Kun aalto vie kaiken – Rickyn tarina

Sinä päivänä Ricky Kusworon maailma lakkasi olemasta.

Kello oli vain kahdeksan aamulla, kun Ricky heräsi koko taloa vavisuttaneeseen maanjäristykseen kotonaan Lampuukin kylässä Sumatran saarella. 14-vuotias Ricky hyppäsi ylös sängystä huutaen äitiään, mutta koko talo oli tyhjä. Aiemmin heränneet äiti ja nuoremmat sisarukset olivat jo ehtineet paeta maanjäristystä ulos.

Aamiaista varten keitetty vesi kiehui keittiössä ja Ricky kiirehti vääntämään kaasulieden pois päältä. Samalla hetkellä, kun Ricky väänsi vipua, mereltä kuului kolme valtavaa räjähdystä.

Ricky ajatteli, että kyse oli pommeista. Se oli varsin loogista, sillä alueella oli käyty sisällissotaa yli kolmekymmentä vuotta Acehin itsenäisyyttä vaatineiden separatistien ja Indonesian hallituksen välillä. Ricky ei osannut aavistaa, että ääni kuului kolmesta valtavasta aallosta, jotka iskeytyivät Sumatran länsirannikolle hävittäen kaiken tieltään.

Ricky ehti juosta pihapolulle, kun parimetrinen aalto nielaisi hänet sisäänsä. Poika oli kauhuissaan, mutta tajusi pidättää hengitystään ja uida pintaa kohti. Virtaus oli massiivinen ja mustaksi värjäytynyt vesi täynnä roskaa ja romua. Seassa kellui myös elottomia ihmisiä.

Kun Ricky vihdoin pääsi pintaan, hän huomasi ajautuneensa talon sisään. Talo ei ollut hänen kotinsa, vaan jonkun muun kyläläisen. Aalto oli kuljettanut hänet sinne ja täyttänyt koko rakennuksen vedellä. Ricky pystyi vain vaivoin hengittämään katonrajaan jääneessä ilmataskussa.

Sitten toinen aalto iski. Se oli paljon ensimmäistä suurempi, lähes 10-metrinen. Aalto repi talon katon irti ja hajotti suuren osan seinistä. Se vei mukanaan myös Rickyn. Hän taisteli itsensä jälleen pintaan ja löysi kelluvan kaapin, johon hän tarrasi. Oli hetken tyyntä ja Ricky jatkoi uimista.

Pahin oli kuitenkin vasta tulossa.

Silminnäkijöiden mukaan kolmas aalto oli korkeampi kuin Lampuukin rannan 18-metriset palmut, myöhempien tutkimusten mukaan lähes 25-metrinen. Se tuhosi tieltään kaiken.

Nyt minä kuolen, Ricky ajatteli jäädessään aallon sisään.

Tapahtui kuitenkin ihme. Ricky säilyi pinnan alla vahingoittumattomana. Mikään aallon kuljettamista järkälemäisistä romuista ei ollut murskannut häntä, eikä hän ollut menettänyt tajuntaansa. Ricky tarrautui ohi ajelehtineeseen pakastimeen ja kiipesi sen päälle.

Hänen voimansa olivat lopussa. Neljännestä aallosta hän ei enää selviäisi.

Neljättä aaltoa ei tullut.

Kovan taistelun jälkeen Ricky onnistui kauhomaan itsensä kuivalle maalle. Tunnemyrsky oli valtava, kun hän näki rannalla myös äitinsä. Ricky oli ehtinyt jo hyvästellä äidin mielessään, sillä tämä oli täysin uimataidoton. Kuin ihmeen kaupalla äiti oli selviytynyt.

Hyvät uutiset loppuivat kuitenkin siihen. Rickyn 12-vuotias sisar ja 7-vuotias veli olivat kateissa, kuten lähes kaikki muutkin kylän asukkaat. Koko kylästä oli jäljellä ainoastaan yksi rakennus, moskeija. Kaikki muu oli tuhoutunut täysin.

Ricky ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt muutamassa minuutissa sisaruksensa, lähes kaikki ystävänsä ja kotinsa. Silti Ricky oli yksi Lampuukin onnekkaimmista, sillä hänen äitinsä ja neljä muualla asunutta vanhempaa veljeänsä olivat selvinneet katastrofista hengissä.

Maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami olivat tappaneet 230 000–280 000 ihmistä neljässätoista maassa. Indonesia ja erityisesti Aceh olivat kärsineet pahiten: tsunamissa kuoli 130 000 acehilaista. Tuhot Indonesian länsirannikon kylissä, kuten Lampuukissa, olivat musertavia. Jäljellä ei ollut mitään, eikä juuri ketään.  Lampuukin kuudestatuhannesta asukkaasta oli jäljellä tuhat. Lähes kaikki kylän naiset ja lapset olivat kuolleet. Monet selviytyneet olivat koko sukunsa ainoita eloonjääneitä.

Nyt, lähes kolmetoista vuotta tapahtuneen jälkeen, Ricky asuu edelleen meren rannalla. Hän tekee töitä snorklausoppaana ja tuliaisliikkeen myyjänä kuutena päivänä viikossa, aamuseitsemästä iltakymmeneen. Ricky on huomannut, että kiireinen elämäntapa pitää hänet järjissään.

Ricky puhuu tsunamista tottuneen rauhallisesti ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa vastoinkäyminen. Hän sanoo päässeensä yli traumasta, mutta myöntää, että välillä muistot nousevat pintaan. Erityisesti maanjäristykset, isojen aaltojen äänet ja kova rankkasade saavat hänet levottomaksi.

Ricky ei ole saanut minkäänlaista psykologista apua traumasta toipumiseen, mutta on sitä mieltä, ettei olisi sellaista tarvinnutkaan. Hän sanoo saaneensa eniten apua uskostaan. Ricky on syvästi uskonnollinen, kuten lähes kaikki Acehin asukkaat. Länsimaisittain erittäin konservatiiviselta vaikuttava islamilainen sharia-laki tuli voimaan samalla, kun presidentti Martti Ahtisaari neuvotteli alueelle rauhan vuonna 2005. Suurin osa acehilaisista rukoilee viisi kertaa päivässä, käy päivittäin moskeijassa ja noudattaa shariaa tunnollisesti.

Ricky uskoo monien paikallisten tapaan, että tsunami oli merkki jumalalta. Hänen uskoaan vahvisti erityisesti se, että hänen äitinsä, joka antautui tsunamin vietäväksi, selviytyi. Moni acehilainen piti merkkinä myös sitä, että useimmissa rantakylissä moskeijat olivat ainoita pystyyn jääneitä rakennuksia.

Tsunamitaustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi paikalliset kääntyivät jumalan puoleen. Heillä ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta jäljellä.

Rickyn äidin talo sijaitsee Lampuukissa tismalleen samalla paikalla kuin perheen koti ennen tsunamia. Koko kylä rakennettiin nopeasti uudelleen Turkin valtion avustuksella.

Ricky kertoo, että vaikka asiat Lampuukissa ovat palanneet näennäisesti ennalleen, kaikki on muuttunut. Tsunami vei mennessään lähes kaikki kylän lapset ja nuoret ja pyyhki pois tulevaisuuden. Trauma elää ihmisissä vahvana, eikä se varmasti katoa kokonaan koskaan.

Toivoa tuo tsunamitalojen pihoilla leikkivä uusi sukupolvi, joka ei ole joutunut kokemaan sotaa tai painajaismaista tapaninpäivää. Aika näyttää, miten vanhempien ja kyläyhteisön kokemukset vaikuttavat heihin. Onhan todistettu, että trauma voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle jopa solutasolla.

Ricky katselee merelle kotirannallaan, johon yli parikymmentämetrinen aalto iskeytyi kolmetoista vuotta sitten. Merituuli leyhyttelee hänen hiuksiaan ja saa miehen siristämään silmiään. Meri ei pelota miestä, eikä hän murehdi tragedian toistumista.

Ricky ei vielä tiedä, mitä tarkalleen elämältä haluaa, mutta uskoo kaiken järjestyvän parhain päin.

– Olen miettinyt paljon sitä, miksi juuri minä selvisin. Mikä tarkoitus sillä oli, Ricky sanoo.

– Ajattelen, että minun täytyy tehdä elämästäni mahdollisimman hyvä ja onnellinen, koska olen saanut uuden mahdollisuuden. Olen sen velkaa Jumalalle ja itselleni.

 

Ricky kertoi tarinansa meille, sillä meistä tuli ystäviä. On suuri etuoikeus, että saamme jakaa sen eteenpäin.

Tapasimme Rickyn Pulau Wehilla ja tulimme heti toimeen mainiosti. Rickyn positiivisuus ja elämänilo tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Kun kuulimme hänen tsunamitaustastaan, olimme yhä enemmän vaikuttuneita.

Saimme kuulla useita samankaltaisia tarinoita saaren asukkailta. Eräs nuorimies oli menettänyt kaiken, siis joka ikisen sukulaisensa. Hän oli pitänyt äitiään kädestä kiinni, kun aalto oli vienyt tämän mennessään. Mies oli aiemmin pelännyt merta hysteerisesti, mutta kertoi oppineensa luottamaan siihen uudelleen laitesukeltamisen avulla. Jokainen vaikutti löytäneen omat keinonsa käsitellä traumaa ja pelkojaan.

Oli hämmentävää, kuinka avoimesti acehilaiset puhuivat tsunamikokemuksistaan. Monet kertoivat puhumisen toimivan eräänlaisena terapiana. Meidän oli mahdotonta käsittää, mitä nuo ihmiset olivat käyneet läpi. Pystyimme vain kuuntelemaan, osoittamaan myötätuntoamme ja ihailemaan heidän vahvuuttaan ja rohkeuttaan.

Acehilaiset ovat selvinneet maailmanlopusta. Tsunamin jättämät haavat ovat edelleen auki, mutta ainakaan niitä ei piilotella. Ehkä avoimuus ja usko koituvat heidän pelastuksekseen.

Emme voi koskaan täysin ymmärtää menetyksen määrää ja tragedian suuruutta, mutta ihmisten kokemuksien kuuleminen teki tsunamin tuhosta meille todellista. On hämmästyttävää, mistä ihminen voi selvitä.

 

Ja Ricky, sinä olet uskomaton ihminen. Olemme onnekkaita, että tapasimme sinut.