Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

matkasuunnitelmia

Niin ahdistava blogihiljaisuus.

Matkustaminen on kivaa ja matkoista kirjoittaminen on kivaa. Kuvien jakaminen on tosi kivaa. Nykyään kuvaajani jo suostuu kantamaan kameransa itse ja ottaa kuvia omatoimisesti, niin kuin taiteilijan kuuluu. Aiemmin bloggaamisen aloittamiseni aiheutti Antissa hieman vastarintaa ja jos halusin jostain jotain kuvaa, niin sain itse kantaa painavan kameran ja komentaa, mitä pitäisi nyt kuvata. Kun pääsimme hyvään vauhtiin bloggaamisen kanssa, elämä kuitenkin yllätti sen verran, että jostain asioista oli pakko luopua. Tästä siis johtui blogihiljaisuuteni.

Pieni lapsi, työ, opiskelu ja parisuhde eivät jättäneet turhaa aikaa. Okei, myönnettäköön, että suurin aikavaras on ollut oma puhelimeni, mutta eihän sellaista saa sanoa ääneen. Olen laiska! Tykkään maata sohvalla ja käyttää päätä vain pienellä säätöliekillä ja sekin tarvittaessa. Erityisesti intensiivisen duunipäivän jälkeen sellainen toiminta on kivaa.

Ensisijaisesti matkustelu ja siitä seurauksena bloggaaminen kuuluivat niihin mukaviin harrastuksiin ja vaikka matkoja ehti tekemään jonkun verranmyös blogihiljaisuuden aikana, niin kirjoittamaan niistä ei valitettavasti ehtinyt.Tykkään tehdä asioita aina jonkun riman mukaan ja kun enää en siihen mielestäni yltänyt, rupesin potea paskaa omatuntoa. Kaiken haluaa tehdä hyvin, mutta joskus on tyydyttävä siihen, mitä pystyy.

Tässä tehtyäni tilannetsekin arvioin, että paskempi fiilis mulle tulee, kun random ihmiset yllättäen kehuu blogiani ja mietin, että en muuten enää kirjoita, kuin se etten vain ehtisi tehdä siitä ihan niin sellaista kuin haluaisin. Eli TA-DAA i’m back in business, häshtäg blogi saa jatkoa.

Olen todella kiitollinen niille ihmisille, ketkä kyselivät tämän perään sillä aikaa, kun en kirjoittanut. Koska jossain vaiheessa varmasti jokaiselle bloggaajalle tulee fiilis, että lukeekohan tätä shittiä kukaan? Ilmeisesti siis lukee ja jotkut yllättäen pitävät sitä jopa hyvänä (tai sitten muuten vain mielistelevät, mutta olen hyväuskoinen).

Kiitos teille, olette olleet minun motiivini palata tämän harrastuksen pariin.

Pienenä teaserina kertoisin, mitä kaikkea nyt sitten kannattaa odottaa.

  • Olemme viettäneet lyhyen kesäloman Baltiassa autoillen
  • Kävimme Sveitsissä viikonloppumatkan ja piipahdimme Lichtensteinissa
  • Antti kävi Nepalissa ja Bruneissa, joten eksoottisempia matkatarinoita on myös luvassa.
  • Voisin kertoa Pietarin uusista trendipaikoista
  • Firenze ja autoilua Toscanassa
  • Yllättäen luvassa on myöskin Singaporea, jossa käydään koko perheen voimin.

Syksyn matkasuunnitelmia.

Rupesin tässä miettimään syksyä ja päätin hieman jakaa meidän tulevia matkasuunnitelmia. Jotenkin matkailusta on ollut niin pitkä tauko raskauden ja tuoreen vauvan myötä, että nyt matkoja tulee senkin edestä. Ei tässä liikaa aikaa joudu kotona viettämään syksyn aikana ja toivottavasti ohessa ehtii hoitaa opiskelut. Luulen, että matkoista ja opiskelusta vapaana aikana, kotona istuskelu takan ja telkkarin välissä maittaa oikein hyvin.

Syyskuun aikana mulla ja Antilla on kummallakin omat reissut, Antti lähtee Round Tablen World Meetingille Sri Lankahan ja minä lähden 10hengen naisporukalla Pietariin. Siitä on yli vuosi, kun olen viimeksi siellä ollut, tuntuu hirveän pitkältä ajalta, kun aiemmin on ollut tapana käydä useamman kerran vuodessa.

Lokakuulla meillä on pitkästä aikaa ensimmäinen pitempi kahdenkeskinen reissu. Tapansa mukaan Antti osti sen mulle syntymäpäivälahjaksi ja parempaa lahjaa on vaikeaa keksiä. Meidän pitkäaikainen matkahaave oli käydä Japanissa, niin tällä kertaa lennämme Tokioon. Tokion lisäksi käydään Taipeissa ja Singaporessa, jota on ollut aiva hirveän ikävä. Singapore on minun eräänlainen happy place, siellä on aina kaikki hyvin.

Marraskuussa toivottavasti käydään sitten koko perheen voimin, jossakin lämpimässä, mutta nuo suunnitelmat on vielä täysin auki. Yksi vaihtoehto on ollut Israel tai Malta, mutta voi olla, että Kanaria kutsuu. Muuten olemme varmaan aikalailla kotona tai mökillä.

Ja joulukuussa lähdemme Antin kanssa taktisesti eri puolille maailmaa. Antti lähtee kaverinsa kanssa kiertää Bangkok- Vientiane- Kuala Lumpur – Singapore. Tehokas viikon reissu, onneksi en ole mukana. On raskasta mennä joka päivä paikasta toiseen, mutta minkäs teet, kun harrastuksena on maiden ”kerääminen”. Minä taas lähden kavereideni kanssa tyttöjen reissulle Abu Dhabiin, kun oli jo pidemmän aikaa tarkoitus käydä näkemässä meidän lentoemäntänä työskentelevää kaveria. Matkaa on suunniteltu pitkään, mutta päätös lähteä oli aika extempore.

Tässähän on vissiin joka kuukaudelle jotakin meininkiä, hirveästi olisi suunnitelmissa käydä vielä Pietarissa ja Tallinnassa lapsemme kanssa, mutta saapi nähdä miten tämän kaiken ehtii.

Tulevia matkasuunnitelmia ja alennuskoodi Booking.comille!

Hei kaikki!

Toivottavasti tämä meidän matkablogi pikkuhiljaa vilkastuu, sillä reissujakin olisi nyt tulossa lapsen kanssa ja ilman. Olemme lähdössä lomalle Marbellaan reilun parin viikon päästä ja se tuntuu aivan hullulta, että viimeeksi olin rantalomalla melkein vuosi sitten! Pähkäilimme pitkään Dubain ja Kanarian/Madeiran välillä, mutta Antti halusi ehdottomasti lentää finskillä, niinpä sitten ostimme reissun Finnair holidaysiltä, joka osoittautui tosi käteväksi matkaa varatessa. Vaikka Dubaihin/Abu Dhabiin olisin halunnut lähteä ihan hirveästi etenkin siitä syystä, että näkisin siellä kaveriani, mutta pelkäsin, että saattaa tuolloin olla jo liian kuuma meidän mussukalle. Marbella on siitä hyvä, että lento on lyhyt, mutta taas säiden suhteen kelpaa varmaan odottaa kaikkea +15 ja +25 välillä. On se sentään lämpimämpää kuin Suomessa 🙂

Kesäkuussa meitä odottaa viikonloppu Ranskan Metzissä, jonne lennetään Luxemburgin kautta ja palataan Brysselistä. Jotta saadaan uusi maa ja uusi neula meidän karttaan, päätimme yöpyä Luxemburgissa menomatkalla, sinne ei varmaan muuten tule eksyttyä. Metziin mennään mieheni RT-klubin Euromeeting  kokoukseen ja nämä tilaisuudet ovat aina melko lystikkäitä. Ihanaa nähdä vanhoja tuttuja ja tutustua Metziin ranskalaisten opastamana.

Ja sitten minä sain aikaisen syntymäpäivälahjan rakkaalta mieheltäni, joka päätti toteuttaa meidän molempien pitkäaikaisen haaveen käydä Japanissa. Eikä siinä vielä kaikki, koska samalla reissulla käydään myös Taipeissa ja lennetään kotiin Singaporesta. Aika hienosti keksitty ja business lennot kermana kakun päälle. Vanheneminen ****ttaa taas pikkaisen vähemmän 😀

Saattaa olla, että muitakin reissuja vielä ehtii ilmestyä odotuslistalle, mutta toistaiseksi niin pitkän hiljaiselon jälkeen, tuntuu aivan mainiolta odottaa tulevaa.

Tässä alla on muuten linkki Bookin.comille, jota kannattaa käyttää, jos mielii saada yöpymisestä 10% palautuksen tilille!

Alelinkki

 

Kuullaan pian taas!

 

 

Singapore, Phnom Penh ja Doha yhdessä viikossa Qatar Airwaysillä.

Koska mitään houkuttelevia lentotarjouksia Karibialle ei ole ilmestynyt päätimme siirtää häämatkaamme vielä muutamalla kuukaudella, mutta koska lentotarjouksia etsiessä törmäsimme Qatar Airwaysin erittäin edullisiin lentoihin, päätimme tarttua tarjoukseen – onhan Singapore meidän lempipaikkoja.

Qatar Airways taisi aloittaa liikennöinnin Helsinki-Vantaan ja Dohan välillä tänään. Qatar Airways kuuluu maailman parhaimpien lentoyhtiöden kärkeen ja jos sillä pääsee lentää edullisesti Singaporeen niin että tekee stop overin Dohassa niin on se tarjous sellainen mistä ei voi kieltäytyä.

Olen monesti kuullut hiekkavaltioiden lentoyhtiöiden hienoudesta, mutta en ole aiemmin päässyt ikinä kokeilemaan. Hoituu sekin sitten tällä kertaa ja puolisoni finnairin kortin ansiosta pääsemme myös testaamaan heidän lounge -tilat ja tarjolut.

Singaporeen meillä ei ole pahempia suunnitelmia kuin vaan relata ja syödä hyvin, Singaporessa ruoka on parasta. Viime kerralla iskimme silmän tosi oudon näköiseen hotelliin alueella missä emme aiemmin ikinä majoittuneet. Hotelli on auennut asiakkaille vasta kuukausi sitten ja sieltä löytyy peräti kolme allasta, joista yksi on upeannäköinen infinity pool. Rento päivä Sentosa-saarella houkuttelee myös, sieltä löytyi vaikka mitä nähtävyyksiä ja ravintoloita.

Mitäs sitten tämä Phnom Penh? Se on Kambodian pääkaupunki enkä tiedä siitä yhtään mitään. Meillä on ollut aina tapana Singaporen reissuilla käydä pyörähtämässä jossain muissa lähikohteissa ja tällä kertaa harkitsimme muutamasta vaihtoehdosta: Myanmar ja Brunei. Niissä ei taida käydä kauheasti länkkärituristeja ja se houkutti. Mutta Bruneihin ei löytynyt fiksuja lentoja sopivaan hintaan ja Myanmarin viisumin hinta taas karisti sen vaihtoehdon pois. Ei se kallis ole, mutta kun menee johonkin vain kahdeksi yöksi niin tuntuu hassulta maksaa viisumista 50€ per henki. Sitten mieleen tuli Kambodza ja päätimme sitten varata lennot sinne.

Tarviiko erikseen kertoa kuinka innoissani olen? Tottakai hieman mietityttää ohjelman ja matkustamisen paljous vain yhdelle viikolle, mutta mitä sitten? Levätään sit kun on aikaa, mutta nyt on kiire nähdä maailmaa.

Oasia Hotel Downtown, kuva lainattu hotel-r.net

Oasia Hotel Downtown, kuva lainattu hotel-r.net