Hyppää sisältöön

Hemmottelua ranskalaisessa ekohotellissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.04.2013
Kosmetiikan postimyynnin lisäksi Yves Rocherin toimintaan kuuluu myös Bretagnessa sijaitseva ekohotelli.

Kokonaisvaltaista kauneutta ekohotellissa

Suomessakin kauneustuotteistaan tunnettu Yves Rocher on avannut ekologisen hemmottelulomakohteen nautintojen Ranskassa. Kolmen tähden Spa l’Heure végétale sijaitsee La Gacillyn kylässä Bretagnessa ja hotellin spa-osastolla voi rentoutua esimerkiksi öljyisessä entadansiemen-hieronnassa tai Culture Bio -kasvohoidossa. Mielenkiintoisin puoli Spa l’heuressa on kuitenkin sen painotettu ekologisuus.

Ekologinen ajattelu näkyy Yves Rocher-hoitoja tarjoavan hotellin rakenteissa ja toiminnoissa: hotellin lämmöneristyksessä ja katon rakennusmateriaaleissa on hyödynnetty eläviä kasveja, energiaa tuotetaan aurinkopaneeleilla ja ikkunat on suunniteltu siten että luonnollinen auringonvalo toimii tehokkaana valaistuksena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Spa l’Heuressa on tietoisesti panostettu myös kierrätykseen, jätehuoltoon, kompostointiin ja ruuan jalostamattomuuteen. Hotellissa kerätään talteen jopa sadevesi. Spa l’Heuren takapihalta löytyy parikin yrttitarhaa: toinen hotellin ravintolan tarpeisiin ja terapeuttinen kasvitarha hoitolan tarpeisiin.

Lisätietoja: Yves Rocher

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kaikki Suomen kylpylät

Kaikki Suomen kylpylät – mikä näistä sopii sinulle?

Faktat Eiffel-tornista

Tiesitkö tämän Eiffel-tornista? 15 hauskaa faktaa Pariisin kuuluisimmasta maamerkistä

St Tropez, Ranskan Riviera

Ranskan Rivieralla on tarunhohtoinen maine – 10 faktaa, joita et ehkä vielä tiennyt

Pariisin nähtävyydet

Pariisin tärkeimmät nähtävyydet – 19 paikkaa, jotka eivät jätä kylmäksi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja