Monthly Archives

tammikuu 2018

Malla

Lapset – nuo reppureissaajan elämän tuhoajat

perjantai, tammikuu 26, 2018

Argh. Ei nyt, ei vielä, ei ehkä koskaan.

Perheenperustaminen on ollut minulle ahdistava aihe. Lapset ovat kuuluneet siihen kuuluisaan ”sitten joskus” -kategoriaan. Ensin syynä oli villi nuoruus (joka jatkuu edelleen), sitten opiskelut (jotka nekin jatkuvat edelleen) ja nyt sitten tämä reissu. Mikä on syynä reissun jälkeen, sitä mietin nyt.

”Jos odotat oikeaa aikaa saada lapsia, sitä ei tule koskaan”, joku viisas on joskus sanonut. Silti tuntuu, että meihin pohjoismaalaisiin on istutettu syvään ajatus siitä, että puitteiden pitää olla kunnossa ennen lasten hankkimista. Ammatti, hyvä työ, tasaiset tulot, asunto, vakiintunut parisuhde, ehkä avioliittokin. Muutoin on riski, että lapsi joutuu jo syntyessään heitteille. Ja matkustaminen pienten lasten kanssa muualle kuin kahden viikon all inclusive -lomalle Kanariansaarille – forget it.

”Et ole tosissasi”, eräs saksalaisnainen totesi minulle eilen, kun kerroin hänelle peloistani lasten suhteen.

Hän on miehensä ja 4-vuotiaan lapsensa kanssa parin kuukauden reissussa Aasiassa. Nainen ei voinut kuin nauraa ajatukselleni siitä, ettei lasten kanssa voi matkustaa. Heidän kohdallaan matkustaminen pienen pojan kanssa on ollut jopa parempaa kuin reissaaminen ennen lasta.

Olemme kohdanneet reissun aikana kymmeniä perheitä, jotka matkustavat lapsiensa kanssa lähes samaan tapaan kuin ennen lapsia. Jopa vastasyntyneet ovat kulkeneet mukana kantorepussa niin vuoritrekeillä kuin biitsilläkin. Kaikkien mielipide lasten kanssa reissaamisesta on ollut yksinkertaisesti: no problem if you don’t make it one.

”Tärkeintä on, ettei stressaa liikaa. Lapset sopeutuvat kyllä ja löytävät kavereita mistä vain, kunhan heidät kasvattaa avoimiksi ja sosiaalisiksi”, saksalaisnainen sanoi.

”Olemme Euroopassa taipuvaisia ylisuojelemaan lapsiamme. Reissatessa sitä huomaa, kuinka turhista jutuista tulee murehtineeksi. Oikeasti lapsi tarvitsee vain rakkautta ja turvaa – ei täydellistä kotia, uusia leluja tai all inclusive -aamiaista.”

Lapsen saaminen ei ole koskaan yksinkertainen juttu, mutta ainakaan sitä korttia ei kannata jättää katsomatta sen takia, että janoaa maailmalle. Olen saanut huomata, ettei reissuelämän tarvitse päättyä perheen perustamiseen. Eikä sen puoleen opiskeluelämän tai sen villin nuoruudenkaan.

Reissuperheiden kohtaaminen on ollut vapauttavaa ja rohkaisevaa.

Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Onko reissuelämänne muuttunut lasten jälkeen? Paremmaksi vai huonommaksi? Mikä on ollut haastavaa ja mikä taas lapsellisen (heh) helppoa? Miten lapset ovat suhtautuneet reissuelämään? Miten reissaaminen on vaikuttanut lapsiin?

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että reppureissaajan elämässä vain yksi asia muuttuu lasten myötä. Se on (kanto)repun sisältö.

Hyppää pois Matkalla Uusi-Seelanti

Kuinka ostaa campervan Uudessa-Seelannissa – täydelliset ohjeet

tiistai, tammikuu 16, 2018

Huolettomuus, vapaus ja edessä vain loputon tie.

Moni unelmoi täydellisestä irtiotosta ja hippielämästä campervanissa. Yksi parhaista paikoista toteuttaa tuo roadtrip-haave on Uusi-Seelanti. Siellä auton ostamisesta on tehty erittäin helppoa. Ostajan ei tarvitse pyöriä virastoissa, vaan kaikki hoituu muutamassa minuutissa paikallisessa postitoimistossa.

Mikä parasta, ostamalla oman camperin voi säästää pitkän pennin. Asunto- tai retkeilyauton vuokraaminen on pirullisen kallista puhumattakaan hostelleista ja hotelleista. Oman auton ostaminen on aina riski, mutta yleensä sen ottaminen kannattaa – kunhan tietää, mitä tekee.

Ensin faktoja meidän campervan-seikkailustamme.

Ostimme Nissan Serenan vuosimallia -97. Hankimme auton diilerin kautta Christchurchissa ja maksoimme siitä 4000 dollaria, eli noin 2600 euroa. Diileri antaa kaikille myymilleen autoille 500 kilometrin takuun, mikä tuli meidän kohdallamme todellakin tarpeeseen. Sukkulaksi ristitty auto lasahti ensimmäisen kerran noin 500 metrin ajelun jälkeen. Lopulta Sukkulasta korjattiin vesipumppu, mikä meni diilerin piikkiin. Myöhemmin Sukkulasta hajosi takakontin lukitus, jonka korjaamiseen käytimme 250 dollaria. Kirsikka kakun päällä oli reikä jäähdytysvesiletkussa, jonka fiksaaminen maksoi onneksi vain muutamia kymppejä.

Hieman vastoinkäymisiä, mutta Sukkula kuljetti meitä Eteläsaaren läpi Pohjoissaarelle ja aina Aucklandiin asti. Mittariin kertyi yli 4000 kilometriä. Viiden viikon matkaamisen jälkeen myimme Sukkulan 4500 dollarilla Aucklandissa. Parinsadan dollarin voitto sai savolaisten suut maireaan hymyyn.

Opimme prosessissa paljon ja tekisimme nyt muutamia juttuja eri tavalla. Jos siis suunnittelet campervanin ostamista Uudessa-Seelannissa, lue ensin koostamamme lista läpi. Tietämällä nämä jutut vältyt monelta sudenkuopalta. Vanhan auton ostaminen ei ole koskaan riskitöntä, mutta onneksi riskit voi minimoida.

Unelmiesi road trip odottaa.

 

1. Mieti, mistä ostat

Aucklandissa on eniten sekä tarjontaa että kysyntää. Camperit ovat lähes poikkeuksetta Aucklandissa kalliimpia, joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä päätökseemme lentää Christchurchiin. Teimme vertailuja ja huomasimme, että samasta autosta joutuu maksamaan Aucklandissa helposti 500 dollaria enemmän.

Jos suunnitelmissasi on ostaa auto Aucklandista ja myydä se Eteläsaarella, varaudu saamaan autostasi vähemmän kuin olet itse maksanut. Myös itse myyminen voi kestää pidempään, sillä ostajia on yksinkertaisesti vähemmän. Me suosittelemme auton hankkimista Eteläsaarelta ja sen myymistä Aucklandissa.

 

2. Mieti, keneltä ostat

Nykyisin camper-kauppaa käydään suurelta osin Facebookin myyntipalstoilla. Myynti-ilmoituksen laitoimme myös Backpacker noticeboardille. Kauppaa näillä palstoilla käydään suureksi osaksi reissaajien kesken. Muista, että toiselta reppureissaajalta ostaessasi et saa autolle minkäänlaista takuuta. Heti, kun omistajuus on vaihtunut, vastuu on sinulla.

Anthony ja Malla iloisina kaupanteon jälkeen.

Me päädyimme ostamaan auton diileriltä, joka on tehnyt samaa hommaa Christchurchissa 20 vuoden ajan. Hän antaa autoille viidensadan kilometrin takuun ja kaikille löytyy upouusi WOF eli warrant of fitness. Sukkula oli kuitenkin seissyt paikoillaan koko talven, joten ongelmia oli odotettavissa. Diileri sanoi suoraan, että jokin tulee taatusti hajoamaan. Onneksi meillä oli takuu ja isot remontit menivät myyjän piikkiin. Kaikki diilerit eivät takuuta anna, joten siitä kannattaa kysyä erikseen.

Oikeastaan on sama, keneltä ostat, kunhan toimit seuraavan kohdan mukaisesti.

 

3. Teetä AINA ostotarkastus

Tämä on ehkä tärkein asia koko ostoprosessissa: keneltä tahansa ostatkin, teetä autolle aina ostotarkastus itse valitsemassasi paikassa. Tarkastuksen voi teettää millä tahansa katsastusasemalla noin sadan dollarin hintaan. Homma menee ostajan piikkiin, mutta kannattaa. Vältyt ostamasta sysipaskaa ajoneuvoa, joka jättää sinut matkan varrelle ja tulee maksamaan maltaita.

Kun saat mekaanikolta listan vioista, kysy hintaa niiden korjaamiselle. Jos hinta on korkea tai korjaaminen kestää pitkään, jätä auto suosiolla ostamatta. Jos kyseessä on pikkuvika, joka kuitenkin saattaa haitata matkantekoa, neuvottele auton hinta alemmaksi myyjän kanssa.

 

4. Mieti, milloin ostat ja milloin myyt

Autoja ostetaan eniten high seasonin alussa eli marras- ja joulukuussa. Juuri ennen joulua myynti hiljenee, mutta kiihtyy uudelleen tammikuussa. Low season alkaa Suomen keväällä ja tuolloin campereita on erittäin vaikeaa saada myydyksi. Parasta on tietenkin ostaa auto high seasonin ulkopuolella ja myydä se high seasonilla. Yritä ainakin saada auto myyntiin ennen huhtikuuta.

Camper kannattaa laittaa myyntiin hyvissä ajoin, jotta välttyy paniikkiratkaisuilta. Diilerit kyllä tietävät hyvin, että epätoivoiset backpackerit joutuvat myymään menopelinsä pilkkahintaan lähtöpäivän lähestyessä. Toimi siis ajoissa.

 

5. Mieti, millaisen camperin haluat

Uudessa-Seelannissa on paljon niin kutsuttuja station wagoneita, jotka ovat farkkumallisiin henkilöautoihin rakennettuja campereita. Tilaa on niukasti, mutta henkilöauto on yleensä taloudellisempi ja helpompi ajaa. Lisäksi station wagonit ovat yleensä reilusti pakettiautoja edullisempia. Säilytystila on tärkeä juttu ja sitä henkilöautoissa on varsin rajallisesti. Testaa siis etukäteen, että kaikki kamasi mahtuvat menopeliin.

Me valitsimme pakettiauton, sillä halusimme tilaa. Sinänsä ironista, että päädyimme ostamaan auton, jossa oli vielä penkit tallella. Siksi camperissamme ei pystynyt edes istumaan suorassa. Penkit ovat hyvät jälleenmyyntimielessä, sillä camperin voi myydä myös tavallisena pakettiautona. Silti valitsisin nyt auton, jossa on reilummin tilaa. Erityisen hyviä ovat sellaiset pakettiautot, joissa takatilan saa muutettua sängystä pöydäksi ja penkeiksi. Jos kelit ovat sateisia, haluat auton, jossa voit ainakin istua.

Tärkeää on myös miettiä valintaa self-containedin ja non-self-containedin välillä. Self-contained tarkoittaa autoa, jossa voi tehdä kaikki tarpeensa. Siitä tulee siis löytyä niin vessa kuin tiskinpesupaikkakin. Self-contained -menopeleillä voi majoittua useammilla leirintäalueilla kuin non-self-contained -autoilla. Nuo leirintäalueet ovat usein niitä ilmaisia, joten self-contained -auton ostamalla saattaa säästää mukavan summan rahaa.

Me päädyimme non-self-containediin kustannussyistä. Vessalliset retkeilyautot ovat huomattavasti kalliimpia. Lisäksi freedom camping on Uudessa-Seelannissa kokonaan kiellettyä, eikä siis leirintäalueiden ulkopuolella saa leiriytyä oli auto millainen hyvänsä.

Todettakoon vielä, että sopivaa yksilöä etsiessä kannattaa huomioida myös auton mittarilukema, kulutus ja ilmastoinnin olemassaolo ja toimivuus.

6. Tarkista WOF (eli katsastusleima)

Warrant of fitness kertoo, että auto on ajokuntoinen. Vanhat autot täytyy katsastaa puolen vuoden välein, joten on tärkeää, että autossa on mahdollisimman tuore WOF-leima. Jos WOFia ei ole voimassa kuin muutama kuukausi, vaadi myyjää teettämään uusi tarkastus.

7. Tarkista varusteet

Kannattaa käydä kaikki auton varusteet läpi. On tärkeää, että kauppaan kuuluu kaikki tarvittava autossa elämistä varten. Kokkaamisvälineet sekä patja ja lakanat tuntuvat vähäpätöisiltä jutuilta, mutta jos ne joutuu ostamaan uusina, summasta voi tulla merkittävä. Meidän autostamme ei löytynyt jääkaappia, mutta emme ostaneet mitään, mikä olisi mennyt pilalle lämpimässä. Purkkiruoka on retkeillessä se juttu.

Jos kuitenkin joudut hankkimaan jotakin, suuntaa ensimmäisenä Save Martiin (käytetyt vaatteet ja tekstiilit) tai Salvation Armyn kirppareille (astiat ja huonekalut).

8. Tee paperit postissa

Jos löydät haluamasi auton tuoreella WOF-leimalla ja se läpäisee ostotarkastuksen, on aika tehdä kaupat. Myyjän tarvitsee vain täyttää myynti-ilmoitus netissä (paikallinen myyjä) tai soittaa yksi puhelu (ulkomaalainen myyjä). Sen jälkeen ostaja voi mennä paikalliselle postiasemalle, täyttää lomakkeen, maksaa yhdeksän dollaria omistajanvaihdoksesta ja rekisteröinnistä noin yhdeksän dollaria kuukaudelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin voi marssia ulos tuoreena auton omistajana.

 

9. Hoida vakuutukset kuntoon

Me otimme liikennevakuutuksen diilerin kautta, koska se oli helpointa. Vakuutusyhtiö oli Backpacker’s Motor Insurance. Vakuutus, joka kattoi muille henkilöille tai ajoneuvoille aiheutuneet vahingot miljoonaan dollariin asti, maksoi kolmeksi kuukaudeksi 203 dollaria.

Meidän mielestämme on aivan ehdoton juttu liittyä myös AA-kerhoon (heheh). Paikallinen tiepalvelu, eli AA, toimii loistavasti. Jos auto jättää tien päälle, sinut tullaan hinaamaan lähimmälle huoltoasemalle – olitpa kuinka korvessa tahansa ja olipa kellonaika mikä tahansa. Jos kyseessä on pieni vika, kuten puhjennut rengas tai tyhjentynyt akku, AA:n tyyppi korjaa vian saman tien. Vakuutus maksaa vuodeksi noin 85 euroa.

Kuulimme muilta reissaajilta kauhutarinoita siitä, kuinka paljon hinaaminen voi tulla maksamaan. Vakuutuksen olemassaolo huojensi mieltämme pahimpien mahdollisten uhkakuvien suhteen. Vaikka emme kertaakaan tarvinneet AA:n palveluita, vakuutuksen hankkiminen ei kaduttanut pätkääkään.

10. Tee viimeiset hankinnat

Esimerkiksi puuttuvat verhot eivät ole syy hylätä muutoin kelvollista autoa. Me askartelimme ikkunasuojat roskiksesta dyykkaamastamme pahvista ja ne toimivat loistavasti koko reissun ajan. Valoina toimivat loistavasti parin dollarin jouluvalot.

Lisäksi suosittelemme hankkimaan ainakin narua, pyykkipoikia, kirkkaan lampun ja jämäkkää teippiä. Ja jos kaipaat internetiä, hanki paikallinen liittymä. Se toimii hyvin kaupunkien ja kylien lähistöllä, mutta vähän huonommin korvessa. Hyvä kartta-appi on myös kullanarvoinen.

Kannattaa myös miettiä, tarvitsetko virtalähteitä. Tupakansytyttimeen yhdistettävä puhelimenlaturi on kätevä ja invertterin avulla on mahdollista ladata myös muuta elektroniikkaa.

 

HOI! Jos listasta puuttuu mielestäsi jotain tärkeää, kommentoi alle, niin lisäämme postaukseen. Tehdään ohjeista sellaiset, että niiden avulla camperin ostaminen on naurettavan helppoa.

 

Malla

Ikuinen kiire – miksi en osaa rentoutua?

tiistai, tammikuu 9, 2018

Voi helvetin helvetti. Mikä minua vaivaa?

Makaan paratiisisaaren rannalla. Aallot lyövät rauhoittavasti rantaan, vartaloa hyväilee lempeä tuuli. Thai-hieroja tekee sormillaan pieniä ympyröitä ohimoillani. Se tuntuu niin hyvältä, että iho menee kananlihalle.

Tästä rentouttavammaksi olosuhteet eivät voi enää muuttua, mietin. Miksi mieleni ei suostu ymmärtämään, että nyt on aika rauhoittua?

Kierrokset lisääntyvät kuin huomaamatta: pitää siivota bungalow hiekasta, lähettää sähköposti, lukea dekkari loppuun, laittaa kuva Facebookiin, ottaa aurinkoa, kolmeksi pitäisi ehtiä pelaamaan biitsiä, suihkuun ennen pimeän tuloa, sitten pitäisi miettiä illallispaikkakin…

Leukaperiä kiristää, solisluiden alapuolella tuntuu tuttu painava ahdistuksen tunne. Koko tilanne tuntuu melkein koomiselta. Olen onnistunut kehittämään itselleni stressin paikassa, jossa sen pitäisi olla mahdotonta. Saarella, jossa ei ole mitään, mitä pitää tehdä.

Jos olisin satuhahmo, se olisi Levoton Tuhkimo. Tyttö, joka alkaa jo prinssin kanssa tanssiessaan stressata pesemättömistä lattioista ja tulevaisuudessa häämöttävistä häistä. Miettiä hääpukunsa sävyä ja kutsujen lähettämistä.

Reissun alussa ajattelin, että karistan satuhahmoni etuliitteen helposti. Voi, kuinka väärässä olinkaan! Olen ollut kohta kahdeksan kuukautta irti oravanpyörästä, mutta tuntuu, että matka sisäisen kiireen kampittamiseen on vasta alkumetreillä.

En ole onnistunut sisäistämään ajatusta siitä, että tekemättömyys on arvokasta itsessään.

Minulle arvo tulee edelleen suorituksista – siitä, että päivän päätteeksi on jotain, mitä näyttää. Olkoon se sitten blogiteksti, vatsalihastreeni tai siivottu bungalowin lattia. En ole laskenut suorituksiksi rentoutumista tai täyttä tekemättömyyttä, enkä ajatellut pään sisällä tapahtuvia muutoksia tärkeinä. Ne ovat olleet ajanhukkaa, josta pitää potea huonoa omatuntoa.

Olen alkanut epäillä, että stressi ja kiire ovat pesiytyneet sisälleni kuin loiset, joista eroon pääsemiseen tarvitaan rankempia lääkkeitä kuin vuoden sapattivapaa. Stressistä on tullut tapani olla olemassa. Olen ihminen, jolla on kiire, vaikka ei olisi mitään tekemistä. Sellaista ominaisuutta ei niin vain karistetakaan.

Kaikesta huolimatta ajattelen, että minulla on toivoa. En ole aina ollut tällainen.

Lapsena saatoin viettää kavereiden kanssa tuntikausia pelaten kymmentä tikkua laudalla, hoitaen mielikuvitushevosia tai kouluttaen naapurien puudelista sirkuskoiraa. Mieleni ei laukannut tulevissa leikeissä tai koulutehtävissä. Pystyin keskittymään täydellisesti siihen, mitä milloinkin tein. Elämään hetkessä, kuten runollisesti sanotaan.

Miten voisin tavoittaa edes osan tuosta olemisen keveydestä?

Olen käynyt viime aikoina mielenkiintoisia keskusteluita meditaatiosta. Kuulemani perusteella meditaatio vaikuttaa toimivalta lääkkeeltä mielen ylikierroksien hidastamiseen ja hetkestä nauttimiseen. Sen kautta voi alkaa ymmärtää mielensä mekanismeja. Olen sen verran vakuuttunut, että aion antaa meditaatiolle mahdollisuuden.

Kuulisin kuitenkin mielelläni vinkkejä myös teiltä muilta. Mikä on auttanut teitä rentoutumaan ja pääsemään irti kiireestä? Miten olette oppineet elämään hetkessä?

Tiedän, että minusta ei koskaan tule sitä totaalisen zen-tyyppiä, joka voi istua tunteja lootusasennossa tuijottamassa merelle. Enkä sitä toivokaan. Stressi ja kiire ovat myös eteenpäin ajavia voimia, jotka ovat oikein valjastettuina vahvuuksiani. Haluan löytää työkaluja mieleni hallitsemiseen ja hoitamiseen.

Olen käyttänyt lukemattomia tunteja elämästäni kroppani treenaamiseen ja unohtanut kokonaan, että myös mieltä pitäisi treenata. Olen tullut siihen tulokseen, että toimiva pää on melko lailla tärkeämpi kuin pyykkilautavatsa.

Katsotaan, pystyykö Levoton Tuhkimo joskus pyörähtelemään tanssilattialla ilman stressiä likaisesta lattiasta.

Mikko

Ajattelin pitkään, etten ole matkustajatyyppiä

keskiviikko, tammikuu 3, 2018

Katselen bungalowini terassilta merelle ja mietin, menisinkö uimaan vai ottaisinko ensin päiväunet. Kymmenen vuotta sitten en olisi osannut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella, että olisin jonain päivänä tässä. Pienellä thaimaalaisella saarella. Täysin vapaana tekemään, mitä haluan.

Ajattelin pitkään, etten ole matkustajatyyppiä. Ajattelin, etten pärjäisi reissussa. Silti katselin Madventuresia iltaisin ja haaveilin, että jonain päivänä minäkin haluan elää noin.

24-vuotiaana olin käynyt ainoastaan Tallinnassa, Tukholmassa ja luokkaretkipyrähdyksellä Kreetalla. Perheen kanssa matkat olivat keskittyneet kotimaan sisälle. Matkustaminen jännitti: kun ei ole juurikaan käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, on seikkailu selvitä pelkästään lentokentältä koneeseen.

Ensimmäiselle omatoimimatkalle lähdin kahdeksi viikoksi Portugaliin Mallan kanssa vuonna 2012. Reissusta jääneen kipinän siivittäminä suuntasimme kaverini kanssa kahdeksi kuukaudeksi Aasiaan. Sen jälkeen moni asia muuttui.

Tajusin, että pärjään ulkomailla.

Vaikkei yhteistä kieltä ole välttämättä aina löytynyt, olen saanut asiat hoidettua vaikka käsimerkein. Olen huomannut, että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. Olen saanut apua aina, kun olen sitä tarvinnut. Olen kuullut englannistani pelkästään kehuja, vaikka luulin, etten ole siinä hyvä.

Nyt olen ollut seitsemän ja puoli kuukautta poissa Suomesta. Olen perustanut bändin Sumatralla, ostanut campervanin Uudessa-Seelannissa, yöpynyt riippumatossa taivasalla autiolla rannalla, snorklannut pallokalojen keskellä, bailannut housut kintuissa melbournelaisissa kotibileissä, murtanut kylkiluuni surffatessa Balilla. Olen osallistunut muslimihäihin, kiivennyt vuorille, nähnyt jäätikön ja syönyt ruokalajeja, joiden sisällöstä en tänäkään päivänä tiedä mitään.

Nyt makaan riippumatossani yhdellä Thaimaan pienistä saarista. Mietin miten paljon olen oppinut eri maista, eri kulttuureista, erilaisista ihmisistä ja ennen kaikkea itsestäni. Moni asia, joita en aiemmin olisi voinut kuvitellakaan, olisi jäänyt kokematta.

Matkustamisessa on myös yksi pelottava puoli. Kun kerran olet päättänyt lähteä maailmalle, sen jälkeen et enää ajattele muuta kuin seuraavaa reissua.