙂 älä pelkää. Maailmassa ei ole mitään niin hienoa kuin olla vanhempi. Sen jälkeen ei enää haluaisi palata entiseen paitsi hetkiksi, muttei koskaan kokonaan.
Kirjoitat todella ihanasti vanhemmuudesta. Kiitos kannustavista sanoistasi!