Monthly Archives

marraskuu 2017

Australia Raha ratkaisee

Säästövinkit Australiaan – näin selviät alle 40 eurolla päivässä

keskiviikko, marraskuu 29, 2017

Ei helvetti. Me ei selvitä täältä hengissä.

Muistan, kuinka vatsassa väänsi, kun katselin ensimmäistä kertaa ruokakaupan hintoja Melbournessa. Kaakkois-Aasian jälkeen shokki oli melkoinen. Oli surullisen selvää, että meidän piti siirtyä herkullisista ravintola-aterioista purkkiruokaan ja riisikakkuihin.

Eikä rahanmeno ruokakauppaan loppunut.

Majoittuminen Ausseissa on niin kallista, että tekisi aidosti mieli nukkua kadulla. Maksoimme yöstä 14 henkilön dormissa 25 dollaria (16 euroa) per perä. Nuorempana ja lyhyemmillä reissuilla dormimajoitus menetteli, mutta nykyisin sitä kaipaa omaa tilaa. Varsinkin, kun dormissa yöpymistä helpottavaan kaljoitteluun ei juurikaan ole varaa. Mutta kun katsoimme oman hostellihuoneen hintoja, valitsimme ilolla dormin.

No, emme joutuneet kadulle tai nähneet nälkää, mutta viritimme Australian viikkoina budjettimatkaamisen täysin uudelle tasolle. Päiväbudjetiksemme muodostui noin 34 euroa per nuppi. Olisimme varmasti päässeet alle kolmenkympin, jos olisimme kituuttaneet hampaat irvessä, mutta what’s the fun in that.

Tässä siis kootut vinkkimme sentin venyttämiseen downunderissa. Säästäminen on oikeaa taidetta, kun vauhtiin pääsee.

 

Car relocation

Matkustaminen kaupungista toiseen on kallista, ottaa sitten junan tai bussin. Absurdia kyllä, lentäminen on usein se halvin vaihtoehto.

Car relocation on loistava tapa matkustaa paikasta toiseen erittäin halvalla ja toteuttaa samalla unelmien roadtrip. Relocationia tarjoavia firmoja löytyy helposti googlettamalla. Menopeliksi saa valintansa mukaan retkeilyauton tai tavallisen auton, joka sitten pitää kuljettaa vuokrafirman toivomassa ajassa tiettyyn kaupunkiin.

Meidän tapauksessamme olisimme kuljettaneet campervanin Melbournesta Hobartiin neljässä päivässä. Usein vuokrafirmat antavat myös jonkin verran rahaa bensoihin ja maksavat mahdolliset lauttamaksut.

Meillä kävi hieman kökkö tuuri, sillä päivämäärät menivät sekaisin sekä autoa välittäneellä firmalla että meillä. Lopputulos oli se, ettemme saaneet autoa lainkaan. Onneksi homma järjestyi ja saimme vuokrattua Tasmaniasta camperin erittäin halvalla.

 

Kuntosalin kokeilujaksot

Reissussa tulee välillä ikävä kunnollista salitreeniä. Monet kuntosalit tarjoavat muutaman päivän trial-jaksoa, jonka aikana potentiaalinen asiakas voi tutustua saliin. On tietty hieman ikävää, että reissaajana saattaa joutua kertomaan valkoisia valheita siitä, kuinka kauan aikaa on kaupungissa viettämässä.

Me saimme viiden päivän trialin salille, joka sijaitsi aivan majapaikkamme naapurissa. Saimme käyttää salipuolta ja osallistua vapaasti kaikille tunneille. Ensin meidän piti toki käydä lyhyesti läpi asiakaspalvelijan kanssa tilannettamme ja sitä, olimmeko tosissamme kiinnostuneita salista. Kukaan ei kuitenkaan soitellut peräämme viiden päivän jälkeen, eikä meitä ahdisteltu millään muullakaan tavalla salin puolelta.

 

Ruoat Aldista

Ruoka on Australiassa Suomen hintatasoa. Aldi on Aussien Lidl sekä valikoimansa, ulkonäkönsä että hintojensa puolesta. Ruoka on huomattavasti halvempaa siellä kuin esimerkiksi Colesissa tai Woolsworthissa.

Aldin tuorepuolessa olisi parantamisen varaa, mutta muuten valikoima on reissaajalle loistava. Teimme yleensä isot ostokset Aldissa ja ostelimme tuoreksia Colesista.

 

Housesitting

Ei tule ihan heti mieleen loistavampaa keksintöä kuin housesitting. Käytännössä se siis tarkoittaa, että paikallinen antaa talonsa (ja monesti myös lemmikkinsä) vieraan hoidettavaksi. Kaikki tapahtuu palveluntarjoajan kautta ja on erittäin simppeliä.

Palveluntarjoajia on monia, mutta me päädyimme käyttämään Trusted Housesittersia, sillä rakastamme eläimiä. Sivuston kautta etsitään hoitajia nimenomaan talolle ja lemmikeille. Rekisteröitymismaksu oli 70 euron luokkaa.

Olimme talonvahtina ihanalle naiselle, jolla oli iso huoneista Melbournen rikkaassa lähiössä Glen Iriksessa. Hommaamme kuului pitää huolta rouvan kahdesta hieman ylipainoisesta kissasta. Hostimme oli ostanut meille ruoka-aineita ja avasi myös viinikaappinsa oven sanoen, että voisimme juoda, mitä halusimme. Hän ei selkeästi tajunnut puhuvansa kahdelle suomalaiselle…

Saavuimme naisen kotiin päivää ennen hänen lähtöään ja saimme yöpyä yhden yön hänen saapumisensa jälkeen. Vietimme naisen luona yhteensä 11 ilmaista yötä. Jos olisimme viettäneet saman ajan dormissa, olisimme köyhtyneet 350 euroa.

Et käytännössä maksa asumisesta yhtään mitään ja voit olla kuin kotonasi. Sinulla on seuranasi ihania eläimiä. Mikä olisi sen parempaa?

 

Couchsurfing

Sohvasurffaamista emme ehtineet kokeilla, sillä ystävämme majoittivat meidät pariksi viimeiseksi päiväksi. Olisimme kuitenkin saaneet majoituksen erään mukavalta vaikuttaneet vanhemman herrasmiehen luona.

Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa kokeilemaan couchsurfingia, sillä monet reissussa tapaamamme tyypit ovat ylistäneet sitä parhaaksi tavaksi matkustaa. Ehkä kokeilemme surffaamista Aasiassa. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän muiden kokemuksia!

 

Airbnb

Huomasimme yllätykseksemme, että Airbnb-majoitus tulee Ausseissa usein halvemmaksi kuin hostelli – ainakin, jos yöpyjiä on useampia kuin yksi.

Me yövyimme maailman ihanimmassa paikassa Melbournen lähiössä. Saimme oman huoneen, joka vastasi varustelultaan ja siisteydeltään hotellihuonetta. Isossa keittiössä oli tarjolla kaikkea hedelmistä puuroon ja Nutellaan. Kaikista isoin bonus olivat kuitenkin kaksi rescue-koiraa, jotka nukkuivat lopulta meidän sängyssämme. Aurinkoisina päivinä uimme koirien kanssa takapihan uima-altaassa.

Talon omistajat Catharine ja Geoff olivat niin loistavia tyyppejä, että tapasimme heidät uudestaan, kun palasimme Tasmaniasta. Kävimme maistelemassa ginejä ja menimme heidän luokseen brunssille. Saimme siis samalla uusia ystäviä.

Yksi yö maksoi meille 25 euroa, eli se tuli reilut 8 euroa halvemmaksi kuin yö dormissa. Airbnb on taivaallinen keksintö.

 

Goon-viinit

Maassa, jossa kaikki muu on kallista, viini on suhteellisen halpaa. Itse suosimme niin kutsuttuja goon-viinejä, eli pöniköitä. Parhaimmillaan saimme 4,5-litraisen pönikän valkkaria 14 dollarilla. Sen juominen oli silkkaa säästöä.

Vinkkinä myös, että monet etnisistä ravintoloista ovat niin kutsuttuja BYO-paikkoja. Niihin saa siis viedä omat viinit mukanaan. Usein ravintolat ottavat muutaman dollarin ”pullonavausmaksua”, mutta silti viinittely tulee noissa paikoissa hitokseen halvemmaksi kuin ostamalla vinkkua ravintolahinnoilla.

 

Kokkaa omat ruokasi

Ravintolassa syöminen on samanhintaista kuin Suomessa. Kannattaa siis etsiä majoitusvaihtoehtoja, joista löytyy keittiö. Ainakin Airbnb-majoituksissa ja useimmissa backpackerhostelleissa on mahdollista tehdä itse ruokaa.

Jos kuitenkin haluat syödä ulkona, suosittelemme edullisia etnisiä ravintoloita. Thairuoka, intialainen ja kiinalainen ovat melko edullisia. Myös lounasaikaan saattaa löytää edullisia diilejä.

 

Ota mukaan opiskelijakortti

Siinä on etunsa, kun on ikuinen opiskelija. Opiskelijakorttia vilauttamalla saa tuntuvia alennuksia esimerkiksi museoista (ja mielettömään Melbourne Museumiin pääsee ilmaiseksi). Myös jotkut ruokapaikat tarjoavat opiskelija-alea.

Tarjoa siis korttia joka kerta, kun vähänkään tuntuu siltä, että alennus olisi mahdollinen.

 

Käy maistelemassa viinejä

Viinitilat vaikuttavat fancyilta paikoilta, joihin köyhillä ei ole asiaa. Homma ei kuitenkaan ole ihan niin. Useimmat paikat tarjoavat ilmaisia tastingeja siinä toivossa, että maistelija ostaisi heidän tuotteitaan. Mitään ostopakkoa ei kuitenkaan ole.

Se on budjettireissaajan mahdollisuus saada huulilleen jotakin muuta kuin laatikkoviiniä. Ei sillä, että laatikkoviineissä olisi jotakin vikaa, mutta vaihtelu virkistää.

 

Ilmainen tram Melbournessa

Melbournessa on todella ajateltu turisteja. Kaupungin keskustaa kiertää raitiovaunu, joka ei maksa sentin senttiä. Kaupungin julkinen liikenne toimi muutenkin loistavasti, eikä maksanut maltailta.

 

Suosi kirppareita

Parhaiten säästää, jos ei ostaa yhtään uutta vaatetta, mutta joskus on pakko. Melbourne on tunnettu vilakasta ja vaihtelevasta kelistään ja Aasian kuukausien jälkeen meinasimme jäätyä sinne. Lämmintä vaatetta löytyy parilla dollarilla Salvation Armysta tai paikallisilta kirppareilta.

Siinäpä tärkeimmät. Toivottavasti näillä vinkeillä te muutkin onnistutte nauttimaan Ausseista ilman henkilökohtaista vararikkoa.

Jakakaa ihmeessä omia säästövinkkejänne, jos niitä tulee mieleen. Huima ottaa ne vastaan avosylin ja tiukasti suljetuin kukkaroin.

Yhteiskunta

Näin katkaistaan suomalainen valitusvirsi

keskiviikko, marraskuu 22, 2017

Mielestäni suomalaiset nuoret pitäisi lähettää rippileirin sijaan pariksi viikoksi vapaaehtoistyöhön johonkin maailman köyhimmistä maista.

Me suomalaiset olemme maailman onnekkain ja onnettomin kansa. Mitä paremmin asiat ovat, sitä enemmän keksimme valittamisen aiheita. Tuntuuko teistäkin siltä, että välillä Facebookia selatessa on kuin seuraisi loistavasti käsikirjoitettua tragikomediaa. Vaikuttaa siltä, että Prisman parkkipaikan muuttuneet ajosuunnat voivat suistaa kansalaisen totaaliseen epätoivoon.

Valitamme kaikesta, koska emme tajua, kuinka hyvin asiat meillä ovat. Auttaisiko, jos näkisimme elämää jossakin kaukana omasta turvallisesta hiekkalaatikostamme? Uskon niin.

Emme ole reissullamme matkustaneet kaikista köyhimpiin maihin. Silti olemme nähneet kodittomuutta, vähävaraisuutta ja suoranaista kurjuutta. Ihmisiä, jotka elävät epäinhimillisissä oloissa, mutta ovat silti tyytyväisiä elämäänsä. On täysin eri asia nähdä köyhyyttä ja kärsimystä televisiosta kuin kohdata se silmästä silmään. Ihmisten kärsimys menee ihon alle ja jää sinne.

Itselleni oli iso juttu matkustaa Tansaniaan.

Olin mukana Specsaversin silmäklinikalla, jossa paikallisille jaettiin suomalaisten lahjoittamia käytettyjä silmälaseja. Näin, kuinka vanhat silmälasit muuttivat kokonaisia elämiä. Oli pysäyttävää ajatella, että huononäköiset paikalliset viettävät vuosikymmeniä kotiinsa teljettyinä vain, koska heillä ei ole varaa silmälaseihin. Että huono kaukonäkö invalidisoi ihmisen täysin. Siinä on asia, jota me länsimaalaiset emme osaa edes ajatella.

Silmäklinikka oli paikallisessa kaupunginsairaalassa. Näin, kuinka lakanoihin käärittyjä vainajia kärrättiin joka päivä klinikkahuoneemme ohi. Eräs ryhmämme jäsenistä kysyi hoitajilta, mihin ihmiset sairaalassa kuolivat. Malariaan ja ripuliin, kuului vastaus.

Noilla ihmisillä ei ollut varaa parin dollarin arvoisiin lääkkeisiin, jotka olisivat pelastaneet heidän henkensä. Kuvotti ajatella, että olin itse käyttänyt kaksi dollaria samana päivänä limppariin.

En tiedä, mitä muutaman viikon jakso maailman köyhimpien ja hätää kärsivien joukossa tekisi suomalaiselle nuorelle. Rikkoisiko se hänessä jotain vai tekisikö se hänestä vahvemman ja paremman ihmisen? Osaisiko nuori sen jälkeen suhteuttaa omat vastoinkäymisensä eri tavalla ja käyttää energiansa turhasta valittamisen sijaan johonkin järkevämpään?  Kuka tietää.

Sen kuitenkin tiedän, että sellaista kokemusta kantaa väkisinkin sydämessään loppuiän. Ehkä se painolasti riittäisi muuttamaan maailman onnekkaimmasta ja onnettomimmasta kansasta oman onnensa tiedostavan ja onnestaan muille jakavan.

Maailma tarvitsee entistä avarakatseisempia ja maailmaa ymmärtävämpiä ihmisiä. On meidän vastuullamme kasvattaa heistä sellaisia.

Nam

Tätä et tiennyt etkä halunnut tietää -faktoja Huimasta

torstai, marraskuu 16, 2017

Tasan puoli vuotta sitten Huima astui Bangkokin koneeseen ja lensi kohti tuntematonta. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, mutta tiimi jatkaa edelleen matkaa yhdessä – tiiviimpänä ja hullumpana kuin koskaan.

Ensin ajattelimme kirjoittaa hienoja sanoja kaikesta siitä, mitä olemme matkallamme oppineet ja kokeneet. Jotenkin homma meni kuitenkin siihen, että aloimme miettiä, mitä emme haluaisi välttämättä kertoa itsestämme kenellekään. Emme ihan tiedä miksi, mutta nyt julkaisemme ne teidän iloksenne.

Huima uskoo tähän vanhaan savolaiseen sananlaskuun: Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin saat ryppyjä.

Paskajutut

Emme puhu paskaa, vaan paskasta. Ihan oikeasti. Joka kerta, kun toinen tulee vessasta, toinen kysyy miten homma meni. Vessassakävijä antaa reissulle pisteet ykkösestä viiteen.

Kakka on tärkeä indikaattori hyvinvoinnista, joten siitä pitää puhua. Ja jos vatsa toimii hyvin, se on onnellinen asia. Kakkajutut kunniaan!

Elämämme on jatkuvaa maailman hirveintä musikaalia

Meistä kumpikaan ei osaa laulaa, ei sitten yhtään. Silti laulamme ihan koko ajan, kun olemme kahdestaan. Jos toinen aloittaa laulamaan mitä tahansa, useimmiten itse keksimäänsä biisiä, toinen yrittää yhtyä mukaan tai vähintään fiilistelee täysillä vieressä.

On yleistä, että laulamme asioista, joita näemme edessämme. Reissun hitti on ollut Suu auki -lintu (kertoo linnusta, joka pitää usein suutaan auki, sävelenä Juha Tapion Tykkään susta niin että halkeen). Kappaleet ovat tasoltaan sellaisia, että jos joku ulkopuolinen altistuisi niille hetkenkin, hän leikkaisi mieluummin korvansa irti kuin jatkaisi kuuntelemista.

Hammaspesubailut

Tämä liittyy kiinteästi musikaalihelvettiin. Hampaidenpesu on maailman tylsintä hommaa. Siksi olemmekin kehittäneet perinteen tanssia (ja yleensä myös laulaa) tuon toimenpiteen aikana.

Nykyisin koreografiamme alkavat olla jo melko yhtenevät, mutta välillä tulee yllättäviä uusia kokeiluja, varsinkin Mikon puolelta. Mikon spesiaalimuuveja ovat kaikki twerkkaukseen ja epänormaalia laveampaan lantionpyöritykseen liittyvät liikkeet. Niille kalpenisi Jorma Uotinenkin.

Mikon sisällä asuu pieni Beyoncé

Jälleen luonteva jatkumo edelliseen. Kukaan ei oikeastaan tiedä miksi, mutta tiettyyn humalatilaan tullessaan Mikko alkaa tanssia Beyoncén liikkeitä Crazy in Love -musiikkivideosta. Tiedättehän, seksikkäästi kontillaan selkää vuoroin notkistaen ja pyöristäen ja tukkaa villisti pyörittäen. Mikä parasta, yleensä hän pyrkii tekemään liikkeen mahdollisimman näkyvällä paikalla.

Kyseinen liike on nähty reissussa jo pariin otteeseen, muun muassa kebab-paikan pöydällä ja keskellä autotietä. Kaunista, kaunista. Ihme kyllä, Savon Bijoonsse ei ole toistaiseksi joutunut suurempiin vaikeuksiin tanssiesityksiensä vuoksi.

Tykkäämme ottaa ja levitellä itsestämme mahdollisimman rumia kuvia

Onhan se nyt vaan hauskaa nähdä, miten rumalta voi kuvassa näyttää. Tässäkin postauksessa näkyviä helmiä on kiva lähetellä ihmisille päivää ilostuttamaan. Erityisosaamistamme ovat kaksoisleuat, jotka ilmestyvät kameraan, kun avaa vahingossa etukameran. Pyrimme saavuttamaan sen ihastuttavan lookin useimmissa selfieissämme.

Ja te, hyvät ystävät, joudutte katselemaan noita upeita otoksia. Se on teidän helevettinne.

Huima kiittää kaikkia teitä upeita ihmisiä siitä, että olette jaksaneet seurata toilailujamme kuusi perkeleen pitkää kuukautta. Hulluus on elämän suola, joka maistuu parhaimmalta jaettuna.

Kohti uusia kakkajuttuja ja kaksoisleukoja!

Indonesia Matkalla

10 syytä mennä Pulau Wehille

maanantai, marraskuu 13, 2017

Tähänastisen matkamme ehdoton kohokohta on ollut pikkuruinen ja ristiriitaisen maineen omaava saari Sumatran pohjoiskärjessä.

Meillä oli epäilyksemme Pulau Wehistä, mutta onneksi emme antaneet ennakkoluulojen voittaa. Sharia-laki ei ole este Pulau Wehille tai Acehin maakuntaan matkustamiselle. Weh sulatti Huiman sydämet läpikotaisesti – eikä se johtunut pelkästään paahtavasta helteestä.

Mietimme, mikä olisi paras tapa kertoa, mihin rakastuimme Wehissä. Tämä kymmenen kohdan lista antaa siitä ehkä jonkinlaisen kuvan. Meillä on jo unelmissa rakentaa oma pieni bungalow syrjäiselle rannalle ja asua osa vuodesta Wehilla. Things got that deep, really.

 

1. Alkoholittomuus antaa perspektiiviä

Koko Acehin maakunnassa ja siis myös Pulau Wehillä on voimassa islamilainen sharia-laki. Sen takia alkoholia ei virallisesti anniskella lainkaan. Useimmat turistit majoittuvat Iboihin kylässä ja monista sen ravintoloista olutta kyllä saa, tiskin alta tietenkin. Salakuljetetun ölppösen hinta on kuitenkin sellainen, ettei budjettimatkaajalla ole varaa sitä nauttia.

Kolmen viikon alkoholittomuus oli meille molemmille iso juttu. Illanvietot ilman kaljan tai viinin kiskomista olivat (ainakin melkein) yhtä hauskoja kuin päissään. Soitimme, tanssimme, nauroimme ja puhuimme syvällisiä. Joimme litratolkulla teetä ja paikalliset tupruttelivat yleensä tupakkaa ja silloin tällöin pilveä.

Mikolle maistui kookospirtelö ohrapirtelön sijaan.

Oli mahtavaa herätä illanviettojen jälkeen ilman darraa. Tuntui, että energiaa riitti vaikka mihin ja olo oli freesi. Taisimme todeta toisillemme jossain vaiheessa, että ehkä elämä ilman alkoholia ei olisikaan ihan paskaa elämää.

Alkoholittomus oli hyvä opetus, mutta jää nähtäväksi, hylkääkö Huima jossain vaiheessa viinanpirun kokonaan. On ainakin hyvä tietää, että ilman viinaakin voi olla hauskaa.

 

2. Turisteja on vain kourallinen, kiitos sharian

Sharia karkottaa tehokkaasti suurimman osan turisteista. Saarelle löytävät oikeastaan ainoastaan reppureissaajat, sukeltajat ja paikalliset turistit.

Suurin osa edullisista majoitusvaihtoehdoista löytyy Iboihista ja siellä sijaitsevat myös useimmat sukelluskeskuksista. Iboihissa turisteihin siis törmää useimmin, mutta silti harvakseen. Muualla saarella liikkuessa on lähes poikkeuksetta ainoa länsimaalainen. Turistikojuja on Iboihissa jonkin verran, mutta kukaan ei tule tuputtamaan yhtään mitään. Matkailija saa liikkua harvinaisen rauhassa. Emme törmänneet myös minkäänlaisiin kusetuksiin tai muihin turistirysien säätöihin.

Mikon, Rickyn ja Santin bändi Jungle Jammin esiintymässä paikallisessa kuppilassa. Ei olisi ensimmäisenä uskonut, että Mikko perustaa oman bändin sharia-alueella. Meininki on oikeasti paljon leppoisampaa kuin voisi kuvitella nettikeskusteluiden perusteella.

Vielä sananen shariasta.

Sharia tarkoittaa turistille sitä, että tämän on pukeuduttava ja käyttäydyttävä säädyllisesti, vaikka ei muslimi olisikaan. Naisen tulee peittää olkapäänsä ja reitensä julkisilla paikoilla liikkuessa, eikä pariskuntien kannata osoittaa hellyyttä toisilleen julkisesti. Huivia naisen ei tarvitse käyttää. Iboihissa sääntöjä on kuitenkin lievennetty ja turistit voivat uida useimmilla rannoilla bikineissä ja käyttää paljastavampia vaatteita. Meillä ei ollut minkäänlaisia hankaluuksia sharian suhteen, eikä se rajoittanut elämäämme juuri mitenkään.

 

3. Kätevän pieni saari, jossa on loputtomasti nähtävää

Pulau Weh on käsitettävän kokoinen saari, jonka tieverkosto on pääosin erinomaisessa kunnossa. Skootterin vuokraaminen on ehdoton juttu. Me neuvottelimme pidempiaikaisen vuokradiilin ja maksoimme menopelistä noin vitosen päivässä. Muista tinkiä, aina.

Näkemisen arvoisia paikkoja saarella riittää: Sabangin kaupunki ja sen vieressä sijaitseva upea Sumurtiga Beach, kaasuja tupruttava tulivuori, vesiputous viidakon keskellä, auringonlaskun ihailemiseen täydellinen Secret Beach ja Kilometer 0 saaren pohjoispäässä (Indonesian alkupiste).

Vesiputous oli maagisen kaunis mesta.

Saaren keskellä kohoaa villi viidakko, jonka koluamiseen reissaaja voisi käyttää koko ikänsä. Pieniä ja toinen toistaan upeampia rantoja löytyy joka puolelta. Myös kaikki saaren pikkukylät ovat pysähtymisen ja tutkimisen arvoisia. Pikku-warungeista saa purtavaa pikkurahalla ja uteliaita paikallisia tulee jutulle 100-prosenttisella varmuudella.

 

4. Paikalliset ovat uskomatonta porukkaa

Me ystävystyimme saarella Rickyn ja Santin kanssa, joiden kautta opimme tuntemaan suurimman osan Iboihin kylän asukkaista. Kun kävelimme kylänraitilla, emme meinanneet välillä päästä eteenpäin ollenkaan, kun piti jäädä välppäämään vastaantulevien tuttujen kanssa milloin mistäkin aiheesta.

Minne menimmekään, meidät otettiin vastaan avosylin. Saimme osaksemme pelkkää lämpöä. Vaalean reissaajan kannattaa varautua siihen, että häntä tuijotetaan, mutta paikalliset eivät tarkoita sillä mitään pahaa.

Rannalla kokkaushommissa Santin ja hänen isäpuolensa Papin kanssa. Grillattua tonnikalaa ja sambalia.

Ihmisille todellakin kannattaa mennä juttelemaan, vaikka he eivät englantia puhuisikaan. Hymyllä ja avoimella mielellä pääsee pitkälle. Paikalliset haluavat auttaa ja ovat yleensä aidosti kiinnostuneita ulkomaalaisista. Me päädyimme muun muassa paikallisiin häihin, Santin isäpuolen ja siskonpojan kanssa kalaan, Rickyn ja Santin kanssa autiolle rannalle telttailemaan, Santin tädin hierottaviksi, esiintymään paikallisessa ravintolassa ja näyttelemään Tarzania ja Janea bungalowin omistajan tyttären näytelmässä.

Hääpari vilkutteli meille iloisesti, kun olimme tekemässä lähtöä. Mites noi asut? Jotain tuollaista Huima tulee vetämään ylleen, jos hääpäivä joskus koittaa.

Kun teimme lähtöä Wehiltä, meitä tuli saattamaan kymmenen hengen seurue. Siinä tuli itku yhdeltä jos toiseltakin. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuntui kuin olisi joutunut jättämään toisen kotinsa.

 

5. Hintataso tuo hymyn budjettireissaajan huulille

Pulau Wehillä on , erittäin edullista. Me majoituimme aivan meren rantaan rakennetussa bungalowissa, josta maksoimme kympin yöltä. Hieman hienomman mökin saa itselleen parilla kympillä. Me testasimme Pele’s Placen, Bixion ja Olala Bungalowsin ja voimme suositella kaikkia noista.

Kympin bungalow. Värikkäitä kaloja pystyi bongaamaan riippumatosta käsin.

Myös ruoka on halapaa ja erittäin hyvää. Parhaat sapuskat saimme Bixiosta (jumalaista italialaista ruokaa), DeeDee’sista (maailman parhaat kookospirtelöt ja loistavaa indonesialaista) ja Pele’s Placesta (paras syömämme tempe curry -annos). Olalan kookospuuro teki vaikutuksen ja Kilometer 0 -näköalapaikan läheltä sai herkullista rojak-salaattia. Iso ruoka-annos maksoi keskimäärin kaksi euroa. Miettikääs sitä.

Paikalliset syövät paljon soijasta valmistettua tempeä, joka on erittäin maukasta. Kuvassa tempeburger.

Ruokaa joutuu yleensä odottelemaan vähintään puoli tuntia, koska kaikki valmistetaan alusta asti vasta siinä vaiheessa, kun tilaus tulee sisään. Mutta joka kerta ruoka oli odottamisen väärti ja ruokahalu vain kasvoi keittiön tuoksuja haistellessa.

 

6. Kaunein osa saarta löytyy pinnan alta

Sukeltajat ympäri maailmaa ovat tehneet pyhiinvalluksia Pulau Wehille vuosikymmenien ajan. Saarta ympäröivät koralliriutat kuhisevat elämää ja ovat helposti tavoitettavissa suoraan rannalta.

Me snorklasimme omatoimisesti (riutta alkoi heti bungalowimme edustalta) ja kävimme myös päivän kestäneellä snorklausreissulla, jossa saaren parhaita spotteja kierrettiin veneellä. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Se kalojen ja muiden merenelävien määrä oli jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Malla onnistui näkemään jopa hain, joka kuitenkin pakeni siinä vaiheessa, kun Mikko kroolasi paikalle. Mutta SE HAI OLI OIKEESTI SIELLÄ, väittipä joku kateellinen mitä tahansa.

Riutoille pääsee suoraan rannaltakin, mutta ne salaiset (ja tietty kauneimmat) kohteet vaativat venekyydin.

Maskin ja räpylät saa vuokrattua päiväksi muutamalla eurolla, sukeltaminen on luonnollisesti tyyriimpää. Koko päivän kestävä snorklausreissu kustansi noin 30 euroa pakaraparilta sisältäen aamiaisen ja lounaan. Totally worth it!

 

7. Mahdollisuus oppia islamista

Meillä ei ollut juurikaan käryä islamista ennen kuin pölähdimme saarelle. Kun tutustuimme Rickyyn ja Santiin, aloimme pikkuhiljaa käsittää, mistä tuossa parjatussa uskonnossa on kyse. Juttelimme aiheesta paljon ja ymmärsimme, että islam on pohjimmiltaan rauhan uskonto, jossa on kyse hyvän tekemisestä ja lähimmäisen rakastamisesta – aivan kuten kristinuskossa.

Ricky ja Santi kokivat karmivana sen, mitä terroristit ovat onnistuneet teoillaan tekemään islamin maineelle länsimaissa. Politiikassa puhutaan islamisaation uhasta ja muslimit joutuvat aidosti pelkäämään turvallisuutensa puolesta maissa, joissa he elävät vähemmistönä.

Päätin pukeutua huiviin häiden kunniaksi, vaikka sitä ei vaadittukaan. Paikalliset olivat erittäin otettuja eleestä.

Uskonto näkyy Wehillä kaikkialla. Useimmat paikallisista rukoilevat viisi kertaa päivässä ja monet käyvät säännöllisesti moskeijassa. Rukouskutsut tulevat siis turistille nopeasti tutuiksi. Muslimeille uskonto on kiinteä osa jokapäiväistä arkea. Rutiinit tuovat elämään turvallisuuden tunnetta ja luovat yhteenkuuluvuutta.

Täytyy todeta, että me emme kokeneet islamia lainkaan ahdistavana, vaan pikemminkin mielenkiintoisena osana paikallista kulttuuria. Opimme kolmessa viikossa niin paljon uutta. Sitä toivoisi, että myös monet muut (varsinkin ne terrorismin ja islamin toisiinsa sekoittavat rasistiset kilipäät) näkisivät, mistä islamissa on oikeasti kyse. Tuntuu, että ennakkoluulot ja pelot ovat ottaneet niskalenkkiotteen tiedosta ja omakohtaisesta kokemisesta. On niin paljon helpompaa vihata kuin ottaa itse selvää ja tehdä sitten johtopäätöksiä.

 

8. Tsunamitarinat

Me suomalaiset yhdistämme tsunamin helposti pelkästään Thaimaahan. Se on luonnollista, sillä suurin osa katastrofissa menehtyneistä suomalaisista kuoli juurikin Thaimaan rannoilla. Ehkä juuri siksi oli hurjaa kuulla, mitä tsunami teki Acehissa. Maanjäristyksen keskus kun sijaitsi aivan Acehin länsirannan tuntumassa. 25-metrinen aalto pyyhki rannikon kylät kokonaan mennessään.

Ilmakuva Lampuukin kylästä tsunamin jälkeen. Jäljelle ei jäänyt mitään muuta kuin moskeija.

Tsunami ei iskenyt Pulau Wehille niin pahasti kuin länsirannikon kyliin ja alueen pääkaupunki Banda Acehiin. Silti useimmilla paikallisilla on järkyttäviä tarinoita tuosta kohtalokkaasta päivästä.

Olimme melkoisen yllättyneitä siitä, kuinka avoimesti paikalliset kertoivat tsunamikokemuksistaan. Halusimme taltioida niistä yhden, jotta te muutkin saisitte jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista tuhoa tsunami Indonesiassa teki. Haastattelimme sitä varten ystäväämme Rickya. Hänen uskomaton selviytymistarinansa on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

 

9. Rauha

Koska turismi saarella on vielä niin pientä, useimmat saaren rannoista ja näköalapaikoista ovat säilyneet tyhjinä. Ei kaupustelijoita tai rihkamakojuja sitten missään. Eikä turistilaumoja. Parhaiten fiilistä kuvaa rauha.

Mihin tahansa saarella menetkin, saat todennäköisesti olla rauhassa. Saimme nauttia esimerkiksi tulivuoren mystisistä maisemista ja lumoavasta tunnelmasta vesiputouksella omassa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Siitä tulee sellainen fiilis, että on onnistunut löytämään jotain spesiaalia.

 

10. Rentous

Pulau Wehillä on helppo ottaa iisisti.

Internet toimii huonosti, jos toimii lainkaan. Televisioita ei perusbungaloweissa ole. Kirjan lukeminen, teen lipittäminen, keskusteleminen, snorklaaminen, riippumatossa makoilu ja banaanipannukakkujen syöminen ovat niitä saarielämän peruselementtejä. Siinä mieli menee meditatiiviseen rentoustilaan melkein väkisin.

Mikko lukuhommissa. Martti Ahtisaaren elämänkerta on hyvä valinta Pulau Wehille, sillä mies neuvotteli Acehiin rauhan vuonna 2005. Useimmat paikalliset tunnistavat Ahtisaaren nimen.

Miettikää, jopa suorittaja-Murtomäki onnistui heittämään aikataulut veks Wehilla. Saaressa on siis oltava jotain erityistä taikaa. Jos siis stressin aiheuttamat peräpukamasi ovat kasvaneet liian isoiksi, matkusta Pulau Wehille. Et tarvitse muuta hoitoa.

 

No, jokos siellä on Momondon sivut auki?

Auringonlasku Secret Beachilla. Kyllä kelepas.

Varusteet

Pakkaa ainakin nämä – 5 tärkeää varustetta reppureissulle

keskiviikko, marraskuu 8, 2017

Takana on kohta puoli vuotta elämää reppu selässä hevonperseessä, kuten Mikon äiti asian ilmaisee. Tähän väliin on pakko todeta, että miten on voinut kulua kuusi kuukautta siitä, kun olimme Helsinki-Vantaalla tuopit kädessä ja lusikallinen löysää housussa? En jummarra. KRIISI.

Anyway, kuluneiden kuukausien aikana olemme ehtineet huomata, mitä reissussa oikeasti tarvitsee. Parhaat varusteet ovat olleet yksinkertaisuudessaan monikäyttöisimpiä ja sellaisia, joita olemme tarvinneet lähes joka päivä. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen pakatessa. Siksi ajattelimme jakaa tämän kokemuksen tuoman suuren viisauden kanssanne.

Tässä siis Huiman varustevalintojen timanttinen top 5. Ja kertokaa hyvät ihmiset kommenteissa, mitkä varusteet ovat olleet teille niitä ultimaattisia McGyver-tason värkkejä. Vinkkejä otetaan vastaan riemulla.

 

Iso huivi

Huivi. Miettikää nyt, HUIVI. Ei tulisi ehkä ensimmäisenä mieleen. Väitän kuitenkin, että isokokoinen huivi on ykkösvalinta reissuun, olitpa sitten mies tai nainen.

Itse pohdin tovin, otanko huivi lainkaan matkaan, mutta onneksi otin. Se on osoittautunut kaikista monipuolisimmaksi yksittäiseksi varusteeksi.

Huivin materiaalin on hyvä olla suhteellisen jämäkkää ja sellaista, joka kestää kulutusta. Mitään vuittonia en ehkä itse ottaisi tähän tarkoitukseen. Huiman huivi on ikivanha Hemarin (varkautelainen nimitys H&M-ketjulle) rutku, mutta on ollut loistava valinta reissuun. Tarpeeksi lämmin, tarpeeksi iso ja tarpeeksi nuhjuinen. Bellissimo!

Miksi mukaan:

  • Alusta piknikille tai rannalle
  • Päähine, joka suojaa auringolta tai on uskonnollisesti sopiva
  • Peitto tai lakana
  • Hame tai mekko
  • Kaulahuivi tai hartiahuivi
  • Suoja esimerkiksi puskapissaamista varten tai verho campervanin ikkunaan
  • Käy hädässä vaikka pyyhkeestä tai tyynystä

Pakkauspussit ja koukut

Niin yksinkertaista, niin nerokasta. Pakkauspussit ovat reissun tärkein yksittäinen varustehankinta ja samalla yksi edullisimmista. Meidän pussukkamme ovat näitä Partioaitan värikkäitä yksilöitä ja olemme olleet niistä kiitollisia reissun jokaisena päivänä.

Partioaitan asiantuntijan vinkin ansiosta tajusimme ottaa matkaan myös kalustekoukkuja. Siis sellaisia, jotka saa ruuvattua helposti puiseen seinään. Olemme käyttäneet niitä kaikissa niissä huoneissa (lue: lähes jokaisessa Kaakkois-Aasian budjettihuoneista), joista koukkuja ei ole löytynyt. Kun pussukat ripustaa riippumaan niistä, ei tarvitse sen kummempaa vaatekaappia.

Miksi mukaan:

  • Rinkka on helppo pakata tiiviisti ja purkaa siististi.
  • Vaatteet pysyvät puhtaana.
  • Vaatteet saa pois lattialta paikkaan, josta niitä on helppo ottaa.
  • Vaatteet ovat suojassa ötököiltä. Bungalowien lattialla juoksentelee torakoita ja hämähäkkejä ja sängyn vierestä vaatteisiin saattaa hyppiä salamatkustajina viihtyviä lutikoita.
  • Pusseista on helppo löytää etsimänsä, kun koodaa vaatteet värien mukaan (ja koettaa muistaa, mikä väri tarkoitti mitäkin).

Silkkilakana

Olemme löytäneet lakanoistamme kuluneen reissun aikana seuraavia asioita: kaikenvärisiä karvoja, hiuspesäkkeitä, kuolleita ötököitä, eläviä ötököitä ja erittäin epäilyttäviä läikkiä. Budjettireissaajan on vain hyväksyttävä se tosiasia, että välillä sängystä löytyy jotakin pientä ekstraa.

Olemme nukkuneet silkkipussukoissamme joka kerta, kun sängyn siisteys on arveluttanut. Kerran Kuala Lumpurissa säästyimme bedbugien puremilta todennäköisesti juuri siksi, että nukuimme pusseissamme.

Meidän lakanapussukkamme ovat Partioaitan silkkiset versiot. Olemme olleet niihin erittäin tyytyväisiä. Myös edullisempi puuvillainen vaihtoehto löytyy, mutta se on kuulemma huomattavasti painavampi ja tukahduttavan kuuma tropiikissa.

Miksi mukaan:

  • On täysin mahdollista, että majapaikkasi lakanoita ei vaihdeta. Omassa pussissa olet suojassa lialta ja ötököiltä.
  • Silkki tuntuu mukavan viileältä ihoa vasten helleolosuhteissakin, eikä kutita.
  • Uni tulee huomattavasti helpommin, kun tuntee olevansa turvassa pussukassaan.

Pitkälahkeiset löysät housut

Tropiikkiin tulee mieleen pakata vain shortseja ja hihattomia, mutta aidosti ja oikeasti olen käyttänyt eniten pitkiä löysiä housujani. Olen tuntenut oloni niissä kaikista mukavimmaksi ja ne ovat sopineet kaikkiin tilanteisiin. Myös Mikko sanoo, että on kaivannut sellaisia kevyestä materiaalista valmistettuja olohousuja.

Omat housuni ovat Gina Tricotin halvimmat mahdolliset ja ovat palvelleet hyvin, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa ainakin kahdet samanlaiset käyttöastetta ajatellen. Olisin valinnut ehkä laadukkaammasta materiaalista valmistetut yksilöt. Esimerkiksi pellava ei olisi ollut lainkaan huono vaihtoehto.

Miksi mukaan:

  • Suojaavat auringolta, hyönteisiltä ja lialta.
  • Ovat miellyttävät sekä helteessä että auringonlaskun jälkeen tai viileällä kelillä.
  • Sopivat kulttuuriin kuin kulttuuriin.
  • Ovat parhaat matkustaessa ja syödessä. Housuissa voi huoletta nukkua ja massu mahtuu niihin jättimäisen riisiannoksenkin jälkeen.
  • Näyttävät suhteellisen siisteiltä, mutta sopivan rennoilta. Käyvät niin rannalle, vaellusreissulle, kaupungilla hengailuun kuin bileiltaankin.

Hyvät ja monikäyttöiset kengät

Panosta yksiin laadukkakkaisiin ja monikäyttöisiin kenkiin. Todennäköisesti liikut paljon sandaaleissa, mutta aivan kaikkiin tarkoitukseen sandaalit eivät sovi. Esimerkiksi juoksulenkki, pitkä kävelymatka, patikointi tai siistimpi ravintola vaativat kunnolliset jalkineet.

Me saimme matkaan Partioaitan kautta popot, joiden hankkimista voimme suositella kaikille pitkän matkan reissaajille. Asolon Shiverit ovat nimittäin painonsa arvosta kultaa. Kengissä yhdistyvät juoksu- ja trekkijalkineiden parhaat ominaisuudet ja ne ovat toimineet loistavasti molemmissa tarkoituksissa. Lisäksi ne näyttävät tarpeeksi siisteiltä, että niillä pääsee sisään useimpiin hienompiinkin ravintoloihin.

Miksi mukaan:

  • Siistinnäköiset, eli olet salonkikelpoinen.
  • Hyvät kävellä.
  • Sopivat kuntosalille ja jopa juoksemiseen.
  • Hyvät maastossa.
  • Hengittävät ja mukavat myös tropiikissa.
  • Kelinkestävät ja mielellään edes osittain vedenpitävät.

 

Ekstravinkki! Ota mukaan villasukat. Niitä tarvitsee aina, jopa tropiikissa.

Haastattelu

Kun aalto vie kaiken – Rickyn tarina

keskiviikko, marraskuu 1, 2017

Sinä päivänä Ricky Kusworon maailma lakkasi olemasta.

Kello oli vain kahdeksan aamulla, kun Ricky heräsi koko taloa vavisuttaneeseen maanjäristykseen kotonaan Lampuukin kylässä Sumatran saarella. 14-vuotias Ricky hyppäsi ylös sängystä huutaen äitiään, mutta koko talo oli tyhjä. Aiemmin heränneet äiti ja nuoremmat sisarukset olivat jo ehtineet paeta maanjäristystä ulos.

Aamiaista varten keitetty vesi kiehui keittiössä ja Ricky kiirehti vääntämään kaasulieden pois päältä. Samalla hetkellä, kun Ricky väänsi vipua, mereltä kuului kolme valtavaa räjähdystä.

Ricky ajatteli, että kyse oli pommeista. Se oli varsin loogista, sillä alueella oli käyty sisällissotaa yli kolmekymmentä vuotta Acehin itsenäisyyttä vaatineiden separatistien ja Indonesian hallituksen välillä. Ricky ei osannut aavistaa, että ääni kuului kolmesta valtavasta aallosta, jotka iskeytyivät Sumatran länsirannikolle hävittäen kaiken tieltään.

Lampuukin ranta, josta tsunami vyöryi kylään tuhoten kaiken tieltään. Ranta on Rickylle edelleen rakas paikka, tsunamista huolimatta.

Ricky ehti juosta pihapolulle, kun parimetrinen aalto nielaisi hänet sisäänsä. Poika oli kauhuissaan, mutta tajusi pidättää hengitystään ja uida pintaa kohti. Virtaus oli massiivinen ja mustaksi värjäytynyt vesi täynnä roskaa ja romua. Seassa kellui myös elottomia ihmisiä.

Kun Ricky vihdoin pääsi pintaan, hän huomasi ajautuneensa talon sisään. Talo ei ollut hänen kotinsa, vaan jonkun muun kyläläisen. Aalto oli kuljettanut hänet sinne ja täyttänyt koko rakennuksen vedellä. Ricky pystyi vain vaivoin hengittämään katonrajaan jääneessä ilmataskussa.

Sitten toinen aalto iski. Se oli paljon ensimmäistä suurempi, lähes 10-metrinen. Aalto repi talon katon irti ja hajotti suuren osan seinistä. Se vei mukanaan myös Rickyn. Hän taisteli itsensä jälleen pintaan ja löysi kelluvan kaapin, johon hän tarrasi. Oli hetken tyyntä ja Ricky jatkoi uimista.

Pahin oli kuitenkin vasta tulossa.

Silminnäkijöiden mukaan kolmas aalto oli korkeampi kuin Lampuukin rannan 18-metriset palmut, myöhempien tutkimusten mukaan lähes 25-metrinen. Se tuhosi tieltään kaiken.

Nyt minä kuolen, Ricky ajatteli jäädessään aallon sisään.

Tapahtui kuitenkin ihme. Ricky säilyi pinnan alla vahingoittumattomana. Mikään aallon kuljettamista järkälemäisistä romuista ei ollut murskannut häntä, eikä hän ollut menettänyt tajuntaansa. Ricky tarrautui ohi ajelehtineeseen pakastimeen ja kiipesi sen päälle.

Hänen voimansa olivat lopussa. Neljännestä aallosta hän ei enää selviäisi.

Ilmakuva Lampuukista tsunamin jälkeen. Jäljelle ei jäänyt mitään muuta kuin moskeija.

Neljättä aaltoa ei tullut.

Kovan taistelun jälkeen Ricky onnistui kauhomaan itsensä kuivalle maalle. Tunnemyrsky oli valtava, kun hän näki rannalla myös äitinsä. Ricky oli ehtinyt jo hyvästellä äidin mielessään, sillä tämä oli täysin uimataidoton. Kuin ihmeen kaupalla äiti oli selviytynyt.

Hyvät uutiset loppuivat kuitenkin siihen. Rickyn 12-vuotias sisar ja 7-vuotias veli olivat kateissa, kuten lähes kaikki muutkin kylän asukkaat. Koko kylästä oli jäljellä ainoastaan yksi rakennus, moskeija. Kaikki muu oli tuhoutunut täysin.

Ricky ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt muutamassa minuutissa sisaruksensa, lähes kaikki ystävänsä ja kotinsa. Silti Ricky oli yksi Lampuukin onnekkaimmista, sillä hänen äitinsä ja neljä muualla asunutta vanhempaa veljeänsä olivat selvinneet katastrofista hengissä.

Maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami olivat tappaneet 230 000–280 000 ihmistä neljässätoista maassa. Indonesia ja erityisesti Aceh olivat kärsineet pahiten: tsunamissa kuoli 130 000 acehilaista. Tuhot Indonesian länsirannikon kylissä, kuten Lampuukissa, olivat musertavia. Jäljellä ei ollut mitään, eikä juuri ketään.  Lampuukin kuudestatuhannesta asukkaasta oli jäljellä tuhat. Lähes kaikki kylän naiset ja lapset olivat kuolleet. Monet selviytyneet olivat koko sukunsa ainoita eloonjääneitä.

Ricky äitinsä kanssa. Äiti asuu edelleen samassa paikassa, jossa perheen koti sijaitsi ennen tsunamia.

Nyt, lähes kolmetoista vuotta tapahtuneen jälkeen, Ricky asuu edelleen meren rannalla. Hän tekee töitä snorklausoppaana ja tuliaisliikkeen myyjänä kuutena päivänä viikossa, aamuseitsemästä iltakymmeneen. Ricky on huomannut, että kiireinen elämäntapa pitää hänet järjissään.

Ricky puhuu tsunamista tottuneen rauhallisesti ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa vastoinkäyminen. Hän sanoo päässeensä yli traumasta, mutta myöntää, että välillä muistot nousevat pintaan. Erityisesti maanjäristykset, isojen aaltojen äänet ja kova rankkasade saavat hänet levottomaksi.

Ricky ei ole saanut minkäänlaista psykologista apua traumasta toipumiseen, mutta on sitä mieltä, ettei olisi sellaista tarvinnutkaan. Hän sanoo saaneensa eniten apua uskostaan. Ricky on syvästi uskonnollinen, kuten lähes kaikki Acehin asukkaat. Länsimaisittain erittäin konservatiiviselta vaikuttava islamilainen sharia-laki tuli voimaan samalla, kun presidentti Martti Ahtisaari neuvotteli alueelle rauhan vuonna 2005. Suurin osa acehilaisista rukoilee viisi kertaa päivässä, käy päivittäin moskeijassa ja noudattaa shariaa tunnollisesti.

Ricky uskoo monien paikallisten tapaan, että tsunami oli merkki jumalalta. Hänen uskoaan vahvisti erityisesti se, että hänen äitinsä, joka antautui tsunamin vietäväksi, selviytyi. Moni acehilainen piti merkkinä myös sitä, että useimmissa rantakylissä moskeijat olivat ainoita pystyyn jääneitä rakennuksia.

Tsunamitaustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi paikalliset kääntyivät jumalan puoleen. Heillä ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta jäljellä.

Lampuukin moskeija, joka selvisi katastrofista, mutta vahingoittui pahoin. Kolmas aalto ylsi huomattavasti korkeammalle kuin moskeijan kupoli. Paikka täyttyi rukoilevista kyläläisistä heti tsunamin jälkeen.

Rickyn äidin talo sijaitsee Lampuukissa tismalleen samalla paikalla kuin perheen koti ennen tsunamia. Koko kylä rakennettiin nopeasti uudelleen Turkin valtion avustuksella.

Ricky kertoo, että vaikka asiat Lampuukissa ovat palanneet näennäisesti ennalleen, kaikki on muuttunut. Tsunami vei mennessään lähes kaikki kylän lapset ja nuoret ja pyyhki pois tulevaisuuden. Trauma elää ihmisissä vahvana, eikä se varmasti katoa kokonaan koskaan.

Toivoa tuo tsunamitalojen pihoilla leikkivä uusi sukupolvi, joka ei ole joutunut kokemaan sotaa tai painajaismaista tapaninpäivää. Aika näyttää, miten vanhempien ja kyläyhteisön kokemukset vaikuttavat heihin. Onhan todistettu, että trauma voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle jopa solutasolla.

Uusi sukupolvi kasvaa Lampuukissa. Nähtäväksi jää, miten trauma vaikuttaa heihin.

Ricky katselee merelle kotirannallaan, johon yli parikymmentämetrinen aalto iskeytyi kolmetoista vuotta sitten. Merituuli leyhyttelee hänen hiuksiaan ja saa miehen siristämään silmiään. Meri ei pelota miestä, eikä hän murehdi tragedian toistumista.

Ricky ei vielä tiedä, mitä tarkalleen elämältä haluaa, mutta uskoo kaiken järjestyvän parhain päin.

– Olen miettinyt paljon sitä, miksi juuri minä selvisin. Mikä tarkoitus sillä oli, Ricky sanoo.

– Ajattelen, että minun täytyy tehdä elämästäni mahdollisimman hyvä ja onnellinen, koska olen saanut uuden mahdollisuuden. Olen sen velkaa Jumalalle ja itselleni.

 

Ricky kertoi tarinansa meille, sillä meistä tuli ystäviä. On suuri etuoikeus, että saamme jakaa sen eteenpäin.

Tapasimme Rickyn Pulau Wehilla ja tulimme heti toimeen mainiosti. Rickyn positiivisuus ja elämänilo tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Kun kuulimme hänen tsunamitaustastaan, olimme yhä enemmän vaikuttuneita.

Saimme kuulla useita samankaltaisia tarinoita saaren asukkailta. Eräs nuorimies oli menettänyt kaiken, siis joka ikisen sukulaisensa. Hän oli pitänyt äitiään kädestä kiinni, kun aalto oli vienyt tämän mennessään. Mies oli aiemmin pelännyt merta hysteerisesti, mutta kertoi oppineensa luottamaan siihen uudelleen laitesukeltamisen avulla. Jokainen vaikutti löytäneen omat keinonsa käsitellä traumaa ja pelkojaan.

Oli hämmentävää, kuinka avoimesti acehilaiset puhuivat tsunamikokemuksistaan. Monet kertoivat puhumisen toimivan eräänlaisena terapiana. Meidän oli mahdotonta käsittää, mitä nuo ihmiset olivat käyneet läpi. Pystyimme vain kuuntelemaan, osoittamaan myötätuntoamme ja ihailemaan heidän vahvuuttaan ja rohkeuttaan.

Acehilaiset ovat selvinneet maailmanlopusta. Tsunamin jättämät haavat ovat edelleen auki, mutta ainakaan niitä ei piilotella. Ehkä avoimuus ja usko koituvat heidän pelastuksekseen.

Emme voi koskaan täysin ymmärtää menetyksen määrää ja tragedian suuruutta, mutta ihmisten kokemuksien kuuleminen teki tsunamin tuhosta meille todellista. On hämmästyttävää, mistä ihminen voi selvitä.

 

Ja Ricky, sinä olet uskomaton ihminen. Olemme onnekkaita, että tapasimme sinut.