
Arki, miten helvetissä sä löysit meidät?
AI LUOJA MITEN NYT VOI OLLA VASTA TIISTAI?
Olen päästänyt suustani kyseisen lauseen niin monta kertaa, että hävettää. Arjesta nariseminen on ollut lempipuuhaani. Sunnuntai-iltana alkava harrastus, jota voi jatkaa huoletta aina torstai-aamuun asti.
Minulle ja monille muille suomalaisille arki on tapa erottaa paska ajanjakso siitä ihanasta ja aidosta elämästä, jota kutsumme lomaksi tai viikonlopuksi. Odotamme perjantai-iltapäivää ja juhlapyhiä kuin hukkuva happea. Ja kun ah-niin-jumalainen vapaa-aika viimein koittaa, alamme välittömästi pelätä sen loppumista.
Toisin on muualla.

Arkea Balilla: roskien vienti.
Istuimme pari päivää sitten Kuta Beachilla ja juttelimme surffiopettajamme Gecon kanssa työnteosta. Muistelimme Mikon kanssa, kuinka uupuneita olimme 8-tuntisten työpäivien jälkeen ja kuinka raskaalta töihin meneminen tuntui maanantai-aamuisin. ”Olisit nähnyt ne silmäpussit”, sanoin merelle vakavana tuijottaen.
Gecoa ajatus kahdeksan tunnin työpäivistä ja vapaista viikonlopuista nauratti. Hän tulee rantaan aina aamuseitsemältä ja lähtee auringon laskettua iltakahdeksalta. Sama toistuu joka päivä, viikonpäivään tai vuodenaikaan katsomatta. Kysyin, miten helvetissä hän jaksaa tehdä niin paljon töitä. ”Tykkään työstäni. En tarvitse siitä lomaa”, Geco sanoi olkiaan kohauttaen.
Vastaus veti valittaja-suomalaiset aika hiljaiseksi.

Arkea Balilla: uhrilahjojen siivoaminen pihan temppeleistä.
Arjen käsite on siinä mielessä hassu juttu, että monessa maailman kolkassa sitä ei juurikaan tunneta. Ei ole arkea ja vapaa-aikaa, on vain elämää.
Köyhemmissä maissa ilmiö johtuu siitä, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin tehdä töitä joka päivä aamunkoitosta iltahämärään. Ei ole varaa lomailla tai pitää edes lepopäiviä, jos haluaa maksaa vuokran ja syödä.
En ole osannut edes ajatella, että viikonloppu ja lomailu ovat ylellisyyksiä, joihin suurella osalla maailman väestöstä ei ole varaa. Tuntuu pöyristyttävältä ajatella, että olemme onnistuneet kääntämään tuonkin etuoikeuden negatiiviseksi jutuksi.
Emme osaa nauttia arjesta, kun meillä on vapaapäiviä, joita odottaa.

Mua väsyttääääää! Milloin se bussi oikein tulee? Kauanko vielä pitää oottaa?
Mielestäni meillä on paljon opittavaa siitä, kuinka Geco suhtautuu arkeen ja työntekoon. Haluaisin itsekin tehdä arjestani sellaista, etten tarvitsisi siitä lomaa.
Juttelimme asiasta Mikon kanssa ja päätimme, että – niin ärsyttävän kliseiseltä kuin se kuulostaakin – haluamme tehdä arjesta juhlaa. Myös siitä arjesta, joka koittaa, kun palaamme Suomeen.

Arkeen tropiikissa kuuluvat myös erilaiset eksoottiset puremajäljet.
Arki ja rutiinit löytävät meistä jokaisen, olimmepa missä päin muailmaa tahansa.
Joku saattaa ehkä kuvitella, että päivämme kuluvat rannalla löhöillessä, drinkkejä siemaillessa ja täydellistä rusketusta hioessa. Kyseisiä aktiviteettejakin olemme harrastaneet, mutta ne ovat häviävän pieni osa arjestamme. Reissaaminen kun ei tarkoita samaa asiaa kuin lomailu, ei lähellekään.

Mikko nukkuu aina suu auki. Siksi hän on saanut rakkaudella annetun lempinimen ”Kapakala”.
Heräämme joka aamu kahdeksan ja yhdeksän välillä. Herätyskello herättää, vaikka ei tarvitse nousta töihin. Pitkään nukkuminen on ihanaa lomalla, mutta pitkään sellaista ei jaksa. Tuntuu, että päivät menevät hukkaan, jos nukkuu puoleen päivään saakka. Sitä paitsi aamut ovat tropiikissa ihaninta ja lämpötilallisesti optimaalisinta aikaa.
Teemme joka aamu yhdessä aamupalaa. Rakastamme molemmat hitaita aamuja ja runsaita aamupaloja, joten on ihanaa, että saamme nauttia niistä täällä. Mikko paistaa munakokkelia, minä tuusailen hedelmiä ja puuroa. Olemme tottuneet reissussa pikakahviin, eikä Presidentin tummaa paahtoa osaa oikeastaan enää edes kaivata.
Katsomme aamupalaa syödessämme Ylen edellisen illan pääuutislähetyksen. Sen jälkeen paasaamme jonkin aikaa uutislähetyksen aiheista ja naureskelemme Suomen kesäsäälle.
Aamupalan jälkeen lähdemme usein salille, surffaamaan, pelaamaan beach volleyta tai lenkille. Yksi parhaista jutuista reissuarjessa on se, että pääsee treenaamaan aamupäivällä. Siitä olen unelmoinut pitkään.

Huima hikoilemassa Kuala Lumpurin Lake Gardens -puistossa. Loistava paikka lenkkeilyyn.
Täällä Balilla teemme iltapäivisin usein blogi- ja työjuttuja, katsomme Netflixiä ja urheilua tai luemme. Aikaa kuluu myös taloa siivoillessa, kauppareissuilla, pesulassa ja ruuhkassa skootterin selässä. Silloin tällöin käymme lähirannassa kävelemässä ja ihmettelemässä sitä, kuinka erilaista lomalla olevien turistien elämä on omastamme.

No pain no gain. Kuala Lumpurin edullisin sali oli myös paras. Gold Gymin kävijäkunta keskittyi selfieiden sijaan maksimipenkkiin.
Arkenne on erilaista nyt, kun olemme seitsemän viikkoa samassa paikassa. Aiemmin vietimme enemmän aikaa liikkeellä paikkoja kierrellen, kun tiesimme, että kohta täytyy jo vaihtaa kaupunkia. Emme silti ole juurikaan piitanneet turistinähtävyyksistä, vaan olemme koettaneet löytää paikkoja, joissa paikalliset viettävät aikaansa. Esimerkiksi aamutorit ovat loistavia paikkoja paikallisen elämänmenon näkemiseen.
Yksi päivän isoimmista rasteista on syöminen. Täällä Balilla kokkaamme jonkin verran itse, mutta muualla olemme luottaneet aasialaiseen katuruokaan. Se on halpaa ja lähes poikkeuksetta erittäin hyvää. Suosittelemme hawker-kojujen lisäksi myös iltatoreja, joissa herkkusuilta syöminen lähtee usein käsistä. Täällä Balilla saa erittäin edullista ja todella hyvää ruokaa pienistä warungeista.

Eikö ole varaa uima-altaalliseen hotelliin? Ei hätää! Monista kaupungeista löytyy maauimala, jossa aurinkoisista päivistä pääsee nauttimaan paikallisten kanssa. Kyseinen keidas sijaitsi Melakassa.
Menemme nukkumaan puolen yön maissa. Emme ole juurikaan bailanneet näiden kymmenen viikon aikana, koska baarissa rillutteluun ei ole budjetissamme varaa. Suomessa juhlimme tai kävimme ainakin yksillä lähes joka viikonloppu, mutta täällä samanlaiseen alkoholinkäyttöön ei ole mahdollisuutta. Eikä sitä oikeastaan edes kaipaa. Ei tarvitse nollata päätä, kun ei ole mitään nollattavaa.

Work work work work work work.
En valita enää siitä, että on tiistai. Totta puhuen en valita tällä hetkellä juuri mistään. Haluan muistaa tämän tunteen ja viedä sen mukanani Suomeen.
Vielä jonain päivänä haluan ajatella arjestani samoin Geco. Matka on kesken, but I’m getting there.
Suosittelen oman arjen tarkastelua myös muille. Elämä jää aika tyngäksi, jos tuntee olevansa elossa vain viikonloppuisin ja lomalla – tai suomalaisittain muutaman promillen humalassa.

Arjen voi saada tuntumaan juhlalta, eikä siihen edes tarvita promilleja. Siihen Huima tähtää.