Hyppää sisältöön

Oletko sinäkin miettinyt tätä: mitä hotellin saippuoille oikein tapahtuu vierailun jälkeen?

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 07.05.2017
Suuri osa hotellien käyttämistä palasaippuoista joutuu roskiin vain yhden tai kahden käytön jälkeen, sillä palasaippuoita ei voi käyttää asiakkaalta toiselle.

Viisi miljoonaa saippuaa roskiin

Hotellihuoneen kylpyhuoneessa nököttävää palasaippuaa ei vierailun aikana montaa kertaa käytetä, mutta siitä huolimatta se vaihdetaan uuteen viimeistään seuraavaa asiakasta varten, joissakin hotelleissa jopa päivittäin. Ei siis ihme, että maailman kaatopaikoille päätyy jopa viisi miljoonaa hotellisaippuaa joka päivä.

Samaan aikaan jopa 1,4 miljoonaa lasta kuolee joka vuosi tauteihin, jotka voisi torjua tehostamalla hygieniaa eli pesemällä kädet usein saippualla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hyväntekeväisyysjärjestö Clean the World on tarttunut useiden hotellien pohtimaan ongelmaan, ja perustanut kierrätysjärjestelmän hotellien jämäsaippuoille. Yhtiöllä on kaksi kierrätyskeskusta, toinen Yhdysvalloissa ja toinen Hongkongissa. Noin viisi tuhatta hotellia eri puolilta maailmaa toimittaa muutamaan kertaan käytetyt saippuat kierrätyspisteisiin, missä ne voidaan jalostaa uusiokäyttöön.

Kierrätyskeskuksissa hotellisaippuat lajitellaan laadun mukaan ja rouhitaan suikaleiksi, jotka puristetaan muottien avulla uusiksi palasaippuoiksi. Uusi kierrätetty palasaippua toimitetaan eteenpäin köyhien maiden kouluihin, perheille ja avustusjärjestöille.

Autotallista tehdastuotantoon

Vuonna 2009 perustettu kierrätysjärjestö aloitti toimintansa varsin pienimuotoisesti. Vanhoja saippuoita vuoltiin suikaleiksi perunankuorintaveitsillä pienessä autotallissa. Toiminta on kuitenkin laajentunut ammattimaiseksi, ja kierrätyssaippuat tehdään nykyään oikeissa tehtaissa. Esimerkiksi Hongkongissa sijaitseva kierrätyskeskus käsittelee kuukausittain jopa 60 000 saippuapalaa.

Kierrätyksessä mukana olevien hotellin määrä kasvaa koko ajan. Keräysmateriaalin määrästä kertonee se, että suurimpiin lahjoittajiin kuuluva The Venetian Macao -kasino on toimittanut kierrätykseen jo lähes kolme miljoonaa saippuaa.

Useimmat hotellit eivät voi liittyä mukaan kierrätysjärjestöön sen kalliin hinnan vuoksi: tällä hetkellä kierrätysjärjestelmään liittyminen maksaa kuukaudessa noin euron hotellihuonetta kohden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sillä maksetaan muun muassa saippuan keräily-, valmistus- ja jakelukustannuksia. Kierrätykseen saapuvat saippuat pitää esimerkiksi rapsutella puhtaaksi irtokarvoista ja -hiuksista, ennen kuin ne voidaan käyttää uusiksi.

Lähde: CNN
Kuva: Inka Khanji