Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Saksa

Resepti täydelliseen päivään. Aamiainen, kävely ja paras seura.

Hyvää lauantaita kaikille!

Mikäs sen parempaa kun herätä viikonloppuna suhteellisen täysissä voimissa ja suunnata kavereiden kanssa aamiaiselle tai brunssille? No ei todellakaan yhtään mikään, okei lasi skumppaa aamiaisella hyvässä seurassa on parempaa, mutta mikään muu ei. Niin Munchenin reissulla suuntasimme kavereiden kanssa, heille ennalta tuntemattomaan kahvilaan josta sai aivan mieletöntä aamiaista. Kaikki mitä kasvava nuori tarvitsee.

Kahvila oli rennon tyylinen ja samalla toimi myös kirpparina. Tilasimme pöydän täyteen ruokaa ja tuoremehut. Pakko sanoa, kun näki minkälaisia annoksia menee muihin pöytiin myös oma nälkä heräsi ja odotukset kasvoivat. Onneksi mehu oli just hyvää, niin kuin kahvikin. Muukin ruoka oli tosi maukasta ja sopivan terveellisen oloista. Vaikka kakkuhylly oli kuinka houkutteleva, emme millään voineet syödä lisää. Ja mitä parasta, Saksan hintataso ruoan suhteen. Tollainen täyttävä aamiainen kolmelle skumppineen ja tuoremehuineen oli vain 50 € luokkaa.

Täynnä energiaa ja intoa suuntasimme Nymphenburgin palatsiin ja aurinko ja sää helli meitä. Oli ihanaa nähdä aurinkoa kirkkaalta taivaalta pitkästä aikaa. Vaikka itse palatsiin ei pääse sisään ja ulkona olevat patsaat oli peitetty talvisuojiin, puisto oli taianomainen. Palatsin edessä sijaitseva lampi oli täynnä joutsenia ja elämä oli vain ihanaa.

Mukavaa lauantaita sinnekin!

 

IMG_9057 IMG_9066 IMG_9086 IMG_9089 IMG_9083 IMG_9097 IMG_9074 IMG_9069IMG_9081

Munchenin nähtävyydet.

Munchenissä vieraillessa, kaverini suunnittelivat kaupunkikierroksen puolestani niin että ehdimme näkemään kaikki pakolliset nähtävyydet reilun kahden päivän aikana. Täytyy sanoa että lyhyeksi viikonloppumatkaksi reissu oli aika antoisa, mutta melkein yhden päivän lisää olisi voinut olla. Ja saisi kyllä olla vähän lämpimämpää, mutta säätä nyt ei voi valita 🙂 Siirrytääs niihin nähtävyyksiin.

The Residence Museum

Vanhan kaupungin keskustasta pääsee kävellen tähän upeaan museoon, joka on toiminut kotina Bayernin hallitsijoille vuodesta 1806 vuoteen 1918 saakka. Vuonna 1920 palatsi oli jo avattu vierailijoille museona. Hieno juttu on se että museossa on esillä sekä hallitsijoiden aarteet että säilytetty sisustuksia. Sitä on kiva ihailla vaikkei olisi taiteesta niinkään kiinnostunut. Museo sijaitsee näteissä puistomaisemissa, ja vain kuvittelen millaista siellä on kesällä.

IMG_8971 IMG_8973 IMG_8974 IMG_8979 IMG_8981 IMG_8983 IMG_8986 IMG_8987 IMG_8989 IMG_8992 IMG_9010 IMG_9012 IMG_9005 IMG_9006

Olympiapark Munich

Tässä on jälleen kerran upeita ulkomaisemia Munchenin 1972 kesäolympialaisia varten suunnitellussa kokonaisuudessa. Puisto on suosittu lenkkeilymaastona ja areenoissa pidetään konsertteja ja urheiluturnauksia.

IMG_9022 IMG_9025

BMW Welt

Munchen on BMW:n kotikaupunki ja päätoimisto sijaitsevat myös tässä. Emme ehtineet vierailla varsinaisessa museossa, mutta näyttelytila oli aika kiva. Uusimmat mallit oli esillä ja näyttely oli täysin ilmainen. Tänne kävelee kätevästi Olympiapuistosta muutamassa minuutissa ja veikkaisin että näyttely on monen mieleen 🙂

IMG_9034 IMG_9046 IMG_9039 IMG_9037 IMG_9047 IMG_9032

Nymphenburgin linna

Tässä on täydellinen sijainti päiväkävelylle. Itse linna ei valitettavasti ole auki vierailijoille, mutta sen ympäristössä voi kuluttaa hyvän tovin ihaillessa maisemia. Kaikki patsaat oli suojattu talveksi, mikä tietysti hieman lannisti tunnelmaa, ettei niitä voinut nähdä vaikka lumet olivat jo kokonaan sulaneet pois. Mutta viereinen puisto oli ihanan satumainen, taas kerran kuvittelen kuinka nätti se olisi kesällä tai syksyllä.

IMG_9074 IMG_9079 IMG_9081 IMG_9083 IMG_9069 IMG_9086 IMG_9089

Käykää Munchenissä silloin kun puissa on lehtiä, niin ette taatusti pety maisemiin. Hieno kaupunki jossa voi yhdistää saksalaiset oluen ja makkaran kulttuuriin.

 

Ota tämä huomioon, kun matkustat Saksassa ja Itävallassa.

Suomessa asuva helposti unohtaa kuinka kehittynyt maa Suomi on. Helposti erehdymme ajattelemaan että meille niin arkipäiväiset asiat, ovat samanlaisia koko Euroopassa tai edes suunnilleen  lukuunottamatta Etelä-Eurooppaa. Mutta huomasin erään asian parin vuoden takaisella Wienin reissulla, joka ei näytä olevan muuttunut edelleenkään.

Minä en tiedä mistä se johtuu, mutta ilmeisesti sekä Saksa että Itävalta eivät edelleenkään käytä kortteja niin yleisesti kuin mihin me olemme tottuneet. Meidän lapsillakin on kortteja ja niissä on etämaksuominaisuudet jolloin vain  näyttämällä korttia lukijalle, voi kätevästi poistua kaupasta allekirjoittamatta kuittia tai näppäilemättä tunnuslukua. Ja Saksassa ja Itävallassa mä en puhu pelkästään tosi pienistä puodeista, missä ehkä automaattisesti epäilisi ettei kortit toimi. Vaan ihan joka paikassa erikseen kannattaa varmistaa voiko kortilla maksaa. Jos olisin jossain Afrikassa, niin ehkä mua yllättäisi ettei kortit toimi, mutta Saksa .. Jotenkin sitä on vain vaikeaa käsittää että edelleen maksaminen korteilla on hemmetin hankalaa.

Jotkut ravintolat eivät hyväksy maksukortteja lainkaan, ja jouduimme tilanteeseen kun mun piti jäädä ”panttivangiksi” kunnes Antti löytää pankkiautomaatin, joka ei muuten tietenkään ollut hirveän lähellä. Jotkut paikat saattaa hyväksyä kortteja, mutta niiden on oltava paikallispankkien kortteja, eikä siinä auta että sulla on VISA tai Master Card eri pankilta.  Tai monissa paikoissa on myös parin kympin minimiostoraja. Cash is the King.

Viime reissulla en taas tietenkään luottanut siihen etten muka pärjäisi nostamatta rahaa, etenkin kun joku satanen oli lompakossa jo valmiina, mutta kyllä se vain niin on. Kun käy syömässä, kahvilla ja Munchenin kuuluisimmassakaan museossa ei käy kortti maksuvälineenä, nostamatta käteistä ei oikein pärjää.

Jos ette ihmiset halua jäädä pulaan, niin muistakaa nostaa tarpeeksi rahhoo mukaan.

Kokemuksia Munchenistä.

Kävin viime viikonloppuna vierailemassa Munchenissa opiskelevan kaverini luona. Hän on onneksi ehtinyt jo tutustumaan kaupunkiin hyvin, joten sain nauttia nähtävyyksistä ja ravintoloista ilman sellaisten hakemista, vaan kaikki oli niin sanotusti tarjottimella.

Valitettava fakta oli se että olisin kaivannut lämpimämpää säätä, mutta tämä vuosi oli koko Euroopassa poikkeuksellisen kylmä. Onneksi kuitenkin lauantaina sää oli aurinkoinen ja jopa keväisen lämmin.

Munchen on Bayernin pääkaupunki ja on esimerkiksi Berliinistä kovin erilainen. Bayerniläiset ovat Bayerniläisiä ja vasta sen jälkeen Saksalaisia, vähän niinkuin Espanjan Katalonialaiset.

Lentokenttä on todella iso ja sijaitsee aika kaukana keskustasta, mikä on tietysti hieman hankalaa. Taksilla ja jopa Uberilla meneminen on tosi kallista, Uberilla kyyti maksaa n. 50 € taksilla 70-80 €. Tosin junallakin pääsee jos matkatavaroita ei oo hirveästi, se on jopa helppoa. Junalipun hinta on 11,20 € mutta kulkee valitettavan hitaasti, matka keskustaan vie 40-45min.

Muuten joukkoliikenne on yllättävän helppoa ja sporia liikkuu lyhyin aikavälein, kertalippu on aina noin kolmeksi tunniksi ja maksaa 2,60 €. Lippuja varten täytyy varata kolikoita, sillä lippuja saa sporien sisällä olevista automaateista ja harvoilla pysäkeillä on automaatit jotka hyväksyy kortteja tai seteleitä, tosin ne voi olla rikki. Julkisilla liikkuessa ostetun lipun kannattaa muistaa käydä lisäksi leimaamassa (ei junissa), muuten voi saada 60 € sakon. Toinen hankaluus on tietää koska tarvitsee ns. seutulipun, siitäkin voi saada sakon vaikka olisi kuinka turisti. Mutta kaikista hankaluuksista huolimatta oli mukavaa että julkisen liikenteen verkko oli kätevä.

Ruoka ja juoma on saksalaisittain edullista, olutkuppiloita pyrimme välttämään, sillä niistä sain tarpeeksi Prahassa. Raskasta ruokaa ei enää tehnyt mieli, mutta Munchenissä on ihania ravintoloita ja aivan upea drinksupaikka nimeltä Herzog, voisin muuttaa sen naapuriin haha.

Useat puistot olivat upeita, vaikka kuvittelisin että kesällä ne vasta upeita onkin. Ja museoita on peräti 45 ja lisäksi teatterit ja muut aktiviteetit. Harmittaa etten ollut Munchenissä paria päivää pitempään, vaikka ihan heti en ehkä myöskään lähtisi sinne takaisin. Mutta ken tietää jos päätän vielä ennen kesää käydä katsomassa Muncheniä uudestaan, tai joskus piipahdan matkalla Itävallan alpeille.

IMG_9097 IMG_9017 IMG_8973 IMG_9012 IMG_9034 IMG_9025 IMG_9089 IMG_9083