Monthly Archives

syyskuu 2017

Indonesia Matkalla

Vältä Bali-pettymys – minne mennä ja mitä tehdä Balilla

torstai, syyskuu 28, 2017

Yhden taivas on toisen helvetti.

Bali jakaa mielipiteitä enemmän kuin muut lomakohteet. Sitä joko rakastaa tai vihaa, ja usein mielipide riippuu siitä, tietääkö reissaaja, minne on menossa. Esimerkki: jos italialaiset ylihinnoitellut ravintolat, kaljapöhötys, punainen nahka, liian isoista hihattomista paidoista vilkkuvat miesten nännit ja raivokas fistpumping eivät innosta, Kuta Beachilla majoittuminen saattaa aiheuttaa historiallisen suuria peräpukamia.

Kuta Beachillakin on puolensa: se on aloittelevan surffaajan paratiisi ja yksi saaren parhaista paikoista katsoa auringonlaskua.

En voi korostaa seuraavaa liikaa. Balille matkatessa kannattaa tehdä taustatutkimusta eri alueista, sillä ne eroavat toisistaan kuin päivä ja yö. Räikeästi yleistäen voi sanoa, että Kuta sopii bilettäjille ja surffareille, Seminyak ja Nusa Dua luksusta ja shoppailua arvostaville, Ubud ja Canggu joogeille, hipeille ja terveysintoilijoille ja Sanur perheille ja eläkeläisille. Perussääntönä voi pitää myös sitä, että mitä pohjoisemmaksi saarella liikkuu, sitä vähemmän turismia näkee. Jos paikallisten arki ja aito balilainen kulttuuri kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti suunnata pohjoiseen.

Bali tarjoaa jokaiselle jotakin ja jokainen löytää sieltä varmasti mieluisensa paikan. Mieleisen paikan löytämiseen pitää vaan nähdä vähän vaivaa.

Meidän ihana kotimme Balilla. Ikävä!

Me päädyimme sille rakkaudelliselle kannalle, vaikka välillä ihmispaljous ahdistikin.

Iso syy lienee sillä, että meillä oli Sanurissa oma talo (ja kaksi maailman ihaninta hoitokissaa). Arki omissa oloissa oli meille todellista luksusta kahden kuukauden reissaamisen jälkeen.

Tykkäsimme Sanurin alueesta, vaikka sielläkin vastaan tuli enemmän australialaisia eläkeläisiä kuin paikallisia. Meininki Sanurissa oli leppoisaa ja konstailematonta moneen muuhun näkemäämme paikkaan verrattuna. Ja ruoka paikallisissa warungeissa halpaa ja hyvää.

Sanurin night market – pure love.

Ehdimme kahden kuukauden aikana kiertää saarta sen verran, että löysimme ne itsellemme sopivimmat paikat. Ensi kerralla tulemme välttämään etelää ja suuntaamaan suoraan saaren keskiosiin ja pohjoiseen.

Kahdessa kuukaudessa tuli tietysti myös monia huteja. Esimerkiksi hehkutetut hipsterimestat Canggu ja Ubudin keskusta eivät sytyttäneet meitä lainkaan. Johtunee siitä, etteivät uusimmat joogavaatteet ja orgaaninen superfood ole ihan meidän juttumme. Budjettireissaajina pistimme merkille, että kyseiset alueet olivat huomattavasti muita kalliimpia. Siinä ehkä syy, miksi paikallisia juurikaan näkynyt.

Creative-sarjan leijat olivat uskomattomia. Taivaalle lennätettiin niin kitaraa kuin moottoripyörääkin.

Listasimme teille lisäksi omat Bali-lempparimme. Sinun ei tarvitse kuin ottaa skootteri alle ja lähteä eksplooraamaan. Bali has more to offer than Bintang and beaches. Ja hoi kaikki Balin jo kokeneet! Laittakaa omat lempparialueenne ja menovinkkinne jakoon. Share the love!

 

Hylätty huvipuisto

Tiedän, ettemme ole ainoita, jotka syttyvät hylätyistä ja sopivalla tavalla karmivista paikoista. Hylätty teemapuisto Taman Festival Bali sijaitsee aivan Sanurin kupeessa.

Huima esitti ninjapotkuja pahojen henkien pelottelemiseksi.

Paikalla on hurja historia. Disney World -tyylinen puisto avattiin vuonna 1997. Alueelta löytyivät muun muassa jättimäinen vuoristorata, 3D-elokuvateatteri, Balin isoin uima-allas, keinotekoinen tulivuori lasershow ja joukko krokotiileja. Maaliskuussa 1998, tietenkin 13. päivä perjantaina, salama iski laserlaitteisiin sytyttäen tulipalon. Korjaustyöt viivästyivät käynnissä olleen talouskriisin takia ja puisto suljettiin lopullisesti vuonna 2000. Sen jälkeen paikka on ollut hylättynä.

Monet balilaiset välttävät paikkaa, sillä he uskovat sen olevan pahojen henkien vallassa. Täytyy myöntää, että meitäkin hieman kuumotti, kun kävelimme sisään pilkkopimeään elokuvateatteriin. Tuli vahva tunne, että emme olleet toivottuja vieraita.

Pilkkopimeä elokuvateatteri oli kuumottava paikka.

Puistoon kannattaa mennä rannan kautta, jolloin välttää parin euron sisäänpääsymaksun. Matkaa Sanurin uimarannalta on vain noin kilometri. Selkäpiitä karmiva kokemus, jota ei kannata missata.

 

Ubudin herbal sauna

Kävimme Ubudissa muutamaan otteeseen, mutta kokemuksemme hehkutetusta kylästä jäi pieneksi. Ubudin keskusta oli suoraan sanottuna melkoinen turistihelvetti, eikä todellakaan sytyttänyt meitä. Hippi- ja joogatyyliä rakastavalle shoppailijalle paikka on paratiisi, mutta me persaukisina savolaisina vain ahdistuimme.

Aloimme saada kiinni paikan meiningistä vasta, kun lähdimme sivukujille ja pääsimme riisipeltojen keskelle. Mieli vain parani, kun löysimme etsimämme paikan: Dragonfly-hotellin, jonka pihalla oli sauna. Kokemuksen hinta oli melko suolainen (noin 7 euroa per pakarapari), mutta saunannälkäisinä suomalaisena maksoimme sen mukisematta.

Ubudin kauneus löytyy riisipelloilta.

Riisuuduimme, puimme päällemme sarongit, käväisimme kylmässä suihkussa ja sitten astelimme savimajalta näyttäneeseen saunarakennukseen. Kyseessä oli höyrysaunatyyppinen ratkaisu, joka kelpasi paremman puutteessa. Saunan jälkeen uimme tähtitaivaan alla uima-altaassa ja istuimme nuotion ääressä teetä nauttien. Hintaan kuului myös vartalokuorinta.

Parin tunnin saunominen teki hyvää suomalaiselle sielulle. Kuulimme, että Balilta löytyy myös aito suomalainen sauna, mutta sinne emme ehtineet. Seuraavalla kerralla emme missaa sitä.

 

Sanurin night market

Food lovers, ahoy! Sanurin night marketille kannattaa matkata kauempaakin. Tarjolla on loistavaa ja erittäin edullista indonesialaista ruokaa.

Satay-kana on jumalaista – ja halapaa.

Huima testasi ja totesi hyviksi seuraavat ateriat: bakso-keitto, satay-vartaat lontong-riisillä, nasi goreng, babi kecap, kaikki ihanat hedelmäsmoothiet, paistettu banaani ja ananas, nasi campur ja balinese cake.

Söimme torilla lähes joka ilta. Täyttävä ja herkullinen ateria ja jättimäinen smoothie tulevat maksamaan 2─4 euroa. Aaaaaaaaaaaettä.

 

Leffailta Maya-hotellissa

Luksustasoinen ja uusi Maya-hotelli sijaitsee Sanurin rannassa. Olisimme muutoin ohittaneet koko paikan peläten, että jo ohi kulkemisesta peritään maksu, mutta Balilla asuvat ystävämme vinkkasivat meille hotellilla järjestettävistä ilmaisista leffailloista.

Leffan katselua tähtitaivaan alla, ilmaiseksi. Budjettireissaaja tykkää.

Leffoja näytetään muutaman kerran kuussa hotellin katolla tähtitaivaan alla. On ihanaa maata maahan levitetyillä patjoilla, syödä ILMAISIA popkorneja ja katsella klassikkoleffaa. Katolta saa ostettua olutta ja mehua, mutta niiden hinta on luksushotellin tasoinen. Tokihan yhden sikahintaisen oluen voi ostaa, kun kaikki muu on ilmaista.

 

Leijat Mertasari Beachilla

Sanur tunnetaan leijanlennätyspaikkana. Erityisen paljon leijoja voi nähdä Mertasari Beachilla, jossa järjestetään säännöllisesti myös leijanlennätyskisoja.

Me olimme onnekkaita ja pääsimme todistamaan yhtä vuoden isoimmista kilpailuista, Bali International Kite Festivalia. Leijat olivat jotakin ihan muuta kuin Suomessa. Suurimmat niistä ovat kymmenen metriä pitkiä, lensivät satojen metrien korkeudessa.

Jättimäisten leijojen lennättäminen on todellista taidetta, johon tarvitaan kokonainen joukkue. Paikallisille leijat ovat todellinen intohimon kohde, johon käytetään valtavasti rahaa ja aikaa.

Serangan

Seranganin saari sijaitsee Sanurin ja Nusa Duan puolessa välissä ja sinne pääsee kätevästi siltaa pitkin. Saari on tunnettu kilpikonnakonservatoriostaan, mutta sieltä löytyy paljon muutakin.

The Turtle Conservation and Education Center on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Konservatorioon ei ollut varsinaista pääsymaksua, vaan kävijä sai tehdä haluamansa lahjoituksen kilpikonnien hyväksi. Eräs paikan työntekijöistä tuli kertomaan meille enemmän eläimistä ja työstä, jota paikassa tehdään.

Konservatoriossa kasvatetaan kilpikonnanpoikasia, hoidetaan loukkaantuneita ja sairastuneita kilpikonnia ja tehdään sitkeää valistus- ja koulutustyötä eläinten suojelemiseksi. Olimme todella vaikuttuneita näkemästämme, ja kuulimme myöhemmin, että kyseinen paikka on aidosti eläinten asialla. Niin ei kuulemma ole kaikkien samankaltaisten konservatorioiden kohdalla.

Serangan on upea ja mielenkiintoinen saari, jonne moni turisti ei löydä. Hiekkateitä ajellessa tuntuu kuin olisi tuhannen kilometrin päässä Balin ruuhkista. Seranganin asukkaat vaikuttavat olevan leppoisammasta ja yksinkertaisemmasta elämäntyylistä pitävää porukkaa, mikä luo saarelle erityisen oman tunnelmansa. Jos Balin hässäkkä alkaa kyllästyttää, päiväretki Seranganille ja sen hiljaisille rannoille tarjoaa täydellisen hengähdyshetken.

Seranganin hiekkatiet tuovat väkisinkin mieleen mökkimaiseman.

Mount Batur

Joku saattaa pitää auringonnousuretkeä Mount Baturin huipulle liian turrejuttuna, mutta meille se oli unohtumaton kokemus. Retken hinta on 30–50 euroa järjestäjästä riippuen. Me teimme trekin I Love Balin kautta (www.ilovebali) ja olimme erittäin tyytyväisiä.

Reissuun lähdettiin kahden maissa aamuyöllä. Matka Sanurista Baturille kesti puolisentoista tuntia. Söimme aamiaista ja tapasimme oppaamme Wayanin. Hän jakoi kuusihenkiselle ryhmällemme taskulamput ja lähti lampsimaan kohti pilkkopimeää metsää. Oli jännittävää ja upeaa kävellä pimeässä kirkkaan tähtitaivaan alla.

Batur on 1717 metriä korkea tulivuori. Kiipeäminen kesti meiltä noin kaksi tuntia, eikä homma ollut aivan niin helppoa kuin opas oli antanut ymmärtää. Hiki virtasi kaikilta ja ryhmäämme kuulunut intialaispariskunta meinasi luovuttaa pariinkin otteeseen. Lopulta pääsimme kuitenkin vuoren huipulle koko sakki. Siis me ja parisensataa muuta turistia. Välillä väenpaljon häiritsi, mutta ei pahasti.

Auringonnousua vuoren päältä katsottuna ei pysty sanoin kuvailemaan. Se pitää kokea itse. Kun valo viimein voitti pimeyden, oli huikeaa nähdä, kuinka korkealle olimme kiivenneet. Pilvimassat lipuivat ohitse, kun mussutimme banaanileipiämme.

Matka alas kesti suurin piirtein yhtä kauan kuin ylös kiipeäminen. Vulkaaninen kivi murskautuu helposti jalan alla, joten homma oli erittäin hidasta. Porukkamme oli väsynyttä, mutta silminnähden onnellista. Kokemus oli ollut kaikille ikimuistoinen.

 

Bali Unitedin futismatsi

Indonesiassa rakastetaan jalkapalloa. Pelin taso ei ole kovimmallakaan sarjatasolla maailman huippuluokkaa, mutta fanikulttuuri sen sijaan päihittäisi monet isommatkin liigat.

Ajatus peliin lähtemisestä tuli spontaanisti eräänä krapulaisena sunnuntaiaamuna. Bali Unitedin Kapten I Wayan Dipta Stadium -niminen stadion sijaitsee Gianyarissa. Otimme pelipaikalle naapurimme Tonin kanssa yhteisen kyydin. Homma sujui kätevästi, kun kuskikin halusi tulla mukaan peliin. Sisäänpääsyliput maksoivat muutaman euron.

Valtava stadion vetää 25000 katsojaa ja oli kyseisenä sunnuntaina lähes täynnä. Katsomo oli kuin punainen meri, joka velloi villisti. Fanit tanssivat, lauloivat ja rummuttivat kuin viimeistä päivää. Kun kotijoukkue teki ensimmäisen maalin, riemu repesi. Digitaalista näyttöä stadionilla ei ollut, vaan tuloksen taululle vaihtoi lyhytkasvuinen mies, jolle yleisö hurrasi villisti.

Olimme lähes ainoat länsimaalaiset kymmenien tuhansien katsojien joukossa. Fanit kohtelivat meitä erittäin lämpimästi ja ottivat meidät hienosti mukaan tunnelmaan. Bali United voitti lopulta 6-1 ja stadionilta poistui erittäin tyytyväinen katsojajoukko.

 

Surffaaminen Kuta Beachilla

Bali tunnetaan parhaiten surffiparatiisina. Yksi Huimankin isoimmista tavoitteista oli päästä aalloille ja saada homman juonesta kiinni.

Saimme tietää, että Kuta Beach sopii parhaiten aloittelijoille hiekkapohjansa ja maltillisen kokoisten aaltojensa takia. Muistan, kun saavuimme ensimmäistä kertaa Kutalle. Halusin vain juosta pois nähdessäni sen ihmispaljouden. Kävelimme rantaa pitkin ja kymmenet surffiopettajat tulivat tarjoamaan meille tunteja. Kysyimme jokaiselta hintaa kartoittaaksemme, mitä tunneista kannattaa oikeasti maksaa. Lopulta törmäsimme Geko-nimiseen nuoreen mieheen, johon molemmat tykästyimme heti.

Me teimme Gekon kanssa hyvän diilin. Saimme kaksi surffituntia päivässä 150 000 rupian (noin 10 euron) hintaan. Ensimmäisen päivän ensimmäisellä tunnilla menimme vauva-aalloille rantaan, ja sen jälkeen Geko ilmoitti, että oli aika lähteä oikeille aalloille. Jo ensimmäisen päivän aikana pääsimme molemmat pystyyn laudalla ja innostuimme hommasta aika lailla. Toki turpaankin tuli useaan otteeseen. Meri ei anna armoa.

Meillä kävi hieman huono säkä, sillä Mikko mursi kylkiluunsa toisella surffikerralla. Hänen lautailunsa jäi Balin osalta siihen. Minä kävin aalloilla vielä muutamaan otteeseen, mutta sitten tulin flunssaan. Harmitti, mutta oli pakko pysyä pari viikkoa rannalla. Parasta oli huomata, miten nopeasti lajissa kehittyi osaavan ja kannustavan opettajan kanssa. Voimme suositella lämpimästi Gekoa, hänen yhteystietonsa löydät täältä.

Vaikeinta surffaamisessa ei suinkaan ollut vauhdinotto tai seisomaan nouseminen, vaan meren lukeminen. Milloin ja mistä kannattaa mennä sisälle? Missä kohtaa voi hengähtää ja istua laudan päällä ja milloin täytyy uida syvemmälle merelle isoja aaltoja pakoon? Mitä aaltoa kannattaa yrittää ja mitä ei? Gekon mukaan homman oppii vain kokemuksen kautta. Siksi pitäisi vain surffata – ja paljon.

Hengailimme Kuta Beachilla aina samassa paikassa ja söimme Nanan ravintolassa.

Kirjoitan surffaamisesta vielä kokonaan oman juttunsa, jossa kerron, millainen henkilökohtainen kokemukseni aalloilla on ollut. Ymmärrän nyt, miksi laji koukuttaa jotkut niin pahasti, kun taas toiset jättävät leikin kesken ensimmäisen kokeilukerran jälkeen. Surf is life.

 

Nusa Penida

Yksi hienoimmista Bali kuukausien jutuista oli viikonloppureissumme läheiselle saarelle, Nusa Penidalle. Kirjoitan saaresta laajemman jutun vähän myöhemmin, mutta todettakoon jo nyt, että kyseessä oli yksi kauneimmista koskaan näkemistäni paikoista. Huiman ehdoton lemppari Balilla.

Nusa Penida on pieni saari, joka sijaitsee aivan Balin kupeessa. Lauttamatka kestää vain puolitoista tuntia, mutta Nusa Penidalle saapuessa tuntuu kuin olisi tullut toiseen maailmaan. Ei turisteja, ei matkamuistokojuja, ei hälinää. Tulijan ottavat vastaan vain turkoosina kimmeltävä meri ja jylhinä kohoavat viidakkoiset vuoret.

Paljon vinkkejä ja kuvia tulossa pian. Hyvää kannattaa odottaa!

Blogiyhteistyö

Uskoisitko? Paras vaatemateriaali tropiikkiin on villa

tiistai, syyskuu 19, 2017

Yhteistyössä Partioaitta

Pitkälle reissulle pakkaaminen on hullun hommaa.

Rinkka täyttyy hetkessä jo perusvaatteista, kun niitä varaa viikon tarpeiksi. T-paitaa ja alusvaatteita on pakko vaihtaa päivittäin – sen verran savolainen tropiikissa hikoilee. Partioaitan asiantuntija Khadija Näätänen sanoo, että pitkälle reissulle pakatessa pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti vaatteiden materiaaleihin.

– Tavalliset t-paidat ja alusvaatteet ovat useimmiten puuvillan ja synteettisiä kuituja. Puuvilla imee kuusi kertaa oman painonsa verran nestettä, eikä haihduta sitä eteenpäin, Khadija sanoo.

– Kaikki hiki jää vaatteeseen ja alkaa haista. Siksi puuvilla on yksi huonoimmista materiaalivalinnoista kuumaan ilmastoon.

Puuvillaisten vaatteiden sijaan reissaajan kannattaa panostaa kevyempään, viileämpään ja pidempään puhtaana pysyvään materiaaliin. Kyseistä ihmemateriaalia ei tosin nimen perusteella yhdistäisi heti tropiikkiin sopivaksi.

– Paras valinta kuumiin maihin sijoittuvalle matkalle on ehdottomasti villa, hän sanoo ja naurahtaa.

– Merinovilla tarkemmin sanottuna.

Merinovillalla on kolme täydellisesti reppureissaajalle sopivaa ominaisuutta: se on kevyttä, hengittävää ja luontaisesti antibakteerista. Materiaalin viileys perustuu siihen, että se siirtää tehokkaasti kosteutta eteenpäin ja on hengittävä materiaali.

– Joskus on tarve käyttää pitkiä ja peittäviä vaatteita esimerkiksi uskonnollisista syistä tai auringon tai hyttysten takia. Merinovilla on niin kevyttä, ettei pitkähihainen paita tunnu tukalalta edes helteessä, Khadija sanoo.

Yksi merinovillan parhaista ominaisuuksista reppureissaajan kannalta on sen luontainen antibakteerisuus.

– Villainen vaate ei haise pahalta kovankaan hikoilun jälkeen, eikä sitä siis tarvitse pestä niin usein. Kun samaa paitaa voi käyttää 3–4 päivää, reissulle tarvitsee pakata huomattavasti vähemmän vaatetta.

– Plussaa reissaajan hartioiden kannalta on sekin, että merinovilla painaa huomattavasti puuvillaa vähemmän.

Merinovillan huono puoli on siinä, että se on melkoisen tyyristä. T-paidasta saa pulittaa lähemmäs 70 euroa, mikä tuntuu monesta turhan suurelta summalta. Khadijan mukaan laadukkaaseen materiaaliin panostaminen kuitenkin kannattaa.

– Lupaan, että tarvitset vain yhden merinovillaisen t-paidan kymmenen puuvillaisen sijaan. Se kestää vuosia, sillä sitä ei tarvitse pestä niin usein.

– Moni ostaa yhden merinovillaisen vaatteen, eikä halua sen jälkeen enää mitään muuta.

 

Huima testaa

Partioaitta antoi meille reissuun mukaan merinovillaiset vaatekappaleet, jotta ihmemateriaali pääsee tositestiin.

Minä sain Supernatural-merkkisen merinovillaisen hupparin (Supernatural W Waterfront Funnel Hoody), Mikko Icebreakerin t-paidan (Icebreaker Spector SS Crewe Glass Mountain). Tähän mennessä molemmat vaatekappaleet ovat olleet kovassa käytössä.

Hervottomasta hikoilustaan tunnettu Mikko on laittanut merinovillan kovalle koetukselle 35 asteen helteissä. Mikon mukaan eron materiaalissa oikeasti huomaa. Merinovillainen paita tuntuu mukavalta päällä, vaikka olisi hikoillut sen läpimäräksi. Materiaali on ohuemman tuntuista, ei ala haista ja kuivuu erittäin nopeasti. Suurhikoilijalta siis iso plussa merinovillalle.

Itse olen käyttänyt hupparia lähinnä iltaisin. Pitkähihainen paita on hyvä valinta varsinkin auringonlaskun aikaan, kun moskiitot aktivoituvat. Lisättäköön vielä, että atoopikkona suhtauduin materiaaliin epäileväisesti, sillä useimmat villavaatteet kutittavat ihoani. Merinovillan kanssa sitä ongelmaa ei ole ollut.

Neljän kuukauden käyttökokemuksen perusteella voimme molemmat suositella lämpimästi merinovillaisia vaatteita tropiikin olosuhteisiin. Nyt harmittaa ainoastaan se, ettemme hankkineet mukaan useampia merinovillavetimiä. Olkaa te muut viisaampia ja panostakaa reissuvetimiinne.

Huima jatkaa hervotonta hikoilua ja pitää tiukasti kiinni villoistaan. Merinovilla menee jatkoon!

Malla

Alkoholistin tytär

tiistai, syyskuu 12, 2017

Isi, älä mene.

Muistan tuon hetken edelleen kivuliaan selvästi. Olin 11-vuotias ja viettämässä kesälomaa isäni luona. Olin nähnyt heti aamupalalla isin silmistä, että hän oli juonut. Olin oppinut erottamaan hänen katseessaan eron jo yhden oluen jälkeen.

Isi horjui ja yritti saada sandaaleja jalkoihinsa. Itkin polvillani hänen edessään niin lohduttomasti kuin vaan lapsi osaa. Rukoilin, uhkailin, huusin, anelin. Hän hoippui sanaakaan sanomatta ohitseni ja lähti kohti lähikuppilaa.

Mikään ei estänyt isiä juomasta, ei edes hänen ainoa lapsensa.

Isäni ei ollut paha ihminen eikä huono isä, vaan alkoholisti.

Isi oli paras tuntemani tyyppi: hauskin, kekseliäin, taiteellisin, rohkein, vahvin. Ihailin häntä ja rakastin viettää lomani hänen luonaan. Hän opetti minut ajamaan autolla, luistelemaan hokkareilla ja tekemään jousipyssyn katajasta. Hänen kanssaan nukuimme kesät teltassa mökin pihalla, ravustimme ja tuulastimme. Jaksoin kuunnella isin keksimiä luonto-ohjelmahahmoja loputtomiin. Hän oli kuin yhden miehen Putous.

Humalassa isi muuttui toiseksi ihmiseksi. Älykkäästä ja nokkelasta miehestä tuli hidas ja ylimielinen.

Isi ei koskaan juonut päästäkseen hiprakkaan, vaan tavoitteena oli änkyräkänni. Kaikki alkoi aina yhdestä oluesta mökillä tai lonkerosta terassilla. Pari päivää myöhemmin hän joi heti herättyään viinaa.

Isi yritti tosissaan pysyä selvinpäin silloin, kun minä olin hänen luonaan. Se oli myös äidin ehto. Useimmiten isi onnistuikin tsemppaamaan lomani ajan, mutta ei aina. Kun isäni vanhemmat tajusivat tilanteen, he tulivat hakemaan minut luokseen. Muistan vieläkin, kuinka hirvittävältä tuntui, kun näin isin itkevän lähtöäni. Ymmärsin jo tuolloin, että isi oli sairas. Minulla oli koko ajan järjetön huoli hänestä.

Opin pelkäämään isin kuolemaa jo varhain. Isi sanoi minulle joskus humalapäissään, ettei eläisi yli nelikymppiseksi. Se jäi painamaan pienen tytön sydäntä.

Kun olin isin luona syyslomalla vuonna 2000, hän halusi soittaa minulle itselleen tärkeän kappaleen. Se oli Stratovariuksen Forever. Uskon, että jollain tasolla isi tiesi lopun olevan lähellä.

Isi kuoli sairaskohtaukseen muutamaa kuukautta myöhemmin.

Olen alkoholistin tytär. Uskon, että suhteeni alkoholiin on siksi erilainen kuin monella muulla.

Olen miettinyt usein, kannanko samaa riippuvuusgeeniä kuin isäni. Pitäisikö minun huolestua juomisestani? Juonko liian usein? Liian paljon? Jossain vaiheessa yritin muistella, milloin olin viimeksi viettänyt viikonlopun täysin selvinpäin, ilman yhtään alkoholiannosta. En osannut sanoa. Se huolestutti.

Olen miettinyt myös sitä, pohtivatko muut juomistaan samalla tavalla kuin minä. Kaikki eivät ole alkoholistin lapsia, mutta riippuvuus elää geenien lisäksi kulttuurissamme. Alkoholismi on kansallissairaus, joka koskettaa jokaista suomalaista jollakin tasolla.

Alkoholistin tyttärenä toivon, että yhä useampi miettisi suhdettaan alkoholiin. Ehkä sitä kautta aiheesta pystyttäisiin käymään hiljalleen avointa ja järkevää keskustelua, jossa ei tarvitsisi pelätä tiukkapipon leimaa tai juopon mainetta. Tuntuu, että alkoholisteiksi luetaan vain puiston penkeillä nuokkuvat ”tosiammattilaiset”. Alkoholiongelma voi syntyä niin viinalla kuin samppanjallakin.

Uskon, että suomalaista juomakulttuuria ei muuteta alkoholiveroa nostamalla tai Tallinnan viinarallia rajoittamalla. Kuten niin monessa muussakin asiassa, muutoksen pitää lähteä meistä itsestämme.

Miksi kulkisimme isiemme jalanjäljissä, kun voimme oppia heidän harha-askelistaan?

Malesia Matkalla

Koe erilainen Kuala Lumpur – ja säästä

lauantai, syyskuu 9, 2017

Malesian mahtipontinen pääkaupunki osuu useimpien Kaakkois-Aasian reissaajien reitille keskeisen sijaintinsa takia. Moni viettää kaupungissa vain muutamia päiviä ja jatkaa nopeasti matkaansa kohti paratiisisaaria. Se on ymmärrettävää. Metropolin hektisyys ja karut kontrastit voivat tuntua luotaantyöntäviltä.

Huima majailee Kuala Lumpurissa nyt kolmatta kertaa. Olemme syttyneet Kultsi Lumpukalle hitaasti. Aluksi miljoonakaupunki kiiltävine pilvenpiirtäjineen ahdisti meitäkin, mutta olemme onnistuneet löytämään sen inhimillisemmän puolen. Kuten lähes kaikkialla, Kuala Lumpurissakin todellinen kauneus löytyy turistirysien ulkopuolelta.

 

Kampung Baru

Tämä paikka on uskomaton. Kampung Barun asuinalue on pieni kylä miljoonakaupungin keskellä. Alueelta löytyy perinteisiä malesialaisia puutaloja, vehreitä pihoja, korttelin lapsia leikkimässä ja pelailemassa, vapaana juoksevia kanoja, kyläkauppoja, puistoja. Maininnan arvoista on myös Kampung Barun loistava ja erittäin edullinen katuruoka.

Alueella liikkuessa unohtaa hetkeksi olevansa yli seitsemän miljoonan asukkaan metropolissa. Siitä saa kuitenkin muistutuksen aina, kun nostaa katseen ylös. Keskustan pilvenpiirtäjät kohoavat puutalojen ylle kuin jättimäiset robotit. Tapaamamme paikalliset olivat ihania, mutta kuulimme jalkapalloa pelanneilta pojilta, että turistien on viisasta poistua alueelta ennen pimeän tuloa.

Mikko ”Finnish Zlatan” Huisko pääsi potkimaan palloa Kampung Barussa.

Kampung Baruun pääsee helposti junalla. Hyppää KJL-linjalle (suunta Gombak) ja hyppää pois Kampung Barun asemalla. Junan hinta on pari ringiä.

 

Heli Lounge Bar

Kuala Lumpuria ei ole nähnyt kunnolla, jos sitä ei ole päässyt tarkastelemaan yläpuolelta. Useimmat suuntaavat kaupungin kuuluisimpiin pilvenpiirtäjiin, kuten Petronas Towerseihin tai KL Toweriin. Noissa paikoissa on paitsi ruuhkaa, myös mittava pääsymaksu.

Auringonlasku ja Mikon päästä kasvava KL Tower.

Me löysimme suomalaisten kavereidemme suosituksesta todellisen helmen. Keskustassa (KLCC) sijaitsevan Menara KH -pilvenpiirtäjän katolla on päivisin helikopterin laskeutumisalusta. lltakuuden jälkeen katolle kannetaan pöytiä ja tuoleja ja paikka avataan janoisille asiakkaille.

Korkeanpaikankammoiselle Heli Lounge Bar on painajainen. Kyseessä todella on pelkkä helikopterin laskeutumisalusta, joten mitään turva-aitoja tai reunoja baarissa ei ole. Hermoja voi onneksi rauhoittaa oluella, joka on keskustan muihin paikkoihin verrattuna varsin kohtuuhintaista. Mitään pääsymaksua Heli Lounge Bariin ei ole, mutta juomaa pitää tilata ylös päästäkseen.

Katolta näkee koko Kuala Lumpurin keskustan, joka on auringon laskiessa uskomattoman kaunista katseltavaa. Ja kun aurinko on viimein laskenut mailleen, kaupungista tulee tuikkiva valomeri. Unohtumaton kokemus!

Pilvenpiirtäjä sijaitsee Jalan Sultan Ismail -kadulla. Rohkeasti vaan hissillä ylimmän kerroksen baariin ja sieltä portaita pitkin katolle. Korkeanpaikankammoisen kannattaa ottaa rentouttava drinkki ennen katolle kiipeämistä. Se tulee tarpeeseen.

Puisto

Aivan keskustan kupeessa sijaitsee verheä puistoalue. Alueelta löytyy niin orkidea-, perhos-, lintu- kuin peurapuistoakin, mutta me skippasimme kaiken maksullisen. Sen sijaan suuntasimme lammelle. Hyvin hoidettu puisto istutuksineen on loistava paikka esimerkiksi lenkkeilyyn ja piknikille.

Huima hikoilemassa lammella.

Ruuhkaa puistossa ei ollut, tosin me kävimme siellä aina aamupäivällä. Töiden päätyttyä ja viikonloppuisin useammat paikalliset tulevat varmasti nauttimaan vehreydestä.

Matka puistoon kannattaa tehdä jalan Chinatownista. Samalla pääsee näkemään upean National Mosquen ja itämaiselta palatsilta näyttävän vanhan rautatieaseman.

Gold’s Gym

Jos tykkäät treenata tosimiesten kanssa, Gold’s Gym on ainoa oikea vaihtoehto. Sali sijaitsee aivan ydinkeskustan tuntumassa Berjaya Time Square -ostoskeskuksen takana. Sisäänpääsy on vaatimattomat viisi ringiä (noin euron) henkilöltä.

Treenimotivaatiota luovat seinille kiinnitetyt julisteet, jossa kahdeksankymmentäluvun kehonrakentajatähdet pullistelevat lihaksiaan. Laitteet ovat suurinpiirtein samalta ajanjaksolta, eikä niitä ole huollettu todennäköisesti kertaakaan. Ei siis kannata odottaa steppereitä tai juoksumattoja, vaan pelkkää ruostunutta rautaa. Treenin jälkeen voit ostaa salin omistajan itse sekoittaman proteiinijuoman viiden ringin hintaan. Loistava palvelu!

Käsite napapaita sai uudenlaisen merkityksen Gold’s Gymilla.

Olemme tavanneet salilla mitä mielenkiintoisempia tyyppejä. Viimeksi treenamassa oli noin seitsenkymppinen kiinalaismies, joka veti burpeeta, toes-to-baria ja leuanvetoja siihen tahtiin, että moni parikymppinen urheilijakin olisi hyytynyt tahdissa. Jossain vaiheessa äijä riisui paitansa ja paljasti pyykkilautavatsansa. Siinä on tavoitetta meille jokaiselle.

Gold’s Gym löytyy osoitteesta Jalan Nyonya. Paikka on toisessa kerroksessa, eikä sitä ole merkattu kovinkaan hyvin. Jos et meinaa löytää, kysy kadulla päivystäviltä kauppialta. He osaavat kyllä ohjata sinut perille legendaariselle gymille.

Central Marketin foodcourt

Totuuden nimissä on todettava, että emme ole innostuneet malesialaisesta ruoasta. Myöskään Chinatownin paljon hehkutettu katuruoka ei ole tehnyt suurta vaikutusta.

Sen sijaan pidämme Chinatownin foodcourteista, joissa on monta ravintolaa, joista valita. Olemme käyneet lähes poikkeuksetta lounaalla Central Marketin yläkerrassa, jossa on tarjolla monenlaista edullista ruokaa. Monet paikalliset käyvät täällä lounastamassa, mutta yllättävän harvat turistit löytävät ruokataivaaseen. Oma lempparimme on paikan thaimaalainen, josta saa lounassettejä. Kymmenen ringin hintaiseen ateriaan kuuluvat pääruoka, omeletti, riisikeksit ja vesimelonipalaset.

Ekstraruokavinkki: Central Marketin edustalla myydään maailman ihaninta herkkua, putua bambua. Rasiallisen hinta vain 3,5 ringiä!

Toinen hyvä foodcourt löytyy aivan Jalan Petalingin tuntumasta. Käänny Petalingilta Hang Lekirille (Jalan Sultanin suuntaan). Food court on lähes kadun päässä vasemmalla puolella. Sieltä löydät kaikkea malesialaisesta kiinalaiseen ja thaimaalaiseen ruokaa. Lempparimme on sielläkin thai-ravintola, josta saa järjettömän hyvää mangosalaattia.

Keskity… Keskity… PERKKELEEN PUIKOT ANTAKAA HAARUKKA!!!!

Street Feeders

Kirjoitimme jo aiemmin Kuala Lumpurin kodittomista. Tällä hetkellä kodittomia ei kaupunkikuvassa juurikaan näy, sillä heitä on siirretty viereisiin kaupunkeihin rakennettuihin ”leireihin”. Kuala Lumpurissa järjestettiin elokuussa jättimäinen urheilutapahtuma SEA Games, ja hallitus halusi kodittomat pois kisaturistien ja kansainvälisen median silmistä.

Gary vei meidät tapaamaan perhettä, joka asui kuvassa näkyvän sillan alla. Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja 9-kuukautinen vauva.

Kodittomia auttavan Street Feeders -järjestön perustaja Gary Liew kertoo, ettei vielä ole varmaa, milloin kodittomien annetaan palata kaupunkiin. Hänen mukaansa olot leireillä ovat kohtuulliset, mutta ne eivät ratkaise kodittomuutta pysyvästi.

Jos sinä haluat auttaa kaupungin kodittomia ja nähdä metropolin toisen, synkemmän puolen, ota yhteyttä Garyyn. Street Feedersin kautta voi päästä mukaan jakamaan ruokaa ja auttamaan kaupungin heikoimmassa asemassa olevia.

 

Lisäsäästövinkit

  • Älä kulje lentokenttäjunalla. Se on helkkarin kallis (55 ringiä per henkilö per suunta). Ilmastoitu bussi maksaa 12 ringiä henkilöltä ja matka kestää vain noin tunnin.
  • Kuala Lumpurin julkiset ovat edullisia, erittäin siistejä ja helppoja käyttää. Hinnat vaihtelevat matkan pituuden mukaan. Katso reitit ja hinnat täältä.

  • Kuala Lumpurin keskustaa kiertävät ilmaisbussit. GOKL-tunnuksilla merkityt violetit bussit kiertävät neljällä eri linjalla ja niihin voi hypätä miltä tahansa pysäkiltä. Katso reittikartta täältä.
  • Kaupungissa on useita vedentäyttöpisteitä, jossa juomavesi maksaa murto-osan kaupan pullovedestä. Olemme juoneet automaattivettä ilman sen suurempia ongelmia, mutta eräs paikallinen kertoi meille, ettei vettä pitäisi juoda päivittäin. Meitä alkoi kuumottaa ja vaihdoimme pulloveteen. Tiedä häntä, mikä on oikea totuus.

Turrevero

Malesian hallitus on alkanut kerätä syyskuussa turistiveroa, joka on 10 ringiä henkilöltä per yö. Summan maksavat kaikki hotelleissa ja hosteillessa yöpyvät ulkomaalaiset. Sanomattakin lienee selvää, että tuo raha on budjettireissaajalle iso.

Mikä helevetin turistivero?

Kyselimme guesthousen henkilökunnalta asiasta, mutta heillä ei ollut harmainta aavistusta siitä, mihin rahat oikeasti menevät. He ilmaisivat tyytymättömyytensä veroa ja hallitusta kohtaan kutsumalla sitä lemmekkäästi ”shit governmentiksi”.

Virallisten lähteiden mukaan verolla on tarkoitus kompensoida maan turisti- ja kulttuuriministeriöön kohdistettuja budjettileikkauksia ja edistää Malesian turismia. Nähtäväksi jää, mihin rahat lopulta päätyvät.

Hyppää pois Yhteiskunta

Truetravellerin kuvottava kaksinaismoraali

torstai, syyskuu 7, 2017

Ei helvetti. Minähän se syöpä olen.

Tuo ajatus iski tajuntaani eräänä iltana Nusa Penidalla. Ajatus sai aikaan ikävän, kurkkua kuristavan tunteen. Kuvotti.

Olimme tulleet saarelle ”etsimään autenttisuutta, aitoa indonesialaista elämäntapaa ja koskematonta luontoa”. Pakoon Balin aivottomia turistilaumoja, you know.

Nusa Penida tarjosi meille kaikkea tuota – ja vielä enemmän. Kylien lapset olivat innoissaan nähdessään länkkäreitä. Luonto oli henkeäsalpaavan kaunista ja saimme nauttia huikeista maisemista usein kahden. Paikallisten pienistä warungeista sai hyvää ruokaa hävettävän halvalla.

Myrskypilvet olivat kuitenkin jo nousseet horisonttiin. Massaturismin merkkejä ei käynyt kieltäminen.

Aamuisin saaren terhakkaiden kukkojen äänet peittyivät naputuksen, sahauksen ja sirkkelöinnin ääniin, jotka kantautuivat lukuisista rakenteilla olleista bungalow-kylistä. Rantojeen kahvilat ja ravintolat tarjosivat english breakfastia ja superfood bowleja. Kiiltävän valkoisia minivaneja liikkui tiuhaan tahtiin sataman ja muutamien saarelle rakennettujen resortien välillä.

Ja meitä pisti vihaksi.

Kritisoimme kaikkea tuota keskenämme Aina Inkeri Ankeisen tyyliin.

Miksi kaiken pitää aina muuttua? Parin vuoden päästä tämä saari on yhtä täyteen rakennettu kuin Bali. Kohta täällä kuulee enemmän saksaa kuin indonesiaa ja lounaaksi voi tilata patongin Subwaysta. Ne pilaavat luonnon ja roskaavat rannat. Syrjäyttävät paikalliset ja tuhoavat heidän elämäntapansa. Vitun turistit.

Sitten se kurkkua kuristanut ajatus iski. Me olemme turisteja.

Uskon, että kyseinen oivallus on tullut eteen monella muullakin. Turismin ja sen vaikutuksien arvostelu on yleistä reppureissaajien parissa, vaikka turismia se on reppu selässä matkustaminenkin. Jeesustelu on turhaa, kun on ostanut orjantappurakruununsa H&M:ltä.

Oivallus on silti tärkeä. Kun tiedostaa olevansa osa kapitalismin isoa pyörää, voi alkaa ottaa vastuuta tekemisistään ja valinnoistaan.

Me olemme alkaneet miettiä, onko kapitalismin sanelema ”kehitys” ehdotonta.

Onko olemassa tapaa, jolla turisti voi tukea paikallisia ja paikallista elämäntapaa ilman, että lopulta rahat päätyvät isojen herrojen taskuun ja maat hotelliketjujen omistukseen? Millaisia valintoja turisti voi tehdä luonnon ja kestävän kehityksen tukemiseksi? Turismi tuo paljon rahaa ja synnyttää monenlaista kehitystä, mutta millä hinnalla? Kysytäänkö paikallisilta missään vaiheessa, mitä he haluavat? Onko raha aina se, joka ratkaisee?

Jatkamme reissua yrittäen löytää vastauksia noihin kysymyksiin. Loppujen lopuksi meidän on kuitenkin hyväksyttävä, että matkustamiseen liittyy aina tietynlainen kaksinaismoraali. Siitä on mahdotonta irrottautua, vaikka olisi kuinka ekoturisti ja truetravelleri. Reissaajan on tunnettava vastuunsa.

Jos Nusa Penidalle nousee Burger King, se on meidän syytämme.