Minä myös – taisteluni alkoholismia vastaan

Tänään vietettäisiin isäni 57-vuotispäivää.

Syötäisiin juustolla täytettyjä makkaroita ja juotaisiin jääkaappikylmää maitoa. Kuunneltaisiin täysillä Nightwishia. Katsottaisiin huonoja kauhuelokuvia. Tehtäisiin kaikkia niitä juttuja, joista isi pitää.

Mutta synttäreitä ei vietetä.

Isi kuoli seitsemäntoista vuotta sitten. Hän oli alkoholisti, jonka piinallista taistelua seurasin sivusta neljätoista vuotta. Sinä päivänä, kun sain kuulla isin kuolleen, olin pohjattoman surullinen ja samalla helpottunut. Enää ei tarvinnut pelätä pahinta, sillä se oli jo tapahtunut.

Kaksi kuukautta sitten kirjoitin isästäni ja alkoholiin liittyvästä vaikenemisen kulttuurista.

Se on tämän blogin ylivoimaisesti luetuin postaus. En ole ikinä saanut mistään kirjoituksestani niin paljon palautetta kuin tuosta kyseisestä tekstistä. Moni kertoi minulle omista kokemuksistaan ja mainitsi, ettei ollut aiemmin pystynyt puhumaan asiasta kenellekään. Noita viestejä lukemalla aloin ymmärtää, kuinka syvälle istutettua alkoholismiin liittyvä häpeä on.

Seurasin vaikuttuneena muutamia kuukausia sitten alkaneen #metoo-kampanjan leviämistä.

Kampanja antoi ahdistelun uhreille väylän purkaa kokemuksiaan ja kaikille mahdollisuuden keskustella niistä. Se puhdisti ilmaa ja teki tabusta asian, josta on ainakin piirun verran helpompi puhua. Ihmiset ymmärsivät samalla myös ongelman laajuuden. Seksuaalinen ahdistelu muuttui hetkessä tabusta asiaksi, josta oli kunnia-asia puhua avoimesti. Siinä konkretisoitui sosiaalisen median voima parhaimmillaan.

Kampanja sai minut toivomaan, että jotakin samankaltaista tapahtuisi alkoholismin suhteen.

Mikään ei ole meille kansana suurempi tabu kuin kuningas alkoholi. Epämiellyttävät tunteet, ikävät kokemukset ja mielenterveysongelmat lakaistaan maton alle ja muiden keinojen puuttuessa niitä aletaan lääkitä päihteillä. Suomalainen häpeällä kyllästetty vaikenemisen kulttuuri on omiaan ruokkimaan tuota tuhoisaa kierrettä.

Miettikää, jos ihmiset kertoisivat sosiaalisessa mediassa omista kokemuksistaan alkoholistina tai alkoholistin läheisenä. Kävisikö siinä samoin kuin #metoo-kampanjassa? Itse ainakin haluaisin nähdä, miten se muuttaisi alkoholismiin liittyvää häpeää, alkoholia koskevaa keskustelukulttuuria ja ennen kaikkea alkoholiongelmien ennaltaehkäisemistä.

Olen sitä mieltä, että sellaista muutosta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kipeämmin kuin uutta Nokiaa.

Muutos voi lähteä vain meistä.

Toivon, että jotkut teistä, joita alkoholismi koskettaa tavalla toisella, jakaisitte kokemuksesianne sosiaalisessa mediassa. Tunnisteena olkoon #minämyös. Voitte myös lähettää tarinoitanne minulle ja julkaisen niitä täällä blogissa anonyymina.

Ennen kaikkea, tietäkää tämä: ette ole yksin. Sillä minä myös.