Madeiran aktiiviloma – Levada Ribeira Grande

31.1.2019

Rabacalin parkkipaikalta lähtevä reitti Ribeira Granden kauniisiin koskimaisemiin on turhan vähälle suosiolle jäänyt levada. Rauhallinen reitti tarjoaa luontoihmiselle nautittavan parin tunnin reippailun Madeiran kauniissa luonnossa.

 

 

Rabacalin parkkipaikka toimii lähtöpisteenä monille hyville levadoille, näistä tunnetuimmat ovat 25 fontes ja Riscon vesiputous. Lähdimme selvittämään millainen reitti on samalta alueelta starttaava levada Ribeira Grande.

Tälle reitille ei onneksi tarvinnut kävellä metsänvartijan talolle saakka, vaan maastopolku alkaa noin sadan metrin päässä paikoitusalueesta. Pientä polkua taivalletaan muutama kymmentä metriä, jonka jälkeen reitti alkaa pienenä onkalona puiden luodessa pyöreän tunnelin levadan katoksi.

 

 

Käveltävä polku on alussa noin puoli metriä leveää ja helppokulkuista, joskin hieman kivistä maastoa. Näin tammikuun aikaan polku oli paikoitellen hieman kostea ja jälleen kerran vaelluskengät olivat hyvä valinta. Itse levada oli tässä kohtaa varsin kuiva, mutta virtaava vesi lisääntyi reitin edetessä.

 

 

Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen saavuimme puoliympyrän muotoiselle vesisäiliölle, josta virtaus ohjasi vettä toisaalle. Säiliön jälkeen matkaa jatketaan virtauksen vastaisesti suoraan eteenpäin.

 

 

Reitti etenee kohti määränpäätä varsin helppokulkuisena. Muutamassa kohtaa polussa on aukkoja joista vesi virtaa alaspäin, näiden ylittäminen ei vaadi suuria kevätjuhlaliikkeitä, mutta voi olla hankala pienten lasten kanssa kuljettaessa. Matkan varrella on pari melko näyttävää pienempää vesiputousta, sekä Goetzin kirjassa reitin kuvauksessa olleet portaat. Näiden portaiden vieressä ei meidän kulkiessa virrannut yhtään vettä, joten poseeraus rappusilla jäi vaatimattomaksi.

 

           

 

Vajaan tunnin patikoinnin jälkeen korviimme alkaa kantautua kosken pauhu ja tiedämme lähestyvämme määränpäätä. Perille päästyämme eteemme aukeaa varsin vaikuttava koskimaisema, jossa vesi virtaa varsin vuolaasti. Tämän näyn ympärillä kelpaa viettää pitkää evästaukoa ennen paluumatkaa.

 

 

Paluumatka sujuu jälleen huomattavasti menomatkaa nopeammin. Yllättävän paljon siis valokuvaustauot hidastavat kulkua aina mennessä. Reitin suorittamiseen menee kokonaisuudessaa noin pari tuntia. Tämä levada on huomattavasti rauhallisempi, kuin samalta aloituspisteeltä lähtevät tunnetummat reitit, oma rauha onkin reitin parhaita puolia. Matkan aikana meitä vastaan tuli ainoastaan kolme pariskuntaa. Tällä kertaa myös tammikuinen sää oli kohtalaisen hyvä, pientä ajoittaista vesitihkua lukuun ottamatta. Korkeuseroja matkalla ei ole merkittävästi. Helppokulkuista ja melko lyhyttä reittiä voi suositella kaiken tasoisille patikoijille. Parkkipaikka saattaa olla aika täynnä myöhemmin päivällä, joten kannattaa olla liikkeellä aamupäivällä.

 

 

Horisontti @ instagram

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Pirjo 31.1.2019 at 18:10

    Kiva postaus,kiitos .Itse kuljimme reitin lokakuussa -15 ja mieleeni jäi rauhallisuus ja hiljaisuus.Itse reitillähän ei ollut mitään merkittävää näkemistä,tai joo ne portaat joiden vieressä silloin vesi syöksyi alas upeasti ja tuo lopun ihana eväspaikka.Muistaakseni ei montaa ihmistä tullut vastaan meillekään.Jostain syystä tämä levada ei ole suosituimpien listoilla,mielestäni suotta.Kuuden Madeira-reissun kokemuksella yksi ehdoton suosikkini on Goezin kirjan nro7,Lompada da Ponta do Sol,kolme kertaa kierretty enkä vaan saa henkeäsalpaavista maisemista tarpeekseni!Korkeanpaikankammoinen ei saa tosin olla ja Moinho osuus oli viime vuonna osittain huonossa kunnossa(sortumia).Miten muuten,jäittekö koukkuun Madeiraan?Meille kävi niin,eri vuodenaikoina on nyt vierailtu saarella ja pieni punainen retkeilyopas on ollut kullanarvoinen ja kovassa käytössä;vielä on paljon reittejä kulkematta..

  • Reply horisontti 31.1.2019 at 18:27

    Ole hyvä!
    Goetzin kirja on kyllä ollut kultaakin kalliimpi ”levadojen raamattu” jo reissua suunnitellessa. Tuo Ponta do Solin reitti osui meillekin silmään, mutta jäi kuitenkin tällä kertaa kiertämättä.
    Vaellusten suhteen Madeira kyllä ehdottomasti vei mennessään, mutta maailmassa on vielä monia niin upeita paikkoja lisää, että aivan heti ei ole tarve suunnitella uutta trippiä Madeiralle.

  • Leave a Reply