Australia Indonesia Matkalla Thaimaa

Mitä suosittelemme: Reissun top 5 paikat

tiistai, heinäkuu 17, 2018

Paljon tätä on kysytty, varmaan enemmän kuin mitään muuta: Mikä oli reissun paras paikka?

Vihdoin on aika paljastaa Huiman lempparimestat myös täällä blogin puolella. Mietimme molemmat tahoillamme listan ja – yllätys, yllätys – niistä tuli identtiset. Huiman jäsenistöllä on sama (loistava) maku.

Lemppareiden yhteistä nimittäjää ei tarvitse kauaa etsiä. Kaikki paikat ovat tietenkin lumoavan kauniita, mutta maisemia tärkeämpiä meille olivat kohtaamiset. Vietimme kaikissa listan paikoissa useampia viikkoja ja tutustuimme paikallisiin ihmisiin. Sitä kautta pääsimme turistipintaa syvemmälle.

Nuo kohtaamiset jättävät sieluun sellaisen jäljen, jota maailman upeinkaan maisema ei voi ylittää.

Lätinät sikseet! Tässä ne tulevat, Huiman top 5 (ei parhausjärjestyksessä):

 

Weligama – Sri Lanka

Reissun viimeinen kohde vei sydämen täysin. Ensimmäisen päivän jälkeen olimme valmiita lähtemään, koska majapaikkamme oli vähän kökkö, emmekä olleet nähneet kaupungista juuri mitään. Kun löysimme surffimestat ja mielettömän majatalon ihan rannan läheisyydestä, aloimme lämmitä.

Lopullisesti rakastuimme Weligamaan vasta, kun tutustuimme paikallisiin yrittäjiin. He neuvoivat meille parhaat biitsit ja ravintolat. Tajusimme nopeasti, että Sri Lanka on maana aivan mieletön. Ruoka, luonto ja ennen kaikkea ihmiset ovat priimaa. Huima aikoo palata Weligamaan, mutta kiertää saarta seuraavalla kerralla laajemminkin.

Kenelle: Surffaajalle, rennosta menosta pitävälle.

Milloin olimme: Low seasonin juuri alettua toukokuussa, täydellinen aika mennä.

 

Tasmania – Australia

Päädyimme Tasmaniaan hetken mielijohteesta. Mikko bongasi saaren kartalta ja totesi, ettei tiedä mestasta yhtään mitään. Minä tiesin vain Tasmanian tuholaisen. Mikä olisi parempi syy mennä jonnekin kuin se, ettei tiedä paikasta ennakkoon mitään?

Tasmania oli meille yksi isoimmista yllätyksistä. Matkasimme Melbournesta Devonportiin lautalla ja Devonportista Hobartiin bussilla. Hobartista vuokrasimme campervanin ja lähdimme unelmien roadtripille itärannikolle.

Suurin osa leirintäalueista sijaitsi aivan meren rannalla. Useilla paikoilla olimme ainoat turistit. Pääsimme paikallisten kanssa leirinuotioille, opimme paljon tasmanialaisesta kulttuurista ja mielenlaadusta, saimme vinkkejä roadtripillemme ja lopulta päädyimme erään perheen luokse illalliselle ja yöksi.

Tasmanian rannat olivat käsittämättömän upeita. Missään muualla ei tullut vastaan loputtomia valkoisia hiekkarantoja ja niin turkoosia vettä. Jotenkin uskomatonta, etteivät turistimassat ole vielä löytäneet Tasmaniaa – luojalle kiitos siitä!

Kenelle: Seikkailijalle, luontoihmiselle, karavaanarille.

Milloin olimme: Australian keväällä marraskuussa, juuri ennen high seasonin alkua.

Bali – Indonesia

Balia on helppo vihata. Se on ylituristisoitunut, ruuhkainen, likainen ja päällekäyvä. Mutta saarella on toinen puoli, jonka me ehdimme löytää kahden kuukauden aikana. Suurin osa paikallisista on nimittäin harvinaisen ystävällistä ja rehellistä porukkaa. Balilaisiin (ja muualta Indonesiasta tulleisiin) kannattaa ehdottomasti tutustua. Heidän sydämellisyytensä ei ole päälle liimattua.

Me aloimme lämmitä Balille, kun tapasimme surffiopettajamme Gekon. Vaikka hengailimme Balin pahimmassa turistirysässä, Kuta Beachilla, olo tuntui kotoisalta. Tutustuimme Gekon lisäksi muihin surffiopettajiin, rantaravintolaa pitäneeseen maailman suloisimpaan pariskuntaan ja paikallisiin biitsipelaajiin. Lopulta oli niin, ettei rannasta meinannut päästä lähtemään ollenkaan, kun koko ajan jäi suustaan kiinni.

Bali on oikeasti supermonipuolinen kohde, mutta se vaatii reissaajalta paljon omatoimisuutta. Saari tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta ne omat jutut on löydettävä. Tästä postauksesta löydät Huiman Bali-lempparit.

Kenelle: Omatoimiselle matkaajalle, joka jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen itselleen sopivat mestat ja aktiviteetit.

Milloin: Vietimme Balilla kesä-heinäkuun, joka oli säiden puolesta täydellinen valinta. Jos Suomen kesäsää ei houkuttele, Bali on varteenotettava vaihtoehto.

 

Koh Chang Ranong – Thaimaa

Tiedämme jo nyt, että paluu Changille tulee olemaan kunnon homecoming. Sydän jäi tuolle saarelle ja paikka tulee mieleen monta kertaa viikossa.

Saimme roppakaupalla uusia ystäviä ja tunsimme oikeasti olevamme osa saaren yhteisöä. Saimme kokata bungalow-paikkamme perheen kanssa juhla-aterioita ja syödä samaa arkiruokaa, mitä paikalliset söivät. Ja se ruoka, se on suoraan taivaasta. Parasta ruokaa koko reissulla.

Missään emme ole rentoutuneet niin täydellisesti kuin Changilla. Se on meille todellinen paratiisi.

Kenelle: Viidakon ihmeistä, hiljaisista hiekkarannoista, simppelistä bungalow-asumisesta, aidosta Thaikku-ruoasta ja absoluuttisesta rentoutumisesta pitävälle.

Milloin: Olimme Changilla tammikuussa. High seasonin aikaa, mutta silti rauhallista. Ranong on Thaimaan sateisin provinssi, joten sadekaudella emme saarelle menisi. Muuten milloin vaan!

 

Pulau Weh – Indonesia, Sumatra

Emme olisi ikinä uskoneet, että Pulau Wehiltä löydämme toisen kodin. Ei ole salaisuus, että meinasimme ensin jättää Wehin kokonaan väliin sharia-lain takia. Jännitti, miten tutustuisimme paikallisiin, kun kulttuurierot ovat niin suuret. Homma meni niin, että meillä on nyt Wehillä perhe, paikka omalle bungalowille ja ikuisia ystäviä.

Weh on lisäksi yksi kauneimpia näkemiämme paikkoja, jossa ainakaan meiltä ei tekeminen loppunut kesken. Kuulimme kyllä yhden jos toisenkin valittelevan tylsistymistä, mutta yhden paratiisi on toisen helvetti. Meille leppoisa elämänrytmi ja erityisesti paikallisten kanssa tekeminen riittivät erinomaisesti. Niin, ja pinnanalainen maailma on Wehillä aivan omaa luokkaansa.

Kenelle: Luontoa rakastavalle, snorklaajalle tai sukeltajalle, ennakkoluulottomalle ja sosiaaliselle tyypille.

Milloin: Me olimme Wehillä elokuussa, jolloin turisteja ei ollut hirveän paljon. Low seasonin aikaan paikallisilla on paljon enemmän aikaa, jolloin tutustuminen käy iisimmin.

Ai että, reissukuume alkoi vähän nostaa päätään noita mestoja muistellessa… Jakakaas omia lemppareitanne: minne Huiman kannattaisi suunnata seuraavaksi ja miksi?

Blogiyhteistyö Nam Tallinna

Ahoy risteilijät! Paras vinkki Tallinnaan matkustaville

lauantai, kesäkuu 30, 2018

Yhteistyössä Eckerö Line ja Rantapallo

Siitä on pari vuotta, kun matkasimme työporukan kanssa Eckerö Linella päiväksi Tallinnaan. Joku oli ehdottanut, että menisimme risteilymatkan ajaksi loungeen. ”No nyt on pröystäilyä!” muistan naureskelleeni. Loungepaikka maksoi ennakkoon hieman yli kaksikymmentä euroa suuntaansa. Pidin sitä ensin isona hintana, mutta sitten aloin miettiä menneitä laivamatkojani. Olin tuhlannut kaksikymppiä juomiin ja pieneen purtavaan jo ennen kuin laiva oli lähtenyt satamasta.

Julistettakoon se heti, tässä ja nyt: lounge on paras tapa matkustaa Tallinnaan. PARAS.

Miksikö? Loungessa on tarjolla on syötävää ja holittomia ja holillisia juomia. Buffan antimista nauttimisen voi aloittaa heti, kun astuu laivaan. Siellä saa olla rauhassa ja istumapaikkoja riittää jokaiselle. Voi lukea lehteä, katsella merimaisemia, syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa ja ottaa iisisti.

Mieti, paljonko maksat laivalla yhdestä viinilasillisesta. Niitä ei tarvitse kovin montaa juoda, kun samalla hinnalla voisit jo nauttia loungen rajattomista antimista ja palveluista.

Bonuksena mainittakoon, että saimme työporukallemme oman kokoushuoneen, jossa pystyimme paluumatkalla soittamaan musiikkia ja bilettämään villisti. Jossain vaiheessa myös loungen mieletön henkilökunta tuli kanssamme joraamaan. Se oli yksi parhaista risteilykokemuksistani ever.

Hieman hymyilytti, kun Eckeröltä ehdotettiin yhteistyötä juuri loungen ja herkuttelun merkeissä. Ehkä sieltä oltiin kaivettu vanhoja videovalvontatallenteita esiin ja löydetty hiprakkainen Murtomäki julistamassa loungen ihanuutta… Kutsu sai ilahtuneen vastaanoton toki myös Mikolta, joka on tunnettu herkkusuu ja todellinen Tallinna-konkari (kiitos poikien reissujen ja työpaikan virkistysmatkojen).

Loungessa on tarjolla myös juustoa. Rajattomasti. Apua. Ei voi lopettaa syömistä.

Pari viikkoa sitten aurinkoisena sunnuntaipäivänä nousimme M/S Finlandialle. Kun astuimme loungen ovista sisään, meidät otettiin vastaan sellaisella kuplivalla ilolla, että väsymys katosi saman tien. Loungen henkilökunta on tähänastisten kokemusteni mukaan erityisen priimaa porukkaa, aidosti ihania ja iloisia tyyppejä.

Buffet on tarjolla koko laivamatkan ajan ja se sisältää suolaisen ja makean purtavan lisäksi juomatarjoilun. Löytyy siis kahveen ja holittomien juomien lisäksi olutta ja viinejä.

Otimme pöydän ikkunan vierestä ja aloitimme heti aamiaisbuffettiin tutustumisen. Minulla buffassa riitti aihetta iloon: oli täytettyjä patonkeja, croissantteja, piirakkaa, kakkua… Mikko keräsi hieman surkeannäköisenä lautaselleen vain hedelmiä ja jogurttia.

Kun toinen risteilyisännistä kuuli Mikon keliakiasta, hän lähti juoksujalkaa keittiöön. Kohta Mikolle tarjoiltiin pöytään gluteenittomia voileipiä ja oma jälkiruokalautanen. Siitä eteenpäin Mikko olikin isäntien suosikkipoika, jolle haettiin omat karkitkin Taxfreesta. Söps.

Isännät ja kultapoika.

Mielestäni parasta loungessa on se, että matkasta saa nauttia rauhassa. Taxfree on aivan loungen vieressä, eikä ostoksia tarvitse roudata ympäri laivaa. Itse olen tykännyt käydä kiertelemässä laivan kannella ja fiilistelemässä hetken ajan risteilytunnelmaa, mutta sen jälkeen on ollut luksusta palata takaisin loungeen. Meno laivalla kun voi olla välillä vähän too much.

Saimme jättää loungeen turhat kamppeet, joita emme halunneet roudata ympäriinsä Tallinnan helteissä. Pystyi keskittymään paremmin muun muassa näiden bloggarikuvien ottamiseen. 

Rentouttavan laivamatkan jälkeen astelimme ulos laivasta ja lähdimme eksplooraamaan Tallinnaa. Perinteisen vanhan kaupungin sijaan suuntasimme raitsikalla Kopliin. Lippu maksoi 2 euroa ja sen sai ostettua kätevästi kuskilta. Matkasimme päätepysäkille asti ja suuntasimme kulkumme Bar Derevjaska -nimiseen pikkuravintolaan. Mikko oli lukenut kyseisestä paikasta Riku Rantalan kolumnista ja halusi päästä kokemaan ravintolan ainutlaatuisen tunnelman.

Hassua, miten 20 minuutin raitsikkamatkan aikana siirtymme täysin toiseen maailmaan. Poissa olivat keskustan humu, suomenkieliset kaljamainokset ja turistilaumat. Koplissa köpötteli hiljakseen vain muutamia harmaapäisiä paikallisia. Kukkaniityt heijasivat tuulessa ja kesä tuoksui huumaavalta.

Ravintola oli juuri sitä, mitä Rantala oli luvannutkin: kaurismäkeläisen kolkkoa neuvostotunnelmaa, kaihomielistä venäläisiskelmää, kuivattua kalaa pikkupurtavaksi, listalla halpaa vodkaa ja venäläisiä ruokalajeja. Koska palvelua oli tarjolla ainoastaan venäjäksi, päädyimme tilaamaan listalta sitä, mitä tiskin takana häärinyt leidi suositteli. Saimme eteemme annokselliset seljankaa, venäläistä lihakeittoa. Keitto oli ihan ookoo, mitä nyt Mikko valitteli muutamista sattumista ja ihrapalasista. Myös olut ja lonkero maistuivat varsin napsahtavilta ja olivat noin puolet edullisempia kuin keskustassa.

Kaiken kaikkiaan reissu Kopliin oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Huima suosittelee kaikille seikkailua, venäläisromantiikkaa ja kuivattuja kaloja rakastaville.

Jatkoimme matkaa Tallinnan hipsterikeskus Telliskiveen. Halusimme syömään loistavaksi aiemmin toteamaamme ravintola F-Hooneen, mutta vähän ennen sisäänkäyntiä meidät pysäytettiin. Ensireaktiona syntynyt ärsytys kääntyi nopeasti iloksi, kun kuulimme, että Telliskivessä oli käynnissä katuruokafestarit. Pääsylippu alueelle maksoi kokonaisen euron.

Jatkoimme matkaa euron rannekkeet kädessä ihastellen ruokakojujen tarjontaa. Minä herkuttelin nyhtöpossuburgerilla ja Mikko päätyi ottamaan alueen ainoan gluteenittoman hampparin, jota oli tarjolla helsinkiläisen Treffipubin kojussa. Tässä vaiheessa pitää nostaa isosti hattua Treffin pojille, sillä he olisivat tarjonneet Mikolle burgerin ilmaiseksi. Paikan korttilukulaite ei toiminut, eikä meillä ollut juuri käteistä. Kaivoimme kaiken, mikä taskunpohjilta löytyi, ja Mikko pääsi upottamaan hampaansa burgeriin. Isolta mieheltä pääsi melkein ilonkyynel.

Tapahtuma oli upeasti järkätty. Jäätävän laajan ruoka- ja juomavalikoiman lisäksi tarjolla oli musiikkia, sirkusta, burleskia, performansseja ja tekemistä lapsille. Kyllä kelepasi, kun kelikin helli.

Päivän Tallinnassa taaplaamisen jälkeen olo oli melko nuutunut. Kuinka ihanaa olikaan päästä turvaan loungen rauhaan!

Ennen buffetillallista saimme kunnian tavata M/S Finlandian keittiömestarit, jotka johdattivat meidät laivan  keittiötiloihin. This is where the magic happens, mietin keittiöön astuessani. On täysin käsittämätöntä, kuinka kompakteissa tiloissa ja pienellä porukalla valmistetaan järjetön määrä upeaa ruokaa.  14-henkinen tiimi valmistaa noin 2000 annosta vuorokaudessa. Ihan tajutonta!

Keittiömestarit Kai (vasemmalla) ja Tuomas veivät meidät kaikkein pyhimpään, laivan keittiöön.

Keittiömestarit Tuomas Sillanpää ja Kai Honkamäki saavat suunnitella seitsemän kertaa vuodessa vaihtuvat menut henkilökunnan kanssa yhteistyössä. Kesän ajan (22.8 saakka) buffet on saaristolaisteemainen. Tuomas ja Kai kertoivat, että satokausiajattelu ja raaka-aineiden kotimaisuus ovat keskeisiä juttuja menun suunnittelussa. Lähes kaikki tehdään alusta asti itse.

Oli mielenkiintoista jutella menusta sen kehittäjien kanssa ja päästä suorilta maistelemaan heidän luomuksiaan. Saaristolaisteema näkyi mielestäni melkein joka ruokalajissa. Tuomas ja Kai olivat valinneet menun punaiseksi langaksi savun: oli savusilakkaa, savustettua lampaan paahtopaistia ja kampelaa ja savujuustoa. Ai jumankauta oli hyvää!

Buffetin kanssahan tunnetusti lähtee pahasti käsistä, ja niin kävi nytkin. Olin jo alkuruokapöydän (joka usein on se paras) jälkeen vatsa pönköllään. Se harmitti, kun aloin maistella pääruokia. Erityisesti lammas oli taivaallisen hyvää. Jälkkäriksi vielä kakkuja, juustoja ja jäätelöä, niin ähky sai viimeisen silauksen. Sitten vaan loungeen potslojoksi loppumatkan ajaksi.

Siitä vähän jälkkäriä.

Hyvät ihmiset. Testatkaapa kerran lounge-risteilemistä. Se on todellakin rahan väärti. Niin, ja menkää nauttimaan Eckerön saaristolaisbuffetin antimista. Huiman herkkusuut kävivät, söivät, nauttivat ja ähkivät onnesta.

Kiitos Eckerö, kiitos Tallinna, kiitos launtsi. Huima nautti joka suupalasta.

Nam Yhteiskunta

Loppuiko lihansyönti reissuun?

maanantai, kesäkuu 18, 2018

En ole koskaan ollut kasvissyöjä, enkä oikeastaan edes harkinnut ryhtyväni sellaiseksi. Madventuresin innoittamana olemme pari kertaa osallistuneet lihattomaan lokakuuhun, mutta that’s about it.

Reissussa lihansyönnille kuitenkin tapahtui jotakin. Se väheni pikkuhiljaa matkan edessä ja jäi lopulta luonnostaan. Nepalissa, Intiassa ja Sri Lankassa emme syöneet oikeastaan ollenkaan lihaa, emme edes kanaa.

Etelän hetelmät ja kasvikset maistuivat niin hyvältä, ettei lihaa ollut juurikaan ikävä.

Oletin, että liha olisi hiipinyt takaisin ruokavalioon Suomeen palatessa, mutta ei.

Emme ole tehneet minkäänlaista linjanvetoa lihansyönnin suhteen, mutta sitä ei ole tullut poimittua kaupan hyllyiltä. Minä olen valinnut töissäkin pääosin vegevaihtoehtoja, Mikko milloin mitäkin. Kotona olemme syöneet vain kasvista, kalaa ja kämppiksen metsästämää peuraa.

Kaikista hassuinta on se, että tämä kaikki on tapahtunut vahingossa. Lihaa ei ole yksinkertaisesti tehnyt mieli.

Tuli reissussa lihaakin maisteltua, eritoten Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa. Noissa maissa lihankulutus on muuten melkoisissa lukemissa ja nauta hämmentävän edullista.

Pari viikkoa sitten silmiini osui tämä Hesarin uutinen. Siinä kerrotaan tutkimuksesta, jossa selvisi, että liha- ja maitotuotteiden vältteleminen on tehokkain tapa vähentää omaa ympäristökuormaa. Artikkelissa oli kohtia, jotka saivat minut ajattelemaan kasvispainotteista ruokavaliotani aivan uudelta kantilta. Esimerkiksi tämä:

”Vegaaninen ruokavalio on todennäköisesti merkittävin yksittäinen keino vähentää vaikutustasi planeetta Maahan, ei vain kasvihuonekaasuja, vaan happamoitumista, rehevöitymistä sekä maan ja veden käyttöä”, sanoi tutkimusta johtanut Joseph Poore Oxfordin yliopistosta.

Aikamoista.

Meistä ei todennäköisesti tule vegaaneja koskaan, eikä ehkä kasvissyöjiäkään. Mutta olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi miettiä omaa lihankulutustaan.

Lihaa voisi ajatella enemmän luksuksena, jota kokataan vaikka viikonloppuisin tai mökillä grillatessa. Ateria kun ei kaipaa lihaa maistuakseen hyvältä tai täyttääkseen vatsan, vaikka niin tuntuvat monet edelleen ajattelevan. Jotenkin uskomatonta, miten joku voi vastustaa koulujen kasvisruokaPÄIVÄÄ. Mielestäni koulussa voisi hyvin olla yksi liharuokapäivä viikossa.

Maapallon tulevaisuus lepää seuraavan sukupolven harteilla. Näyttää siltä, ettei lihankulutus voi jatkua samalla tasolla, saati kasvaa. Siksi lapsille tulisi opettaa, mistä liha tulee, mitä sen tuottaminen vaatii ja mitkä ovat tuotannon vaikutukset. Eikä sitä tarvitse niin kauheasti kaunistella.

Nepalissa lihaa syödään erittäin harvoin. Tämä vuohi uhrattiin harvinaiselle juhla-aterialle. Moniko meistä länkkäreistä pystyisi katsomaan teurastusta saati tekemään sen itse? Se on kuitenkin aina lihansyönnin hinta, että eläin menettää henkensä. Ehkä meistä jokaisen pitäisi joutua näkemään useammin, mistä se liha marketin hyllylle tulee.

En ala jeesustella aiheesta yhtään tämän enempää. Jotkut rakastavat liharuokia, niin Huimakin. Mutta onko liha niin hyvää, että sen takia pitää tuhota koko maapallo? No, jokainen miettiköön tahollaan.

Huima jatkaa kasvispainotteisena, mutta edelleen lihaa silloin tällöin nauttivana yksikkönä. Ainakin juhannuksena ruokalistalta löytyy molempia sortteja. Ja kyllä ne kyrsät jossain vaiheessa tiensä grilliin löytävät, ei epäilystäkään.

Upeaa keskikesän juhlaa – olitpa sitten lihansyöjäkasvi tai kasvinsyöjäliha.

Blogiyhteistyö Kotimaanmatkailu

Suomen top 5: Näitä paikkoja Huima rakastaa

sunnuntai, kesäkuu 10, 2018

Yhteistyössä 100syytä.fi ja Rantapallo.

Minua varmaan pidetään vähän hulluna.

Pyöräilen ympäri Helsinkiä irstaan leveä hymy kasvoilla. Ahmin sisääni kaikkea näkemääni: koivujen vihreyttä, tuulen aaltoilua pelloilla, kimmeltävää merta, jäätelökioskeja, onnellisia hymyjä, lempeää aurinkoa, raikasta ilmaa, lupiineja tien poskessa.

Minkäs teet, kun tämä maa tekee niin pirun onnelliseksi, varsinkin tähän aikaan vuodesta.

Olen miettinyt, miksi en ole aiemmin tajunnut iloita Suomesta samalla tavalla. Totuus on varmaankin se, että kotimaa ja sen tarjoamat elämykset ovat aina jääneet isompien matkahaaveiden varjoon. Olen päässyt käymään Suomen upeimmissa paikoissa, mutta paratiisirannat ja vieraiden kulttuurien kutsu ovat vieneet mielessäni voiton.

Pieni Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa. Grande suositus!

Pakko myöntää, että koti-ikävä iski reissussa, varsinkin matkan loppupuolella. Rakkaiden tyyppien lisäksi huomasin ikävöiväni tiettyjä paikkoja. Juuri niitä, joiden loiston reissuhaaveet olivat aiemmin jyränneet alleen.

Nyt reissun jälkeen olen alkanut kiinnostua yhä enemmän rakkaan kotimaan tarjoamista matkailumahdollisuuksista. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan – tai no järveä edemmäs tässä tapauksessa – kun ympärillä on näin paljon eksploorattavaa?

Ehdin jo miettiä kirjoittavani kaipaamistani Suomi-paikoista postauksen, kun sähköpostiin kolahti yhteistyöehdotus. Epäilin hetken, että joku lukee telepaattisesti ajatuksiani (salaliittoteoriat Googlesta, Facebookista ja Italian mafiasta lienevät ihan normaaleja ajatusmalleja tällaisessa tilanteessa).

Onneksi kyseessä ei ollut Yhdysvaltain liittovaltion poliisi, vaan kotimaan matkailua edistävä 100syytä.fi-sivusto. Sieltä ehdotettiin, että listaisin blogissa viisi kotimaista paikkaa, joita kaipasimme eniten reissussa. Oli muuten harvinaisen helppoa vastata kyllä kiitosta vuanniisa.

Myös herra Huisko rakastaa kotimaan tarjoamia antimia.

Nyt siis kuulolle te kaikki kotimaanmatkailua rakastavat ja siitä salaa fantasioivat: 100syytä.fi-sivustolta löytyy sata syytä matkustaa Suomessa. Se on jokaisen Suomi-fiilistelijän digitaalinen Raamattu.

Itse löysin kyseiselle saitille ensimmäistä kertaa, ja homma lähti heti lapasesta. Oli pakko käydä tsekkaamassa kaikki sata mestaa. Ja mitä helmiä sieltä löytyikään: salakapakka Kyrö Distillery (Napue Ginin koti, kyllä kiitos), Teijon kansallispuisto ruukkikylineen (alpakoita!), Turun saariston minisirkus (maailmankuuluja Cirque du Soleil -sirkustaiteilijoita), Suomen ainoa eläinten vanhainkoti Ylistarossa (öö PARASTA IKINÄ!?!)…

Hassua kyllä, listalta löytyivät myös kaikki ne paikat, joita kaipasin eniten reissun aikana. Kyseessä lienee siis erityisen laadukas tai savolaiseen mielenlaatuun sopiva listaus.

Sivustoa selaillessa syntyi ihan kunnon matkakuume, ensimmäistä kertaa reissun jälkeen. Me olemme Mikon koko kesän kiinni töissä, joten kotimaanmatkailukin jäänee vähäiseksi. Yksi karavaanarimatka on tosin jo suunniteilla, mutta siitä lisää tuonnempana.

Vetoan siis teihin, te onnekkaat kesälomalaiset. Menkää 100syytä.fi-sivuille, inspiroitukaa ja lähtekää ihastelemaan tätä kaunista Suomenmaata. Tämä on nimittäin se todellinen paratiisi.

Suomi Finland.

Tässä vielä Huiman lempparit listalta (ja samalla ne paikat, joita kaipasimme eniten Suomesta). Meidän mielestämme Suomi-ekskursio tuli ehdottomasti aloittaa joistakin näistä kohteista.

Kansallispuistot

Luonnon merkitys tuntuu kasvavan meille molemmille vuosi vuodelta. Kymmenen vuotta sitten olisin todennäköisesti nauranut, jos joku olisi ehdottanut patikkamatkaa luonnonpuistoon. En vielä silloin tajunnut, mikä vaikutus luonnolla on terveydelleni ja erityisesti mielenterveydelle.

Kun Mikon vanhemmat ehdottivat pari vuotta sitten syyslomareissua Sallaan, en ollut varsinaisesti innostunut. Lapin laskettelulomat olivat olleet aina kivoja, mutta en hinkunut pöpelikköön tai tuntureille.

Päädyimme kiertämään Oulangan kansallispuistossa Pienen Karhunkierroksen, joka mullisti näkemykseni patikoinnista. Reitti oli niin uskomattoman monipuolinen ja luonto huikea, että olisin mielelläni jäänyt metsään pidemmäksikin aikaa. Iso Karhunkierros alkoi kovasti kiinnostaa, mutta annetaan idean vielä hautua…

Vesiputtouksella Pienellä Karhunkierroksella. Melekosta meininkiä!

Huiman mielestä kansallispuistot ovat tämän maan huikeinta antia. Me aiomme nauttia niiden antimista lisääntyvissä määrin. Mitään emme kaivanneet reissussa niin paljon kuin Suomen luontoa. Emme edes irtokarkkeja.

P.S. Jos patikointi ei napostele, voit myös polkujuosta kaikkien kansallispuistojen läpi.

 

Saimaa

On jotenkin hassua, että suurin osa ulkomaalaisista ryntää suoraan Helsingistä Lappiin. Siihen väliin kun jää kappale kauneinta Suomea. Toisaalta olemme ihan onnellisia, etteivät Saimaan rannat ole vielä täyttyneet turistiryhmistä. Uskaltaa kirmata saunasta järveen nakupellenä ilman pelkoa kiinalaiskameroiden räpseestä.

Saimaa, olet best.

Pidemmittä puheitta: Saimaa on kaunein näkemämme vesistö. Jos et usko, tule katsomaan. Se käy näppärästi esimerkiksi Saimaa-risteilyllä.

Saaristo

Olemme asuneet Helsingissä useampia vuosia, mutta yllätymme edelleen saariston kauneudesta. Harmittaa, ettei ole omaa venettä, jolla pääsisi tutkimaan saaristoa paremmin. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa. Sivustolla esitellään muuten Siljan saaristoristeily, joka alkoi helppoutensa takia heti kiinnostaa.

Helsingissä on sen puoleen autuasta asua, että saaristoon pääsee ilman omaa venettäkin. Meidän lempparireissumme on kulkea Vuosaaresta Sipoon Kaunissaareen reittiveneellä ja yöpyä saaressa viikonloppu. Matka kestää noin tunnin ja sinä aikana pääsee ihailemaan Helsingin edustan saaristoa ja komeita merimaisemia mielin määrin.

Tampere

Entinen kotikaupunki ja ikuinen suuri rakkaus. Tampereessa vaan on sitä jotakin, tiäksää.

Huima kävi nauttimassa samppakaljaa Torni-hotellin kattobaarissa. Bellissimo!

Sivustolla mainittiin legendaarinen Rajaportin sauna, mutta Mansella on niiiiiin paljon muutakin tarjottavaa. Omat lempparini tulevat tässä: Pyynikin ranta, näköalatorni, lenkkimaastot ja kartanot, Napoli-pizzeria, Salhojankadun pubi, Klubi- ja Doris-yökerhot, Tammelan tori, Kaupin maastot ja rannat ja Kehräsaaren alue ravintoloineen.

Tampere on kaupunki, jossa on oikeasti luonnetta. Tamperelaiset ovat huikeaa sakkia ja meno aina rentoa. Menen Tampereelle aina, kun mahdollista.

Varkaus

Oli pienimuotoinen yllätys, että Varkaus löytyi listalta. Kotikaupunkimme oli nimittäin hetki sitten jonkin radiokanavan äänestyksessä kilpailemassa Suomen masentavimman kesäkaupungin tittelistä… Me emme sen sijaan voisi olla ylpeämpiä juuristamme, kuten tästä postauksesta voitte ehkä havaita.

Sivustolla mainittiin taiteilijaryhmä Naivistien kesänäyttely, mutta se ei ole ainut näkemisen arvoinen juttu. Varkaus yllättää kävijät, kuten olen itsekin saanut todeta sinne kavereita roudatessani. Sehän on oikeasti sympaattinen kesäkaupunki, jolla on paljon tarjottavaa.

Mökkiranta auringonlaskun aikaan. Näitä maisemia Varkaudessa riittää.

Jos eksyt Varkauteen, vieraile ainakin näissä: vesitornin huipulla sijaitseva Torni-kahvila, Morton-burgerterassi, Keskuskonttori-kahvila, Varkauden teatteri (oikeasti laadukas), vanha kanava, Hertunranta, Ämmänkosken alue ja Puurtilan silta.

Voimme antaa personoidumpia vinkkejä lisää, jos joku on aidosti aikeissa matkata rakkaaseen kotikaupunkiimme. Siinä on kesälomakohde, joka varmasti herättää kysymyksiä ja keskustelua työpaikalla!

 

Siinäpä se. Alkakaahan jo painua 100syytä.fi-sivujen kautta lomalaitumille. Emme ole kateellisia, emme lainkaan.

P.S.Pahentakaa Huiman kotimaamatkakuumetta ja laittakaa jakoon omat lempipaikkanne Suomesta, dänksit ja pliitsit!

Malla

Ahdistaako? Miltä elämä paluun jälkeen tuntuu

torstai, toukokuu 17, 2018

Muistan tarkalleen sen tunteen, kun olin lapsi ja kesäloma alkoi. Jännitys väreili ilmassa, se tuntui kutinana kurkunpäässä. Välillä otti vatsanpohjasta aivan kuin olisi ollut huvipuistolaitteessa.

Rakastin tuota huumaavaa tunnetta jo silloin.

Sama tunne valtasi minut lukion viimeisenä vuonna. Silloin ymmärsin, mistä oli kyse. Tuntematon tulevaisuus sai minut sekaisin parhaalla mahdollisella tavalla. Se, etten tiennyt, mitä seuraavaksi tekisin, oli ihanaa. Muistan, että monet ystäväni ahdistuivat epävarmuudesta, mutta minä en tiennyt mitään parempaa.

Tunsin itseni vapaaksi.

”Ahdistaako?”

Se on yksi yleisimmistä kysymyksistä, joka minulle on esitetty paluun jälkeen. Olen kohautellut olkiani ja todennut, että ei ainakaan vielä. ”Varmaan sitten, kun arki oikeasti alkaa…”

Näiden kahden Suomessa vietetyn viikon aikana olen tajunnut, että fiilikseni ovat päinvastaiset. Olen alkanut jälleen tuntea kurkunpäässäni tuttua kutinaa. Minulla on kesätyö, mutta en tiedä tarkalleen, mitä syksyllä tapahtuu. Suunnitelmat ovat täysin auki, kaikki ovet ovat avoinna.

Ja se tuntuu samalta kuin lapsuuden kesäloma.

Eikä arki ole lainkaan vastenmielistä, ainakaan näin ajatuksen tasolla. Tuntuu, että olemme molemmat odottaneet sitä. Haluamme nähdä, miten kulunut vuosi on oikeasti muuttanut meitä, ajattelumaailmaamme ja elämäntapojamme.

Uskon vakaasti, että palaset alkavat loksahdella kohdalleen – mutta vasta ajan kanssa. En malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tällaisen matkan jälkeen. Jotakin upeaa, siitä olen varma.

Yhden asian tiedän nyt yhä paremmin. Jos elämä ei välillä huimaa, se ei ole minua varten.

Matkalla Myanmar

Myanmar – mitä tehdä ja minne mennä

tiistai, toukokuu 1, 2018

”Pitäisköhän meidän skipata se?”

Oli joulukuun alku, kun suunnittelimme Mikon kanssa reittiämme. Mietimme, mennäkö Myanmariin, vanhaan Burmaan.

Tuo mystinen vuosikymmeniä suljettuna ollut maa kiinnosti molempia, mutta Myanmar oli ollut otsikoissa järkyttävän rohingya-tilanteen takia. Olimme saaneet mediasta sellaisen kuvan, että maassa oli meneillään hallituksen toteuttama kansanmurha ja taantuminen takaisin sotilasdiktatuuriin. Uutiset kuumottivat ja saivat meidät epäröimään.

Baganin temppelikaupunki auringonnousun aikaan. Maagistako? Ehkä hieman.

Päätös lähtemisestä syntyi, kun oleskelimme vuoden vaihteessa Koh Changilla aivan Myanmarin rajan tuntumassa. Tapasimme Changilla monia burmalaisia, jotka olivat kaikki uskomattoman sydämellistä porukkaa. Heihin tutustuminen sai meidät vakuuttumaan siitä, että oikea suunta oli Myanmar – oli maassa sitten levottomuuksia tai ei.

 

Paikallisia kalastajia, jotka toimivat tarpeen tullen myös takseina.

 

Anoimme viikkoa etukäteen e-visat (jotka hyväksyttiin parissa tunnissa) ja ylitimme rajan Ranongista Kawthaungiin longtailboatilla.

Koko rajanylitysprosessi on erittäin helppo. Maastapoistumiskortti leimataan Thaikku-rajalla ja sitten voikin jo hypätä rajan yli vievään veneeseen (kesto puolisen tuntia, hinta 100–300 bahtia tinkaustaidoista riippuen).

Myanmarin puolella rajanvalvontameininki on sata kertaa leppoisampaa kuin Thaimaassa. Annat virkailijalle printatun e-visan ja kopion passistasi. Parissa minuutissa saat passiisi 30 päivän viisumin. That’s it.

Temppeli karstivuoren päällä. Ihan ok maisemat.

Nopeat faktat

  • Kuukauden e-visan saa nopeasti ja helposti.
  • Majoittuminen on mahdollista vain valtion nimittämissä hotelleissa, jotka ovat suhteellisen tyyriitä budjettimatkailijalle (huone noin 20 jenkkidollaria yöltä).
  • Matkustaminen on helpointa busseilla, vaikkakin liput ovat melko kalliita. Tiet ovat hyvässä kunnossa isoimpien turistikohteiden välillä, mutta muualla vielä melkoista perunapeltoa. Varaa matkustamiseen runsaasti aikaa tai lennä.
  • Automaatteja löytyy nykyisin pienemmistäkin kaupungeista, joten rahaa ei tarvitse vaihtaa etukäteen. Sekä kyatit että jenkkidollarit käyvät valuuttana.
  • Huiman lempparit: Mawlamyine, Yangon ja Bagan.
  • Ruoka on edullista ja hyvää, hyviä ravintoloita löytyy esimerkiksi Tripadvisorin cheap eats -listalta. Erityinen suositus erilaisille nuudeliannoksille ja shan-ruoalle. Hanaolut on loistavaa ja halpaa.
  • Paikalliset ovat uskomattoman ihania ja sydämellisiä. Parhaiten tutustut heihin esimerkiksi aamutoreilla.
  • Maa on erittäin uskonnollinen ja suurimpia nähtävyyksiä ovatkin buddhalaistemppelit, -pagodat ja -luostarit.

Puluja on kaikkialla, jopa suljetussa maassa. Olemme vakuuttuneita, että lopulta pulut valloittavat maailman.

Kawthaung

Kawthaung on unelias ja pieni rajakaupunki, jossa ei ole juuri nähtävää. Paikan parasta antia ovat rannan olutravintolat. Hanaolut on maassa halpaa (50 senttiä tuopilta) ja erittäin hyvää.

Vietimme Kawthaungissa vain yhden yön, koska siellä majoittuminen on kallista. Toistaiseksi turisti voi majoittua ainoastaan hotelleissa, jotka maan hallitus on valinnut. Ja niissä hinnat ovat kovia (yli 20 jenkkidollaria yöltä).

One happy traveller.

Jatkoimme seuraavana päivänä matkaa bussilla kohti Daweita. Ostimme liput bussiasemalta ja ne olivat pirullisen kalliit (27 000 kyatia eli noin 20 euroa perältä). Matkan pituudeksi kerrottiin 450 kilometriä ja kestoksi 17 tuntia. Osasimme aavistaa, että siitä tulisi one hell of a ride.

Bussimatka kesti lopulta 22 tuntia. Tie muistutti perunapeltoa ja bussi tärisi niin, että siitä irtosi yksi ikkuna. Bussikuski pysäytti, kävi tarkastamassa tilanteen, veti verhot ikkuna-aukon eteen ja jatkoi matkaa. Bussi hajosi vielä pariin otteeseen matkan edetessä, mutta neuvokas kuski apupoikineen sai aina vian korjattua.

Karaokea 22 tuntia. Pystyisitkö sinä siihen?

Bussilla matkaavan kannattaa muuten varustautua korvatulpilla tai kuulokkeilla, sillä myanmarilaisilla on tapana nauttia karaokeviihteestä ja paikallisista musiikkivideoista matkaa tehdessä. Jos mukana on vain yksi dvd, sitä näytetään yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Osaamme nyt ulkoa monia burmalaisia juomalauluja ja siirappisia rakkausballadeja.

Dawei

Saapuessamme Daweihin olimme vuorokauden kestäneen karaokematkan jälkeen melko loppu. Löysimme suhteellisen mukavan ja edullisen majoituksen, mikä paransi mielialaa. Lähdimme illalla kävelemään kaupungille, joka oli kokonaan pimeänä. Korjasivat kuulemma alueen sähköjä.

Burmalaiset elävät edelleen erittäin perinteisesti. Fisukauppakin sijaitsee kadulla.

Tunnelma oli mystinen. Tuntui kuin olisi yhtäkkiä siirtynyt ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Puisten talojen ovet olivat auki ja sisällä olevat paikalliset söivät illallistaan kynttilänvalossa. Mystiikkaa lisäsi se, että burmalaiset pukeutuvat ja elävät edelleen varsin perinteisesti. Naiset ja miehet pitävät longhyita, eräänlaista kietaistavaa hametta. Useimmat naiset koristelevat kasvonsa thanaka-puusta tehdyllä jauheella, joka suojaa heidän ihoaan auringolta.

Vuosikymmeniä kestäneen sotilasdiktatuurin ja eristäytyneisyyden ainoa hyvä puoli lienee se, että myanmarilainen kulttuuri on säilynyt harvinaisen muuttumattomana.

Kun ikivanhat perinteet ja moderni teknologia kohtaavat. Vuonna 2013 avautunut Myanmar on kiehtova sekoitus molempia.

Pimeydestä huolimatta löysimme Tavoy Kitchen -nimisen ravintolan ja tilasimme kookosnuudeleita. Olimme kuulleet paljon varoittelua myanmarilaisesta ruoasta, mutta nuudelit olivat superherkullisia.

Dawei on sympaattinen pikkukaupunki, jossa turistit ovat vielä todellinen ihmetyksen aihe. Paikalliset katsovat pitkään ja hymyilevät leveästi, jos katseet kohtaavat. Daweissa kannattaa ehdottomasti ottaa alle skootteri ja käydä ihastelemassa lähistön upeita rantoja.

Maungmaganin rannoilla ei ollut ruuhkaa.

Parin päivän jälkeen olimme kuitenkin valmiita jatkamaan matkaa. Olimme saaneet karaokesta tarpeeksemme, joten hyppäsimme minibussiin. Matka oli huomattavasti edellistä siedettävämpi ja kesti vain kahdeksan tuntia.

Mawlamyine

Mawlamyine oli Huiman lemppari etelä-Burmassa. Joen varrella sijaitseva kaupunki oli huomattavasti edellisiä paikkoja eläväisempi. Otimme myös Mawlamyinessä skootterin alle ja lähdimme eksplooraamaan lähistön luostareita ja nähtävyyksiä.

Bongasimme metsän keskellä sijaitsevan luostarin ja meditaatiokeskuksen. Saavuimme mestoille sattumalta juuri lounasaikaan ja meidät ohjattiin ruokajonoon. Saimme jäätävät määrät uskomattoman hyvää kasvisruokaa – ilmaiseksi! Yritimme kysellä, missä voisimme lahjoittaa rahaa luostarille, mutta meille vakuuteltiin, ettei ruoasta tarvitse maksaa. Tyydyimme lähettämään paikalle paljon hyviä ajatuksia ja hyvää karmaa.

Nuoria munkkikokelaita lounaalla.

Jatkoimme matkaa maailman isoimman makaavan Buddha-patsaan luokse. Win Sein Taw Ya -niminen patsas on käsittämätön tapaus. Korkeutta sillä on 30 metriä ja pituutta hurjat 180 metriä. Patsaan sisällä on hämmentävä museo, jossa kerrotaan patsasasetelmien avulla kadotukseen joutumisesta. Creepy stuff.

Maailman suurin köllöttelevä Buddha oli näkemisen arvoinen tapaus.

Poikkesimme matkalla vielä Hindu-temppelille ja kiipesimme karstivuoren päälle rakennetulle pikkupagodalle. Sitten olikin jo niin kuuma, että oli palattava ilmastoituun huoneeseen viilentymään.

Mawlamyinestä löytyy useita hyviä ravintoloita. Meidän lempparimme oli joen varrella sijaitseva Help Grandmother and Grandfather -rafla, jossa ruoka oli superhalpaa ja maistuvaa. Voimme suositella myös nuudeliaterioita tarjoavia shan-ravintoloita, joiden ateriat ovat yleensä herkullisia.

Shan-ruokaa, NAM.

Mawlamyinen hienoin juttu on auringonlaskun seuraaminen. Kyaikthanlan Pagodalta aukeavat huikeat näkymät kaupunkiin, joelle ja vuorille. On satumaista seurata auringonlaskua, kun buddhalaiset mantrat kaikuvat korvissa.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että Myanmar on erittäin uskonnollinen maa. Buddhalaisuus näkyy kaikkialla ja joka nurkan takaa ilmestyy temppeli tai pagoda. Turisti on tervetullut useimpiin palvontapaikkoihin, kunhan muistaa riisua kenkänsä temppelialueelle astuessaan ja käyttäytyy asiallisesti.

Myanmarissa pääsee näkemään, millaista on buddhalaisten munkkien elämä on.

Vietimme Mawlamyinessä kolme päivää ja jatkoimme matkaa kohti sisämaata paikallisbussilla. Matka kesti ainoastaan leppoisat kaksi tuntia. Ja ei karaokea!

Hpa-An

Hpa-An on karstivuorten ympäröimä symppis pikkukaupunki. Suurimpia vetonauloja ovat alueen luolatemppelit ja vuorten päälle rakennetut pagodat. Ne kuuluivat Huimankin suunnitelmiin, mutta toisin kävi. Olimme vuorotellen flunssaisina, emmekä pystyneet hikisiin kiipeilyurakoihin.

Sen sijaan päädyimme tutustumaan kaupungin pikkukujiin. Paikalliset ovat hurmaavan ihanaa porukkaa ja aidosti kiinnostuneita ulkomaalaisista. Meidät napattiin kadulta pieniin muslimihäihin.

Myanmarilaiset osaavat juhlimisen taidon. Häistä ei puutu värejä, musiikkia, ruokaa eikä hauskanpitoa. Itse panostin värikkyyteen lähinnä naamallani.

Kukaan ei puhunut englantia, mutta se ei menoa haitannut. Eteen tuli välittömästi erilaisia jälkiruokia ja sitten poseerattiin sekä hääparin että kaikkien vieraiden kanssa. Se oli niin mahtava kokemus, että hymyilytti vielä pari päivää häiden jälkeenkin.

Hpa-Anin jälkeen oli aika jättää pikkukaupungit ja suunnata kohti pääkaupunki Yangonia.

Yangon

Emme juuri tykkää isoista kaupungeista, joten ajattelimme, että jätämme Yangonin taaksemme niin nopeasti kuin mahdollista. Toisin kävi. Yangonista tuli yksi lempparipääkaupungeistamme.

Yangonin Chinatown.

Saavuimme bussilla Yangonin pääbussiasemalle, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta. Bussiasemalta ei kannata ottaa ylihinnoiteltua taksia, vaan käyttää paikallisbussia. Bussit ovat ilmastoituja ja suhteellisen uusia. Ainoa ongelma on se, että ne ovat yleensä erittäin täynnä porukkaa, mutta paikalliset ihmiset ovat mestareita tekemään tilaa. Yksi ottaa rinkan syliinsä, toinen nousee penkiltä antaakseen sinulle tilaa.

Sanotaan se jälleen kerran: burmalaiset ovat kenties maailman ystävällisintä kansaa.

Majoituimme lähellä Chinatownia aivan kaupungin sydämessä. Hotellin nimi on Myint Myat ja voimme todellakin suositella sitä. Hotelli sijaitsee rakennuksen ylimmässä kerroksessa, huoneet ovat supersiistejä ja henkilökunta ystävällistä. Mikä parasta, saman rakennuksen alakerrassa sijaitsee loistava nuudeliravintola ja monia pikkupubeja.

Elämää aamutorilla. Tämäkin leidi puhui täydellistä englantia ja kävimme mielenkiintoisia keskusteluja Myanmarin historia ja nykytilasta.

Yangonin isoimpia vetonauloja ovat luonnollisesti temppelit, kuten kaikkialla muuallakin Myanmarissa. Me keskityimme temppeleiden sijaan kaupungilla kävelyyn, puistoihin ja hengailuun.

Lempipuuhaamme oli paikallisella aamutorilla samoileminen ja paikallisiin tutustuminen. Tunnelma oli kuin pikkukylässä, vaikka olimmekin maan pääkaupungin ytimessä. Ja se on aina hyvän kaupungin merkki.

Bagan

Myanmarin suosituimmat turistikohteet ovat Yangonin lisäksi Inle Lake, Mandalay ja temppelikaupunki Bagan. Meillä oli aikaa vain yhteen ja valitsimme jälkimmäisen. Onneksi, koska mesta on jotain käsittämätöntä.

Majoitus Baganissa on suhteellisen kallista, mutta hyvää ruokaa sen sijaan saa edullisesti. Vältä pahimpia turistirafloja ja etsi ravintoloita hiljaisemmilta kaduilta. Meidän lempparimme Food Affair, hyvää ja edullista ruokaa tarjoava perheravintola.

Majoituimme Shwe Nadi Guesthouse -nimisessä suhteellisen hyvässä hotellissa, jonka aamupala oli loistava. Hinta taisi olla noin 14 euroa yöltä.

Bagan on kuin suoraan Indiana Jones -leffasta. Alueella on yli kaksituhatta tuhat vuotta vanhaa buddhalaista temppeliä, pagodaa ja stupaa. Isoimmat ovat valtavia kirkonkokoisia pytinkejä, pienimmät taas leikkimökin tyylisiä tiilimajoja. Parasta on se, että alueella saa seikkailla melko vapaasti.

Baganin ongelma ovat maanjäristykset, jotka ovat alkaneet tehdä vakavia tuhoja rapistuville temppeleille. Ennen matkailijat saivat kiipeillä temppeleillä oman mielensä mukaan, mutta nyt hommaa on alettu rajoittaa.

Huima suosittelee, että etsit oman keskikokoisen pagodan, joka on kaukana isommista ja tunnetummista temppeleistä. Ajat paikalle sähköskootterilla ennen auringonnousua, kiipeät pagodan päälle ja ihastelet yhtä maailman kauneimmista näyistä.

Auringonnousu, aamu-usva, tuhannet usvasta nousevat temppelit ja taivaanrantaan lipuvat kuumailmapallot. Sitä tunnelmaa ja näkyä ei osaa sanoin kuvata, mutta antaa kuvien puhua. Ehdottomasti yksi jutuista, joka Myanmarissa pitää kokea.

 

Kannattiko?

Myanmar on taianomainen, mystinen, ainutlaatuinen ja kiehtova maa. Olemme erittäin onnellisia siitä, että uskaltauduimme matkaan peloistamme huolimatta. Levottomuudet eivät näkyneet meille mitenkään, vaikka tiesimme, että Bangladeshin rajalla tapahtui hirveyksiä.

Jotkut boikotoivat Myanmariin matkustamista rohingya-tilanteen takia, mutta emme ymmärrä, miten se auttaa. Jotta maa kehittyisi demokraattiseen suuntaan, se tarvitsee kansainvälistymistä ja turismia. Maan eristäminen muusta maailmasta ei palvele ketään.

Nunnia ja munkkeja näkyy Myanmarissa kaikkialla.

Haastavinta Myanmarissa on paikasta toiseen pääseminen. Maan tieverkko on vielä suurelta osin huonossa kunnossa ja juna kuulemma maailman hitain. Isoimpiin turistikohteisiin pääsee kivuttomasti, mutta muutoin homma on säätämistä ja sietämistä. Se tosin tuo matkustamiseen seikkailuntuntua.

Teknologian kehitys on ollut nopeaa ja nykyisin lähes koko maassa toimii mobiiliverkko ja internet. Data on halpaa ja monelta paikalliseltakin löytyy matkapuhelin. On absurdia, kun perinteisesti pukeutuvat ja elävät burmalaiset napsivat selfieitä ja selailevat tottuneesti Facebookia. Kirjoitimme tästä aiheesta jutun tässä kuussa julkaistavaan Maailman Kuvalehteen, kannattaa lukea!

Teknologia kehittyy nopeasti, mutta muussa infrastruktuurissa on vielä paljon tekemistä. Tiet rakennetaan varsin alkukantaisella menetelmällä, joten homma ottaa aikaa.

Ruoka oli paljon parempaa kuin meille oli kerrottu. Hygieniataso parantuu vuosi vuodelta, emmekä me sairastuneet ruoasta kertaakaan. Kannattaa käyttää tervettä järkeä, sillä selviää pitkälle. Me käytimme paljon Tripadvisorin cheap eats -listaa, jolta löytyi monta helmeä.

Parasta Myanmarissa ovat paikalliset ihmiset, jotka ovat aluksi ujoja, mutta tulevat nopeasti kuorestaan. Monet vanhemmista burmalaisista puhuvat hyvää englantia, kiitos Brittien siirtomaa-ajan. Voisi kuvitella, että vuosikymmenien sotilasdiktatuuri, eristys ja sorto olisi tehnyt myanmarilaisista katkeria, mutta ei. Vaikka maa on edelleen yksi Aasian köyhimmistä, ihmiset vaikuttavat vilpittömän onnellisilta. Ja se hyväntuulisuus tarttuu matkailijaankin.

Matkailija kohtaa lempeitä hymyjä kaikkialla.

Huima antaa Myanmarille täydet suositukset. Se lumosi meidät ainutlaatuisuudellaan ja tunnelmallaan, eivätkä loputtomalta tuntuneet karaokebussimatkatkaan himmentäneet maan upeutta. Huima aikoo palata Myanmariin tutkimaan pohjoisen tuntemattomampia seutuja ja heimoalueita.

Myanmariin matkaavan täytyy pitää sydän avoinna ja mieli leppoisana. Maan taika on siinä, etteivät asiat aina mene ihan niin justiinsa, mutta lopulta kaikki järjestyy.

Burman kauneus on sen ihmisissä. Siksi suosittelemmekin skippaamaan maanisen temppelien kiertelemisen ja keskittymään ihmisten kohtaamiseen. Sitä kautta löytää jotain paljon suurempaa kuin jumalkuvia.

“Beauty is meaningless until it is shared.”
― George Orwell, Burmese days

Malla Mikko

Huima raa’an rehellisenä: Tämä toisessa ärsyttää

tiistai, huhtikuu 24, 2018

Vuosi yhdessä. Joka päivä, lähes 24/7. Pystyisittekö siihen oman kultsimussukkanne kanssa?

Etukäteen monet varoittelivat meitä siitä, kuinka paljon kärhämää jatkuva yhdessäolo tuottaisi. Pakko myöntää, että se huoletti meitäkin. On ollut melkoinen yllätys, ettemme ole vielä eronneet tahi repineet toisiltamme silmiä päästä. Oikeastaan hommat ovat menneet harvinaisen leppoisasti.

Mutta mutta.

Bloggaajakollegamme Fin Nomadsit kirjoittivat siitä, mitkä kolme piirrettä matkakumppanissa eniten ärsyttävät ja haastoivat muut pariskunnat samaan. Nauroimme ensin ajatukselle, mutta sitten lähdimme mukaan leikkiin. Pian molemmilta alkoi tulla listaa nopeammin kuin Matti Nykäseltä one linereita.

Huima ei tunnetusti salaisuuksia pidä, joten tässä nämä nyt ovat, molempien ärsyttävimmät piirteet.

Suosittelemme tätä prosessia lämpimästi muillekin pariskunnille. Homma on melkoisen silmiä avaavaa ja mahdollisesti myös helevetin hauskaa ─ jos osaa ottaa asiat ja itsensä huumorilla.

Loppujen lopuksi tärkeintä on, että tiimi toimii ja palautetta tulee. Ja että rakkautta riittää.

 

Malla Mikosta

Krapula-Mikko

Krapula-Mikko on välillä todella raskasta seuraa. Mikko on silloin ikään kuin jokin muinainen selkärangaton eläin, joka ääntelehtii sängyn pohjalla ja kaipaa sääliä ja paijausta. Hän on silloin erityisherkässä tilassa, eikä siedä minkäänlaisia järkyttäviä kokemuksia. Näihin lukeutuvat muun muassa liian pelottavat tai surulliset elokuvat, asunnosta poistuminen, vaatteiden päälle pukeminen ja muut sosiaaliset kontaktit kuin minä.

Kaikista raskainta on kuitenkin kuunnella Krapula-Mikon juttuja, jotka eivät kerro yhtään mistään. Se vain suoltaa loputonta puheripulia, vaikka silmät ovat puoliksi kiinni ja suu täynnä karkkia.

 

Pikkutarkkuus

Mikko on harvinaisen pikkutarkka ihminen. Täydellisyys miellyttää häntä ja puoliksi huitaistu on pahin painajainen. Mikko haluaa esimerkiksi tehdä salaatista tasalaatuista niin että kaikki palaset ovat saman kokoisia. Hänelle ei riitä, että taulu on melkein oikeassa kohdassa, vaan sen pitää olla millilleen jiirissä.

Oma ”ei se oo niin justiisa” -logiikkani on välillä melkoisessa ristiriidassa Mikon vatupassiajattelun kanssa.

Vatulointi

Mikko on vatuloinnin, eli viivyttelyn kuningas. Jos pitäisi lähteä jonnekin, Mikko löytää uskomattoman paljon tuusattavia asioita.

Minä tykkään nopeista lähdöistä ja säpäkistä liikkeistä, mutta Mikolle ne ovat mahdottomia. Hän tarvitsee aikaa harkita, miettiä, punnita, välpätä, tuusata ja vatuloida. Aiiiijumankauta se on ärsyttävää, kun itse olet jo käytävässä menossa ja toinen alkaa vasta laittaa piilareita silmiinsä.

 

Herkuttelu

Mikko on herkkuperse, joka ei kuitenkaan liho ikinä. Koitapa siinä sitten elää terveellistä elämää, kun toinen ehdottelee harva se päivä karkkiostoksia ja pizzaa. Tällä reissulla olen vakuuttunut siitä, että Mikko joko hikoilee ulos kaikki syömänsä kalorit tai sitten hänen sisuskaluissaan asuu mato.

 

Kuulo-ongelmat

Mikolla on valikoiva kuulo tai sitten kuulossa vikaa. Joskus joudun toistamaan asiat viiteen kertaan. Ärsyttävintä on, että hän väittää minun mumisevan, vaikka puhun aivan selvästi. Mikko tietty vetoaa johonkin ikiaikaiseen kuulotestiin, jonka mukaan hänellä on täydellinen kuulo. Epäilen vahvasti.

 

Mikko Mallasta

Yli-intoilu lepopäivinä

Sportti-intoilu ja ulkoiluhalukkuus nostavat päätään varsinkin sunnuntaisin. Erityisesti silloin, kun minulla on saattanut mennä yön pikkutunneille. Olen kuvitellut että sunnuntai on raamatullisesti pyhitetty torkkumiselle, pizzalle, kebabille ja makeisille, mutta ei tässä perheessä.

 

Tavaroiden levittely

Joskus majapaikoissa saattaa olla pieni pöytä, jossa voisi esimerkiksi työskennellä läppärillä kivasti, mutta kun Huiman naispuolinen edustaja saapuu huoneeseen, pöydän voi vain kuvitella jonnekin sinne vaatepussivuoren alle. Pöydän päältä löytyy niin jumalattomasti tavaraa, että kukaan ei voi uskoa niiden mahtuvan selkäreppuun.

Itsepäisyys väärissä paikoissa

Periksiantaminen on vaan niin hankalaa. Vaelsimme Nepalissa yhtenä päivänä kaksitoista tuntia. Yhdentoista tunnin jälkeen Mallan meno oli aika tuskallista jalkapohjien rakkuloiden ja polvivaivojen takia. Siinä vaiheessa ajattelin leikkiä pelastajaa ja tarjouduin kantamaan rinkkaa viimeisen puolikkaan tunnin. Tämän jälkeen kuulin sanat: ”Usko unelmiis!”. Että se siitä.

Pohojalaaslähtöisen naisen kanssa lupsakka savolainen on välilllä ihmeissään.

 

Huithapelius

Tykkään itsekin nopeista lähdöistä, mutta siinä vaiheessa kun Malla on jo ulkona ovesta, minun täytyy varmistaa että meillä on mukana rahat, passikopiot, käsidesi, itikkamyrkky, rensselit ja pensselit. Joten siksi ”miehiä saa aina odottaa” tässä taloudessa.

 

Överitreenit

Reissunpäällä täytyy myös pitää itsestään huolta, joten joskus teemme kuntopiirin tyyppisiä harjoituksia. Mallalla tämä homma vaan lähtee lapasesta about joka kerta. Viiden liikkeen sijaan kierroksia on viisi ja liikkeitä kaksitoista. Tuossa vaiheessa allekirjoittanut lyö yleensä hanskat tiskiin ja testaa urheilua taas seuraavassa kuussa.

Joskus ärsyttää, mutta niin pitääkin. Tosirakkaus kyllä kestää sen – ja vesiripulin.

Malla

Luovu näistä ihmisistä ja tule onnelliseksi

perjantai, huhtikuu 20, 2018

Jotkut ihmiset tekevät minusta sairaan.

Kutsun noita ihmisiä leikkisästi sielunsyöjiksi, vaikka asiasta on leikki kaukana. He ovat negatiivisia valittajia, pessimistejä, murehtijoita, itsekkäitä, ahdistuneita, ilkeitäkin. Enkä tarkoita nyt hetkittäistä epätoivoa tai murhetta, vaan ihmisen tapaa olla olemassa. Koko hänen persoonaansa ja maailmankatsomustaan.

Tunnistat sielunsyöjän siitä, että hänen tapaamisensa jälkeen omakin mielesi on musta, sydän raskas ja stressitasot katossa. Kahvittelu tai puhelinsoitto hänen kanssaan tuntuvat raskailta velvollisuuksilta.

Pahinta on, että olen haalinut sielunsyöjiä lähelleni, lähipiiriini.

Toiset ihmiset tekevät sinut onnettomaksi, toiset erittäin onnelliseksi. Kuvasta voit päätellä, kumpaan kategoriaan Thaimaassa tapaamamme Rafael kuuluu.

Tiedän, etteivät sielunsyöjät tee sitä tahallaan. He vain ovat sellaisia.

On yksinomaan minun syyni, että annan heidän tehdä minusta onnettoman. Olen miellyttäjä, haluan saada ihmiset pitämään minusta. Ehkä siksi pelkään päästää irti ihmisistä, vaikka he eivät olisikaan minulle hyväksi.

Tämän reissun aikana olen kuitenkin alkanut miettiä, että ehkä olisi aika valita toisin. Miksi helvetissä tuhlaan aikaa ihmisiin, jotka tekevät minusta onnettoman?

Olen onnekas, sillä olen löytänyt ympärilleni paljon ihania ihmisiä. Jatkossa aion keskittää aikani heihin.

Oma äitini teki saman havainnon jo muutamia vuosia sitten.

Hän alkoi karsia elämästään ihmisiä, jotka veivät häneltä energiaa antamatta sitä koskaan takaisin. Hitaasti, yksi kerrallaan, ketään loukkaamatta. Nykyään hän on onnellisempi kuin koskaan aiemmin.

Samaa haluan myös minä – ja aion vihdoin ryhtyä toimeen.

Olkoon tämä muistutus  ennen kaikkea itselleni. Ystävien on tarkoitus tehdä meistä parempia ihmisiä. Ystävyys on vastavuoroisuutta, se on välittämistä, se on ymmärtämistä, se on kuuntelemista, se on jakamista, se on rakkautta. Ystävän kuuluu nostaa maasta, ei painaa syvemmälle.

Elämä on lyhyt. Haluan käyttää kaiken minulle annetun ajan niiden ihmisten ympäröimänä, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Oikeista tyypeistä saa niin paljon energiaa ja iloa, että ilopissa meinaa päästä.

Kysy sinäkin itseltäsi: Onko elämässäsi vanhoja ystäviä, joiden kanssa olet vain tottumuksesta? Vietätkö jonkun kanssa aikaa vain velvollisuuden tunteesta? Onko lähipiirissäsi henkilö, joka puhuu vain itsestään ja kaataa oman taakkansa muiden niskaan? Tuottaako joku sinulle jatkustasti ahdistusta tai pahaa mieltä?

Ehkä olisi aika tehdä kevätsiivous, joka ei rajoitu vain Facebookin kaverilistaan.

 

Matkalla

Off season – ylivoimaisesti paras aika reissata

keskiviikko, huhtikuu 18, 2018

Mene sinne, minne muut eivät mene. Tai mene silloin, kun muut eivät mene.

Olemme reissanneet sesongin ulkopuolella Thaimaassa, Indonesiassa, Ausseissa, Uudessa-Seelannissa, Nepalissa ja Intian Goalla. Kaikki noista ovat paikkoja, joihin olemme rakastuneet. Sattumaako? I highly doubt it.

Tasmanian jumalaisilla biitseillä ei ollut ruuhkaa off seasonilla.

Näin jälkikäteen on totettava että meillä on käynyt reissullamme satumainen tuuri, kun olemme sattuneet moniin paikkoihin off seasonilla. Uskon, että kokemuksemme monista paikoista olisi voinut olla hyvin toisenlainen, jos olisimme matkustaneet kauden ollessa kuumimillaan.

Olemme saaneet todeta yhä uudestaan, että off season on ylivoimaisesti paras aika matkustaa. Miksikö? Tässä muutamia helevetin hyviä syitä.

Kaikki on halvempaa

Money does matter, ainakin meidän budjettireissaajien keskuudessa.

Maksettiin Pulau Wehillä tästä mereen (miettikää!) rakennetusta bungalowista kymmenen euroa yöltä. Kiitos, low season!

Majapaikkojen hinnat laskevat monin paikoin puoleen high seasonista. Jos olet hyvä neuvottelemaan, saatat saada katon päällesi päälle vieläkin halvemmalla. Myös ruokien, matkalippujen, skootterivuokrien, erilaisten pääsymaksujen ja erityisesti matkamuistojen hinnat laskevat tuntuvasti.

Paikallisilla on aikaa

Tämä on ollut meille ehkä se tärkein juttu. Olemme onnistuneet tutustumaan paikallisiin hyvin, koska heidän ei ole tarvinnut juosta ympäriinsä palvelemassa turistimassoja. On aikaa yhteisille juttuhetkille, illanvietoille ja reissuille.

Sumatralla Pulau Wehillä meistä tuli osa perhettä ja hengasimme oikeastaan pelkästään paikallisten kanssa. Sellaista kokemusta on vaikea saada turistimyllyn ollessa pahimmillaan.

Majoituspaikoissa on tilaa

Tämä tuo reissaamiseen joustavuutta, sillä majoituksia ei tarvitse yleensä varata etukäteen. Voit saapua paratiisirannalle, valita parhaimman näköisen bungalow-mestan ja kysellä hintoja. Monesti hinnat ovat halvempia paikan päällä kuin verkosta varattuina.

Meininki on rennompaa

Ero turistikohteiden tunnelmassa on kuin yö ja päivä. Jos tykkää rennosta meiningistä, ei todellakaan kannata matkustaa matkailusesongin ollessa kuumimmillaan. Tai sitten pitää valita kohde, jota massat eivät ole vielä löytäneet.

On tilaa olla ja hengittää

Me arvostamme hiljaisuutta ja tilaa. Ajatus täpötäyteen ahdetusta rannasta ahdistaa ihan perkeleesti.

Off seasonilla tyhjät rannat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus – jopa Thaikkulassa.

Olemme saaneet yllättyä positiivisesti esimerkiksi Thaimaan turistihelvetiksi kutsuilla saarilla, kuten Koh Phanganilla. Phanganin pohjoisosan rannat olivat off seasonilla lähes autioita ja bungalowien hinnat uskomattoman edullisia.

Kelit ovat yleensä bellissimot

Meitä hirvitti etukäteen matkustaa Thaimaassa sadekaudella, mutta pelkäsimme turhaan. Useimmissa paikoissa sadekausi tarkoittaa sitä, että päivässä sataa ehkä tunnin. Sademäärät näyttävät isoilta, koska sen tunnin ajan vettä tulee kuin saavista.

Koh Phangan sadekaudella. Ei valittamista.

Kannattaa toki tsekata, mitä sadekausi milläkin saarella tahi paikkakunnalla tarkoittaa. Osassa saarista (esimerkiksi Thaikkujen länsirannikolla) voi sataa viikkoja putkeen. Silloin ei ole kivaa kellään.

Näet toisenlaisen (aidomman) puolen maasta

Melakassa paikallisen pariskunnan kyyditettävänä. Tapasimme aamutorilla sumpin äärellä ja he tarjoutuivat meille oppaiksi. Mikä sen parempaa?

Off seasonilla pääsee lähemmäs paikallisten elämäntapaa ja kulttuuria. Kun turistihässäkkä on poissa, näkee, miten paikalliset oikeasti elävät elämäänsä. Ja siksihän sitä matkustetaan, vai mitä?

Joko vakuutuit? Jos et, ei hätää. Jääpähän enemmän tilaa meille.

Matkalla Thaimaa

Salaisuus paljastukoon: Tämä on Thaimaan paras saari

sunnuntai, huhtikuu 8, 2018

Ainahan se on reissaajalla mielessä. Kuuma ja kostea. Salainen ja yksityinen. Kaikki unelmat täyttävä. Paratiisisaari siis, tietenkin.

Me kaikki hedonistireissaajat etsimme sitä omaa täydellistä saarta. Hiljaisia rantoja, lämmintä vettä, herkullista ja edullista ruokaa, paikallista leppoisaa elämää, omaa pientä bungalowia rannan tuntumasta, drinkkiä riippumatossa loikoillen… You know the deal.

Olemme erittäin onnellisia kertoessamme, että metsästys on meidän kohdallamme ohi. Löysimme oman palasemme paratiisia Thaimaan länsirannikolta Ranongin maakunnasta. Siksi jumahdimme kuukaudeksi Koh Chang Noille.

Semmottis auringonlasku. Siinä kelepasi heilutella tukkaa.

Saaren löytämisestä kunnia kuuluu Mikolle, joka rantautui Changille jo neljä vuotta sitten. Thaimaan bilesaaret kierrettyään hän alkoi kaivata paikkaa, jossa voisi oikeasti levätä ja rentoutua. Google Mapsia hetken tutkittuaan hän spottasi pienen Koh Chang Noin ja kiinnostui.

Saaresta ei löytynyt tietoa nimeksikään, mikä lupasi pelkästään hyvää.

Rannoilla ei ole ruuhkaa edes high seasonin aikaan.

Kun Mikko saapui Changille, hän tiesi löytäneensä jotain erityistä. Suurin osa saaresta oli viidakkoa ja sieltä löytyi  vain yksi pieni kylä. Bungaloweja oli rakennettu vain saaren pisimmälle rannalle ja aivan rantaviivan tuntumaan. Paikalliset olivat ihania, ruokaa loistavaa ja tunnelma uskomattoman leppoisa. Mikko vietti pari viikkoa uiden, syöden ja riippumatossa hengaillen.

Palatessaan kotiin Kaakkois-Aasiasta hän vannoi, että veisi jonain päivänä minutkin tuolle maagiselle saarelle.

Cheers to our paradise.

Aika koitti vihdoin tammikuussa. Mikkoa hermostutti, sillä hän pelkäsi, etten pitäisi saaresta. Häntä jännitti myös se, olisivatko turistimassat löytäneet Changin. Olisiko koko saari jo pilattu resorteilla?

Matkasimme Ranongista pari tuntia longtail-boatilla ja rantauduimme saman bungalow-mestan eteen kuin Mikko neljä vuotta aiemmin. Fullmoon Bungalowsiin oli rakennettu uusi ravintolarakennus, muutoin mikään ei ollut muuttunut. Minä bongasin heti biitsikentän ja paloin innosta päästä pelaamaan.

Saaren sisäinen biitsiturnaus, jossa Huima otti uskomattomien peliesitysten päätteeksi hopiaa.

Siitä se sitten alkoi. Vuotemme ylivoimaisesti rennoin ajanjakso. Uimme, söimme, pelasimme biitsiä, kävimme viidakkoseikkailuilla, otimme aurinkoa, vietimme aikaa Fullmoon Bungalowsit omistavan perheen kanssa, nukuimme riippumatoissa, kävimme olusilla rantabaarissa, juttelimme ihanien tyyppien kanssa, nautimme upeista auringonlaskuista, chillasimme, olimme vaan. Tuo aika Changilla oli niin helvetin ihanaa, etten osaa kuvailla sitä sanoin.

Täydellistä paratiisisaarielämää.

Keskellä viidakkoa. Mukana täytyy olla jonkinlainen keppi, jolla koputella maata. Silloin kärmekset (joita saarella todella riittää) osaavat pötkiä pakoon. Yhdellä viidakkoreissulla näimme tosin vilauksen kobrasta, mutta siitäkin vain hännänpään.

Saarella pidetään yhdet isommat bileet parin viikon välein. Saarella pippaloista ei ilmoiteta Facebookissa, vaan hieman perinteisemmin keinoin.

Moken-kylän ihana poika. ”Merimustalaisiksi” kutsutut Mokenit asuvat omassa kylässään saaren koillisrannalla.

Viidakon keskeltä löytyy autioita rantoja.

Koh Chang Noi sopii hyvälle ihmiselle, joka rakastaa rento meininkiä, luontoa ja aitoa thaimaalaista elämänmenoa. Vesijettejä, Mäkkäreitä ja yökerhoja Changilta on turha etsiä. Fistpumppaajat ja resorttipellet pysykööt muualla.

Toivomme, että saari pysyy entisellään myös seuraavat neljä vuotta. Siksi emme kirjoittaneet Changista juttua valtamediaan, vaan jaamme salaisuutemme vain täällä blogissa.

Olet siis oikeutettu ja armoitettu vierailemaan paratiisissamme. Kuka ties, saatat vaikka löytää samalla omasi. Siinä tapauksessa olet meille velkaa olusen.

Kalastajien vihreät valot kajastavat joka yö horisontissa. Valosaastetta ei yöllä ole, sillä sähköt katkeavat aina ennen puolta yötä. Mikä maagisinta, mustan kuun aikaan meressä näkyy hohtavaa planktonia.

Fullmoon Bungalowsissa porukka on yhtä isoa, hullua perhettä.

Saaren kylästä löytyy parin asumuksen lisäksi ravintola ja kauppa. Netti toimii vain valoisan aikaan.

Se ruoka… Changilta saa hyvää ruokaa paikasta riippumatta, mutta joissain paikoissa se on taivaallista.

Lopuksi Huiman erityissuositukset Changille:

  • Majoitus: Fullmoon Bungalows
  • Ruoka: Sawasdee (erityisesti curryt ja kala) ja Natureview’n ranskalaiset
  • Juoma: Natureview’n erittäin päihdyttävä cashew-viini
  • Paikka: Viidakko, erityisesti reitit Moken-kylään ja Tommy’s Gardeniin
  • Biitsi: Fullmoon Bungalowsin ranta
  • Aktiviteetti: Biitsikenttä lähellä Thai-baaria
  • Baari: Thai-bar

Bungalowimme vartija työssään. Kotigekko murhasi ilkeän ja myrkyllisen tunkeilijan kylmäverisesti.

Moken-kylä on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Se sijaitsee parin tunnin kävelymatkan päässä päärannalta. Suurin osa matkasta on saaren ainoaa ”tietä”, mutta loppumatka pitää taittaa viidakkopolkua pitkin.

Tilasimme usein ison illallisen koko Fullmoon Bungalowsin porukalle ja söimme yhdessä – sekä vieraat että paikan omistajat.

Oi Koh Chang, milloin pääsemme näkemään sinut uudelleen?